perjantai 29. kesäkuuta 2012

The Pacific

Minisarja The Pacific jäi pääosin näkemättä, joten tartuin Hugh Ambrosen viimeistelemään teokseen Töölön kirjaston hyllyltä mielenkiinnolla. Tarjolla oli sekä alkukielinen että käännös, jonka kuitenkin jätin riviin, koska se pikaselailulla vaikutti kankealta suoritukselta.

Valtavan kokonaisuuden luotaaminen muutaman valitun miehen kohtaloiden kautta toimi yllättävänkin hyvin.

Sodan kauhut, totta kai. Merijalkaväen miehet poteroissaan viidakkosaaren öisessä kaatosateessa löyhkäävien ruumiiden keskellä. Pimeydestä kaikuvat Maline, you will die -huudot ja millä hetkellä hyvänsä alkavan vihollisrynnäkön odotus.

Vihollinen on kirjassa aika suoraviivaisesti vihattava jap ja nip. Sadistisesta sotavankeudesta paenneen upseerin kohdalla asiaa ei tarvitse perustella erikseen, ja lopulta oppineen ja vauraasta perheestä tulevan Eugenenkin mieli mustuu. Hän ei osaa kuin vihata vihollisia, jotka eivät tajua edes toivottomassa tilanteessa antautua vaan taistelevat katkerasti kuolemaan saakka.

Suomalaisia, saksalaisia ja neuvostoliittolaisia sotamuistoja lukeneella silmiin pistävät kuitenkin suurvallan rikkaus ja äärettömät resurssit. Toki etulinjan miehet ovat hetkittäin huoltokatkosten takia nälässä ja janossa, mutta. Porsaankyljyksiä. Olutta. Jäätelöpuikkoja. Paistettuja munia. Rikkinäiset tai huonoiksi havaitut lentokoneet työnnetään surutta lentotukialuksen kannelta mereen. Uusia koneita, laivoja, aseita ja ammuksia työntyy tuotantolinjoilta loputtomana virtana.

Yhdysvallat, jossa elämä sodan riehuessakin jatkui varsin tavanomaisena. Valot paloivat, elokuvateatterit vetivät yleisöä ja Coca-colaa riitti.

Ja miehet kierrätetään kovien taistelujen jälkeen taakse reserviin, kuukaudeksi kotimaahan, siviiliin. Osin kyse lie kirjaan valitusta aikaperspektiivistä, mutta en osaa olla vertaamatta maihin, joissa sotilaat olivat koko ajan aliravitsemuksen partaalla tai sen yli, kaivoivat käyttöön jokaisen patruunan tai varaosan ja sotivat rintamalla kunnes kuolivat, haavoittuivat vakavasti tai sota loppui.

Synkkää oli tosin myös raskaita tappioita kokeneilla merijalkaväen valiodivisioonilla vielä sodan lopun häämöttäessä. Joukoille oli jo osoitettu maihinnousukaistat Japaniin tehtävää lopullista hyökkäystä varten, ja vihollisen fanaattisuus oli tiedossa. Joka oli onnistunut selviytymään hengissä Guadalcanalilta, Peleliulta, Iwo Jimalta, Okinawalta, osasi laskea varsin epätodennäköiseksi, että selviäisi vielä kerran.

Päätös käyttää atomipommia tuossa tilanteessa.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tuolla ulkona

Tanssigatesta lukeminen tuottaa pari nopeaa reaktiota:

1) Hyvätkin asiat kääntyvät itseään vastaan jos ne vetää överiksi.
2) Jotkut ovat istuneet liian pitkään tutkijankammioissaan lukemassa vaikeita tekstejä nähdäkseen enää maailman niin yksinkertaisena kuin se on.

Voi toki olla, ettei tällainen tylsä hetsku osaa nähdä asiaa toiselta puolen. Eikä tällaisiin keskusteluihin muutenkaan pitäisi koskea edes kolmemetrisellä seipäällä.
- - - - -
Yksi sadoista seuraamistani bloggaajista kirjoittaa ensin olevansa urfattig. Ja sitten:

Hade en fin middag på Umeshu med Riks. Vi planerade en liten eventuell resa under hösten, jag hoppas den blir av! Men om ett par veckor ska vi till Nizza i en hel vecka, lyxen, lyxen.

Mitä se urfattig sitten on suomeksi? Jotain muuta kuin luulin.  No joo, kirjoittajien kepeät sävyt ovat joskus vaikeita tavoittaa eikä niitä pidä ottaa liian kirjaimellisesti.
- - - - -
Tweetti

@FilipSaxen: 602 åskådare i #Esbo. Sexhundratvå! Men visst behöver #Honka ny stadion. Kanske en för 800 pers så ser det inte ser så tomt ut?

Piikki ei tietenkään suuntaudu toisen kurjuuteen sinänsä vaan suurten puheiden ja todellisuuden ristiriitaan, mutta silti. Ilkeily on niin helppoa ja halpaa.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Jäärä

Onneksi on vielä oikeita wanhanajan päiväkirjablogeja kuten Juuso Hyvärinen ja Ikkunaiines.

Entä pahimmat?

Pahamaineisia muoti- tai neulesellaisia en ole osunut seuraamaan, mutta somevirrassani kummittelee linkkejä niihin, tiedättehän. Jotka tarjoilevat digimuodossa Miten saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa -ohjeita, jotta voit tehokkaammin myydä itseäsi ja tuotettasi. Muovisia konsulttiblogeja.

Ne ovat tietenkin oikeiden blogioppien mukaisia. Nokkelia ja hakukoneoptimoituja tekstejä, jotka tarjoavat lukijalle vastauksia ongelmiin.

Juo tarpeeksi vettä, ajattele uudella tavalla, tule koulutukseemme ja osta kirjamme, kaikki on vain asenteesta kiinni.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Iloinen jälleennäkeminen

Edes viiden euron palkkio löytäjälle ei saanut seuraavaa sukupolvea motivoitumaan vanhan videokameran laturin etsimiseen. Itse pengottava.

Ei laatikoissa pöydän alla. Ei pöytälaatikoissa. Ei missään meediorepuista tai laukuista. Ei sinisessä kaapissa. Eikä pitkässä. Mutta melkeinpä parempaa: Pöydän alla vuosia koskemattomana olleesta vanhasta salkusta löytyi ikuisuuksia kateissa ollut Matti Mäkelän esseekokoelmani.

Hanhet. Paappa. Armeija. Tarkkailuluokka. Rahapula. Joogaa. Vapaan ajattelun esteet. Käytännöllisesti ajatteleva ihminen. Johdatus harhailevaan ajatteluun. Lahjakkuuden jälkeen.

Ja paljon muuta.

Jos malttaisi lukea vain yhden päivässä, niitä riittäisi pitempään.

(Löytyi se laturikin lopulta. Yhdestä hyllyllä olevista laatikoista.)

Väkivaltaisia skenaarioita

HS:n uutisessa vanhoista Helsinkiä koskeneista valtaussuunnitelmista ei sinänsä tietenkään ole mitään erityistä. Kaikenlaisia suunnitelmia kuuluukin työnsä tunnollisesti hoitavissa esikunnissa olla.

Samaa aihetta sivuaa YouTubesta sattumoisin silmiin osunut Taistelukenttä-video. Kun aluksi on näytetty, miten kaunista maata ollaan puolustamassa, aletaan kuvittaa skenaariota, jossa jännitys Itämeren alueella kasvaisi ja eskaloituisi lopulta väkivallaksi.

Aivovoimisteluna voi miettiä, millainen pääkaupunkiin kohdistuva strateginen isku tänään olisi.

Oletan videon Puolustusvoimien opetuskäyttöön tuottamaksi, ja siinä näytetään myös niitä puolia, joiden vuoksi sota ei ole leikkiä. Kai sotilaiksi koulutettaville opiksi tilanteista, joissa on pysyttävä toimintakykyisenä vaikka ympärillä tapahtuu asioita, jotka saavat normaalin ihmisen shokkiin. (Vielä enemmän siihen puoleen keskittyy video Tulikaste.) Aikanaan 80-luvulla ei ollut videoita, oli vain se hintelä va-kersantti, joka karskiutta tavoitellen luennoi kuinka se on miehet karu paikka kun veistätte puukolla lihaanne pois saadaksenne palavan fosforin irti.

Kokemuksistaan suurvallan merijalkaväen upseerina kirjoittanut Nathaniel Fick kertoi, että yhtenä oppiaineena oli killology, joka samoin valmisti säilymään toimintakykyisenä kammottavissa tilanteissa.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Jussin jatko

Sadepäivä ja luvattu sadepäivä, joka onneksi ei ollutkaan.

Väiskillä huomasin taas, kuinka kepeästi pallo lentää märältä luonnonnurmelta. Tuntuu, ettei lennokkaaseen kaarisyöttöön tarvitse kuin hipaista.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Hiljainen kaupunki

En fillaroinut kieppiä Klaukkalan kautta kuten jussina 1979, mutta pyörän päältä kelpasi ihmetellä hiljaista kaupunkia.

Leppävaaralaisella kadulla kantoi myhäilevä mies Sandels-laatikkoa siemaillen mennessään ensimmäistä. Paita päältä oli tungettu loppujen tölkkien seuraksi. Sammonkadulla tuki keski-ikäinen pariskunta toinen toistaan, sen verran jalka vippasi.

Mutta kaikkiaan leppoisan rauhallista. Autoharvinaisuuksia, nurmikoilla grillaavia seurueita. Autio Ruskeasuon jousiammuntarata. Lehtikuusentiellä potki viisi ihmistä palloa, Saharassa yksi. Sonera Stadiumin edessä istuskeli kaksi neitosta omine musiikkeineen.

Aurinko ja asvaltista nouseva aromi, jotka palauttivat mieleen ammoiset maantieretket. Seurasaarta kohti valuvaa väkeä härdellinä pyöräteillä.

Väiskin kaltsien maastossa ripitti Romanian mieleen tuova henkilö äänekkäästi toista samanoloista. Kenties  pullonkeräyksen reviirirajoista.

Taivaalla leijuvan kopterin läpätys kaikui kivipihoilla. Kotona komeilikin ruudussa suoraa ilmakuvaa kulmilta. YLEn Juhannusjuna siellä teki lähtöä.

Illalla erottuivat Seurasaaren kokot Taivalsaaresta vain pieninä oransseina pisteinä, mutta Seurasaarenselällä vilisti pikkualuksia kuin Dunkerquessa 1940. Beachilla polkupyöräpoliisit näyttivät kaatelevan alaikäisten juomia maahan.

Saksa - Kreikka jäisi seuraavalle päivälle, boksilta.

Totuus juhannuksesta 2012

Kemppisen listan lisäksi vielä uunilohi sekä fetasalaatti, ja piimän tilalle iisalmelaista keskiolutta.

Illalla saunan jälkeen Linkosuon ruissipsejä (valkosipuli) päällystettyinä tuorejuustolla (ruohosipuli).

Neitoset Taivallahden jäätelökioskilla kertoivat, että juhannusyönä aukioloaika venyy puoli yhteen aamulla. Maraschino oli lopussa, kakkosvaihtoehdokseni nousi laku, ja "pallot" olivat tutusti arvokkaita, mutta koko sen mukainen. Mentiin koirapuiston ja rannan väliin syömään. Tuttuja valui joka suunnasta.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Menyy

Siteeraan Kemppistä:

Meneillään on suven armain aika. Uutta perunaa saa jo järjelliseen hintaan ja sitä kotimaista, joka maistuu oikealta. Kaupan hyllyltä matjes-silliä ja meijerivoita. Juomaksi piimää ja lisäksi ruisleipää; nykyisin alkaa saada joka paikasta juurilimppua.

Joka väittää, että ateria tuosta paranisi, saattaa puhua palturia.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Espoo

Naksuna saattaa kuulua polkimista.

Wilhelm Carpelan kellui tutulla paikallaan Keilalahdessa. Jotkin isommat kikajaiset olivat menossa, pyörätien varsi kun oli reunustettu charterbussien ja Mercedesten jonolla. Kuskit vaaleansinisissä kauluspaidoissaan ja liiveissään seisoivat ringissä juoruamassa.

Parasta ovat metsästä tulvivat tuoksut ja lintujen laulu, vaikka jo keskikesää kohti vaimeneva. Espoossa pyöräilee paljon kalliin näköisiä fillareita ja alan asuja. Perkkaalla skeittailtiin. Pitäjänmäentie ja motoristin vaaleansiniset lenkkarit.

Avotulen aromia Cafe Regatan suunnasta.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Yksittäiset tapahtumat muuttuvat peliksi

Kiintoisaa huomata, kuinka pienet palloilijat alkavat hahmottaa ympäristöään ja peliä vuosi vuodelta enemmän.

Pelattiin kyllä aika surkeesti vaikka voitettiinki, hikeä valuva toppari myönsi.

Eivätkä tuulettaneet maaleista niitä, jotka olivat lähinnä vain vastustajan tolppien välissä pelanneelle kenttäpelaajalle sattuneita lipsahduksia.

Jäätiin vielä katselemaan avausjakso tyttöjen matsista.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ehdottomasti poikkeustapaus

Valmentajan työn laatu näkyy siinä, miten joukkue toimii hänen ollessaan poissa, luki jossain. Olisiko ollut Viktor Tihonovin kirjassa.

Sillä kriteerillä näytti hyvältä. Sana vain, ja kymmenkesäiset hölkkäsivät vapaalle nurmenosalle vetämään alkulämmön kapteenin johdolla. Ja nähdäkseni ihan kunnollisen.

Te voisitte vetää pelin kun kakkoskoutsikin on Oolannissa, oli valmentaja ilmoittanut Ukrainasta. Tulen viime tipassa, joten sinä varmaan voit hoitaa homman, oli "teistä" se toinen sitten soittanut.

Minä piirtelin auringonpaisteessa ruutupaperille nimiä koettaen hahmottaa, keitä oli paikalla ja kuka pelaisi milläkin tontilla. Yksi odotetuista oli kateissa ja toinen ontui paikalle kertomaan, että tällä jalalla ei tänään pelata. Vastustajan koutsille sopi, että täydennetään parilla pelaajalla juuri samalla kentällä oman matsinsa lopettaneesta rinnakkaisryhmästä.

Keskusta kiinni, kuului puolustajilta avausjaksolla niin monesti, että toiselle uskalsin poiketa ohjeista ja ilmoittaa meidän siirtyvän kolmen keskikenttään. Tästä juuri oli Eerikkilässä puhetta. Kaksi pakkia saisi riittää, ja yhdellä piikissä edelleen. Nyt paljon vetoja, kuului vastustajan puolelta kenttäpelaajan korvatessa loukkaantuneen maalivahdin.

Koutsit muualla, rutiinit hukassa, pyytelin anteeksi vastustajan valmentajan vaellettua lentän poikki kättelemään. Ja olisikohan meidän pitänyt valita heiltä vihreän kortinkin saaja? Nolotti.

Ihan kuin olisit ennenkin, kiiteltiin pölyn laskeuduttua. Tästä lajista mitään ymmärrä, mutta jokusen kerran kyllä joitain joukkueita peluuttanut, väistelin.

Kiva voittaa vaihteeksi, maisteli perillinen istuessaan autoon.
- - - - -
Maanantain treenien alkaessa olivat koutsit edelleen reissussa. Tyhmäähän se olisi perua kun on hyvä kenttä ja hieno keli, olin päivitellyt, joten. Kaikki tehtiin mitä sanottiin, mutta tänään on sijainen -tyylin hihittelyä toki kuultiin. Niin kyllä Canadiensissakin, kertoi Dryden The Gamessa.

Mutta tavaksi tämä ei tule. Note to self: Jos Muurinen on reissussa, älä vastaa Lyytikäisen puheluihin.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Prora

Ihan kuin olisin kuullut joskus Seebad Prorasta, mutta vaikutuksen juttu nytkin teki.

Kansanautot, kansanlaivat, kansanrantalomat. Kraft durch Freude.

Mikäköhän suolaisessa merituulessa ja auringonpaisteessa tahdissa lomailevissa ja voimistelevissa kansanjoukoissa tuntuu niin kammottavalta? Kasvottomuus, muurahaisuus?

Nykyään lomaillaan melkein yhtä yhdenmukaisesti, mutta näennäisen yksilöllisesti.

Entä yhteydet aina kiehtovaan Bauhausiin?

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Synninpäästö

Asvalttipihan valkeaksi vaahdoksi piiskaava sade vapauttaa edellisen merkinnän kesäpaniikista -  ainakin yhdeksi päiväksi.

sadepaivaSe on vaan pukeutumisesta kiinni, muistuttavat hemulit ampaistessaan koiriensa kanssa lotisevaan metsään suunnistamaan.

Sohvatavis saa säältä luvan pysytellä sisällä kuivassa ja lämpimässä.

Tänään kelpaa juoda pitkään aamukahvia, katsoa viimeinkin se keväällä tallennettu elokuva, kömpiä torkkuviltin alle ja nukahtaa ropinaan.

Ja voisi tuoda fillarin sisään ja ihmetellä, mikä siellä keskiön suunnassa naksuu.
- - - - -
Edit: Aamukahvi: check. Elokuva: Ei ihan tallennettu, mutta viimeksi joukosta jäänyt Paluu tulevaisuuteen III. Päikkärit: Check. Fillari: Check. Toisessa poljinkammessa ainakin oli kiristettävää. Veikkaan, että naksuna jatkuu silti.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kesäpaniikki - sommarpanik

Nämä päivät kertovat, kuinka pitkälle ihminen on päässyt kohti zen-mestarin mielentilaa.

Ei kovin. Kesäkuu yli puolivälin, pihalla linnut laulavat, aurinko helottaa ja lämmin ilma hellii. Ja istun sisällä.

Paniikki!

Basses bästa eli ajan hermolla jo viikko sitten.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Pienestä perspektiivistä

Totta kai asia kaikkineen on mutkikkaampi, mutta tuli mieleen, että.

Somevirrassani ja verkkohorisontissani ovat suomalaiset vuosia päivitelleet, miten Nokian tuotteet ovat surkeita ja iPhonet ja mitkä milloinkin snap, crackle ja pop. Ja nyt samoilla ihmisillä on naama vakavana kun kavereilta loppuvat työt.

Juu, tiedän, mutta sanoinpahan silti.

System overload

Runeberginkatu eilen iltapäivällä siinä Hesperian esplanadin kohdalla.

Yhtäkkiä auringon lämmittämän asvaltin tuoksu yhdistyneenä lehmusten ja puiston hiekan mietoihin aromeihin.

Miljoona yhtäaikaista muisti-impulssia viideltä vuosikymmeneltä.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Halla-aho on sivuseikka

Korkeimman oikeuden ratkaisu nyttemmin kansanedustajaksi ehtineen Halla-ahon asiassa puhuttaa, mutta keskustelu keskittyy melko epäolennaiseen. Halla-ahoa valmiiksi inhonneet iloitsevat ja miestä jo ennestään kannattaneet jupisevat.

Vääntö kansanedustajan asemasta erinäisissä elimissä tämän jälkeen näyttää tavanomaiselta valtapoliittiselta taktikoinnilta, jossa avautuu mahdollisuus laimentaa persujen harmillisen vaalimenestyksen seurauksia. (Kaikista poliitikoista juuri J. Vapaavuori kauhistelemassa hipoo toki parodiahorisonttia.) Eduskunnan hallintovaliokunnan olemassaolosta en itse muista ennen tämän puheenjohtajan valintaa kuulleenikaan - enkä kyllä sen jälkeenkään.

Paljon mielenkiintoisempia ovat kysymykset väitetyn kaksoisstandardin olemassaolosta ja toisaalta jupakan vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan vastakkainasetteluihin.

Kemppisen kommenttitulvan pyörteissä yritinkin hieman kysellä lisää.

KKO:n perustelujen siteeraamisen jälkeenkin monella on käsitys, että Suomessa "koko uskontokunnan ja sen pyhät kunnioituksen kohteet voimakkaan kielteisesti leimaavat herjaavat iskulauseet" ovat kristinuskoon ja sen harjoittajiin kohdistuessaan uroteko mutta erääseen toiseen uskontoon kohdistuessaan rikos.

Ja KKO:n perustelujen siteeraamisen jälkeenkin monella on käsitys, että Suomessa "panettelevat ja herjaavat lausumat, jotka ovat omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa niiden kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan", ovat esimerkiksi "suomalaisiin miehiin" kohdistuessaan uroteko, mutta eräisiin toisiin ryhmiin kohdistuessaan rikos.


Oikeusneuvos emeritus valistikin kommentoijia, että jälkimmäinen pykälä on kirjoitettu nimenomaan vähemmistöjen suojaksi. Tämä selvä, vaikka toki voidaan vääntää erikseen vähemmistön määritelmästä tai katsoa voimassaolevan lain taakse ja kysyä, miksi kaveristani A:sta saa sanoa rumemmin kuin kaveristani B:stä, joka kuuluu vähemmistöön.

Uskontoasiasta en huomannut oikeusneuvoksen sanoneen mitään, joten sitä jään edelleenkin miettimään.

Jos väitettyä kaksoisstandardia eri ryhmille ei ole ja havaitut erot hyvin perusteltuja, toivoisin Kemppisen kaltaisten henkilöiden pyrkivän myymään asian niille kansan syville riveille, jotka nyt pitävät KKO:n päätöstä epäoikeudenmukaisena. Väärässä olevien toteaminen yksioikoisesti tyhmiksi rasisteiksi ei edelleenkään ole rakentava keskustelutapa. Nyt uhkana on vain entistä syvempi polarisaatio ja poteroiden syveneminen "kansan" ja "eliitin" välillä.

(Perspektiiviharhaa saattaa toki olla mikäli "kansa" onkin vain muutama sitäkin äänekkäämpi nettihuutelija).

Tuolla ulkona saattaa kuitenkin olla ihmisiä, joiden ihan vilpitön oikeudenmukaisuuskäsitys on ristiriidassa tällaisten päätösten kanssa. Eikö heille kannattaisi yrittää perustella, miksi päätökset ovat oikeasti hyviä jos ne ovat? Vaikkapa yhteiskuntarauhan ja oikeuslaitoksen legitimiteetin vuoksi.
- - - - -
Mike Pohjola: Halla-ahoa ei pitäisi erottaa
- - - - -
Kiitos HS:lle yrityksestä sillanrakentamiseen: Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Muukalaisena maakunnassa

Muualta tulevan tuoreet vaikutelmat ovat ehkä hetken aikaa herkempiä. Niin myös Keski-Suomeen eksyneen helsinkiläisen turnausvieraan.

kiireHikinauhoja ja huiveja, tai siis Buffeja, jalkapalloilijoilla. Ei meillä päin. Ja tshekkikiekkoilijain takatukat.

Maakunnassa pelaavat Väinö, Oiva ja Tarmo, Helsingissä Sebu ja Jabe. (Okei, kärjistin, tuohon piti vähän valikoida).

Moke (vai mokke) puolipitkällä kakkosvokaalilla tarkoittaa ilmeisesti veskaria.

Muuten Suomen Ateenassa aistii jonkinlaista raikasta urheilullisuutta, samanlaista kuin kangasmetsiin rakennetuissa urheiluopistoissa ja varuskunnissa. Omaa näsäviisauttaankin muttei niin pakonomaisena ja rasittavana kuin Savossa. (Savolaisesta syntyneenä uskallan sanoa.)

Ja vielä alueellisuuden ohi: Näyttää, että jalkapallojuniorit oppivat filmaamaan noin 11-vuotiaina. Saattaa liittyä  yleisempään pelin ja sen rytmittämisen hahmottamiseen.

Sitten olisi vielä erotuomariudesta, mutta näistä muista poiketen se saattaa olla tarpeeksi yleisesti kiinnostava Avokatsomoon.

Niljaisten lehtien kaupunki

Kahvilaihminen en ole enkä muutenkaan julkisilla paikoilla istuskelija. Oma rauha tuntuu säilyvän paremmin kun pysyy liikkeessä, mutta siitä jatkakoot psykologit.

verkostoUguksen ehkä viimeinen kahvilateksti on joka tapauksessa mielenkiintoinen.

Helsinki ei houkuta kulkemaan, katsomaan nurkkien taakse. Se rajaa voimallisesti minut pienelle alueelle keskustan tuntumaan, sen kadut ovat liian vilkkaita ja väsyttäviä, sen ihmiset tylyjä ja sen rauhattomuus kaltaiselleni helposti liikaa. Sikäli kahvilat ovat olleet välillä suorastaan helpottavia paikkoja: jotain sellaista, johon voi kadulta astua, jossa saa pikkurahalla kupin kahvia ja ehkä sämpylän, istumapaikan ja tilan jossa hengähtää.

Tie

Viikonlopun tuhat kilometriä nelostiellä ja sen liepeillä jättivät kaksi vaikutelmaa.

alamäkiPäällysteet ovat menneet kovasti huonoiksi. Kuoppaa, uraa ja täryä on kuin ennen vanhaan (?) itärajan tuolla puolen. Olivatko äskettäiset  pakkastalvet routineen liikaa vai onko määrärahoja leikattu?

Ja kiireisimmät autoilijat liikkuivat Baijerin Moottoritehtaiden tuotteilla. Kasvoivat peileissä, suhahtivat ohi ja katosivat horisonttiin.

Muu oli lähinnä jalkapalloa.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Aurinko, puut ja haukat

Käännymme Simonkentän jälkeen poikkeusreitille, raitiovaununkuljettajatar kertoi. Mitä hän sanoi, kysyi kohta rouva, joka oli juuri ollut kertomassa puhelimelleen olevansa menossa niitä lentokoneita katsomaan.

Viiskulmasta kelpasi mieluummin kävellä kuin odottaa ekstrabussia.

Kaikki se vihreys, joka varjosti tenavia vilisevää Sepänpuistoa auringonpaisteelta. Pieni mies kulki pää kenossa ja ihasteli taloja. Osoitin erikseen Eiran sairaalaa ja Villa Johannaa. Täällä päin asuttiin äitinne kanssa ennen teitä, valistin.

Rantaradan paikalla siisti hiekoitettu kävelytie ja leikkipuisto näyttävin kiipeilytelinein.

haukatKivetyksen raunalle kelpasi istua odottelemaan. Ikämies nurmikolla viritti äänitallentimensa tuulisuojan. Täällä missä vaalea hiha heiluu, toinen huusi puhelimeensa ja viuhtoi raivokkaasti jollekin. Purjevene ajoi koneella satamaan.

Haukat ilmestyivät mustina pisteinä mantereen suunnasta, jylisivät ohi, kävivät jossain ja tulivat taas, yhä uudelleen. Raksautin kuvan ja toisenlaisen ja kolmannenkinlaisen tajutakseni vasta myöhään illalla, että olisi pitänyt yhdistää koneet ja katsojat.

Fredaa takaisin. Siitä olisi pitänyt ottaa kuva, pisimmällä putkella. Valo oli juuri oikeassa suunnassa.

Jonkin jäljillä

Ensin joku ampuu ihmisiä Hyvinkäällä.

Sitten pahamaineinen Halla-aho kirjoittaa aiheen tiimoilta jotain. Meri Valkama -niminen toimittaja kommentoi. Ja pahamaineinen jatkaa keskustelua.

Timo Hännikäinen etenee kohti jonkinlaista synteesiä, ja vaikka tässä pohditaankin kovin epämääräisiä asioita, minusta tuntuu, että hän on jonkin jäljillä. Että pahan väkivallan ainoa vaihtoehto ei ole pehmeys vaan voi olla myös maskuliinisuutta ja voimakkuutta, jossa on oikeudenmukaista ja hyvää.

Tämä saattaa liittyä siihen, että kaikki "väkivallaksi" lokeroitu ei ole yhtä ja samaa, vaikka tarhatädit joskus niin luulevatkin.

Mutta olenkin siltä ajalta kun oli John Wayne, Tex Willer ja hyviä ja pahoja.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kevätjuhla III: Valokuvaus

Salin etummainen puolikas on varattu oppilaille, ja takariveistä tihrustavat sukulaiset. Sieltä nousevat myös ojennetuille käsille kamerat ja kännykät tallentamaan oman piltin vilahtamista heikosti valaistulla näyttämöllä. Itse tosin en nykyään viitsi siinä kohdin enää edes kaivaa kameraa repusta.

Entä jos koulu pestaisi koulun kamerakerhon tai pari innokkainta vanhempaa kuvaajiksi, jotka ikuistaisivat tapahtumat parhailta paikoilta? Kuvat voisi sitten jakaa netissä sukulaisten tallennettaviksi, tuli mieleen.

Mutta ehkei sittenkään. Ensin pitäisi kai saada jokaiselta koululaiselta lupa näkyä niissä kuvissa, ja lopulta rehtori saisi kiukkuista palautetta vanhemmilta, joiden jälkeläinen ei ollutkaan riittävästi esillä.

Ehkä nykyinen tapa on itse asiassa ihan hyvä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kevätjuhla II: #suvivirsi

Suvivirsi vai ei? Kevätjuhlakeskustelulta ei voinut välttyä.

Pippis sommarvisa ja Sambalele kuultiin mutta ei Suvivirttä, olin jo luonnostellut tweetin, mutta lopulta se meni pataan kuten printtiaikoina sanottiin. Ainakin vielä tänä keväänä Suvivirsi soi juhlan päätteeksi, vähän epäröivästi ja laahaten mutta kumminkin. Sen alkaessa kaksi ihmistä asteli ulos salista, saattoivat toki olla matkalla vessaankin.

Minusta koulun kevätjuhla jää puolikkaaksi ilman Suvivirttä, sanon, vaikken mihinkään uskonnolliseen yhteisöön kuulukaan. Kaksitoista vuotta oppilasriveissä ja erinäisiä päälle muussa yleisössä on liimannut yhteyden.

Eiköhän asiasta saada vielä muutamaksi vuodeksi kiivaita keskusteluja ja rehtoreille otsanrypistyksiä.

Siviilirekisterisivullisena huomaan jollain lailla ihailevani piispaa, joka periaatteen vuoksi jätättää lapsensa pois Suvivirrestä kieltäytyvän koulun juhlasta. Mikä minkään uskonnon kirkko se sellainen on, joka hyytelön jämäkkyydellä hyväksyy ja siunaa mitä tahansa, mitä sen jäsenet keksivät tehdä? Eikö kirkon pitäisi olla enemmänkin omiin jäykkiin dogmeihinsa nojaava monoliitti, jota vastaan saa sitten kapinoida?

Kevätjuhla I: Härdelli

Kun juhlasali on pieni mutta oppilaita paljon, vietetään kausijuhlatkin kolmessa vuorossa. Samaisesta syystä kannattaa sukulaisten saapua ajoissa, jos mielivät itselleen istumapaikkaa.

Niinpä aamun ensimmäinen kevätjuhla on menossa täysine istumapaikkoineen, seinänvierillä seisaallaan tungeksijoineen ja muutamine avoimen oven ulkopuolelle jääneine seuraajineen. Samaan aikaan aula täyttyy tungokseen asti seuraavaan juhlaan tulijoista, jotka odotellessaan yltyvät huumaavaan puheensorinaan ja tukkivat oven tienoon kärkkäimpien valmistautuessa rynnimään sisään.

Ensimmäisen juhlan loppuessa kaaos on valmis salissa olleiden yrittäessä puristautua ihmismassan läpi ulos ja innokkaimpien jo raivatessa kyynärpäin tietään vastavirtaan kohti auvoisia istumapaikkoja.

Teoreetikko miettii mahdollisia ratkaisuja ensi vuodelle. Mellakka-aidat? Köysin erotetut poistumis- ja saapumisväylät? Kovaääniset ja -otteiset aulakersantit?