Ensi kertaa taisin nähdä The usual suspectsin mielessäni kun L. joskus referoi sen juonen.
On silti kestänyt ihan oikeitakin katselukertoja.
Laivan kaamea tunnelma ja Keyser Söze, totta kai, mutta eilisellä kerralla etenkin "Verbal Klintin" ja Special Agent Kujanin keskinen asetelma. Jota toimistokohtauksissa korostetaan kehoilla itsevarman Kujanin katsoessa tyhmää raajarikkoa ylhäältä alaspäin.
Itseään ja varmoja näkemyksiään täynnä oleva puoliöykkäri, joka lopulta huomaa tulleensa itseään fiksumman mutta alistuvasti esiintyneen nöyryyttämäksi. Se lienee lopulta yksi elokuvan herkullisimmista asetelmista.
Ja tuttu jo ikiaikaisista saduista.
perjantai 27. helmikuuta 2015
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Pieniä kalibrointeja
Silloin 1970-luvulla lukkiutuivat totuudet, että Pele on maailman paras futari ja Kekkonen presidentti. Ja "Shakaali" eli Carlos vapaalla jalalla jossain incognito.
Viimeisen luulin vallitsevan vieläkin ennen kuin katsoin viime kädessä fiktiiviseksi ilmoittautuneen elokuvan asiasta. Siinä ranskalaiset lopuksi kaappaavat Carlosin Sudanista ja lennättävät Eichmann-tyyliin Ranskaan tuomiolle.
Piti tarkistaa kaikkitietävästä Wikipediasta, ja niin tosiaan näyttää maailma sitten 70-luvun muuttuneen.
Viimeisen luulin vallitsevan vieläkin ennen kuin katsoin viime kädessä fiktiiviseksi ilmoittautuneen elokuvan asiasta. Siinä ranskalaiset lopuksi kaappaavat Carlosin Sudanista ja lennättävät Eichmann-tyyliin Ranskaan tuomiolle.
Piti tarkistaa kaikkitietävästä Wikipediasta, ja niin tosiaan näyttää maailma sitten 70-luvun muuttuneen.
tiistai 24. helmikuuta 2015
Filmiviikot jatkuvat: Toistuvia tarinoita
Samaan syssyyn vielä pitkästä aikaa Das Leben der anderen, jossa Stasi-kapteeni Wiesler sortuu inhimillisyyteen ja laiminlyö virkavelvollisuutensa.
DDR:n systeemissä, jossa kaikki vahtivat kaikkia, se ei olisi ollut mahdollista, erinomaisen Stasilandin kirjoittaja Anna Funder muistuttaa, mutta tarinan kannaltahan se ei ole oleellista.
En ehtinyt vierailla itäpuolella vanhan vallan aikaan, silti pidän elokuvan väri- ja muuta maailmaa autenttisen oloisena. Ja ilmapiiriä.
Juuri nyt katsottuna huomaa, kuinka samaa rataa Unsere Väter, unsere Mütterin "Gretan" ja tämän elokuvan "Christa-Maria Siedlandin" kohtalot kulkevat.
Greta on vasta nouseva tähtönen ja CMS jo ihailtu suuruus, mutta kumpikin on sitä vain niin pitkään kuin Puolue sen sallii. Ja kumpikin on tarinansa hottis ja miesmagneetti, jonka aistillisen ulottuvuuden sekä Katharina Schüttler että Martina Gedeck osaavina näyttelijöinä tuovat esiin, jos sallitte, ensivilkaisua väkevämmin.
Ja kumpikin valitsee lopulta hyvismiehensä ja hylkää vaikutusvaltaisen niljakkeen, joka sitten torjutuksi tultuaan suistaa naisen traagiseen kohtaloon.
Ja kummassakin niljakepamppu luiskahtaa diktatuurin jälkeiseen uuteen maailmaan kuin kala molskahtaa altaasta toiseen jatkaen uimista.
DDR:n systeemissä, jossa kaikki vahtivat kaikkia, se ei olisi ollut mahdollista, erinomaisen Stasilandin kirjoittaja Anna Funder muistuttaa, mutta tarinan kannaltahan se ei ole oleellista.
En ehtinyt vierailla itäpuolella vanhan vallan aikaan, silti pidän elokuvan väri- ja muuta maailmaa autenttisen oloisena. Ja ilmapiiriä.
Juuri nyt katsottuna huomaa, kuinka samaa rataa Unsere Väter, unsere Mütterin "Gretan" ja tämän elokuvan "Christa-Maria Siedlandin" kohtalot kulkevat.
Greta on vasta nouseva tähtönen ja CMS jo ihailtu suuruus, mutta kumpikin on sitä vain niin pitkään kuin Puolue sen sallii. Ja kumpikin on tarinansa hottis ja miesmagneetti, jonka aistillisen ulottuvuuden sekä Katharina Schüttler että Martina Gedeck osaavina näyttelijöinä tuovat esiin, jos sallitte, ensivilkaisua väkevämmin.
Ja kumpikin valitsee lopulta hyvismiehensä ja hylkää vaikutusvaltaisen niljakkeen, joka sitten torjutuksi tultuaan suistaa naisen traagiseen kohtaloon.
Ja kummassakin niljakepamppu luiskahtaa diktatuurin jälkeiseen uuteen maailmaan kuin kala molskahtaa altaasta toiseen jatkaen uimista.
maanantai 23. helmikuuta 2015
Unsere Mütter, unsere Väter
Kertovat, että jotkut ahmivat nykyään TV-sarjojen tuotantokausia verkosta jopa kerralla.
En toki minä, paitsi ehkä kahdessa yössä, jos lapset ovat puhuneet ympäri kokeilemaan kuraisella hiihtolomaviikolla Netflixiä.
Olisi voinut arvata, että Unsere Mütter, unsere Väter kolahtaa. Vaikka heti avausjaksossa kesällä 1941 vilahtikin T-34-85, joka tuli tuotantoon vasta kaksi vuotta myöhemmin. Ja vaikka viisi kaverusta törmäilikin valtavalla itärintamalla toisiinsa epäuskottavalla helppoudella. Ja vaikka ukrainalainen juutalaislääkäritär ilmestymässä myöhemmin neuvostoarmeijan upseerina onkin varsin merkillistä.
Mutta historian leipominen hollywoodmaisen taitavasti yksilöiden kohtaloiksi vain on tehokasta.
Armia Krajowan tyyppien antisemitismi kieltämättä pisti silmään mutta päähenkilöiden hyviksisyys ei niinkään. Taustalla koko ajan kuitenkin ajatus, että muiden saksalaisten pääosa oli kuten se Goldsteinien asuntoon muuttanut kalsea nainen.
(Ja toki samalla ikuisuuskysymys, miten helposti nykyihmisistä tulisi samanlaisia. Entä, jos uutisoitaisiin virallisena, että [tähän epäluuloa herättävän vähemmistön nimi] on otettu lisääntyneen rikollisuuden ja jopa paljastuneiden valtaväestön vastaisten salaliittosuunnitelmien vuoksi erityistarkkailuun > ohjattu asumaan määrätyille alueille > pahimpia tapauksia otettu kiinni. Veikkaan, että yllättävän moni kohauttaisi olkiaan ja toteaisi pitäneensäkin niitä aina epäilyttävinä.)
Erikseen sitten sarjan sävel, joka juuttui oudon kiehtovaksi korvamadoksi. Ja nousi Saksassa jopa listaykköseksi, luki jossain, mutta uskoisiko, tuontyylisestä 2010-luvulla?
En toki minä, paitsi ehkä kahdessa yössä, jos lapset ovat puhuneet ympäri kokeilemaan kuraisella hiihtolomaviikolla Netflixiä.
Olisi voinut arvata, että Unsere Mütter, unsere Väter kolahtaa. Vaikka heti avausjaksossa kesällä 1941 vilahtikin T-34-85, joka tuli tuotantoon vasta kaksi vuotta myöhemmin. Ja vaikka viisi kaverusta törmäilikin valtavalla itärintamalla toisiinsa epäuskottavalla helppoudella. Ja vaikka ukrainalainen juutalaislääkäritär ilmestymässä myöhemmin neuvostoarmeijan upseerina onkin varsin merkillistä.
Mutta historian leipominen hollywoodmaisen taitavasti yksilöiden kohtaloiksi vain on tehokasta.
Armia Krajowan tyyppien antisemitismi kieltämättä pisti silmään mutta päähenkilöiden hyviksisyys ei niinkään. Taustalla koko ajan kuitenkin ajatus, että muiden saksalaisten pääosa oli kuten se Goldsteinien asuntoon muuttanut kalsea nainen.
(Ja toki samalla ikuisuuskysymys, miten helposti nykyihmisistä tulisi samanlaisia. Entä, jos uutisoitaisiin virallisena, että [tähän epäluuloa herättävän vähemmistön nimi] on otettu lisääntyneen rikollisuuden ja jopa paljastuneiden valtaväestön vastaisten salaliittosuunnitelmien vuoksi erityistarkkailuun > ohjattu asumaan määrätyille alueille > pahimpia tapauksia otettu kiinni. Veikkaan, että yllättävän moni kohauttaisi olkiaan ja toteaisi pitäneensäkin niitä aina epäilyttävinä.)
Erikseen sitten sarjan sävel, joka juuttui oudon kiehtovaksi korvamadoksi. Ja nousi Saksassa jopa listaykköseksi, luki jossain, mutta uskoisiko, tuontyylisestä 2010-luvulla?
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Pienimmän riesan tie
HS:n juttu Terroristien jahtaama pilapiirtäjä Lars Vilks elää piilossa yksinäisenä ja katkerana.
Olisi pilkannut kristittyjä niin kuin muutkin. Pilkkaa oikeaa uskontoa ja saat edistyksellisen ja liberaalin maineen, väärää, ja saat murhamiehet ovellesi.
Kuinka moni tänäänkin pitää suunsa kiinni, koska se on se pienimmän riesan tie?
Kaikista ylevistä puheista ja julkilausumista huolimatta profeetalle ei kettuilla ja Venäjä napsii Ukrainan pala kerrallaan.
Montako divisioonaa paavilla on, kerrotaan Stalinin nauraneen.
Olisi pilkannut kristittyjä niin kuin muutkin. Pilkkaa oikeaa uskontoa ja saat edistyksellisen ja liberaalin maineen, väärää, ja saat murhamiehet ovellesi.
Kuinka moni tänäänkin pitää suunsa kiinni, koska se on se pienimmän riesan tie?
Kaikista ylevistä puheista ja julkilausumista huolimatta profeetalle ei kettuilla ja Venäjä napsii Ukrainan pala kerrallaan.
Montako divisioonaa paavilla on, kerrotaan Stalinin nauraneen.
perjantai 20. helmikuuta 2015
Kummisetä
Oli toki sitten katsottava Kummisetä ja kakkososa vielä päälle.
Tällä kertaa etenkin Viton ja Michaelin hahmojen kehittyminen eri suuntiin vanhan donin hiipuessa ja uuden kasvaessa ja vahvistuessa.
Mutta tuhoisaksi ja onnettomaksi.
Tällä kertaa etenkin Viton ja Michaelin hahmojen kehittyminen eri suuntiin vanhan donin hiipuessa ja uuden kasvaessa ja vahvistuessa.
Mutta tuhoisaksi ja onnettomaksi.
torstai 19. helmikuuta 2015
Sössö on hiljaa
Hyllystä matka- ja uusintalukemiseksi napattu Sydänkohtauksia loppuun.
Toivottavasti myi isosti ja tienasi, niin hyvää teksti on. Kateutta herättävä ilmaisu toisensa perään, ja näkokulmat. Kummisetä-topparoikan nivominen sumeilematta sekaan suomeksi, lentämiset, väsynyt äiti ja kirkuvat lapset, Maunulaa puun oksalta katseleva jumala. Parien keskinäiset suhteet, jotka eivät tyydy yksioikoisuuteen suuntaan eivätkä toiseen.
Pitääpä kerrata muitakin Hotakaisia.
Toivottavasti myi isosti ja tienasi, niin hyvää teksti on. Kateutta herättävä ilmaisu toisensa perään, ja näkokulmat. Kummisetä-topparoikan nivominen sumeilematta sekaan suomeksi, lentämiset, väsynyt äiti ja kirkuvat lapset, Maunulaa puun oksalta katseleva jumala. Parien keskinäiset suhteet, jotka eivät tyydy yksioikoisuuteen suuntaan eivätkä toiseen.
Pitääpä kerrata muitakin Hotakaisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
