Jos saisi yhtä tuoksua pulloon

Loppukesän lehmukset ja sateen jäljiltä kostea katu.

Niin hienovireinen, ettei tunnu joka paikassa, ja sieraimilla joutuu välillä etsimään.

Hienoisia assosiaatioita, muistoja. Hesperian puisto, sade, Taivallahden rannat, lapsuuden kesäpäivät.

Lähtöitkua vaille

Lauantain 22 astetta tuntui tällaisena kesänä melkein helteeltä. Kentällä tuoksuivat leikattu nurmi ja saunan piipusta nouseva savu, pään ympärillä surisivat paarmat ja jossain pärisi ruohonleikkuri.

Järvellä uiskenteli yllättävän lähellä pulikoivia tenavia vesilintu, joka välillä mulahti kokonaan uppeluksiin lounasta kaivamaan. Telkkä, veikkailin.

Kahdeksan kilometriä maantien laitaa kälylään kuulokkeissa soivan London Callingin voimalla. Asvaltin tuoksuun yhdistettynä se palautti hetkittäin kesän 80 tuntoja, ja jännää, miten aikanaan muistiin kaiverretut lyriikat ovat siellä vieläkin.

To the opium den and the barroom gin
In the Belmont chair playing violins
The gambler's face cracks into a grin
As he lays down the king of spades

But the dealer just stares
There's something wrong here, he thinks
The gambler is seized and forced to his knees
And shot
Dead

Perillä kuistin nahkasohvalla kelpasi siemailla vettä pullosta ja lepuuttaa silmiä järvimaisemassa. Jalkapohjat eivät matkasta ihan tykänneet, ja suuri telapaine lienee suurempi syy kuin vuoden vanhat Lidlistä 22 eurolla ostetut tossut.

Vielä kuvat laitumen uusimmasta tulokkaasta, jota kamerareppuni olisi kiinnostanut vallan tavattomasti. Sähköaita välissä kumminkin.

Sunnuntaina lotisikin aamusta iltaan rauhoittava sade. Se antaa muka luvan olla tekemättä mitään hyödyllistä.

Jotain haikeaa siinä on kun terassin keinun pehmusteet peitellään pressulla ja grillin osat puhdistetaan ja rasvataan. Toki vielä sauna ja viimeiset makkarat. Juomaksi esiteiniajan klassikko yksi osa greippilimsaa ja viisi osaa Coca-colaa.

Pääosan tavaroista sai ennen nukkumaan menoa jo pakata.

Litium-6 ja Naskali

Kehutun Risto Isomäen teknodekkarien lukeminen alkoi Litium-6:sta.

Pettymys.

Pamfletti, jossa päähenkilö toisensa perään luennoi ydinvoiman kaameista riskeistä ja maalasi toinen toistaan hiuksianostattavampia tuomiopäivävisioita. Sekaan leivottuina oikeaoppisia heittoja, joissa "me" länkkärit olemme pilanneet maailman niin ja näin. Etenkin tietysti pahisjenkit, nuo 2000-luvun kiduttajanatsit, joiden pressan osalle oli varattu erikseen vielä omat herjansa.

Eräissä piireissä tämä on epäilemättä kovaa kamaa.

Jännärihahmoina henkilöt olivat jäykkiä pistooleillaan aina maaliin osuvia jamesbondeja ja dirkpittejä.

Vaan ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Juonen iso paksu lanka, jos niin voi sanoa, oli oivaltava, ja lujat tekniset osuudet herättivät humanistissakin mielenkiintoa perehtyä aiheeseen lisää.
- - -
Julistuksen jälkeen Juha Nummisen Naskali tuntui rikosteemastaan ja ruumiistaan huolimatta jopa leppoisalta. Nummisen tapaan vaihdella preesensiä ja imperfektiä muistan törmänneeni ennenkin. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja, kohtuullinen juoni ja Töölö-yhteyksistä lisäpisteitä.

Keski-Suomen ilmailumuseo

Vuotuinen rituaali. Kuudessa tunnissa muutama perusteellinen kierros, eväät Rämäpään jalustalla, täydentävä kierros, munkkikahvit sillä puolella ja lähtö.

Natiaisia, jotka krenkka - krenkka - krenkka ja räplä - räplä - räplä pahoinpitelivät näyttelyesineitä väsyneiden äitien estellessä vieressä kovin laimeasti.

Väsyn hiipiessä alkoivat aivot siirtyä Fingerpori-moodiin ja tukahdutettu hihitys voimistua.

Illalla rankkasade, kuten kesään 2015 sopii.

Eilisen satoa

Jens Lapidus: Siisti kosto (Stockholm Noir II). Kaikki olivat ainakin pirun kovia jätkiä, mutta.  Samoin kuin Jon Nesböllä,  musta öinen huumehöyryinen maailma ilman toivoa laillisesta menestyksestä on raskasta luettavaa. Ei myöskään edistä maahanmuuttoasiain neuvottelukunnan tavoitteita.

Voldemar Rumvolt: Nuoruuteni Siperiassa - jäätä ja piikkilankoja. Kuten jo nimestä arvaa, tällaista ei ehkä pitäisi lukea nyt kun itäisten serkkujemme maine muutenkin on koetuksella. Kovan kohtalon kokivat virolaiset veljemme venäläisten, sitten saksalaisten ja taas venäläisten mankelissa. Oma lukunsa sitten itäinen työkulttuuri, jonka kirjoittaja leirillä Siperiassa koki. Kyllähän junaradan voi kiskottaa tampatun lumen päälle kasattuun sorapenkkaan. Keväällä radan kadottua mutaan ei kukaan kuitenkaan enää muista, mikä prikaati urakasta oli vastuussa...

Uusi suosikkidekkaristi

Kylän kirjastosta luettavaa etsiessäni pläräsin ohimennen Jarkko Sipilän dekkaria ja otin matkaan. Ja luin ja palasin seuraavana päivänä kahmimaan kaikki hyllyssä olleet. Okei, tarkemmin mietittyäni lainasin sillä kertaa vain puolet ja loput sitten seuraavaana päivänä luettuani ensimmäiset.

Ei välttämättä ihan klassikkosarjaa, mutta kovinta kotimaista sitten Matti Yrjänä Joensuun kumminkin. Ja monessa suhteessa samanlaisia.

Eniten huomaan tykkääväni (rikos)poliisityön kuvailemisesta ryhmän projektina. Rikos on havaittu, ja johtaja jakaa tehtävät. Sinä selvität uhrin liikkeet ja sinä taustat, sinä puhutat tiedetyt ja mahdolliset todistajat, sinä keskityt rikospaikkaan... Ja tekninen tutkinta hoitaa oman ruutunsa.

Alamaailman pikkukalojen meininkejä sitten ehkä tarpeetonkin määrä. Mutta ehdottomasti lisäpisteet tarinoissa vilisevistä tutuista paikoista.

Follow the money

Muistaakseni Silta-sarjassa joku poliiseista pohti jossain kohdin, mistä criminal mastermind saa rahoituksen mutkikkaisiin tekosiinsa. Ja sitten sitä päätettiin tutkia, mutta aiheeseen ei enää palattu.

Tärkeä ja usein sivuutettu aspekti.