sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Perhonkatu talvella



iMovie-pikakokeilu

torstai 23. syyskuuta 2010

Viime lämmöt

Vuorelta pudotessaankin zen-mestari ihailee kielekkeellä kasvavan kukan kauneutta.

Viimeinen rupeama altaalla, ajattelee lomalainen kykenemättä samaan. sanmiguelViimeiset kesän lämmöt ennen ensi toukokuuta, viimeinen illallinen täällä, viimeinen ilta.

Serranojen Ferminin näköinen tarjoilija mulkaisi pahasti, mutta päästi aikaisia lähtijöitä aamiaissaliin etuajassa. Müsli ja maito, sämpylä, kinkku, juusto, tomaatti ja salaatti, pala brietä, uunitomaatit ja herkkusienet, munakokkeli. Omenamehu ja maitokahvi, sitten pakaasien kanssa bussia vartoilemaan.

DK924 oli myöhässä, vaan kentän elämää katsellessa aika kului siivillä. Platalla rullaava Spanairin MD82 vei ajatukset Madridiin ja lentoon 5022, muttei liikaa.

Koneessa odottivat penkkiriveille jaetut Iltalehdet. Milloin lienen viimeksi lukenut. Kaksi puuttuvaa matkustajaa eivät lopulta olleetkaan tulossa, joten slottia ei menetetty. Pitkä tömähtelevä rullaus kiitotien päähän ja pysähtymättä hanat auki.

Jossain Menorcan ja Marseillen välillä pilvien ylle.

Syksyisen raikas Helsinki-Vantaa.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Maailmanmestarimaa

Lehtihyllyillä kyllä huomasi, että ollaan jalkapallon maailmanmestarimaassa. Ja kadun Boss-julisteessa komeili mallina Xabi Alonso.

väärä viikkoRavintoloissa mainosvalttina peli, joka screeneiltä kulloinkin näytettäisiin.

Keskiviikkona huoneen TV auki, ihan vain jos vaikka, ja kyllä vain, heti ensimmäisellä kanavalla analysoivat studioisännän kanssa Felix Magath ja yllättävän paljon vanhentunut Der Kaiser.

Avausmaali antoi odottaa itseään, mutta olivathan Bayernin pelitempo ja prässi huikeaa nähtävää. Ja Müllerin ulkosyrjä tolpan kautta sisään myös. Jawohl! huomasin kommentoivani ääneen pallon kieriessä verkossa. Buttin peitettyä Roman ainoan paikan jalalla olikin Klosen vuoro.

Mutta puoliajalla ei tuhlattu aikaa studiolöpinöihin, mainoksia torveen vain. Olutta, vakuutuksia, olutta, autoja, olutta, olutta. Se kuohuu vastavalossa kauniin värisenä ennen kuin kumoutuu jykeväleukaisten tummien miesten kurkkuihin.

Ranta ja rata

Kilometrikaupalla valkoista hiekkarantaa. Tuntuu jalkapohjissa hyvältä kahlata nilkan syvyisessä vedessä, vaikka vedenalaiset dyynit painavatkin. Jotenkin meditatiivista.

rantaVeden alla pieniä valkeita hämähäkin näköisiä rapuja. Kotiloita, simpukankuoria.

Uintikierros.

Rantakadulla torvet soivat ahkeraan etelämaisen kaaoksen merkiksi, mutta suojatielle yrittävälle jalankulkijalle annetaan itsestäänselvästi tietä. Paitsi turistit vuokra-autoissaan.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Lomaluettavaa

Leena Lehtolaisen Ruohonleikkaaja tarjottiin lainaksi kun se tapahtuu siinä teidän kulmilla. Tuttuja taloja olivatkin, ja henkilöt ravasivat tavan takaa tuossa naapurikuppilassa. Pääjuoni jäi aika ohueksi, mutta lukujen alussa kursivoituna kuljetettu takauma kolahti enemmän. Kirjan loppuun luettuani huomasin, että sen olikin kirjoittanut Outi Pakkanen.

Lentokentän R-kioskilta lunastettu Liza Marklundin Livstid toi kovasti mieleen Stieg Larssonin trilogian, mutta jotenkin kauheudet eivät lopulta sittenkään tuntuneet oikein koskettavan Annika Bengtzonia. Ja ruotsalaiseen tapaan kaikkea ympäröi koko ajan vaurauden ja taloudellisen huolettomuuden henki. Pääpahis ei suorastaan hehkunut uskottavuutta, ja Annikan talopalojuonikin vedettiin vasemmalla kädellä. Ymmärsinköhän sittenkään oikein, mihin tulokseen vakuutuskorvauksen osalta jäätiin?

Matkalukemisten loputtua oli aika etsiytyä hotellin aulan hyllylle, ja sielläpä odottikin löytö: Scott Turown Innocent. Jatko-osa maailman parhaalle whodunitille Presumed Innocentille ei tietenkään ollut alkuperäisen luokkaa, mutta piti silti hereillä pikkutunneille. Rikos, elämä, syyllisyys ja tuomio kietoutuivat taas nipuksi, jossa syyt ja seuraukset eivät aina kohtaa loogisin perustein. Tommy Molto oli jo Polhemuksen tapauksessa mainettaan parempi syyttäjä, ja nyt ainakin hän sai oikeutta.

Mari Jungstedtin Saaren varjoissa toimi gotlantilaisen arjen kuvaajana, mutta jotenkin rikosten osuus toi mieleen Viisikon syömässä eväitä salaperäisessä luolassa. Ja suomennoksessa oli jotain epäluontevaa, josta en saanut kiinni.

En muista kaverista koskaan ennen kuulleeni, mutta Would the real Gerry Ryan stand up? sai vastuulleen viimeiset päivät auringossa. Kiintoisaa settiä irlantilaisesta arjesta, sodan jälkeen arkikäyttöön myydyistä pommikoneradioista ja Airfix-koottavista. Ryanin intoilut rahasta, viineistä, viskeistä ja eksklusiivisista ravintoloista eivät kolahtaneet, mutta mietteet radiotyöstä kyllä. Kirjan toinen puolikas jäi vielä lukematta, sillä päätöksen olla luopumatta Livstidistä myötä reppu oli kentälle lähtiessä täynnä.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Hinaaja ja hautausmaa

Kunnon turistikohteessa on melkein yhtä vaikea nähdä kulissien taa kuin Truman Showssa. Riveittäin ravintoloita, brittibaareja ja putiikkeja, joissa ne samat Barcan pelipaidat, vesipyssyt, uimarenkaat ja viinahyllyt.

hinaajaRannan päästä sentään näki sataman, hinaajan ja kaasulaivan. Verkkoaita kuitenkin eristi varsinaiset laiturit ja makasiinit. Huvijahteja ja purjeveneitä silmänkantamattomiin. Kaksimoottorinen ylätaso kaarsi pöristen yli peräti matalalta.

Loiva ylämäki vei vanhaankaupunkiin. Matkalla Santa Annan kappeli ja hyvinhoidettu hautausmaa. Ei multaa eikä nurmea vaan auringon polttamaa maata, kiveä ja kuivuneita kuin paperikukkia. aurinko ja kivetVainajien kuvia. Leluja. Yhdessä muistokivessä ytimekkäästi: Mama!

Roomalaisaikaisten kaivausten takana kaupunki muureineen ja torneineen, mutta markkinapäivä oli huono valinta. Kojuja samoine rihkamineen niin ettei sekaan ollut sopia. Toisella puolella kauppiaat vaihtuivat afrikkalaisperäisen näköisiin, joten jokin reviirijako oli sovittu.

Mammat katukahvilassa olisivat kyllä voineet olla Serranojen isoäiti ystävättärineen.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Skandinaviska

Ensimmäiset arvelevat ruotsalaisiksi, toiset norjalaisiksi. Brr, viran puolesta vitsikäs tarjoilija on värisevinään kylmästä kuullessaan Suomen mainittavan. Tanskalaisiksi ei luule kukaan, vaikka heitä hotellissa on kielestä päätellen eniten.

Tanskalaiset tuntuvat polttavan paljon.

On yksi totaalisesti ruotsalaisen näköinen ihmistyyppi. Punertavat hiukset, naiivi ilme. Joku kiekkoilijakin näytti siltä.

Ja norjalaisethan olivat hemuleita.

Aikakoneessa

Vaikka keho tirisee jo aurinkotuolissa ja silmät häikäistyvät auringon välkkeestä uima-altaan aalloissa, on mieli vasta matkalla lomalle. Ensimmäisenä päivänä pyörivät päässä työasiat ja tekisi mieli käydä aulan koneella katsomassa sähköpostit.

Matkaväsymys sentään tyhjentää päätä. Päikkärit, savulohipizza, ja yhdeksältä voikin käydä hyvällä omallatunnolla nukkumaan.

Aamiaisbuffassa munakokkelia ja herkkusieniä lautaselle lusikoidessa kierrokset ovat jo laskeneet.

aikakoneIltapäivällä altaalla auringon lämpö iholla, saaren yli lentävän koneen suihkumoottorien kohina, lasten kiljahdukset ja veden polskina. Kaiuttimista musiikkia kuten aina, ja juuri silloin peräkkäin Blondien Denis ja Dire Straitsin Lady Writer. Ne saattelevat unen rajoilla leijailevan mielen menneisiin aikoihin, kotistereoihin, C-kasetteihin, vinyylilevyihin, läksyihin, fillariretkeen Karkkilaan.

Viiksekäs puutarhuri

Joka kulmasta kääntyy vastaan hymyillen tervehtiviä työntekijöitä pesemässä kivetyksiä, tyhjentämässä ulkoroskiksia, kastelemassa istutuksia, kattamassa pöytiä, siivoamassa huoneita.

Toista kuin se Kungens Kurvanin pitkäpalmikkoinen neitonen vartiointiliikkeen harmaissa haalareissaan myymässä yönälkäisille respan tiskin takaa nattmackan ja starkölin.

Osan selittää, että täällä aamiaiskokki muuttuu iltamyöhällä tarjoilijaksi, joka tuo illallisen pöytään.

Puna-asuinen lifeguard aamusta iltaan altaan reunalla.

seuraava ohjelmanumeroOma lukunsa ovat sitten yksi suomalainen ja rivi kai ruotsalaisia neitosia, jotka aamusta asti kokoavat väkeä vesijumppaan, sählyyn, spinningiin, vesipalloon, lentopalloon, pitävät pienille piirustuskerhoa ja isoille bingoa, harjoittavat, ohjaavat ja näyttelevät mukana kouluikäisille näytelmän, emännöivät laulaen tenavadiskon ja aikuistenkin. Ja kaikki tämä neljällä kielellä ja aamusta taas uudelleen. Hämmästyttävää.

Jokaiseen ohjelmanumeroon kutsuva hotelliketjun mainosjingle haiskahtaa kyllä jo aivopesulta. Sitä en tiedä, kuuluuko pensaiden alla asuva kissapentue ohjelmaan.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Turistin hetken tao

Ensi hetkinä hotellissa tuntee itsensä erityisen turistiksi. Istuu aulassa huonetta odottamassa, farkut jalassa, takki käsivarrella ja laukut vieressä tukevasti näkyvillä. Ovista kulkee väkeä uimahoususillaan ilmapatjat kainalossa

Seuraavana päivänä poikkeaa jo itse shortsit jalassa hotellin kaupasta jäätelön. Aulassa nakottavat seuraavat turistit farkkuineen ja matkalaukkuineen.

Jälkikäteen

Jostain syystä herääminen epäinhimillisiin aikoihin käy vanhemmiten helpommin. Kuppi kahvia, suihku, ja auttava toimintakyky on löytynyt. Kahdeksantoista vanhana oli pää koko päivän täynnä sumeaa sementtiä.

Tuttu taksi odotti ulkona klo 4.30 kuten pitikin. Tuusulantien valotaideteos nousi lentoon.

Syysaamuna klo 6.30A321 ja selän painuminen penkkiä vasten kun moottorien humina nousee jylinäksi ja nousukiito alkaa. Koilliseen, ja saman tien kaarto kohti lounasta. Visby, Hampuri, Stuttgart. Nyt näkyvät vasemmalla Alpit, oikealla Geneve ja Genevenjärvi, suomalainen perämies kuulutti. Marseillen kohdalta Välimeren ylle. Kaarto oikean kautta ja finaali meren yllä ennen kosketusta Palman kenttään.

Laukut hihnalta 14, bussimerestä auto numero 2, opas neuvoi. Motarilla kohti Alcudiaa seuraava sukupolvi nukkui jo.

Perillä väsytti enemmän kuin lähtiessä. Tietenkin.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Hyvin pitkälti samaa mieltä

Ei epäilystäkään, että sellaisessa konfliktissa, missä Suomi joutuisi maahyökkäyksen kohteeksi, vihollinen tunkeutuisi maaperällemme, jos haluaisi. Mutta se hinta, minkä se maksaisi sitten Suomessa olemisessa, sen pitää olla tarpeeksi korkea, jotta sotilasmatematiikan kautta ymmärretään, ettei se kannata.
- - - - -
Suotavaa olisi, että Suomen armeijan ei koskaan tarvitsisi tappaa ketään.

Mutta suotavaa olisi, että olisi yleisessä tiedossa se, että jos se aika tulee, niin me kyllä tapamme talossa ja puutarhassa.

Jos ne tietävät sen, niin kenties ei tarvitse koskaan tappaa.


Ja linkki

Syysviikonloppu

Perjantaiaamu kun pisarat piiskasivat poikittain. Hyinen tuuli kiemurteli kauluksesta sisään ja repi sateenvarjoa käsistä. Sopiva keli suunnistaa tai ryömiä lotisevassa kangasmetsässä kumisaappaat jalassa, työpuku märkänä ja RK kourissa.

Illalla Joharilla pienten peli pääsi alkamaan kun kamerakulmia kirkosta kyykkivät japanilaisturistit jättivät kentän. Se pakollinen etyyliltä tuoksahtava ohikulkija pysähtyi luennoimaan näkemyksensä potkupallosta ja kouluaikaisesta jumppaopestaan.

Satoi, ei satanut, satoi, ei satanut, satoi.

Matkakortissa 0,90 eikä käteistä. Kännykkälippu kolmoseen, joka pullisteli jotain romaanista kieltä puhuvia nuoria aikuisia. Kotona eikun TV:ssä eikun Moldovassa maajoukkue romahti.

Kolea lauantai. Bolliksella 78 katsojaa värjötteli toppatakeissaan mutta kaksi forzalaista lauloi toisen jakson ilman paitaa kun HJK:n naiset pieksivät KPV:n 6-1. Auttavatko nämä sisäänpääsyssä, näytin kassalla miesten kausikortteja. Varmaan mikä vaan mikä Klubiin liittyy, kuului vastaus pikapalaverin jälkeen ja kävelimme sisään.

Sunnuntaina Väiskillä syttyivät valonheittimet seitsemän tienoilla. Olisiko se syksyn merkki.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tunnusomainen ääni

pokkaripannattu kupla

Pyöreä kulma

YLE Teemalla kiintoisa Kohtalon vuodet (Nikolaikirche).

Miten voi tapahtua vallankumous kuin omalla painollaan.

Lisämielenkiinnoksi ylhäältä kuvattu katunäkymä valtakatua Leipzigin rautatieaseman suuntaan ja oivallus: Tuostahan silloin käveltiin yliopistolle ratkaisupeleihin. Ja loppukohtauksen Stasi-päämaja Runde Ecke. Niin tietysti, tuossa talossahan on nyt museo, jossa ihmeteltiin karua 70-lukulaista esinemaailmaa.

Seuraavaksi dokumentteja Saksoista 1945 - 1965, kiitos.