maanantai 30. syyskuuta 2019

Kirjat

Asioita, joista tykkään vaan ei ihmisiä eikä eläimiä?

2. Kirjat

Se tunne, kun saa käteensä hyväksi jo uumoilemansa kirjan, jota ei ole ennen lukenut. Vaikka samalla tietääkin tuskallisesti, että se vähenee sivu sivulta kunnes loppuu. Jo kirjan tuoksu ja sen tuntu kädessä. Ja se, kun myöhemmin tarttuu jo ennen lukemaansa uudelleen tietäen, miten hyvä se on. Ja nauttii sanat ja virkkeet ja kohtaukset hitaasti uudelleen.

Rajattomasti tarinoita ja maailmoja, joihin sukeltaa.

Oli perjantaisin viikon kohokohta, kun V:n kanssa haettiin Kulmakaupasta evääksi salmiakkirenkaita ja jääkarkkeja ja tallustettiin Töölön kirjastoon perkaamaan järjestyksessä lastenosaston hyllyt. Kun toinen löysi hyvän kuten Bigglesin tai harvinaisen Sivar Ahlrudin tai pitkään piileskelleen Viisikon, oli toisen vuoro siirtyä etummaiseksi skannaamaan. Kirjaston tuoksussa väreili vanhaa paperia, pehmeää sisustusmuovia, astridlindgreniä, enidblytonia, lisatetzneriä, lattiavahaa, luulen, ja lukusalissa kevätauringon säteissä leijailevaa pölyä.

Kahdeksannella luokalla luettiin kerran kirjoja kilpaa kuukausi (ei kuvia, ei alle satasivuisia), ja oma tulokseni oli ruutuvihkoon piirrettyjen muistiinpanojen mukaan kuukaudessa 94 kirjaa (43 tiukimmassa viikossa). V ehti luultavasti pari enemmän, ja hänestä tulikin professori. Minusta ei.

Silloin 1970-luvulla aika oli toki erilaista kuin nykyään. Se kului hitaammin ja sitä oli enemmän.

Riitti kirjoja toki kotonakin, ja jostain se kiinnostus tietysti lähti. Äitiä kuulemma jouduttiin lapsena komentamaan kerran jos toisenkin vinttikamaristaan kirjan äärestä heinäpellolle. Lisää lankoja yhdistyi, kun isoäiti eläessään kerran päivitteli, miten vaikea isoisän oli herätä aamuisin lypsylle kun oli taas lukenut niitä romskujaan yömyöhään.

Hiukan harmittaa tajuta maailmassa olevan niin paljon hyviäkin kirjoja, etten tule koskaan lukemaan niitä kaikkia.

Puuro

Asioita, joista tykkään vaan ei ihmisiä eikä eläimiä?

1. Puuro

Meille 60-luvun lapsillehan puuro oli jotain, mitä piti syödä vaikkei olisi halunnutkaan. Silloin ei vielä tajunnut, että kyse saattoi olla myös hinnasta. Harmaata makua saattoi koettaa piristää sokerilla tai sitten voisilmällä, jonka makuun en koskaan oikein päässyt. Ja sitten aikanaan omassa taloudessa se ajatus keittelystä kattilassa pohjaanpalamisen peikko olkapään takana virnuilemassa.

Kunnes tulivat mikroaaltouunit.

Leseitä ja hiutaleita lautaselle, hanasta vettä päälle, viisi minuuttia mikrossa ja pling. Hetken odottelu (joka saattaa venyä kahteen tuntiin jos on uppoutunut töihinsä ja unohtaa koko puuron) ja syömään. Banaani viipaleina tai anopin omenasosetta, pikkukourallinen pähkinöitä ja tilkka maitoa.

Toimii myös lounaana, päivällisenä tai illallisena ja löytyy urheiluopistoilta ja hyvistä hotelleista, tosin hiukan suolaisen tuntuisena kun omaan ei tule lisättyä. Syödessä voi tuntea itsensä vähän hyveelliseksi ajatellen yleviä aatoksia terveellisyydestä, ekologisuudesta, edullisuudesta ja melkein kuin askeettisuudesta.

Ja jos omaa radionaaman, voi puurokuvilla korvata somen päivittäiset selfiet. Mielenkiintoisuus on suunnilleen samaa luokkaa.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Teemestarin kirja

Jahas, kurkataanpa taas, mitä tämän päivän koululaisilla luettavat.

Jälleen, kuten nykyään kuuluu, riudutaan jossain tulevaisuuden dystopiassa ihmisten aiheuttaman ympäristökatastrofin raunioilla. Elämä loputtoman vesipulan keskellä on sekoitus kasvissyövää keskiaikaa ja niukan aurinkoenergian pyörittämää modernia elektroniikkaa.

Pieniä sinnitteleviä ihmisiä arjessa ovat naiset, ja myös kirjan lämmin ihmissuhde, vähän vihjatusti ehkä fyysinenkin sellainen, on naisten välinen. Teemestari-isälinjaa ja yhtä humaania upseeria lukuun ottamatta miesten osaksi jää edustaa kasvotonta Valtaa, saappaita ja univormuja ja kylmän metallin makuista väkivaltaa sapeleineen ja tarkka-ampujineen.

Muun muassa teeseremoniat tuovat tekstiin erinomaista seesteisyyttä ja riveillä läikkyvä vesiteema hienoa ajattomuutta. Ja itse kirjan kielihän on niin taidokasta, että tekee mieli nousta seisaalleen aplodeeraamaan. Soljuu kuin kirkas vesi kivisessä purossa.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Theirs but to do and die

Bring out the charge of the love brigade, kuuntelin Freddie Mercuryn laulavan 1976. Saattoi olla ensi kerta, kun kuulin viitattavan Kevyen prikaatin rynnäkköön, vaikken silloin sitä tiennyt.

Eilinen aamiaiskeskustelu brittien maihinnoususta Kokkolaan ja Krimin sodasta eteni aina Tennysonin klassikkorunoon saakka.

Kuinkahan paljon enemmän hahmottaisi kaikenlaisia kulttuurisia viittauksia, jos olisi ehtinyt lukea enemmän?

Kuopus mainitsi eilen sivulauseessa käsitteen VSCO girl. Oli tarkistettava Urban dictionarysta, mikä.