Viilenevä tiistai-ilta syyskuun lopussa

Vanhempainillan koko koulun osuudessa suuressa jumppasalissa rehtori alusti suunnitteilla olevasta opetussuunnitelmasta. Kommentoimaan haastetut vanhemmat toivoivat lisää liikuntaa, taideaineita, matematiikkaa ja hengähdystaukoja. Koulupäivät taitaisivat pidetä, rehtori ynnäsi.

Suoraan sanottuna se tunti oli kyllä hukkaanheitetty osa elämääni.

Luokassa aika vähän väkeä. Kysymysten rivien välissä selvästi jotain, mitä en tiennyt.

Kotimatkalla Alepasta kevytmetvurstia ja kolme purkkia maitoa.

Oli kiireinen päivä.

Turvapaik

En tiedä, onko tämä ikävästi sanottu, mutta turvapaik ja pakol ovat medialaitteissani tämän päivän Ulb. Kun niiden jatkona harvoin on mitään varsinaisesti uutta informaatiota.

Proletaarin pelastus: kirjasto ja Lidl

Tai ehkä pikemminkin prekaarin.

Töölön kirjaston remontin jatkuessa on varaukset tilattava Helsinki 10 -kirjastoon, jossa tiskintakuiset nuoret tuovat visiittiin Smithin ja Jonesin sketsiklassikon tunnelmaa.

Vaan löysin minä ne varaukset sieltä kulman takaa itsepalveluhyllystä.

Samalla reissulla sopi selata männäviikkoista Suomen Kuvalehteä. Lukupöydässä kaksi rouvashenkilöä keskusteli Hesarin kadonneesta kulttuuriosiosta. Löytyi se, tällä kertaa. Jotkut leikkelevät lehdistä osia, tuli keskustelussa esiin.

Lidlin tomaatit olivat kallistuneet mutta hinta edelleen vain hiukan yli puolet Alepan vastaavasta. Vuoden saunaoluet kannattaisi kyllä hakea Tallinnasta niin kuin muutkin taloudellisesti järkevät tekevät.

Valosta, varjosta ja vähän väreistä

Huomasin Yle Puheen aamun keskustelun Hannes Heikuran valokuvista hiukan myöhässä, mutta onneksi ohjelma ilmestyi pikimmiten myös Areenaan. Sieltä sopi paikata alku.

Puhetta kuvista ja niiden taustoista eikä kameroiden ominaisuuksista. Valokuvauksesta onneksi onkin aika paljon esimerkiksi katsottavia dokumentteja YouTubessa.

Vimeosta löytyi myös aamun ohjelmassa mainittu mestarin viimesyksyinen videohaastattelu.

Alkaa tehdä mieli tehdä itsekin joskus hyvä valokuva. Siis tehdä, ei ottaa, koska nähdäkseni kuvat nimenomaan tehdään.

Kiintoisa oli myös ohjelmassa vilahtanut termipohdinta esimerkiksi lehtikuvaajan, taidevalokuvaajan ja valokuvaajan välillä. Miten kukakin haluaa itseään kuvien suhteen määritellä.

Itse olen tyyppi, joka joskus räpsii erilaisilla kameroilla kuvia.

Ei toki yhtä hieno kuin ne vanhat hiomavaunut

Hiukan kuin matkalla Raidin Suomeen

Kampin Lidlistä kaurahiutaleita, tomaatteja, raejuustoa, hapankorppuja, halvimpia broilerisuikaleita, nuudeleita. Siellä silmiinpistävä osa asiakaskunnasta on maahanmuuttajataustaisia tai vaatimattomasti pukeutuvia kantasuomalaisia tai muuten vain aika eri näköistä porukkaa kuin vaikkapa Stockan Herkussa. Niin ainakin oletan.

Tihkusateessa kotiin kävellessä mietin, kuinka lempisarjoihini lukeutuva Raid päivä päivältä osuvammin kuvaa Suomea tai ehkäpä talousuutisten valossa ainakin tulevaa sellaista.

Raidin dystopiassa tuskissaan vaikeroivat köyhät viruvat sairaalan nuhruisilla käytävillä ja poliisit hikoilevat ahtaissa tilapäistiloissa. Köyhä yrittää soittaa ambulanssia puolison otettua yliannoksen unilääkettä, mutta yksityisellä puolella kysytään ensimmäiseksi vakuutusta tai luottokortin numeroa, julkisella taas kaikki linjat ovat varattuja ja automaatti neuvoo yrittämään myöhemmin uudelleen.

Samaan aikaan miljonääri-Hallvik ja korruptoituneet korkeat virkamiehet istuvat nahkanojatuoleissaan armanjakkia siemailemassa tai Jaguarin takapenkillä matkalla liikeneuvotteluihin.

Nokian tuho on hiukan laimentanut Espoon Erityistalousalue -visiota, mutta esimerkiksi länsinaapurimme innokkuutta jättää sosiaalinen asuminen Helsingin ja Vantaan huoleksi voitaneen pitää saman ajattelun yhtenä ulottuvuutena.

Raidissa hyvyys löytyy vähäosaisten keskinäisestä solidaarisuudesta aina rosvoja ja poliiseja myöten, ajattelin, mutta toisaalta. Se köyhienkin keskinäinen lämpö saattaa tosipaikassa käydä aika vähiin kun tilanne oikein kiristyy.

Ehkä osuvampaa olisi miettiä solidaarisuuden ulottuvuuden kapenemista yhä pienempiin ryhmiin. Ehkä yhteiskunnan tai valtion sijasta kohta ollaan lojaaleja enää perheelle, suvulle, omalle kaveriporukalle tai mikä kenellekin se oma joukko onkaan. Väittävät eräissä eteläisemmissä maissa niin olleen tähänkin saakka.

Kai niin sitten on, jos siltä näyttää

Pääministerin puhe, jonka itse skippasin, näytti puhuttavan sekä ennen että jälkeen. Viestintäkonsultit luennoivat toistensa päälle, olivatko kanava, käsien asento, ilmeet ja intonaatio kohdillaan.

Lienenkö itse liian yksioikoinen vai relevantteja asioita etsimään koulutettu kun esitystapaa enemmän kiinnostaisi, mitä sanottiin.

Mutta tokihan viestintäkonsultit ovat nimenomaan viestintäkonsultteja. Kai vasarakin etsii joka ongelmasta naulaa.

Yltäkylläisyys lisää joviaalisuutta

Friends? Your friends? If you lock them together in a room with no food for a week... then you could see, what it is, friends!

Keskitysleireistä selvinneen isän puuskahdus Amerikan mukavuudessa elävälle pojalleen Art Spiegelmanin sarjakuvassa Maus on noussut viime päivinä mieleen.

Tämän päivän Suomessa harva näkee konkreettisesti nälkää, mutta aikojen kiristyminen totutusta tuntuu ilmapiirissä. Toisin kuin runsauden aikoina, nyt pistää silmään, kuka saa enemmän ja millaisin perustein.

Kakku pienenee samalla kun jakajia on pyrkimässä osille aina vain enemmän.

Kun paluuta yltäkylläisyyteen ei ilmeisesti enää ole näköpiirissä, on mielenkiintoista ja jossain määrin huolestuttavaa nähdä, mitä tästä kaikesta vielä tulee.

Havaitsevinani merkkejä solidaarisuuden (ja sen yhden merkin veronmaksumotivaation) rapautumisesta sekä systeemin legitimiteetin lisääntyvästä kyseenalaistamisesta.

Cover of Maus Volume I (1986 Pantheon Books). Art by Art Spiegelman.

Same faces, same instruments

Perjantai Energia Areenalla, osa sunnuntaista koneen äärellä joukkueiden pelatessa Malmössä.

Maanantaiaamuna kirjoitin aiheesta ennen lähtöä Hartwall Arenalle kauden näkymiä kuuntelemaan.

Kävellen kotiin. Pasilan poliisitalon maasto näkyi tulvivan turvapaikanhakijoita.

Nordenskiöldinkadulla pyöräili nainen jalkakäytävällä metrin päässä punaiseksi maalatusta pyöräkaistasta.

Alkusyksy tuoksuu mullalta, märältä asvaltilta ja koulukeittolan lihakasvispadalta. Pian saapuu maatuvien lehtien paksu aromi.

Riippuu katseen suunnasta

Hallituksen visiot leikkauksista kuohuttavat, ja kohta kai on alettava hamstrata niitä hernekeittopurkkeja yleislakon varalle.

Pienyrittäjä ei kuitenkaan näyttäisi olevan menettämässä oikein mitään. Kun ei tähän astikaan ole ollut palkallisia sairaspäiviä, kesälomia tai sunnuntailisiä.

Tummien uutisten keskellä hyvääkin. Salamalaitteita lainannut oli niitä palauttaessaan lisännyt kassiin mielenkiintoista luettavaa. Tai pitäisikö sanoa katseltavaa.

Kuplassa

Päivän pöhinä on, että eräät mediasaitit sulkevat toistaiseksi kommenttiosastonsa käsistä riistäytyneen mesomisen johdosta.

En tunne asiaa kun olen oppinut olemaan kurkkaamatta moisiin.

Vastaava pätee sosiaalisen median virtoihini, joista olen onnistunut ilmeisen tehokkaasti kitkemään kaikenlaiset vihapuhujat sun muut ilkiöt. Sivuvaikutuksena on, hyvisten jäätyä, että nyt tunnen seuraavani vierestä kiihtynyttä puhelinkeskustelua, josta kuulen vain toisen osapuolen repliikit.

Eloa eräänlaisessa kuplassa, siis.
- - -
Illalla junnupelistä Tuusulasta palatessa nousi maisemaan Vantaanjoen kohdalla sakea usva. Taitaa tehdä syksyä.