00100

Lunta tupaan

2012-02-15T10:42:00.004+02:00

Jos tuulettaa huoneistoa, on ikkunalaudalla hetken päästä pieni kinos.

Aurat olivat ehtineet yöllä välttämättömimmän: Autot pääsivät kulkemaan ja ihmisetkin, ainakin isompien katujen jalkakäytävillä. Vaan vaaleanruskeat aurausvallit tukkivat suojateiden päät, ja auratullekin jalkakäytävälle oli jo ehtinyt sataa ohut hanki. Tervejalkainen loikkii vallien yli, mutta vanhuksilla ja lastenvaunuja kiskovilla tekee tiukempaa.

Olisi pitänyt ottaa lumilapio kainaloon ja avata koulumatkalta pahimpia paikkoja.

Pankkiiri Wahlroos on sanonut jotain, ja sitten on puhuttu enimmäkseen hänestä. Minua kiinnostaisi enemmän vaikkapa pohdinta, minkä verran ihminen Suomessa on vastuussa omasta elämästään. Verkkokeskusteluista päätellen vaihtoehdot ovat vain 100 prosenttia tai 0 prosenttia ja vastapuoli sitten vastaavasti fasisti tai ei.

Ja politiikassa puhutaan gallupeista ja kannatusprosenteista ja poliitikkojen henkilöistä kun voisi puhua mieluummin asioista. AamuTV:ssä puoluejohtaja Soini selitteli toimittajan tarjoamaa kannatuksen valumista Kepulle. Hetken näin unta ja odotin Soinin sanovan, että samahan se, ketä kannatetaan kunhan [hänen mielestään] oikeita asioita, mutta sitten heräsin todellisuuteen. Valta-asemathan ne.

Tosin Hesarissa taisi ollakin eilen kaikenlaista esimerkiksi Kreikasta ja eurosta. Pitäisi ehtiä lukea eikä marista täällä.

2012-02-14T14:44:00.001+02:00

Hauska tuo digitaalinen ilmoitustaulu Pinterest.

En minäkään tiedä, mitä sillä pitäisi tehdä, joten käytän siis vain virtuaalisena ilmoitustauluna. Sinne voi koota kuvia asioista, jotka ovat kauniita tai mieleen jääneitä tai molempia tai muuta, mitä? Lepuuttamaan silmää. Ehkä sopivasti käytettynä inspiroimaan mieltä, väitetään. Jää nähtäväksi.

Jonkinlainen sosiaalisen median ulottuvuuskin on: Voi seurata toisia ja olla seurattavana ja bongata toisilta hyviä juttuja omalle taululle tai vastoinpäin.

Ylivoimainen enemmistä käyttäjistä on naisia, luki jossain, ja siltä vähän näyttääkin. Ei ihme, koska naiset taitavat olla miehiä tunnetumpia esteettisestä silmästään.

Vaatteiden, astioiden, kenkien, kukkien ja sisustusten oheen on aika saada myös moottorisahoja, olutta ja hirviöautoja, mutta ehkä alan kerätä lempparisotakoneideni kuvia vasta vähän myöhemmin.

Dragsvik

2012-02-10T13:27:00.002+02:00

Kontiolahden varuskunta esitetään lakkautettavaksi. Dragsvikin varuskuntaa ei esitetä lakkautettavaksi. Pohjois-Karjalassa ollaan katkeria ja epäluuloisia.

Itse toki näen meillä tarpeellisena olla ruotsinkielinenkin joukko-osasto, mutta pääasian sivusta ei voi olla pistämättä merkille, miten eri tavalla asian käsittely on nähty. Silmiini osuneissa suomenkielisissä medioissa ministeri Wallin on esitetty tai esittäytynyt lähinnä sivustakatsojaksi.

Entä ruotsiksi, ilmeisesti eri kohderyhmälle?

Professori Virolainen näkee asiassa jopa jääviysongelman. Toki hän tapaa nähdä paljon muutakin.

Hiljainen hiekkaranta

2012-02-10T00:13:00.003+02:00

Ernie Pylestä muistelinkin kirjoittaneeni ennenkin, ja hänestä löytyi kirja iBooks Storesta.

Jotain uutta taas. Kuten että hän hioi oman tyylinsä jo 30-luvulla siviiliaiheissa kiertäessään Yhdysvaltoja ja kertoessaan sen kolkista ja kulkijoista. Kunnes julkisuus ja suosio sitten räjähtivät sodan aikana.

Ernie Pyle ei etsinyt skuuppeja eikä yrittänyt kertoa uutisia, sitä varten oli eri miehet. Hän kulki sotilaiden joukossa, katseli ja keskusteli, kirjoitti sitten pieniä tarinoita näkemistään asioista ja kohtaamistaan ihmisistä.

Ja kuinka taitavasti hän tasapainoili raportoinnin ja hengenkohottamisen ja asioiden kaunistelun rajoilla, kertoen näkemästään juuri niin paljon kuin lukijat kotona voisivat lukea pitäen silti aamiaisensa sisällään. Siitäkin aamusta St- Lo'ssa, kun tuuli painoi merkiksi pommituslaivueille ammutut savut sivuun ja amerikkalaisten pataljoonien lähtöasemiin sataneet omat pommit tappoivat sata ja haavoittivat viittäsataa.

Vaikuttavinta? Ehkä se, kun Pyle kulkee pian D-dayn jälkeen pitkin Omaha beachia ja katselee uponneita maihinnousualuksia, hylättyjä jeeppejä, palaneita panssarivaunuja, rannalla lojuvia kiväärejä, pelastusliivejä, reppuja, valokuvia, osittain hiekkaan hautautuneita ruumiita. Miehiä, jotka tulivat Ranskaan pitkän matkan takaa ja ehtivät nähdä sitä vain kovin pienen hetken.

Olisiko mielikuva samanlainen ilman Saving private Ryanin alkukohtausta?

Lumen määränpää

2012-02-09T13:38:00.002+02:00

Hernesaaren päässä kuorma-auto toisensa jälkeen jyrisi paikalle, peruutti laiturille ja kippasi kukkuraisen lavallisen lunta vedessä kelluvien jäälohkareiden sekaan.

Pieni hinaaja kiersi loputonta rinkiään vastapäivään pitääkseen meren siltä kohdin auki.

Mereltä puhaltava jäätävä tuuli kangisti kädet alle minuutissa kameraa käyttämättömään kohmeeseen.

Ilman iltapäivän aurinkoa tunnelma olisi hiponut tummaa.

Päivät pitenevät harppauksin.

Jauholumessa luistaa

2012-02-08T22:01:00.001+02:00

Vaali-impressioita

2012-02-07T13:07:00.001+02:00

Hankenin pölyn ja puupaneelien tuoksussa ei juuri jonoteltu, vaalitoimitus kävi hiljaisesti. Äänestysprosentiksi alueella tuli näköjään 83,4. Haavistolle 1316 ja Niinistölle 1310 ääntä.

Selvisin prosessista katsomatta yhtäkään vaalikeskustelua, ja vaali-illan lähetyksistäkin riitti yhteensä vartti. Ei huvittanut nähdä Kalervo Kummolan tapaisia ihmisiä juhlimassa voittoa, ja vähintään yhtä ärsyttäviä olisi epäilemättä löytynyt toisesta leiristä.

Ehdokkaat olivat täältä katsoen harvinaisen tasaväkiset, joten päädyin pähkäilemään aiemmin julkaisemieni kriteerien pohjalta. Aika näyttää, kuinka iso virhe oli. Muttei sitä, kuinka iso virhe olisi ollut valita toisin.

Kun äänet ovat vielä jaossa, halutaan äänestäjät oman ehdokkaan taakse yli puoluerajojen. Tuloksen varmistuttua heidät nähdään mieluusti puolueen äänestäjinä. Inhimillistä, mutta ärsyttävää. Etenkin näin sitoutumattoman politiikan shoppailijan ja liikkuvan äänestäjän silmin.

Someharhasta on kirjoitettu ansiokkaasti, ja jos minunkin somevirroistani olisi tehnyt ennakkoarvioita, olisi Haaviston tullut voittaa noin 90-10. Kai siksi, että somessa yleensäkin viihtyy "haavistolaisempaa" väkeä, ja lisäksi lienen sellaista virtoihini valinnutkin. Kuten ennenkin olen huomannut, edistyksellisimmät tapaavat myös ilmaista itseään mielenkiintoisimmin.

Koska seurasin lähinnä Haaviston kannattajia, tulivat ärsyttävätkin piirteet lähinnä sieltä puolelta. Tunne, että joukko omaa suvaitsevaisuuttaan ja fiksummuuttaan korostavaa eliittiä kokoontui yhteen tuhahtelemaan juntimmille. Ja että kakkosen piirtäminen lippuun on jonkinlainen uskontunnustus, että on suvaitsevainen eikä ainakaan homofobinen.

Voisiko Haavisto pressaksi 2018 -liike ottaa oppia tästä kenties vihreille yleensäkin ominaisesta synnistä. Vai onko looginen mahdottomuus, että kampanjan vaatima me -henki voisi syntyä ilman, että on olemassa myös huonommat ne?

Kiintoisaa keskustelua joukoista, aatteista ja mielikuvista esimerkiksi Soininvaaran blogin merkinnässä kulttuurin politisoitumisesta.

Vihreille nirppanokille tekisi mieli omistaa aiheen versio Hitler-videosta. Toisaalta pahinta, mitä yhteiskunnassa voi tehdä, olisi kaataa rapaa aidon maailman parantamisen halun päälle, ja sitä Haaviston kampanjassa varmasti oli. Toisten motiiveja on vielä vaikeampi luodata kuin omiaan, joten yksilötasolla on mahdoton sanoa, kuka nirppanokkaili ja kenen sydän oli puhtaan vilpitön, ilmaistakseni vanhanaikaisesti.

Nyt ainakin Haavistolla on mahdollisuus nousta sovittelijaksi ja arvojohtajaksi ilman presidentin aseman jäykistelyä, ja ensimmäisiä impulsseja siihen suuntaan näkyy jo.

Ja mikä mielenkiintoisinta: Suomalaiset hakevat paikkojaan ja uusia poliittisia rintamalinjoja. Erilaisin ja ristiriitaisinkin kriteerein.

Kaksi elementtiä

2012-02-07T10:03:00.001+02:00

Töölöläiset kahlaavat raskaasti lumimäärien kapeiksi uriksi ahdistamilla jalkakäytävillä.

Nainen vetää perässään lastenrattaita hien pisaroidessa pipon reunan alta otsalle.

Valkoiset vuoret kerääntyvät hätäisesti koottuina kadunkulmiin odottamaan keltaista valoa läikkyviä bobcateja ja kuorma-autoja.

Hanget hiljentävät äänetkin.

Mutta samalla valo kertoo, että mennään jo helmikuussa, kohisten kohti kevättä.

OH-ATK

2012-02-05T23:26:00.001+02:00

Joensuun aamu oli kuulas ja kirkas, kulkijoita vähän ja mittarilukemana -31 Celsiusta. Posket punehtuivat kävelymatkalla Areenalle.

Suomen ensimmäinen maaottelupäivän voitto Ruotsista 13 vuoteen kruunasi syntymäpäivän.

Kolmentoista tunnin hallipäivän jälkeen päässä humisi ja vatsassa kaikui.

Lämpimän aterian löytäminen Joensuun illasta on ennenkin huomattu hankalaksi, joten kannatti kiirehtiä Martinaan käymättä yläkerran ja huoneen kautta. Neljä minuuttia aikaa tilata, kerrottiin tiskillä klo 22.26, ja niin tehtiin. Puhelinneuvottelun jälkeen myös sille, joka oli lähtenyt käymään huoneessa.

Salaattipöytä, broileri-sinihomejuustopizza ja kaksi isoa olutta täyttivät toiveet, mutta liian nopea ahmiminen nälkäisenä ei koskaan tuota hyvää oloa. Niskajumista nouseva päänsärky päälle, ja talvi-ilta sai hiutua vapauttavaksi uneksi.

Mahdollisuus nukkua yhdeksään tuli tarpeeseen, ja aamiaissalin neljän viljan puuroa lusikoi jo uusi mies.

Pakkasaamun hangilla kimmeltävässä auringossa kylpevällä lentokentällä kelpasi odotella. OH-ATK saapui vajaat puoli tuntia myöhässä ja taisi laskeutuessaan osua myös lentokonebongarin objektiivin eteen.

Tämä kone oli paljon edellistä hiljaisempi ja maisemat kauniita. Tosin ärsyttää, kun kuuden kilometrin korkeudesta ei tunnista paikkoja. Pitäisi olla koko ajan kartta kourassa. Lähestymisen alkaessa alkoi myös pilviketto.

Finnair Citybusissa matkusti viisi muutakin.

OH-ATH

2012-02-04T00:15:00.003+02:00

Jos varaa kaaoskelillä puolen tunnin matkaan kaksi ja puoli tuntia, voi silti joutua jännittämään. Finnair CityBusia ei kuulunut pysäkille odotettuna aikana eikä seuraavaakaan vuoroa. Neljänkymmenen minuutin jälkeen ilmestyivät lumen seasta viimein odotetut kirjaimet, ja bussi taiteili Hämeenlinnantien ja Kehä I:n kautta kakkosterminaalin eteen. Eikä baggage dropissakaan ollut jonoa.

Boarding runsaat puoli tuntia myöhässä, koneen etuosa täyttyi ruotsalaisista arvatakseni salibandyturisteista. Olemme odottaneet jäänpoistoa ja nyt neljänsinä nousujonossa, kapteenitar kuulutti ja otti turistit haltuun kertomalla saman ennen englantia myös sujuvalla riikinruotsilla. Jäänpoistoliuosta roiskui ikkunalasiin. ATR-72:n potkurit ottivat kierroksia ja kuulostivat hulluksi tulleilta sähkömoottoreilta. Pitkän rullauksen jälkeen nousukiito. Oranssinruskeat valot alhaalla etääntyivät hitaammin kuin suihkumoottorisissa.

Kolmen euron kahvin hinta-laatusuhde oli luokkaa lentoyhtiö, mutta lentoemännän levollisen kauniit silmät kompensoivat menetyksen monin verroin. Se saattaa olla isossa kuvassa suunniteltuakin.

Näkoalakaarto Joensuun yli, ja sitten erottuivat kiitotien valorivit etuvasemmalla. Yksi lyhyt matkatavarahihna ja yhden pöntön ja yhden pisuaarin WC kertoivat mittakaavan. Joensuun 29 asteen pakkanen vastaa ihotuntumalla mitattuna merituulella ryyditetyn Helsingin miinus kahdeksaa.

Epätodellisen ystävälliset taksikuski ja respan neitonen saivat turistin pälyilemään epäluuloisena ympärilleen. Pakko olla piilokamera.

Seuraavaksi tarjoavat eurolla rantatonttia.

Ajankohtainen ykkönen

2012-02-03T12:12:00.000+02:00

Vielä kerran kehut radion Ajankohtaisen ykkösen Heikki Peltoselle, joka tuntuu perehtyneen ohjelmansa aiheisiin ja osaa myös toimia vieraidensa väitteitä kyseenalaistavana isäntänä.

Paukkupakkanen teki Talin hallistakin tavallista kylmemmän, mutta kuuntelua se ei haitannut. Mikael Jungner jutteli monia ihan hyviä pointteja. Ei omaperäinen mutta yhä hyvä oli se poliitista shoppailua koskeva, joka itseäkin kosketti. Me poimimme eri puolueiden ohjelmista kohtia, joista olemme samaa mieltä, mutta mikään liike ei tunnu niin kokonaan omalta, että tekisi mieli mukaan.

Siksi ihmettelenkin, miksi vaaleja analysoidaan ikään kuin äänestäjät olisivat valitsemassa, mikä puolue ohjelmineen saa yksinvallan. Minä ainakin näen ääneni mikroskooppisen pienenä vasarana, jolla voin yrittää napauttaa valittavan elimen politiikkaa haluamaani suuntaan. Ja se suunta voi vaihdella riippuen siitä, kenen näen olevan liikaa niskan päällä.

Jungnerinkin puolustelut demarien linjalle kuulostivat leipäpapin puheilta. Hän vaikuttaa enemmän mielenkiintoista projektia etsivältä palkkasoturilta kuin minkään aatteen mieheltä. Samoin kuin Jussi Lähde.

Toisessa jaksossa kutsuttiin Laura Kolbe ja Ruben Stiller keskustelemaan poliittisesta keskustelusta ja satiirista. Mielenkiintoisinta oli tietenkin pätkä suvaitsevaiston todellisesta suvaitsevaisuudesta, jonka aiheen isäntä puolivahingossa tökkäsi sivuraiteelle. Ikään kuin samaa sivusi aamun HS:ssa Pirkko Kotirinta jutussaan "Vasemmiston kritisointi aiheutti "paskamyrskyn" Ruotsissa. Tai suoremmin De tolerantas dolda intolerans.

Pysäkille käveltäessä vastatuuli ja pakkanen pakottivat kulkemaan takaperin ettei kasvojen iho irtoaisi. Onneksi 14:n valot ilmestyivät nopeasti suoran päähän.

Brittiläinen tapa

2012-02-02T11:53:00.001+02:00

Kirjan tuntu ja tuoksu puuttuvat, mutta on sähköisissä teoksissa puolensa. Esimerkiksi, että voi valita sanan tai kappaleen ja kirjoittaa itselleen sen yhteyteen kommentteja, jotka sitten näkyvät helposti löydettävinä omassa sisällysluettelossaan.

Ensimmäiset kokeilumerkinnät syntyivät Stephen Fryn muisteloon The Fry Chronicles.

Erityisen mielenkiintoinen on kautta kirjan kulkeva kuvaus teatteriuran alkamisesta Cambridgessa eikä missään teatterialan oppilaitoksessa. Aiheeesta innostuneet eri alojen opiskelijat hakeutuvat pitkät perinteet omaaviin näytelmäkerhoihin, jotka rakentavat produktionsa itse, ja oppi siirtyy vanhemmilta opiskelijasukupolvilta uusille. Saadapa olla ollut hengailemassa liepeillä ihastumassa Emma Thompsoniin, mutta muutenkin joukossa vilisee sittemmin isompiin kuvioihin päätyneitä nimiä, muitakin kuin Hugh Laurie. Erikseen Fry pohtii cambridgelaisen ja oxfordlaisen huumorin eroja.

Mutta siis tuo, kuinka vapaamuotoisesti, epämuodollisesti ja ainakin näennäisen ohjaamattomasti syntyy laatua.

Sama ilmiö kuin 30- ja 40-lukujen sotateollisuutta ja tiedettä käsittelevässä R.V. Jonesin kirjassa Most secret war. Siellä brittien yliopistomaailman, old chap -verkoston ja eksentristen persoonallisuuksien varassa pyörivät piirit tuottivat tiedemiehiä ja keksintöjä, jotka kilpailivat tasapäisesti Saksan hierarkisesti johdetun tiedeapparaatin kanssa. Saksalaiset olivat edellä viimeistelyssä ja laaduntarkkailussa mutta britit luovuudessa, Jones antoi ymmärtää.

Brittiläinen tapa tehdä?

Ja vallitseeko Suomen koululaitoksessa, urheilussa, teatterissa ja niin edelleen DDR:läinen tapa?

Kuvajournalismin kulta-aikaa

2012-02-01T12:55:00.002+02:00

Töölön kirjaston yläpiilosta löytyy helmiä, muualtakin kuin valokuvaushyllystä. Caj Bremerin muistelo En blundergörares bravader on valokuvausta, mutta kuitenkin vielä enemmän muuta. Nykyisin niin paljon hössötetystä kameratekniikasta käy ilmi lähinnä, että vuosien varrella kamerat pienenivät ja kevenivät.

Ennen kaikkea hätkäyttää, missä kaikessa Caj Bremer ehti olla mukana jo nuoruutensa Helsingin pommituksista alkaen. Kekkosen reissut, Runar Holmströmin kahleet, kuninkaalliset häät Kreikassa ja paavin matka Lähi-idässä uskomattominen ihmismassoineen, Lapin hyytävät pakkaset, Haile Selassien syntymäpäivät, Suomen syrjäseutujen köyhimmät kylät, jäänmurtaja ahtojäissä, Egypti, urheilukisat, tulivuorenpurkaus Islannissa…

Salmisaaren voimalan juuri muuratun piipun huippuun en olisi itse kiivennyt kameran kanssa enkä ilman. Ei olisi uudelleen Bremerkään, maan pinnalle palanneena täristessään. Ja valtameren aallot voivat olla hengenvaaralliset, saa suomalainen tyynehköjen vesien kasvatti yllätyksekseen huomata.

Matkakirjahan tuo myös on, niiltä ajoilta kun matkat vielä olivat seikkailuja. Ja miksei valokuvaaminen. Kuvien kehittäminen hotellihuoneen kylppärissä vesipulaa kiroillen oli vallan toista kuin nykyinen siisti digitiedostojen klikkailu.

Kuvia kirjassa on oikeastaan yllättävän vähän, mutta hienoja. Otettuina nykykriteerein varsin vaatimattomillakin kameroilla. Oma suosikkini on sattumoisin tietenkin jättimäisen Enskerin keulan editse ajava pikkuruinen kalastajavene, mutta melkoisia myös kreikkalainen kalastaja verkkoineen sekä juoksevat porot.

Suosittelen.

Viivästynyt suruviesti

2012-01-30T00:29:00.002+02:00

Kaikki alkoi Hesarin jutusta vanhojen laivojen mukaan nimettävistä Kalasataman uusista kaduista. Capellalla tai Antareksella faija-vainaa ei vanhan pestikirjansa mukaan ollut seilannut, mutta Aldebaranilla, Canopuksella, Polariksella, Arielilla ja monella muulla kyllä. Netistä löytyi kuvia, faktoja, muisteloita.

Mutta hankalammaksi löytää osoittautui se minulle tutuin ja tärkein: Into. Vasta tunnuskirjainten OGTC ja Hangon Hinauksen kautta päädyin tietoon tapahtumista liki kahdeksan vuotta sitten. Ei uutinen laivan viimeisistä vaiheista ihan isku palleaan ollut niin kuin tieto ihmisen kuolemasta olisi, mutta tuuppaus kumminkin. Ahmin rivit ensin nopeasti ja sitten uudelleen hitaasti.

Myynti Nesteeltä ensin Hangon Hinaukselle ja sitten Alfons Håkansille, muutostyöt pelastushinaajasta puskijaksi ja sitten viimeinen matka. Lähtö Oxelösundista hiiliproomua työntäen kohti Merenkurkkua, myrsky, ensin toisen ja sitten toisenkin pääkoneen rikkoutuminen, helikopterien ja pintapelastajien suorittama miehistön pelastaminen kahdessa erässä, hylätyn yhdistelmän ajautuminen Grundkallenin majakan matalikolle ja uppoaminen.

The pusher, found lying on its starboard side in the depth of 25 metres (82 ft), apparently capsized while still within the notch of the barge. The superstructure was torn away and the upper wheelhouse was not found. The hull had ruptured and half of the engine room was destroyed, scattering pieces of machinery in a large area around the site.

Riipaisevaa luettavaa.

Faijan hytti kirjoituspöytineen, konttorikoneineen ja pöytälaatikosta löytyvine keltaisine Wrigley's PK-purukumipaketteineen. Sohva ja outo seinään kiinnitetty lämmitin. Sairashytti, jossa luin karhean huovan ja valkoisen päällyslakanan alla marsalkka Zhukovin muistelmia laivan hyvinvarustellusta kirjastohytistä. Sauna. Kylmältä rasvalta haiseva kapyysi, jossa oli maailman suurin teräksinen perunankuorimakone ja jonka skailetista saattoi kiivetä keulakannelle. Upseerimessissä aamiaisella juodun Lipton-teen maku. Käytävän päässä konehuoneen ovi, jonka takaa aukesi ihmeellinen maailma. Käytävän matto paljaiden jalkojen alla. Vihreäksi maalatun peräkannen peseminen katuharjalla. Ikkunoista paistavassa kevätauringossa tanssiva pöly salongissa, Nesteen vanhalla liekkilogolla koristellut lasit ja karahvit kaapissa, koristeet seinillä. Aurinkoiset kesäviikonloput ja sitruunasooda yläkannella pelastusliivilaatikon päällä istuskellen.

Laivakellon ääni, ankkuripelin paksu rasva, maalatun teräksen tuoksu, kaiteiden puureunukset, etupuskimen kumintuntu sormien alla ja edessä seinänä nouseva neuvostoliittolaisen tankkerin harmaa kylki kun koneiden kumu sai hinaajan tärisemään ja vesi ahterissa partaan alla kuohui, vaikka mikään ei tuntunut liikkuvan. Brygan lasilla päällystetty karttapöytä, lukulamppu, ilmapuntari, suuret esiinvedettävät karttalaatikot, värikkäät merkkiliput siististi lokeroissaan, ruori, lämmitettävät ikkunalasit ja keskellä se pyörivä, jonka sai napista käyntiin. Koneiden säätimet, lupa käynnistää tutka, jonka näytöllä saaristo liikkumattomana kiersi. Sivupotkurien vipu. Radiolaitteet harmaata metallia. Lyhyt lankonki, joka nostettiin laiturille ennen aluksen irrottamista. Tikkaat komentosillan päälle, jossa olivat valonheittimet ja alempi vesi- ja vaahtotykki ja ylempänä korissaan toinen, sekin punaiseksi maalattuna. Emäsalon lossin edestakaisin lipuvat valot illan pimetessä. Öljynjalostamon tuoksu, jota lopulta ei enää edes huomannut.

Lipunlasku illalla kun sain viikata siniristin ruskeaksi petsattuun säilytyslaatikkoonsa.

Yhtiön logo savupiipun kyljessä, peräkansi, jonne ei saanut mennä hinauksen aikana koska katkeava vaijeri voisi kannen poikki suhahtaessaan leikata ihmisen kahtia. Jykevä hinauskoukku. Hinaaja, muka, mutta lapsen silmissä vähintään jäänmurtajan kokoinen. Vuosien varrella tutuiksi tulleet laivat, joita sitten pöydän ääressä tenavan innolla huopakynillä piirtelin. Tervi, Palva, Airismaa, Purha, Pronto, Enskeri, Tiiskeri, Nunnalahti. Kaikki ne hytit ja messit pidempiä matkoja varten, vaikka usein työskenneltäessä ei tarvittu kuin faija, siiffi ja täkkimies, joka poimi tankkerista ammutun nyörin ja veti sen perässä touvin yli partaan. Faija vaihtoi kaulassaan roikkuvalla rahisevalla radiopuhelimella ohjeita tankkerin kanssa ja ohjasi koneiden säätökahvoilla, ruoria ei juuri tarvittu. Harppoi laituriin tultaessa oikealle siivelle, avasi sieltä kannen alta identtiset säätimet esiin ja sovitteli aluksen alhaalla näkyvän laiturin kylkeen, aina yhtä vaivattomasti.

Muistot meren pohjassa. Varmaan olen silloin lukenut uutisen mutta nimen vuoksi tajuamatta, mistä aluksesta oli kyse.

Muuttaneet kauniin laivan moisen näköiseksi ja alentaneet proomujen puskijaksi. Liekö nimen vaihtaminen joksikin Heraklekseksi silloin ollut yksi loukkaus lisää vai sellaisen lievennys? Ja sitten vieneet merelle Virve-myrskyyn.

Elottoman esineen takia ei pitäisi sortua tunteelliseksi, mutta kaikki merenkulkua tuntevat tietävät, että laivoilla on sielu. Sen tiesi Yamaton viimeisestä matkasta kirjoittanut ja sen tiesi myös Alistair Maclean kertoessaan kuvitteellisen HMS Ulysseksen viimeisistä hetkistä Jäämerellä.

Mennyt maailma on taas vähän menneempi.

Onnettomuustutkinta: B2/2004M Työntöproomuyhdistelmä HERAKLES-BULK, vaaratilanne ja uppoaminen Selkämerellä 2.–3.3.2004

Väärä tapa

2012-01-27T10:36:00.001+02:00

Natiaisten tikittäessä Talin hallin viheriöllä koordinaatiojuoksujaan sivisti faija itseään ylimmällä penkkirivillä podcastilla. Ohjelman esittelysanoin: Studiossa Antti Kotilainen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta ja Ville Oksanen kansalaisten sähköisiä oikeuksia ajavasta Effi ry:stä.

Pisteet heti toimittajalle, joka oli perehtynyt aiheeseen ja osasi haastaa molemmat keskustelijat perustelemaan kantojaan. Kotilainen vähätteli organisaationsa roolia ja yritti kyyristyä piiloon KO:n ja ulosotonhaltijan taakse. Oksanen jäätyi toimittajan kysyessä, miten toisten luoman sisällön jakaminen ilman lupaa muka on sananvapausasia. Esiintyjänä oli Kotilainen selvästi luontevampi. Sellainen uhkauskirje näkyvillä ohjelman shownotesissa olisi ollut iso lisä.

Nostetaan avuksi vielä esiin tärkeimmät pointit kun ne ohjelmassa jäivät vähän sinne sekaan.

Rahan tekeminen luvatta toisten luomalla materiaalilla tulee estää. Eikä kuluttajienkaan tarvitse sisältöä ilmaiseksi saada. Mutta nettisensuuri on silti väärä tapa. Jos sen hyväksymme, ollaan enää säätämässä, mikä kaikki sensuroidaan, enkä jaksa isosti uskoa ihmiseen siinäkään asiassa. Entäpä korvausvaatimusten kohtuullisuus?

Siinä olen enemmän Oksasen kuin Kotilaisen kannalla, että minustakin sisällön ostamisen tekeminen helpoksi syö piratismia tehokkaimmin. Toki kun itse keski-ikäisenä taviksena en tunnistaisi vertaisverkkoa, vaikka sellainen sanoisi kädestä päivää ja tarjoaisi kahvit. Sen sijaan ostaminen rahalla eräästä nimeltä mainitsemattomasta verkkomyymälästä käy petollisen näppärästi.

Jonkun podcastin ja videon pusanneena kiinnostaisi myös kohtuuhintainen ja helppo tapa lisensioida vaikkapa musiikkia laillisesti oman tekeleen osaksi, mutta semmoisen toteutuminen lienee kauempana.

Mainokset tunkevat joka paikkaan

2012-01-27T10:16:00.000+02:00

Olihan siellä se toinenkin tiukasti mieleen tallentunut Koff-mainos. Lähtee tuosta minuutin kohdalta.

Ostamisen oletettu vaikeus

2012-01-26T11:36:00.001+02:00

E-kirjan vaisu kysyntä onkin yllättänyt kustannusalan, Maikkarin uutiset kertovat. Sähkökirjoja myydään yleensä korkeintaan kymmeniä kappaleita, toisinaan vain kolme.

Itse olen ostanut jo moniaita sähköisiä kirjoja ja ollut tyytyväinen niiden edullisuuteen ja ostamisen helppouteen.

Tosin olen ostanut ne kaikki Applen iBookstoresta, ja kaikki ostamani kirjat ovat olleet englanninkielisiä. Siellä myynnissä olevat suomenkieliset teokset ovat silmiinpistävän kalliita, ja suomalaisiin sähköisiä kirjoja myyviin verkkokauppoihin en ole uskaltanut edes yrittää. Lukemani arviot sekalaisista formaateista, ostamisen vaikeudesta ja kopiosuojauksista ovat pitäneet loitolla.

Hinnan suhteessa kielialueen kokoon ymmärrän, mutta olisikohan muille ongelmille tehtävissä jotain? Edellyttäen, että suomalaiset kustantajat oikeasti haluavat myydä muitakin kuin painettuja kirjoja, mistä en ole lainkaan varma.

Mainoskatko

2012-01-25T09:22:00.003+02:00

Tämä mainos on jotenkin jäänyt mieleen. Tuttujen maisemienkin takia.

Haavisto ja Niinistö sitoutumattoman konservatiivin puntarissa

2012-01-24T10:53:00.001+02:00

Pressanvaali tiivistyy toiseen kierrokseensa, joten punnitaanpa ehdokkaat pikaisesti näin liikkuvan äänestäjän silmin. Asiaa helpottaa, että valtionpäämiehen tehtävä on nykyään pikemminkin seremoniallinen eikä asia muutenkaan ole itselleni niin iso kuin sosiaalisen median virroissani yllättävän monelle.

Ulkopolitiikka

Haavistoa äänestävä oppinut tuttavani arvioi eventuaalista niinistöläistä ulkopolitiikkaa Facebookissa:

Kolmannen maailman ja YK:n painotus vähenee suhteessa USA- ja EU-suhteisiin. Venäjän suhteen asiat varmaan pysyvät samalla hyvällä tolalla. Kauppapolitiikalle varmaan kapeasta oman edun näkökulmasta etu.

Nykyisillä valtaoikeuksillaan parasta, mitä presidentti voi tehdä, on paiskia hommia myyntitykkinä Suomen viennin eduksi. Kumpikaan ehdokas ei tuntuisi olevan tässä vahvimmillaan, mutta voisin kuvitella Niinistön painottavan tätä puolta enemmän siinä, missä Haavisto jatkaisi edeltäjänsä Nicaragua- ja palestiinalaishuivilinjalla. Venäjän tärkeyttä niin kauppa- kuin muussakaan politiikassa ei tunnu kumpikaan korostavan tarpeeksi.

Osin spekulatiivisesti piste Niinistölle.

Poliittinen kulttuuri

Vaikka Vihreät onkin muuttumassa idealistisesta liikkeestä tavalliseksi raadolliseksi puolueeksi, Haavisto edustaa vielä uutta raikasta poliittista kulttuuria, jossa kansalaiset ovat oikeasti mukana eikä uralta ainakaan vielä ole löytynyt kuprujakaan. Ei muistaakseni Niinistöltäkään, silti hänen imagonsa poseeraa samassa ryhmäkuvassa ilkkakanervojen ja muun mädältä löyhkäävän maan tavan kanssa.

Piste murskaavasti Haavistolle.

Maanpuolustus

En muista kummankaan vastustaneen henkilömiinoista luopumista, joka on kuin kuin Suomi luopuisi Abloy-lukoista siksi, että "abloy" on ruma sana espanjaksi. Haavisto on puhunut puolustuspolitiikastakin ihan asiantuntevin termein, mutten ihan jaksa uskoa hänen enkä varsinkaan hänen puolueensa maanpuolustustahtoon. Suomen tehokkain rauhanliike löytyy osoitteesta www.mil.fi, joten vapaaehtoista reserviläistoimintaakin harrastanut reservin kapteeni vie tämän erän tyrmäyksellä.

Selkeä piste Niinistölle.

Persoona

Kumpaakaan en ole nähnyt koskaan livenä enkä seurannut yhtäkään TV:n vaalikeskustelua. Siksi olen muilta lukemani varassa tietäessäni, että Niinistö on varautunut jurottaja, huonona päivänään täysi mu*kku, ja Haavisto hyvä tyyppi, jonka persoonaa ihastellaan poliittisesta laidasta laitaan.

Piste kirkkaasti Haavistolle.

CV

Niinistöllä perinteiset suomalaisen juristin muodolliset koulutukset ja kokemukset kotimaassa, Haavistolla kansainvälisiä mutta epämääräisempiä saavutuksia kaukana kotoa. Töitä eikä saavutuksia ei tehdä tutkinnoilla, mutta hiukan tekee mieli konservatiivina kysyä, miksei Haavisto ole saanut pusattua valmiiksi yhtään mitään sillä puolella. Niinistölle vielä subjektiivinen plussa alan valinnasta.

Piste niukasti Niinistölle.

Kriisijohtaja

Tarja Halosen kaudelle ei ehtine enää mahtua noottikriisiä sen pahemmasta puhumattakaan, joten voi toivoa seuraavan presidentinkin selviytyvän ilman tiukkaa paikkaa. Entä jos jokin sellainen tilanne kuitenkin syntyisi? Haavisto voisi olla hyvä kriisijohtaja tai olla olematta, kokemus sovittelutehtävistä maailmalla ei siitä asiasta kerro oikein mitään. Niinistölle kirjatut tittelit kappaleessa ylempänä antavat odotusarvoisesti paremman pohjan. Toki voidaan kysyä, onko koko asialla merkitystä. Onko presidentillä nykyään mahdollisessa kriisissä muuta tehtävää kuin pysytellä poissa tieltä?

Piste Niinistölle sillä varauksella, että tämä kohta saattaa olla merkityksetön.

Arvot ja tukijat

Vallaton presidentti on symboli, johon projisoidaan omia arvoja. Ja osaksi ehdokkaan imagoa tulevat myös hänen kannattajansa. Katsotaanpa.

Kokoomuslaiselta saan vain kurat lahkeille Audin renkaista kun kokkari kiitää myyntipalaverista viininmaistajaisiin. Vihreä ajaa minut fillarillaan kumoon jalkakäytävällä matkalla käpyläläiseen puutaloon käyttämään verorahani hyödyttömään ympäristöprojektiin. Kummankaan stereotyyppinen kannattaja ei siis houkuta liittymään joukkoon. Työtä, yrittämistä, vastuuta ja taloudellisia realiteetteja korostava kokoomuslainen arvomaailma on kylmänkalseista puolistaan huolimatta lähempänä kuin maailmaasyleilevä punavihreä, jossa raha kasvaa puissa ja kaikki muut kansallisuudet ja eliölajit ovat tärkeämpiä kuin tavallinen suomalainen ihminen.

Kärjistysten kautta piste Niinistölle.

Ruokablogin vivahteita

2012-01-22T23:28:00.002+02:00

Pyrytti kunnolla, kun luikahdin ulko-ovesta lauantaiaamun pimeyteen. Keltaiset valot läikkyivät, bobcatit tanssivat siellä täällä kalistelemassa kauhoistaan lunta keoiksi. Asemahalliin astui lumimies, minä.

Junamaatti sylki taas lipun, kioskilta taas lukemiseksi Suomen Kuvalehti. Shown matkalla varasti kuitenkin tavallista mielenkiintoisempi Mediaattori-podcastin jakso, jota suosittelen lämpimästi.

Myyntikärrystä kahvi lisukkeilla ja juustoa, salaattia ja paprikaa ruisleivän välissä. Muut vaunussa ostivat korvapuusteja ja pääsivät halvemmalla.

Podcast päättyi puolimatkassa Kalevaan. Lopun matkaa kävelin SMG:n, Sorsakosken, Blondien ja Nina Hagenin kanssa. Wir standen auf'm Rummel in Treptow, lauloi Nina, ei yhtä hunajaisesti kuin Debbie Denis'n, mutta eri tavalla säväyttävästi.

Pitkä päivä, kolme ottelua, välissä noutopöydästä salaattia, toista salaattia, porsaanpihvi, riisiä, kalkkunaa, leipää ja pieni kylmä olut. Ääniraitana kaksi kiekkolegendaa ja kolme menestyvää salibandyvalmentajaa, joista yksi olisi parin tunnin päästä melkein sanaton pettymyksestä ja yksi pystyisi kultamitali kaulassa kimmeltäen vain vaivoin pidättelemään tyytyväisyyttään.

Päätteeksi väsytti, moottoritiellä torkahtelin näkemään mikrounia, mutta onneksi vain pelkäääjän paikalla. Perillä Tottijärven kartanolla tuoksuivat jo uunista pekonikiusaus ja porkkanat, painikkeeksi isännän leipomaa rukiista sekä punaista mummonmehua. Kolmen tunnin saunomisen, parin oluen, makkaran ja viskisiivusta kieltäytymisen jälkeen saapui uni napakalla laverilla sekunneissa.

Sunnuntaiaamun hämärässä loistivat Näsinneulan valot. IC86 Jyväskylästä Helsinkiin lipui laituriin neljä jo 20 minuuttia ennen lähtöaikaa. Pasilassa ulos Tappara-takkisen miehen perässä. Itämaisen näköinen neitonen korkeissa koroissaan keinahteli samaan 7B:hen, jolla jatkoin Saharaan.

Pimeän tultua äänestysreissu Hankenille, itseä innostavan ehdokkaan puuttuessa jouduin poikkeuksellisesti epäröimään vielä kopissa.

Tenavien pulkkaillessa oli hyvä hetki käyttää runsas tunti auton kaivamiseen lumesta, jota oli aurattu kumpaankin kylkeen metrin verran. Aamulla tuntee lapioineensa, tietää jo nyt.

Taivallahdessa uittivat kuulemma kasakat hevosia

2012-01-19T09:53:00.000+02:00

Lumihiutaleiden tulviessa kasvoille tulee jostain syystä mieleen se kohta, jossa Eccu Widing lähtee viimeisen kerran hiihtämään, Taivallahdessa meren jäälle ja siitä ulommas.

Toisella, hitaammalla, lukukerralla Missä kuljimme kerran vielä paranee. Kaipa se toisto on tarkoituksella tehty, että nuori Eccu aikanaan lähtee samasta kohdasta hiihtomatkalle, jonka jälkeen hän ei enää toivu ehjäksi ihmiseksi, ja sitten ympyrä sulkeutuu samalla tavoin.

Miten eri tavoin sota rikkoo Ecun ja Cedin.

Moni kuolee kirjassa, mutta jostain syystä eniten kirpaisi nyt Allun keuhkotautiin riutuvan pikkusiskon kohtalo. Sitäkin kautta rikkaiden ja köyhien ero alleviivautuu. Ja sitten ovat Enok, Allu ja muut voimaa ja energiaa uhkuvat, joilla ei kuitenkaan ole väyliä ylöspäin. Verrattuna Ivariin ja muihin heikkoihin sivistyneistön jäseniin, joilla kuitenkin on turvaverkkonsa ja kontaktinsa selviytyä aina jotenkin. Vaikka on Enokilla ja Allullakin janonsa ja levottomuutensa, pirtunsa ja kevytkenkäiset naisensa. Olisivatko he voineet lukea itsensä pidemmälle?

Olen näkevinäni Ivarissa jotain samaa kuin Riku Bexarissa. Vai onko kaikissa Westön kirjoissa tarkkaileva pohdiskelija, joka jotenkin pyörii paikallaan määrätietoisempien ja häikäilemättömämpien löytäessä paikkansa ja joukkonsa, rouhiessa kohti menestystä?

Takapenkin nurkassa

2012-01-16T10:58:00.000+02:00

Satoja kilometriä lumista Suomea on kaunis vaikkei kovin vaihteleva näky. Samalla voi seurata salibandyn illan otteluiden etenemistä Twitteristä, Teksti-TV:n sivuilta ja tällä kertaa myös Radio Vegasta.

Sen yhden sukukirjan mukaan asui tunnetuista esi-isistäni ammoisin näillä kulmilla, muistin Juvan ABC:llä, jonka uumeniin olisi voinut eksyä. ABC-konseptia kuuluu tietääkseni paheksua. Osuusliikeketjujen ylivahvan aseman ja tonttijaot tajuan, mutta miksi nuo noutopöytä ja salaattivalikoimat ovat huonompi asia kuin vanhan ajan pikkuhuoltsikoiden kuivat juustosämpylät? Missaan nyt jotakin.

Jossain kohdin oli rata lähellä maantietä, ja samaan suuntaan kiitänyt Pendolino vilisi ohi, lujaa.

Helsingissä jo pimeää.

Hetkellinen oivallus

2012-01-15T00:38:00.001+02:00

Karhu-baarin karaokessa
ihmisten kasvot kirkastuvat
ja volyymi nousee
kun joukko yhtyy kertosäkeeseen

Suomen niemellä, Suomen kielellä
Äijät huutaa lailla perkeleen
Ja kun Suomi pelaa lätkää
Se iskee joka jätkään
Kaljaa koneeseen ja Ukkometsoon

Ohikiitävän hetken luulen tajuavani,
mikä Haavistoa äänestäviä pelottaa.
Kymmenessä sekunnissa tunne haipuu.

Pendolino pyryssä

2012-01-14T01:27:00.002+02:00

Pyykkien viikkaus. Vessan pesu. Kuvien konvertointi ja toimittaminen jonnekin päin Ranskaa. Niinpä olin puoli tuntia ennen junan lähtöaikaa vielä kotona. Jäivät matkalukemiset, jäi puolet vaatteista.

Rautatieasemalla oli Junamaatin käyttölogiikka muuttunut, mutta muutaman jäätymisen jälkeen se humisi kouraani vihreänsävyisen lipun. Kioskista vielä kainaloon Suomen Kuvalehti, väistyvä presidentti kannessaan. Juna aika lailla täyttyi.

Ikkunapaikan vaaleantyylikäs businessnainen asetteli paikoilleen kivennäisvetensä, karkkipussinsa, käsilaukkunsa, syventyi kirjaansa. Minä käytäväpaikan kirjaton yritin lukea lehteäni hitaasti, sitten verkon kuulumisia puhelimella. Nousin ja kaivoin repun taskusta läppärin.

VR:n junaverkko toimi, enimmän aikaa. Ihan kuin businessnaisen soittoäänenä olisi ollut Let's play hockey, vaikkei se oikea versio.

Käytävän toisella puolen tyttönen kuului saavan ohjeet puhelimitse ja kertoi sitten konnarille, että koululainen ja eläkeläinen Kouvolaan. Mummi tuntui puhuvan vain venättä, kaivoi lompakostaan rahan. Joutuivat paikkaliputtomina kohta taas siirtymään, minä valmistauduin nousemaan ja tarjoamaan paikkaani, jos babushka näyttäisi jäävän ilman. Ei sentään jäänyt. Toisaalla vaunussa nainen yritti ymmärtää puhelimeensa tulleen matkalipun toimintaa. Vastapäinen mies auttoi.

Kouvolaa lähestyttäessä kuulutettiin, että pohjoisempana on ajolanka pudonnut ja rata poikki, myöhästyisimme puoli tuntia. Kouvolassa tungeksi junan väkeä täyteen. Edellisten junien eloonjääneet, tiivistäisi R myöhemmin. Odotin Kouvolassa kolme ja puoli tuntia, kuului varusmies kertovan jollekin. Aikanaan matka jatkui, toiseen suuntaan, mitä aina tenavana ihmettelin.

Pimeä laskeutui. Mäntyharju. Mikkeli. Pieksämäki. Haukivuori. Suonenjoki. Läppäri varoitteli akusta yhä tiheämmin ja pimeni kesken blogin lukemisen. Tungin sen reppuun. Väki alkoi nousta ja kiskoa takkejaan ylle jo hyvissä ajoin ennen Kuopiota.

Tutuntutun asemalaiturin tungos. Kaakelikäytävä.

Ulkona pyrytti. Onko kukaan menossa samaan suuntaan, kyseli nainen ihmisiltä. Me, vastasimme, ja odottavaan kyytiimme mahtui mukaan. Pääjoukko poimi K-marketin hyllyiltä evästä ja kuski samaan aikaan Mäkkäristä pussillisen purilaisia.

Kallansillat.

Juankoski 20, luki sitten kyltissä, mutta me käännyimme siihen toiseen suuntaan.

Perillä kuuma sauna ja kylmä olut. Ei huvittanut lähteä enää pyryyn ja tuuleen.

Epäsuhta

2012-01-12T23:00:00.001+02:00

Jotenkin tuo (vanhojen?) medioiden vaali-intoilu tuntuu kuuluvan siihen aikaan kun pressa tarkoitti Kekkosta ja pressalla oli valtaa.

Tavoitteeni selvitä prosessi läpi katsomatta yhtään "vaalikeskustelua" tuntuu onnistuvan. Nyt enää loppusuora tiukasti sivuille vilkuilematta.

Pitäisi enää keksiä, ketä äänestää.

Aamun sana

2012-01-12T09:12:00.000+02:00

Mitä tarkottaa nöyrtyminen, kysyi lähtöä kouluun tekevä.

Vastausta sanoiksi sovitellessaan sai isä aamuaivoille voimistelua.

Sana hybris ei olisi tässä selventänyt asiaa.

Kamppiin

2012-01-11T23:30:00.001+02:00

Väärä ääni

2012-01-11T08:35:00.002+02:00

Jotain on vialla kun tammikuisena aamuna havahtuu ikkunalaudan peltiin napsuviin vesipisaroihin.

Ulkona talvimaisema oli muuttunut sateeseen unohdetuksi kermakakuksi. Ei ihan, sillä siitä puuttuu ruskea kura, jota autot roiskivat sohjossa kahlaavien kulkijoiden kintuille. Ja kaiken tämän kuorruttivat oranssinkellanruskeat katuvalot.

Aamun lehti omistautui aukeaman verran Guggenheim-kiimalle, ja ensivaikutelmani on kykenemättömyys käsittää. Ne TV-ruudussa vakavina Helsingin talousahdinkoa huokailevat poliitikot vakuuttavat nyt naama leveässä hymyssä, että halpaa on eikä juuri mistään pois.

Päivän spämmi

2012-01-10T22:00:00.003+02:00

Onneksi olkon Helsinki! Olemme valinnet Teidän SUPER suositun Guggenheim museon paikka! Siirto 140 milj. tililleme ja voitte lunasta voitto!

@TuomasEnbuske Twitterissä

Parahultainen

2012-01-10T13:02:00.002+02:00

Töölö tiistaina 10. tammikuuta:

Pakkasta, muttei liikaa.

Lunta, muttei liikaa.

Ikään kuin tuttu historiallinen henkilö

2012-01-09T12:10:00.001+02:00

Pyrysen jälkeinen aamu

2012-01-09T09:44:00.000+02:00

Kevätlukukauden aloitusaamu ja arki taas.

Ulkona lumisen maiseman vaimennetut äänet. Ajoradalla autot luistelivat huojuen. Tulehan jo, lastenvaunuja työntävä nainen huikkasi iloisesti avaruuspukuiselle tenavalle, joka hyppäsi hihkuen mahalleen kadunkulman lumikasaan.

Siinä, missä silloin joskus lukivat Cinema ja SAUNA - BAD, oli kiinteistöpalvelun uudenkarhea auto kurvattu kiireessä jalkakäytävälle poikittain. Kaksi hahmoa uudenkarheissa kiinteistöpalvelun haalareissaan raaputteli kiireisesti lunta kasoiksi uudenkarheilla lumilapioillaan.

Epäilemättä listan seuraava kiinteistö jossain päin Helsinkiä odotti jo.

Silloin joskus oli näillä taloilla omat talonmiehet, jotka lapioivat, harjasivat, kilkuttivat irti jäät. Meidän asui pohjakerroksen pihanpuoleisessa huoneistossa, ärähti joskus ikkunasta, jonka ruutuun pihalätkän tennispallo juuri oli kumahtanut.

Nykyään ei ehtisi talonmies Pikkarainen vaihtaa kuulumisia Pekan ja Pätkän kanssa. Tehokkuuden lisääntyminen ei silti ole vain paha asia.

Palatessa jääkiteet rapsahtelivat törmätessään poskensyrjään.

Impressioita kahdelta vuodelta

2012-01-05T23:34:00.001+02:00

Nelostien pimeys, auton valoissa kohti syöksyvät räntäleet. Rekan kasvavat valot ja sivuuttamishetken ulahtava ääni. Tuulilasinpyyhkijän hypnoottinen rytmi. Huoltsikalta kanisteri sinertävää lasinpesunestettä, pankille, kiitos, pakollinen väsynyt kommentti perjantaipullosta.

Vuoden vaihtuminen, rytmikkäästi välkkyvä ja paukkuva taivaanranta. Linkosuon ruissipsi, sipaisu ruohosipulituorejuustoa ja viinirypäle. Vuoden ensimmäinen päivä ja lumen japanilaiseksi piirrokseksi satama mustavalkoinen maisema. Koira pyrkimässä joenreunan hentoiselle jäälle, virran kuljettama pintahyhmä.

Kömpiminen lämpimien täkkien alle kohmeesta heräilevässä mökissä, ilman viileys ulkopuolelle jääneiden käsien ja kasvojen iholla. Yöllä paluu ulkohuusista ja pysähtyminen portaille. Taivaalta ääneti laskeutuva pehmeä lumisade, joka tuntuu valaisevan itsensä.

Jollei jossain illan ja aamun välillä saa unta, voi alle neljällä eurolla klikkailla iPadiinsa Stephen Fryn muistelmat, yhdet niistä. Riittää sitten ihmettelemistä.

Haamuja Helsingin kaduilla

2011-12-29T18:16:00.001+02:00

TV-sarjaksi sovitettuna Där vi en gång gått on toki jäykkä ja jotenkin litteä, mutten silti kadu tähänastisten osien katsomista. Onneksi en tunne sadan vuoden takaisia tapoja tai silloista ruotsin kieltä niin tarkkaan, että mikään niissä häiritsisi. Ryysyläisten puhtaina pysyvät ryysyt kyllä.

Ja kiintoisaa nähdä, miten historiallista Helsinkiä on tavoiteltu suomalaisella budjetilla. Ja näyttelijätär, joka ainakin tähän saakka on tehnyt juuri oikeanlaisen, härnäävän kiehtovan Lucien.

Vuoden 1918 tapahtumien henki löytyi sen verran uskottavasti, että muutama raakuus teki mieli pikakelata ohi. Ja välillä huomasin melkein toivovani, että Musta Enkeli ampuisi Cedin. Loukattu ylpeydentunto saattaa olla yksi niistä motivaattoreista, jotka saavat aikaan kaameinta jälkeä.

Pitää kohta kaivaa kirja hyllystä ja lukea se taas.

Ankkalammen ahdingosta, taas

2011-12-28T11:42:00.000+02:00

Kjell Westö kirjoittaa Halkeamien esipuheessa:

Nyt julkaisen tämän kirjan tilanteessa, jossa suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiriä sanelevat pitkälti perussuomalaiset, ja jossa ruotsin kieli on monella tavoin vastatuulessa.

Tätä persupaniikkia taas ihmettelen, mutta kaipa kyse on perspektiiveistä. Itse kun en näe ympärilläni persusanelua vaan lähinnä heistä huolestuneita edistyksellisiä.

Ja suomenkielisenä mietin, mitä se ruotsin kielen vastatuuli on. Pakkoruotsin kyseenalaistamista vai muutakin, mitä? Luultavasti tietäisin, jos lukisin Hufvudstadsbladetia päivittäin.

Edempänä Westö:

Jo pienestä pojasta lähtien olen tiennyt, että Helsingin kaduilla ja pihoilla voi saada selkäänsä, jos puhuu ruotsia.

Suomenkielisenä, jälleen, en muista yhtään sellaista tapausta, mutten ilmiötä kiistäkään. Toisaalta muistan, että Helsingin kaduilla ja pihoilla on saattanut saada selkäänsä hyvinkin monella täysin älyttömällä perusteella.

Kirjoittaakseen terävästi olisi oltava jyrkästi puolesta tai mieluiten vastaan, mutten tässäkään osaa. Mietin vain, miltä tämä maa näyttää ruotsinkielisen silmin. Niin tuntuu miettivän kirjailijakin.

Tapaninmyrsky, kuulemma

2011-12-27T12:13:00.001+02:00

Illalla peltikatot rumisivat. Niin vielä päivälläkin vintiltä pyykkejä hakiessa, mutta tuuli oli selvästi laantumassa.

Poliisin tiedote varoitti helsinkiläisiä menemästä ulos myrskyyn, vaan iltapäivällä show oli selvästi jo ohi. Dramaattisempaa ei näkynyt kuin katolta jalkakäytävälle pudonnut ilmastointipiipun peltisuojus ja Taiviksen puistosta jalkakäytävän tukkeeksi kaatunut pensasmainen puu.

Seurasaarenselällä aalto aaltoa ajeli, mutta vain harvakseltaan vaahtopääksi asti. Vesi velloi kyllä korkealla. Taivallahden pohjukassa meri oli noussut kulku-uralle. Taivalsaaren kainalossa vesi tulvi rantakaistaleen yli ja minigolfkentän aidan ali.

Hietarannan hiekasta meri oli peittänyt puolet ja huuhteli laatoitusta uuden kahvilan portaiden juuressa. Aallot murtuivat pärskeiksi rannan lounaiskulman kallioihin.

Räpsin ruudun ja toisenkin, havainnollistavaa kuvakulmaa en vain keksinyt.

Väinämöisen kenttä kostea, silti täydessä jalkapallokunnossa. Kallioiden juurella vihersivät nurmikot.

Tapaninpäivänä 2011.

Urkujen pauhu kalliokirkossa

2011-12-26T01:12:00.000+02:00

Haukotellessani aattoaamuani alkuun oli riisipuuro jo valmista.

Ensin kuitenkin tavanomaiset kolme mukillista maitokahvia ja sanomalehti. Ei kokonaan, sillä pyhiksikin oli riitettävä.

Harmaan sateen halki Temppeliaukion kirkkoon, joka sorisikin jo melkein täynnä väkeä. Reunalta löytyi vielä tilaa. Tuolla tuttu perhe koulusta, tuolla päiväkodista, tuolla naapurista, tuolla muskarista, tuolla muuten vain. Ja ohjelmansuorittajat koulun adventtihartauksista ja seurakunnan sählykerhosta ja.

Yhteisöön varsinaisesti kuulumattomana kumarrun kirkonmenoissa oikeissa kohdissa, mutta hiljaa, ja vaikenen muiden mumistessa, mutta tunnelmasta nautin. Annan katseeni kiertää urkupillejä, kiviseiniä ja katon kuparikertoja. Urkujen sointi täyttää mielen. Aaton epistola oli lyhyt ja rupeama muutenkin, ehkä lasten jaksettavaksi mitoitettu. Enkeli taivaan vain jäi jostain syystä puuttumaan. Sen viimeisen säkeistön pauhun olisin halunnut kuulla.

Lahjapussien vaihto ja toivotukset naapurien kanssa, samaa matkaa. Kotona kahvit ja kookospalloja Kiekko-Vantaan juniorien tueksi.

Illan pimettyä katettiin pöytä. Minulle savusiikaa, graavilohta, kylmäsavulohta, sinappisilliä, perunoita ja kylmää olutta. Sitten karjalanpaistia, laatikoita ja kinkkuakin siivu. Meidän sukupolvemme ei ole enää syönyt lipeäkalaa, lapsia eivät kiinnosta laatikot. Ehkä ne putoavat perinteestä seuraavaksi.

Outoa kyllä, seuraava sukupolvi ei kiirehtinyt lahjojen jakoa.

Aloitin omieni nauttimisen mahallani lattialla Matti Hagmanin elämänkerrasta, josta kirjoittaisin joulupäivän iltana lisää toisaalle.

Kjell Westön uusimman sulkeutuessa sohvalla kävi joulupäivä jo viidettä tuntiaan.

Yö työnjohtajana

2011-12-23T13:40:00.001+02:00

Ajatus univelkojen lyhentämisestä aikaisella nukkumaanmenolla jää haaveeksi, kun lapsi kömpii silmiään hieroen makkarista ja ilmoittaa, että on huono olo.

WC:n laatoitusurakkaa valvoessa kello tikittää vuoden jotakuinkin pisintä yötä nippuun, talo narahtelee, hissi humisee, ovi kolahtaa, postiluukku räpsähtää ja aamun lehti läsähtää eteismatolle.

Samalla voi lukea iPadista Wikipedian juttuja sotilasilmailun onnettomuuksista kautta aikojen. En ollut kuullutkaan USS Forrestalin palosta Vietnamin sodassa vuonna 1967. Lentokoneet täynnä polttoainetta ja ammuksia odottivat lentotukialuksen kannella lähtökäskyä Tonkinin lahdelle kun sähkövika laukaisi yhden Phantomin Zuni-raketin, joka osui toiseen koneeseen muuttaen lentokannen lentobensiinin, pommien, rakettien ja ohjusten infernoksi. Ensimmäisen pommin räjähdys tappoi aluksen koulutetut palomiehet, ja loput sammuttivat paloa parhaansa mukaan seuraavaan päivään saakka. Yksi osasto suihkutti liekkeihin yhdestä suunnasta sammutusvaahtoa, toinen osasto toisesta suunnasta merivettä, joka huuhtoi vaahdon pois ja samalla liekehtivän lentobensiinin kanteen räjähtäneistä aukoista aluksen sisätiloihin. Kuolleita oli 134 ja loukkaantuneita lisäksi 161. Tapauksen opetuksena lentokansille alettiin rakentaa automaattivaahdotusjärjestelmiä ja merisotilaat kouluttaa ennen kaikkea palomiehiksi.

Seitsemän jälkeen siirryin sänkyyn olohuoneen lattialta, johon olin nukahtanut. Tautikin näytti alkaneen laantua.

Äidinkielen jäännökset löydetty ojasta

2011-12-22T11:41:00.001+02:00

Twitteristä:

@ Karde Paljonko sinä maksaisit näin surkealla copylla varustetusta piilomainonnasta? bit.ly/utVJcG (JSN:n päätös bit.ly/v4EDmp )

JSN:n päätöksen mukaan tekstin on kirjoittanut toimittaja eikä esimerkiksi ala-asteikäinen työelämään tutustuja.

Ehkä toimittaja on halunnut tekstinsä laadulla vain protestoida epämieluisaa työtehtävää.

(Edit klo 14.41: Tekstiä ei enää löydy linkin takaa.)

Psykedeelistä progea

2011-12-21T09:35:00.001+02:00

Edistykselliset. Vuonna 1967 suomalainen rock astui edistyksen aikaan. Love records -klassikoilla kukoistaneessa progressiivisessa rockissa soi yhden sukupolven unelma. Mitä progen ihanteille kävi myöhemmin?

Katsoin progejakson aikanaan TV:stä, mutta kesti se uudemmankin kerran YLE Areenasta.

Viimeiset pari päivää onkin sitten tullut kuunneltua lähinnä Wigwamia.

Hetken tao klo 9.07

2011-12-20T09:44:00.002+02:00

Lumettomalla pitävällä asvaltilla oli helppo kävellä ja tihkusadetta vihmova kostea ilma hyvää hengittää.

Helsingin ikuisen kylmän tuulen kerrankin tauottua tuntui aamuilma iholla pehmeältä.

Urheilua ja musiikkia vol

2011-12-19T09:39:00.001+02:00

Sade piiskasi Jäähallin parkkipaikkaa, tuuli repi varjoja.

Luisteluseuran joulutapahtuma harjoitushallissa eteni nuorimmista vanhimpiin ja huipentui maailmanmestarien vapaaohjelmaan. Liian tarkasti katsoen toki nutturat vinkuvat kireyttä ja meikit ovat voimakkaat, mutta kokonaisuus silti eittämättömän esteettinen. Musiikki, puvut, tarkan samanaikaiset liikkeet, liitelevän kepeä vauhti taustanaan tieto siihen vaadittavasta voimasta.

Luistelu on melkein kuin lentämistä.

Mitäpä siitä, vaikka käytävillä tungeksittiin, vessajono ei vetänyt ja riviä ylempänä yksi tenava kirkui ja toinen potki selkään.

Ulkona Nordenskiöldinkadulla satoi entistä enemmän.

Kotona kuivaa ja lämmintä. Kahvi tippumaan.

Sunnuntaiaamuna Jätkäsaaren aukeilla satoi. Sisällä kuplassa peli oli alkusyksyä tasokkaampaa ja puffettipöydän glögi ja leivonnaiset mitä maukkaimpia. Suosikkipelaajani suoritti taitojensa ylärajoilla, ja rankkarialueen rajalta lauottu maalivahdin käsien kautta verkkoon uponnut pallo lämmitti lisää. Lähtiessä jaetut korvapuustit ja pillimehut lievittivät tappioiden kirvelyä.

Kotona päikkärit ja Aston Villa - Liverpool.

Ulkona sade tuntui välillä tauonneen.

Kahdella vuosituhannella

2011-12-18T00:57:00.002+02:00

Ruutuvihosta:

Keskiviikko 8.2.1984

Töissä 7-15, välillä asevelvollisuustarkastuksessa Kirstinkadulla: Luokitus A1 - Kotona oleilua - V ja H meille - mentiin Tavalle katsomaan Sielun Veljiä - Siellä 4 pitkää - Kotiin 00.10.

Bändi ja kappaleet olivat kestäneet aikaa paljon paremmin kuin kuulijat, jotka olivat rypistyneet ja tukevoituneet keski-ikään. Hytkyi seassa jokunen nuorempikin.

Silloin ei vilissyt iPhoneja nousemassa väkijoukosta suorille käsille tähtäilemään kuvia. Noista valoista olisi kyllä saanut hyviäkin ruutuja, mutten käynyt edes yrittämään puhelimella.

Huda huda, Ikävä ja Emil Zatopek kolisivat edelleen kovimmin. Viimeksi mainittua laulettiin sinäkin yhtenä kesäaamuna kun M:n kanssa juostiin valomerkin jälkeen Hietaniemenkatua hautausmaan kivimuurin viertä beachille päin. Viime vuosituhannella. Vertailua ja muistelua ei voi tuollaisessa tilaisuudessa välttää.

Lähtiessä palasi Calamari Unionin kohtaus, jossa Frank ja Frank ajavat takinliepeet hulmuten skootterilla sisään ja baaritiskille.

Uuden vuorokauden puolella puhuttiin lähikrouvissa vielä monta asiaa parempaan ryhtiin.

Aamulla väsytti, muttei jomottanut. Jaksoi katsoa perjantaina tallennettua vanhaa dokumenttia Matti Yrjänä Joensuusta.

Votkaa Evropeiskajan valuuttabaarissa

2011-12-16T09:43:00.000+02:00

Hyvästi toverit! osui TV-ruudusta silmiin aivan vahingossa eräänä sunnuntai-iltapäivänä, mutta sitten onkin pitänyt katsoa kaikki jaksot YLE Areenasta. Ensimmäisen katseluaika siellä näyttää päättyvän tänään, muita vielä ehtii.

Lähestymistapa ei ehkä ole tieteellisin, mutta kiehtova kumminkin. Vanhat filmit sosialistisen paratiisin veljeydestä: Vilkuttavat pioneerit, metallitehtaassa iloisina ahkeroivat työläiset, aatetta imperialisteilta puolustavat tanssivat sotilaat. Ja sitten ihmiset muistelemassa sitä tummempaa puolta Virossa, Puolassa, Romaniassa, Tshekkoslovakiassa... Ja bonuksena mietiskelevän kertojan rooliin osoitetun Tatjana Nekrasovin (pitäisikö olla -van?) kiehtovat kasvot.

Vilahtavat siellä jossain myös Helsinki, ETYK 1975, Kekkonen ja Tiedonantajan etusivu

Lainaus YLEn esittelyn kommenttiketjusta: "Kapitalismi on haudan partaalla, mutta kommunismi on askeleen edellä."

Sarjan omat sivut

Meille, jotka muistamme radiouutisten pitkät selostukset Ahti Karjalaisen ja Nikolai Patolitshevin hyvässä hengessä käymistä bilateraalisista kauppaneuvotteluista seuraavalle viisivuotiskaudelle.

Tuttu sabluuna

2011-12-16T00:44:00.000+02:00

The Scarpetta Factor oli sitä tuttua itseään.

Kiireiset stressaantuneet Scarpetta, Benton ja Berger, vanha kunnon ihmenainen Lucy. Kaikki vaurautta ja taloudellista turvallisuutta uhkuen, vaikka kovasti ponzeista ja madoffeista puhuttiinkin.

Tässä sakissa luuseritohtori Agee valui kaikesta huolimatta melkein sympaattisimmaksi.

Tietokoneet, helikopterit, kirurgin välineet, autot, pomminpurkajat, taktiset paidat, aseet, älypuhelimet ja käsiradiot toimivat, mutta jos sitä päähenkilöiden välistä ihmissuhdeskeidaa olisi tullut vielä rivikin, olisin alkanut kirkua.

Loppu haiskahti kiireessä kirjoitetulta, mutta kaipa langanpäät saatiin jotenkuten kiedottua yhteen.

Kaksi ja puoli tähteä.

Koivu ja tähti

2011-12-14T09:17:00.003+02:00

Hotellin edessä seisoi mies tyhjän taksiruudun edessä. Minä tartuin tiukemmin kassiini ja lähdin kävelemään kohti asemaa. Ohittavissa busseissa luki valokirjaimin Bahnhof, siellä täällä myöhäisiä töihinmenijöitä.

Grüezi, tervehti aseman lipunmyyjä. Paikalliset tuntuvat sanovan myös merci, salut ja ciao.

Lausannen-juna odotti jo kakkosraiteella. Vaunussa kaikuivat lähinnä ruotsi ja suomi. Vaaleanharmaan taivaan alla vihreitä laitumia, Märklin-seteistä kopioituja kyliä jyrkkäkattoisine taloineen, horisontissa jylhät lumihuippuiset vuoret. Viereen istui harmaahapsinen vanha pariskunta hymyillen ystävällisesti.

Kentän checkinissä rauhallista, joten aikaa jäi taas. Kioskista Patricia Cornwellin The Scarpetta Factor, taxfreestä anopille Tobleronea, muuten makeisvalikoima ei ollut suomalaista tasoa. Olisin ottanut calvadostakin, mutta en sentään litran pulloa. Odotusaulan fiinistä tiskistä lounaaksi appelsiinimehua ja poulet curry, joka oli keltaiseksi sävytettyjä kananpaloja pyöreän sämpylän välissä, 15 frangia, merci.

Boarding completed, purseri kuulutti, ja täyttä olikin. Swissair-pyrstöisiä rullasi jonoon odottamaan vuoroaan, ja Klotenin kiitotie ampui koneet vuorollaan tihkusateiseen sumuun. Kukin lähtökiito nostatti komean vesipilven, niin varmaan meidänkin. Pelaajat selasivat, mitä heidän suorituksestaan kotimaan lehdissä sanottiin. Ei hirveästi. Kirjassa Kay Scarpetta oli yhtä kiireinen kuin aina, juustopurilainen ja ranskalaisetkin jäivät syömättä. Minä otin teetä ilman lisukkeita.

Rönnen yllä kapteeni onnitteli joukkuetta saavutuksesta ja kertoi lentoaikaa olevan jäljellä tunnin verran.

Kierrosten pudotessa kone vajosi maitomaiseen pilvimassaan ja yhtäkkiä mustaan suomalaiseen talviyöhön. Pilvenrepaleiden välistä vilkkuivat oranssinkeltaiset tiet ja kaupunginosat. Pehmeä lasku ja gate arrival.

Suomi tervehti poikaansa mustalta taivaalta vihmovalla jäävedellä ja kylmänkostealla tuulella. Kotoinen olo.

Keltainen kanisteri, paristot ja painelevy

2011-12-11T13:34:00.001+02:00

Sean Raymentin kirja pomminpurkajista Afganistanissa oli hajanainen ja toisteli rasittavasti samoja asioita. Silti se tavoitti tunnelman ja taustoitti Twitter-virtaani säännöllisesti putkahtavia BBC:n sähkeitä, kuinka taas yksi brittisotilas on saanut surmansa.

Kirjassa yllättää etenkin räjähtävien ansojen määrä. Koalition sotilaiden stressi kasvaa melkoiseksi kun joutuu varomaan ja epäilemään jokaista askeltaan, usein jopa oman tukikohtansa alueella.

Partiot ja saattueet etenevät etanan vauhtia, miinanraivaajat edessä maaperää skannaten, ja vingahdus laitteesta tietää pysähdystä ja usein ekspertin, joita on aina liian vähän, kutsumista paikalle. Aina ei laite löydä ansaa, ja silloin ollaan tuurin varassa.

Väijytyksen periaatteet ovat samat kuin jo muinaisissa sodissa, ja suomalaisellekin sotilaalle opetetaan, että miinoite on tehoton jollei sitä saada muiden aseiden tulen alle. Samalla hetkellä kun valtava pamahdus vie partiolta kuulon, Afganistanin maaperä nousee läpinäkymättömäksi pölypilveksi, paras kaveri nytkähtelee verilammikossa ilman jalkoja ja jokaisen pulssi ampaisee paniikkilukemiin, avaa vihollinen tulen singoilla, konekivääreillä, Kalashnikoveilla ja Dragunoveilla. Yksi irtileikkautunut raaja jättää neljä minuuttia aikaa kiristyssiteen asettamiseen ja jokainen lisää lyhentää sitä yhdellä minuutilla, kirjassa ynnätään. Mutta ei kannata rynnätä kiireellä apuun, sillä siellä missä on yksi ansoite, on useampia, ja lisää todennäköisimmällä helikopterin laskeutumispaikalla ja myös reitillä sinne, koska talibanit eivät ole tyhmiä ja tuntevat brittien rutiinit. Joten ensimmäinen tehtävä on koota itsensä, valmistautua vastaamaan tuleen ja raivata reitti ensin haavoittuneen luokse ja sitten evakuointiin.

Tuo kaikki syö sotilaiden motivaatiota rotan lailla, ja se on tietysti tarkoituskin. Kirja ei anna erityisen ruusuista kuvaa Afganistanin tulevaisuudesta. Teillä on kellot mutta aika kuuluu meille, tiivistää vastapuoli.

Ympäristö on tietenkin toinen, mutta Suomen maanpuolustusta ajatellen pistää silmään, miten ahtaalle päättäväiset taistelijat ja yksinkertaiset aseet saavat suurvalta-armeijan tekniikoineen, helikoptereineen ja panssariajoneuvoineen.

Henkilömiinat ja muut ansoitteet ovat omiaan epäsymmetriseen sodankäyntiin. Vaikka ei talebaneilla juuri tehdastekoisia miinoja ole, neuvostoaikaisia sotilasräjähteitä kylläkin. Vaan käytännössä rajattomasti ammoniumnitraattia lannoitteista, samaa tavaraa kuin Breivikillä.

Aamiainen

2011-12-09T13:43:00.001+02:00

Herkimmin heläjää haudutettujen herkkusienten ja munakokkelin duetto. Kahden pienen sämpylän väliin kalkkunaa ja maustekurkkua, mutta kumpaa juustoa, Emmentaleria vai Appenzelleriä? Molempia.

Aluksi kuitenkin kohtuuttoman kokoinen kulhollinen myslejä kalpeimman tarjolla olevan maidon kera.

St.Galler Tagblatt, jonka ehkä ehtii aamiaiskeskusteluilta avata.

Mentaliteettisanoja

2011-12-08T13:43:00.001+02:00

Ote matkalukemisesta:

He had turned this rag-tag bunch into a unit which was relatively well disciplined. They were turning up for work on time, in uniform, wearing the proper head dress, with clean weapons. He had managed to instil a bit of pride.

Myös englanninkielisissä urheiluteksteissä kummittelee hyvänä asiana tämä outo sana pride.

Onko suomen kielessä vastaavaa sanaa vastaavassa myönteisessä merkityksessä? Vai olisiko sellainen sana pohjoismaisuuteen niin olennaisesti kuuluvan Janten lain vastainen?

Samaan aikaan toisaalla

2011-12-07T13:26:00.001+02:00

Ulkomailla itsenäisyyspäivä on kauempana, mutta samaan aikaan verkossa yhtä lähellä. Päivän merkitystä ja seremonioita puitiin aamusta iltaan FB:ssä ja Twitterissä.

Sveitsin St.Gallenissa harmaa taivas tiputteli harvakseltaan räntää, mutta hallin mediabunkkerissa humisi ilmastointi, surahteli kahvikone ja sorisi saksaksi, sekä sveitsin- että korkeaksi. Paikalliset kollegat saivat kuulla päivän erityismerkityksestä, Linnan juhlista ja salibandypelaajista siellä kertoakseen asiasta omilla sivuillaan.

Kuvia Linnasta alkoi putoilla verkkoon ennen Suomen pelin alkua. Jenni Vartiaisen, jonka hahmon ihquudesta oletan vallitsevan yleisen yksimielisyyden, pukua ei vielä näkynyt.

Siniristi poseerasi vierellä kun Suomen pelaajat lauloivat Maamme-laulua, tai ainakin suut liikkuivat oikeassa tahdissa. Saksankin hymni kuulosti yhtä hienolta kuin aina, vaikka heidän rivissään eivät seisseetkään Rummenigge, Matthaeus ja Kahn vaan tällä kertaa Gerdes, Gatzsch ja Voigt.

Erätauolla löytyi jo Jenninkin puku.

Illan pimettyä oli aika etsiä päivällistä, mikä tahtoo olla myöhäispelien jälkeen aina yhtä vaikeaa. Räntä valui yötaivaalta nyt isoina kaikenkastelevina hiutaleina, joten avasin sateenvarjon. Sen nuppi irtosi.

Hyvin vaikeaa, tämä on St. Gallen, kello on jo 23, ja mekin olemme jo sulkeneet ruokailun osalta, pahoitteli keskustasta löytyneen paikan isäntä. Protestanttisissa maissa mennään kymmeneltä nukkumaan ja herätään aamulla ahkeroimaan, katoliset varmaan aloittelevat siihen aikaan vasta iltaansa ja nukkuvat sitten pitkään kasvattaen kestävyysvajettaan.

Isännän neuvomasta suunnasta löytyi kuitenkin City Kebab, jonka ystävälliset pitäjät tuskin olivat protestantteja. Olemus viittasi esimerkiksi Turkkiin, josta kotimaisenkin kantapaikkani isännät tulevat. Tonnikala-sipulipizza oli mehevä ja juustoinen, pitkässä kapeassa lajissa tarjoiltu paikallinen Schützengarten viileää ja raikasta. Velat muuttuivat saataviksi.

Paluumatkalla tuntui kotoisalta kahlata sohjossa.

6.12.

2011-12-06T14:13:00.001+02:00

Tänään sosiaalisen median suomalaiset tunnustelevat suhdettaan Suomeen, itsenäisyyteen ja maailmaan enemmän ja vähemmän ironialla liudentaen. Perinneosasto linkkaa Finlandian, kertoo katsovansa Tuntematonta ja muistelee vaarin taistelleen rintamalla. Edistyksellinen vastarintaliike jättää linkkaamatta Finlandian, on ihmettelevinään, mikä mustavalkoinen elokuva TV:ssä pyörii ja muistelee rintamilla taistelleen homoseksuaaleja.

Kaikki osapuolet ovat tietenkin oikeassa.

Mitä päivämäärä itselleni nostaa ensimmäiseksi mieleen:

Yrmeä Sibelius johtaa ääniraidaksi Finlandian kun valkokankaalla valkoturkislakkinen Mannerheim tarkastaa valkoisten paraatijoukot ylinopeana nykivässä kuvassa, Taata Sillanpää lukee joulusaarnaa, mystinen juhannusyö hiljenee Suomi-filmin suodattimen antaessa taivaalle syvän sävynsä, siniristilippu paukkuu tuulessa, poikamme merellä kiitävät aallokossa nopeilla vartioveneillään, ilmavalvontalotta tähyää pakkastaivasta, mustatakkiset naiset ja pellavapäiset lapset painavat päänsä kumaraan kirkkoherran heittäessä hiekkaa sankarihautaan, Rokka tähtää, konekiväärin ylikuumentunut vaippa painuu sihisten lumeen hankeen verisenä lyyhistyneen Lahtisen vierellä, ylikersantti pyyhkii silmiään kuunnellessaan radiosta välirauhansopimuksen ehtoja, sotakorvauslaivoja rakentavan telakan työläiset ryntäävät hyökynä lounaalle pillin vihellettyä, ihmismassat kohahtavat huutoon ja nainen kaivaa nenäliinan esiin ikääntyneen, mutta yhä lentävällä askeleella etenevän Paavo Nurmen ilmestyessä esiin olympiasoihtua kantaen, Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen äänet värisevät, ylioppilaiden kulkueen soihdut läikkyvät räntäsateen läpi mustavalkoisessa pimeydessä, Urho, Tarmo ja Hanse murtavat paukkuen halkeilevaa jäälakeutta, Finnairin Super Caravellen nokkapyörä irtoaa kiitotiestä, Kekkonen aloittaa puheensa pienoislippu vierellään.

Ehkä kuvastossa tosiaan on päivittämistä. Olisi kiintoisaa kuulla, mitä mielikuvia vaikkapa 1985 syntyneellä olisi? Tai ehkä tämä on hänelle vain yksi päivämäärä muiden joukossa?

Helmihetkiä

2011-12-06T13:10:00.001+02:00

Hotellin aamiaisaika kävi keskustellessa loppuun kun samaan pöytään sattui sanavalmis ruotsalaiskollega.

Tässä ajassa ehti pohtia vasta paikallista hintatasoa, sitä, miltä Venäjä on historiallisesti näyttänyt ja tuntunut suomalaisen versus ruotsalaisen silmin, Karjalan evakkoja, amerikkalaista ja neuvostoliittolaista imperialismia, nuorissa vääjäämättä heräävää vastareaktiota kulloiseenkin heihin yritettyyn indoktrinaatioon, Kummelin Meanwhile in Sweden -videoita, Ingmar Bergmanin Mansikkapaikkaa, lapsuuden ensimmäisiä ulkomaanmatkoja, Buster-lehteä, Max Lundgrenin Harjuvaara-kirjoja ja skånelaisia paikannimiä.

Ja pöytään katetussa kannussa odottanut kahvi oli hyvää.

Tiedättehän ne muistikorttien pakkaukset

2011-12-05T13:55:00.001+02:00

Semmoinen, kun käy hotellihuoneessa vessassa ja haluaa pestä kätensä. Vain huomatakseen, että tarjolla on vain palasaippua. Elegantti, muotoiltu ja hyväntuoksuinen, mutta yksittäispakkauksessa, jota eivät avaa kuin rälläkkä tai peltisakset.

OH-BLP

2011-12-04T15:51:00.001+02:00

Matkaan lähdetään aina vähällä unella silmät ristissä, mutta niin se vain on.

Aamun opetus: Vaikka on ennen lähtenyt kakkosterminaalista,se ei tarkoita, että nytkin lähtisi. Aamun toinen opetus: Vaikka viikonlopuksi on vihjailtu ruuhkia, terminaali saattaa olla lähes autio, jolloin checkinin jälkeen jää toista tuntia luppoaikaa. Kolmas opetus: Vaikka ennen sai portilla piippaamalla eteensä heilumaan vonguttimen, voi nykyään päätyä taputeltavaksi.

Peruseväät: Ksylitolipurkkaa, Fazerin Sinistä rautaisannokseksi ja kirja. Tällä kertaa Sean Raymentin Bomb hunters.

Shellin tankkiauto lipui paikalle, letku kiinnitettiin ja kyytimme alkoi latkia kerosiinia. Ruokakärryt kolisivat sisään oikeasta kyljestä, kassit mätkähtelivät takaluukkuun. Putki äänteli työntyessään koneen kylkeen. Boeing 717 näytti oudon takapainoiselta vaikka DC-9 aikanaan sulavalta. Siihen aikaan kun Pitkä ysi, Finnjet, Urho ja Saab olivat melkeinpä kansallisia monumentteja.

Silmiinpistävän lyhyt lähtökiito sateen piiskaamalla kiitotiellä, ja nokkapyörä irtosi asvaltista. Kirja sylissä voi välillä lukea, välillä torkahdella ja havahtua aprikoimaan, ehtikö kuorsata tai kuolata rinnuksilleen.

Siiven etusolakon siirtyminen suristen auki-asentoon paljasti vauhdin hidastuvan. Kovasti tökkivä ja tanssiva lähestyminen Klotenin kentälle. Reverssien pauhu. Standing arrival.

Onnekasta on kohdata baggage claimissa ruotsalainen kollega, jolla riittää herkullisia anekdootteja koko junamatkaksi. Vastapäisen sveitsittären suupielet nykivät kirjan takana, ja lopulta hän avasi keskustelun pyytämällä Aftonbladetia lainaksi.

Pääteasemalla myytiin kuumia kastanjoita, ja ihmiset istuivat kiireettömän näköisinä katukahvilan terassilla.

Joulukuussa.

Koulun alkamisen aikaan

2011-12-02T09:28:00.001+02:00

Lumesta ei lupaustakaan, mutta kaunista voi olla ilmankin.

Lämpimän näköisinä erottuvien ikkunoiden takana asui 70-luvulla T, jonka luona leikittiin muovisilla länkkäriukoilla, koottiin koottavia ja juotiin O'Boyta.

Tarinat versovat historiasta

2011-12-02T01:03:00.001+02:00

Jag bläddrade fram till uppslaget Larsko angivit. Till höger fanns en diger artikel on restaurang Kasvis födelse. Men den vänstra sidan pryddes av en stor och hög svartvit bild. På den fanns fyra män och en kvinna, alla lika långhåriga. Fotografen måste ha stått i höjd med just Kasvis; de fem kom gående nerför Högbergsgatans backe, till vänster skymtade det hus som numera inhyste Cafë Maxill. Bilden var tagen på sensommaren 1973 - - - Och det var inte bara Dani jag kände igen: jag kunde identifiera fyra av dem på bilden. Längst till vänster gick Benno Ceder - - - Bredvid Benno gick poeten Leif Färding, död i början av åttiotalet. Och till höger av Färding fanns Danny, och i hans ansikte fanns ännu det breda och öppna leende som blev så sällsynt sedan senare. - - -

- Kjell Westö: Drakarna över Helsingfors

Kun lukee tätä ja sitten Unkurin kommentteja, tuntee yhtäkkiä toden ja kuvitelman kietoutuvan yhteen kuin elokuvan roolihahmon harhaisessa mielessä ja pitää nostaa katse lukemastaan ja ravistella päätään.

Tai miksipä oikeastaan, kun Westö on kirjoittanut niin paljon minunkin elämästäni.

Sen nimi

2011-12-01T10:22:00.001+02:00

Ihan fiksuina pidettyjä ihmisiä on ihmetellyt julkisuudessa, miksi väkivallasta jääkiekkokaukalossa ei rangaista samalla tavalla kuin väkivallasta kadulla.

Sanaan takertuminen on varmaankin se, mikä heitä hämää. Monenlaisten asioiden niputtaminen yhteisen nimen alle voi saada luulemaan, että puhutaan samasta asiasta.

Asioiden ja niiden nimien suhteen pohtiminen taitaa olla filosofian alaa.

Yökuulokkeissa

2011-11-30T09:22:00.001+02:00

YLEn podcast-valikoimasta oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkosen syntymäpäivähaastattelu.

Kansanedustajista ei tule ihan valtion virkamiehiä, mutta kylläkin jäseniä päättäjien veljeskuntaan, jolla on niin hyvät edut, että ne etäännyttävät tavallisten ihmisten huolista.

Itsensä luonnehtiminen demokraatiksi kaihtamatta edes populistin leimaa on ainakin tälle kuuntelijalle aika hyvä itsesuositus. Livenä en Kekkosen luentoja olekaan kuunnellut melkoisen pitkään aikaan.

Olisivat saaneet puhua enemmän EU:sta, demokratiavajeesta, occupy-liikkeestä ja nykyisen järjestelmän ohentuneesta legitimiteetistä. Helmi oli myös itsensä Ylikankaan huomio lakimuutosten takana vaikuttavista voimista, joista normi-insinöörit eli juristit häveliäästi jättävät puhumatta.

Vaan aina kun oltiin pääsemässä mielenkiintoisen äärelle, katkaisi aiheen onnittelupuhelu tai sanomishaluinen toimittaja, jonka oli välillä vaikea malttaa antaa haastateltavalleen kunnon puheenvuoroja.

Luetelluin korjauksin, lisää tätä.

Paniikinlietsontaa

2011-11-29T23:29:00.001+02:00

Keskiyön lainaus:

Muuntosuhteesta tässä kai enää tapellaan. Jos vanhaa käytetään, niin kohta on taas tilillä juhlavia saldo-numeroita palkkapäivän jälkeen. Esson baarissa kahvi maksaa 21 markkaa. Opel Astra 150 000.

- Tillman

Hietaranta 1963

2011-11-29T14:54:00.001+02:00

Varsin samanlaista kuin vielä 70-luvulla. Vihreät pylväsmalliset kovaääniset, vesiliukumäki, vanhat harmaat voimajohtopylväät, vesihiihtosimulaattorihäkkyrät rannan lounaispäässä. Uimavalvojien valkoisesta kopista näkyy vain vähän nurkkaa. Vilahtaako Taivalsaaren niemennokassa vielä siellä joskus ollut betoniasema?

Nuo suihkut pyöreine betonisine alusaltaineen. Tunnen vieläkin niihin kerääntyneen hiekan varpaiden alla ja päähän valuvan veden.

Raunioissa

2011-11-29T10:49:00.001+02:00

Lisää lukemista Saksan vuodesta nolla olen etsinyt, ja kirjallisesta sivistymättömyydestäni kertoo, että vasta nyt löysin (Kemppisen vinkistä) Heinrich Böllin.

Enkeli oli vaiti kuvasi nälkää niin taiten, että sen tunsi omissa sisuksissa. Puutteenalaisten moraali. Vieraampana uskonnollinen, siis katolinen, ulottuvuus.

Lisää on listalla samansuuntaista kuulemma ihan omaa kirjallisuuden lajiaan.

Vielä puuttuisi humanistin ymmärrykselle sopivaa selittävää luettavaa Saksan talousihmeestä.

Lopuksi pahoitteluni M:lle, joka kohdattaessa tiivisti, että blogissani aina niistä saksalaisista kirjoista.

Räkäinen ja käkättävä ääni

2011-11-28T22:35:00.001+02:00

Pahoitteluni aiheen toistelusta, mutta kyllähän marraskuinen Helsinki on sitä, että mustalta taivaalta vihmoo asvaltille jäävettä ja tuuli tukistaa.

Bussissa oli neljästä istuimesta kolmella nainen puhtain hiuksin ja karvakauluksisin talvitakein.

Natiaisten harjoitellessa kuuntelin katsomossa Enbusken punk-jaksoa, ja Ramonesin mainitseminen heti alussa on minua ajatellen paras mahdollinen lähtö. Keskustelijat toivat hyvin esiin sen, että ilmiötä ei voi oikeastaan ymmärtää tajuamatta, millainen ruskeanharmaa Neuvostoliitto 70-luvun lopun Suomi oli ja millaisen kontrastin punk toi.

Keskiolut R-kioskeihin. Olisiko utopistisempaa vitsiä voinut olla?

Kotimatkalla tuuli oli kylmentynyt lisää.

Odottava tunnelma

2011-11-28T10:43:00.001+02:00

Lautakunta pohtii lumenhoitosuunnitelmia.

Autojen nastat rapisevat kärsimättömästi Helsingin lumettomilla kaduilla.

Paljaalla asvaltilla kenkä vielä pitää.

Sekä urheilua että kulttuuria

2011-11-27T23:43:00.001+02:00

Semmoiset huonot uutiset, että siellä sataa, kertoivat kuplaan myöhemmin tulleet ravistellen pisaroita vaatteiltaan. Kasin päättärille ehdittyä oli sade imeytynyt vaatteisiin jo varsin syvälle.

Vanha taktiikkani arvioida pöytien antimia vaivihkaa kauempaa ei toiminut koulun myyjäisissä kun melkein joka pöydän takaa tervehtivät iloisesti jotkut tutut kasvot. Dumas'n Musta tulppaani ja Arvi Arjatsalon Kovikset pääsivät koulun kirjaston poistopöydällä hmm-harkintaan, mutteivät finaaliin saakka. Valkosuklaalla silattuja kuivattuja aprikooseja sekä kotitekoisia suklaa-kaurakeksejä kuitenkin. Ne olisivat olleet parhaimmillaan teen alas huuhtomina, mutta toimivat maidonkin kanssa, varmistui kotona.

TV:ssä Hyvästi, toverit kertoi Neuvostoliiton murenemisesta. Asiaansa aikanaan uskonut entinen neuvostoarmeijan upseeri kertoi, kuinka puolalaiset työmiehet itäsaksalaisessa ravintolassa eivät yllättäen olleet halunneetkaan juoda slaavilaisen veljeyden maljaa viitaten muun muassa Katyniin. Mikä ihmeen Katyn, olivat neuvostoupseerit ihmetelleet.

Jos olisin illalla pelistä palatessa ollut Pasilassa sekunnin nopeampi, se jakeluauton lavalta eteeni katuun kaatunut pino juomakoreja olisi ollut täysosuma. Kaksitoista kappaletta, laskin pysähtymättä. Tosin sattumus olisi paljon dramaattisempi, jos korit eivät olisi kolisseet muovisesti tyhjyyttään.

Semmoinen tuuli, että Tunturikadun kulmassa oli pideltävä sateenvarjosta kaksin käsin ja voimalla. Se painui melkein umpeen mutta kesti.

Viikonlopun nostalgiavideo

2011-11-27T00:49:00.001+02:00

Adventti

2011-11-25T13:40:00.001+02:00

Unessa turkulainen elokuvateatteri täyttyi. Tämähän on loppuunmyyty, pitää laittaa lappu luukulle, omistaja sanoi matalalla äänellä ovimiehelle. Mietin juuri, olisiko lyhyempää tweetata loppuunmyyty vai sold out, kun Debbie Harry alkoi laulaa unen läpi.

Kosketusnäytöllinen herätys on vaikeampi hiljentää.

Aikuiset yskivät ja pikkusisarukset hihkuivat, kun tummat hahmot pakkautuivat koulun pimeään aulaan ja koululaiset portaille.

Pieni liekki, alkoi laulu juontajaparin alustettua kahdella kielellä. Runot.

Pappi kertoi eksyneistä Matista ja Maijasta, jotka valo johdatti kotiin.

Taas syttyy valot tuhannet tuo aina mieleen Pekka Töpöhännän, mutta rupeaman päättävä Hoosiannahan se klassikko onkin.

Tuli kyllä vähän herkistynyt olo, sanoi takana naisääni toiselle vanhempien tungeksiessa tihkusateisen pihan aamuhämärään ja alkavaan työpäivään.

Verkkokaupan semifail ja Hesarin hankala matka

2011-11-24T13:19:00.001+02:00

Ennen Verkkokaupan noutotiskille jonotettiin jokunen minuutti, ja numeron kilahdettua esiin asteltiin tiskille, jossa myyjä haki tilatun tavaran muutamassa minuutissa takahuoneesta.

Jo ennen kaupan muuttoa Jätkäsaareen sai ensimmäisessä vaiheessa vasta hakulaitteen, joka alkaa piipata kun ennalta tilattu ostos on haettu jostain talon muusta osasta.

Eilen illalla odotus hakulaite kourassa kesti 40 minuuttia. Talon rakentaminen on kesken, ja tavarat on haettava hisseillä alakerrasta kun tarkoitus on, että ne vain nostetaan varastossa hihnalle, pahoitteli myyjä.

Odotellessa saattoi toki leikkiä Canon G12:lla ja 7D:llä ja MacBook Proilla ja iPadeilla. Silti semifail.

Verkkokaupan löytäminen sieltä rakennustyömaan aitojen, koneiden ja kuoppien keskeltä on sitten oma lukunsa.

Tänään ei aamun lehteä näkynyt. Ennen soittamista jakelupäivystykseen päätin ilman isompia odotuksia kokeilla palautelomaketta. Syötä katuosoite ja postinumero nähdäksesi, onko alueella jakeluhäiriöitä, se ehdotti. Syötin. Jakelujärjestelmä ei tunne syötettyä katuosoitetta, sivu ilmoitti.

Jaaha.

Syöttämällä asiakasnumeron ja postinumeron pääsi lomakkeelle kertomaan huolensa. Lähetä, klikkasin, ja sain eteeni enempiä selittelemättömän herjan puhelunnumerosta. Muutin puhelinnumeron pötkömuotoon, joka ilmeisesti kelpasi.

Kaksi tuntia ja 20 minuuttia myöhemmin soitti ovikelloa kohtelias mies, joka ojensi aamun lehden. Hiukan kostuneen ja ryppyisen aamun lehden, mutta kumminkin.

Joku oikeasti lukee niitä palautelomakkeita.

Sotien jäljet

2011-11-23T23:05:00.001+02:00

Eilinen Isien sota, jossa kranaatinsirpaleesta päävamman saanut isä sai sodan jälkeen raivohulluus- ja epilepsiakohtauksia kunnes päätyi suljetulle osastolle. Perheen loppuun uupunut äiti lopulta kosken partaalla valmiina heittämään lapset edeltä ja hyppäämään itse perässä (Ja meillä on mielestämme välillä vaikeaa). Silloisen lapsen traumat purkautumassa pintaan nyt 2000-luvulla.

Taannoinen Suomen historian myytit: Suomalainen sotilas, jossa sympaattisen oloinen TV-juontajatar tutki isoisäpuolensa jälkiä. Isoisäpuolensa, joka vanhana alkoi yhtäkkiä nähdä jatkuvia painajaisia sodasta ja muuttui luonteeltaan synkäksi ja ilkeäksi.

Sotahistorioitsija en ole enkä psykologi, mutta monenmaalaisten mukaan joutuneiden muisteloita ahkerasti lukiessani käsitykseksi on vahvistunut, että normaali ihminen ei palaa sodasta enää normaalina. Elää hengenvaarassa, nähdä kaverien kuolevan viereltä ja ehkä tappaa itse. Kaikesta päätellen semmoinen särkee ihmisen jollei jo sirpale tai luoti.

Myytti suomalaisesta sotilaasta. Ehkä Riitaoja on Koskelan, Lehdon ja Rahikaisen rinnalla sittenkin tärkeämpi hahmo kuin on tajuttukaan.

Harkitsevan leppoisan jämäkässä isoisässä en tosin lapsena huomannut mitään rikkinäistä, mutta en tiedä, oliko hän tyyppitapaus. Perusteellinen humala ja sitten maata jälleenrakentamaan, ei siinä ehtinyt surra, karskeili joku muu jossain. Mutta M:n isoisä, rintamamies hänkin, oli viina, kirves ja perhe -osastoa. Ja P, kertoi L, ryyppäsi aina, ja ryypättyään aina itki niitä sotakokemuksiaan.

Voisi kuvitella sodan arpien näkyvän jotenkin jokusen miespolven ajan. Mitenköhän Puolassa, Neuvostoliitossa, Saksassa, joissa viime sodan kauhut olivat vielä suuremmat?

... toiselle pyllistää

2011-11-22T23:51:00.001+02:00

Itsekin toki kuulun suomenruotsalaisuuden myönteistä kepeyttä ihasteleviin ihmettelijöihin ja myönnän suomalaisen kansanluonteen synkät puolet. Siitä huolimatta Juha Ruusuvuoren Muukalainen muumilaaksossa nosti vain ärtyneen vastareaktion.

Ehkä oli väärin odottaa kepeän kiinnostuneita havaintoja toisenlaisesta kulttuuriympäristöstä, mutten silti ymmärrä, mitä mieltä oli kertoa käännynnäisen fanaattisuudella satakolmekymmentäseitsemän tapaa, joilla me ugrit olemme juntimpia ja halveksittavampia kuin muut.

Sulkeutuneisuus, eriväristen ihmisten pelkääminen, vieraiden kulttuurien halveksunta, kilpaurheilun ja fyysisen väkivallan ihannointi, haluttomuus puhua muita kieliä, naapureiden kadehtiminen, epäluuloisuus muita kohtaan, lain ja esivallan sokea kunnioittaminen, muiden ihmisten haastaminen oikeuteen kaikenlaisten vääryyksien korjaamiseksi, rajakivien siirtely yöllä ja juopottelu sen takia, että uskaltaisi puhua.

Se oli vasta alkua. Ja kuorrutukseksi kakkuun sorrettujen lounaissuomalaisten paremmuus tamperelaisiin, helsinkiläisiin ja muihin itäsuomalaisiin verrattuna.

Asia selvä. Lähdenpä tästä kiskaisemaan vaieten pullon Kossua kuunnellen samalla Radio SuomiPopin mollivoittoisia veisuja. Sen jälkeen sitten snagarille haastamaan riitaa.

Seuraavaksi Heinrich Bölliä.

Vanhoja kuvia Helsingistä

2011-11-22T12:35:00.001+02:00

Miksipä en laittaisi tätä vanhanaikaista listaa tännekin enkä vain kommentiksi toisaalle:

Kari Hakli: Helsinki 1967 – 77. Julkaisija Helsingin kaupunginmuseo.

http://www.hel2.fi/kaumuseo/lehdistokuvat/hakli/

Ristojen kuvia pitää katsella jollei päivittäin niin ainakin viikoittain:

http://taivaanalla.lasipalatsi.fi/

Ja onhan myös “Albumit auki”:

http://albumit.lasipalatsi.fi/suomi/

Ja Jouko Leskelä ja “Katutanssit”:

http://www.snapshot.fi/katutanssit

Ristiriitaisia luonnehdintoja

2011-11-22T11:42:00.001+02:00

En ole vieläkään onnistunut muodostamaan kunnollista kantaa Wall Streetin, kylän kirjaston ja minkä milloinkin valtaajiin. Äärilaitojen luonnehdintoja ne ainakin keräävät kivasti.

Nykymenon ja 1%:n mädännäisyyden paljastavia urheita kansalaisia vai nuoruutensa nais- ja kehitysmaatutkimuksen opiskeluun hukanneita surkimuksia, jotka nyt rääkyvät Stalinia apuun syöpäläisiä ja raiskauksia vilisevissä lumppuleireissään?

Laitan Kokkariselta lainauksen hiukan asian sivusta, koska lainauksen sanomaa olen miettinyt muissakin yhteyksissä.

I was reading the free newspaper during the commute, and yet another fawning article (media has certainly made it clear where it stands) on the Toronto Occupiers interviewed one who said that they are showing us that a completely new kind of society based on co-operation instead of profit is possible. Canada has countless square miles of good vacant land where these people could go build and live in their new society without anybody hassling them. And it's not like anything like that has been tried before in history, so these kids really could be the first, turning away literally nobody.

Päivä Helsingin liikenteessä 1974

2011-11-21T23:06:00.001+02:00

Nämä ovat parasta YouTubessa.

Liian tiheät päivitykset syövät toisensa

2011-11-21T00:13:00.001+02:00

Sunnuntain keskipäivän aurinko oli kirkas ja kova mutta niin olivat pakkanen ja tuulikin. Jalan alla syystalven ensimmäiset peilinkirkkaiksi jäätyneet lätäköt ja Väiskin kentän kivettynyt hiekka.

Jätkäsaaressa tuuli yltyi. Sisällä kuplahallissa tavallista valoisampaa, mutta kylmyys nakersi tiensä ensin käsivarsiin ja sitten varpaisiin. Vieraileva valmentaja pakotti pelaajat ajattelemaan, ja se jos jokin on vaikeaa.

Paluumatkalla Crusellin sillan kautta. Kaijassa sen vieressä kai hiiltä voimalaitokselle tuomassa ollut alus. Raanat eivät kolisseet, kannella autiota. Ei S-marketissa mitään tarjouslohta näkynyt, mutta pippurimakrillia ja Liettuassa pullotettua kvassia kyllä.

Illalla kelpasi maata puoliunessa kälylän sohvalla ja nauttia keskuslämmityksestä. TV-ruudussa takajaloistaan halvaantunut itseään lauman perässä raahannut leijonanpentu viilsi sydäntä enemmän kuin kaksi kansanmurhaa. Työpajallinen amerikkalaisia käsikirjoittajia ei keksisi vuodessa mitään yhtä julmaa kuin Avara luonto. Pennun vääjäämätöntä kohtaloa ei salailtu muttei onneksi näytettykään.

Talvi-ja kesärenkaiden kantaminen ilman infarktia riitti pyhäpäivän workoutiksi.
- - - - -
Maanantaiaamuyön sitaatti:

On yhteiskunnallinen menetys, että maltillinen, hiljainen suomalainen pysyy poissa näkyvistä verkossa jättäen netin foorumit äärilaitojen täytettäväksi.

Viime vuodet media on keskittynyt karnevalisoimaan sosiaalista mediaa ja esittämään aktiivinen verkkoelämä arveluttavan egosentrisenä narsistien touhuna.

Meidän on saatava aikaan sellainen muutos, että tolkun ihmiset kehtaavat olla netissä: osallistua järjestöjen ja yhdistysten toimintaan ja käynnistää omaa kansalaistoimintaa.

Tuija Aalto: Tarvitsemme digitaalista emansipaatiota

Spåran kirskuna kaarteessa

2011-11-20T21:45:00.001+02:00

Unkurin innoittamana pitäisi kirjata spåramuistonsa.

Tai kerätä ne talteen blogeistaan, siellähän enin osa jo on sanoiksi muotoiltuina. Olenkohan muistanut mainita avoimesta ikkunasta kantautuneen vaunujen pyörien kirskunan kasien kääntyessä Mecklulta Caloniukselle?

Yksi kaupungin parhaita päätöksiä ikinä oli palata niistä kammottavista oranssinharmaista vaunuista vihreään ja keltaiseen.

Satunnainen vaikutelma

2011-11-19T18:38:00.001+02:00

Kun joku sosiaalisessa mediassa toteaa tarvittavan oppimista, toteajalla varsin usein onkin ihan sattumoisin juuri tarjolla sopiva koulutuspaketti, kirja tai käärmeöljyä.

Tintti

2011-11-18T23:54:00.001+02:00

Tintti-elokuvan ja herkkupäivän yhdistäminen tuntui saavuttavan alkuasukkaiden suosion. Niitä karamellipopcorneja ei enää näkynyt, joten suklaisia sitten. Ne maistuivat suklaalta.

Parasta elokuvassa: Alkukohtauksen toritaiteilija, Karaboudjan ja etenkin sen koneiden jymy satamasta lähdettäessä, Schmeisserien autenttinen papatus, Haddockin murre sekä klassikkorepliikin The stuff that dreams are made of ottaminen mukaan.

Huonointa elokuvassa: Kaikki vauhdikkaat kohtaukset. Lienen toki ohi kohderyhmästä.

Monia hienoja kuvia, kyllä.

Myöhemmin Alepassa edellinen asiakas toi ilman niskatukeakin elävästi mieleen niiden yksien Beck-elokuvien värikkään naapurin.

Kentucky Derby on mätä ja turmeltunut

2011-11-18T08:36:00.001+02:00

Aamun "HS-raadin" jäsen Laura Kolbe (kepu) luotaa kulttuurin ajankuvaa:

Persu-Suomessa haetaan niin sanotusti helppoja nakkeja ja teaparty-kirjallisuutta. - - - Oppineisuuteen, älykkyyteen, laaja-alaisuuteen ja syvään sivistykseen perustuva ei myy - - - .

Mutta eikös persujen pitänyt olla maassa selkeä vähemmistö? Sitäkö kirjoja kustantava sivistyneistö nyt yhtäkkiä on alkanut palvella? Avatkaa nyt ihmeessä joku tätä aihetta enemmän?

Viimeksihän kulttuuri muistaakseni romahti Suomessa 1981, kun kirjailijoita ja muuta älyllistä eliittiä kestinnyt Kekkonen vaihtui Kanarialla lomailevaan ja Turhapuroa katsovaan rahvaanomaiseen Koivistoon.

Votkaa ja lääkärinpaperit Pietarin-reissulta

2011-11-17T10:08:00.001+02:00

Valelääkärikohut nostavat kieltämättä mukanaan monia mielenkiintoisia kysymyksiä.

Onko virallinen valvontajärjestelmä tosiaan ollut noin heikoissa kantimissa? Montako valviralaista tarvitaan vaihtamaan lamppu, kysyttiin eilisessä tweettivitsissä. Ei yhtään, koska siellä ei ole huomattu, että lamppu on sammunut.

Voin kuvitella, että potilailta tulee ihan höpöhöpöjäkin valituksia, mutta jos hoitajiltakin on tullut useita ihmettelyjä? Miten hierarkinen on terveydenhuoltomaailma? Onko neiti hoitajattarella edes oikeutta ihmetellä Herra Tohtorin ratkaisuja?

Entä miten lääkärit suhtautuvat, jos huomaavat kollegan touhuissa jotain outoa? Missä menee hyväksyttävän kollegiaalisuuden raja? Onko hyvän tahdon nimissä suvaittava myös epäpäteviä kollegoita, kysyy Anja Alasilta.

Toisaalta siellä kollegiaalisuusohjeessa lukee myös:

Jos lääkäri sairauden, päihteiden käytön tai muun syyn vuoksi tulee kykenemättömäksi hoitamaan potilaitaan ja mahdollisesti heille vaaralliseksi, on jokaisen kollegan velvollisuutena puuttua asiaan keskustelemalla asianomaisen kanssa ja tarjoamalla apua hoidon järjestämiseen. Jos tämä ei johda tulokseen, on lääkärin ilmoitettava havainnoistaan kollegan esimiehelle tai Lääkäriliittoon.
Samoin tulee menetellä, jos kollega tieten tai tietämättään syyllistyy ammattiaan harjoittaessaan tai lääkärin virka-asemassaan ilmeisen virheelliseen menettelyyn.

Melkoista tasapainotteluahan noiden laatiminen ja soveltaminen epäilemättä ovat.

Ja miten tärkeä se lääkärin tutkinto sitten on, jos tuhansista potilaista murskaava enemmistö ei ole huomannut tai kärsinyt mitään outoa?

Marras

2011-11-16T08:28:00.001+02:00

Aamun mustanharmaa hämärä, lehtensä menettäneiden puiden tummat siluetit.

Ihmishahmot tummissaan kiirehtivät töihin ja kouluun päät pystyyn nostettujen kaulusten suojaan vedettyinä.

Tuuli kylmää poskia.

Helsingin äänimaisemaa, osa n

2011-11-16T00:15:00.001+02:00

Spårakiskojen vaihteen loksahdus.

Tähän "Kovan lain" tunnusmusiikki

2011-11-15T09:29:00.001+02:00

Anonymous julisti sodan Talvivaaralle, kertoo Vihreä Lanka.

Anonymouksen mukaan Talvivaara on saastuttanut lähivesistöjä ja huijannut lähiseudun ihmisiä lupauksilla suljetusta kemikaalikierrosta kaivoksella. Tiedotteessa mainitaan vesistöpäästöjen lisäksi kaivoksen pöly- ja hajupäästöt.

Ovatko anonyymit hakkerit 2000-luvun Dirty Harry, joka rankaisee pahoja ilman byrokratiaa ja asioita suotta sotkevia lakimiesten höpinöitä?

Miten anonyymeihin suhtaudutaan verrattuna siihen, millaisia reaktioita komisario Callahan herätti?

Missä elokuvassa se olikaan, kun Schwarzeneggeriltä kysyttiin, onko hän ikinä tappanut ketään?

Yeah, but they were all bad.

Postiluukun kolahdus

2011-11-14T22:47:00.001+02:00

Vähän jännittää. Mikähän on Helsingin Sanomien huominen lähestymiskulma lempiaiheeseensa?

Veikkaukseni:

Sää kylmenee loppuviikosta - syynä rasismi.

Tähän voisi tietysti vielä täsmentää, mistä yllä ei ole kyse, mutta antaa olla.

Bloggpriset 2011

2011-11-14T13:08:00.001+02:00

Sidu va kivaa, niillä on blogipalkintogaalakin. Ihan kuin jotain vastaavaa olisi joskus ennen sotia ollut suomeksikin.

Aloin heti äänestää, ja suosikkini on tietenkin Basses bästa. Mutta miksi ne haluavat tietää postiosoitteeni? Ilmestyykö joku ensi viikolla ovelle tivaamaan valintani perusteita?

Hmm.

Nykyautot uskaltaa välillä sammuttaa

2011-11-14T10:04:00.001+02:00

Autotekniikan kehitys on muuttamassa kaupungin äänimaailmaa. Valojen vaihtuessa risteyksessä kuulee moottorien hyrähtelevän käyntiin.

Vaan kaipa on vielä niitäkin, jotka on varmuuden vuoksi tankattavakin moottoria sammuttamatta.

Isänpäivänä tuulee naamaan

2011-11-13T23:10:00.001+02:00

Aena tiällä tuulee nuamaan, tiivisti Malinen Helsingin ja oli oikeassa. Niin varsinkin tänään Jätkäsaaressa, jossa suuri kenttä rakennustyömaata ja tarvikevarastoa alkaa siellä täällä saada muotoa.

Sisällä kuplahallin tuulensuojassa ylsi matkalla uuttunut hiki pintaan. Sain nostettua pallon jalalle ja siitä niskaan mutten toiselle jalalle, selvisi ennen kuin pojat aloittivat ja tarvitsivat omansa.

Kotimatkalla koukkaus uuden Verkkokaupan kulmien kautta, kunhan rakennus sen kaiken seasta hahmottui. Ääniraitana laituriin laittautuvan Tallinnan-lautan koneiden rintakehässä resonoiva jyminä.

Aamulla herätykseksi ilmestyneiden halausten ja omatekoisten korttien jatkoksi tarjoiltiin isänpäivyyden merkeissä vadillinen pippurikastikkeessa tiriseviä porsaanpaloja ja klassinen täytekakku, joka oli yhtä täydellinen kuin aina. Appiukko sai viestin, omat Honkanummella kivenheiton päässä toisistaan lepäävät faijat ajatuksia. Ensimmäiseltä ovat geenit ja ulkonäkö, jälkimmäiseltä nimi, elatus, kasvatus ja tavat, jotka vasta vuosien kuluessa tajuaa omaksuneensa. Isän malli, olisiko niin.

Äpittimeltä pienen miehen kanssa Air crash investigations -videoita, kunnes huomasin torkahtaneeni sängylle. Illan Autot 2 -Monopoli ei ehkä ihan originaalin veroinen, mutta ainahan jotain uutta on yritettävä. Pikkuneiti voitti.

Taiteiden ilta

2011-11-12T15:57:00.001+02:00

Elielinaukion kirkkaat valot ja kuhina marraskuisen alkuillan pimeydessä.

Viiden jälkeen 452:ssa oli töistä palaajia. Takana perheenäiti sai soiton parturista ja selvitteli sitten puhelimitse, miksi teini ei ollut saapunut sinne. Edempänä siitä kulmasta katsoen Lisa Nilssonin näköisellä neitosella oli paljon tummaa silmämeikkiä. Tummahipiäinen nuorukainenkaan ei saanut silmiään irti hänestä ja joutui siksi istumaan hankalasti puoliksi sivuttain.

Illan ottelu muuttui lopussa tavallisesta yhdeksi niistä jollei nyt yhdeksi ikimuistoisista niin ainakin pikkuklassikoksi.

Yhdeksän jälkeen samalla linjalla matkusti toiseen suuntaan enimmäkseen laittautuneita nuoria aikuisia, Helsingin yöhön matkalla kai. Ja toinen toistaan kohteliaampia, suunnilleen jokainen tervehti kuljettajaa ystävällisesti.

Töölön hallin pysäkillä ulos, kuulokkeissa Groove FM. Juuri siinä yönpimeällä Sibeliuksenkadulla alkoi Sultans of swing, volyymit isolle, ja yhtäkkiä pieni voimakas hetki oli siinä ja silloin.

Pick Withers rummuissa siinä parhaassa kohdassa, jossa Knopfler on juuri laulanut

And then the man he steps right up to the microphone
and says at last just as the time bell rings

Lisätietoa suosikkielokuvastani

2011-11-11T08:24:00.001+02:00

Arvottomat: Pysäköintiluola ja gangsterit

- Tietääkseni minua ei ole palkattu kirjanpitäjäksi.
- Selvitetään se asia myöhemmin.

Lyhyt jatkoajatus edellisestä

2011-11-09T08:45:00.001+02:00

Tuo ajatus tai pikemminkin impressio libertarismista etenkin toisen vuoden kauppatieteen ylioppilasta viehättävänä aatteena.

Voisin kuvitella, että ajatus mahdollisimman laajasta yksilönvapaudesta ja mahdollisimman ohuesta keskusvallasta viehättäisi varsinkin ihmistä, joka on voimansa tunnossa. Kuten juuri nuorta korkeasti koulutettua miespuolista. Tai vielä kärjistetymmin: korkean koulutuksen vasta aloittanutta, sillä pidemmälle opiskellessaanhan alkaa usein nähdä asioita useammalta puolelta. Ei tosin aina.

Vastaavasti voisi kuvitella, että turvaverkko ja solidaarisuus alkavat tuntua sitä tärkeämmiltä, mitä kipeämmin ihminen on jo huomannut terveytensä, elämänsä, kykyjensä ja mahdollisuuksiensa rajallisuuden. Sen, että aina ei pärjää yksin.

Nämä vaikutelmat johdannaisineen ovat toki mitä epätieteellisimpiä. Ehkä suurinta yksilönvapautta todellisuudessa kannattavatkin vanhat naiset?

Ruukinmatruunan uusin sivuaa vastaavaa aihetta.
- - - - -
Silti en tajunnut tätä taannoista tweettiä:

@TheRealWallyrus: In the eyes of a #conservative, some people are born undeserving of success and the rest with silver spoons in their mouths. #cdnpoli

Olisin ennemminkin ajatellut, että konservatiivin silmissä on juuri vastoinpäin.

Miten talvisodassa selvittiin ilman kriisitiedottamista netissä?

2011-11-08T11:22:00.003+02:00

Sosiaalisessa mediassa tietovuoto kuulostaa siltä, että kaikkien tilit on jo tyhjennetty ja sukulaiset identiteettivarastettu orjiksi, poliisin sivujen kaatuminen taas siltä, että kuolemme ihan kohta kaikki.

Miten talvisodassa selvittiin ilman kriisitiedottamista netissä?

Kyse on tietenkin lähteiden valinnasta. Kun seuraan (etenkin Twitterissä) some- ja verkkohörhöjä, kuulen some- ja verkkohörhöjen näkemyksen. Kaipa motopiireissä kohistaisiin, jos poliisin moottoripyörissä olisi jatkuvia käyntihäiriöitä.
- - - - -
Koulun läheisellä nurmikolla tenavat olivat kerääntyneet ihmettelemään pauhaavaa lehtipuhallinta. Yleisimmät lajit aamuyhdeksältä muutoin lenkkeilijät sekä lämpimästi pukeutuneet lastenrattaiden työntelijät.

Kuulokkeissa Julkinen Sana talousuutisoinnista jäi jotenkin ohueksi, mutta elokuinen Enbuske Kreikan, Euroopan ja Yhdysvaltojen taloudesta toki toimi. Kuuntelemalla parisataa tällaista jaksoa saattaisi taviskin alkaa ymmärtää jotain aiheesta. Miksi libertaarit tuntuvat aina kuulostavan posket punaisina intoa täriseviltä miespuolisilta toisen vuoden kauppatieteen ylioppilailta? Pankinjohtajan yhtään syttyessä aiheelle alkoi hänen puheeseensa hiipiä anglismeja. Käytännön työkielensä?

Puut alkavat jo olla paljaita, mutta maassa riittää vielä pudonneilta keltaisilta lehdiltä tuoksuvia pudonneita keltaisia lehtiä.

Hietarannassa mies nyki liitovarjon näköisen leijan nyörejä ja odotti seuraavaa tuulenpuuskaa. Taivallahdella topparoikka siirteli työlautallaan venesataman rakenteita. Minigolfradan naapuriksi oli jo tuotu hiekoitushiekkasäiliöt, niiden vieressä virui vanha veronkiertopakettiauto täynnä lasinsiruja.

Eilisillan isänpäiväspesiaali tenavien luistelukoulussa tuntui reisissä. Videomateriaalista päätellen vaakani oli parempi kuin luulinkaan.

Uumenissa

2011-11-07T13:23:00.001+02:00

Kolmessa päivässä runsaat kolmekymmentä tuntia olmina bunkkerissa Messukeskuksen uumenissa. Kaksitoista ottelua ja niistä 20 tekstiä kahdella kielellä sai pään humisemaan iltaisin.

Kahvia, suolatikkuja, kahvia, maissilastuja, kahvia, suolapähkinöitä, kahvia. Pikkuleivät vadilla olivat kyllä nostalgikon mieleen: Ensimmäisenä päivänä kaneliässiä, toisena kauralastuja ja kolmantena kuin Hanna-tädin kakkuja. Kolmantena myös yläkerran Hesessä lounas, jonka ostamista kaduin huomatessani liian myöhään, että vierestä olisi saanut kanacurrya riisin ja salaatin kera.

Perjantaiaamun työmatkakuhina Pasilan aseman kiehereillä ja ruusunpunaisena nouseva aurinko. Koska olin aikaisessa, ehdin jäädä hetkeksi katselemaan. Lauantaiaamun kostea usva Museokadulla, koiranulkoiluttajat ja oksennuksia ja nakkipapereita nokkivat varikset. Mutta miksi en muista sunnuntaiaamua?

Pikapyörähdys DigiExpon puolella sunnuntaina. Vilinää ja kovaa meteliä, tuokio tuolissa kuuntelemassa, kuinka Petteri Järvinen puhui valokuvauksen tulevaisuudesta. Yleisössä oli kolme naista ja kaikki muut minua vanhempia miehiä.

Sunnuntai-illan perinteinen harhailu käytäviä eestaas kun melkein kaikki ulko-ovet oli lukittu. Siivooja neuvoi joko väärään tai vain epätäsmällisesti mutta trukkia kuormaavat haalarimiehet oikein: sivuovelle parkkihallin puolelle.

"Jakkupukujuristi"

2011-11-06T10:11:00.002+02:00

Ruukinmatruuna, jonka kaikesta huolimatta edelleenkin oletan todellisuudessa olevan mies, arvelee tietävänsä, millaiset ihmiset hakeutuvat opiskelemaan oikeustiedettä.

Vai niin, on ainoa kommentti, joka nopeasti tulee mieleen.

Kommenteissa muutama hyvä pointti ja lakien ja niiden soveltajien suhteesta.

Toisaalta

2011-11-05T10:11:00.005+02:00

Kokkarinen ilkeän terävänä kuten aina: Epäluuloisesti leimattu sharia saattaisi itse asiassa vain parantaa ja siistiä meidän tylsien lainkuuliaisten miesten maailmaa.

Tekstiä kuvista äänellä

2011-11-03T09:12:00.004+02:00

Sonera Stadiumilla oli hämärää, mutta leppeää kuin syyskuussa. Yhtäkkiä ajastin räpsäytti valonheittimet hehkumaan, ja kohta ne tulvivat tummalta taivaalta sokaisevan valkoista valoa.

Kaikestahan pitää aina räpsiä ruutuja, mutta mitä jos laittaisi monta kännykkäkuvaa peräkkäin ja vielä ääniraidan? Olisiko se nyt sitten sitä multimediaa? Antaisiko se jotain enemmän kuin yksinäinen kuva?

Pojat parveilivat uusien pallojen ympärillä, niihin oli jo kirjoitettu nimet. Peräti neloskokoisiin siirtyminen tuntui (faijasta) virstanpylväältä.

Iltakävelynä vielä uusi reissu Sonskille hakemaan tekonurmelle unohtunut takki.

Trendituokio

2011-11-02T13:13:00.002+02:00

Olipa Tin Tin Tangossa trendikästä.

Teensä ääressä läppäri tuolilla lehteä silmäilevä neitonen. Kaksi kiireistä pukuherraa neuvonpidossa. Trendikässilmälasinen herrasmies englannin- ja elekielisessä keskustelussa eksoottisen näköisen miehen kanssa, omenalogoinen läppäri avattuna pöydällä. Nuoret naiset keskittyneessä keskustelussa.

Mutta myös remppahemmoseurue.

Mozzarellapizzapalan kanssa tuli pieni salaatti, kahvi oli hyvää ja santsikupin sai eurolla. Ja gurun iso keitto näytti sakealta ja maukkaalta. Ja videopalis tuli hoidettua.

Paperivene ankkalammella tai jotain

2011-11-02T08:54:00.001+02:00

Uutinen ruotsinkielisen ilmaisjakelulehden Papperin lopettamisesta ja mukana olleen muistelomerkintä olivat yhdistyvinään päässä. Kauniit ihmiset viihtyisässä ympäristössä harjoittamassa kivaa mutta kaupallisesti kannattamatonta toimintaa - selvästi liian hauskaa ollakseen totta.

Papper har levt på övertid med hjälp av fondstödet, det finns inget intresse att pumpa mer pengar i tidningen, konstaterar Henrik Johansson, vd för KSF Media.

Asiaan liittynee myös suomenruotsalaisuuden linnakkeen taistelu olemassaolonsa puolesta.

Inte nog med att det alltid är sorgligt när tidningar avlivas, det känns också som om Svenskfinland blir lite mindre hela tiden, kirjoittaa päätoimittaja.

Kuinkahan moni Suomessa työskentelee säätiöiden tuella perimmäisenä tehtävänään suomenruotsalaisuuden puolustaminen?
- - -
Tuollaisenaan kysymys on tietenkin epäreilu. Olisi kysyttävä: Kuinka moni Suomessa työskentelee jonkun tuella jonkin sellaisen eteen, mitä joku pitää arvokkaana muuten kuin rahan ansaitsemisen tarkoituksessa?

En taatusti kuulu kohderyhmään, ja suuri osa sisällöstä on vaikuttanut insidemateriaalilta kuin jonkun perhealbumi. Samoin kuin tuon porukan blogeja lukiessa tulee tirkistelevä olo. Ihan kuin kadulla ohi kulkiessaan vahingossa näkisi yhtäkkiä valaistuun asuntoon ja suoraan tuntemattoman porukan kotibileisiin. Papperin toistuvasti telineestä mukaan poimineena en silti koe, että sisällön olisi tarvinnut häpeillä muihin lehtiin verrattuna.

Mielenkiintoinen ilmiö, suomenruotsalaisuus.

Rahapuhe

2011-11-01T09:31:00.004+02:00

Veropornopäivä, ja otsikot sen mukaiset.

Äh, on ensivaikutelma, ja jokaisen älykön kuuluu tänään tuoda se esiin. Jollain tasolla olen kuitenkin eri mieltä. Ihmisen kannat asioihin asettuvat eri tavalla perspektiiviin jos tietää, miten hän asuu ja millä ajaa. Verotiedot liittynevät jotakin kautta aiheeseen.

Kun joku sanoo, ettei rahalla ole merkitystä, hän on yleensä joko taloudellisesti turvatussa asemassa tai sitten peräti valaistunut. Noin äskettäin jossain sanoneen ahvenanmaalaismiljönäärin luen ensimmäiseen ryhmään.

Viime päivinä on hakenut hahmoa ajatus suomalaisten oikeudenmukaisuuskäsityksestä, joka häilyy monen yhteiskunnalllisen keskustelun taustalla. Veropornolla lie yksi legitiimi tehtävä sen työkaluna, vaikka nimet ja summat juoruamisen ja päivittelyn sekaan katoavatkin.

Pienemmistä rahoista puhuakseni: Huomasin, että Hufvudstadsbladetin irtonumeron saa iPadiin 79 sentillä ja 30 päivääkin hintaan 17,99. Sisältöön nähden en osaa pitää hintaa korkeana.

Keltainen sunnuntai

2011-10-30T23:51:00.001+02:00

Ei kellojen siirtely minun rytmiäni sekoita jos kohta ei kummemmin hyödytäkään. Siirrellään pois vain niin on jotain puhuttavaa.

Kello näytti yhdeksää, mutten tiedä, mitä aikaa, kun kömmin ylös. Maitokahvia, sunnuntain Hesari, TV:ssä Säbämestari. Alla urheilupitoinen lauantai, josta kirjoitin erikseen.

Onni on sellainen sunnuntai, jolloin tunnit saavat kerrankin vain valua jonnekin pois.

Ulkona pitkästä aikaa tuuli, joka puhaltaa korvista sisään ja saa pään särkemään. Hesperian esplanadilla puissa vielä keltaista ja vihreääkin, maassa kirkas lehtimatto, joka kahisee jaloissa. Vielä, ennen kulman takana jo häämöttävää marraskuun mustaa märkää pimeyttä.

Vanhan puhelinlaitoksen kulmalla pyörivässä telineessä Tintti-elokuvan mainos. Ollapa filmi ilmestynyt 1975. Vaikka olihan meillä Tintti Haijärvellä ääniraitanaan Bowien Did you ever have a dream.

Illalla alkoi sade vihmoa kasvoille.

Ziljardi biljardia

2011-10-28T10:17:00.003+03:00

Väsyneet miehet ja naiset latelevat uutismikrofoneihin vakavalla naamalla täysin absurdeja lukuja.

Miljardi euroa. Sata miljardia euroa. Ziljardi euroa. Ziljardi biljardia euroa.

Mitään kriisiä ei ole tulossa. Kriisi on uhkaamassa mutta estettävissä. Niskalenkki tilanteesta. Kriisi on nyt täällä. Vaihtoehtoja ei ole. Suomen vastuut ovat korkeintaan x. Suomen vastuita ei tulla missään tapauksessa kasvattamaan. Ehdottomasti takuudet. Riittävät vakuudet. Naurua Suomen vakuuksille. Ei enää puhetta vakuuksista. Suomen vastuut ovat korkeintaan 100 kertaa x. Paitsi jos, jolloin. Vivutus. Vaihtoehtoja olikin. EVRK. EMK. EVVK.

Mahtaakohan heistä kukaan todella itsekään tietää, mitä he ovat sopineet, tiivisti Kalle Isokallio aamun Jälkiviisaissa.

Ruokaa pankista

2011-10-27T23:07:00.001+03:00

Prosessi Alepan hihnalla hidastui kun iäkäs mieshenkilö luullakseni näytti kassaneidolle setelinippua ja kertoi halustaan tallettaa. Onhan S-kauppa nykyään myös S-pankki.

Kohta koolla oli kolme kassaneitoa pohtimassa, painelemassa nappeja ja pläräämässä ohjeita. Toisella kassalla asiakasvirta soljui sujuvasti.

Aikanaan suma purkautui ja tukit taas paukkuivat kuohuvaa koskea alas. Eiku.

Paluuta vanhaanhan tämä. Alepan tiloissa toimi aikanaan SYPin konttori. Kadun toisella puolella oli KOP, nykyinen Nordea, ja siitä kadun yli komeili STS, nykyinen keittiötarvikemyymälä. Ja seuraavat konttorit jo heti näköetäisyyden päässä Töölöntorilla.

Ei se silloin oudolta tuntunut.

Kahvilla perinnemaisemassa

2011-10-27T10:14:00.000+03:00

Sunnuntaikävely vei ensivisiitille Hietarannan uuteen kahvilaan, joka lupaa olla talvellakin viikonloppuisin auki.

Yksi ikkunapöydistä vapautui parahiksi, kulkijoita liikkeellä muitakin. Yhdestä pöydästä nousi eläkeläispariskunta, toisessa tumma mies lusikoi keittoaan, kolmanteen istui kaksi rouvashenkilöä valkoviinilaseineen. Viereisessä nuoret aikuiset keskustelivat saksaksi.

Kahvi oli peruskahvia, pulla painava, täyttä tavaraa. Vitriinissä peräti herkullisen näköisiä lohi- ja katkarapuleipiä sekä juustokakkuviipaleita. Lämmintä ruokaakin ilmeisesti saa, mutta listaa tai muuta lisätietoa valikoimasta en nähnyt missään. Merkillistä. Toivottavasti myös seutukunnan johtava kahvila-arvostelija ehtisi käydä keräämässä omat vaikutelmansa.

Ulkoa rakennus tuo mieleen Atlantin vallin, mutta näköala perinnemaisemaan tietenkin vailla vertaa, ja juuri tuossa kohdassakin, johon kahvila nousi, on aikanaan tapahtunut monenlaista.

Kajakki lipui rannan ja Taivalluodon välistä, ulompana nostatti peräaaltoa moottorivene.

(Paikalla ja Atlantin vallilla on muutakin yhteistä)