maanantai 28. joulukuuta 2015

Interstellar

Sunnuntain iltanäytöksenä Netflixistä Interstellar, jota juniori jo pitkään oli ehdottanut.

Apokalyptinen kehyskertomus pohjusti toiminnan hyytävän sopivasti, ja juonessa oli riittävästi ideaa säilyttämään mielenkiinnon.

Tuli tarve katsoa uudelleen Avaruusseikkailu 2001, josta elokuvassa ainakin oli vaikutteita.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Yö osastolla

No ei yö eikä osastolla mutta viitisen tuntia Haartmanin päivystyksessä kumminkin. Kuluu tapaninpäivä niinkin.

Raid-sarjan sairaalakohtaus tuli väistämättä mieleen. Erilaisia etnisiä vähemmistöjä, mies sairaalapyjamassaan pää kääreissä teputtamassa loputtomiin edestakaisin, hämmentyneen oloinen vanhus rollaattoreineen yrittämässä turhaan sisään jokaisesta aukeavasta ovesta, nuori nainen kertomassa kännykälleen olevansa täällä vitun sairaalassa ja vaatimassa välillä lääkettä. Ääniraitana jossain sivummalla suoraa huutoa mylvivä mies.

Poikkesi aulassa myös mieskuoro tummissa puvuissaan esittämässä joulu- ja isänmaallisia lauluja.

Katonrajan TV:n  Avarat luonnot ja repusta kaivettu Churchill's Iceman saivat ajan kulumaan nopeammin.

Lopulta huikkasi olemuksensa perusteella ehkä Eritreaan paikallistuva lääkäri nimeni. Pyysi kävelemään, nousemaan varpaille ja kantapäille, kurottamaan eteen sen verran kuin menee. Naputteli pitkään ja hartaasti tietokonettaan, ja lopulta humisi printteri reseptejä.

Vielä toiseen huoneeseen pritsille, jolla sairaanhoitaja löi yhden piikin ronkkaan ja toisen reiteen. Kipupiikkien lienee määrä olla jotain ekstravahvaa, mutta ainakaan nämä eivät muuttaneet velkoja saataviksi kuten jotkut ovat kertoneet. Kotimatkalla otti korttelin mitta autolta kotiovelle melkein puoli tuntia ja monta irvistelevää taukoa, niin ilkeästi juili jalkaan.

Mutta resepteissä niin kovia rohtoja, etten ole ennen törmännytkään. Ihan kuin alkaisivat purra.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Tähtien sotaa vain vähäisin spoilerein

Vanha ruutuvihko kertoo, kuinka käytiin 31.12.1977 V:n, E:n ja T:n kanssa katsomassa Star Wars. Näköjään ensin iltapäivällä ostamassa liput ja sitten jälkiherännyt T erikseen, muttei saanut ihan viereen. Saavuttiin saliin juuri näytöksen alkaessa, lyijykynämerkintäni kertoo, muttei sitä, mihin teatteriin ja mitä elokuvasta pidin.

Vihon ohi olen muistavinani suojasäisen illan, leppeän lumisateen ja ne liukuvat alkutekstit. Arvelin paikkaa Bristoliksi, mutta K. korjasi Facebookissa leffan pyörineen silloin Savoyssa. Hutera muistikuvani taipuu helposti siihenkin.

Saagan seitsemäs osa käytiin katsomassa juniorin kanssa jouluaatonaatonaattona 2015 Kinopalatsissa, ja se osoittautui osista ainakin toiseksi parhaaksi.

Kauniit kuvat, ajatellut kohtaukset, pieteetillä sekaan ripotellut viittaukset siihen ensimmäiseen, ja tarina. Erikoistehosteet eivät olleet karanneet itsetarkoituksellisiksi ja tappelukohtauksetkaan vain harvakseen ylipitkiksi.

Toisen maailmansodan harrastajat löysivät sen ilmeisimmän lisäksikin tuttuja kohtauksia kuten Stuka-hyökkäyksen, Spitfire-laivueen saapumisen apuun ja sen, jossa nokkelat brittiagentit anastavat tyhmiltä hunneilta Messerschmittin.

Huomaatko, miten neitopääosan esittäjän suu on miltei joka kuvassa aistillisesti puoliavoinna, kuiskasin viereen mediakritiikin murusia.

Niin edistykselliseksi ei Disneykään ollut uskaltanut heittäytyä, että olisi yrittänyt tehdä myyvää elokuvaa ilman naiskauneutta.

Konservatiivi ei tietenkään voinut olla huomaamatta, miten parahultaisen poliittisen korrektisti sankarit olivat naisia, etnistä vähemmistöä, eläimiä, avaruusolioita tai ikäihmisiä ja käänteisesti aktiivi-ikäiset valkoihoiset ihmismiehet pahiksia.

Kotona odotti imurointi.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Mestarien mestari

Pohdinnat oikeudellisen argumentaation luonteesta, oikeustieteen ja filosofian suhteesta, oikeuslähdeopin hierarkioista ja tuomariuden muutoksista eivät heti kuulosta mukaansatempaavilta aiheilta, mutta Aulis Aarnio onnistuu tekemään niistä sellaisia.

Opusta Oikeutta etsimässä - erään matkan kuvaus piti lukea unienkin kustannuksella aamuyötä myöten.

Muistelen jo tiedekunnan kirjaston ajoilta Aarnion tekstien olleen luettavuudeltaan omaa luokkaansa, ja sama tunne palasi nopeasti. Muutenkin olo kuin olisi palannut jatkamaan vastikään kesken jäänyttä aihetta.

Erityismaininta luvulle (oikeus)tieteen ja kaunokirjallisuuden suhteesta.

Etiikka, moraali - elämä - pitää näyttää, sitä ei voi tieteen kielellä ilmaista.

Ja:

Runous ja kirjallisuus eivät ole kokoelma tosia tai epätosia väitteitä. Esimerkiksi runous on alue, jolla ilmaistaan elämän mielekkyys. Tiede ei siedä paradokseja, runous sen sijaan elää paradokseista.

Pitää palauttaa kirja huomenna kirjastoon. Pitäisi kyllä hankkia omaan hyllyynkin kappale.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Tampere käy selän päälle

Nöyrä hetki kun makaa aamuyöllä mahallaan hotellihuoneen lattialla eikä pääse kivulta kääntymään kyljelleen, kontalleen nousemisesta puhumattakaan. Poski parkettia vasten, sen kuviot silmien edessä. Odottaa, nukahtaa kai välillä, havahtuu taas. Pääsee vähitellen ryömimään puhelimen luo ja miettii, onko korrektia soittaa suoraan yksi - yksi - kakkoseen vai kuuluuko mennä respan kautta.

Mutta suomalainen  ei pyydä apua. Ei tehrä tästä ny numeroo.

Sentti sentiltä nitkutellen ryömien liikkeelle ja takaisin maailmaan. Selällään parketilla jalat L-mutkalla sängyn päällä saa nukutuksi pari tuntia ennen kuin herää. Ja oppii tekemään valmistelut jo illalla: varapeitto ja -tyyny lattialle, särkylääkkeet, vesilasi, puhelin ja laturi helposti saataville lattialta käsin, collegepaita ja verkkarit valmiiksi ylle, koska lattialla on viileää.

Erään päivän aamiaisella H sai tarpeekseen irvistelevästä klenkkaamisestani, tarttui puhelimeen ja kohta oli iltapäiväksi sovittuna audienssi kisalääkärin kanssa. Joka vei Tapparan pukukoppiin kaikkein pyhimpään pritsille, nosti jalat, testasi refleksit ja jalkaterän voimat, kaivoi yläkaapista pari levyä Panacodia vielä lisäksi. Kotona kuvauksiin, jollei ala hellittää.

Aamulla pari Ibumaxia ja pari Panacodia, iltapäivällä samoin. Illalla lisäksi vielä Sirdalud.

Päivä päivältä pientä edistystä, vaikka vielä monena aamuna oli vessaan mentävä konttaamalla. Hallilla portaat yksi kerrallaan, vasemmalla askel ylös ja oikea perässä samalle portaalle. Yläpäässä pysähdyttävä tasaamaan polttelua ennen matkan jatkamista.

Loppuviikosta nukuin jo aamuseitsemään heräämättä yritykseen kääntää kylkeä.

Koskettavaa myötätuntoa joka suunnalta. Autokuskit kysymässä vointia ja siirtämässä penkkiä, erotuomarit pitämässä ovia auki, maajoukkuevalmentaja kapuamassa pressiin kertomaan taitavasta fyssarista, joka sai hänen iskiaksensa kuriin, yksi, toinen ja kolmaskin tiedustelemassa oloa.



Muutoin tutusti kuvioitu kymmenpäiväinen linjalla Hakametsä - Ilves. Aamupäivällä hallille vartavasten tuodun seisomapöydän ääreen, pelejä, kuvia, sanoja kahdella kielellä, linkkejä ja lopulta miettiminen, onko aamu vai ilta ja mikä viikonpäivä. Sama tasainen äänivalli samoine mainoksineen ja kisabiiseineen.

Sä muistutat mua auringosta, tähtitaivaasta,
Suomineidon vartalosta ja sen punaisesta suusta
Sä muistutat mua rakkaudesta, luottamuksesta,
ilon ja surun hetkistä, tästä matkasta


Hyvä teksti.

Kahvia ja Lidlin täytekeksejä, jossain kohdin viikkoa jopa pullapitkoa. Kellarin staffiruokalassa etenkin jauhelihaa ja pippuria.

Kolotuksineenkin hienot kisat. Lopuksi hyvästelyt kerrallaan hiljentyvä pressihuone, kaupungin miehet käärimässä kaapeleita vyyhdeiksi, areena alhaalla muuttumassa taas jäähalliksi.

Myöhäinen illallinen ja kuulumiset sveitsiläisten ja tshekkikollegoiden kanssa kosken toisella puolen: herkkusienikeittoa ja talon hampurilainen, pari olutta. Paluu peleihin ja suomen, sveitsinsaksan ja tshekin kielellisten erikoisuuksien vertailua. Vyhod? Usgang!

Levolle puoliltaöin. Viisas päätös, luulen.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Periskooppi

Omaan kännykkääni ei Periscopea ole saatavilla, mutta hiukan olen päässyt kurkkimaan. Siis systeemiä, jossa ihmiset ympäri maailmaa voivat tehdä puhelimillaan suoraa lähetystä koko maailman nähtäväksi, ja setti säilyy katseltavana vielä 24 tuntia lähetysvalon sammuttua.

Jotain kiinnostavaa on mahdollisuudessa tehdä nopeita kurkkauksia tavallisehkojen ihmisten arkeen. Toki melkein kaikissa kokeiluissa näkyy sama kuin nykyään muuallakin eli että kanavia on paljon mutta sanottavaa ei yhtään sen enempää kuin ennenkään. Tuttu dilemma: jokainen voi olla ruutukasvo, mutta edelleenkään jokainen ei voi, per definitionem, olla tähti.

Erikseen sitten ne, joilla on sanottavaa (puhe, paneeli, seminaari...) ja jotka käyttävät sen sanomisensa levitttämiseen yhtenä kanavana Periscopea.

Periscopea pohtivat blogissaan Tiina Henry-Biabaud sekä HS:ssa Anna-Sofia Berner.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hallipyhät

Tänäkin sunnuntaina aikainen herätys, jotta jäähallille. Edellisviikosta poiketen tosin ei Jyväskylään vaan vain Vantaalle.

Kuviot sinänsä toki samat. Onnibus tai paikallisjuna, pääsylippu tai fotaripassi, säästäväisen miehen eväsleipä ja hallikahvi, äänimaailma ohjelmamusiikkeineen,  psyykkauslauluineen ja jääkoneen hurinoineen. Mikrounet kuppi-istuimessa päivän alkaessa venyä.

Kotimatkalla torkut takapenkillä. Mitalikahvit.

Luulen, että alan päästä jyvälle lajista.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Takuuajan päätyttyä

Televisio ei ollut kokonaan rikki vaan kaikki HDMI-liittimet vain tehneet yhtäkkiä joukkoitsemurhan. Jo nopea googlaus paljasti, että kyseinen LG-telkkarien tyyppivika tunnetaan maailmalla laajasti.

En lähtenyt vielä kokeilemaan tee se itse -miesten suosittelemaa emolevyn irrottamista ja paistamista sähköuunissa 200 asteessa vartin ajan.

Romulaatikosta työpöydän alta kaivettu SCART-kaapeli toi digiboksin signaalin taas telkkariin, mutta periaatteessa ärsyttää.

Aikahan kuluu tässä iässä koko ajan nopeammin, mutta ei ole kodinkoneiden käyttöikäkään entisensä. Halpiskomponentit lienevät kääntöpuoli sille, että kuluttajan ei enää tarvitse ostaa radiota osamaksulla kuten suomalaisrunoilija muistelmissaan 60-luvulla.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Sivuhuomautuksia

Kun on nukkunut liian vähän, reaktiot Pariisin ammuskeluun herättävät puoliärtynyttä ihmettelyä.

Sosiaalisen median virtani on täynnä kollektiivista shokkia ja surua ja Ranskan lippuja ja Eiffel-torneja. Ihmiset, jotka niitä laittavat, ovat yleensä yhtäläistä ihmisarvoa kannattavia mutta eivät ole muistaakseni reagoineet samoin kun Vinkuintiassa tai Alienistanissa ammutaan 200. Olisiko realismia myöntää, että jotkut ihmiset ja paikat nyt vain tuntuvat meistä merkityksellisemmiltä kuin toiset?

Uutiskanavat ovat tunnollisesti varanneet aiheelle tuntikausia kykenemättä kertomaan ulkomaisia vastaavia seuranneelle muuta olennaista kuin että vastaavan tapauksen riski Suomessa on melko pieni. En ihan osaa päättää, kumpi on turhempaa uutistavaraa: valtionpäämiesten pakollisten sympatiapuheiden näyttäminen yhä uudelleen vai katuhaastattelut kuopiolaisista tädeistä, jotka vakuuttavat järkytystään.

Oikeasti mielenkiintoisista kysymyksistä eli kuka, miksi ja ennen kaikkea miten on tarjolla tietoa kovin vähän. Ilmeisestikin tarkoituksella kun irrallaan olevien tekijöiden jahti ja tulevien iskujen ehkäiseminen ovat täydessä vauhdissa.

torstai 12. marraskuuta 2015

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Minä lähdin Tampereelle

Edellisenä päivänä lipun sai kympillä, aikaisemmin herännyt kuulemma vitosella. Tosin eri vuoroon.

Vaikka Onnibus oli saanut Kampin matkakeskuksesta laituripaikan, ei sen vuoro mahtunut ylhäällä killuvan listaan. Laiturin 11 luona jonottavien aamuhaukottelijoiden parvesta saattoi kuitenkin päätellä, että sinne.

Kuski kurkkasi ovella varauskoodit matkalaisten printeistä ja kännyköiden ruuduilta ja ruksasi ne sitä mukaa padinsa näytöltä. Kipusin kierreportaita bussin yläkertaan ja kömmin penkkiin. Jalkatilaa ei liikaa, mutta meitä korkeintaan keskimittaisia ahtaus ei niin piinaa. Jotenkin lentokonemaisempi miljöö kuin tavanomaiset pikavuorot.

Langaton verkko toimi moitteettomasti, ja talviaamun vähitellen vaaletessa lipui Twitter-virta pienessä ruudussa samaa tahtia kuin maisema isossa. Keskityin kuuntelemaan podcastia Beevorin Ardennit-kirjasta.

Kalevan pysäkillä ulos, ja olinkin melkein Tampere Areenan pihassa. Läppäri mediahuoneen pöydälle, reput viereen. Kuppi kahvia ja viikonlopun ensimmäinen peli vihellettiinkin käyntiin saman tien. Kolme pitkää päivää tutulla rutiinilla: kymmeneksi hallille, hengästynyttä sanojen ja kuvien sekamelskaa, kymmenen jälkeen illalla konetta kiinni. Pari olutta jälkipeleineen, viimeinen somekatsaus ja säkkiin. Toista.

Sunnuntai-iltana rakennuksen hiljettyä päätösmalja vähitellen sulkeutuvan keilahallin ilmastoinnin huminassa ja samalle Kalevan pysäkille, jossa ihmisjoukko jo punaista autoa odotteli.

Kotimatkalla kelpasi katsoa Yle Areenasta suorana Silta. Ei ehkä ihan ykkös- tai kakkoskauden tasoa, mutta edelleen kirkkaasti näkemisen arvoinen.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Akanvirrassa

Varsinkaan nykymaailmassa ei saisi juuttua yhteen elokuvaan, mutta Tinker, tailor, soldier, spy ei päästä täydentävän kirjan lukemisenkaan jälkeen irti. Niin täynnä herkkuja kokonaisuus yksittäisinä kuvina, ääninä ja kohtauksinakin on.

Kuten se, jossa autokorjaamossa radiosta soiva kappale Mr. Wu's a window cleaner now sitoo linjan välityksellä ihmiset ja paikat yhteen kun Guillamia haetaan arkistosta puhelimeen. Korjaamon omistaja rummuttaa lenkkiavaimilla pöytään, autoa korjaava mekaanikko keinuu mukana, korjaamon miestä esittävä vakooja samoin, puhelua toisessa päässä välistä kuunteleva salaisen palvelun virkailijarouva hyräilee kynä sormissaan ja lehtiö edessään mukana ja naputtaa kengällään tahtia.

Entä sanaton loppujakso, jossa viimeiset langanpäät kietoutuvat yhteen La Mer'n soidessa. Ja päättyessä aplodeihin, jotka tuntuvat kuuluvan melkeinpä neljännen seinän tältä puolen.

Ja kuinka voisinkaan olla ihastumatta elokuvaan, jonka sankari, jos sitä sanaa lainkaan voi käyttää, on juuri oikeanlainen. Jotain ilmeisen yhteistä on suosikeissani Jeevesissä, Gandalfissa, vanhassa Ben Kenobissa ja tässä George Smileyssa.

Luonnehtii Richard Rayner:

Gary Oldman, another chameleon of an actor, delivers a performance of different effect. He just breathes, sometimes barely, and yet he too conveys a sense of Smiley’s cool formidableness. Those hidden eyes miss nothing, and the emotion they exhibit is, not disgust at treason, but a wider and more philosophical sadness for the entire human endeavor, the mire and fury that runs through men and women’s veins. Knowledge is the weapon that this character carries, and the burden too. James Bond, obviously, he isn’t. Smiley’s almost a cipher, but Oldman, like Guinness before, gives him a poetry.

Mestarillista.

Kruunuksi Netflix kysyi, haluaisinko katsoa muitakin vähäeleisiä filmejä.

48 minuuttia lentokentälle

Mies istui Rautatientorilla 615:n keskiovien jälkeiseen penkkiin ja muisti vasta siinä, että lentokentälle pääsi nykyään junallakin. Niin kävi aina. Hän ujutti kännykän rintataskustaan ja syventyi Twitter-virtaan samalla kun bussi jyrisi letkan mukana Kaisaniemenkadun kuiluun.

Näkökentän vasemmassa sektorissa sellaiset kasvot, jotka pakottavat miettimään, kuinka monta kertaa minuutissa on vielä kohteliasta salaa vilkaista. Ikkunapaikalla bussin etuosassa, siinä missä istutaan selkä menosuuntaan. Aavistuksen pienipiirteiset, voisi kai sanoa, hymy herkässä, nauravat silmät ja ihastuttava pystynenä. Ruskeat puolipitkät kiharat kehystämässä sitä kaikkea karvakauluksen yläpuolella. Mies selasi mielensä galleriasta tunnettuja kasvoja löytääkseen henkisen muistiinpanon tueksi samankaltaisia, muttei saanut osumaa. Ehkä jotain samaa kuin Maura Tierneyssä, joka Teho-osastossa esitti Abby Lockhartia.

Kasvot puhuivat vastapäiselle neitoselle, katselivat välillä maisemia, kommentoivat jotain ikkunan takana erottuvaa. Sanoja ei sieltä saakka erottanut mutta intonaatiota sen verran, että se oli englantia amerikkalaisella korostuksella. Matkalla lentokentälle ja tarkoittaen, ettei mies melkoisella varmuudella näkisi niitä kasvoja enää koskaan.

Mies vilkaisi Twitterinsä yli kasvoja, sitten ohi vilisevää maisemaa, puhelimen ruutua, kasvoja, maisemaa, kasvoja, ruutua, kasvoja. Kartanonkosken kiemuroissa mies ehti vielä kaivaa Le Carrén repusta ja syventyä siihen. Ainakin hetkittäin.

Bussin jarruttaessa Terminaali 2:n eteen mies näki mielessään elokuvan, jossa Hugh Grant juoksee naisen perään ja tämän kääntyessä sanoo jotain höpsöä mutta herttaista, johon nainen päätään kallistaen ja hymyillen vastaa. Mutta koska mies ei ollut Hugh Grant eikä elokuvassa eikä muutenkaan, hän vilkaisi kasvoja vielä viimeisen kerran, astui keskiovesta ulos ja käveli taakseen katsomatta sisään terminaaliin. Lennot olivat aikataulussa, näyttöruutu vahvisti.

Se Pakarisen otsikkoteksti true (and other) stories on vertaansa vailla.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Syyspuolta jo


torstai 29. lokakuuta 2015

Yksi subjektiivinen kirjallisuusteoria

XPD näyttäisi olevan vuodelta 1981. Ei siis ihme, että sitä vaivaa yksi 70-luvun bestsellerien vitsauksista eli tarpeeton glitter ja glamour vai olisiko sittenkin sanottava kitsch.

Täysin subjektiivisen oman lukukokemukseni mukaan riitti vielä 60-luvun tarinoissa kotoista nukkavieruisuutta, jossa Lontoo oli nokinen ja ja pihisevistä kaasulämmittimistä huolimatta sumuisen kostea.

Mutta 70-luvun kirjat, amerikkalaiset toki etenkin, pursuavat tarpeettoman osoittelevaa vaurautta. Pankkitilejä ja dollarinippuja, mannertenvälisiä lentoja, hummeripäivällisiä ja kalliita juomia. Ja joka toisessa tarinassa on änkeydyttävä Sveitsiin pankkien, Genevenjärven, hiihtokeskusten ja seitsemäntoistametristen huvijahtien kimallukseen.

Ehkä kaikki sellainen vain huumasi 70-luvun lännen. Tai sitten lukemani kirjailijat nousivat silloin varakkaaseen yhteiskuntaluokkaan ja kirjoittivat sen kertomuksiinsa?

tiistai 27. lokakuuta 2015

Oppi ei tule idästä

Kun pääjoukon nukahdettua katsoi Areenasta rauhassa Sillan. Ja sitten Solsidanin. Ja sitten vielä yöunenkin kustannuksella luki loppuun Mankellin Wallander-tarinan Väärillä jäljillä.

Aika vetävää viihdettä vääntäneet, ruotsalaiset. Toki vähän muidenkin avulla.

Mankellilla pahiksina yhteiskunnan arvostamat rikkaat keski-ikäiset ja vanhat miehet, jotka julkisivunsa takana olivatkin naisia rääkkääviä sikoja. Tietenkin.

Mutta Deightonin XPD ei ole kyllä noussut vielä lainkaan deightonmaiselle tasolle. Jotenkin kökkö on käännöskin, mutta se ei havaintoa selitä. Pah.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Messutungoksessa

Ensi kertaa kirjamessuilla, kiitos kustantajan ystävällisesti lähettämien lippujen.

Valtava hallillinen kirjoja, paljon on vielä mielenkiintoista lukematta. Jos olisin varakas ja hyllyssäni tilaa, jälki voisi jälki olla hurjaa. Nyt olin surkea messuvieras eli kulutin tiloissa vain kaksi euroa, jolla sai Len Deightonin XPD:n. Le Carrén Mies kylmästä tai Viestimiehen käsikirja olisivat myös kelvanneet, mutta kumpaakaan ei osunut silmiin.

Näköjään kultturimiehen olemukseen kuuluu ehdottomasti pikkutakki ja paksusankaiset silmälasit. Hiuksia joko vähän tai sitten runsaat ja villit. Naisilla moninaisempaa. Joka tapauksessa sellaistakin klienteeliä, jota ei normaaliympäristössäni eli urheiluhalleilla näe.

Liikaa tungosta kumminkin, ja ylhäällä ruoka- ja viinimessuilla vielä enemmän. Siellä riitti kymmenen minuuttia. Parmesanjuusto tuoksui kyllä hyvältä.

Ulkona paistoi aurinko, ja puiden viimeiset lehdet hohtivat kirkkaankeltaisina.

torstai 22. lokakuuta 2015

Tyranni vai valtavan neuvostokoneiston osanen?

TV2:ssa uusintana Neuvostoliiton kiekkoilijoista kertova Red Army höystettynä Tuomas Kyrön, Kaarina Hazardin, toimittajien ja ekstravieraan jälkikeskustelulla.

Mielenkiintoista jutustelua jälkimmäinen, ja ehkä ainakin osiltaan siksi, että kukaan sohvalla ei ollut urheilija tai urheilun parissa työskentelevä. Nyt siinä istuivat tasaveroiset tyypit kertomassa muistoistaan urheilun sivustaseuraajina.

Itse dokumentissa pistää aina miettimään valmentaja Viktor Tihonovin persoona, johon pelaajat mieluusti tuntuivat projisoivan huonot kokemuksensa. Epäilemättä Tihonov piti pelaajiaan 350 päivää vuodessa karuissa oloissa erossa näiden perheistä, raivosi ja uhkaili KGB:llä ja seurauksilla ja saattoi lyödäkin jos harjoitukset eivät sujuneet.

Miten mahdollista on nykymaailmasta käsin arvioida toisten aikojen ja maailmojen ihmisiä? Millaiset arvot ja maailmankuva oli 1930 Stalinin hallitsemaan maahan syntyneellä neuvostokansalaisella, joka, jos kirjaansa on luottamista, menetti isänsä Stalingradissa ja painoi murkkuikäisenä pitkää päivää ja sota-ajan normeja viilarina bussivarikolla?

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Päivällä piireissä

Aikatauluni velloi viimeiseen asti, mutta 40 minuuttia ennen H-hetkeä sain muuttaa Facebookin tapahtumakutsun tilaksi ehkän tilalle osallistuu.

Kun kävelin Olympiastadionin torninviertä ylös, hyrisi ohi takseja. Muita osallistujia tuoden, arvelin.

Kustantajan sihteeri ojensi tulijoille ovella kirjaa kouraan, tarjoilija liikkui joukossa kantaen prikallista valkoviinilaseja.

Kiekkoväki moikkaili ja vaihtoi kuulumisia.
- Eikös viimeksi nähty Porin Jazzissa...
- Vieläkös se oon elossa kun ei mitään ole kuulunut...
- Hirmuista kiirettä tässä vain pitänyt...

Lohduttavasti lukuisia minua vanhempia herrasmiehiä. Nuoria hipsteritoimittajia lippiksineen ja partoineen. Pakollinen Lehtikuvan kaveri kaksine näkyvästi tarrattuine kameroineen.

Vanhaa IFK- fania lämmitti istua samassa tilassa niin monen joukkuetta päävalmentaneen kanssa.

Juhlakalu itse puhui ihan oikeasti mielenkiintoisia ja sai minut kumartumaan eteenpäin kuullakseni paremmin. Asiantuntijat kyselivät enimmäkseen juoruhenkisiä asioita, joita vastaaja sopivasti kierteli. Kuitenkin huomattavasti laadukkaampaa sananvaihtoa kuin oman lajini tilaisuuksissa on kuultu.

Mestari Heikura -vainaa kertoi jossain haastattelussa asettuvansa vastaavissa tilaisuuksissa valon suunnan kannalta sopivaan paikkaan ja alkavansa odottaa ilmeitä ja eleitä. Matkin mieluusti samaa eleetöntä tapaa. Pari ihan mukavaa ruutua tarttui.

Lopuksi jonoon hakemaan omistuskirjoitusta juhlakalun aatokset muistiin merkinneeltä kirjailijalta. Se ripaus molemminpuolista hysteeristä hermostuneisuutta kun kohtaa ensi kertaa naamakkain henkilön, jonka kanssa on keskustellut verkossa kymmenen vuotta.

Ennen lähtöä kulmapöydältä kuppi kahvia ja bagel. Kokeneemmat kävijät tunnustelivat, olivatko viinipullot vielä viileitä.

Luin kirjan ennen nukkumaanmenoa. Ei mestariteos, mutta sai ajatuksen liikkeelle. Epäilen, että se on tarkoituskin.

tiistai 20. lokakuuta 2015

"Onko joku kuollut?" "Kaikki."

Kulman kaupan kassalla jäi valkopartainen takavuosien TV-kasvo tutkimaan kuittiaan. Kiersin hänen takaansa poimimaan maidot, mehun ja ruisleivän kestokassiin.

Oliko televisiossa ennen vanhaan nykyistä vanhempiakin ihmisiä? Harmaantuneita hiuksia ja partoja, jopa? Lastenohjelmissa satuja lukemassa ainakin, ja Jussi Jurkka siinä sketsiohjelmassa.

Nykyään tuntuu, että ruutuun pitää olla ennen kaikkea nuori ja nätti tai komea (kärjistys, totta kai).

Vai onko tämä vain sitä oman iän tuomaa harhaa? Ovathan poliisitkin nykyään kuin sinihaalarisia mopopoikia ja lääkärit laajan biologian valinneita lukiolaisia. Olivathan hannutaanilat ja lenitaairistotkin silloin joskus nuoria ja radikaaleja. Tai ainakin nuoria.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Ulkoilman ikävä asenne

Onko syksy aina tullut nopeasti ilmavirtauksen vaihtuessa lounaisesta pohjoiseksi tai jotain?

Eilen vielä shortseissa kauppaan, mutta yhtäkkiä iskeekin ulko-ovella vastaan tuuli, jossa on terä.

Eilen ihoa hivellyt ilma on alkanut viillellä.

Eilen paljain jaloin kulkemaan kutsunut asvaltti on muuttunut vihamieliseksi elementiksi, joka on pidettävä mahdollisimman erillään jalkapohjista.

Punakeltainen leimahdus ja maatuvien lehtien imelä aromi, sitten värit ja tuoksut katoavat maailmasta puoleksi vuodeksi.

Kohta alkavat naiset sytytellä tuikkuja.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Tuulista mutta kaunista

Kylmässä syystuulessa kierros kuvaamassa urheilukenttiä.

Väiski, Ruohiksen vihreä, Sepänpuisto, Johari. Kaisiksen hiekka oli kadonnut uuden leikkipuiston peittäessä itäpuolikkaan.

Taas muisti, kuinka paljon kantakaupungissa onkaan hienoja taloja. Ja seassa uudempia rumempia elementtihökötyksiä.

Kotona alkoi kylmyys haihtua luista ja ytimistä vasta kaksi tuntia paluun jälkeen.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Ihmisiä tietotekniikan syövereissä

Semmoinen, että mies kävelisi paikalliselle terveysasemalle mukanaan pieni vaiva, jota voisi vaikkapa näyttää päivystävälle terveydenhoitajalle.

Miehen jonotusnumeron aikanaan pingahdettua aulan valotaululle mies istuisi vastaanoton tiskin ääreen ja täti koneensa ääressä kertoisi, että talon terveydenhoitajille löytyy ihan varausaikojakin ja tuossa olisi viiden minuutin päähän semmoinen, huone 22 käytävän päässä, nimellä kutsutaan.

Ja mies istuisi käytävän tuolilla selailemassa aikansa kuluksi puhelimestaan Twitteriä ja kello tulisi viiden minuutin päähän ja vartin ja puolenkin tunnin  samalla kun huoneeseen 22 huudeltaisiin toisia nimiä, jotka aikanaan poistuisivat sieltä sulkien oven perässään.

Aikataulut ovat usein myöhässä, ja niinpä mies alkaisi kummastella vasta kun ovi olisi pitkään hiljaa ja lopulta sieltä ampaisisi henkilökuntaan kuuluvan oloinen harppoen tiehensä sellaisella askeleella, jolla usein lähdetään ruokatunnille.

Suomalaisena mies tietenkin tiedostaisi riskin, joka aiheutuisi lähdöstä käytävän toiseen päähän vastaanottotiskille kysymään asiaa. Oma nimi saattaisi kaikua sillä aikaa ja vuoro mennä ohi.

Vajaan tunnin kohdalla mies kuitenkin ottaisi riskin ja lähtisi asiaa selvittämään, ja hänelle kerrottaisiin, että nyt on kuulkaas käynyt sillä tavalla että se teidän aikanne viiden minuutin päähän onkin tullut kirjattua lokakuun viidennelletoista ja pahoittelemme kovasti.

Ja mies aloittaisi prosessin alusta, nyt päivystävän terveydenhoitajan jonosta.

Odotellessaan hän ehkä ajattelisi kolpakollista olutta U Kalichassa.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Se ja sama

En pidä itseäni ihan kielenhuollon Arvi Lindinä, mutta jollain lailla kauniin kielemme alennustila surettaa.

Tarkoitan siis ennen kaikkea painettuna tai verkossa julkaistua tekstiä, joka esitetään jollei nyt toimittajan muotoilemana niin ainakin ikään kuin. Päivä päivältä enemmän tuntuu, ettei millään mitään väliä kunhan nyt jotain.

Itsekin jaksoin vielä takavuosina korjailla koneeni kautta julkaisuun menneistä teksteistä pilkutuksia, korrelaattivirheitä ja keskellä lausetta  pystyyn pomppaavia Tamperelaisia, mutta nyttemmin moinen vaivannäkö on alkanut tuntua turhalta.

Ei kukaan taida kuitenkaan välittää.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Viilenevä tiistai-ilta syyskuun lopussa

Vanhempainillan koko koulun osuudessa suuressa jumppasalissa rehtori alusti suunnitteilla olevasta opetussuunnitelmasta. Kommentoimaan haastetut vanhemmat toivoivat lisää liikuntaa, taideaineita, matematiikkaa ja hengähdystaukoja. Koulupäivät taitaisivat pidetä, rehtori ynnäsi.

Suoraan sanottuna se tunti oli kyllä hukkaanheitetty osa elämääni.

Luokassa aika vähän väkeä. Kysymysten rivien välissä selvästi jotain, mitä en tiennyt.

Kotimatkalla Alepasta kevytmetvurstia ja kolme purkkia maitoa.

Oli kiireinen päivä.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Turvapaik

En tiedä, onko tämä ikävästi sanottu, mutta turvapaik ja pakol ovat medialaitteissani tämän päivän Ulb. Kun niiden jatkona harvoin on mitään varsinaisesti uutta informaatiota.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Proletaarin pelastus: kirjasto ja Lidl

Tai ehkä pikemminkin prekaarin.

Töölön kirjaston remontin jatkuessa on varaukset tilattava Helsinki 10 -kirjastoon, jossa tiskintakuiset nuoret tuovat visiittiin Smithin ja Jonesin sketsiklassikon tunnelmaa.

Vaan löysin minä ne varaukset sieltä kulman takaa itsepalveluhyllystä.

Samalla reissulla sopi selata männäviikkoista Suomen Kuvalehteä. Lukupöydässä kaksi rouvashenkilöä keskusteli Hesarin kadonneesta kulttuuriosiosta. Löytyi se, tällä kertaa. Jotkut leikkelevät lehdistä osia, tuli keskustelussa esiin.

Lidlin tomaatit olivat kallistuneet mutta hinta edelleen vain hiukan yli puolet Alepan vastaavasta. Vuoden saunaoluet kannattaisi kyllä hakea Tallinnasta niin kuin muutkin taloudellisesti järkevät tekevät.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Valosta, varjosta ja vähän väreistä

Huomasin Yle Puheen aamun keskustelun Hannes Heikuran valokuvista hiukan myöhässä, mutta onneksi ohjelma ilmestyi pikimmiten myös Areenaan. Sieltä sopi paikata alku.

Puhetta kuvista ja niiden taustoista eikä kameroiden ominaisuuksista. Valokuvauksesta onneksi onkin aika paljon esimerkiksi katsottavia dokumentteja YouTubessa.

Vimeosta löytyi myös aamun ohjelmassa mainittu mestarin viimesyksyinen videohaastattelu.

Alkaa tehdä mieli tehdä itsekin joskus hyvä valokuva. Siis tehdä, ei ottaa, koska nähdäkseni kuvat nimenomaan tehdään.

Kiintoisa oli myös ohjelmassa vilahtanut termipohdinta esimerkiksi lehtikuvaajan, taidevalokuvaajan ja valokuvaajan välillä. Miten kukakin haluaa itseään kuvien suhteen määritellä.

Itse olen tyyppi, joka joskus räpsii erilaisilla kameroilla kuvia.

torstai 24. syyskuuta 2015

maanantai 21. syyskuuta 2015

Hiukan kuin matkalla Raidin Suomeen

Kampin Lidlistä kaurahiutaleita, tomaatteja, raejuustoa, hapankorppuja, halvimpia broilerisuikaleita, nuudeleita. Siellä silmiinpistävä osa asiakaskunnasta on maahanmuuttajataustaisia tai vaatimattomasti pukeutuvia kantasuomalaisia tai muuten vain aika eri näköistä porukkaa kuin vaikkapa Stockan Herkussa. Niin ainakin oletan.

Tihkusateessa kotiin kävellessä mietin, kuinka lempisarjoihini lukeutuva Raid päivä päivältä osuvammin kuvaa Suomea tai ehkäpä talousuutisten valossa ainakin tulevaa sellaista.

Raidin dystopiassa tuskissaan vaikeroivat köyhät viruvat sairaalan nuhruisilla käytävillä ja poliisit hikoilevat ahtaissa tilapäistiloissa. Köyhä yrittää soittaa ambulanssia puolison otettua yliannoksen unilääkettä, mutta yksityisellä puolella kysytään ensimmäiseksi vakuutusta tai luottokortin numeroa, julkisella taas kaikki linjat ovat varattuja ja automaatti neuvoo yrittämään myöhemmin uudelleen.

Samaan aikaan miljonääri-Hallvik ja korruptoituneet korkeat virkamiehet istuvat nahkanojatuoleissaan armanjakkia siemailemassa tai Jaguarin takapenkillä matkalla liikeneuvotteluihin.

Nokian tuho on hiukan laimentanut Espoon Erityistalousalue -visiota, mutta esimerkiksi länsinaapurimme innokkuutta jättää sosiaalinen asuminen Helsingin ja Vantaan huoleksi voitaneen pitää saman ajattelun yhtenä ulottuvuutena.

Raidissa hyvyys löytyy vähäosaisten keskinäisestä solidaarisuudesta aina rosvoja ja poliiseja myöten, ajattelin, mutta toisaalta. Se köyhienkin keskinäinen lämpö saattaa tosipaikassa käydä aika vähiin kun tilanne oikein kiristyy.

Ehkä osuvampaa olisi miettiä solidaarisuuden ulottuvuuden kapenemista yhä pienempiin ryhmiin. Ehkä yhteiskunnan tai valtion sijasta kohta ollaan lojaaleja enää perheelle, suvulle, omalle kaveriporukalle tai mikä kenellekin se oma joukko onkaan. Väittävät eräissä eteläisemmissä maissa niin olleen tähänkin saakka.

torstai 17. syyskuuta 2015

Kai niin sitten on, jos siltä näyttää

Pääministerin puhe, jonka itse skippasin, näytti puhuttavan sekä ennen että jälkeen. Viestintäkonsultit luennoivat toistensa päälle, olivatko kanava, käsien asento, ilmeet ja intonaatio kohdillaan.

Lienenkö itse liian yksioikoinen vai relevantteja asioita etsimään koulutettu kun esitystapaa enemmän kiinnostaisi, mitä sanottiin.

Mutta tokihan viestintäkonsultit ovat nimenomaan viestintäkonsultteja. Kai vasarakin etsii joka ongelmasta naulaa.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Yltäkylläisyys lisää joviaalisuutta

Friends? Your friends? If you lock them together in a room with no food for a week... then you could see, what it is, friends!

Keskitysleireistä selvinneen isän puuskahdus Amerikan mukavuudessa elävälle pojalleen Art Spiegelmanin sarjakuvassa Maus on noussut viime päivinä mieleen.

Tämän päivän Suomessa harva näkee konkreettisesti nälkää, mutta aikojen kiristyminen totutusta tuntuu ilmapiirissä. Toisin kuin runsauden aikoina, nyt pistää silmään, kuka saa enemmän ja millaisin perustein.

Kakku pienenee samalla kun jakajia on pyrkimässä osille aina vain enemmän.

Kun paluuta yltäkylläisyyteen ei ilmeisesti enää ole näköpiirissä, on mielenkiintoista ja jossain määrin huolestuttavaa nähdä, mitä tästä kaikesta vielä tulee.

Havaitsevinani merkkejä solidaarisuuden (ja sen yhden merkin veronmaksumotivaation) rapautumisesta sekä systeemin legitimiteetin lisääntyvästä kyseenalaistamisesta.

Cover of Maus Volume I (1986 Pantheon Books). Art by Art Spiegelman.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Same faces, same instruments

Perjantai Energia Areenalla, osa sunnuntaista koneen äärellä joukkueiden pelatessa Malmössä.

Maanantaiaamuna kirjoitin aiheesta ennen lähtöä Hartwall Arenalle kauden näkymiä kuuntelemaan.

Kävellen kotiin. Pasilan poliisitalon maasto näkyi tulvivan turvapaikanhakijoita.

Nordenskiöldinkadulla pyöräili nainen jalkakäytävällä metrin päässä punaiseksi maalatusta pyöräkaistasta.

Alkusyksy tuoksuu mullalta, märältä asvaltilta ja koulukeittolan lihakasvispadalta. Pian saapuu maatuvien lehtien paksu aromi.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Riippuu katseen suunnasta

Hallituksen visiot leikkauksista kuohuttavat, ja kohta kai on alettava hamstrata niitä hernekeittopurkkeja yleislakon varalle.

Pienyrittäjä ei kuitenkaan näyttäisi olevan menettämässä oikein mitään. Kun ei tähän astikaan ole ollut palkallisia sairaspäiviä, kesälomia tai sunnuntailisiä.

Tummien uutisten keskellä hyvääkin. Salamalaitteita lainannut oli niitä palauttaessaan lisännyt kassiin mielenkiintoista luettavaa. Tai pitäisikö sanoa katseltavaa.



tiistai 1. syyskuuta 2015

Kuplassa

Päivän pöhinä on, että eräät mediasaitit sulkevat toistaiseksi kommenttiosastonsa käsistä riistäytyneen mesomisen johdosta.

En tunne asiaa kun olen oppinut olemaan kurkkaamatta moisiin.

Vastaava pätee sosiaalisen median virtoihini, joista olen onnistunut ilmeisen tehokkaasti kitkemään kaikenlaiset vihapuhujat sun muut ilkiöt. Sivuvaikutuksena on, hyvisten jäätyä, että nyt tunnen seuraavani vierestä kiihtynyttä puhelinkeskustelua, josta kuulen vain toisen osapuolen repliikit.

Eloa eräänlaisessa kuplassa, siis.
- - -
Illalla junnupelistä Tuusulasta palatessa nousi maisemaan Vantaanjoen kohdalla sakea usva. Taitaa tehdä syksyä.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Aurinko Narinkkatorilla

Lauantain sääennuste pelotteli sateellakin, mutta ei niitä pisaroita ollut lopulta kuin kolme.

Mainio rupeama tuotti jokusen sataa ruutua, joista monessa iloisia ilmeitä kuten asiaan kuuluikin.

Päivän lomassa ehti vaihtaa kuulumiset tutun jos toisenkin kanssa ja jopa kipaista kotona ruokkimassa natiaiset.

perjantai 28. elokuuta 2015

Kale revisited

Maininta Nuoruustangosta toi heti mieleen Ylen 2006 esittämän dokumentin Elämän kevät: Kale. Kaikeksi yllätykseksi se löytyi Ylen Elävästä arkistosta, ja vuonna 1978 tehty ohjelma pääsi ihon alle yhtä vastustamattomasti kuin viimeksikin.

Lapsuuden Helsinki, totta kai. Dieselpakokaasun mustuttamat kinokset harmaan taivaan alla, juuri se kaupunki, josta Ultra Bra sittemmin lauloi. Kalusteet, hiukset, vaatteet: IFK- ja Jokeri-rotsien parvet. Spårat, Vestio, Pukeva ja muut muistoiksi muuttuneet maamerkit. Braku ja sen ajan hontelonkulmikas lätkälook.

Kale perheineen, sympaattisina käsittämättömässä luontevuudessaan ja avoimuudessaan, joita ohjaajakin erillisessä haastattelussaan melkeinpä kauhisteli. Ero nykyisiin Tosi-TV-ohjelmiin ja ihmisiin, joista joka toinen haluaa harjoiteltuine poseerauksineen olla esiintyjä ja julkkis. Kalen lauluääni.

Kertojan vakavalla vasemmistonuotillaan sekaan luennoimat  yhteiskunnalliset näkökulmat sopivat kokonaisuuteen täydellisesti tuomaan oman kontrastinsa.

Ja loppu sitten: Kuvat Linnanmäeltä Nuoruustangon soidessa olisivat jo sellaisinaan riittävän haikeita, mutta lopun lisätiedot ja ohjaajan haastattelu tekevät paketista jo pakahduttavan riipaisevan, niin kliseiseltä kuin moinen ilmaus kuulostaakin. En edelleenkään pystynyt katsomaan liikuttumatta, ja pikainen googlaus vihjaa, etten ole ainoa.

Elämän kauneus, nuoruuden lupaus ja kaiken sietämätön rajallisuus yhdessä hetkessä. Elokuvan ja musiikin valtava voima vaikuttaa ihmiseen.

maanantai 24. elokuuta 2015

Vanha tapa

Nykyinen tapa kuluttaa musiikkia on soittolistoiksi valikoidut parhaat biisit. Vähän kuin se innokas nousuhumalainen entisajan kotibileissä: kuuntele tää, tää on niin kova, eiku (kiivaan kelaamisen ja etsiskelyn jälkeen) sittenkin tää. Ja tää.

Kiintoisaa kuunnella vaihteeksi eri esiintyjiä siihen vanhaankin tapaan: koko älpee, kuten ennen sanottiin, A-puolen viimeisine ja muine vähemmänkin läpi lyöneine kappaleineen.

Teoksenakin albumi voi ainakin joskus olla eri asia tai enemmän kuin sen osat.

Esimerkiksi se kohta, jossa Heartbreaker sähköisesti virittyneen äänettömän tahdin kautta vaihtuu Livin' lovin' maidiksi, on korvissani erottuva ja merkityksellinen.

lauantai 22. elokuuta 2015

Osittain edelliseen liittyen...

...kopioin tähän toisaalle kommentiksi kirjoittamani:

Taannoin Twitterissä parempaa maailmaa haluava mutta kiivaasti esiintyvä ihminen vaati, että ”rasistit” ja ”vihapuhe” on vaiennettava. Käsittääkseni hän tarkoitti jonkinlaisia nykyistä rikoslakia laajempia keinoja.

Hyvää tarkoittava henkilö ei mitenkään ymmärtänyt näkemystäni, jossa kerroin olevani yleisellä tasolla hiukan huolestunut halusta vaientaa yhteiskunnassa väärää mieltä olevat tahot. Niin tehtiin esimerkiksi Natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa ja DDR:ssä, jossa sielläkin lähdettiin aluksi liikkeelle vain fasismin kitkemisestä. Kukapa niin hyvää tarkoitusta voisi vastustaa?

Jossain vaiheessa kehitystä saatetaan joutua miettimään, kuka ne vaiennettavat väärät asiat määritteleekään ja mitkä ovat määrittelijän motiivit…

Tai kuten Kemppinen eräässä aivan toisessa yhteydessä aikanaan kirjoitti: Ensin rajoittavat oikeuksia hyvää tarkoittavat hölmöt. Sitten tulevat saapasjalkamiehet.

tiistai 18. elokuuta 2015

Varminta on sulautua joukkoon

Tietenkään eivät kaikki aatteet ole yhtä hyviä, mutta jotain pelottavaa on siinä kun niiden parempienkaan suhteen vaaditaan kovin tiukkaa yhdenmukaisuutta.

Kuten siellä, missä kannatti varmuuden vuoksi ilmoittautua ensimmäisenä mukaan työmaaprikaatin organisoimaan spontaaniin mielenosoitukseen, pitää näyttävästi esillä puolueen pääsihteerin kuvaa ja allekirjoittaa imperialismin vastainen julkilausuma niin, että kaikki varmasti huomaavat.

Muuten oli epäilyttävä ja erityistä silmälläpitoa vaativa henkilö, sillä kuten sanottiin: puolueettomuutta ei voi olla.

Timo Vihavainen: Totaalinen suvaitsemattomuus

maanantai 17. elokuuta 2015

Kesähetki

Kolea kesä takana ja koulut jo hyvässä vauhdissa, mutta.

Yhtäkkiä pysähtynyt kesän kesäisin hetki Kisakallion urheiluopiston rannassa.

Tai ainakin sen tiedostaminen.

Aurinko, järvi, maisemassa sen takana pelto ja rakennukset eikä pelkkä metsä.

Laineiden liplatus rantaan, moottoriveneen pärinä, tuulen suhina puissa.

Tuoksut.
- - -
Jäähallin puolella sitten taas viileys ja kelmeä keinovalo perheiden päästessä ihmettelemään leiriviikonlopun päätösharjoitusta. Alla olleet kymmenen tuntia jäätä ja kaikki oheistreenit vilahtelivat ilmeissä väsymyksenä, mutta hyvin neitoset jaksoivat vielä painaa.
Illalla kuului Hornetin jylisevä kohina Malmin lentonäytöksestä keskustaan saakka. Sen verran kalliit liput, että tänä vuonna ei lähdetty paikan päälle.

tiistai 11. elokuuta 2015

Rocky

Kuin Kekkonen tai kevytmaito, Rocky on ollut aina. Ikäluokkani tyyppejä hehkuttamassa elokuvaa, hyräilemässä Eye of the tigeria ja tökkimässä samalla paikallaan tanssahdellen tyhjään ilmaan nyrkkeilyiskuja.

Outoa siis, että itse näin vuonna 1976 valmistuneen elokuvan eilen mielestäni ensi kertaa.

Hidastempoinenhan se oli, ja arvattava, ja sävyiltään marraskuisten takakujien tumma. Hihansuista ja kauluksesta sisään kaivautuvan hyisen talvituulen tunsi ruudun tälläkin puolen.

Oli helppo arvata, että varpaidentuijottelun, silmälasien ja pipon alta löytyisi lopulta kaunis nainen, mutta vasta pätkän puolivälissä tajusin, että sehän oli Connie Corleone, itse Talia Shire.

Sympaattinen oli Rockysta amerikkalaisella oveluudella kyllä saatu, ei vähiten underdogien edustaja -näkokulmalla.

Tämä elokuva olisi pitänyt katsoa silloin aikanaan, herkkyysiässä.

maanantai 10. elokuuta 2015

Mallisuoritus

Twitter-maininnasta osui silmiin GROOM-parturiketju, ja vilkaisu nettisivuille teki vaikutuksen.

Mikseivät kaikki palveluyritykset tee tällaisia sivuja? Liikkeiden sijainnit ja puhelunnumerot selvästi esillä, ja kyllä: nettiajanvaraus. Palvelut hintoineen helposti löydettävissä. Toimipisteiden esittelyt (oho, nekin on profiloitu: sport, retro, rock jne). Ja henkilöiden myös: aina kiinnostaa, minkä näköisiä ihmisiä jossain firmassa on odotettavissa vastaan ja keitä he ovat. Blogi ja ajankohtaista-osio, joista näkee, että sivuja päivitetään eikä niitä ole vain tehty ja unohdettu.

Lisätään kehuihin vielä sivujen tyylikäs ulkoasu.

Itse tuskin GROOMiin poikkean, koska hinnat ovat selvästi kovemmat kuin kantaparturillani enkä muutenkaan taida olla ihan tarpeeksi hip, hop ja pop noin trendikkääseen paikkaan, mutta edellytykset täyttävien miesten keskuudessa veikkaan ketjun menestyvän.

torstai 6. elokuuta 2015

Uudestaan vielä hitaammin

Täällä jo syksyllä 2013 kehumani Tinker tailor soldier spy näkyy löytäneen tiensä myös Netflixiin.

Oli katsottava rauhassa iltayöstä muiden nukkuessa. Kuulokkeet korvilla jokaisesta merkitsevästä katseesta ja englannin kielellä (ja vähän muillakin) huolella tarjoillusta repliikistä nauttien.

En edes tiedä, mikä tässä niin kovin kolahtaa. Jotain samaa kun Len Deightonin kirjoissa.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Maallikko miettii kaikenlaista

Etelä-Saimaan kannanotto kiertää ja kerää tykkäyksiä verkossa. Ilmeisesti joku persujen kansanedustaja, jonka nimen kuulen tässä ensi kertaa, masinoi väkeä lopettamaan Etelä-Saimaan tilauksensa koska lehti hänen mielestään kohtelee puoluetta epäoikeudenmukaisesti.

Käsittääkseni merkittävä osa Suomen toimittajista tuntee vastenmielisyyttä persuja kohtaan, mutta käsittääkseni yhtä lailla persujen nahassa on vielä paljon paksuntamista ihan tavanomaistakin kritiikkiä kohtaan.

Yleisemmällä tasolla kysymys kuitenkin kiinnostaa.

Etelä-Saimaan yhteiskuntatoimituksen esimies kirjoittaa:

Kun loukkaantunut poliitikko peruuttaa lehtitilauksensa, se kuuluu normaaliin elämänmenoon. Kun päättäjä lähtee masinoimaan kampanjaa lehden vahingoittamiseksi, tavanomaisen rajat ylittyvät.

En muista, miten vaikkapa taistolaiset suhtautuivat aikanaan Uuteen Suomeen tai kokoomuslaiset Tiedonantajaan. Olisivatko saattaneet jopa kehottaa olemaan tilaamatta?

Onko poliitikko kehottamassa karttamaan lehteä, jonka kokee suhtautuvan itseensä tai aatteeseensa kielteisesti, moitittavaa toimintaa vai ihan vain politiikkaa?

Kuinka paljon lehden reaktioon vaikuttaa, että lehdet ovat nykyään taloudellisessa ahdingossa? Olisiko tietystä vaalipiiristä valitulla kansanedustajalla erityinen velvollisuus olla haittaamatta sen alueen maakuntalehden toimintaa, kuten kirjoittaja antaa ymmärtää?

Kun kansanedustaja lähtee aktiivisesti heikentämään oman maakuntansa median toimintaedellytyksiä... 
- - -
(Yllä "käsittääkseni" tarkoittaa: "Saatan tietty olla väärässäkin, kertokaa toki jos tiedätte paremmin")

Aku Ankasta Valerianiin

Yrjöperskeles näyttää olevan hyvinkin tarkasti minun ikäluokkaani, ja peräti samanlaiset ovat myös sarjakuvamuistot. (Ehkä sillä erotuksella, että itse arvioin ensimmäiset 50 Aku Ankan taskukirjaa siedettäviksi, sitten taso putosi liikaa.)

Siksi tämä on pakollinen linkkaus.

tiistai 4. elokuuta 2015

Kitkaa

Se kun ottaa kauppareissulle tyhjät pullot mukaan mutta perillä näkee pullokoneen edessä nuorukaisen kaikkine niine samaa tavaraa täynnä olevine muovikasseineen. Ja henkilökunta raivaa juuri tukosta mainiten koneen oikkuilleen koko päivän.

Tulipa ulkoilutettua pulloja.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

HJK - Liverpool FC piippuhyllyltä

Seuraillut Liverpool FC:n tekemisiä Kevin Keeganin ajoista asti eli noin 40 vuotta, mutta ensi kertaa näin joukkueen elävänä. Alkujaan oikeastaan liput juniorin iloksi, mutta kun perillinen sai komennuksen kentän laidalle pallopojaksi, oli rouva luonteva valinta viereen piippuhyllylle.

Oikeiden HJK-fanien boikotoidessa tapahtumaa saattoi punaisen värin isoa osuutta odottaa, mutta kieltämättä määrä yllätti. Ilmeisesti Suomessa on peräti paljon myös ulkomaalaisten joukkueiden ystäviä. Katsomossa kuuli tavallista enemmän myös vieraita kieliä, mikä saattoi liittyä ilmiöön. Ja jos kotijoukkueena olisi ollut joku muu suomalainen kuin Klubi, olisi omakin päämielenkiintoni varmaankin kohdistunut illan vieraisiin.



Säätiedotus oli luvannut lämmintä ja aurinkoista, vaan tässä iässä pitäisi jo tietää, että Helsingissä ennusteet ovat vain suuntaa-antavia. Kohtalaisessa tuulessa harmaiden pilvien alla olisi kuppi kuumaa ollut puoliajalla paikallaan, mutta sain huomata, mitä puheilla Olympiastadionin vanhanaikaisuudesta oli tarkoitettu. Ihmismassassa ei mitään mahdollisuuksia sen enempää kioskeille kuin vessaankaan.

Pöyristyttäviä lipunhintoja lukuun ottamatta ihan siedettävä tapahtuma. Ja koska ilmoitetut runsaat 20 000 ihmistä riittivät täyttämään lehterit vain puoliksi, voinee päätellä, että markkinatalous ja hinta informaatiovälineenä toimivat.

Illalla löytyi vielä TV:n kuutoskanavalta yllättäen Saksan Supercupin toinen jakso. Titteli kirposi kirpeästi FC Bayernin hyppysistä viime hetkillä, mutta minkäs teet kun toisilla on Bendtner.

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Jos saisi yhtä tuoksua pulloon

Loppukesän lehmukset ja sateen jäljiltä kostea katu.

Niin hienovireinen, ettei tunnu joka paikassa, ja sieraimilla joutuu välillä etsimään.

Hienoisia assosiaatioita, muistoja. Hesperian puisto, sade, Taivallahden rannat, lapsuuden kesäpäivät.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Lähtöitkua vaille

Lauantain 22 astetta tuntui tällaisena kesänä melkein helteeltä. Kentällä tuoksuivat leikattu nurmi ja saunan piipusta nouseva savu, pään ympärillä surisivat paarmat ja jossain pärisi ruohonleikkuri.


Järvellä uiskenteli yllättävän lähellä pulikoivia tenavia vesilintu, joka välillä mulahti kokonaan uppeluksiin lounasta kaivamaan. Telkkä, veikkailin.

Kahdeksan kilometriä maantien laitaa kälylään kuulokkeissa soivan London Callingin voimalla. Asvaltin tuoksuun yhdistettynä se palautti hetkittäin kesän 80 tuntoja, ja jännää, miten aikanaan muistiin kaiverretut lyriikat ovat siellä vieläkin.

To the opium den and the barroom gin
In the Belmont chair playing violins
The gambler's face cracks into a grin
As he lays down the king of spades

But the dealer just stares
There's something wrong here, he thinks
The gambler is seized and forced to his knees
And shot
Dead


Perillä kuistin nahkasohvalla kelpasi siemailla vettä pullosta ja lepuuttaa silmiä järvimaisemassa. Jalkapohjat eivät matkasta ihan tykänneet, ja suuri telapaine lienee suurempi syy kuin vuoden vanhat Lidlistä 22 eurolla ostetut tossut.


Vielä kuvat laitumen uusimmasta tulokkaasta, jota kamerareppuni olisi kiinnostanut vallan tavattomasti. Sähköaita välissä kumminkin.

Sunnuntaina lotisikin aamusta iltaan rauhoittava sade. Se antaa muka luvan olla tekemättä mitään hyödyllistä.

Jotain haikeaa siinä on kun terassin keinun pehmusteet peitellään pressulla ja grillin osat puhdistetaan ja rasvataan. Toki vielä sauna ja viimeiset makkarat. Juomaksi esiteiniajan klassikko yksi osa greippilimsaa ja viisi osaa Coca-colaa.

Pääosan tavaroista sai ennen nukkumaan menoa jo pakata.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Litium-6 ja Naskali

Kehutun Risto Isomäen teknodekkarien lukeminen alkoi Litium-6:sta.

Pettymys.

Pamfletti, jossa päähenkilö toisensa perään luennoi ydinvoiman kaameista riskeistä ja maalasi toinen toistaan hiuksianostattavampia tuomiopäivävisioita. Sekaan leivottuina oikeaoppisia heittoja, joissa "me" länkkärit olemme pilanneet maailman niin ja näin. Etenkin tietysti pahisjenkit, nuo 2000-luvun kiduttajanatsit, joiden pressan osalle oli varattu erikseen vielä omat herjansa.

Eräissä piireissä tämä on epäilemättä kovaa kamaa.

Jännärihahmoina henkilöt olivat jäykkiä pistooleillaan aina maaliin osuvia jamesbondeja ja dirkpittejä.

Vaan ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Juonen iso paksu lanka, jos niin voi sanoa, oli oivaltava, ja lujat tekniset osuudet herättivät humanistissakin mielenkiintoa perehtyä aiheeseen lisää.
- - -
Julistuksen jälkeen Juha Nummisen Naskali tuntui rikosteemastaan ja ruumiistaan huolimatta jopa leppoisalta. Nummisen tapaan vaihdella preesensiä ja imperfektiä muistan törmänneeni ennenkin. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja, kohtuullinen juoni ja Töölö-yhteyksistä lisäpisteitä.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Keski-Suomen ilmailumuseo

Vuotuinen rituaali. Kuudessa tunnissa muutama perusteellinen kierros, eväät Rämäpään jalustalla, täydentävä kierros, munkkikahvit sillä puolella ja lähtö.

Natiaisia, jotka krenkka - krenkka - krenkka ja räplä - räplä - räplä pahoinpitelivät näyttelyesineitä väsyneiden äitien estellessä vieressä kovin laimeasti.

Väsyn hiipiessä alkoivat aivot siirtyä Fingerpori-moodiin ja tukahdutettu hihitys voimistua.

Illalla rankkasade, kuten kesään 2015 sopii.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Eilisen satoa

Jens Lapidus: Siisti kosto (Stockholm Noir II). Kaikki olivat ainakin pirun kovia jätkiä, mutta.  Samoin kuin Jon Nesböllä,  musta öinen huumehöyryinen maailma ilman toivoa laillisesta menestyksestä on raskasta luettavaa. Ei myöskään edistä maahanmuuttoasiain neuvottelukunnan tavoitteita.

Voldemar Rumvolt: Nuoruuteni Siperiassa - jäätä ja piikkilankoja. Kuten jo nimestä arvaa, tällaista ei ehkä pitäisi lukea nyt kun itäisten serkkujemme maine muutenkin on koetuksella. Kovan kohtalon kokivat virolaiset veljemme venäläisten, sitten saksalaisten ja taas venäläisten mankelissa. Oma lukunsa sitten itäinen työkulttuuri, jonka kirjoittaja leirillä Siperiassa koki. Kyllähän junaradan voi kiskottaa tampatun lumen päälle kasattuun sorapenkkaan. Keväällä radan kadottua mutaan ei kukaan kuitenkaan enää muista, mikä prikaati urakasta oli vastuussa...

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Uusi suosikkidekkaristi


Kylän kirjastosta luettavaa etsiessäni pläräsin ohimennen Jarkko Sipilän dekkaria ja otin matkaan. Ja luin ja palasin seuraavana päivänä kahmimaan kaikki hyllyssä olleet. Okei, tarkemmin mietittyäni lainasin sillä kertaa vain puolet ja loput sitten seuraavaana päivänä luettuani ensimmäiset.

Ei välttämättä ihan klassikkosarjaa, mutta kovinta kotimaista sitten Matti Yrjänä Joensuun kumminkin. Ja monessa suhteessa samanlaisia.

Eniten huomaan tykkääväni (rikos)poliisityön kuvailemisesta ryhmän projektina. Rikos on havaittu, ja johtaja jakaa tehtävät. Sinä selvität uhrin liikkeet ja sinä taustat, sinä puhutat tiedetyt ja mahdolliset todistajat, sinä keskityt rikospaikkaan... Ja tekninen tutkinta hoitaa oman ruutunsa.

Alamaailman pikkukalojen meininkejä sitten ehkä tarpeetonkin määrä. Mutta ehdottomasti lisäpisteet tarinoissa vilisevistä tutuista paikoista.

Follow the money

Muistaakseni Silta-sarjassa joku poliiseista pohti jossain kohdin, mistä criminal mastermind saa rahoituksen mutkikkaisiin tekosiinsa. Ja sitten sitä päätettiin tutkia, mutta aiheeseen ei enää palattu.

Tärkeä ja usein sivuutettu aspekti.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kohti valmista maailmaa

Avioliittolaki on päätetty muuttaa sukupuolineutraaliksi, mikä on ihan hyvä. Minkä jälkeen ilmeisesti ainakin 50 000 allekirjoittajaa on esittänyt  muutoksen perumista.

Se, mikä ihmetyttää, on närkästys vastamuutoksen esittämistä kohtaan. Kun närkästyjät käsittääkseni ovat etenkin sitä edistyksellistä ja dynaamista väkeä.

Vai onko taas kyse siitä, että lait ja muut normit tulee aina kyseenalaistaa? Paitsi ei enää sen jälkeen kun olemme päässeet säätämään ne oman mielemme mukaiseksi?

Vastaavaa pohtinut ennenkin.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Ehtookellojen jo soitua

Luoteesta puski mustia pilviä, alkoi ropista ja jyrähtelikin, mutta hihnojen ottaminen esiin oli jo saanut koirat hyppimään menohaluissaan.

Hiekkapohjainen ajoura keskikorokkeen heinineen märän kesämetsän valtavassa vaaleanvihreydessä. Tulentekopaikka, puomi ja ajokieltomerkki, melkein kuivunut puro, kavioiden jäljet. Kaukainen nelostien kohina.

Loppupätkä asvalttitietä. Hevoset laitumella klopistelivat lähemmäs mutta ujostelivat vielä.

Saunan kosteat löylyt, vadillinen muurikkalettuja. Osaan tuuttasin hilloa, osaan ripottelin sokeria vain.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kreikka, meta

Uskooko joku, että Kreikka jätetään jossain vaiheessa ilman tukirahaa?

Vähän silmiä siristäen näytelmä näyttää vain toistuvan yhä uudelleen kuin Päivässäni murmelina. Kravattiherrat käyvät tiukkoja neuvotteluja, media spekuloi Grexitin todennäköisyydellä ja etsii haastateltaviksi kurjia kreikkalaisia eläkeläisiä, viime hetkellä sopu löytyy ja herrat myöntävät Kreikalle vielä yhden vihoviimeisen summan.

Ad infinitum.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Helsinki Cup 2015


Seitsemäs, muistaakseni. Talin tuttu kolmosnurmi, Vallilanlaakson perunapelto, Siltamäen aukeat. Paahdetta, koleutta, lempeää kesäsadetta.

Ensimmäisen turnausvuoden kuvissa pojat ovat pikkunatiaisia, nyt jo kulmikkaampia nuorukaisia. Erot toki tässä kohdin isoja: joku viheriöllä menisi täydestä Jaron miesten liigajoukkueen ulkkarivahvistuksena kun viereinen pallontavoittelija näyttää  ala-asteikäiseltä.

Viisi minuuttia ensimmäistä ottelua ja  juniorin koipeen sellainen potku, että onnettomuustutkijat löysivät säärisuojan myöhemmin lähistöltä. Seuraavana päivänä kolmannessa ottelussa taas jo pelillä, vähän irvistellen.

Omaan sarjatasoon suhteutettuna helpohko lohko poiki saldoksi neljä voittoa. Ensimmäisessä jatkossa viime hetken johtomaali, vastustajan tasoitus vaparista ottelun viimeisellä potkulla, jatkopaikka rankkareilla. Sitten vastaan ikäluokan Suomen ykköset, ja jo alkulämmössä nousi jostain mieleen muistinvarainen lainaus Rokalta. "Usotsie jot myö uijaan koht tuon joen yli." Pesun ja linkouksen myötä kesälomalle, ja vähiten harmittavia tappioita ovatkin ne, jotka eivät jättäneet spekuloinnin varaa.

Yksi on ja toistuu: Helsinki Cup loppuu aina kesken. Ja seuraa sen jälkeinen triste.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Timanttikoirien vuosi

Uusintana Yle Teemalta. Olin vähällä kirjoittaa jotain kunnes muistin tehneeni sen jo viimeksi. Ei oikeastaan lisättävää.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Silta / Bron

Olen perinteisesti myöhäinen omaksuja, joten totta kai katsoin Sillankin vasta kun kaikki muut jo. Mutta ei ihme, että kaikki kehuneet. Sellaista jälkeä käsikirjoittajilta, että kaksi kautta muutamassa vuorokaudessa yöunienkin kustannuksella. Pakko vilkaista vielä vähän seuraavaa jaksoa ja seuraavaa ja...

Pakanamaan kartta palasi tietysti mieleen ja Edge of darkness myös. Ja Raid, jossa siinäkin maailma tuolla ulkona oli kylmä, väreiltään niukasti saturoitunut ja köyhille kova mutta sisällä kauniissa taloissa rikkailla kivaa. Kunnes ulkomaailma hiipi sisään.

Päähenkilöt. Saga, joka ilman periruotsalaista nuuskan naamaansa tunkemista olisi aluksi ollut meille skandinaavisen naistyypin ihailijoille ihan että voi että. Mutta sitten sosiaalisen olemuksensa vuoksi etääntynyt. Kunnes taas toisen kauden loppua kohden alkanut tuntua haavoittuvalta ja inhimilliseltä. Ja tanskalainen kollega, robottinaisen komplementtina erittäin ihminen niin hyvässä kuin pahassakin.

Pitää joskus katsoa ajan kanssa uudelleen, nyt hulahti hiukan ahmimalla.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Hyönteispilvet vastavalossa

Lämpimän heinäkuisen päivän ilta kun pilviä niitä pienenpieniä hyönteisiä parveilee vastavalossa ja yrittää tunkea hengityksen mukana nenään.

Lapinlahdella vesilautailija vaijerin perässä, eestaas, hyppy, molskis ja uudelleen ja uudelleen.

Hietarannassa beach volleyta, uimareita, chillailevia seurueita, niitä myös Taivalsaaren päässä. Moottorivene lipui Taivallahteen, toinen ulos. Nopeusrajoitusmerkin jälkeen sen kokka kohosi ja vesi alkoi roiskua kuohuna.

Kirkkovene ja kaksi kajakkia. Taaemman meloja hihkaisi pulahdettuaan veteen, edellä edennyt kääntyi takaisin ja luo, ilman kiirettä.

Sibeliusmonumentin luona venättä haastavaa väkeä polkupyörineen.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kuvatkaa tylsiä arkisia asioita

Koska olen sekä ennenkin miettinyt arjen valokuvaamista että viime aikoina ahminut Poirot'n kaltaisia epookkisarjoja, Kemppisen tuore kolahtaa.

Kuvatkaa, ihmiset, arjen tylsiä kotinäkymiä. Kahden-kolmenkymmenen vuoden päästä ne kuvat ovat niitä mielenkiintoisimpia.

Omakin huoneeni lapsuudenkodissani on vain muistojen varassa, koska ainuttakaan valokuvaa sieltä ei ole. Muistot keltaisesta lukulampusta, ruskeasta vohvelikankaisesta päiväpeitteestä, 50 Coca-Cola-pullolla kruunatusta oranssista hyllystä ja mustavalkoisesta matkatelevisiosta toki vahvoja ja eläviä, mutta väistämättä hiipuvia.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Hetken tao


Iltapäivällä Väiskillä. Kun IFK:n huolto oli jo virittänyt musiikkivehkeet käyntiin kohta alkavaa kolmosdivisioonan peliä varten mutta pelaajat vielä saapumatta ja meillä edelleen tilaa pallotella.

Kesä, Väiski, aurinko ja pallo, kaiuttimesta kaikumassa avauskappaleena Georg Malmstenin Stadin kundi.

Hetken kaikki oli täydellistä.
- - -
Maalittoman avausjakson jälkeen lähdettiin kotiin lounaalle.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Elokuvan taika

Seuraavaksi tehokatselussa Dalziel & Pascoe, joka oikeassa TV:ssä lipsahtanut osaksi ohi.

Hyvää brittiä, vaikka tyypilliset jaksot synkkyydessään huonoa katsottavaa juuri nukkumaanmenon alle.

Viimeksi nimensä mukaisen makaaberi Heads you lose. Ja puoleentoista tuntiin neulottu vähitellen vahvistuva romanssi, jossa Pascoen ja mieskatsojan annetaan minuutti minuutilta enemmän ihastua sielukaskatseiseen hoitajattareen. Asetelman hennosta täydellisyydestä alkaa elokuvia nähnyt arvata, että jotain kauheaa on pakko tapahtua mutta toivoo, ettei. Please, ei tällä kertaa. Mutta lopussa hyville käy huonosti katsojan NOOOO-huudon kaikujen etääntyessä.

Elokuvan taikaa on paitsi illuusio myös katsojan tunteiden manipulointi.

Silti näin unta auton katsastamisesta.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tapetilla

Uutisissa Tapanilan kaupunginosaan liitetty rikos näyttää olevan keskusteluissa tapetilla.

Yleisesti ottaen ovat henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista Suomessa määrättävät rangaistukset näyttäneet olevan minusta lievähköjä, mutta ei siitä puolesta nyt enempää.

Keskusteluja tuntuvat värittävän ainakin terminologiset ristiinymmärrykset. "Törkeä" rikoslain tarkoittamassa merkityksessä tarkoittaa eri asiaa kuin yleiskielen törkeä. Ja "erityisen nöyryyttävä" eri asiaa kuin tavallisen puheemme nöyryyttävä.

Näissä olisi aina saumaa hyviinkin keskusteluihin kriminologiasta ja rikosoikeuden yleisistä opeista, mutta eiväthän ne koskaan toteudu.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Joulu voittaa juhannuksen

Toisin kuin some-virtani, johon tekemisiään on helppo verrata, en juhannusaattona grillannut enkä värjötellyt sateessa enkä nähnyt kokkoja tai järvenrantaa.

En muista juhannuksen muutenkaan koskaan olleen mikään vaikkapa jouluun verrattava merkkitapaus. Lähinnä vain kohta, jossa kesäkuu hetkeksi hidastuu, pysähtyy, vaikenee. Yksi vaikuttava tekijä lienee ollut, ettei perheessä ole tai ole ollut kesämökkiä.

Kiepahdus Kampissa ruokakaupassa, jossa reissuun lähdössä olevia nuoria ihmisiä matkakasseineen osteli mukaansa siideriä ja karkkia.

Lounaalla perunoita, silliä, sillikaviaaria, paria lajia lohta, ruisleipää ja iisalmelaista olutta.

Pari tuntia pallottelemassa Väiskillä, jossa välillä paistoi, välillä ripotteli. Ja lentokoneiden virta jylisi yli. Perheen jääprinsessat Vierumäellä yleisöluisteluvuoron perässä.



Netflixistä Usain Bolt -dokumentti ja uuden Sherlockin Baskerville- ja Reichenbach-jaksot.

Nukutti sikeästi ja pitkään. Unessa osallistuin väkivaltaiseen poliisioperaatioon hyvisten puolella.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Seuraava sarja

Kaksituhatluvun Sherlock Holmes.

Ei tämä popparitukka mikään Jeremy Brett ole, mutta Conan Doylen sankarilleen kirjoittamat ärsyttävät piirteet on kyllä siirretty mainiosti nykyaikaan.

Tohtori Watson varsin onnistunut, häneen voi jossain määrin samaistua.

Näkemieni jaksojen leikkaus tuntuu pikakelaukselta, niin paljon on haluttu tunkea puoleentoista tuntiin.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Puiden siimeksessä


Väittävät luonnossa liikkumisen tekevän ihmiselle hyvää, ja ainakin tunnin vaeltelu Keskuspuiston ulkoiluteillä tuki teoriaa.

Vihreys, tuoksut.

Linnutkin lauloivat, mutta joutuivat taipumaan kompromissiin kun Anna-Liisa Haavikko haastatteli Julkisen sanan podcastissa journalistiikan emeritusprofessori Raimo Salokangasta.

Ei mitään isoja juttuja, mutta yksittäisiä huomioita. Elämäni ainoat pääsykokeet ovat olleet oppikouluun, muisti professori. Kuinka paljon kilpaillumpi on nykysuomalainen elämä? Se oli hyvin tiivistetty, että journalistin työtä on mahdollisimman ymmärrettävästi välittää toisille tosina pitämiään asioita. Toimittajien ja tutkijoiden vertailu. Edelliset kiirehtivät vetämään mutkia suoriksi ja jopa julkaisemaan asioita, jotka eivät välttämättä olekaan ihan niin. Ja vielä yllättävyys, ettei journalistiikan professori koskaan innostunut sosiaalisesta mediasta.

Juniori löytyi Lehtarin kentältä, jonka laidalla sopi kuunnella lintuja ja tuulen suhinaa puissa ja kuvata käpy. Kotiin käveltäessä väisteltiin jalkakäytävillä kiitäviä pyöräilijöitä.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Ruutuaikaa

Kaikki Netflixissä tarjolla olleet Poirot't katsottu, ja lisääkin olisi mennyt. Parissa viimeisessä viileytensä takaa kiihtynyt julistava Poirot kuten Idän pikajunan moraalisaarnassa salaliittolaisille. Ekstrapisteet vielä pikku belgialaisen tyylikkäälle asuintalolle, elegantille sekä sisältä että ulkoa.

Uutta katsottavaa etsiessä huomaan brittijuttujen kiinnostavan amerikkalaisia enemmän.

Ykköskausi eli kolme jaksoa The Bletchley Circleä tarjosi hyvää ja huonoa. Parasta tietenkin nelikon looginen päättely ongelmanratkaisussa, 60 vuoden takaisten naisten tilanne miehisen ylenkatseen keskellä, nukkavierun ajan kuvaus säännöstelykortteineen. Mutta action-osuuksiin ei taika jotenkin yltänyt, ne toivat enemmänkin mieleen Enid Blytonin lapsietsivät.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Keskeneräisiä ajatuksia osa x: Urheilun kuplassa

Urheilupiireissä piehtaroivana on helppo huomata, miten laatikon uumenista me urheiluihmisetkin maailmaa katselemme.

Urheilu on tärkeää, kaikki urheiluun liittyvä on hyvää ja urheilulle olisi aina annettava nykyistä enemmän rahaa ja muita resursseja.

Urheilun tärkeyden kyseenalaistaminen jossain yhteydessä aiheuttaa joko hämmentyneen hiljaisuuden tai sitten närkästyneen vastareaktion.
- - -
Erikseen on urheiluihmisten puheenvuorojen mielenkiintoisuus Twitterissä, Facebook-keskusteluketjuissa, verkkofoorumeilla ja blogeissa. Etsin ja olen välillä löytävinänikin niistä vihjeitä siitä, miksi kommentoijien mielestä urheillaan. Aika monelle urheilu on vain mitaleita, otsikoita ja sitä, että "Suomi menestyy".

Lammen rannalla vihreydessä

Sorsat uivat ja tallustelivat toiveikkaina lähemmäs mutta palasivat takaisin lammikkoon huomattuaan meidät herkuttomiksi.

Peitteiseen, sameaan ja suojaiseen mutta jotenkin kiehtovaan, Seurasaaren lehtometsässä.

Kaikki se vihreys, kukinta ja lintujen laulu. Ja tuoksut, tuomien etenkin.

Taskusta löytyneillä kolikoilla pikkuneidille jäätelö sillanpielen kioskista. Jääprinsessa kävelytti kesäpäivän ratoksi faijaa 14 kilometriä ja kiskaisi puolivälissä vielä ohimennen oman päivän harjoitusohjelmansa. Kotona oli senioria vähällä väsyttää.

Illalla näytti Yle Teema Siekkareita Tavastialta vuodelta 1985. Noissa tulee samalla kurkittua, näkyisikö itseä yleisössä. Jos keikka oli alkuvuodesta, aivan mahdollista. Loppuvuodesta oli muita kiireitä Hattulan kunnassa.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Sattumia hattarassa

Twitteristä bongattu vinkki hyvästä podcastista johdatti kuuntelemaan Saku Tuomista InspiRadiossa.

Jo nimi sai odottelemaan jonkinlaista business-self-helpiä, ja sitähän se lähinnä olikin. Yleisvaikutelmana itsensä liialla kahvilla ylikierroksille kiihdyttäneet höpöttäjät, jotka siteeraavat amerikkalaisia alan guruja ja hehkuttavat erilaisia upeita, mahtavia ja ennen kaikkea huikeita keinoja saada inboxinsa nollaan.

Olihan siellä oivaltavia kohtia. Kuten se, jossa kuukausikaupalla mietimme, että huonekalu on huonossa paikassa, sen sijaan, että nousisimme tuolista ja kävisimme siirtämässä sen.

Sattumista huolimatta sellainen loputtoman hattaran pureskelun tunne.

Toki podcastin pituus ei ihan istunut runsaan tunnin kävelyyni, joten lopussa saattaisi olla jotain, joka olisi muuttanut yleisvaikutelmani.

Illalla alkoi sataa.


perjantai 29. toukokuuta 2015

Aamun kahvi

Kahvimuki lienee länsimaisen nykymaailman keskeisimpiä esineitä, mitä kaikkia merkityksiä siihen sisältyykään.

Olen tärkeä ja kiireistäni uupunut, joten tarvitsen vielä lisää tehoa?

Joskus viime vuosituhannella join pitkään muovikupista, tämä sisaruksineen ollut päivittäisessä käytössä jo kesästä 2000.

torstai 28. toukokuuta 2015

Going through the motions

Uusi hallitus ja sen ohjelma ovat jo ehtineet kirvoittaa hyökyaallon verran kipakoita kommentteja, ja lisää on luvassa. Ovathan nyt opposition puolella ne, joilla sana tapaa olla parhaiten hallussa.

Liekö enää jäljellä etujärjestöä, joka ei olisi älähtänyt luvassa olevista leikkauksista? Niistä tulee varmasti kirpeitä, mutta samalla ei voi olla metatasolla toteamatta vastaväitteiden rutiininomaisuutta.

Jokainen eturyhmä tarvitsisi aina heti paljon lisää rahaa, ja vastaavasti jokainen leikkaus on aina katastrofi, skandaali ja kyseisen alan alasajo. Muistuu mieleen tarina pojasta, joka aina huusi sitä sutta.

Sinänsä kuvio on toki yksinkertainen. Jokaisella alalla on oma edunvalvontakoneistonsa, jonka työnä on vaatia lisää resursseja, joista osa käytetään sen koneiston pyörittämiseen, ja ikiliikkuja on käynnissä.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Urheilijat takaisin kasarmeille

eli systeemien sisäiset limittäiset logiikat

Muutama meillä urheilupiireissä näyttää polttaneen päreensä Puolustusvoimien päätöksestä rajoittaa huippu-urheilijoiden erivapauksia varusmiespalveluksessa eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin puututtua asiaan.

Apulaisoikeusasiamiehen saaman selvityksen mukaan vuonna 2011 Urheilukoulussa 180 päivää miehistökoulutuksessa olleet urheilijat olivat varsinaisessa sotilaskoulutuksessa vain 66 päivää. Miehistökoulutuksen palvelusaika lyheni viime vuonna 165 päivään, Helsingin Sanomat kertoo.

Ja Sakslin katsoo, että varusmiespalvelus tulee järjestää mahdollisimman yhdenmukaisella ja syrjimättömällä tavalla, minkä johdosta Puolustusvoimat on nyt ilmoittanut muuttavansa käytäntöjään.

Pikaistunein urheilijan some-palaute virrassani päättelee perusteeksi, että kyseinen nainen on ollut sysipaska urheilussa tai sen poika ei ole päässyt urheilujoukkoihin.

Oikeusasiamies toki tekee työtään eli valvoo perustuslain edellyttämää kansalaisten yhdenvertaisuutta. Kahdesta apulaisoikeusasiamiehestä Sakslinin kontolle on osoitettu muun muassa asiat, jotka koskevat sotilasasioita, puolustushallintoa ja Rajavartiolaitosta. Ja tietääkseni hän ei ole päätöksessään vaatinut urheilijoiden aseman huonontamista.

Laki ei ilmeisesti nykyisellään anna mahdollisuutta, että varusmiespalveluksen kaltaisen velvollisuuden annettaisiin rajoittaa urheilijoiden elämää vähemmän kuin muiden ammattien tai opintojen harjoittajien tai muidenkaan asevelvollisten.

Urheilijoiden erivapauksien vähentämisen ohella olisi tietysti mahdollista myös joko antaa samat helpotukset kaikille tai sitten säätää urheilijoiden helpotuksista lailla, jos niin haluttaisiin. Mikä toki herättäisi erinäisiä jatkokysymyksiä, mutta se on toinen tarina.

Asiaa toki sivuaa se ristiriita, jossa systeemi edellyttää yhdenvertaisuutta samalla kun Puolustusvoimat ei ihan oikeasti tarvitsisi koko ikäluokkaa.

Asevelvollisuuden tarpeellisuus sinänsä kuuluu sitten toiseen keskusteluun eli siihen, jossa pohditaan yksilön vapauden ja oikeuksien suhdetta yhteiskunnan tarpeisiin. Joidenkin mielestä asevelvollisuus on kohtuuton, joidenkin mielestä verotuskin.

torstai 21. toukokuuta 2015

Ohimennen

Kiintoisaa, kuinka usein ne, joiden mielestä jonkin arvoa ei voi rahalla mitata, ovat samalla vaatimassa sille asialleen lisää rahoitusta.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vastavirtauintia

Twitter-virtani täyttyi eilen euroviisukommenteista. Nytpähän tiedän, miltä urheilua seuraamattomista siellä tuntuu kun on Suuren Ottelun ilta.

Vuoden 1975 viisuvoittajan muistan. Ja taisin katsoa kisaa viimeksi joskus silloin kun Lintu ja lapsi voitti. Googlettamalla näkyy olleen 1977. Kyllä kai joskus myöhemminkin vaikkei nyt tule mieleen.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Harmaa maanantaiaamu

Poirot'sta kirjoitettuani sain saman tien huomata, että myös Yle satsaa niihin. Ja verkostakin löytyi vielä lisää. Muutamat yksityiskohdat toki jäävät vaivaamaan. Jos murhaaja kerran ehti livahtaa väliovesta, miksei hän muka vienyt raskauttavaa kirjettä mukanaan? Eikö Henrietta muka huomaisi revolverin hävinneen veistoksen sisältä?
- - -
Kiekkokisat tulivat ja menivät ilman isompaa jälkeä. Suomen ja Tshekin peliä yritin tapittaa, mutta huomasin samalla katsovani verkosta HJK-IFK-pelin kohokohtia ja pelaavani pari kierrosta WoTia.

Finaali-ilta kirvoitti näköjään sosiaalisen median virroissani liudan venäläisille ilkkuvia viestejä. Maailmanpolitiikkako taustalla vai jotkut urheilun sisäiset loukkaukset?
- - -
Etenevää vihreyttä muttei vielä isommin lämmintä. Voisiko tästä tulla vaihteeksi kolea kesä? Muistelen esimerkiksi vuoden 1981 version olleen sellainen.
- - -
Muutoin viikonloppu meni kenttien laidalla:

 

perjantai 15. toukokuuta 2015

Poirot

Iltaöiden rauhoitukseksi Netflixistä Poirot-jaksoja, joita sieltä löytyy muutama. Ensin pari ensimmäisen tuotantoyhtiön leppoisampaa ja sitten myöhemmän, jonka kuvaustyyli levottomampi runsaammin kasvojen lähikuvin.

David Suchet'n sievistelevästi elehtivä Poirot itse, tietenkin, mutta myös lavastus ja miljöö. Ajoneuvot, paikat, asut, yläluokan puhetyyli ja tavat kun koko smokkipukuinen herraseurue totta kai nousee pystyyn naisen poistuessa pöydästä.

Myrkkyihin perehtyneen agathachristiemäisen sievänsiistit murhat, joissa uhri on korkeintaan luonnottoman kalpea tai brutaalimpia menetelmiä käytettäessä hänen paitansa valkoiseen miehustaan ilmestyy pieni veriläikkä.

Ja todistajan aikoessa juuri paljastaa murhaajan nimen nainen surmaa hänet pikkuruisella derringerillä seitsemästä metristä juuri sydämeen osuvalla laukauksella.

Melkeinpä mikä tahansa elokuvallinen tarina tarvitsee myös kauniita kasvoja kuten tarinoiden "Lucy Crale", "Elinor Carlisle" tai "Linnet Ridgeway-Doyle".

Mutta ennen kaikkea yleisrauhallisen tunnelman ja huoliteltujen yksityiskohtien vuoksi.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Paikan tao

Harmaa taivas ja koleankostea ilma, mutta rauhoittava tunnelma.

Sankarihautojen laattarivit, vuosiluvuista paistava lyhyeksi jäänyt nuoruus.

Orava pyrki jutuille, jänis rouskutti rauhassa keväistä ruohoa. Juuri ja juuri viitsi kääntää toista korvaansa ihmettelijöitä skannaamaan.

Voisi kuvitella ymmärtävänsä, miksi jotkut vanhukset (mikä sellainen sitten lieneekään) viihtyvät hautiksilla. Jotain sellaista ikuisuuselementtiä valottavaa, miksei sen odotustilaakin.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kahdesti sillan yli

Se kuuluisa silta Kööpenhaminasta Malmön liepeille oli komea, muttei ehkä kuitenkaan hahmottunut niin uljaana kuin voisi luulla.

Helsingborgin liepeillä rankkasateet tuntuivat ilmestyvän hetkessä kadotakseen sitten yhtä nopeasti. Ehkä se on sitten sitä meri-ilmastoa.

Reissun aluksi viilteli vain viikkoja sitkannut iskiashermo, mutta vappuaattoiltana veivät vilunväristykset useampi vaatekerta yllä syvälle peiton alle sellaisessa tärinässä, ettei kännykkä pysynyt kädessä. Kuumeoireiden kadottua jäivät loppureissuksi ylävatsapoltot ja oksettava olo, joiden tohtori Internet ilmoitti sopivan ainakin akuuttiin gastriittiin. Semmoisen kanssa sinnittely tai seuraavan aallon odottelu tahtoo heijastua koko mielentilaan. Joukkueen lääkelaukusta löytyneet 2009 vanhentuneet Renniet olivat alkaneet jo murentua, mutta saattoivat auttaa vähän.

Vaan viikon teema oli täysosuma, ja Suomen pojat pelasivat kaikkien aikojen MM-turnauksen. Finaalin voittaminen 13-3 kertoo tekemisen tasosta jotain, muttei vielä kaikkea.

Paluumatkalla nähtiin ennen siltaa muun muassa melkein Malmön öljysatama ja paikallinen rantaparatiisi, joka harmaan päivän koleudessa tuoksui vähemmän raikkaalta.



Kentällä uskalsin juuri ja juuri mansikkapirtelön muun seurueen pureskellessa hampurilaisaterioitaan.

Helsinki-Vantaan lähestyessä kurottelin käytäväpaikalta näkemään laskusiivekkeiden liikkeet ja aikanaan spoilerien pompahtamisen pystyyn.

Kotona väsytti.