maanantai 21. elokuuta 2017

Urheilutarinoita

Kun vastassa on jo muutenkin ennalta itseä kovempi porukka. Ja sitten tulee vielä samana päivänä poisjääntejä, joiden myötä joudutaan pelaamaan alusta asti miesalivoimalla.

Ja vastustaja menee avausjaksolla johtoon ja kaikilla on kiusallinen tunne, että kohta alkaa ropista lisää.

Mutta vastustaja pelaa jotenkin tahmeasti, ja yhtäkkiä peli onkin oman yhden toisen jakson onnistumisen jälkeen 1-1.

Sitten katsellaan kelloa ja kävellään kynsiä purren ympyrää sekuntien mataessa hitaasti ja vastustajan hakiessa vimmalla voittomaalia.

Kunnes erotuomari laittaa pillin suuhunsa ja puhaltaa ne kolme vapauttavaa ääntä.

Toki ekstralämpöä siitä, että tasoitus oli oman suosikkipelaajan tämän kauden kiintiömaali. Ja kuriositeettina, että puolustavana pelaajana paini ottelunsa keskikentällä sitä vastapuolelle vaihtanutta oman joukkueen monivuotista maalikuningasta vastaan. Joka tällä kertaa jäi ilman onnistumista.

Välillä saa Casemirokin väläyttää.

lauantai 19. elokuuta 2017

Turku

Kahtiajakautuneessa Suomessamme kommentoijat solahtavat rooleihinsa jo harjoitellun sulavasti.

Miukujen mielestä Turun toreilla juoksentelee päitä irti leikkaavia muukalaisia eikä kukaan tee mitään vaikka kuljetusten leireille olisi pitänyt jo alkaa.

Maukujen mielestä Turussa oli jokin ikävä onnettomuus, mutta onneksi sankarit Ahmed, Ibrahim ja Suleiman pelastivat satojen nössöjen suomalaisten hengen.

Tosin omissa siisteiksi kitketyissä virroissani kommentoi käytännössä vain maukuja, joten olen päätellyt keskustelun ikään kuin puhelimessa puhuvaa ihmistä kuuntelemalla.

Kun muut ovat puineet pääasian, mietin sivuseikkoja. Muistelen poliisin ennen vanhaan ohjeistaneen, ettei siviilin pidä lähestyä aseistautunutta väkivallantekijää vaan soittaa hätänumeroon ja korkeintaan seurata kaukaa. Se on ehkä nyt muuttunut. Ja miten poliisi on onnistunutkin pysäyttämään tekijän yhdellä laukauksella sopivaan kohtaan, semmoista kun on sanottu tosipaikassa varsin vaikeaksi. Ehkä etäisyys on ollut lyhyt ja maali paikallaan.

Seuraavan ikävän tapauksen alustaksi veikkaan jo Helsinkiä.

perjantai 18. elokuuta 2017

Miehiä ja ihmisiä

Sinä kesänä kaikki tapahtui ensimmäistä kertaa.

Pokkarihyllystä pikaselailulla pakaasiin Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä. Kannatti.

Kasvu pojasta mieheksihän se on, kärjistetysti yhteen kesään pakattu ja jämäkkäkin, mutta romaanille sallittakoon. Oppikoululaisesta vastuunottajaksi muistakin ihmisistä perheessä ja töissä. Pertsa ja Kilu -kirjojen tapaan teini ei piehtaroi fiiliksissään vaan tekee kodin työt ja laittaa perunat ja kastikkeen kiehumaan ennen kuin vanhat ja väsyneet vanhemmat saapuvat töistä.

Miehenä olemisesta ja sellaiseksi tulemisesta, rinnalla tarkkailussa kohtalotovereita, omiin rooleihinsa ja olemisiinsa kasvaneita ja juuttuneita ja jo historiaan väistymässä olevia miehiä. Ja naisiakin, mutkattoman inhimillisiä, nuoren miehen näkeminä.

Jokin konstailemattoman toteavassa tavassa kertoa asioista tuo mieleen Alpo Ruuthin ja Hemingwaynkin.

Radiojuonne virittää tarinaa, samoin viittaukset vanhempien henkilöhistorian niihin piirteisiin, joita ei omille lapsillekaan kerrota. Ja plussaa hienovaraisesta 70-luvun alun ajankuvasta ja itselle varusmiesvuodelta tuttuja paikannimiä vilisevästä miljööstä. Merve, Aulanko, Hätilä...

Ei miestä käsketä kuin töissä ja armeijassa, vanhempi voi käskeä nuorempaa ja ylempi alempaansa, silloin se ei tunnu, siihen on tottunut ja voi totellakin, mutta muuten ei voi koska mies tietää parhaiten itse. Neuvoja voi kuunnella ja noudattaa mutta toisen sanomisen alle ei mies itseään jätä koska muuten on tahdoton ja näyttää muillekin että on.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Bondit

Sekä Corleonen perheeseen että James Bondiin taisin itse asiassa tutustua ensin kirjoina, mutta sittemmin toki elokuvat nousseet dominoimaan mielikuvia.

Omanlaistaan campia, jos termin yhtään oikein ymmärrän, mutta kyllähän Bond-leffat ovat kiinteä osa horisonttia.

Tämän kesän sarja Nelosella on mennyt taustaäänenä: jotain katsottu pitempään ja jotain, kuten eilen, parikymmentä minuuttia, jalkapallon alkamiseen toiselta kanavalta saakka. Hei, nyt tulee sejase klassikkokohtaus tai -repliikki, ja sitten taas huomio muuhun.

Sean Connery toki bondeista bondein, vaikka omalle ikäluokalle kai Roger Moore se "oikea". Golden eye olisi katsottava ihan Bond girleistä ihqimman eli "Natalya Simonovan" takia, "Anya Amasova" jo menikin ja ilmeisesti"Naomi" myös.

Luulen, että katson mieluummin kepeämpiä kuin uusimpia synkkäsävyisempiä bondeja.

TV Tropesin aarreaitassakin Bond-aineistoa riittää.

tiistai 15. elokuuta 2017

Kärsivällisyys koetuksella

Kuulu mainostoimisto jakoi Twitterissä tuoretta Helsingin Olympiastadion-aiheista videotaan.

Taas yksi rahareikä Stadikan rajattomaksi paisuneelle remonttibudjetille, oli ensimmäinen ajatukseni, ja toinen, että näköjään ei vieläkään ole keksitty mitään, mikä ylittäisi nuoret naiset katseenvangitsijana.

Ennen remontin alkamista olin muistaakseni sitä mieltä, että noin tärkeä osa kaupunkia kannattaa korjata, vaikka se uuden rakentamista kalliimmaksi tulisikin. Budjetin petettyä totaalisesti ja seuratessani samalla Länsimetro-farssin taivaaseen asti pitenevää piikkiä saattaisin olla nyt eri mieltä.

Näyttävähän video toki sinällään on.

maanantai 14. elokuuta 2017

Ukkonen kävi

Yleensä kun klikkihaavit lietsovat Helsinkiin myrskyä ja maailmanloppua, tuloksena on muutama tuulenpuuska ja kaatunut mainoskyltti.

Lähdettiin kuitenkin ulos vilkaisemaan sadekartan punaisen läikän alkaessa olla ruudulla kohdalla.

Mustien pilvien alla Taivallahden kioskista itselle maraschinoa, prinsessalle mustikkaa. Helteessä pallot sulivat ennätysvauhtia ja tahtoivat valua käsille.

Ensimmäiset pisarat alkoivat putoilla samantien, joten sopi siirtyä koulun pihan katoksen alle.

Hetken aikaa säesti salamointia ja pauketta kunnon tuuli, joka lennätti pieniä oksia vaakasuoraan samalla kun sade kimposi kalliosta valkoisena suihkuna. Sitten laantui lotinaksi, välkkeeksi ja murinaksi, joita toki riitti tavallista pitempään samalla kun ilmiö etääntyi kohti itäistä Suomea.

Vielä kierros rannan tuntumassa. Oksia oli puista putoillut ja siellä täällä isoja lammikoita, mutta ei tämä mitään tornadoseutua ole.

Onneksi.

perjantai 11. elokuuta 2017

Kuin eilen

Vastahan sitä itse aloitti lukion, ja nyt jo seuraava sukupolvi.

Silloin 18.8.1980 oli 24 astetta lämmintä, ja aamulla ennen ekaa koulupäivää oltiin V:n ja E:n kanssa Väiskillä potkimassa palloa. Koulun jälkeen Temppelikadulla E:llä, jossa myös V, T ja K muun muassa shakkia pelaamassa. Sinäkin iltana pyöri levylautasella Ramones.

Kaikkinensa yksi elämäni parhaista kesistä.

Silloin ostettiin kirjat Info-kirjakaupasta Runeberginkadulta ja kirjat olivat vielä kirjoja. Nyt tihruttava listasta tarkkaan, minkä aineen materiaalit hankittava sähköisinä ja minkä vanhaan malliin painettuina.

Jameran myymälässä Kalevankadulla palvelu oli kuninkaallisen huomaavaista.

torstai 10. elokuuta 2017

Tasalämpöisen elämää

Popup-studioksi valitussa käytävän kohdassa ison ikkunan äärellä naamakuvia napsiessa puski hikeä joka huokosesta niin, että oli kuivattava otsaa nenäliinalla. Odotin pääsyä hallin puolelle viileyteen.

Tunnin kohdalla kaukalon laidalla alkoi hytinä, kun kostuneet vaatteet olivat käyneet hyisiksi ja iho myös. Viimeistään siinä kohdin olisin lähtenyt lämmittelemään, jos ulkona ja odottavalla kävelymatkalla kotiin olisi rapissut 18 pakkasastetta.

Nyt kelpasi sinnitellä vielä puoli tuntia ja astua sitten ulko-ovesta Salmisaaren ilta-aurinkoon ja kesäiseen lämpöön. Mutta kunnon perunoita ei löytynyt S-Marketistakaan. On se nyt kumma.

tiistai 8. elokuuta 2017

Mikrohistorian hippusia

Aarreaitta helsinkikuvia.fi.

Katajanokalla 1967 kuvatuista aluksista etummainen lienee samainen Rigel, jossa faija-vainaa seilasi jossain vaiheessa perämiehenä.

Constantin Grünbergin ottama kuva julkaistu Helsingin kaupunginmuseon luvalla.
---
Tähän vielä toisaalle laadittu kommenttini:

Albatrossin kuuleminen aina hiukan herkistää, kun mieluusti ajattelen faija-vainaan ikänsä seilanneena liitelevän nyt jossain Atlantin ulapoiden yllä. Ja toisenkin faijan. Vaikka hautakivensä Honkanummella kivenheiton päässä toisistaan seisovatkin.

Mitä tahansa muuta muttei sitä, faijan ääni terästyi, kun pienenä sanoin haluavani itsekin merimieheksi. Ehkä Tornatorin matkoilla oli vähemmänkin hohdokkaat puolensa. Riosta kuitenkin on mustavalkoisia valokuvia.

Minä jatkoin lyseossa vaikken kunnanvirastossa.

lauantai 5. elokuuta 2017

Melkein Kirkkonummen rajalla

Pienellä navigoinnilla löytyi keskeltä Kivenlahtea laaksomainen puiden reunustama pläntti ja sieltä idyllinen tekonurmi.

Natiaisten lämmitellessä pieni kävely alueella. Muistan yöpyneeni Maininkitiellä monesti lapsuudenkaverini muutettua sinne Töölöstä 70-luvun alussa, mutta mikään taloista ei oikein näyttänyt tutulta. Hienoinen turhautumisen tunne siitä. Silloin puhuttiin vielä Stensvikistä. Kadun vieressä paikallinen, jonka täysissä ulkopöydissä paikalliset keräsivät terassirusketusta.

Illan ottelussa hyviä elementtejä, vaikkei lainamiehillä pelille pelastettu ryhmä ihan espoolaisille pärjännytkään. Aina ilo katsella suosikkini kirmailua.

Kentän laidalla muisteltiin muun muassa syksyn 1978 Rissalan lento-onnettomuutta, josta (ja radiotoimittajasta) kertova dokumentti eilen uusintana TV:ssä. Onnettomuuskoneen edellinen lento silloin samana päivänä oli meidän laskuvarjohyppymme Utissa, kärkimiehen isä mainitsi.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Breslau on nykyään Wroclaw

Kesäinen Töölö kauneimmillaan Manskulla. Aurinko, lehmusten vihreys ja tuoksut ripauksella Töölönlahden merta, pohjoisesta lähestyvä spåra.

Hämmentyneen oloinen purseri laskemassa matkustajia yhä uudelleen ja kapteenin kuulutus, että lähdemme, kun määrä saadaan täsmäämään. Selän painuminen vasten istuinta kun Lufthansan Airbusin pilotti avasi kaasun ja moottorien kohina yltyi jylinäksi. Lentojen paras hetki.

Münchenin kentän läpijuoksu terminaalista toiseen, osin toki sukkulajunalla. Onneksi jatkolentokin oli myöhässä, muuten olisi mennyt tiukalle. Bussimatkan päässä platalla lotisi sade, suojasin silmälaseja kämmenlipalla.

Perillä Breslaussa eli Wroclawissa kiire loppui, joten istuskelin hetken aulan penkissä ennen kuin lähdin etsimään taksia.

Lasitornihotelli, turha reissu pressikeskukseen, akkreditointitiski oli suljettu 40 minuuttia aikaisemmin. Salamipizza takakujan noutopaikassa.

Sokosta muistuttava tavaratalo keskustassa erottui joukosta ja viehätti silmää. Renoma, entinen Wertheim, olikin klassikko jo 30-luvun Breslausta, selvisi. Muutenkin mielenkiintoisia kerrostumia vanhaa arkkitehtuuria, sosialismin ajan laatikoita ja tämän vuosituhannen lasipalatseja.

Puolen tunnin kolkuttelu haki kaupungin ja yli Oderin hallille torstaina, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Alkuun sateita, viimeiset päivät yli 30 asteen hellettä. Halliullapäiviä hotdog ja olut -muonituksella. Oma koneeni putosi verkosta joka kerta pressihuoneen täyttyessä, mutta hengittelin syvään enkä paiskannut laitetta lasiseinän läpi pihalle. Iltaisin hotellilla suihku ja nopea nukahtaminen.

Viimeisenä iltana vielä komennus päättäjäisiin Mika Kohosen palkitsemista kuvaamaan. Pimeys laskeutui jo, mutta lämpötila killui vielä kolmessakympissä. No place for media, pahoitteli ensimmäinen keltaliivinen ajelehtiessani väkijoukossa. Sorry my English very bad, selvitti seuraava. Ulos ja alueen ympäri ja toisesta portista, osasi kolmas onneksi kertoa. Sillä portilla vetivät ovimiehet kättä lippaan mediaflaballe ja viittoilivat valokuvaajille varatulle alueelle aivan lavan eteen. Hieno hetki, kun kaikkien aikojen salibandypelaaja kumarsi kymmentuhatpäisenä pauhaavalle yleisölle.

Illallinen löytyi Wroclawin rautatieaseman McDonald'sista, jossa klassikkoateria irtosi runsaalla neljällä eurolla. Sitten hotellille kyselemään aamuksi taksia ja pakkaamaan tavarat viiden minuutin lähtövalmiuteen. Helppoa, kun viiden päivän kantamuksena vain yksi reppu kameroineen, tietokoneineen ja vaatteineen.  Uni tuli yllättävän helposti, vaikka pommiin nukkumisen mahdollisuus aina näissä jännittää.

Herätys 3.50, alas, checkout ja ulos taksiin. Respa oli arvioinut matka-ajaksi 40 minuuttia, mutta sen osoittautuminen 15 minuutiksi toi luppoaikaa. Olin odottanut kuollutta kenttää, mutta terminaali kuhisi täysillä jo ennen viittä. Lentoja lähdössä Rodokselle, Varsovaan, Lontooseen... Viimeiset setelit kinkkupatonkiin ja omenamehuun, listalla olisi ollut myös pirogi ruskie tai vaikkapa puuroa banaanin ja hunajan kera.

Samalle yhteyslennolle pakkautui urheilijoita ainakin Kolumbiasta, Ranskasta ja Yhdysvalloista. Münchenissä nyt sen verran vähemmän kiire, että poikkesin Bayern Münchenin fanituotemyymälään.

Lennolla Helsinkiin vei uni voiton. Suomessa mukavan viileää.