Atik Ismail Lindgrenin sekä Sihvosen vieraana ja Tuomas Enbuske Katariina Sourin sohvalla olivat ladattuina jo lauantain Seinäjoen-matkalle, mutta ehdin kuunnella vasta tänään kuvia säädellessäni.
Ismail hyvänä yhdistelmänä tunnetta, muistelmia ja ihmistä, jonka komeat julkisivut on jo aikaa sitten katarttisesti (?) kaadettu. Ja totta kai itselleni nostalgiaväylänä. Niihin aikoihin kun TV:ssä oli kaksi kanavaa, ravintolassa ei kävelty takki päällä pöytään ja me nappulat lähdimme läksyt tehtyämme ja Hurriganesia kuunneltuamme katsomaan Klubin tai IFK:n matsia.
Enbuske aina virkistävänä kuunneltavana, siksikin, että toteaa ääneen myös asiat, joita ei saisi, koska ne eivät ole mukavia. Kysymys lapsuuden leikeistä ja niiden yhteydestä johonkin jätti miettimään, mutta unista ja eläimistä ei olisi tarvinnut udella niin paljon.
Ja Katariina Sourin ihastuttava naurunkiherrys. Siitä voisi saada oman radio-ohjelmansa, ainakin lyhyen.
Etsittävä Yle Areenasta lisää ladattavaa.
maanantai 13. huhtikuuta 2015
torstai 9. huhtikuuta 2015
Harmaa Jaguar ja ämpärin musta vesi
Liekö kaksi kertaa yhdeksänkymmentäminuuttinen The Great Train Robbery sitten minisarja vai tuplaelokuva, näkemisen arvoinen kumminkin.
Tarina sinänsä, mutta lisäksi 60-luvun Britannia. Miesten ja naisten puvut, kapeat solmiot, silmälasit. Harmaat Jaguarit, vihreät Range Roverit ja Bedford-kuormuri. Junat. Ja hahmot. Nuoren Michael Cainen mieleen tuonut ryöstöliigan pääjehu sekä Jim Broadbentin ja Robert Glenisterin esittämät copper hard as a nail -hahmot.
Lopuksi oli vielä kerrattava tarina Wikipediasta.
Suomen keväässä 2015 aurinkoista ja leppeää. Viime vuotta lämpöisempää kuurata Sonera Stadiumin penkkejä liiga-avausta varten. Kaksi tai kolme kuppi-istuinta kerrallaan karhunkielellä, sitten rätillä.
Vesi valkoisessa ämpärissä alkoi nopeasti mustua kaupungin noesta ja pölystä. Ja selkä jäykistyä toistuvasta liikkeestä, joka olisi voinut olla Mr. Miyagin käskemä. Kohta koikkelehdin vettä vaihtamaan kuin Notre Damen kellonsoittaja.
Illalla Yle Teemalla Kaurismäen Rikos ja rangaistus. Aino Seppo ja Markku Toikka nuorina, Esko Nikkarikin melkein. Mutta pääosassa 32 vuoden takainen Helsinki.
Tarina sinänsä, mutta lisäksi 60-luvun Britannia. Miesten ja naisten puvut, kapeat solmiot, silmälasit. Harmaat Jaguarit, vihreät Range Roverit ja Bedford-kuormuri. Junat. Ja hahmot. Nuoren Michael Cainen mieleen tuonut ryöstöliigan pääjehu sekä Jim Broadbentin ja Robert Glenisterin esittämät copper hard as a nail -hahmot.
Lopuksi oli vielä kerrattava tarina Wikipediasta.
Suomen keväässä 2015 aurinkoista ja leppeää. Viime vuotta lämpöisempää kuurata Sonera Stadiumin penkkejä liiga-avausta varten. Kaksi tai kolme kuppi-istuinta kerrallaan karhunkielellä, sitten rätillä.
Vesi valkoisessa ämpärissä alkoi nopeasti mustua kaupungin noesta ja pölystä. Ja selkä jäykistyä toistuvasta liikkeestä, joka olisi voinut olla Mr. Miyagin käskemä. Kohta koikkelehdin vettä vaihtamaan kuin Notre Damen kellonsoittaja.
Illalla Yle Teemalla Kaurismäen Rikos ja rangaistus. Aino Seppo ja Markku Toikka nuorina, Esko Nikkarikin melkein. Mutta pääosassa 32 vuoden takainen Helsinki.
Olisi pitänyt ajallaan tallentaa
Blogien kulta-aikoina oli niin paljon mielenkiintoista. Kuten Ilkka Kokkarisen tekstit. Kaikesta ei tarvinnut olla samaa mieltä, mutta olivathan ne rinnastukset ja näkökulmat usein oivaltavuudessaan mestarillisia.
Muutama näyte on tallentunut jälkipolville siteerauksina.
Nyt on tyydyttävä toiseen skeptiseen tohtoriin Theodor Dalrympleen, jonka kuitenkin usein jää vieraampien kulttuuristen viittaustensa vuoksi etäisemmäksi.
Muutama näyte on tallentunut jälkipolville siteerauksina.
Nyt on tyydyttävä toiseen skeptiseen tohtoriin Theodor Dalrympleen, jonka kuitenkin usein jää vieraampien kulttuuristen viittaustensa vuoksi etäisemmäksi.
Syndikointia
Käytän toisaalle kirjoittamani kommentin myös tässä:
Alkuperäinen alustus sai miettimään yhteiskuntamme ( kulttuurimme / jonkinlaisen yhteisön / noteeraamieni kannanottojen) suhtautumista älykkyyden käsitteeseen.
Vaikutelmani on, että "älykkyydestä" puhuminen koetaan meillä pikemminkin pelottavaksi tai julmaksi ja mainittuaan moisen pitää heti puhdistaa suu vähättelemällä älykkyyden merkitystä tai muistuttamalla perään, että tärkeämpää on "tunneäly".
Ja toisekseen, että kun muuan vanha tiedemies sanoi eräiden kansojen olevan toisia vähemmän älykkäitä, sitä paheksuttiin. Mutta taannoisessa uutisessa suomalaisten älykkyyden alenemisesta ei nähty mitään moitittavaa.
Sinänsä en tiedä, onko "älykkyyden" käsitteellä muuta kuin teoreettista merkitystä. Pragmaatikko saattaisi sen sijaan keskittyä yksilöiden ja ryhmien tekoihin.
Alkuperäinen alustus sai miettimään yhteiskuntamme ( kulttuurimme / jonkinlaisen yhteisön / noteeraamieni kannanottojen) suhtautumista älykkyyden käsitteeseen.
Vaikutelmani on, että "älykkyydestä" puhuminen koetaan meillä pikemminkin pelottavaksi tai julmaksi ja mainittuaan moisen pitää heti puhdistaa suu vähättelemällä älykkyyden merkitystä tai muistuttamalla perään, että tärkeämpää on "tunneäly".
Ja toisekseen, että kun muuan vanha tiedemies sanoi eräiden kansojen olevan toisia vähemmän älykkäitä, sitä paheksuttiin. Mutta taannoisessa uutisessa suomalaisten älykkyyden alenemisesta ei nähty mitään moitittavaa.
Sinänsä en tiedä, onko "älykkyyden" käsitteellä muuta kuin teoreettista merkitystä. Pragmaatikko saattaisi sen sijaan keskittyä yksilöiden ja ryhmien tekoihin.
tiistai 7. huhtikuuta 2015
Vitsikortti ei nyt auttanut
Hesari lanseerasi kisan löytääkseen kutsumanimen virolaiselle veljeskansallemme, jolta sellainen arkikielessä puuttuu.
Valmiiden ehdotusten laajassa joukossa oli nähdäkseni sekä neutraaleja että pikkuilkeitä.
Nousi kohu. Kuulemma sopimatonta, rasistista ja törkeää. Hesari poisti kisan ja pahoitteli.
Minä en ymmärtänyt, mikä oli ongelma. Yritin kysyä Twitterissä viisaammilta, mikä oli pahaa.
Muutamia vastauksia:
Lempinimen kantajalla oikeus määritellä sen sopivuus. Ihmisryhmän negatiivinen leimaaminen edes vitsinä väärin. #eivihapuheelle
Mielikuvia muokataan ja ylläpidetään huumorin kautta. #vitsikortti ei nyt auta.
Stereotyyppinen leimaaminen väärin aina, mutta polkee vain vähemmistöjen oikeuksia.
En oikein ymmärtänyt vieläkään. Esimerkiksi sitä, kuka, missä ja milloin oli ja on se vähemmistö. Minusta olisi voinut todeta, että no jaa, ei ehkä maailman hauskin juttuidea mutta mahtuuhan näitä mediaan.
Yritän jatkaa sopimattoman vihapuheen rajojen löytämistä. Hypoteesini on, että rajojen venyttäminen liian laajalle uhkaa laimentaa koko käsitteen.
Valmiiden ehdotusten laajassa joukossa oli nähdäkseni sekä neutraaleja että pikkuilkeitä.
Nousi kohu. Kuulemma sopimatonta, rasistista ja törkeää. Hesari poisti kisan ja pahoitteli.
Minä en ymmärtänyt, mikä oli ongelma. Yritin kysyä Twitterissä viisaammilta, mikä oli pahaa.
Muutamia vastauksia:
Lempinimen kantajalla oikeus määritellä sen sopivuus. Ihmisryhmän negatiivinen leimaaminen edes vitsinä väärin. #eivihapuheelle
Mielikuvia muokataan ja ylläpidetään huumorin kautta. #vitsikortti ei nyt auta.
Stereotyyppinen leimaaminen väärin aina, mutta polkee vain vähemmistöjen oikeuksia.
En oikein ymmärtänyt vieläkään. Esimerkiksi sitä, kuka, missä ja milloin oli ja on se vähemmistö. Minusta olisi voinut todeta, että no jaa, ei ehkä maailman hauskin juttuidea mutta mahtuuhan näitä mediaan.
Yritän jatkaa sopimattoman vihapuheen rajojen löytämistä. Hypoteesini on, että rajojen venyttäminen liian laajalle uhkaa laimentaa koko käsitteen.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Vaaliväsymys
(Etenkin somekuplassani) väsyneen pakonomaista omien kehumista ja vastustajien painamista, liioiteltuja närkästymisiä ja jyrähdyksiä.
Onneksi enää pari viikkoa vaalihysteriaa.
Sitten ihmiset alkavat pikkuhiljaa taas palautua normaaleiksi.
Onneksi enää pari viikkoa vaalihysteriaa.
Sitten ihmiset alkavat pikkuhiljaa taas palautua normaaleiksi.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Konflikti kontekstissa
YouTubesta silmiin sattunut dokumentti The Falklands War - The Untold Story osoittautui tavallista kattavammaksi.
Veteraanit, kaatuneiden omaiset, poliitikot molemmilta puolilta asettelemassa jälkikäteen asioita yhteyksiinsä.
Brittien ydinsukellusveneen torpedoilla upottama General Belgrano ja eloonjääneet ajautumassa hyisellä merellä kohti Antarktista monen paleltuessa hengiltä. Nuorukainen, jonka pelastusmiehistö ensin luuli vain rauhallisesti nukkuvan lautan päällä. Ja sitten leikkaus nuorukaisen äitiin, joka kertoo, miten sai tiedon poikansa kaatumisesta.
Englantilainen sairaanhoitajatar kertomassa järkytyksestä hänen astuessaan saliin, joka oli täynnä pommitetussa laivassa pahoin palaneita sotilaita.
Vuorollaan haastatteluissa pommit pudottanut argentiinalainen pilotti ja kohteena olleen aluksen kapteeni.
Viiksekkään veteraanin silmiin kihoavat kyyneleet hänen muistellessaan silpoutuneiden ruumiiden keräämistä hyisen tuulen piiskaamasta maastosta.
Leski muistelemassa, miten katkeralta tuntui seurata voitokkaan task forcen paluuta väkijoukkojen hurratessa, konfettisateen täyttäessä ilman ja Rule Britannian pauhatessa. Kun heidän perheelleen jäi vain puolustusministeriön surunvalittelusähke ja muovipussillinen kosteita henkilökohtaisia tavaroita.
Oliko se sen arvoista, jää ilmaan viimeinen kysymys.
Veteraanit, kaatuneiden omaiset, poliitikot molemmilta puolilta asettelemassa jälkikäteen asioita yhteyksiinsä.
Brittien ydinsukellusveneen torpedoilla upottama General Belgrano ja eloonjääneet ajautumassa hyisellä merellä kohti Antarktista monen paleltuessa hengiltä. Nuorukainen, jonka pelastusmiehistö ensin luuli vain rauhallisesti nukkuvan lautan päällä. Ja sitten leikkaus nuorukaisen äitiin, joka kertoo, miten sai tiedon poikansa kaatumisesta.
Englantilainen sairaanhoitajatar kertomassa järkytyksestä hänen astuessaan saliin, joka oli täynnä pommitetussa laivassa pahoin palaneita sotilaita.
Vuorollaan haastatteluissa pommit pudottanut argentiinalainen pilotti ja kohteena olleen aluksen kapteeni.
Viiksekkään veteraanin silmiin kihoavat kyyneleet hänen muistellessaan silpoutuneiden ruumiiden keräämistä hyisen tuulen piiskaamasta maastosta.
Leski muistelemassa, miten katkeralta tuntui seurata voitokkaan task forcen paluuta väkijoukkojen hurratessa, konfettisateen täyttäessä ilman ja Rule Britannian pauhatessa. Kun heidän perheelleen jäi vain puolustusministeriön surunvalittelusähke ja muovipussillinen kosteita henkilökohtaisia tavaroita.
Oliko se sen arvoista, jää ilmaan viimeinen kysymys.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
