XPD näyttäisi olevan vuodelta 1981. Ei siis ihme, että sitä vaivaa yksi 70-luvun bestsellerien vitsauksista eli tarpeeton glitter ja glamour vai olisiko sittenkin sanottava kitsch.
Täysin subjektiivisen oman lukukokemukseni mukaan riitti vielä 60-luvun tarinoissa kotoista nukkavieruisuutta, jossa Lontoo oli nokinen ja ja pihisevistä kaasulämmittimistä huolimatta sumuisen kostea.
Mutta 70-luvun kirjat, amerikkalaiset toki etenkin, pursuavat tarpeettoman osoittelevaa vaurautta. Pankkitilejä ja dollarinippuja, mannertenvälisiä lentoja, hummeripäivällisiä ja kalliita juomia. Ja joka toisessa tarinassa on änkeydyttävä Sveitsiin pankkien, Genevenjärven, hiihtokeskusten ja seitsemäntoistametristen huvijahtien kimallukseen.
Ehkä kaikki sellainen vain huumasi 70-luvun lännen. Tai sitten lukemani kirjailijat nousivat silloin varakkaaseen yhteiskuntaluokkaan ja kirjoittivat sen kertomuksiinsa?
torstai 29. lokakuuta 2015
tiistai 27. lokakuuta 2015
Oppi ei tule idästä
Kun pääjoukon nukahdettua katsoi Areenasta rauhassa Sillan. Ja sitten Solsidanin. Ja sitten vielä yöunenkin kustannuksella luki loppuun Mankellin Wallander-tarinan Väärillä jäljillä.
Aika vetävää viihdettä vääntäneet, ruotsalaiset. Toki vähän muidenkin avulla.
Mankellilla pahiksina yhteiskunnan arvostamat rikkaat keski-ikäiset ja vanhat miehet, jotka julkisivunsa takana olivatkin naisia rääkkääviä sikoja. Tietenkin.
Mutta Deightonin XPD ei ole kyllä noussut vielä lainkaan deightonmaiselle tasolle. Jotenkin kökkö on käännöskin, mutta se ei havaintoa selitä. Pah.
Aika vetävää viihdettä vääntäneet, ruotsalaiset. Toki vähän muidenkin avulla.
Mankellilla pahiksina yhteiskunnan arvostamat rikkaat keski-ikäiset ja vanhat miehet, jotka julkisivunsa takana olivatkin naisia rääkkääviä sikoja. Tietenkin.
Mutta Deightonin XPD ei ole kyllä noussut vielä lainkaan deightonmaiselle tasolle. Jotenkin kökkö on käännöskin, mutta se ei havaintoa selitä. Pah.
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Messutungoksessa
Ensi kertaa kirjamessuilla, kiitos kustantajan ystävällisesti lähettämien lippujen.
Valtava hallillinen kirjoja, paljon on vielä mielenkiintoista lukematta. Jos olisin varakas ja hyllyssäni tilaa, jälki voisi jälki olla hurjaa. Nyt olin surkea messuvieras eli kulutin tiloissa vain kaksi euroa, jolla sai Len Deightonin XPD:n. Le Carrén Mies kylmästä tai Viestimiehen käsikirja olisivat myös kelvanneet, mutta kumpaakaan ei osunut silmiin.
Näköjään kultturimiehen olemukseen kuuluu ehdottomasti pikkutakki ja paksusankaiset silmälasit. Hiuksia joko vähän tai sitten runsaat ja villit. Naisilla moninaisempaa. Joka tapauksessa sellaistakin klienteeliä, jota ei normaaliympäristössäni eli urheiluhalleilla näe.
Liikaa tungosta kumminkin, ja ylhäällä ruoka- ja viinimessuilla vielä enemmän. Siellä riitti kymmenen minuuttia. Parmesanjuusto tuoksui kyllä hyvältä.
Ulkona paistoi aurinko, ja puiden viimeiset lehdet hohtivat kirkkaankeltaisina.
Valtava hallillinen kirjoja, paljon on vielä mielenkiintoista lukematta. Jos olisin varakas ja hyllyssäni tilaa, jälki voisi jälki olla hurjaa. Nyt olin surkea messuvieras eli kulutin tiloissa vain kaksi euroa, jolla sai Len Deightonin XPD:n. Le Carrén Mies kylmästä tai Viestimiehen käsikirja olisivat myös kelvanneet, mutta kumpaakaan ei osunut silmiin.
Näköjään kultturimiehen olemukseen kuuluu ehdottomasti pikkutakki ja paksusankaiset silmälasit. Hiuksia joko vähän tai sitten runsaat ja villit. Naisilla moninaisempaa. Joka tapauksessa sellaistakin klienteeliä, jota ei normaaliympäristössäni eli urheiluhalleilla näe.
Liikaa tungosta kumminkin, ja ylhäällä ruoka- ja viinimessuilla vielä enemmän. Siellä riitti kymmenen minuuttia. Parmesanjuusto tuoksui kyllä hyvältä.
Ulkona paistoi aurinko, ja puiden viimeiset lehdet hohtivat kirkkaankeltaisina.
torstai 22. lokakuuta 2015
Tyranni vai valtavan neuvostokoneiston osanen?
TV2:ssa uusintana Neuvostoliiton kiekkoilijoista kertova Red Army höystettynä Tuomas Kyrön, Kaarina Hazardin, toimittajien ja ekstravieraan jälkikeskustelulla.
Mielenkiintoista jutustelua jälkimmäinen, ja ehkä ainakin osiltaan siksi, että kukaan sohvalla ei ollut urheilija tai urheilun parissa työskentelevä. Nyt siinä istuivat tasaveroiset tyypit kertomassa muistoistaan urheilun sivustaseuraajina.
Itse dokumentissa pistää aina miettimään valmentaja Viktor Tihonovin persoona, johon pelaajat mieluusti tuntuivat projisoivan huonot kokemuksensa. Epäilemättä Tihonov piti pelaajiaan 350 päivää vuodessa karuissa oloissa erossa näiden perheistä, raivosi ja uhkaili KGB:llä ja seurauksilla ja saattoi lyödäkin jos harjoitukset eivät sujuneet.
Miten mahdollista on nykymaailmasta käsin arvioida toisten aikojen ja maailmojen ihmisiä? Millaiset arvot ja maailmankuva oli 1930 Stalinin hallitsemaan maahan syntyneellä neuvostokansalaisella, joka, jos kirjaansa on luottamista, menetti isänsä Stalingradissa ja painoi murkkuikäisenä pitkää päivää ja sota-ajan normeja viilarina bussivarikolla?
Mielenkiintoista jutustelua jälkimmäinen, ja ehkä ainakin osiltaan siksi, että kukaan sohvalla ei ollut urheilija tai urheilun parissa työskentelevä. Nyt siinä istuivat tasaveroiset tyypit kertomassa muistoistaan urheilun sivustaseuraajina.
Itse dokumentissa pistää aina miettimään valmentaja Viktor Tihonovin persoona, johon pelaajat mieluusti tuntuivat projisoivan huonot kokemuksensa. Epäilemättä Tihonov piti pelaajiaan 350 päivää vuodessa karuissa oloissa erossa näiden perheistä, raivosi ja uhkaili KGB:llä ja seurauksilla ja saattoi lyödäkin jos harjoitukset eivät sujuneet.
Miten mahdollista on nykymaailmasta käsin arvioida toisten aikojen ja maailmojen ihmisiä? Millaiset arvot ja maailmankuva oli 1930 Stalinin hallitsemaan maahan syntyneellä neuvostokansalaisella, joka, jos kirjaansa on luottamista, menetti isänsä Stalingradissa ja painoi murkkuikäisenä pitkää päivää ja sota-ajan normeja viilarina bussivarikolla?
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Päivällä piireissä
Kun kävelin Olympiastadionin torninviertä ylös, hyrisi ohi takseja. Muita osallistujia tuoden, arvelin.
Kustantajan sihteeri ojensi tulijoille ovella kirjaa kouraan, tarjoilija liikkui joukossa kantaen prikallista valkoviinilaseja.
Kiekkoväki moikkaili ja vaihtoi kuulumisia.
- Eikös viimeksi nähty Porin Jazzissa...
- Vieläkös se oon elossa kun ei mitään ole kuulunut...
- Hirmuista kiirettä tässä vain pitänyt...
Lohduttavasti lukuisia minua vanhempia herrasmiehiä. Nuoria hipsteritoimittajia lippiksineen ja partoineen. Pakollinen Lehtikuvan kaveri kaksine näkyvästi tarrattuine kameroineen.
Vanhaa IFK- fania lämmitti istua samassa tilassa niin monen joukkuetta päävalmentaneen kanssa.
Juhlakalu itse puhui ihan oikeasti mielenkiintoisia ja sai minut kumartumaan eteenpäin kuullakseni paremmin. Asiantuntijat kyselivät enimmäkseen juoruhenkisiä asioita, joita vastaaja sopivasti kierteli. Kuitenkin huomattavasti laadukkaampaa sananvaihtoa kuin oman lajini tilaisuuksissa on kuultu.
Mestari Heikura -vainaa kertoi jossain haastattelussa asettuvansa vastaavissa tilaisuuksissa valon suunnan kannalta sopivaan paikkaan ja alkavansa odottaa ilmeitä ja eleitä. Matkin mieluusti samaa eleetöntä tapaa. Pari ihan mukavaa ruutua tarttui.
Lopuksi jonoon hakemaan omistuskirjoitusta juhlakalun aatokset muistiin merkinneeltä kirjailijalta. Se ripaus molemminpuolista hysteeristä hermostuneisuutta kun kohtaa ensi kertaa naamakkain henkilön, jonka kanssa on keskustellut verkossa kymmenen vuotta.
Ennen lähtöä kulmapöydältä kuppi kahvia ja bagel. Kokeneemmat kävijät tunnustelivat, olivatko viinipullot vielä viileitä.
Luin kirjan ennen nukkumaanmenoa. Ei mestariteos, mutta sai ajatuksen liikkeelle. Epäilen, että se on tarkoituskin.
tiistai 20. lokakuuta 2015
"Onko joku kuollut?" "Kaikki."
Kulman kaupan kassalla jäi valkopartainen takavuosien TV-kasvo tutkimaan kuittiaan. Kiersin hänen takaansa poimimaan maidot, mehun ja ruisleivän kestokassiin.
Oliko televisiossa ennen vanhaan nykyistä vanhempiakin ihmisiä? Harmaantuneita hiuksia ja partoja, jopa? Lastenohjelmissa satuja lukemassa ainakin, ja Jussi Jurkka siinä sketsiohjelmassa.
Nykyään tuntuu, että ruutuun pitää olla ennen kaikkea nuori ja nätti tai komea (kärjistys, totta kai).
Vai onko tämä vain sitä oman iän tuomaa harhaa? Ovathan poliisitkin nykyään kuin sinihaalarisia mopopoikia ja lääkärit laajan biologian valinneita lukiolaisia. Olivathan hannutaanilat ja lenitaairistotkin silloin joskus nuoria ja radikaaleja. Tai ainakin nuoria.
Oliko televisiossa ennen vanhaan nykyistä vanhempiakin ihmisiä? Harmaantuneita hiuksia ja partoja, jopa? Lastenohjelmissa satuja lukemassa ainakin, ja Jussi Jurkka siinä sketsiohjelmassa.
Nykyään tuntuu, että ruutuun pitää olla ennen kaikkea nuori ja nätti tai komea (kärjistys, totta kai).
Vai onko tämä vain sitä oman iän tuomaa harhaa? Ovathan poliisitkin nykyään kuin sinihaalarisia mopopoikia ja lääkärit laajan biologian valinneita lukiolaisia. Olivathan hannutaanilat ja lenitaairistotkin silloin joskus nuoria ja radikaaleja. Tai ainakin nuoria.
tiistai 13. lokakuuta 2015
Ulkoilman ikävä asenne
Eilen vielä shortseissa kauppaan, mutta yhtäkkiä iskeekin ulko-ovella vastaan tuuli, jossa on terä.
Eilen ihoa hivellyt ilma on alkanut viillellä.
Eilen paljain jaloin kulkemaan kutsunut asvaltti on muuttunut vihamieliseksi elementiksi, joka on pidettävä mahdollisimman erillään jalkapohjista.
Punakeltainen leimahdus ja maatuvien lehtien imelä aromi, sitten värit ja tuoksut katoavat maailmasta puoleksi vuodeksi.
Kohta alkavat naiset sytytellä tuikkuja.
lauantai 10. lokakuuta 2015
Tuulista mutta kaunista
Väiski, Ruohiksen vihreä, Sepänpuisto, Johari. Kaisiksen hiekka oli kadonnut uuden leikkipuiston peittäessä itäpuolikkaan.
Taas muisti, kuinka paljon kantakaupungissa onkaan hienoja taloja. Ja seassa uudempia rumempia elementtihökötyksiä.
Kotona alkoi kylmyys haihtua luista ja ytimistä vasta kaksi tuntia paluun jälkeen.
maanantai 5. lokakuuta 2015
Ihmisiä tietotekniikan syövereissä
Semmoinen, että mies kävelisi paikalliselle terveysasemalle mukanaan pieni vaiva, jota voisi vaikkapa näyttää päivystävälle terveydenhoitajalle.
Miehen jonotusnumeron aikanaan pingahdettua aulan valotaululle mies istuisi vastaanoton tiskin ääreen ja täti koneensa ääressä kertoisi, että talon terveydenhoitajille löytyy ihan varausaikojakin ja tuossa olisi viiden minuutin päähän semmoinen, huone 22 käytävän päässä, nimellä kutsutaan.
Ja mies istuisi käytävän tuolilla selailemassa aikansa kuluksi puhelimestaan Twitteriä ja kello tulisi viiden minuutin päähän ja vartin ja puolenkin tunnin samalla kun huoneeseen 22 huudeltaisiin toisia nimiä, jotka aikanaan poistuisivat sieltä sulkien oven perässään.
Aikataulut ovat usein myöhässä, ja niinpä mies alkaisi kummastella vasta kun ovi olisi pitkään hiljaa ja lopulta sieltä ampaisisi henkilökuntaan kuuluvan oloinen harppoen tiehensä sellaisella askeleella, jolla usein lähdetään ruokatunnille.
Suomalaisena mies tietenkin tiedostaisi riskin, joka aiheutuisi lähdöstä käytävän toiseen päähän vastaanottotiskille kysymään asiaa. Oma nimi saattaisi kaikua sillä aikaa ja vuoro mennä ohi.
Vajaan tunnin kohdalla mies kuitenkin ottaisi riskin ja lähtisi asiaa selvittämään, ja hänelle kerrottaisiin, että nyt on kuulkaas käynyt sillä tavalla että se teidän aikanne viiden minuutin päähän onkin tullut kirjattua lokakuun viidennelletoista ja pahoittelemme kovasti.
Ja mies aloittaisi prosessin alusta, nyt päivystävän terveydenhoitajan jonosta.
Odotellessaan hän ehkä ajattelisi kolpakollista olutta U Kalichassa.
Miehen jonotusnumeron aikanaan pingahdettua aulan valotaululle mies istuisi vastaanoton tiskin ääreen ja täti koneensa ääressä kertoisi, että talon terveydenhoitajille löytyy ihan varausaikojakin ja tuossa olisi viiden minuutin päähän semmoinen, huone 22 käytävän päässä, nimellä kutsutaan.
Ja mies istuisi käytävän tuolilla selailemassa aikansa kuluksi puhelimestaan Twitteriä ja kello tulisi viiden minuutin päähän ja vartin ja puolenkin tunnin samalla kun huoneeseen 22 huudeltaisiin toisia nimiä, jotka aikanaan poistuisivat sieltä sulkien oven perässään.
Aikataulut ovat usein myöhässä, ja niinpä mies alkaisi kummastella vasta kun ovi olisi pitkään hiljaa ja lopulta sieltä ampaisisi henkilökuntaan kuuluvan oloinen harppoen tiehensä sellaisella askeleella, jolla usein lähdetään ruokatunnille.
Suomalaisena mies tietenkin tiedostaisi riskin, joka aiheutuisi lähdöstä käytävän toiseen päähän vastaanottotiskille kysymään asiaa. Oma nimi saattaisi kaikua sillä aikaa ja vuoro mennä ohi.
Vajaan tunnin kohdalla mies kuitenkin ottaisi riskin ja lähtisi asiaa selvittämään, ja hänelle kerrottaisiin, että nyt on kuulkaas käynyt sillä tavalla että se teidän aikanne viiden minuutin päähän onkin tullut kirjattua lokakuun viidennelletoista ja pahoittelemme kovasti.
Ja mies aloittaisi prosessin alusta, nyt päivystävän terveydenhoitajan jonosta.
Odotellessaan hän ehkä ajattelisi kolpakollista olutta U Kalichassa.
perjantai 2. lokakuuta 2015
Se ja sama
En pidä itseäni ihan kielenhuollon Arvi Lindinä, mutta jollain lailla kauniin kielemme alennustila surettaa.
Tarkoitan siis ennen kaikkea painettuna tai verkossa julkaistua tekstiä, joka esitetään jollei nyt toimittajan muotoilemana niin ainakin ikään kuin. Päivä päivältä enemmän tuntuu, ettei millään mitään väliä kunhan nyt jotain.
Itsekin jaksoin vielä takavuosina korjailla koneeni kautta julkaisuun menneistä teksteistä pilkutuksia, korrelaattivirheitä ja keskellä lausetta pystyyn pomppaavia Tamperelaisia, mutta nyttemmin moinen vaivannäkö on alkanut tuntua turhalta.
Ei kukaan taida kuitenkaan välittää.
Tarkoitan siis ennen kaikkea painettuna tai verkossa julkaistua tekstiä, joka esitetään jollei nyt toimittajan muotoilemana niin ainakin ikään kuin. Päivä päivältä enemmän tuntuu, ettei millään mitään väliä kunhan nyt jotain.
Itsekin jaksoin vielä takavuosina korjailla koneeni kautta julkaisuun menneistä teksteistä pilkutuksia, korrelaattivirheitä ja keskellä lausetta pystyyn pomppaavia Tamperelaisia, mutta nyttemmin moinen vaivannäkö on alkanut tuntua turhalta.
Ei kukaan taida kuitenkaan välittää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
