tiistai 21. maaliskuuta 2017

En keksi tälle otsikkoa

Ennenkin kirjannut tänne jonnekin, että tällaiset kirjat saavat miettimään sotimisen mielekkyyttä tehokkaammin kuin kymmenen pasifistipamflettia.

Jos tätä nyt sotakirjaksi voi sanoa, kun kyse on järjestyksenpidosta voitetun sodan jälkeisessä Bagdadissa.

Erittäin synkkä teos kyllä. Sinnittelyä päivä kerrallaan vihamielisessä ympäristössä tienvarsipommien, luotien ja singonkranaattien keskellä miettimässä, kuka tänään kuolee tai vammautuu.

Humvee-jono avointen paskaviemärien reunustamalla kadulla miehistöt tähystämässä kämmenet hikisinä jokaista epäilyttävää roskakasaa tai kohoumaa.

Tärykalvot puhkova pamahdus ja maailman katoaminen pölypilveen. Jonka hälvetessä joka paikka autossa on verestä liukas, ajajalta puuttuvat kädet ja kk-ampujalta jalat ja radiomies hengittää oudon katkonaisesti, minkä ymmärtää huomatessaan hänen takaraivossaan aukon ja siitä valuvan harmaan massan.

Nopeasti kuolevat tuntuvat pääsevän oikeastaan kirjassa vähimmällä, jopa se autoon elävältä palanut. Pisimmät päivät, viikot ja kuukaudet ovat edessä kotona Yhdysvalloissa sotilassairaalassa, jossa asioita kirjan eräänlaisena keskipisteenä katsova everstiluutnantti käy.

"A chance for that child to to grow up in peace and to realize dreams", is what President Bush said any mother wants, but in the gazebo their wishes had been updated. Some would smoke. Some would drink. Some were on medication for indigestion, and most were on anti-depressants. "Whatever it takes for a mother who spends twenty hours a day in the burn unit watching her son scream", Markelz explained.

Ja tämä kaikki vasta nimensä vapaaehtoisesti alimmalle riville piirtäneiden ammattisotilaiden kohtaloiden osalta.

Koko touhun mielekkyys kyseenalaistuu tehokkaimmin sillä, että kirjailija antaa kysymyksen leijailla rivien väleissä.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ei saa sanoa karhu

Bloggaajanimimerkki Tiedemiehen mietteissä on jotain tuttua:

Kun kirjoitamme yhteiskunnasta ja politiikasta, sanamme otetaan usein painavampina ja vakavampina kuin ne on tarkoitettu. Mitä hyvänsä lausummekaan siitä miten yhteisiä asioita voitaisiin järjestää toisin, sanamme otetaan herkemmin aitoina ilmentyminä arvoistamme ja sisimmistä tunnoistamme. Koen tämän kammottavana.

Ja:

Usein tällaisen ajattelutavan takana on monenlaisia virhekäsityksiä, mutta yksi nousee aina uudelleen esiin, ja se on se, että ihmisten uskomuksia -- siis käsityksiä siitä millaiset tosiasiat ovat voimassa ja millaiset eivät -- tulisi jotenkin määrittää se, mitä hän pitää hyvänä tai oikeana. So. kyvyttömyys erottaa arvot ja tosiasiat toisistaan.

Luulen, että kyse on useimmiten kiireisestä ja huolimattomasta "keskustelusta", jossa kuulija oikeastaan erottaa joukosta vain joitain avainsanoja ja luulee niiden pohjalta ymmärtävänsä ilmaisijan tarkoituksen.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Uusille mukavuusalueille

Kokki 36 kokeilee: linssimuhennos.

Öljyä, sipulia, valkosipulia, porkkanaa. Ne linssit.

Lihalientä (kasvisliemikuutiot olivatkin lopussa).

Hyppysellinen currya, toinen chilijauhetta, vähän paprikaa.

Maku: ohoh, tulipa aikas hyvää.

Kuulostellaan, mitä mieltä ruoansulatus on.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Lempeät säteet

Jossain lapsena luetussa tietokirjassa se oli: mustavalkoinen  kuva laihoista suomalaisista lapsista kevätauringossa. Vuosi 1918, nälkä, köyhyys ja espanjantauti mainittu.

Vielä nykyäänkin arjen banaalien murheiden painama ihminen voi saada voimia astuessaan ulos kevätauringon lämpöön.

Jalkakäytäviä jo kuivunut ja harjattu hiekasta, säteet kimmeltävät ajoradan vesilätäkössä, joku kaivanut moottoripyöränkin murisemaan katua alas.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Tarinoiden voima

Kuvajournalisti emeritus Jore Puusa näkyy julkaisseen tarinan. Väitän monen kuuluisan kirjailijan nimissä painetun paljon huonompia.

Ja pidän ajatuksesta, että elämää kokeneet ihmiset kirjoittaisivat muistojaan auki.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kuolema iltapäivällä

Jokin Hemingwayn tyylissä kiehtoo. Tai siis suomentajien tulkinnoissa Hemingwayn teksteistä, koska pääasiassa niihin olen tutustunut.

Tapa sanoa asiat ikään kuin "näin se on" -väittein välttäen silti saarnaavuus tai besserwisseriys. Kuulostaen siltä, että lukijalla on lopulta kuitenkin lupa arvioida itse väitteiden arvo.

Tuollaiseen sävyyn olisi vaikea tietoisesti pyrkiä.