keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Mielenkiintoinen yhtälö

Miten kiveen hakattu on perustuslaki?

Ajatusta taata turvapaikanhakijoille kantaväestöä suppeampi sosiaaliturva pidettiin perustuslain vastaisena. Ja joidenkin mielestä ihmisoikeudet ovat voimassa vain kun taloudella menee hyvin, lausuttiin tällä viikolla melko ylevästi juhlapuheessa, johon en nyt enää löydä linkkiä

Ajatusleikkinä yhtälö on toki mielenkiintoinen. Kun sosiaaliturvan käytännössä rahoittaa vain osa väestöstä eikä potin suuruuteen ole näköpiirissä olennaisia muutoksia, voi potin jakajien määrä kasvaa periaatteessa rajoittamattomasti kun julkinen valta ei voi rajoittaa, keitä sen piiriin tulee.

Loogisena seurauksena jakolaskusta olisi kai silloin jokaiselle jäävän osuuden pieneneminen.

Samaan lienee jo 1993 viitannut tämänhetkisen perustuslain esitöiden kappale

Muita kuin edellä mainittuja perusoikeuksia ei sen sijaan rajattaisi enää kansalaisuuden perusteella. Toisaalta eräiden sosiaalisten oikeuksien kohdalla tulee korostetusti esiin kysymys taloudellisten voimavarojen asettamista edellytyksistä. Siten saattaa olla välttämätöntä, että mahdollisuus näihin oikeuksiin sisältyvien etuuksien rajaamiseen määrätyillä perusteilla säilyisi edelleen.

Tai kuten Osmo Soininvaara taannoin kirjoitti:

Suomen tarve saada täydennystä työvoimaansa ja veronmaksajiinsa, kaupunkien asuntopula, rakenteellinen työttömyys, valtavat maailmanlaajuiset tuloerot, Afrikan liikakansoitusongelmat ja kansainvälisesti antelias asumisperusteinen sosiaaliturva muodostavat hankalasti optimoitavan kokonaisuuden varsinkin jos optimoinnista on mukana eettisiä ulottuvuuksia. Tästä jos mistä pitäisi keskustella analyyttisesti.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Leffafestarien jälkiuunielokuva

Jossain somen silmänurkassa erottuivat sanat A most wanted man, ja ajatusratas kirskahteli kohdalleen. Tämähän on se, jota minulle kehuttiin, kun taas kerran ihastelin Tinker, tailor, soldier, spyta.

Ei ihan yhtä kova muttei myöskään mikään most overrated, kuten muuan brittikriitikko näkyy yrittäneen provosoida.

Ihan hyviä kysymyksenasetteluja ja jännitteitä. Vaarallinen terroristi vai rääkätty pelokas pakolainen? Hallituksen miehet ja vielä hallituksemman miehet override-nappuloineen. Vanhempien herrojen ajatukset sekoittava vaikka hahmona melko epäuskottava viehkotar viherpiipertävine polkupyörineen. Ihmisoikeusjuristille olisi voinut kirjoittaa enemmän sekä kiireitä että kovapintaisuutta.

Tunne, että sekä "Annabel Richterin" että "Martha Sullivanin" kasvot jostain jotenkin niin tuttuja, mutta niinpä tietenkin. Nina Hoss sen sijaan uusi silmiä miellyttävä miellyttävä tuttavuus.

Saksalaisten elokuvien ystävän korvaa säräytti kuunnella saksalaisia vakoojia puhumassa Saksassa englantia.

Assosiaatioita. Bachmann jututtamassa nukkavierussa kapakassa "Amiraalia" ja le Carrén ja Len Deightonin maalaama sodanjälkeinen Berliini eksentrisine hahmoineen. Kohta, jossa tehokas tiimi mikittää ja kameroittaa asunnon, oli tietenkin silkkaa Stasia ja Das Leben der anderenia.

Vakoojat vaklaamassa kaduilla on tietenkin klassikkoklisee, mutta odotan tiedusteluelokuvaa, jossa dataa hankitaan ennen kaikkea elektronisesti ja analysoidaan koneellisesti. Siis tuloksekkaasti, ei Deightonin Billion dollar brainin tyyliin. Tämänkin pätkän kamera-ja kuunteluvalvonnassa oli yritystä.

Pisteytykset ja tähditykset ovat kulttuurisivujen vitsaus, joten annan noin kolme pilkku seitsemänkymmentäviisi tähteä viidestä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Idyllli, jota ei ollut

Yle Teeman lauantain "leffafestareilta" American Graffiti.

En tietenkään ollut 1962 edes syntynyt eikä ihan elokuvan kuvaamaa maailmaa kai edes silloin ollut, mutta joihinkin haikeushermoihin pätkä osuu. Epäilemättä, koska tangeeraa kaikenlaisia useimpien meistä tietyssä iässä kokemia tuntemuksia.

En muista, milloin näin ensi kertaa. Aikaansa myöhemmin ainakin, koska kun meillä oli Happy Days ja Grease ja Lemon Popsicle, jotkut autenttisemmat muistuttivat Svengijengi 62:n olevan se oikea fiftaripätkä.
- - -
Uniaisiksi vielä Netflixistä elokuva Jimi Hendrixin läpimurtovuosista. Hämyistä ja humuista menoa, mutta olihan kaveri melkoinen soittoniekka.

Joskus ennen kouluikää opin isommilta pojilta leikkipuistossa, että hakaristi on naksisaksalaisten merkki ja maailman paras kitaransoittaja on Jimi Henriksson.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Pekka ja Pätkä antiikkikauppiaina

Lasivuoka oli sen verran liukas, että lipsahti sormista ja kolahti viiden sentin korkeudesta takaisin tiskialtaaseen. Ei vaurioita, ehdin ilahtua ennen kuin huomasin altaan pohjalla kolmessa osassa olevan ruokalautasen.

No, kaupasta uusi tilalle, ajattelin. Kunnes selvisi, ettei Arabia ole valmistanut sarjaa enää pariinkymmeneen vuoteen.

Googlettamalla opin, että käytetyillä astioilla on vilkkaat jälkimarkkinat ja sen mukaiset hinnat.

Helsingin koleantuulinen torstai-iltapäivä oli hämärtymässä illaksi, kun vaelsin töistä palaavien ihmisten seassa Fredaa Rööperiin, ja sitten kilahtikin jo Astiataivaan oven kello astuessani sisään lautasten, kuppien ja kippojen ihmemaahan.

Ne ovat meillä täällä, pätevänoloinen myyjätär muisti heti, ja matalia ruokalautasia enää kaksi jäljellä. Otin varuiksi molemmat ja yhden leipälautasen myös, joskus aiemmin särkemäni tilalle.

Kotimatkalla vielä Lidlistä leipää ja saunapalvikinkkuviipaleita.

Voi olla, että astioiden hinnat kuultuani haen käyttökupin ja lautasen Etolasta. Paremmat kannattanee pitää piirongin kaapissa pääministerin vierailun varalta.

Mutta entä jos proppaukset pettävät ja astiakaappi jonain yönä putoaa seinältä?

Hyvästi unet.



perjantai 25. marraskuuta 2016

Vielä yksi mielipide

Myös professori emeritus Kemppinen ottaa kantaa valtioneuvoston haluun sensuroida korkeista herroista otetut epätavalliset otokset.

Jutussa kerrotaan tapahtumien vaiheet. Laskin valtioneuvoston kanslian kannanotoista 11 pahaa oikeudellista virhettä, joista kolme oli vakavia, siis perustuslaillista tasoa.

Ettei valtioneuvoston kanslia tiedä tätä eikä osaa hallita tilanteita, se ei valitettavasti ole uutinen. Se etteivät he kysy neuvoa itseään viisaammilta, on masentava uutinen. Se etteivät he osaa varoa valokuvaajia, osoittaa kokemattomuutta. Ainakin viimeksi kuluneet 50 vuotta alalla on ollut aika runsaasti vihaisia ihmisiä. Menettely tässä asiassa on yhtä tyhmää kuin aktiivisen ammattitoimittajan lyttäämisyritys.

Pitäisi tietää, että siinä jää toiseksi.

Kadunmiehen kohdalla epäröinnin ymmärtää. Minuakin tuli muuan herrasmies torumaan kun räpsin Talin nurmen laidalla valokuvia poikain jalkapallo-ottelusta.

Pelaajillakin on yksityisyydensuoja, herrasmies opasti. On, on toki, myöntelin ja jatkoin kuvaamista.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Sama englanniksi

Keskustelua siitä, miten viileän tyylikkäältä kunnon brittienglanti kuulostaa. Sukua sille ilmiölle, että vastaavat hölmöt laulujen sanat kuulostavat englanniksi paremmilta kuin suomeksi.

Miltähän Thatcherin kuuluisa puhe olisi kuulostanut kotimaisessa eduskunnassa vaikka Jutta Urpilaisen äidinkielellämme esittämänä?

Ehkä vertaaminen on mahdotonta.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Ongelmia löytyy kun tarpeeksi kaivaa

Takana 45 vuotta lukutoukkana, mutten koskaan ole tullut ajatelleeksi, että kirjailijan sukupuoli olisi jotenkin tärkeä asia.

Edes tenavana kun ahmittiin Enid Blytoneita ja Agatha Christieitä. Lisa Tetznerin Musta veljeskunta ja Louisa M. Alcottin Pikku miehiä kuuluivat myös kestosuosikkeihin. Neiti Etsivien kirjoittajapoolissakin taisi olla nainen jos toinenkin. Toki luinkin kaiken mikä ei päässyt karkuun tietosanakirjoista aina pinoihin Hertta-sarjoja.

Vaikka Sofi Oksasen teokset ovatkin olleet viime vuosien vaikuttavimpia lukemiani, on kaikkien aikojen mieleenjääneimmissä varmaankin enemmän miesten tuotoksia. Aihepiirien takia ainakin, ja vaikea kuvitella, että nainen olisi kirjoittanut vaikkapa Leijat Helsingin yllä samalla tavalla. Toisaalta Härkönen onnistui Häräntappoaseessa aika hyvin Alpo Korvana.

Olisiko kirjoitustyyleissä eroja sukupuolten välillä? Näppituntumalla sanoisin, että kyllä, mutta asiaa lienee tutkittu oikeastikin.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Merkittäviä suomalaisia valokuvia?

Time on listannut sata vaikuttavinta valokuvaa, ja alan ammattilainen Peter Forsgård innostui blogimerkinnässään kysymään, mitkä olisivat sata vaikuttavinta suomalaista valokuvaa.

Kiehtova aihe.

Ja erikseen kiintoisa kysymys on, millaisen prosessin kautta kuva "ikonisoituu"?

Ja entä jos ottaa mukaan kuvat, jotka eivät ole perinteisiä valokuvia? Pysäytyskuva dokumentti- tai näytelmäelokuvasta, maalaus tai muu taideteos?

Twitter-keskustelu johti avoimeen dokumenttiin, johon saa lisäillä ehdotuksiaan.

Vaikeampaa kuin odotin. Mieleen nousee teemoja, historiallisia tapahtumia, kuvasarjoja ja tärkeitä henkilöitä mutta merkillisen vähän yksittäisiä valotuksia.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Ihmiskunnan pimeät takakujat

Mikä saakaan ihmisen ensin lukemaan Wikipediasta tapauskuvauksia amerikkalaisista henkirikoksista kautta vuosikymmenten ja sitten vielä katsomaan Netflixistä keskinkertaista dokumenttisarjaa siitä, mitä saksalaisten Einsatzgruppen paikallisine apureineen tekivät Itä-Euroopassa?

Ei ole rajaa sillä, millaiseen pahuuteen ihminen pystyy yksilönä ja joukon jatkona.

Ja sitten jonkun murhan kuvottavista yksityiskohdista luettuaan huomaa tuntevansa jollain tasolla tyydytystä kun kertomus jatkuu syyllisten kiinniotolla, oikeudenkäynnillä ja lopuksi teloituksella, kuten monessa osavaltiossa on vielä pitkään ollut tapana. Ja vankilatuomiotkin eri mittaa kuin vaikka Suomessa. Joskus 70-luvulla tapahtuneen rikoksen tekijästä kerrotaan, missä vankilassa hän tällä hetkellä istuu.

Jälleen kerran käy, että natsien hirmuteoista lukiessa eivät silmille iske niinkään numerot kuin yksittäiset tarinat. Eloonjäänyt harmaahapsi kertomassa SS-miehen Latviassa juuri ennen joukkomurhaamisen jatkumista ottaman yksittäisen valokuvan henkilöistä. Vanhukset, tuo äitinsä sylissä oleva lapsi, joka onnekseen ei tiedä, mitä on tapahtumassa. Perheen teinitytär, jonka pitäisi olla lukemassa läksyjä tai miettimässä kaverikuvioita eikä tuossa alasti riisuttuna tajuamatta, miksi viiden minuutin päästä kaatuu ammuttuna joukkohaudan ruumiskasaan muiden viattomien päälle.

Yksi syy kaasukammioiden käyttöönottoon oli, että edes omat sotilaat eivät enää kestäneet loputonta murhaamista, kertovat. Tolkuton ryyppääminen, sairastumisiin pakeneminen ja muu osallistumisen välttely yleistyivät.

torstai 17. marraskuuta 2016

Imagokontrolli

Valtioneuvosto kielsi valokuvaajaansa julkaisemasta kuvia, jotka eivät näyttäneet ministereitä riittävän edullisessa valossa.

Obaman esikunta on pitänyt huolta, että pressasta on julkaistu oman organisaation eikä ulkopuolisten kuvajournalistien otoksia.

Stalin ja Goebbels ovat jo haudassa, mutta perinteet jatkuvat.

Torstain lainaus

Kari Uusikylä ja Tunneälyn taitajat:

Monessa työssä vaaditaan tilannevainua ja tunneälyä,  monen on melkein pakko paisutella omia ansioitaan. Sitä sanotaan pr-toiminnaksi ja brändin luomiseksi. Tärkeintä ei ole enää se, millaisia ihminen, firma tai oppilaitos todellisuudessa ovat; tärkeintä on se, miltä ne näyttävät. Helsingin Sanomat julkaisi fantastisen yliopistouudistuksen aikaan Suomen Akatemian vanhemman tutkijan artikkelin ”minuuden muuttamisen tärkeydestä.” Minuuden muokkaamisesta on tullut liiketoimintaa, tutkija totesi. Dosentti neuvoi häpeilemättä, miten itsestä rakennetaan myyvä tuotemerkki markkinoille! Hän oli uuden uljaan yliopiston viestintuoja.

Semmoista.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Brittiläinen perusteellisuus

Olen tainnut lukea John Keeganin perusteellisen opuksen Sodan tiedustelu ennenkin, vaan oli se napattava Töölön kirjaston hyllystä taas matkaan.

Esittelemissään kahdeksassa tapauksessa Keegan toki sortuu aika lailla perinteisten taistelukuvausten puolelle mutta esittelee nekin kiinnostavasti.

Nelson etsimässä Napoleonin laivastoa Välimereltä, Stonewall Jackson Shenandoahin laaksossa, radion läpimurto laivastoon ensimmäiseen maailmansotaan mennessä, Kreetan maahanlasku 1941, Midwayn taistelu, taistelu Atlantista, henkilötiedustelu ja salaiset aseet.

Olennaisin eli tiedustelun merkitys ja asettaminen kontekstiinsa tulee jo prologissa. Sotilaallisen päätöksenteon kannalta relevantin tiedon hankkiminen, toimittaminen päätöksentekijöille, sen merkityksen analysointi ja hyödyntäminen. Ja kaikki tämä aina osittain epävarmana ja puutteellisena.

Tarpeeksi vanhat taistelut kyllä alleviivaavat tiedon (ja sotilasmaantieteen) merkitystä iskevästi. Millaista on ollut tehdä ratkaisuja ja liikkua aikoina kun ei ollut radioita, karttoja, aikanaan edes teitä. Antakaa minulle roomalainen tie, tuskastuu umpimetsässä riuhtova legioonalainen Asterixissa osuvasti.

Seuraavaksi kiinnostaisi lukea vaikkapa internetistä löytyvän datan analysoinnista potentiaalisten terroristien identifioinnissa.

Ja ne hyvät kirjat huollon ja logistiikan  roolista sotatoimissa ovat edelleen haussa.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Leirinuotioilla

Lego-konserni lopetti ilmoittelun väärää yhteiskunnallista ajattelua harjoittavassa lehdessä, kerrottiin.

Seuraavaksi voisi ajatella, että siihen väärään yhteiskunnalliseen ajatteluun suuntautuneet lakkaisivat vastavetona ostamasta Legoja ja niin edelleen ja niin edelleen.

Jolloin jakautuminen leireihin etenisi myös talouselämään.

Vaikka eivät yksilöt varmaankaan noin ajattele, ja ehkä hyvä niin.

Tai ehkä ajattelevatkin, ja sama aihe on historiassa toistunut aina uusin kierroksin. Kävivätkö Elannossa ja Stockmannilla eri aatteiden ihmiset?

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Faijat

Kun puhun faijasta, tarkoitan tietysti sitä hienoa miestä, joka opetti Taivallahden rantakentällä ajamaan fillarilla ja vesirajassa vuolemaan kaarnaveneitä, jotka lähetettiin purjehtimaan kohti Soutustadikkaa. Kantoi harteilla, kun olin pieni, toi maihin palatessaan tuliaisia ulkomailta, auttoi matikanläksyissä vanhanajan jakokulmalla, osasi tehdä spagettikastiketta, jossa oli nakkeja, vei ihmettelemään laivastovierailulla olleita sotalaivoja ja ensi kertaa Jäähalliin (vaikka Jokereiden matsiin) ja Stadikalle Klubia katsomaan ja yöllä lääkäriin kun korvatulehdus iski.

Mielikuvani ja mallini siitä, millaisia isät ovat.

Oma erilainen osansa tarinassa on kaverilla, jonka kasvot oheisessa kuvassa sopivasti jäävät varjoon. Näköö on, kuten sanotaan, ja faijahan hänkin oli, vaikka hoitikin lähinnä vain sen alullesaattamisen ja katosi lyhyen avioliiton jälkeen kuvioista jo ennen itse muistamieni aikojen alkamista.

Joskus 70-luvun lopulla faijat istuivat meillä ja lähtivät yhdessä lätkämatsiin. Matka oli katkennut jo ennen Jäähallia sopivaan krouviin mutta ilta ilmeisestikin sujunut seilorien kesken hyvässä hengessä merimatkoja muistellen.

Sattumoisin molemmat faijat siirtyivät aikanaan ilmavoimiin vain muutaman kuukauden välein ja lepäävät nyt Honkanummen hiekkaisessa maassa vain parinsadan metrin päässä toisistaan.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Media epäonnistui, pahis voitti

Trumpin vaalivoiton vuoro herätellä mediassa itsetutkiskelua. Vastuulliset tiedotusvälineet ajoivat avoimesti hyvis Hillaryn asiaa pahis Trumpia vastaan, mutta jokin meni pieleen.

Ylen Sanna Ukkola:

Lehti voi toki valita missionsa vapaassa maailmassa, mutta samalla lehden johto tekee karhunpalveluksen oman journalisminsa ja journalistiensa uskottavuudelle.

Ilmiö lienee vastakkainen false balance - eli tasapuolisuusharhalle, jonka (jonkun naputtelemasta) Wikipedia-pätkästä kelpaa poimia keskeinen:

Mielipide- ja poliittisista kysymyksistä voidaan kiistellä, mutta on asioita, joista on vain yksi tieteellinen totuus.

Missä kohdin on mielipidekysymyksen ja tieteellisen totuuden raja?

Milloin poliittisen ehdokkaan kelvottomuus ylittää rajan ja muuttuu mielipidekysymyksestä kiistattomaksi totuudeksi? Trump? Hitler?

Tai mikä muu asia tahansa? Olen pohtinut vastaavaa urheilun ja politiikan rajanvedon kohdalla.

Jos ja kun toimittajan tuotos selvästi ottaa kantaa, lukija, katsoja, informaation vastaanottaja suhteuttaa aineiston omiin käsityksiinsä ja kokiessaan tuotoksen puolueelliseksi alkaa tulkita sen oman korjauskertoimensa läpi. Internet-aikana voi käydä jopa niin, että lukija alkaa systemaattisesti epäillä kaikkea "oikean" median kertomaa ja etsiä tietonsa muualta.

(Toki tiedon vastaanottajakin on aina subjektiivinen. Jos lukija tietää maan olevan litteä, ovat väitteet "maapallosta" hänelle puolueellisia.)

Ja kun puhutaan ihmisistä, puhutaan psykologiasta. Elämäntapavastarannankiiskenä tiedän, miten helposti hyvänkin asian liian tökerö tuputtaminen herättää ärtyneen vastareaktion.

Auttaisiko asiaa paluu nykyistä selkeämpään erotteluun uutismateriaaliin ja toisaalta toimittajien avoimesti subjektiivisiin kolumneihin / mielipidekirjoituksiin?

perjantai 11. marraskuuta 2016

Pikkutalvi

Aurinko pakeni edellä länteen, Lauttasaaren sillalta aukeni kelpo väripaletti.

Töölössä on myräkän viskoma lumi aurattu kasoiksi kadunvarsiin odottamaan poiskuljetusta, joten autoja mahtuu tavallistakin vähemmän. Lumimiehen ja ison lapion pitäminen mukana helpottaa: voi luoda itselleen auki pätkän.

Aavistuksen otti selän päälle.

Ensi viikolla lumi litisee jo sohjona sukissa ja lorisee sitten viemäreihin.

Kerta kiellon päälle

Sam Hardwickin blogimerkintä liittyen jenkkivaaleihin.

Ja ajatus, että Yhdysvaltain valkoinen enemmistö on juuri kiistattoman hegemoniansa takia ollut velvoitettu ja valmiskin ottamaan (enemmän tai vähemmän onnistuneesti) huomioon myös vähemmistöjen etuja.

The white majority was large, prospering and confident enough to afford these “ethnic spoils”. Whites, being “responsible for everything” also took the blame for everything.

Mutta että hegemonian hiipuminen merkitsee myös sen valmiuden heikkenemistä. Jos ja kun entisestä kiistattomasta valtaenemmistöstä tulee (tai se mieltää niin tapahtuvan) vain yksi ryhmä muiden joukossa, voimistuvat myös itsekkyys ja taistelu omien etujen puolesta.

The US has been shifting to identity politics, and whites have started to shift to identity voting. It’s not hard to see the logic of it.

Samaa ajatusta voi testata myös Pohjoismaihin, vaikka hegemonia täällä onkin perinteisempi.

Onko ylivoimaisuuden ja jalomielisyyden (niin epämääräisiä kuin käsitteet ovatkin) asteilla yhteys?

Voiko erilaisten ryhmien valtasuhteiden lähestyminen tasa-arvoisuutta merkitäkin yhteiskunnallisen vakauden heikkenemistä?

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Pari pinnakkaista

Trumpin persoonasta saa tietysti mehukkaita juttuja, mutta olisiko hänen tilallaan melkein yhtä hyvin voinut olla Harold Brömp? Onko Trump kuitenkin vain vaahtopää ajan syvemmistä virtauksista?

Ja Sami Kuusela pohtii SK-kolumnissaan samaa, jota minäkin viimeistään jo Jytkyn aikoihin.

On mahtavaa saada tuhansia jakoja kuvalleen, jossa presidenttiehdokkaasta on photoshopattu Hitler tai kakkapökäle. Mutta eivät ne kenenkään päätä käännä, ne vain vahvistavat oman jengin kokemusta oikeamielisyydestään ja erinomaisuudestaan – ja tekevät saman vastustajille. Ja mikä pahinta: saavat epävarmoja ärsyyntymään.

Ainakin Twitter-virtani on all jytky again: oikeimmisto kauhistelee rahvaan tyhmyyttä ja rasistifasistikauheutta. Epäilen, että se asenne ei tuo rahvaasta vahvistuksia omalle puolelle.

Edit: vielä linkki tätä sivuten.

The left sorted everyone into identity groups and then told the people in the poorly-educated-white-male identity group that that's the only bad one. It mocked the members of this group mercilessly. It punished them for not being woke enough. It called them racists. It said their video games were sexist. 


maanantai 7. marraskuuta 2016

Lauantai-ilta

Kun istuu muina miehinä luistelukisojen pressipulpetissa naputtelemassa - mutta salibandyjuttuja. Ja tullaan kohteliaasti kysymään, etteiväthän ympärillä kirmailevat pikkuluistelijattaret vain häiritse herra lehdistöä.

Eivät häiritse, vakuutin, ja varmaankin saavat istua lehdistön paikoilla syömässä pehmistä ja kikattamassa kun ei täällä toimittajia tungeksi.

Aikanaan naputusten valmistuttua sopi sovitella läppäri takaisin reppuun ja räpsiä jokunen kuva. "Oman" seuran joukkueista etenkin.

Edelleenkin huomaan pitäväni enemmän kevyistä ja iloisista ohjelmista kuin taiteellisen maailmantuskaisista. Mutta en kyllä ymmärrä, mistä luovuussammiosta valmentajat vuodesta toiseen ammentavat uusia teemoja ja pukuideoita.

Kaukalossa palkintojenjaon jälkeen viihtyneet luistelijajoukot keksivät loputtomiin poseerauksia toistensa kännyköille. Yhdeksältä liukuivat viimeiset kuiville ja jääkone pääsi hurisemaan kierrokselleen.

Ulkona pakkanen oli kiristynyt syysasteikolla kirpeäksi ja hivuttautui ytimiin. Kävely kotiin vaati perillä mukillisen teetä.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Ennen oli paremmin

Kaikenlaista oli selvästi jäänyt hampaankoloon, ja ennen kaikki oli paremmin. Kuten elokuvamies itseironisesti totesikin hokevansa.

Intohimo ja substanssi vastaan opportunistit, byrokraatit ja muut tylsimykset. Asetelma kieltämättä houkuttaa mukaan kiivastumaan.

Systeemin kannalta von Baghin enemmänkin fiilispohjainen tuotanto on varmasti ollut vaikea integroitava.

Oikeastaan uskomatonta, että Sinisen laulun kokoinen tuotanto on lopulta saatu rahoitettua ja toteutettua.

Lapsuus ja henkilökohtaiset kokemukset, ilmeisen kovatkin. Miten ne ovat vaikuttaneet myöhemmin, pohti muistelija itsekin.

von Bagh harmittelee, että ei ehtinyt Helsinkiin ihan elokuvan kulta-aikaan ennen television yleistymistä. Itseä alkaa lukiessa hiukan harmittaa, ettei ehtinyt radikaalien aikakauteen kun ihanteet olivat vielä tallella ja parempi maailma mahdollinen. Mutta ainahan voi lukea muistelmia, katsoa 60-luvun elokuvia ja kuunnella Chydeniuksen lauluja.

torstai 3. marraskuuta 2016

Ne jyrää meitin

Kaipa Erkon ja Rafaela Seppälän kaltaiset nimet Guggenheim-hankkeen rahoittajalistassa riittävät selittämään Helsingin Sanomien systemaattisen vyörytyksen asiassa.

Kuten kilpailijalle työskentelevä toimittaja tiivisti:

Sinänsä kai mediatalo saa tukea mitä haluaa, mutta sitten ei pidä näytellä puolueetonta.

Journalismi.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Jotain sentään

Taivaan täydeltä etelänmatkojen markkinointimateriaalia.

Piha näyttää mustalta

Ei kuulunut unen läpi aura-autojen ruminaa
Ei täyttynyt some-virta lumikuvista
Harvoin saapuvat luvatut myrskytkään

tiistai 1. marraskuuta 2016

Sanat saattavat joltain osin kuvastaa mahdollista todellisuutta

Markkinointimielessä valituilla termeillä on haittapuolensa.

Kuten Facebookin "kaverit."

Aikaa menee hukkaan sen kauhistelussa, voiko jollain muka olla jopa tuhansia kavereita. Vertailu on mieletön, koska FB:n "kaveri" ei tarkoita samaa kuin yleiskielen "kaveri".

Sama tietysti koko kattotermin kohdalla.

"Sosiaalinen media" on alusta siinä missä kahvipöytäkin. "Ei se oikeasti mitään sosiaalista ole"-kauhistelu ei siksi osu mihinkään.

Suuri osa virtojeni some-kohinasta pyörii sen ympärillä, miten siellä näyttäisiin ja minkä firman pöhistin juuri nyt on nousussa tai kuolemaisillaan. Ne ovat tietenkin mainostoimistojen murheita. Tavallisen käyttäjän kannalta riittää, että löytää sinne, missä muutkin ihmiset notkuvat. Ja mieluiten maksutta.