Arjen kysymys

Lounaaksi Lidlin yhden euron hernekeitto.

Kulman takana thaipaikassa maittava lounasbuffet maksaisi yhdeksän euroa.

Mutta onko se yhdeksän kertaa niin hyvä kuin tämä?

Putoilee kuin kärpäsiä

Matti Murto, Matti Hagman, Vladimir Petrov, nyt Ilkka Sinisalo ja sitten vielä Jarmo Uronenkin.

Muistopiste Jäähallin kahvion seinäpöydällä tyylikäs ele.

Kun nappuloina höntsättiin Väiskillä lumikökkäremaaleihin, halusin yleensä olla juuri Ilkka Sinisalo. Joka ei pyörinyt eikä kaarrellut vaan polki laitaansa suoraan kohti maalia ja haki usein yllättävää nostoa etuyläkulmaan. Muun muassa syksyn 78 oudossa 13-0-voitossa Jokereista se onnistui.

Viikon nekrologit keskittyivät Sinisalon NHL-uraan, mutta omat muistoni ovat ennen kaikkea IFK-ajoilta. Kolmosen laidassa, jäällä kevään 80 mestaruusmaalin (josta eilen tasan 37 vuotta) aikana, seuraavalla kaudella isoimmassa roolissa kun Hagman lähti ja trio Sinisalo - Forss - Lähteenmäki nousi ykköseksi.

Toki NHL-uran alkuvaiheitakin Flyersin paidassa tuli seurattua, jokin HTV:n välittämä satellliittikanava kun näytti sitä sarjaa.

Going through the motions

Kun juuri tuli tuskailtua ohjusuutisointia, tuotti Tukholman kuorma-autokuski samaa vielä toiseen potenssiin. Tuntikausia aiheesta jauhamista kun oikeata uutta tai mielenkiintoista kerrottavaa on vain murto-osa.

Ehkä surkeimpana esityksenä kaikista iltapäivälehtien toimittajat naputtelemassa tunteikkaita järkytysjuttuja Ruotsin-laivojen terminaaleista tavatuista uhreista, jotka olivat kuulleet tapahtumasta Ruotsissa radiosta.

Päälle sitten vaaleista tylsimmät eli kuntasellaiset, ja ruuduissa ja verkkosivuilla iänikuiset samat puolueiden valvojaiset ja latteuksia latelevat poliitikot ja dramaattisuutta yrittävät tai kyynistä nokkeluutta tavoittelevat toimittajat.

Noin, TV kiinni. Jos lukisi vaikka kirjaa.

Jos kerran lehdessä niin lukee

Edistyksellisen poliitikon Twitterissä jakama Vantaan Sanomien uutinen valottaa omalta osaltaan valeuutisproblematiikkaa ("Is that a word? It is now", sanoi Ron Manager).

Uudenlainen lounas sai lukiolaisilta kiitosta – "Miksei aina ole vegaaniruokaa?"

Ei varmaankaan täytä valeuutisen muodollisia kriteerejä mutta näyttää, miten otsikoinnilla ja sopivasti valitulla sitaatilla luodaan mielikuvia.

Vaikka voihan toki olla, että vaikka kaikkikin kyseisen koulun oppilaat vaativat ruokalistan muuttamista vegaaniseksi. Jolloin tämänkin tekstin alta lähtisi matto suhahtaen.

Suomalaisia ei tiettävästi ole vaarassa syyrialaisella sotilaslentokentällä

Paljon ohjelma-aikaa täytettävänä, kovin vähän tietoa ja oikeaa sanottavaa. Tällä kertaa ohjusparvesta syyrialaiselle sotilaslentokentälle.

Toki AamuTV:n, jota pitäisi nauttia vain vilkaisuna virran keskeltä, konsepti korostaa vaikutelmaa.

Ilmiö lienee muutoinkin ajallemme leimallinen. Ilmaisukanavia paljon, sanottavaa paljon vähemmän.

Suosittelemme folion lisäämistä hattuun

Totuus pelissä -dokumentti (All governments lie) oli huolella tehtynä ihan mielenkiintoinen vaikkakin kovin ennalta-arvattava.

Hyvät tyypit pienen ihmisen puolella paljastamassa Yhdysvaltain hallituksen ja suuryritysten kataluuksia. Niin aina.

Itse toki olen vienyt foliohattuisuuden sille tasolle, että oman vastaavan dokumenttini nimi olisi Everybody lies.

Tässä independent-journalistit kyseenalaistivat kaiken, minkä vallanpitäjät sanovat mutteivät mitään pienempien toimijoiden sanomaa, mikä toki oli juuri heidän julistamansa linjan mukaistakin. Painetta ylöspäin muttei alaspäin.

Valtamedian kritiikitön hallituksen väitteiden toistelu etenkin sota-asiassa kieltämättä säväytti. Samoin se, miten skandaalit voivat julkistettuinakin jäädä vaille huomiota kun toiselta kanavalta tulee juuri söpö panda. Tätähän sivuttiin myös Raidissa.

Yle Areenassa vielä pari kuukautta.

Tunneporno

Läppärin ruudulla salibandymatsi, jossain kauempana ja ääniraitana TV:n suosittu tanssiohjelma.

Jossa kaikki yhtäkkiä hehkuttavat liikuttumistaan ja pyyhkivät silmiään ja juontaja nokkelasti muistuttaa, kuinka meillä onneksi on hyvä meikkitiimi korjaamassa valuneet silmämaalit.

Ääh.

Kukapa ei olisi istunut läpi palavereita, joissa yhä uudelleen muistutetaan, mikä myy. Tarina. Tunne. Tarina. tunne. Tarina. Tunne. Miten tärkeää on saada lähikuvia kasvoista, joilla tunteet loistavat, koska ne kolahtavat, ne sitouttavat, ne myyvät. Niitä kuvia hidastetaan ja toistetaan, että päästään kunnolla piehtaroimaan tunteissa.

Aina kun pitää myydä jotain.

Monesta asiasta maailmassa olisi helpompi nauttia jollei tulisi ajatelleeksi, mitä kulissien takana on. Ja kaipa analysointi syö välitöntä kokemista kaikessa.