maanantai 11. joulukuuta 2017

Kymmenen päivää Bratislavassa

Muistamme sen värin
Joka oli harmaampi
Silloin ei
Ollut yhtään eurooppalaista vaateliikettä
Olutta oli vain ruokailijoille
Koko paikka muistutti Neuvostoliittoa

Ultra Bra: Helsinki

Oivallus tuli viimeisenä päivän taksimatkalla Bratislavasta Wienin lentokentälle nenän kautta.

Hajut.

Bratislavassa tuoksui, tai haisi, niin kuin lapsuuteni Helsingissä. Kylmä rasva, sisälle bussiin puskeva dieselpakokaasu, kokolattiamattoihin pinttynyt tupakansavu.

Nykyinen steriilin raikas kaupunkimme taitaa olla maailmassa harvinaisuus.

Lapsuuteni Suomea olivat myös ilmeettömän hymyttömät asiakaspalvelijat kaikkialla. Se hotellin respan yksi kaveri taisi olla ainoa, jonka näin kymmenessä päivässä hymyilevän. Samaa itäblokin makeilematonta kulttuurijuurta, arvaan.

Hotelliin kirjauduttuani vilkutti huoneen avain vain punaista. puolentusinan yrityksen jälkeen alas vaihtamaan. Uudella aukesi, mutta kenkien, matkalaukun ja avatun vuoteen näkeminen riitti kertomaan, että huoneessa asui jo joku. Alhaalla tiskillä suuri hämmennys ja sitten onnistuneesti toinen huone.

Pienemmällä hallilla ei luvattua langatonta pressiverkkoa ollut olemassa. Nuorukaisen lapussa luki korvaavan verkon nimi ja siihen salasana, jolla ei kuitenkaan päässyt verkkoon. Tshekin ja Slovakian ero on, että Tshekissä asiat toimivat ja Slovakiassa eivät, sanoi joku. Hän saattoi olla tshekki.

Mutta pikkuongelmia.

Rutiini vakiintui äkkiä. Aamiainen kahdeksalta ja samalla päävalmentajalta päivän liturgia äänitallenteeksi hänen ehdittyään kahviin. Ennakoita, infograafeja, videoita, sanoja ja kuvia, kunnes oli aika laskeutua aulaan kuulokkeet päässä keskittyvien pelaajien sekaan ja astella heidän perässään bussiin. Samat paikat, ettei onni käänny.

Pusertautuminen kääpiöille tai sukellusvenemiehille mitoitetuille pressipaikoille. Peli. Infograafit, tekstit, videot, niiden yhdistelmät, lapiointi eri somekanaviin. Havainto, että aamiaisesta on 10 tuntia ja nälkä melkoinen. Talon hampurilainen sai caesar kanalla viereisessä urheilubaarissa, suodattamaton Staropramen tai kaksi.  Parin kilometrin kävely takaisin hotellille, tietokonetuokio, nukkumaan.

Mediaoravan Tukholman syndrooma eli leimautuminen joukkueeseen. Ääripäänään äärimmäinen lämmön ja ylpeyden tunne katsellessa päät painuksissa istuvia pelaajia, jotka MM-finaalissa taistelivat niin upeasti ja pääsivät niin lähelle maalia kuin sitä saavuttamatta voi päästä.

Finaalin jälkeen oli naapuripaikka täysin tukossa, ja ruokaa olisi saanut vasta puolentoista tunnin päästä, joten aika aamiaisesta venyi 12 tuntiin. Kiinnostaako McDonald’s, kysyi kuin tilauksesta hotellin ulkopuolella huoltaja astellessaan joukkueen huoltoautoon hakeakseen kurinalaisesti ruokailleille pelaajille jotain toisenlaista.

Kiinnosti.

torstai 30. marraskuuta 2017

Pesäeroja

Palkitusta kirjailijasta tai hänen motiiveistaan en tiedä mitään.

Tyydyn miettimään ideatasolla, että me juntit olemme kirjailijoille turvallinen vittuilun kohde, koska emme kuitenkaan lukisi saati sitten ostaisi kirjoja.

Bisnesälyä.

torstai 23. marraskuuta 2017

Kuorrutuksen ja sisällön ero

Opettaja Tommi Kinnusen Ylen sivujen kolumnissa kolahtaa erityisesti tämä kohta:

Kun koulua ei kuunnella, annetaan ääni sen ulkopuolelle. Sen tähden opetuksen kehittämiseen tilataan lausuntoja yrittäjiltä, konsulteilta ja digifirmoilta.

Kaupallisten konsulttien kannanotoissa opetusta halutaan ryydittää pelillisyydellä, viihdyttävyydellä ja säkkituoleilla. Kaikki kuulostaa hienolta, mutta opettajana kaipaisin ennemminkin pitkäjänteisyyden opettamista. Sen taidon välittämistä, jonka mukaan asioihin täytyy keskittyä ja joskus yrittää monestikin, että onnistuu. Että työ on työtä, teki sen sitten pöydän ääressä tai sohvalla maaten.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Sivuraiteella

Tapauksia, joita media seuraa "hetki hetkeltä" mutta joita itse en ole tullut seuranneeksi lainkaan:

Aarnio
Auer
Kittilä
Talvivaara

"Kulosaari - Brändö"

Itse olen ehtinyt vasta itämetroon.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Mielenkiintoisia käsitteitä

Talouselämän juttu Venäjä voi yrittää horjuttaa Suomen yhteistä tarinaa – ”Kuin tykillä ampuisi” pistää miettimään käsitteitä.

Otsikon "Suomen yhteinen tarina" jatkuu leipätekstissä termeillä "yhteisön tarina, identiteetti", sitten "läntisen Euroopan integraatio ja länsimaiden yhtenäisyys".

Samalla muistelen, että sellaisten käsitteiden kuin "Suomen kansa" ja "suomalaisuus" korostamista esimerkiksi EU-kriittisissä yhteyksissä on pidetty ahdasmielisyytenä ja impivaaralaisuutena.

Saattaa siis olla puhujasta kiinni, mikä yhteisö ja tarina katsotaan oikeaksi ja hyväksyttäväksi ja mikä vääräksi ja paheksuttavaksi.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Lähemmäs totuutta urheilusta

Itseäni kun kiinnostaa pohtia päivittäin, mitä urheilu on ja miksi sitä harjoitetaan, tulee Ylen uusi sarja Urheilu-Suomi kuin tilauksesta. Lopullista totuutta ei sekään varmaan voi löytää mutta näyttää ottavan askelia syvemmälle ja lähemmäs kuin päivittäinen pintapulina.

Ei oikeastaan ihme, kun tekijänä on itseäni jo sarjoilla Iskelmä-Suomi ja Rock-Suomi ihastuttanut musiikkitoimittaja Pekka Laine. Olisiko jopa jotenkin niin, ettei oikea urheilutoimittaja tällaiseen näkökulmaan pystyisikään?

Avausjakso Verta ja hikeä Yle Areenassa täällä.
- - -
Edit: Valmennushenkisille ihmisille Pekka Laineen runollis-mystinen lähestymistapa ei ilmeisesti vastannut odotuksia. Minusta taas tuntui, että silloin oltiin pettyneitä kun maitokaupasta ei saanutkaan huonekaluja.