Tuomas Kyrö
@TuomasKyr
IKL, SKP, SKDL, SMP, DEVA. Tunnen ihmisen, joka on äänestänyt niitä kaikki 1930-1980-luvulla. Takki kääntyi komeasti, monesti.
Mutta todistaako äänestettävän puolueen vaihtaminen, että "takki on kääntynyt"?
Kun minä äänestän jotain, ei se todista, että minusta olisi tullut jonkin puolueen kannattaja. Vaan ennemminkin, että valittava päättävä elin tuntuisi kaipaavan pienenpienen tuuppaisun siihen suuntaan, jota se puolue tai henkilö juuri sillä hetkellä tuntuisi edistävän.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2015
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Koska blogit ovat keskeneräisiä ajatuksia varten
Hämmentävät vaalit, joista ehkä joskus erikseen lisää.
Mutta tuo oppineen miehen Esko Valtaojan kolumni Turun Sanomissa kansan äänestettyä taas mitä sattuu.
”Demokratia on huonoin mahdollinen hallitusmuoto, lukuunottamatta niitä kaikkia muita, joita on aikojen saatossa kokeiltu”, sanoi Winston Churchill. Niinhän se on, mutta demokratiaakin voi yrittää kehittää. Olisiko sellainen demokratia mahdollinen, jossa täytyy tietää, ennen kuin on valta päättää?
Ajatuksentynkä, että valtaapitävien intressissä on rajoittaa päätöksentekoon osallistuvien määrää haluamakseen, ainakin, jos laajempaan joukkoon ei voi luottaa. Ovatko Esko Valtaojaa miellyttävät arvot saavuttaneet systeemissämme sellaisen aseman, että liian väljä demokratia uhkaa heikentää niiden asemaa?
Samaan liittyy mielikuvani, että esimerkiksi 60-luvulla ja vaikkapa 70-luvulla Koijärvellä silloista valtaa vastaan kapinoivat kiistivät lakien ja systeemin auktoriteetin. Mutta päästyään sittemmin kiinni vallankahvaan ja muuttamaan normit mieleisikseen he suhtautuvat niiden kyseenalaistamiseen huomattavasti nihkeämmin.
Eli epäilys, että kyse ei lopulta olisikaan muodoista vaan raadollisemmin vain siitä, mitä asioita kulloinenkin puhuja ajaa. Olisiko Valtaoja kirjoittanut kolumninsa, jos äänestäjät olisivat yhtä huterin perustein äänestäneet samaa puoluetta kuin hän, mikä se sitten lieneekään?
Mutta tuo oppineen miehen Esko Valtaojan kolumni Turun Sanomissa kansan äänestettyä taas mitä sattuu.
”Demokratia on huonoin mahdollinen hallitusmuoto, lukuunottamatta niitä kaikkia muita, joita on aikojen saatossa kokeiltu”, sanoi Winston Churchill. Niinhän se on, mutta demokratiaakin voi yrittää kehittää. Olisiko sellainen demokratia mahdollinen, jossa täytyy tietää, ennen kuin on valta päättää?
Ajatuksentynkä, että valtaapitävien intressissä on rajoittaa päätöksentekoon osallistuvien määrää haluamakseen, ainakin, jos laajempaan joukkoon ei voi luottaa. Ovatko Esko Valtaojaa miellyttävät arvot saavuttaneet systeemissämme sellaisen aseman, että liian väljä demokratia uhkaa heikentää niiden asemaa?
Samaan liittyy mielikuvani, että esimerkiksi 60-luvulla ja vaikkapa 70-luvulla Koijärvellä silloista valtaa vastaan kapinoivat kiistivät lakien ja systeemin auktoriteetin. Mutta päästyään sittemmin kiinni vallankahvaan ja muuttamaan normit mieleisikseen he suhtautuvat niiden kyseenalaistamiseen huomattavasti nihkeämmin.
Eli epäilys, että kyse ei lopulta olisikaan muodoista vaan raadollisemmin vain siitä, mitä asioita kulloinenkin puhuja ajaa. Olisiko Valtaoja kirjoittanut kolumninsa, jos äänestäjät olisivat yhtä huterin perustein äänestäneet samaa puoluetta kuin hän, mikä se sitten lieneekään?
torstai 16. huhtikuuta 2015
Muoto edellä
Sarkasmista tuskin on paremman maailman rakentamisen pääainesosaksi. Kirpeänä mausteena se voi kuitenkin terästää kokonaisuutta.
Kuten aiempana mainittu tohtori Dalrymple herkullisen kuivan brittiläisen sarkastisessa, tai niin ainakin luulen, tekstissään 'Not Ordinary Yorkshire Lads as we know them Jim'.
Samalla opin uuden ilmauksen: meum et tuum.
Kuten aiempana mainittu tohtori Dalrymple herkullisen kuivan brittiläisen sarkastisessa, tai niin ainakin luulen, tekstissään 'Not Ordinary Yorkshire Lads as we know them Jim'.
Samalla opin uuden ilmauksen: meum et tuum.
Ironisen käänteisesti käytetyn elitismi-sanan spontaanisti aiheuttaman reaktion sidonnaisuus sanan moitteliaampaan merkitykseen
Lisää elitismiä, kiitos, parahtaa Long Play sivuäänenään.
Pääasiasta on toki helppo olla samaa mieltä. Mutun ei pidä antaa syrjäyttää tietoa, joka on oikeasti perusteltu.
Muutamaan sivuhuomautukseen sivuääni kuitenkin yllyttää.
1. Kirjoitus sitoo ketterästi samaan nippuun koulutuksen, median ja politiikan, mutta etenkin viimeisen arvelisin sisältävän myös arvovalintoja, jotka eivät tieteellisesti tutkimalla lopullisesti ratkea. Muutoin voisimme poistaa rahvaan sotkemasta asioita ja antaa yhteiskunnallisen päätöksenteon tiedemiehille. He julistaisivat sitten kliinisten kalkyyliensä tuloksina oikeat ratkaisut kaikkeen.
2. Kirjoituksen julkaiseminen parahiksi vaaliviikolla pistää miettimään, onko sen tarkoituksena tehdä oma pieni osansa taistelussa populistisia, uskonnollisia sun muita huuhaapuolueita vastaan.
3. Olen näkevinäni (tässäkin) aavistuksenomaista huolta tyhmän kansan kohtalosta sen altistuessa väärille vaikutteille. Kuten tapana on, kirjoittaja ikään kuin jalosti lukee itsensä mukaan, vaikka näkökulma saattaa lopulta olla hiukan korkeammalla. Vähän aikaa sitten Dalrympleä siteerasin:
The kind of guilt I have described is designed to demonstrate the superior moral sensibility of those who express it. “I am not like the mass,” that person tells himself, “who see only appearances. I, by contrast, make no hasty censorious judgments and suffer no vulgar prejudices, and see through to the moral reality of things with my gimlet or X-ray intellect.” And in the process, he displays his superiority for others of like mind to see and approve; for they are the Brahmin caste of moral philosophy to which he wants to belong.
(Voi tosin olla, että sellainen näkokulma tulee väistämättä mukaan kaikkeen asioiden sanalliseen tarkasteluun. Itse tietenkin syyllistyn vastaavaan siinä kuin kaikki muutkin someviisastelijat.)
Sanoinko jo, että Long Playn artikkelin pääpointista olin toki samaa mieltä?
Pääasiasta on toki helppo olla samaa mieltä. Mutun ei pidä antaa syrjäyttää tietoa, joka on oikeasti perusteltu.
Muutamaan sivuhuomautukseen sivuääni kuitenkin yllyttää.
1. Kirjoitus sitoo ketterästi samaan nippuun koulutuksen, median ja politiikan, mutta etenkin viimeisen arvelisin sisältävän myös arvovalintoja, jotka eivät tieteellisesti tutkimalla lopullisesti ratkea. Muutoin voisimme poistaa rahvaan sotkemasta asioita ja antaa yhteiskunnallisen päätöksenteon tiedemiehille. He julistaisivat sitten kliinisten kalkyyliensä tuloksina oikeat ratkaisut kaikkeen.
2. Kirjoituksen julkaiseminen parahiksi vaaliviikolla pistää miettimään, onko sen tarkoituksena tehdä oma pieni osansa taistelussa populistisia, uskonnollisia sun muita huuhaapuolueita vastaan.
3. Olen näkevinäni (tässäkin) aavistuksenomaista huolta tyhmän kansan kohtalosta sen altistuessa väärille vaikutteille. Kuten tapana on, kirjoittaja ikään kuin jalosti lukee itsensä mukaan, vaikka näkökulma saattaa lopulta olla hiukan korkeammalla. Vähän aikaa sitten Dalrympleä siteerasin:
The kind of guilt I have described is designed to demonstrate the superior moral sensibility of those who express it. “I am not like the mass,” that person tells himself, “who see only appearances. I, by contrast, make no hasty censorious judgments and suffer no vulgar prejudices, and see through to the moral reality of things with my gimlet or X-ray intellect.” And in the process, he displays his superiority for others of like mind to see and approve; for they are the Brahmin caste of moral philosophy to which he wants to belong.
(Voi tosin olla, että sellainen näkokulma tulee väistämättä mukaan kaikkeen asioiden sanalliseen tarkasteluun. Itse tietenkin syyllistyn vastaavaan siinä kuin kaikki muutkin someviisastelijat.)
Sanoinko jo, että Long Playn artikkelin pääpointista olin toki samaa mieltä?
keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Vaalispammiviikot
En jaksa katsoa TV:n tai muitakaan vaalikeskusteluja.
Arvelen vuosien mittaan saaneeni puolueiden linjoista ainakin summittaisen kuvan heidän tosipaikassa ajamiensa asioiden ja lausumiensa kannanottojen pohjalta. Sen päälle ei kiinnosta, heittikö joku puheenjohtaja väittelyssä nokkelan tokaisun tai istuiko joku esiintymisen asiantuntijoiden mielestä vakuuttavassa asennossa.
Jos jaksaisi käyttää politiikan seuraamiseen enemmän aikaa, se kannattaisi ohjata eduskunnan pöytäkirjojen ja talousanalyysien tutkimiseen. Yllättävän moni tuntuu äänestävän muuta kuin mitä myyntipuheissaan väittää.
Some-virrassani käy ihmisinä sääliksi ehdokkaita kun näkee, millä kouristuksenomaisella rutistuksella he kääntävät jokaisen kiven äänien eteen. Twitterissä olen pudottanut seurannasta jo aika monta virran omakehulla tukkijaa. Osan saatan löytää vaalien jälkeen uudelleen, osa katoaa näkyvistä iäksi.
- - -
Jos vaaliennuste pitäisi tehdä Twitter-virtani perusteella, prognoosi olisi helppo. Vihreät saisivat 100 paikkaa, vasemmistoliitto 60, kokoomus 35, kepunaadit 3 ja persut 2.
Arvelen vuosien mittaan saaneeni puolueiden linjoista ainakin summittaisen kuvan heidän tosipaikassa ajamiensa asioiden ja lausumiensa kannanottojen pohjalta. Sen päälle ei kiinnosta, heittikö joku puheenjohtaja väittelyssä nokkelan tokaisun tai istuiko joku esiintymisen asiantuntijoiden mielestä vakuuttavassa asennossa.
Jos jaksaisi käyttää politiikan seuraamiseen enemmän aikaa, se kannattaisi ohjata eduskunnan pöytäkirjojen ja talousanalyysien tutkimiseen. Yllättävän moni tuntuu äänestävän muuta kuin mitä myyntipuheissaan väittää.
Some-virrassani käy ihmisinä sääliksi ehdokkaita kun näkee, millä kouristuksenomaisella rutistuksella he kääntävät jokaisen kiven äänien eteen. Twitterissä olen pudottanut seurannasta jo aika monta virran omakehulla tukkijaa. Osan saatan löytää vaalien jälkeen uudelleen, osa katoaa näkyvistä iäksi.
- - -
Jos vaaliennuste pitäisi tehdä Twitter-virtani perusteella, prognoosi olisi helppo. Vihreät saisivat 100 paikkaa, vasemmistoliitto 60, kokoomus 35, kepunaadit 3 ja persut 2.
maanantai 13. huhtikuuta 2015
(Yle) Puhetta korville
Atik Ismail Lindgrenin sekä Sihvosen vieraana ja Tuomas Enbuske Katariina Sourin sohvalla olivat ladattuina jo lauantain Seinäjoen-matkalle, mutta ehdin kuunnella vasta tänään kuvia säädellessäni.
Ismail hyvänä yhdistelmänä tunnetta, muistelmia ja ihmistä, jonka komeat julkisivut on jo aikaa sitten katarttisesti (?) kaadettu. Ja totta kai itselleni nostalgiaväylänä. Niihin aikoihin kun TV:ssä oli kaksi kanavaa, ravintolassa ei kävelty takki päällä pöytään ja me nappulat lähdimme läksyt tehtyämme ja Hurriganesia kuunneltuamme katsomaan Klubin tai IFK:n matsia.
Enbuske aina virkistävänä kuunneltavana, siksikin, että toteaa ääneen myös asiat, joita ei saisi, koska ne eivät ole mukavia. Kysymys lapsuuden leikeistä ja niiden yhteydestä johonkin jätti miettimään, mutta unista ja eläimistä ei olisi tarvinnut udella niin paljon.
Ja Katariina Sourin ihastuttava naurunkiherrys. Siitä voisi saada oman radio-ohjelmansa, ainakin lyhyen.
Etsittävä Yle Areenasta lisää ladattavaa.
Ismail hyvänä yhdistelmänä tunnetta, muistelmia ja ihmistä, jonka komeat julkisivut on jo aikaa sitten katarttisesti (?) kaadettu. Ja totta kai itselleni nostalgiaväylänä. Niihin aikoihin kun TV:ssä oli kaksi kanavaa, ravintolassa ei kävelty takki päällä pöytään ja me nappulat lähdimme läksyt tehtyämme ja Hurriganesia kuunneltuamme katsomaan Klubin tai IFK:n matsia.
Enbuske aina virkistävänä kuunneltavana, siksikin, että toteaa ääneen myös asiat, joita ei saisi, koska ne eivät ole mukavia. Kysymys lapsuuden leikeistä ja niiden yhteydestä johonkin jätti miettimään, mutta unista ja eläimistä ei olisi tarvinnut udella niin paljon.
Ja Katariina Sourin ihastuttava naurunkiherrys. Siitä voisi saada oman radio-ohjelmansa, ainakin lyhyen.
Etsittävä Yle Areenasta lisää ladattavaa.
torstai 9. huhtikuuta 2015
Harmaa Jaguar ja ämpärin musta vesi
Liekö kaksi kertaa yhdeksänkymmentäminuuttinen The Great Train Robbery sitten minisarja vai tuplaelokuva, näkemisen arvoinen kumminkin.
Tarina sinänsä, mutta lisäksi 60-luvun Britannia. Miesten ja naisten puvut, kapeat solmiot, silmälasit. Harmaat Jaguarit, vihreät Range Roverit ja Bedford-kuormuri. Junat. Ja hahmot. Nuoren Michael Cainen mieleen tuonut ryöstöliigan pääjehu sekä Jim Broadbentin ja Robert Glenisterin esittämät copper hard as a nail -hahmot.
Lopuksi oli vielä kerrattava tarina Wikipediasta.
Suomen keväässä 2015 aurinkoista ja leppeää. Viime vuotta lämpöisempää kuurata Sonera Stadiumin penkkejä liiga-avausta varten. Kaksi tai kolme kuppi-istuinta kerrallaan karhunkielellä, sitten rätillä.
Vesi valkoisessa ämpärissä alkoi nopeasti mustua kaupungin noesta ja pölystä. Ja selkä jäykistyä toistuvasta liikkeestä, joka olisi voinut olla Mr. Miyagin käskemä. Kohta koikkelehdin vettä vaihtamaan kuin Notre Damen kellonsoittaja.
Illalla Yle Teemalla Kaurismäen Rikos ja rangaistus. Aino Seppo ja Markku Toikka nuorina, Esko Nikkarikin melkein. Mutta pääosassa 32 vuoden takainen Helsinki.
Tarina sinänsä, mutta lisäksi 60-luvun Britannia. Miesten ja naisten puvut, kapeat solmiot, silmälasit. Harmaat Jaguarit, vihreät Range Roverit ja Bedford-kuormuri. Junat. Ja hahmot. Nuoren Michael Cainen mieleen tuonut ryöstöliigan pääjehu sekä Jim Broadbentin ja Robert Glenisterin esittämät copper hard as a nail -hahmot.
Lopuksi oli vielä kerrattava tarina Wikipediasta.
Suomen keväässä 2015 aurinkoista ja leppeää. Viime vuotta lämpöisempää kuurata Sonera Stadiumin penkkejä liiga-avausta varten. Kaksi tai kolme kuppi-istuinta kerrallaan karhunkielellä, sitten rätillä.
Vesi valkoisessa ämpärissä alkoi nopeasti mustua kaupungin noesta ja pölystä. Ja selkä jäykistyä toistuvasta liikkeestä, joka olisi voinut olla Mr. Miyagin käskemä. Kohta koikkelehdin vettä vaihtamaan kuin Notre Damen kellonsoittaja.
Illalla Yle Teemalla Kaurismäen Rikos ja rangaistus. Aino Seppo ja Markku Toikka nuorina, Esko Nikkarikin melkein. Mutta pääosassa 32 vuoden takainen Helsinki.
Olisi pitänyt ajallaan tallentaa
Blogien kulta-aikoina oli niin paljon mielenkiintoista. Kuten Ilkka Kokkarisen tekstit. Kaikesta ei tarvinnut olla samaa mieltä, mutta olivathan ne rinnastukset ja näkökulmat usein oivaltavuudessaan mestarillisia.
Muutama näyte on tallentunut jälkipolville siteerauksina.
Nyt on tyydyttävä toiseen skeptiseen tohtoriin Theodor Dalrympleen, jonka kuitenkin usein jää vieraampien kulttuuristen viittaustensa vuoksi etäisemmäksi.
Muutama näyte on tallentunut jälkipolville siteerauksina.
Nyt on tyydyttävä toiseen skeptiseen tohtoriin Theodor Dalrympleen, jonka kuitenkin usein jää vieraampien kulttuuristen viittaustensa vuoksi etäisemmäksi.
Syndikointia
Käytän toisaalle kirjoittamani kommentin myös tässä:
Alkuperäinen alustus sai miettimään yhteiskuntamme ( kulttuurimme / jonkinlaisen yhteisön / noteeraamieni kannanottojen) suhtautumista älykkyyden käsitteeseen.
Vaikutelmani on, että "älykkyydestä" puhuminen koetaan meillä pikemminkin pelottavaksi tai julmaksi ja mainittuaan moisen pitää heti puhdistaa suu vähättelemällä älykkyyden merkitystä tai muistuttamalla perään, että tärkeämpää on "tunneäly".
Ja toisekseen, että kun muuan vanha tiedemies sanoi eräiden kansojen olevan toisia vähemmän älykkäitä, sitä paheksuttiin. Mutta taannoisessa uutisessa suomalaisten älykkyyden alenemisesta ei nähty mitään moitittavaa.
Sinänsä en tiedä, onko "älykkyyden" käsitteellä muuta kuin teoreettista merkitystä. Pragmaatikko saattaisi sen sijaan keskittyä yksilöiden ja ryhmien tekoihin.
Alkuperäinen alustus sai miettimään yhteiskuntamme ( kulttuurimme / jonkinlaisen yhteisön / noteeraamieni kannanottojen) suhtautumista älykkyyden käsitteeseen.
Vaikutelmani on, että "älykkyydestä" puhuminen koetaan meillä pikemminkin pelottavaksi tai julmaksi ja mainittuaan moisen pitää heti puhdistaa suu vähättelemällä älykkyyden merkitystä tai muistuttamalla perään, että tärkeämpää on "tunneäly".
Ja toisekseen, että kun muuan vanha tiedemies sanoi eräiden kansojen olevan toisia vähemmän älykkäitä, sitä paheksuttiin. Mutta taannoisessa uutisessa suomalaisten älykkyyden alenemisesta ei nähty mitään moitittavaa.
Sinänsä en tiedä, onko "älykkyyden" käsitteellä muuta kuin teoreettista merkitystä. Pragmaatikko saattaisi sen sijaan keskittyä yksilöiden ja ryhmien tekoihin.
tiistai 7. huhtikuuta 2015
Vitsikortti ei nyt auttanut
Hesari lanseerasi kisan löytääkseen kutsumanimen virolaiselle veljeskansallemme, jolta sellainen arkikielessä puuttuu.
Valmiiden ehdotusten laajassa joukossa oli nähdäkseni sekä neutraaleja että pikkuilkeitä.
Nousi kohu. Kuulemma sopimatonta, rasistista ja törkeää. Hesari poisti kisan ja pahoitteli.
Minä en ymmärtänyt, mikä oli ongelma. Yritin kysyä Twitterissä viisaammilta, mikä oli pahaa.
Muutamia vastauksia:
Lempinimen kantajalla oikeus määritellä sen sopivuus. Ihmisryhmän negatiivinen leimaaminen edes vitsinä väärin. #eivihapuheelle
Mielikuvia muokataan ja ylläpidetään huumorin kautta. #vitsikortti ei nyt auta.
Stereotyyppinen leimaaminen väärin aina, mutta polkee vain vähemmistöjen oikeuksia.
En oikein ymmärtänyt vieläkään. Esimerkiksi sitä, kuka, missä ja milloin oli ja on se vähemmistö. Minusta olisi voinut todeta, että no jaa, ei ehkä maailman hauskin juttuidea mutta mahtuuhan näitä mediaan.
Yritän jatkaa sopimattoman vihapuheen rajojen löytämistä. Hypoteesini on, että rajojen venyttäminen liian laajalle uhkaa laimentaa koko käsitteen.
Valmiiden ehdotusten laajassa joukossa oli nähdäkseni sekä neutraaleja että pikkuilkeitä.
Nousi kohu. Kuulemma sopimatonta, rasistista ja törkeää. Hesari poisti kisan ja pahoitteli.
Minä en ymmärtänyt, mikä oli ongelma. Yritin kysyä Twitterissä viisaammilta, mikä oli pahaa.
Muutamia vastauksia:
Lempinimen kantajalla oikeus määritellä sen sopivuus. Ihmisryhmän negatiivinen leimaaminen edes vitsinä väärin. #eivihapuheelle
Mielikuvia muokataan ja ylläpidetään huumorin kautta. #vitsikortti ei nyt auta.
Stereotyyppinen leimaaminen väärin aina, mutta polkee vain vähemmistöjen oikeuksia.
En oikein ymmärtänyt vieläkään. Esimerkiksi sitä, kuka, missä ja milloin oli ja on se vähemmistö. Minusta olisi voinut todeta, että no jaa, ei ehkä maailman hauskin juttuidea mutta mahtuuhan näitä mediaan.
Yritän jatkaa sopimattoman vihapuheen rajojen löytämistä. Hypoteesini on, että rajojen venyttäminen liian laajalle uhkaa laimentaa koko käsitteen.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Vaaliväsymys
(Etenkin somekuplassani) väsyneen pakonomaista omien kehumista ja vastustajien painamista, liioiteltuja närkästymisiä ja jyrähdyksiä.
Onneksi enää pari viikkoa vaalihysteriaa.
Sitten ihmiset alkavat pikkuhiljaa taas palautua normaaleiksi.
Onneksi enää pari viikkoa vaalihysteriaa.
Sitten ihmiset alkavat pikkuhiljaa taas palautua normaaleiksi.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Konflikti kontekstissa
YouTubesta silmiin sattunut dokumentti The Falklands War - The Untold Story osoittautui tavallista kattavammaksi.
Veteraanit, kaatuneiden omaiset, poliitikot molemmilta puolilta asettelemassa jälkikäteen asioita yhteyksiinsä.
Brittien ydinsukellusveneen torpedoilla upottama General Belgrano ja eloonjääneet ajautumassa hyisellä merellä kohti Antarktista monen paleltuessa hengiltä. Nuorukainen, jonka pelastusmiehistö ensin luuli vain rauhallisesti nukkuvan lautan päällä. Ja sitten leikkaus nuorukaisen äitiin, joka kertoo, miten sai tiedon poikansa kaatumisesta.
Englantilainen sairaanhoitajatar kertomassa järkytyksestä hänen astuessaan saliin, joka oli täynnä pommitetussa laivassa pahoin palaneita sotilaita.
Vuorollaan haastatteluissa pommit pudottanut argentiinalainen pilotti ja kohteena olleen aluksen kapteeni.
Viiksekkään veteraanin silmiin kihoavat kyyneleet hänen muistellessaan silpoutuneiden ruumiiden keräämistä hyisen tuulen piiskaamasta maastosta.
Leski muistelemassa, miten katkeralta tuntui seurata voitokkaan task forcen paluuta väkijoukkojen hurratessa, konfettisateen täyttäessä ilman ja Rule Britannian pauhatessa. Kun heidän perheelleen jäi vain puolustusministeriön surunvalittelusähke ja muovipussillinen kosteita henkilökohtaisia tavaroita.
Oliko se sen arvoista, jää ilmaan viimeinen kysymys.
Veteraanit, kaatuneiden omaiset, poliitikot molemmilta puolilta asettelemassa jälkikäteen asioita yhteyksiinsä.
Brittien ydinsukellusveneen torpedoilla upottama General Belgrano ja eloonjääneet ajautumassa hyisellä merellä kohti Antarktista monen paleltuessa hengiltä. Nuorukainen, jonka pelastusmiehistö ensin luuli vain rauhallisesti nukkuvan lautan päällä. Ja sitten leikkaus nuorukaisen äitiin, joka kertoo, miten sai tiedon poikansa kaatumisesta.
Englantilainen sairaanhoitajatar kertomassa järkytyksestä hänen astuessaan saliin, joka oli täynnä pommitetussa laivassa pahoin palaneita sotilaita.
Vuorollaan haastatteluissa pommit pudottanut argentiinalainen pilotti ja kohteena olleen aluksen kapteeni.
Viiksekkään veteraanin silmiin kihoavat kyyneleet hänen muistellessaan silpoutuneiden ruumiiden keräämistä hyisen tuulen piiskaamasta maastosta.
Leski muistelemassa, miten katkeralta tuntui seurata voitokkaan task forcen paluuta väkijoukkojen hurratessa, konfettisateen täyttäessä ilman ja Rule Britannian pauhatessa. Kun heidän perheelleen jäi vain puolustusministeriön surunvalittelusähke ja muovipussillinen kosteita henkilökohtaisia tavaroita.
Oliko se sen arvoista, jää ilmaan viimeinen kysymys.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
