torstai 28. maaliskuuta 2013

Fanitusta

Helsingin Sanomat, jonka tilaus on muutenkin aina vain enemmän liipasimella, tuottaa yhä uudelleen pettymyksen paikallisuuden osalta.

Helsingin Sanomat, sentään.

Onneksi on Hbl:n Parkvakten. Tommy Pohjola ser allt, hör allt, vet allt.

Ja paikallisten pikahuomioiden välittämiseen mainiosti sopivassa Twitterissä: twitter.com/parkvakten

Siinäkin ehkä kyse enemmän yhdestä aktiivisesta ihmisestä kuin mediasta, toimituksesta tai sen systeemistä. Loistokamaa iaf.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Merkki!

Kevään ensimmäinen sulaneen maan tuoksu. Kajaaninlinnantien pohjoispäässä jäähallilta Itiksen metrikselle kävellessä.

Muistan Tommi Läntisen laulaneen aiheesta.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kirstiä ja Torstia ei enää tarvita

Sosiaalisen median voima.

Kuukausia miettinyt, mihin herkkuni tillitonnikala on kadonnut kaupan hyllystä. Asian ihmetteleminen Twitterissä toi vastauksen minuutissa. Ja linkin.

Lisäksi europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen vastasi, että ne on kohta kalastettu ja syöty kaikki.

Olisikohan tillitonnikalaa mahdollista purkittaa aikuisten käsin? Tai jopa korvata sellaisella kalalajilla, jonka kanta kestää. Ei ehkä kuitenkaan välttämättä lahnalla, jota esimerkiksi Helsingin koululaisille on viime aikoina koemielessä tarjottu ja joka kuulemma on ollut ihan hyvää.

Seuraavaksi haluaisin tietää, mihin kaupoista ovat kadonneet kaikki kirsikka-suklaajäätelöt.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Vilkas urheiluviikonloppu

Otsikon oli tarkoitus kuulostaa Ylen ammoisen Urheilua ja musiikkia -ohjelman pirteältä toimittajalta. Sitä kelpasi aikoinaan kuunnella joukkueen bussissa, joka halkoi pimeyttä kotimatkalla vieraspelistä jostain kaukaa.

Perjantaipizzan painikkeeksi salibandya kahdelta ruudulta. Iltayöstä Suomi taisteli Espanjan vieraana niukkaa jalkapallotappiota, kunnes Pukki. Samalla hetkellä Twitterini räjähti. Oma spontaani kontribuutioni kuului What? What? Viimeisillä minuuteilla aika hidastui absurdisti ja jouduin kävelemään hermostuneesti edestakaisin eteisessä kykenemättä katsomaan. Loppuvihellyksen viimein soitua minua kiellettiin herättämästä junioria mukaan intoilemaan. Seuraavana päivänä Suomen maalia uusintana ihailtaessa huomasin käsivarsien nousseen kananlihalle.

Lauantaina tarjolla toinen toistensa päälle tunkien salibandyn naisten liigakarsinta ja välierä, HJK:n naisten liiga-avaus, nuorten salibandya, luistelu, juniorijalkapallo... Päällimmäiseksi tunkenut natiaisten futis oli yllättävän fiksua peliä, vaikka kentän liukkaus tilanteisiin menosta sipsuttelua tekikin. Katsojille tuli kylmä, mutta siihen auttoivat lopuksi kotiin kävellyt kilometrit.
Sunnuntaina kävi Tikkurilan urheilupuiston parkkiksella kohtalainen vilske kun tavanomaiseen lisättiin Valtti Areenalla viikonlopuna kilpailleet 1900 muodostelmaluistelijaa. Oli avaruussisäköitä, minnihiiriä, nellinuudelipäitä, helinäkeijuja... Omien ohjelman päätyttyä odotti jo salibandymatsi, mutta sinne kertoi aikanaan puhelinviesti kilpailukauden huipentuneen talven ennätyspisteisiin ja lämmittävän hyvään sijoitukseen.

Ja salibandymatsikin oli taattua play off -kaliiperia. Ja erätauolla esittäytynyt pesäpallo päivän kolmas etsimen läpi ihailtu laji.

Ja toisaalla oli juniorijalkapallossakin ollut taas hyvä rupeama.

Yhtäkkiä viikonloppu oli jo ohi.

Kevät ja kelimerkinnät

Se on kevään merkki kun joutuu kiertämään kadunkulmien järvimäisiä vesilammikoita.

Se välivaihe kun on yhtä aikaa talvi ja ei. Auringossa tummat kohdat kuumenevat, lumi sulaa ja parhailla seinänvierillä maa on jo ehtinyt kuivuakin. Kulman takana varjossa ja illalla auringon vajottua lätäkkö kovettuu takaisin jääksi ja tuuli raapii kasvoja.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kärsivällinen koira

Yksi tärkeimmistä esikuvistani bloggaajana ja podcastaajana on muuttanut uuteen osoitteeseen.

Jonain päivänä hän taas julkaisee.

Minä jaksan odottaa.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pari linkkiä

Valokuvaaja J. Puusa kertoo kuvauskeikasta, keikoista. Tällaisia lukisi niin mielellään enemmänkin.

Tiedemies kirjoittaa pitkähköksi venähtävässä tekstissään muun muassa kansalaisaloitteista.

Demokratia ei ole sisältö- vaan muotokysymys.

Jälkikäteen arvioituna yksi mielenkiintoisimmista aikanaan Porthaniassa eteen tarjoilluista asioista oli faktojen, väitteiden ja normien erottaminen toisistaan.