tiistai 29. kesäkuuta 2010

Paluu päiväjärjestykseen

Opetuspoliklinikka, oli ennalta varoitettu venymisestä, mutta äkkiähän kaikki kävi. Punainen kipsisaapas kavereiden nimmareineen sekä kyynärsauvat jäivät Lastenklinikalle.

Toissakertainen brunetti lääkäri olisi istunut ranskalaisen elokuvan naispääosaan ja viimekertainen vaalea ruotsalaisen, mutta nyt napsahti Ben Kingsley. Hyvin se on luutunut mutta kuukausi kannattaa varoa isompaa hyppelyä ja kontaktilajeja, hän evästi. Yhden oven pielessä tuttu nimi tittelillä vastaava lääkäri. Vaan vastahan väännettiin omatekoista futissarjaa Sibeliuspuistossa? Taisi se sittenkin olla 1979.

Kävely kävi jäykällä nilkalla vielä kankeasti, mutta neiti halusi mennä rantareittiä. Auringonpaisteista Merikannontietä ylittävä hahnipoikue pysäytti hetkeksi liikenteen.

Kotona Luke sammutti juuri tähtäystietokoneensa ja luotti Voimaan.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Juhannuksen loppusuoraa

Sunnuntaina vasta keitettiin perunat. Levitettä, ruohosipulia, matjessilliä, sinappisilliä, tomaattilohkoja, ruisleipää ja kylmää olutta.

Väkeä palaili jo juhannukselta, kertoivat autoista täyttyvät kadunvarret. Väiskin nurmilla vilttikuntia, pölyisellä hiekalla joku lätyn viskoja / potkiskelija, kaukalossa tuttu kolina. väinämöisen apilaPörriäinen leijaili apiloissa.

Pariskunta pyöräili jalkakäytävää. Eivät kai uskaltaneet yksin ajoradalle kun se oli autoista autio.

Krematorion kaarella kasoja turvalasinsiruja. Tuossa on lyöty neljästä autosta ikkuna rikki, sanoisi amatöörietsivä.

MM-futiksen seuraaminen mutkistuu kun toisella silmällä katsoo peliä Twitteristä, Qaikusta, Futisforumilta ja Facebookista. Toisaalta lajin tempo sopii siihen hyvinkin. Studion mukaan joku oli ennalta vaarallinen koska on tehnyt viime aikoina maaleja, Rooney taas, koska ei ole tehnyt.

Saksan esitys lämmitti vaikka päivän tuomarifiaskot melkoisia olivatkin. Historia kertokoon, kuinka pitkään näitä oikeasti muistellaan.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Juhannusaaton epistola

Kesäillassa pitää kuunnella jokaista tangolaulajan lausetta, laulaa huojuen kuorolaulun kaikki säkeistöt, nähdä tavallinen mies ja tavallinen nainen ihmeenä, mennä rantaan ja naimisiin kun pyydetään. Joka ei sitä tee, ei kestä tulevia kesiä eikä ympärillään ihmisiä, jotka ovat suomalaisen kesäillan aikanaan kokeneet ja sillä elävät ja heitä on enemmistö kaikista puolueista ja puolueettomista.

Parempi on hänelle joka tätä ei ymmärrä, että hänelle ripustetaan kravatti kaulaan ja pikkutakki harteille ja pannaan kaupunkiin virastoon kiirehtimään itseään haudan pimeään lepoon sillä kesäillan valoa hän ei koskaan enää kestä.

Sama koskee vanhenevaa kirjoittajaa, jonka ei pidä myöskään mennä kesäiltana tanssilavan reunalle. Jos siellä hetken katselee kiintein tervein jäsenin tanssivaa tyttöä tai poikaa, tietää, että suloisimmat rivit paperille kirjoitettuina ovat kellariloukkojen ja vinttien hylkiöiden korviketta, epäonnistumisen laji ja että jokainen kirjoittaja olisi valmis polttamaan kaiken painetun, omansa ja muiden viisauden tuhannen vuoden ajalta, jos vain hetken saisi tuntea saman, jonka jokainen noista tosissaan toista silmät auki katsovista tuntee.


Matti Mäkelä: Hyvä maa

Darwinin hymy

Runeberginkadulla kävelijöitä jalkakäytävän leveydeltä. Takaa lähestyvä pyöräilijä ei katso voivansa odottaa vaan käy ohitukseen ajoradan kautta, liikennevirtaa vastaan. Samaa kaistaa lähestyvä sininen bussi, maailman äkkiä täyttävä äänitorven mörähdys. Pyöräilijä ehtii kiskaista itsensä ja ajokkinsa takaisin jalkakäytävälle sekuntia ennen kuin.

Jalankulkijalla hiukset pystyssä, pyöräilijästä en kypärän takia tiedä.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Iltapäivällä

Pikkuneiti kuivaa Barbien märkiä hiuksia taskulampulla.

"Kuivattaaha auringonvaloki".

"Onks sulla jotain tossa"

Merkintä tiivistää jotain oppimisesta ja maailmasta.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Lounas

Keitettyjä perunoita, nakkikastiketta, puolukkahilloa, ruisleipää ja maitoa. Kuten söin varmaankin jo 60-luvulla.

Itse asiassa ei viitsi ajatella, kuinka monella vuosikymmenellä.