keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Tuolta jostain se jyrinä kuului


Kohderyhmän ongelma

Nej om man skulle förfölja lite kristna och hänga upp tvättlinan med handdukar i regnbågens färger nu, harjoitteli Österbottens Tidningin toimittaja sarkasmia omalla FB-sivullaan ja sai erinäisiä lukijoita ilmoittamaan lopettavansa lehden tilauksen.

Läs mer

Netissä tänään: takakireä ei ymmärrä ironiaa eikä yksityisen kommentin ja julkaisutoiminnan eroa, vaatii lynkkausta, tuhahti edistyksellinen tweettaaja.

Varmaankin totta, mutta sivuaa silti mielenkiintoista kysymystä. Kuinka kauas lukijan näkemyksistä tiedotusväline (tai sen toimittaja julkisesti) voi etääntyä ennen kuin lukija toteaa, ettei enää halua maksaa tästä?

Olemalla lukijoilleen / katsojilleen / kuulijoilleen totaalisen mielinkielin ei tietenkään tulla laatumediaksi, mutta jossain kohdin törmää vieraannuttamisen raja vastaan.

Vanhassakaan maailmassa ei patamusta porvari tainnut tilata Tiedonantajaa eikä työväenliikkeen mies Uutta Suomea, ainakaan jos rahaa oli käytössä rajallisesti.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Iltakävely, iltauinnit


Tie tuo

Helteinen Nelostie.

Ikkunoiden takana pikakelauksella kesä-Suomi: tienvarren kävelijät, pyöräilijät, tauolle pysähtyneet, järven rannassa uivat.

Hartolan Taukotuvalla mukava vilinä, ABC ei liene vienyt kaikkia asiakkaita.

Helsinkiä lähestyttäessä jopa jonoja. Monen kesälomat taitavat olla päättymässä.

Koskelantien tekonurmella jalkapalloporukka, sattumoisin vain tummapintaisia pelimiehiä. Ai Helsingissä on ollut näin aurinkoista, nousi assosiaatio.

Eteismatolla tavallista matalampi postipino.

Taidanpa katsoa lähipäivinä Edge of darkness -sarjan.

Ja vielä

Paras kohtahan Lipastin Perunkirjoituksessa on se, jossa päähenkilö miettii rikastumista.

Sitä tunnetta kun ei tarvitse enää miettiä taantumia tai KELAa ja voi istua TV:n ääressä päivittelemässä, miksi köyhät ovat hoitaneet asiansa noin huonosti.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Satunnaisotannalla kylän kirjaston proosahyllystä. Loppuun päästyä ei kaduttanut.

Sitä elämänvaihetta kun suurin osa ovista on sulkeutunut, vyö pitenee, hiusraja vetäytyy ja aletaan katsella taaksepäin. Veli peilinä ja kontrastina, lopulta vähemmän jyrkkänä kuin aluksi näytti.

Ehkei maailman omaperäisimpiä mutta silti hyviä tiivistyksiä vaikkapa johtajiksi hakeutujista, parisuhteen vaiheista ja luokkakuvasta, jossa vakavoitsee rivikaupalla pelkkää potentiaalia.

Kuriositeettina maininta veljen urheilu-urasta nuorena, sählyäkin, jopa nuorten maajoukkueessa.

Haikeahkon mieto jälkimaku.

Lisää

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Lapsuuden kaikki kesäpäivät olivat tällaisia

Helteiden jatkuminen näkyi jalkapallokentän keskellä, jossa nurmi oli paahtunut keltaiseksi ja rapisevaksi.

Paita oli märkä jo tullessa, ilma tuntui kuumalta ja paksulta hengittää. Suuren pilven liukuminen auringon eteen ja hienoinen tuulenvire helpottivat sen verran, että jaksoimme potkiskella paarmojen pörinässä vielä tunnin.

Kun kosteaa kuumuutta ei jaksanut sietää enää hetkeäkään, oli aika rientää rantaan ja molskahtaa tunniksi Keiteleeseen. Senkin vesi jo niin lämmintä että pikemminkin siedettäväksi tasaavaa kuin virkistävää. Nenä juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Vesimittarit, yllä kiitävät pääskyt, sininen sudenkorento. Järviveden tuoksu.

Illalla lettuja ja lasillinen omenalimonadia. Nostalgiapaketista puuttui vain kapuaminen aitanvinnille nukkumaan.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Vuotuinen museopäivä Tikkakoskella

Mutta Rämäpää oli kadonnut. Sen betonisella jalustalla nautittiin kuitenkin perinteiset karjalanpiirakat, jaffakeksit ja limsat.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Ajankohtaisia tyhmiä kysymyksiä

Minustakin israelilaiset näyttävät käyttävän Gazassa suhteetonta väkivaltaa, ja siviilien surmaaminen olisi saatava heti loppumaan.

Samalla uutisvirrassa kulkee yksityiskohtia, jotka minusta jäävät suuremman kuvion keskellä perkaamatta.

Israelilaiset pommittivat sairaalaa, kuuluu toisteltu pääuutinen. Parissa (ulkomaisessa) on mukana iippojen lausunto, jossa väittävät, että sairaalan välittömässä läheisyydessä oli anti-tank missile cache. Enempää en löytänyt, vaikka haluaisin kuulla lisää.

Lisäksi olisin halunnut tietää:

Miten lähellä se oli? Pitikö säilytyspaikkaa kohti avata kiireellä tuli (ampuvalmiina olevan ohjuksen kiireinen tuhoaminen olisi selvä homma)? Mitä palestiinalaiset sanovat väitteestä? Miksi ammuttiin sairaalaa eikä sen läheisyydessä ollutta säilytyspaikkaa?

Israelilaiset surmasivat erityisen paljon siviilejä kaupungissa, jonka asukkaita oli kuulemma varoitettu ja kehotettu poistumaan ja jonka alle kuulemma oli rakennettu Hamasin tunneliverkosto (Tässä: kuulemma = israelilaiset väittävät.)

Lisäksi olisin halunnut tietää:

Oliko varoitettu? Oliko varoitettu niin aikaisin, että olisi ollut mahdollista lähteä? Jos olisi, miksei lähdetty? Kielsikö tai estikö joku? Myöntävätkö vai kiistävätkö palestiinalaiset tunnelien olemassaolon? Jos kiistävät, onko jollainen puolueettomalla toimittajalla tai taholla omia havaintoja, jotka täsmentäisivät suuntaan tai toiseen?

Ja monia vastaavia juttuja.

Erikseen haluaisin tietää, miksi palestiinalaiset niitä rakettejaan ampuvat jos ne kerran ovat tehottomia ja vaarattomia? Varmaan kuitenkin maksavat jotain, ja kaipa ampuja asettaa itsensäkin keskimääräistä suurempaan vaaraan?

Laimeat yritykset kysellä näitä pääasian ohittavia yksityiskohtia sosiaalisessa mediassa tuottavat yleensä vastauksen, joissa toistellaan laitonta miehitystä, kansanmurhaa ja israelilaisten pahuutta (joita en ole kiistänyt). Mutta vaikutelma on kuin yrittäisi keskustella mutta joutuisi kuuntelemaan luuppina pyörivää tallennetta.

Ehkä se on sellaista sota-ajan ajattelua, että tässä tilanteessa ei nyt ole varaa tyhmiin kysymyksiin eikä kyseenalaistamisiin.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Tie vie

Iltakävely tiellä 637. Podcast Sihvosen, Röngän ja Hatusen keskustelusta urheilujournalismista riitti tasan kuuden kilometrin kohdalle, loppumatkaa tahditti The Clash.

London Calling kuunneltiin puhki jo kesällä 1980, mutta yhä maistuu. Kai se on klassikon merkki.

Eivät rumilukset uutisiakaan ruuduissa lue

Kauniit ihmiset menestyvät elämässä paremmin, nosti eilinen HS, kuten kaikki toki ovat vaistonvaraisesti tienneetkin.

Tunne, että asian toteaminen julkisesti on hyvä, koska... en tiedä, mitä.

Tänä aamuna oli postilaatikossa Hesarin asemesta Keskisuomalainen.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kirkonkellot, paarmojen pörinä, ukkosen jyminä


Byrokratian pintaraapaisuja

Ensin #pillimehugate, nyt #kirpputorigate. Johon on vähäsen vastattukin.

Ja nyt vielä #tienvarsikylttigate.

Kaikki lienemme yhtä mieltä norminsiivoustalkoiden tarpeellisuudesta, mutta nämä gatet jäävät harmillisen pinnallisiksi. Ensin yksi avautuu, sitten muut kommentoivat alle, että virkamiehet , byrokraatit pitäisi viedä saunan taakse.

Minua kuitenkin kiinnostaisi, mihin normeihin kulloinkin nojaudutaan, mikä on virkamiehen harkintavalta asiassa, mikä on ratkaisukäytäntö ja millä kriteereillä.

Asioiden perusteellinen penkominen ja avaaminen voisi olla tiedotusvälineiden tehtävä, mutta niidenkään esitykset eivät vakuuta.

Kirpputoriasian osalta HS kertoi yrittäneensä tavoittaa asiasta päättäviä, mutta ainakin ensimmäisellä kierroksella tuloksetta.

Lisää mikrohistoriaa

Edellisessä merkinnässä linkatulta merimieshistorian sivustolta sattui silmiin myös kuva faija-vainaan työmaalta vuodelta 1979.

Ihan sataprosenttiseen tunnistukseen en tuosta kykene, mutta saattaa hyvinkin olla hän itse komentosillan siivellä kahvoissa.

Aiempi tekstini aiheesta

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kylän kirjaston helmi

Timo Haipus: Halki jään, M/s Vaasa Providerin matkassa

Muistelmapätkä 60-luvulla itseään etsineestä oululaispojasta, joka lähti merille ja oppi tekemään töitä ja ottamaan vastuuta.

Tällaiset mikrohistoriat ovat mahtavaa luettavaa. Vaikkei niissä varsinaisesti tapahtuisi mitään.

Ja toki aihepiiri merenkulkijain jälkeläisenä kiinnostaa erityisesti.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Hikinen viikko

Kuten guru aikanaan varoittikin, juniorijalkapallo muuttuu yllättävän paljon siirryttäessä isolle kentälle ja isoihin maaleihin. Juostujen kilometrien määrä suhteessa pallokosketuksiin räjähtää.

Sää suosi Helsinki Cupia tänäkin vuonna, ja hiki roiskui Siltamäessä ja Käpylässä sen mukaan. Vaikkei tulos pääasia olekaan, veti jääminen tasapeleihin ja tappioihin kovaksi tiedetyssä seurassa suut mutruun.

Kokonaistunnelma toki ennallaan, ja perjantaina piti vielä livahtaa Bolliksen karuille lehtereille katsomaan ikäluokan välierät. Samalla jälkipelattiin faijojen kesken viikon suoritukset.

Isompien pelissä viiletti yksi Brasilian porukka kentällä toisen hurratessa yläriveillä. Helsinkiläiset teinimissit kulkivat kentän ja katsomon välistä catwalkia eedestakaisin. Sormet nykivät mikroshortseja ja katseet vilkuilivat katsomon yläosaa.

Remonttiin valmistautuvassa Töölön kirjastossa ponteva poistomyynti. Eurolla reppuun Helsinki-aiheisia novelleja, Tervon Myyrä ja kirjoituksia ranskalaisesta uuden aallon elokuvasta.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Esimerkkitapaus

Töölön kirjaston poistohyllystä 50 sentillä Yrsa Steniuksen kirja Albert Speeristä.

Paljon psykologisointia ja spekulointia, tylsähköä juuri hataruutensa ja ehkä totta, ehkä ei -ominaisuutensa johdosta.

Mielenkiintoisin osa peilauksessa nykypäivään.

Ketkä ovat tämän päivät albertspeerit, jotka keskittyvät tekniikkaan ja toteutukseen jättäen moraalikysymykset muille?

Ja missä asioissa ja tilanteissa me sammutamme omantuntomme hälytyssummerit, koska.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Iltakävelyllä

Paskahanhet pötkylöineen. Hietarannan vesirajassa kuin polttariseurue.  Yksi käveli (työnnettiin) muovikuplan sisällä mereen, muut räpsivät kuvia, hekottelivat ja siemailivat tölkeistään.

Kuulokkeissa Yle Puheen podcast, jossa Petteri Sihvonen ja Arto Halonen puhuivat dopingista ja elokuvista. Ambivalenttia.


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pillimehugate

Pori Jazz pakotettu mehukieltoon, otsikoi Yle Satakunta ja sai tietysti nettikansan raivoihinsa. Virkamiehet, byrokraatit, eivät anna enää viedä alueelle edes pillimehua tai Tuttelia.

Sen verran olen pykäliä eläissäni tavannut, että ihmettelin.

Päivän mittaan täsmentyikin, että julkinen valta ei missään vaiheessa ollut kieltänyt mehuja vaan Valvira on vuosi sitten Poliisihallitukselle lähettämässään kirjeessä muistuttanut Alkoholilain 58 §:stä ja painottanut käytännön yhdenmukaistamista eri poliisilaitosten alueilla.

Kielto viedä Pori Jazzin alueelle alkoholittomia juomia oli tapahtuman järjestäjän päätös. Valvonnan helpottamiseksi vai jotta kansa ostaisi juotavansa järjestäjältä, en tiedä.

Iltapäivällä festivaali pyörsikin päätöksensä, mutta tapahtuman johtaja käytti haastattelussa (vai tiedotteessa?) edelleen kovasti epämääräisiä ilmauksia löytyi vielä ratkaisu kalkkiviivoilla yhteisymmärrys viranomaisten kanssa ja viranomaisten täsmentynyt ohjeistus on meille helpottava tieto. Hiukan tuoksahtavat.

Asiasta utelioituneena laitoin eilen sähköpostia sekä Yle Satakunnalle että Valviralle. Yle ei ole vastannut, Valviralta tuli tänään vastaus, jossa vahvistettiin, että alkoholittomien juomien osalta asia ei heille mitenkään kuulu.

Oletan, että Ylen alkuperäisen uutisen kirjoittaja ei vain muistanut / oivaltanut kysyä keskeistä kysymystä:

Kuka pakotti ja miten mehukieltoon?
- - -
Alkoholi- ja anniskelukysymysten osalta riittää toki keskustelemista suomalaisen sääntelyn järkevyydestä.
- - - 
Myös Iltalehti täsmentää.
- - -
Pori Jazzin valppaus tarttua ilmiöön ja luvata tästä eteenpäin lipun ostajille pillimehu kaupan päälle oli kyllä loistava reagointi ja nostatti hymyn huulille.
- - -
Lue myös: Alkoholilaki - suomalainen klassikko

torstai 3. heinäkuuta 2014

Perusasiat kuntoon

Itse en ole millään kriteerillä johtajatyyppiä, mutta kysymys johtamisen olemuksesta kiinnostaa.

Ammattisotilas James Mashirin bloggaus siitä, mitä varusmiesjohtaminen on ja mitä se ei ole, palautti mieleen vertauksen vanhemmuuteen.

Ainakin rauhan aikana arjen olennaiset asiat ovat pitkälti samat. Huolehdi, että joukkosi on  oikeaan aikaan oikeassa paikassa tilanteenmukainen varustus päällä ravittuna, peseytyneenä ja mahdollisimman levänneenä. Ja muutenkin parhaasi mukaan joukon hyvinvoinnista ja pysymisestä kykenevänä suorittamaan kulloisetkin eteen tulevat toimet.

Kolmekymmentä vuotta sitten tuoreena kuraportaan varusmiesjohtajana näin asian yllättävän erilaisin painotuksin.

Pitäneeköhän muuten oikeasti paikkansa, että Amerikan merijalkaväessä ensimmäisinä menevät syömään virkaiässä nuorimmat ja viimeisinä isoimmat herrat?

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Töölön kirjastoon

Topeliuksenkadun lehmuskujan vihreä tunneli tuoksuineen. Että sai vielä tämänkin kokea, nousi kiitollinen ajatus. Ketä kohtaan, en tiedä. Vaatineeko edes kohdetta?

Urheilu- historia- ja mediahyllyt tällä kertaa, aluksi toki pikkuneidin varaama teos tiskiltä. Lehtisalissa pikakatsaus: Urheilusanomat, Urheilulehti, Hbl, Länsi-Savo, Suomen Kuvalehti ja Image, joka voimisti ulkopuolisuuden tunnetta jostain.

Kirjaston tuoksu, sama kuin 1973. Mutta säilyykö se yli kohta alkavan jättiremontin, heräsi huoli.

Esittelytiskillä Töölö-aiheisia teoksia. Selasin mustavalkoista ennen ja nyt -teosta, jossa oli otettu vertailukuvia Signe Branderin otoksille. Vertailutkin nyt jo vanhoja. Kampin aukea, Leppäsuo, Väiskin kentän tienoo. Vaikea hahmottaa sellaisia, joissa ei vielä edes nykyisten pääkatujen uria.

Ulkona ripotteli, pikkuhiljaa yltyi. Ohi kiirehtinyt neitonen tuoksui puhtaille hiuksille ja toi mieleen Jack Lemmonin repliikin Piukkojen paikkojen kohtauksessa, jossa Marilyn tekee entreensä.

Kaupasta sipulia, valkosipulia ja krutonkeja.