lauantai 31. tammikuuta 2009

Mnä lähdin Tampereelle

Sain tiskin yli viidensadan euron setelin sun muuta. Myöhemmin ojensin ne toisessa kaupunginosassa toisen tiskin yli.

InterCity odotti raiteella yhdeksän. Täyttä tänään.

Pitkähiuksinen neitonen luki teknisten alojen matematiikkaa. Kaksi vaaleaa kulki eestaas naureskellen keskenään. Herra Vainio kertoi ahkerasti pirisevälle puhelimelleen, että tästä voi tulla ennätyskevät ja hän näki kilpailijan paperit, niillä ei ole puoliakaan siitä mitä meillä ja huomenna neuvotellaan, käsitäks, ja tuo pitkä piikki ja jätä kortti ja toimittaja on tulossa tekemään juttua laman vaikutuksista mutta pitää pitää suu supussa.

Riihimäki. Hämeenlinna. Toijala. Tampere.

Reppu hotelliin ja katuja Kalevaan. Lumi kaunis, kirkko ei. Hallilla sanoja ja kuvia. Kahvi ja häpeämätön viineri. Pressin valaistus toi mieleen keskikoulun kouludiskon eikä hohtokeilaradalta kantautuva musiikki laimentanut vaikutelmaa.

Burger ja olut aseman naapurissa. Tullintori. Hotellilla Discovery Channel ja Air crash investigations.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Ikään kuin tuttuja

Saarikoski kulki aamuhämärissä Arkadiankatua, vähän vaikean näköisesti.

Irlantilainen ja Kävelypuku osuvat välillä vastaan, Filologi harva se päivä.

Mutta Levollista ei ole näkynyt aikoihin. Ja missä lie Pullomies.

torstai 29. tammikuuta 2009

Nstlg

Taisi olla ensimmäinen kesäkuuta 1980 kun Rockradio aloitti rinnakkaisohjelman puolella. C-kasetille (BASF, TDK vai peräti Valintatalo?) äänitettiin sieltä muun muassa Ratsiaa.

Myöhempien aikojen elokuvakin tavoittaa sen ajan tunnelmaa yllättävän hyvin.

Se oli hieno kesä.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Yö kun saapuu Helsinkiin

Kuin jatkoksi edelliseen merkintään betoniauto, joka oli ajaa Mecklulla varpaille kiihdyttäessään vielä päin punaisia.

Illalla liikkeellä lenkkeilijöitä. Hietarannassa risteilivät latu ja ihmisten jalkojen jäljet ja eläinten.

Kuulokkeissa Juhani Kaskeala Kemppisen vieraana, ohjelma taisi olla itsenäisyyspäivän ajoilta. Loppumatkasta taas Karjalaista, kuin JJ Calea. Löysin ystävän voisi instrumentaaliosiltaan olla Shadesilta samoin kuin Yö kun saapuu Helsinkiin. Enkeli taas Reallylta, tai sehän onkin aika silkka Mojo.

Kuviteltuun tagipilveen rungoksi Helsinki, J, Kjell Westö. Mitä muita?

Suihkun lämmin vesi vielä kylmällä iholla.

Unta ennen keskiyötä.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Kaupungissa

Päälehti kertoo, että Helsinki kyselee asukkaiden ja kävijöiden näkemyksiä kaupungin turvallisuudesta. Vastaillessani huomasin, että on mielestäni yksi huolenaihe ylitse muiden. Kun pitäisi jossain vaiheessa päästää lapset kulkemaan yksin.

Pikkupakkasta

Jäätynyt sohjo raksui jalan alla, ajorata siinä ja siinä sula. Katulamppujen valoon leijaili hiljaisia hiutaleita.

Liikenneympyrän liepeillä kaksi erillistä naista sateenvarjot aukaistuina.

Tii - tyty, tilitti tintti Väiskin kulmalla.

Vaaleni vähitellen.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Maanantaina

Ulkona karu kura. Sisällä luovuudettomuus.

Mutta linkin takana melkoinen kuva.

Paluumatkalla

kuutostiellä

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Lumituuli

Valkoiset puut, kadunvarsiin auratut lumikasat. Tuulen katoilta pöllyttämä valkea verho. Ihan kuin talvi.

Jäässä ei ollut vielä hurraamista, mutta pulkka liikkui vaikka mäen keskelle olikin jo kulunut ruohoa häämöttävä ura.

Kotona kahvit.

Pysäkillä tuuli yritti takin alle ja lumi naamalle, mutta se on pientä kun on kirkkaat katuvalot, lämpimät kamppeet ja odottava sisä. Eikä makuupaikka hangessa, ympärillä rannaton aro ja odottamassa ei mitään Pitomnikin lentokentän liepeillä.

Spårassa juniorit kyselivät kuskilta, millaista on olla kuski ja oletko törmännyt ikinä mihinkään ja sattuiko silloin. Paluumatkalla äänestä päätellen yllättävän juopunut seurue jälkipelasi jääkiekkoa.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Väiskin kaltseilta

väiskin kaltseilta

Kamerajalustana pulkka.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Suosikkielokuvani



Koska niin on.

Tuttu talo

Ei mainoksia -lappua ei ovessa ole, mutta niitä ei silti tule. Eikä Töölöläistä.

Parturin pöydältä paikallislehti löytyi. Näköjään lapsuuden talo on täyttänyt vuosia ja historiikki julkaistu. Mitenköhän kappaleen sellaista saisi itselleen. Minna Craucher luonnollisesti mainittiin.

Nykyiset asukkaat kuuluvat juhlineen merkkipäivää viihtyisällä pihalla hirvikeittotykillisen äärellä. Aika pieni ja ahdas kuiluhan se ennen vanhaan oli, mutta mahtui siinä harjoittelemaan fillarilla ajoa ja pelaamaan tennispallolla pihalätkää. Kaksi roskista merkkasi maalia. Asvaltti näykki Koho 221:n lavan matalaksi tikuksi. Välillä kuranukkainen pallo tömähti talkkarin ikkunaan.

Roskisten päältä pääsi pikkupojan notkeudella kiipeämään muurin yli naapuripihalle. Roskanpolttouunin luukku salvattiin pysyvästi joskus 70-luvulla.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Puolen vaiheen suuruinen jännite

Aamusta valkea maa, päivän lämmetessä sohjoutuvaa.

Astianpesukone säväytti kynsille jos sattui koskemaan samalla tiskialtaaseen. Pistorasiassa maajohto irrallaan, ilmeni. Olisi pitänyt opiskella sähkäriksikin.

Yhdestä puhelimesta tyhjeni akku. Sitten latautui muttei enää edes luvannut. Huoltoon.

Autossa valot päällä.

Tomusokerisunnuntai

Taivas sirotteli tomusokeria maan vaaleaksi. Leijailevat jääkiteet kihelmöivät kasvoissa mutteivät näkyneet.

Väiskin kaukalossa liukui päitä, isoa kenttää aloiteltu mutta. Meren jäällä rohkeita suomalaisia luistimilla ja ilman. Seurasaareen vouvotti paloauto, ylitti sillan hitaasti ja soitti väliin torvea. Siniset välkyt katosivat saaren sisäosiin.

R-juna oli mennyt mutta ännään ehti. Podcastia, jossa haastateltiin Seth Godinia. Remarkable vs boring. Tikkurilan valoissa lumihiutaleet näki.

Tänään niitä omasta mielestä parempia kuvia. Kalustokysymyskin.

Paluupodcastina Kemppinen, Donner ja kumppanit elokuvan kaanonista.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Verta ja sirpaleita

Tuffereita valmiiksi, hammaslääkäri pyysi ja pisti ensin posken ja sitten kitalaen puolelle. Kitalaen puutuminen tuntui ikävältä. Rouhinaa, nirskutusta ja sitten hammas vilahtikin pihdeissä. Ehdin vielä vaihdolla paluumetroon. Jälleen hyvä kokemus julkisesta terveydenhuollosta.

Jomotus asettui Buranalla, mutta pelissä verta tihkui suuhun aina vain. Erätauolla livautin mustaklimppisen roiskeen roskakoriin. Vuoto ei yltynyt. Metallinmaku jäi.

Pysäkillä nuorukainen mäyräkoirineen juoksi spåraan, mutta kolme askelta ennen maalia pahvi petti ja sitten räsähti ja sitten katos tärisi suomen kielen suosituimmasta voimasanasta. Tragedia. Koeteltu kokosi eloonjääneet ja tuli sitten äärimmäisen kohteliaasti kysymään, olisiko muovikassia tai jotain. Kamerarepussa oli kuin olikin. Äärimmäisen kohteliaat kiitokset.

Sitten kolmonen jo tulikin.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Pieniä ärsyttävyyksiä

Mari Koo kirjoittaa otsikoista, jotka yrittävät pakottaa klikkaamaan ja selvittämään, mistä on kyse.

Huomattu on, ja samaa mieltä.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Kaupunki tuulisella niemellä

Saivat tarpeekseen raa'asta merituulesta ja paljaista kallioluodoista ja lähtivät hekin kun Kustaa Vaasa käänsi selkänsä, kertoo Jörn Donner kaupunkiin pakkosiirretyistä porvareista dokumentissaan Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä. Muistaakseni.

navakalla lounaistuulellaPäälle nämä asvaltin jäiset polanteet ja mustaksi kärventyneet lumenrippeet. Koiranjätöksiäkin tavallista enemmän.

Väiskin jää lorisi viemäriin, pimeässä erottui keskeltä jo hiekkaa. Turhauttavaa.

Laiturilla tuuli tyrkki niin, etten mennyt kameroineni reunimmaiselle pollarille saakka. Kaijassa Kraft, telakalla jokin valossa kylpevä iso. Märkä hiekka ratisi anturan alla.

kamppiBulevardin kulmassa räksytti jostain koira, Sepänpuiston mustuudessa hihkuivat lapset. Jään jäänteet. Siellä kerran Bexaritkin: Danny, Riku ja Benitakin. Tavallaan.

Rööperissä porukkaa, jota voi kuvitella trendikkäiden lehtien sivuille. Kolmonen kirskui kulmasta Bulevardille ja kolisteli tiehensä.

Freda päästä päähän.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Vaihtelevaa pilvisyyttä

Aamulla kirpakka pakkanen. Salmisaaren voimala puski pilveään ja kenttämies jäädytti Väiskiä laajoin kaarin.

Iltapäivällä selvästi lauhempaa. Hetken jään pinnassa jäähdyttyään kiekko liukui. Valonheittimet syttyivät jo ennen neljää.

Ruoan ja lastisten jälkeen takaisin, mutta maailma oli kadonnut märkään lumituiskuun. Mailoilla lakaisten kentän sai viideksi minuutiksi aikaan, mutta oli siirryttävä palloon ja rakennettava kaarisyötöillä. Kvartetti vähän päässä tarttui maaliin ja käytti sitä aurana.

Kotona kaikki mahdollinen pattereille kuivumaan.

Säänmuutoksesta myös Aiheita.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

maanantai 5. tammikuuta 2009

Juna on kallis mutta nopea

Cumuluksen aamiaisella riisipuuroa ja mehukeittoa. Etelä-Saimaa ja HS. Joukko vankkoja miehiä Moskovan Dynamo -verkkareissaan.

Parempia kuvia kuin eilen muttei paljon. Lounaaksi lihapasteija, karjalanpiirakka ja kahvi. Päivälliseksi samoin.

Valmentaja kultamitali kaulassaan yritti puhua pressissä pitkään, mutta aliarvioi pelaajiensa sinnikkyyden. Kiljuva keltainen lauma rynni esiin ja raahasi saaliinsa suihkuun.

Tyhjenevä halli, laahautuvien jätesäkkien ääni. Ehdin vielä siirtää kuvat ja naputella tilastot. Torjuin ystävällisen kyytitarjouksen ja uskoin löytäväni aseman kävellen. Luminen talvi-ilta, mahtava kuivan pakkasen tuoksu. Messukatu yli Armilan, Savonkatu, Kauppakatu: sitten iltayössä loistikin jo Matkakeskus.

Asemalle saapuva IC humisi yhtäkkiä ohi vain puolen metrin päässä, onneksi radan suuntaan viettävä luminen laituri ei ollut jäässä.

Toimisto auki PC-paikalle ja dataa maailmalle. Enemmän ja vähemmän odotellen, HDSPA ja EDGE ja GPRS ja UMTS ja mikä kirjainsarja milloinkin vallitsevana.

Helsingissä leijasi muutaman hiutaleen muttei edes maata valkoiseksi. 3002 ja Made in USSR, luki letkan perille vetäneen novotsherkasskilaisen kyljessä.

Kani irtautui Eduskuntatalon lisärakennuksen seinästä ja loikki edelläni Arkadiankatua länteen, aina välillä pysähtyen ja kuunnellen. Muurin päätyttyä se loikkasi puskaan ja jatkoi kolmen lajitoverin kanssa ratakuilun suuntaan.

Kotona kone auki ja juttuihin vielä muutama kuva.

lauantai 3. tammikuuta 2009

InterCity 3

Ulkona ei ollutkaan niin kylmä. Ehkä siksi ettei tuullut. Kolmonen kirskui kaarteesta mutta kävelin.

Varokaa sitä junamaattia, se on rikki ja syö kortin, nainen varoitti. Jono siirtyi viereiselle. Tietoa välitettiin edelleen uusille yrittäjille. En tiedä, kertoiko kukaan henkilökunnalle. Liekö sellaista?

Juna nytkähti liikkeelle. Ensin aseman kioskista ostettu HS osa osalta, valmiit pinoon. Sitten Kuukausiliite, joka tuntui tavallista ohuemmalta. Kyrö ja hiihtodoping, Obaman nuoruus.

Konnaripartio ilmestyi, tervehti ja aloitti. Unohtivat meidän puolemme käytävää kokonaan. Toisen puolen neitosen cleavagen hämmentäminä ehkä. Ulkona puhtaan valkoisen maisemia, junan katolta pölisevää lunta. Lahti, Kouvola.

Lappeenrannassa pakkanen on kuiva eikä niin kuin meillä.

Paljon tuttuja kasvoja, harvoinkin nähtyjä. Kuvia nelisen gigaa, sRAWiksi rajoitettuina. Joinain päivinä tuntuu osuvan hyviä. Tämä ei ollut yksi niistä.

Caesarsalaatti pekonilla ja broilerilla, hinnasta päätellen myös tryffeleillä. Olut.

Ruudussa Swoffordin Jarhead TV-elokuvaksi sovitettuna. Näyttäisi tavoittavan teoksen hengen.

Vasta-aurinkoon

Pakkasta.

nelostieKeski-Suomessa lumijauho tanssi nelostietä kiitävien autojen perässä. Myöhemmin päivällä rekka juuttuisi Petomäkeen ja farmariauto liukastelisi ojaan Konginkankaan eteläisen liittymän luona.

Lämpimän oranssi aurinko paistoi matalalta vastaan ja kahdentui heijastumalla myös konepellistä.

Ulkomaisia rekkoja, kiireisiä ohittavia viitossarjan Bemareita, pareittain matkaavia venäläisautoja.

Vaajakoskella korkea piippu suolsi taivaalle höyrypilven, jonka tuuli muovaili taideteokseksi.

orimattilan valopylvasPäijät-Hämeessä vähemmän lunta, Tähtihovissa vessa.

Orimattilassa nousi maasta värikäs valopylväs, hetken ihmettelyn jälkeen erottui auringon toisella puolella toinen samanmoinen. Sateenkaaren päät ilman keskiosaa.

Uudellamaalla vielä vähemmän lunta. teräsmiestä tarvitaanSipoossa mustamaija vilkut päällä, kolhittu Mersu ja ehjän näköinen toinen osapuoli. Ylätasoinen pienkone liukui laskuun lämpövoimalan piipun pilven takaa.

Helsingissä ei yhtään lunta. Kaakkoisella taivaalla ässän muotoinen pilvi tai kutsu Teräsmiehelle. Näyttäisi noteeratun muuallakin.

Kadunvarsipaikkoja löytyi vielä.

torstai 1. tammikuuta 2009

Lyhyitä päiviä

Illan myrskynen heilutti kälylän antennia sen verran että signaali pätki.

kärrytYöhön asti käsiaseiden tulta ja kevyttä häirintää heittimillä. Valoraketteja.

Keskiyöllä olin ainoana enää hereillä. TV:ssä näköjään PMMP, koneella Steel Panthers. Ylimääräinen panssari-ilmatorjuntapatterini sai Tupolevit pommittamaan epätarkasti ja yksi putosikin. Vastatykistötoiminta puri neuvostokanuunoihin, ja samaan aikaan panssaritiedustelujoukkue liikkui vihollisen selustassa iskemässä tuliasemiin. Kärki yritti tosissaan sillan kohdalta, mutta oikein sijoitettu miinoite ja 88-millinen mäen päällä estivät kriisin karkaamisen pakokauhuksi yhden pst-ryhmän ehdittyä jättää tykkinsä.

iltapäiväTänään kipristyvää pakkasta ja varpaita. Jääprinsessan kanssa luistimilla, ja hiihdettyään äidin kanssa lenkin esikoinenkin vaihtoi putket alle. Kolasin lämpimikseni kaukaloa raketinjämistä ja tuulen viskomista varvuista.

Ilotulittaminen lienee niin raskasta ettei voimia riitä roskien keräämiseen. Meillä tenavien iloksi riittivät vielä tähtisadetikut. Silmävammoilta vältyttiin.

Paluumatkalla ihmeteltiin, mikä kirkas kuun kainalossa. Ikkunaiines kertoo.

GF linjaa alkavan vuoden valokuvauspuitteet.