Pohjoismainen dekkariviikko jatkuu

Kun kirjan henkilö kiinnittää konepistoolin makasiinin lippaaseen tai sukellusveneessä on robottiaseita, siirryn kirjan alkuun tarkistamaan kääntäjän nimen.

Naispuolinen, mikä tosin ei välttämättä ole asian kannalta relevanttia.
- - -
Pelastaja oli vieläkin parempi Nesbö. Jollei kylän kirjasto olisi tällä viikolla kiinni, hakisin lisää. Ja Wallandereja myös. Nyt tilkkeeksi Sherlock Holmesia iPadilta.

Kulttuuria ja urheilua, niinku

Tämänkertainen Wallander eli Punainen naarasleijona olisi ehkä ollut parempi ilman riveille leivottua turhan opettavaisen oloista apartheid-luentoa. Yleensä kyllä jätän hyllyyn ne, joissa takakansi kertoo tarinan vievän lukijan Ystadin asemesta Afrikkaan.

En tiedä, kuuluuko tähän pahamaineinen En ole rasisti, mutta -johdanto.

Lounaan päälle loppuun Nesbön Punarinta. Tasapainotteli aika hyvin melkein uskottavan rajamailla kuten jännitysromaanin kuuluu. Ja resuisen sankarin ja lipevien sliipattujen pyrkyriällöjen kontrasti toki toimii aina.

Iltanurmella vähän tahmeaa, mutta natiaiselta pari TV-torjuntaa, joista olisi saanut hienot valokuvat. Päälle iltakävely pohjoisen suuntaan. Ripotellen alkanut sade nosti märän helteen tuoksun.

Kieli poskessa tehdyt uudet Charlien enkelit voi katsoa vaikka ihan Lucy Liun sekä Drew Barrymoren hymyn takia.

Vielä pari sanaa JJ:stä

Yrttimaan aikakirja II:

Kesti kauan tajuta, etteivät Calen levyt olleetkaan syntyneet siten miltä ne kuulostivat: niin, että joukko hyviä kavereita oli kokoontunut samaan huoneeseen soittamaan ja laulamaan yhtä aikaa leppoisan rennosti. Vanhana äänittäjänä Cale oli äärimmäisen taitava luomaan illuusioita. Hänen esikoisalbuminsa Naturally on yksi ensimmäisiä äänitteitä jolla kuullaan rumpukonetta, ja myöhemmin hän on tyytyväisin mielin käyttänyt kaikkia mahdollisia äänitys- ja soitintekniikan uutuuksia vireenkorjauslaitteista synakitaroihin. Mutta levyt eivät kuulosta siltä. Ne säilyttävät leppoisan, kiireettömän luomutunnelman.

Floora ja fauna

Kirkonkellot säestivät sunnuntaipalloilua. Futisnurmi tuoksui lapsuuden heinäpellolta.

Paahtavassa auringossa kelpasi lukea klassikoita. Ihantalan murskattu teräs istui säähän paremmin kuin Kollaa kestää. Mielenkiintoisia molemmat.

Rannassa ui ihan pinnassa ihan pieniä ja pohjassa melkein keskikokoisia kaloja. Laiturin vieressä.

Illalla pölisi soratie runsaan kahdeksan kilometrin verran. Kurjet kräähkivät yhdellä pellolla, seuraavalla laidunsivat lampaat. Poikettiin sähköpaimenen äärellä tervehtimässä hevosetkin.

Perillä jonotti neljä koiraa rapsutuksille.

Täytekakkua.

Ulkopuolella

Junttiutensa myöntäminen ei ole helppoa (okei, vanhemmiten helpottuu), mutta Mikko-Pekka Heikkisen teksti Radio Helsingistä sunnuntain Hesarissa paaluttaa minut ystävällisen määrätietoisesti trendien ulkopuolelle.

Heikkinen ihmettelee, miksei lopetusuhkaiselle Radio Helsingille riitä kuulijoita kun Helsingin seudulla kuitenkin kuunnellaan [lista Thin Lizzyä lukuun ottamatta minulle tuntemattomia bändejä], katsotaan [lista TV-sarjoja, joita en ole katsonut], syödään erikoisia etnisiä herkkuja [joita harvemmin syön] ja juodaan pienpanimoiden trendikkäitä oluita [joihin itselläni on varaa vain erikoistilanteissa].

Lopun tiivistys tiivistää tämänkin: Herkkyysiässään kirjoittaja valitsi helpon KISSin sijasta vaikeamman Iron Maidenin. Minä taas en tiedä Maidenilta ainuttakaan biisiä, mutta KISSiä olen kuunnellut kovastikin.
- - -
Seuraavaksi tosin kuuntelen JJ Calea, levätköön rauhassa.

Sosiaalisessa mediassa

Jotkut tosiaan viljelevät "Hyvä ystäväni julkkis x" -lausetta.

Jotkut tosiaan julkaisevat valokuvia, joissa he poseeraavat julkkiksen kanssa.

Jotkut tosiaan ihmettelevät yllä mainittuja ilmiöitä.

Sosiaalisessa mediassa on siis kaikkea samaa kuin muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Hajaantukaa.

Tämänvuotinen

Kesä ja Keski-Suomen ilmailumuseo.

Melkein kaikki tutuilla paikoillaan, muttta Hurricanen näin, uskomatonta kyllä, ensi kertaa elävänä. Isompi kuin olisin luullut, ja vakuuttavampi. Battle of Britainin päätyökalu, joka julkisuudessa jäi näyttävämmän mutta vähälukuisemman Spitfiren varjoon. Tämän yksilön sivuvakaajaan maalattuna kaksi pidempää ja yksi lyhyempi viiva kahden ja puolen ilmavoiton kunniaksi.

Toisena uutuutena ääninäytteet, joiden helmi Me 109:n kohdalla. Inertiakäynnistimen kiihtyvällä vinkunalla alkavat Daimler-Benzin 605:n starttihörähdykset ja murina.

Musiikkia.

Tutut eväät tutussa paikassa Rämäpään jalustalla. Muurahaisia vilisi jalkojen juurella, harjoituskierroksia lentävän koneen pörinä jatkui kiitotien suunnassa.

Yläkerran yhdellä seinällä "Suomen ilmavoimat pienoismalleina" ja nostalgiaa herättämässä lapsuudesta mieleen jääneitä

Airfixin ja Revellin malleja tuttuine kuvineen.

Kahvion hyllyltä olisi saanut myös BT-42:n pienoismallin, jopas nyt jotakin.

Viisi tuntia oli tällä kertaa aika sopiva rupeama.

Keskiviikkona aurinko saapui

Lämpötila kohosi pitkin aamua, ja kesken keskipäiväpalloilun tuli aurinkokin esiin. Sen myötä paarmat, sudenkorennot ja heinäsirkka.

Illalla neljä enemmän ja vähemmän seurallista koiraa ja Marabouta laivalta. Ja laineiden liplatus ja lokkien huudot rannalla. Vaniljajäätelöä ja mustikoita, paljon mustikoita. Ja varsin mainio EM-välierä Ruotsi - Saksa. Jonain päivänä Suomenkin naiset pelaavat noin.

Ehkä.

Tiistai-ilta

Iltakävely umpeen kasvavia metsäteitä nelostien suuntaan. Karhut mainittiin, siksikin, että jälkiä kuuluu nähdyn alle kymmenen kilometrin päässä. Tienvieriltä välipalaksi villiintyneitä vattuja.

Pätkä päätien vartta, bussiturman muistoristi yhä paikallaan. Suurin osa rekoista väisti kauas reunasta, mutta kolmenkin metrin päästä ohi suhahtava, jymisevä, ärjyvä tonnisto saa arvaamaan, millaisen iskun mikä tahansa eteen osuva saa.

Twitter kertoi HJK:n europelien päättyneen alkuunsa, ja jälkilöylyt olivat odotetunlaiset:

* Suomalaisen futiksen toteaminen potkupalloksi.

* HJK:n ja helsinkiläisten pilkkaaminen tilaisuuden auettua (mikä on tietenkin etenkin jokaiselle helsinkiläiselle HJK:n ja IFK:n kannattajalle peruskauraa)

* Valmentajan pään vaatiminen pölkylle, missä on jotakin surullista. Niin kuin muutenkin nykyurheilun halulla hakea ratkaisua ongelmiin vaihtamalla loputtomiin henkilöitä yhä uusiin kun mielenkiintoisempaa olisi saada joukkueessa jo olevat toimimaan paremmin. Ja jos joukkuetta valmentaisi edelleen Muurinen, olisivat nyt Boströmiä ulos vaativat haluamassa Muurista pois tuloksista riippumatta. Koska uudistuminen ja sitä ja tätä.

En oikein saanut tragediatunnelmasta kiinni. Ehkä siksi, etten itse osaa kasvattaa kovin kummoisia euro-odotuksia. Toki heti avauskierroksella karsiutuminen on noloa, mutta jotenkin haaveilu lohkovaiheesta on kuin haave voittaa formulakisat Ladalla.

Ja toisekseen en muista unentuloni enää tällä vuosituhannella  lykkäytyneen minkään urheilutuloksen takia. Nuorempana kyllä. Ehkä vuosikymmenten tuoma perspektiivikin vaikuttaa kun on ehtinyt nähdä monenlaista. Kuten sen, että Suomen mestaruudenkin voittamisessa on haastetta. Muutamasta perättäisestä onnistumisesta huolimatta.
- - - -
Vielä tenavien uitto ja iltapala. TV:ssä Beck, kirjana Wallander.

Kylän kenttä: update

Heti pisti silmään, että nurmi oli leikattu.

Ja vähän ajan päästä, että reunoiltaan irtoillut maaliverkko kiinnitetty.

Ja puoli tuntia myöhemmin yhtäkkiä, että toisen pikkumaalin ihan entinen verkko oli uusittu kokonaan.

Kyllä kelpaa.
 - - -
Muuta: Räiskäleitä aamiaisella. Harmaa taivas, syyskuiset tuulenpuuskat ja 14 lämpöastetta. Mikä ei pidätellyt tenavia hyppäämästä illalla Keiteleeseen.

Eikä mikään ole niin keskittynyt kuin ruokailijaa vahtivan koiran katse.

Kylän kenttä

Nurmi vihertää, vaikka seassa erottuu valkoista apilaa ja routa on väännellyt pintaa vuosi vuodelta enemmän mutkalle. Isoista maaleista toinen on jo vahvassa takakenossa, toinen vielä ryhdissä. Pienistä toisen verkko uusittu, toisessa vain riekaleita.

Jo kellastuneet auton jäljet eestaas ja ympäri nurmea vihjaavat, että paskaringin ajaminen on nykyään suositumpaa kuin jalkapallo.

Kuularingin ja keihään vauhdinottoradan erottaa vielä, vaikka nurmi niitä jo piilottaa yrittääkin. Lähitalosta tulee pieni tyttö ja alkaa mitään puhumatta rakentaa pituuden alastulohiekkaan linnaa. Vieras ja koti, lukee pukuhuonerakennuksen ovien päällä. Niitä ei näy avatun aikoihin, kioskin ja lipunmyynnin luukusta puhumattakaan.

Aikanaan täällä oli vilkasta. Kylän nuoret harjoittelivat kentällä, paikkakunnan urheiluseura toimi vilkkaasti ja oli kisojakin. Ennen kuntaliitosta ja väen vähenemistä. Silloin kun oli vielä pankkeja, kunnantoimisto ja muitakin kauppoja kuin Sale hautausmaan vieressä.

Nyt hiljaisuuden katkaisevat välillä moottorin pörinä ja kivien ropina auton ohittaessa kentän pensaiden takana kulkevaa soratietä.

Mutta paremman pikkumaalin edessä on tasaisinta nurmea, ja kolmantena päivänä alkaa pallo kesyyntyä.

Pisintä potkua puskasta hakiessani riipaisen samalla suuhuni punaherukoita.

Nokinen ratapiha

Kirjailija tarjoaa aiheita ja avainsanoja, mutta lopulta tarina muotoutuu lukijan assosiaatioista ja mielikuvista. Kokemuksistakin.

Niin myös Rosa Liksomin Hytti Nro 6 avaa mielikuvaketjuja muistoista, todellisista ja vähemmän.

Ennen kaikkea nokisen aseman ja savunhajun. Talviyössä hiljalleen vauhtiin kiihdyttävän junan, jonka huurtuneen ikkunan takana ratapihat, vaihdelyhdyt, maisemat ja maailmat pakkasessa liikkuvat. Unen läpi tunkeutuvat kiskojen kolkkeen ja veturin pillin vihellyksen.

Ja kevättalvisen Neuvostoliiton likaisen lumen. Savuttavat kuraiset kuorma-autot, karvalakit, metron koristellut seinät, Pepsi-etiketit kyrillisin kirjaimin, teen ja hapankaalin.

Liksomin teksti on impressioita. Niin on hyvä.

Kylän kirjastosta

Älkää kertoko kenellekään, mutta ennen tätä olen nähnyt Wallandereita vain elokuvina.

Vaikea Rauhatonta miestä ja Palomuuria oli laskea käsistään edes luomien muuttuessa aamuyöllä lyijyksi. Tosin Palomuuri oikoi turhan paljon jopa romaaniksi. Nämä samalla kertaa kaiken tietotekniikan aina kansainvälisestä pankkijärjestelmästä naapurin leivänpaahtimeen sekaisin hakkeroivat nörtit olivat liikaa jo Lisbeth Salanderin kohdalla. Ja muutenkin pahisten juonet onnistuivat hiukan liian näppärästi. Ehkä Donald E. Westlaken Dortmunder käytti konnien kommelluskiintiön loppuun. Mutta jokainen, joka ikinä on koettanut junailla mitään perhelounasta mutkikkaampaa, tietää, mitä tarkoitan.

Wallanderin terveyttä painotettiin sen verran, että lukijankin oli pakko santsata salaattia ja lähteä vähintään kävelylle.

Jo Nesbön Aaveen päälle piti lukea ennen unia Asterixia välttääkseen painajaisriskin. Huumeluolien veri, yrjö ja visva liudentuivat sentään loppua kohden supersankarin ja melodramaattisten pahisten väännöksi. Plussaa ikiaikaisen uskottavista motiiveista.

Se ainakin on selvää, että niin nykyisen kuin entisenkin poliisin kuuluu olla eronnut, alkoholiongelmainen ja toivoton.

Oslossa olen notkunut vain paristi, mutta sekin helpotti kirjaan eläytymistä. Ei ehkä olisi hassumpaa katsella tuulisen tummana syysiltana Wallanderin talon pihalta merelle, jossa laivojen valot liukuvat.

Epävakaat kelit

Samoja muistoja

Nimimerkki Yrjöperskeles muistelee ensinnäkin TV-ohjelmia ja toiseksikin ruokia.

Niin on totaalisen tuttua, että nimimerkin on oltava hyvin tarkoin meikäläisen ikiä.

Otetaanpa vielä torstain semi-ilkeä mutta osuva lainaus:

Toinen, tuoreempi mielikuva ruokakulttuurista on se, että esim. joku tiedostava toimittaja kertoo käyneensä Kaukana Ulkomailla. Siellä hän on syönyt itse asiassa sitä samaa pizzaa kuin täällä Suomessakin, mutta kun kukaan ei ole kerran ollut toimittajaa katsomassa, niin hän voi mainostaa syöneensä borneolaisen uimahyppymustekalan persreikähillossa marinoituja mongolialaisen aavikkohirviön aivolisäkkeitä ja ne oli nii-iin hyviä ja ravintolan henkilökunta oli maksavalle asiakkaalle nii-iin ystävällistä ja piti tiedostavaa toimittajaa ihan-melkein-niinqu-paikallisväestönä joten hän häpeää tai ainakin ilmoittaa julkisesti häpeävänsä toisen silmän päästään suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin köyhyyden takia ja sitten vielä sen toisenkin silmän siksi, kun tavallinen suomalainen juntti ei älyä yhtyä hänen häpeäänsä ja se valokuva tulee siihen otsikon vasemmalle puolelle ja nimi siihen alle ja sitten vielä jutun loppuun toisen kerran ja kai kaikki nyt huomasi mut ja olisko toi kuva ehkä sittenkin pitäny ottaa enemmän etuviistosta?

Sadepäivän satoa

Televisiossa Anu Silfverberg on vaikuttanut perusedistykselliseltä punaviherpiipertäjältä, mutta Äitikortti kohensi kuvaani hänestä. Sekä kirjoitustyylin että monelta taholta pohtivan lähestymistavan vuoksi.

Vähän jäi mietityttämään se voimakkuus, jolla kaikenlaiset tahot ja instituutiot kirjoittavien naisten mukaan haluavat kontrolloida nuorten naisten kehoja. Meidän miesten kehot eivät sen sijaan kiinnosta ketään. Elleivät korkeintaan erinäisiksi kuukausiksi tykinruokana.

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan kohdalta tyydyn siteeraamaan takakannen tekstiä, joka oli poikkeuksellisen osuva.

Tuomas Kyrö on antanut totisuudessaan hauskan, liioittelevan ja liikuttavan äänen sukupolvelle, joka teki eikä analysoinut. Se on järjen ja jäärän ääni.

Juice Leskisen Siinäpä tärkeimmät herätti loppua kohden kasvavaa kiusaantuneisuutta niin kuin nyt toisten avio- ja alkoholiongelmista lukeminen herättää. Alun Juankoski- ja uittomuistelot kolisivat enemmän.

Ollapa vuosia sitten hukkaamani Kuka murhasi rock'n'roll -tähden vielä tallella.

Kesän kohokohtia

Jo viides Helsinki Cup -viikko fudisfaijana. Nyt osaa jo varautua siihen, että muu elämä jää viideksi päiväksi taka-alalle, joten voi sovinnolla merkata kiintoisimmat pelit ja notkua kenttien laidoilla. Käpylä, Tali, Pirkkola, taas Käpylä.

Venäläispoikien takapiiskat, kisamakkara, J:n faijan fillarin renkaan räjähdys yhtäkkiä, paahtava aurinko, vesiämpäri ja suihkepullot, jämäkät erotuomarit, katsomon liigapelaajat.

Perusasiat kuin aina, mutta ennen ikäluokan parhaat ovat pelanneet omaa turnaustaan jossain toisella planeetalla. Nyt radat hiukan sivusivat toisiaan, ja ensi kertaa näin viikkoon erottamattomasti kuuluvan rankkarikisan näin läheltä. Minulle riittäisi jo tämäkin, myhäilin kun peliminuutit kävivät vähiin ja ottelua ylivoimaisesti hallinneen mestarisuosikin taustajoukkojen ilmeet kiristyivät pallon toisensa jälkeen kieriessä sentin ohi maalin tai jo ulos pelatun vahdin syliin. Sitten jo kuudes pari, ratkaiseva torjunta alakulmasta ja kasaksi sekoavat ihmiset. Joukossa seuran edarit, joiden tieltä yhtäkkiä oli häipynyt yksi pahimmista vastustajista. Samassa näkymässä pettymyksestä ja ilosta kyyneltyviä silmiä.

Pojat muistavat tämän illan vielä 30 vuoden päästä, tiesi valmentajavanhus.

Seuraavana päivänä tuli sitten jo vastaan maalinteonkin osannut huippuryhmä, mutta kaupunginosajoukkueelle paikka kahdeksan joukossa oli pieni mestaruus. Jos pelaa Helsinki Cupia vielä perjantaina iltapäivällä, on onnistunut hyvin, muistutti guru.

Pehmeänä laskuna peräperää edarien välierä Bolliksella, voitokas liigaottelu Sonera Stadiumin täpötäydessä eteläpäädyssä ja pilkkuun asti venyneet faijojen jälkipelit kalaravintolassa.

Topeliuksenkadun lehmusten huumaava tuoksu kolmelta kesäaamuna. Hetken hain assosiaatiota kunnes loksahti. Ne aamut kun lähdettiin tuohon samaan aikaan fillariretkille.

Maalatun teräksen tuoksu auringossa

Portinpielen Sotkat tekivät junioriin vaikutuksen. Prikaatilta Panssarimuseolle käveltäessä oli tilaisuus näyttää yhä oudon tutun tuntuiset paikat.

Tuohon lentokenttään on hikoiltu, tuossa pidettiin iltahartaudet, tuossa nurmella pelattiin futista, tuosta juostiin uudenvuodenaaton kineksessä lenkki 1985:n vaihtuessa numeroa isompaan.

Rinteen perkaaminen alettiin ylärivistä. Tätä nerffattiin, enää ei kulje seitsemääkymppiä, muistutti mies toiselle T-50:n vierellä ja sai meidät vaihtamaan merkitsevän katseen.

Paikalla oli muitakin wottihörhöjä.

Erilaisten ammusten koeläpäisyt. Kuuterselässä kärkivaununa edennyt luutnantti Sartion Sturmi, joka vaati hetken mietiskelyn. BT-42 ja niillä Viipuria puolustamaan joutuneiden karu kohtalo. Näitä vältä kuin ruttoa, vihjasin raskaan singon kohdalla pst-hallissa.

Ajonäytöksen aloitti BMP-1. ... kuljetti ryhmää jalkaväkeä alikersantin johdolla, juontajan jämäkkä ääni kertoi. Yhtäkkiä tuli mieleen, että sotilaspassini mukaan se alikersanttihan olen tarvittaessa minä, toki jo varsin monen noniinmutkun kautta. Vaunun pysähdyttyä nousi ajaja luukustaan, riisui vaunupäähineensä ja antoi pitkien vaaleiden kiharoidensa aueta tuuleen. Tottelee hyvin myös naisen käsiä, juontaja muistutti muttei enää tuntia myöhemmin seuraavalla kerralla kun käännös oli mennyt pitkäksi ja vaunun perä kuorinut komealla paukahduksella uran viereisen kuusen. T-55:n pakokaasupilvi palautti mieleen erään kaasusuojelukommelluksen, ja komea oli myös 38-litraisen V12:n ärjähdys.

Aivan liian vähän jäi aikaa hallien puolelle ja rinteen uusintakierrokselle.

Tullaan huomenna uudestaan, ehdotti juniori kotimatkalla.

Väiski

Olen ehdottanut, että kun minusta aika jättää, tuhkani saisi ripotella yön pimeydessä Väinämöisen kentälle. Se kertokoon paikan merkityksestä olennaisen.

Eilen illalla vietettiin Väiskin tekonurmen juhlallisia avajaisia, ja aamupäivällä toki jo otettiin perillisen kanssa monen muun tavoin varaslähtö. Nipistin itseäni varmuuden vuoksi, mutta totta se oli. Että sain tämänkin päivän nähdä, toisin kuin V, joka aikanaan kiersi kenttää pomputellen samalla Mitre Multiplexillään vuorojaloin tuhansia. Ehkä leikkaan vaivihkaa yhden muovikorren ja vien sen V:n haudalle.

Tuossa päädyssä lauottiin aikanaan lukion ekan päivän aamuna ennen koulun alkua ja sitten chillailtiin rinteessä V:n ja E:n kanssa, kerroin juniorille. Ja tuossa kopin edessä olen pomputellut junnuna oman ennätykseni Uhlsport-pallolla.

Illan juhlapuheet pidettiin lyhyinä, ja jaossa oli kiintoisaa materiaalia muun muassa kentän historiasta. Avajaisottelussa FC Viton nollakakkoset löivät PPJ:n isännät, ja sitten kohtasivat isolla kentällä Kiffenin ja IFK:n gamlat. Kenttää reunustivat paikallisten ja lajilegendojen joukot.

Tapahtuma oli täydellinen aina sivulta huutelevaa humalaista katsomovalmentajaa myöten.

Monen harmaahapsen askel oli maalin takana omaa peliään pelanneisiin junioreihin verrattuna jo työläs, mutta silmistä näki, että sisällä oli ihan samanlaisia pikkupoikia. Ja sama peli. Tässä iässä alkaa hahmottua, miten ohikiitävässä hetkessä pikkupojista tulee vaareja ja sitten aikanaan enää muistoja.

Järjestäjien kuvagalleria tapahtumasta

Luvattu maa, mutta kenelle

Minisarja Luvatun maan (The Promise) päätösjakso nähtiin Suomessa eilen. Mielenkiintoinen setti, vaikka ymmärrän, miksi toinen osapuoli on ollut käärmeissään. Sarjassa juutalaiset ovat systemaattisesti kylmiä murhaajanatseja ja arabit sympaattisia uhreja.

Palestiinassa palvelleiden brittien tarina ansaitsee varmasti kertomisen, ja juuri Ken Whartonin Bloody Belfastin lukeneena rinnastuksia sinne nousi mieleen. Kovin varomattomasti ajelevat jeepillä vihamielisessä kaupungissa, katsoin, ja niinpä sitten.

Rinnastus on ja oli väistämätön. Ensin natsit ja juutalaiset, sitten britit ja juutalaiset, lopulta israelilaiset ja arabit. Lopulta vastakkain ovat aina epäluulon ilmapiirissä aseistetut nuoret miehet ja kyräilevät väkijoukot, niskan päällä olijat ja altavastaajat. Jotka joko alistuvat tai taistelevat vastaan.

Tavallisessa perusyksikössä varusmiehenä palvellut muistaa sen kypsyystason ja henkisen ilmapiirin. Miten sellaiset pojat toimisivat käyttäessään kovat patruunat lippaissa valtaa toisia kohtaan?

Oliko Meyerin perheen tarkoitus kuvastaa laajemmin nyky-Israelia? Aitojen suojassa asuva silmiinpistävän varakas perhe, jota repivät sisäiset ristiriidat pojan noustessa vastustamaan arabien polkemista.

Olisi uskaliasta yrittää tehdä menestyssarja ilman kauniita kasvoja. Olisiko ärsyttävä Erin muuten saanut niinkään auliisti apua? Kontrasti Elizan kauniiden silmien ja kypärän, asepuvun ja Galilin välillä.

Voisiko kukaan sodankäynyt ja keskitysleirit nähnyt silti yhä olla yhtä ihanteellinen ritari kuin kersantti Len?

En tiedä. Kuten en sitäkään, millaista Lähi-idässä oikeasti on.

Kaikki neljä jaksoa katsottavissa Yle Areenassa.

Lyhyesti

Muistatteko ne alkuajat kun weblogeissa saattoi olla lyhyitä irrallisia havaintoja?

Podcasteja on hyvä kuunnella esimerkiksi tiskatessa. Viimeisimpänä Television tiiliskivet ja Kova laki, jota itsekin tullut jokunen jakso tapitettua. Toimivaääninen toimittaja oli, ja Markus Leikolastakin kuulee esiintymiskokemuksen.

Luovuuden unelma pirskahtelee (yleensä sunnuntaiaamuisin) ajatuksena, että pitäisi tehdä pitkästä aikaa podcast tai video tai valokuvien ja äänien yhdistelmä. Millainen mahtaisi olla toimiva setup keskustelumuotoisen audion tallentamiseen?

Ennen vanhaan piti saada kustannussopimus tai läpi lehteen kertoakseen tarinoita. Nykyään on onneksi verkko. Ja esimerkiksi Tillmanin Iho. Ja lämpöisten tarinoiden mestari Risto Pakarinen. Jonka tarinoista (True and other stories), kuten Secret admirer,  tulee hyvällä tavalla mieleen Valitut Palat, josta kirjoitti vastikään unkuri.

Google Readerin mentyä kokeillaan Feedlyä. Välineitähän ne vain.

Eilisillan Lahti-pelissä Savage filmasi vaparin, jonka sai nopeana liukastuakseen sitten omia aikojaan juuri laukaisupaikkaan päästessään. Kosminen oikeudenmukaisuus.

Töölö alkoi viikonloppuna tuoksua keskikesäisiltä lehmuksilta, joka on ehkä maailman paras tuoksu. Ainakin siellä kärkijoukossa vastaleikatun nurmen, tervan, erityisen kauniin naisen ja kesäsateen kasteleman hellekadun kanssa.

Viikon kuva

Aurinko joko paistaa suoraan tai säteilee pilviverhon läpi, mutta kuuma on. Saharan tekonurmi hohtaa vihreänä.

Jalan osuminen palloon tuottaa soinnikkaan tömähdyksen, pallon kiito pintaa pitkin muovisen suhinan. Lyhyitä ja pitempiä syöttöjä sisäterällä, juniorin kohdalle kuoletettaviksi laskeutuvia kaaria vastapallosta oikealla ja vasemmalla, stoppareita, pomputtelua. Koko touhun idea ja tarkoitus on se tunne kun pallo lähtee juuri halutulla tavalla, luulen.

Viisikymmentä vuorojaloin ja limu kotimatkalla, haastan. Anna pallo, sanoo juniori, nakuttelee ensiyrittämällä 57 ja syöttää hymyillen takaisin. Vastaan 73:lla, jottei tarvitse itsekään jäädä kuivin suin.

Hanoista pukukoppien kulmalta saa pulloon kylmää vettä, jota sopii siemailla kun pitää taukoa ja ihmettelee edarien treenejä. Nordenskiöldinkadun autovirta kohisee puurivistön takana, kevyen liikenteen ruuhka kulkee Urheilukatua. Työmatkapyöräilijöitä, lapsiperheitä, kiireettä astelevia ranta-asuisia neitosia verkkokasseineen ja aurinkolaseineen.

Lounaasta lähestyvät pilvet alkavat putoilla suuria märkiä pisaroita. Kentän kulmauksen puu on tuuhea ja alue sen alla pysyy kuivana. Sateen tauottua ehtii vielä rupeaman.

Alepasta itselle mango-guavavissyä, juniori haluaa Mountain Dew'n.

Illalla TV:stä Confederation Cupia. Neymar on taitava, mutta filmaa. Buffon tekee vaikutuksen.