sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Viikolta valtalehdestä

Että toimittaja Jukka Huusko kysyi Hamasin tiedottajilta, miksi pitää ampua raketteja umpimähkään Israeliin siviilien sekaan ja vaatiiko järjestö tosiaan Israelin pyyhkimistä kartalta. Kas vain. Eivät tykänneet.

Että kanien tuhoamat puut saavat Hesperiassa tappotuomion. Mitä tästä sanovat puita halaavat eläintenystävät?

Että puolisoilla yhteiset varat jatkossakin, aviovarallisuusjärjestelmämme uudistustarpeista, allekirjoituksena STT. Yhteiset varat? Avio-oikeuden käsite ei kyllä ole helpoimmin hahmotettavia. Eikä otsikointi taidoista helpoin.

Sunnuntain kulttuurissa Matti Mäkelä jonkun Hännikäisen jotain kirjaa arvioidessaan, että

Me olemme kyllästetyt tutkimustuloksilla, näemme näennäisobjektiivisuuden läpi, emme luota enää mihinkään. Tietoon pukeutumisella ei voi kaiken tietävää lukijaa hämätä. Silloin kehiin astuu vapaa argumentaatio. Lukijan on joka lauseessa punnittava keskenään yhteismitattomien väitteiden suhteellista totuutta.

Kuulostaa vaaralliselta mutta jollain lailla nykyihmisenä olemisen vaikeutta kuvaavalta.

Ei kommentteja: