Tarinoiden voima

Kuvajournalisti emeritus Jore Puusa näkyy julkaisseen tarinan. Väitän monen kuuluisan kirjailijan nimissä painetun paljon huonompia.

Ja pidän ajatuksesta, että elämää kokeneet ihmiset kirjoittaisivat muistojaan auki.

Kuolema iltapäivällä

Jokin Hemingwayn tyylissä kiehtoo. Tai siis suomentajien tulkinnoissa Hemingwayn teksteistä, koska pääasiassa niihin olen tutustunut.

Tapa sanoa asiat ikään kuin "näin se on" -väittein välttäen silti saarnaavuus tai besserwisseriys. Kuulostaen siltä, että lukijalla on lopulta kuitenkin lupa arvioida itse väitteiden arvo.

Tuollaiseen sävyyn olisi vaikea tietoisesti pyrkiä.

Yritys prosenttilaskuksi

Sen harvan kerran kun tulee skannailtua TV-kanavia, ei voi olla ihmettelemättä, kuinka paljon uskomatonta, anteeksi murteeni, skeidaa sieltä puskee.

Kyse lienee kuitenkin kanavien määrän räjähtämisestä verrattuna vanhoihin hyviin aikoihin.

Hyvääkin katsottavaa on tarjolla enemmän kuin silloin, kun sitä viikon hyvää elokuvaa odotettiin päiväkaupalla. Eihän siitä ole kauaa (vai onko), kun lehdessä julkaistiin lista TV:ssä kevään (tai kesän tai syksyn) mittaan nähtävistä leffoista ja sieltä merkittiin tärkeitä päivämääriä muistiin.

Mutta kun näppituntumalla 90 prosenttia nykyisestä kanavatulvasta on sisällöltään roskaa, on senkin volyymi valtava.

Tärkeää on vain puutarhanhoito, jos sekään

Politiikka on kai tavallaan tärkeämpää kuin urheilutulokset, mutta politiikan toimittajat ja uutiset melko lailla yhtä hassuja kuin sportin puolella.

Jatkaako Möttönen puuropuolueen puheenjohtajana tai että viikunapuolueen kannatuksen kolmen prosenttiyksikön nousu ei mahdu virhemarginaaleihin uutisoidaan kuin isoinakin asioina.

Tähän ikään on ehtinyt syntyä vaikutelma, että poliitikkoja ja jopa puolueitakin tulee ja menee ilman, että mikään maassa sen kummemmin muuttuu.

Jotain aikaisesta linnusta

Herääminen lauantaiaamuna viideltä pakkaus- meikkaus- ja kampauksenrakennusurakkaan kävi jo rutiinilla. Toki faijan osana oli onneksi lähinnä pysyä kahvimukeineen poissa tieltä.

Itä-Uudenmaan poliisi varoitti Twitterissä tienpintojen liukkaudesta, ja suola-auton tarmokkaasta menosta päätellen viesti näkyi löytäneen Helsinkiinkin.

Pirkkolan jäähallin ylätasanteella parveili haukottelevia vanhempia ja isovanhempia, muutamalla muovinen matkakahviastia kourissa. Pikkusisarukset juoksentelivat eestaas siellä tai alhaalla kaukalon vierellä. Samalla areenalla luisteltiin joskus 1976 kahdeksikkoa P-pisteiden ympäri viiksekkään valmentajan läiskiessä mailansa lavalla lisää vauhtia housun persauksiin.

Joukkuepalloiluissa on tapana jupista päiväpelien mielettömyydestä, koska pelaajahan on vireessä vasta illalla. En tiedä, oliko jääprinsessojen kopissa valiteltu samaa ennen kuin ensimmäinen joukkue aloitti oman suorituksensa täsmällisesti 8.00.

Toinen kierros lähti kymmentä vaille yhdeksän, ja kuvien metatiedot kertovat joukkueiden ryhmittyneen palkintojenjaon jälkeiseen yhteiskuvaansa jo klo 10.31.

Kotona esikoinen nukkui vielä, kun kolistelimme sisään.

Iltapäivällä tuskailtiin somessa naisten jäämistä miesten pyörittämien urheiluseurojen toiminnassa lapsipuolen asemaan. En oikein saanut vastausta ehdotukseeni, että naiset perustaisivat ja pyörittäisivät itse seuroja, joissa niin ei taatusti kävisi. Muistutin kuitenkin viettäneeni aamun maksavana katsojana urheilukilpailussa, jossa niin urheilijat ja valmentajat ja tuomarit kuin lähes kaikki tapahtuman järjestäjätkin olivat naisia ja homma toimi mainiosti.

Sitä haluaisi vaistomaisesti olla avuksi

Tulisitko viikonlopuksi talkoolaiseksi ottamaan valokuvia, kysyivät sympaattisen organisaation sympaattista tapahtumaa järjestävät sympaattiset ihmiset.

Ensi-impulssi oli tietenkin vastata että no voinhan mä, mutta hetki kannattaa aina ensin miettiä.

Kurkkaus tapahtuman sivuille näytti aikatauluksi lauantaina aamukahdeksasta iltakahdeksaan ja sunnuntaina aamukahdeksasta pitkälle iltapäivään. Päälle muutama tunti per päivä matkoihin ja kuvien valitsemiseen, käsittelyyn ja julkaisemiseen.

Ja kuten nykyään tapa yleistyy, kuvia tulisi ilmestyä julki ei rupeaman päätteeksi vaan heti ja pitkin päivää tiputellen. Mikä mutkistaa yhden miehen työprosessia yllättävän paljon.

Vastasin, että nyt en valitettavasti kyllä ole tulossa.

Älä kuvaa ilmaiseksi, on yhden jakson aiheena alan ammattilaisten Peter Forsgårdin ja Matti Sulannon Valoaalloilla-podcastissa. Se tavallaan tangeeraa aihetta. Ja lausuu itse asiassa, että ilmaiseksikin voi joskus kuvata, mutta väärin olettamuksin sitä ei kannata tehdä.

Jonkun verran kuvanneena on ollut tavallaan oikeastaan itsekin yllätys, kuinka vähän kyse on nonchalantista napin painelusta silloin kun ollaan tosissaan liikkeellä. Jos ruutuihin yrittää yhtään ideaa, jokainen valotus vaatii pinnistämistä ja keskittymistä. Sellaisen viikonlopun jälkeen tuntee sunnuntai-iltana päässään tehneensä.

Luureissa

Saahan puhelimiinkin, mutta jotenkin vanhan mp3-soittimen sattuminen silmiin innosti lataamaan päiväkävelylle podcasteja.

Television tiiliskivet -sarjassa ei oikeastaan uutta mutta mukavaa mukanahehkuttelua Uusi Sherlock -sarjasta.

Vikasietotilan jakso Mä olen media jälleen ihan kuunneltava, vaikka herrojen nokkeluuksien hienoinen omahyväisyys välillä hankaakin vastaan. Bloginostalgikko olisi tietenkin kuunnellut pidempäänkin setä Haakanan muisteluita, mutta ehkä ne ovat jossain toisessa jaksossa.

Juuso Pekkisen ohjelma äänisuunnittelijoista kannatti kuunnella yöllä kotona ympäristön hiljennyttyä. Sen verran kiintoisia ääninäytteitä. Sopivasti hiljennettynä oli Ruotsin-laivan konehuone mitä unettavinta taustahuminaa.

Ääniin liittyy myös eilen siivoamisen taustoiksi käynnistetty Radio Suomi. Fagerholmin, Riihelän ja Ihamäen päivistä on toki aikaa, mutta toimittajien kovin kansanomainen puhekieli Ylen taajuudella kuulosti oudolta. Ehkä aika on vain ajanut ohitseni.