keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Eversti Stok

Säännöllisin välein on palattava Len Deightonin kirjojen rauhoittavaan maailmaan.

Shillinki kaasuun, tervehdys maitomiehelle, Lontoon harmaan alakuloinen sade.

Jossain Tshekkoslovakian maaseudulla eversti Stok riisuu nahkasaappaansa ja ojentaa jalat kohti takkatulen lämpöä.

Minä otan samaa kuin tekin, sanoi Stok. Hän ei ollut turhantarkka. Jotakin kuumaa syötäväksi, jotakin kylmää juotavaksi ja vuode - ja siinä lakanat, jos mahdollista - eikä hän valitellut.

tiistai 30. joulukuuta 2014

Lööppien takana

Martti Huhtamäen Lööppien takana ei sittenkään ollut toivomani ja odottamani backstage-kuvaus lehdenteon nyansseista.

Mutta isompi ärsy alkoi pohjustua sivulla 113 Huhtamäen palatessa Neuvostoliitosta 50 kilon vahvasti viinapitoisine tuliaiskuormineen. Rajan sillä puolen ylikuormamaksut sun muut byrokratiat väistettiin puolueen vieraan arvovallalla eikä Helsinki-Vantaallakaan sen vaikeampaa ollut.

Vielä oli yksi kuiva este ylitettävänä, suomalainen tulli. Puolet kuormastani oli viinejä ja pari perinnepulloa paikallisilta konjakkitiloilta. Tullin esimies Kalevi Alén, Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Korson Vedon puheenjohtaja, tuli esiin verhojen takaa."Tuossahan on varmasti suurin osa palkintoja, ja kun tiedän, ettet itse käytä noissa laatikoissa olevia mahdollisia alkoholeja, hyvää kesää."

Ja sitten vielä 300 sivua samaa teemaa. Huhtamäki, hänen hyvät ystävänsä julkkikset nejane ja näiden lapset sopivat ja hoitelevat asioita ja oikean henkilön puhelinsoitto oikeaan paikkaan järjestää tutulle parempaa terveydenhoitoa, sopivan työpaikan tai muuta kivaa. Vaikka kaikenlaiset oikeuskanslerit, poliisit, syyttäjät ja kokonaisuutta ymmärtämättömät pikkupoliitikot välillä asioihin sotkeutuvatkin.

Herrana on hyvä olla, tiivisti Mikko Pesälä.

Muutama tällainen kirja lisää, ja alan äänestää vasemmistoa.

Missä menee verkostoitumisen ja suomalaisen korruption raja?

Viimeksi taisin naputella samasta luettuani Lasse Lehtisen muistelmat.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Dachaun vapauttaja

Vaikka otsikko keskittyy melkein loppukohtaukseen, kertoo Alex Kershawn Dachaun vapauttaja (The Liberator) yhden amerikkalaisupseerin sotataipaleesta Sisilian maihinnoususta Euroopan sodan päättymiseen.

En liene ainoa, jolle tulee heti mieleen Band of brothers ja Dick Winters.

Kun tapahtumista on 70 vuotta, on sotakirjojenkin näkökulma jo jotenkin yleishumaanimpi. Miten monta kelpo alaista sai hautansa missäkin kohden Felik Sparksin sotatietä ja millaisten kärsimysten kautta.

Voimistuva näkökulma on myös voittajien kyseenalaisten tekojen nostaminen vähitellen esiin nyt kun asianosaiset alkavat olla jo maallisen arvioinnin ulottumattomissa. Dachaun keskitysleirin näkemisen shokeeraamat amerikkalaiset ampumassa saksalaisia konekiväärillä riviin seinää vasten ja joukon johtajan roolin arviointi.

Muuallakin törmännyt entistä enemmän kertomuksiin siitä, kuinka tilanteen ollessa päällä etenkin saksalaisia tarkka-ampujia, laskuvarjojääkäreitä ja SS-miehiä vangiksi saataessa teloitettiin saman tien miettimättä pykäliä sotavankien asemasta sen enempää.

Ja näiden mainintojen suhteuttaminen kokonaisiin harkittuihin kansanmurhiin sitten erikseen.

Joulutarina

Vaikka joulusta on jo välipäiviin ehdittykin, linkkaan vielä vuoden 2014 kauneimman joulutarinan.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Risainen elämä

Joulun 2014 mielenkiintoisimman kirjan lähetti Juankosken pukki, ja näköjään vielä kirjailijan omistuksin.

Levyntekojutut etenkin Tauko-trilogian vaiheilta tempaisivat tiukimmin mukaansa, ja katseen hetkeksi kirjasta nostaen hahmottuikin helposti, miksi. Niihin aikoihin Juicen biisit soivat joka päivä oman elämäni ääniraitana.

Lukematon määrä biisejä Juicen uran alkupuolelta liittyy joihinkin omiin muistoihin ja palauttaa niitä kaleidoskooppina mieleen. Ja Juankoskeenkin liittyvät jutut, vaikka yhteinen aikamme Ruukilla vähäinen onkin ollut.

Diskografiasta huomaan rajan menevän 80-luvun puolivälissä. Kuopio-Iisalmi-Nivalan vielä hankin, mutta sitä myöhemmät levyt ovat jääneet muiden jutuiksi satunnaisia radiosta korviin tarttuneita hittejä lukuun ottamatta.

Oikeastaan kirjan viimeiset 20 vuotta ovatkin sitten alamäkeä. Ihmissuhdesolmut ja taas yksi surullinen alkoholistikohtalo.

En oikein osaa päättää, miten nerokkaina Juicen tekstejä pitäisin. Monet kyllä kolisivat aikanaan, Per Versin matka Juho Juntusen piirtämine sarjakuvineen etenkin, mutta nyt vanhempana moni tuntuu puoliväkinäiseltä näsistelyltä.

Tärkeimmät Juice-albumini, luulisin tänään:

Juice Leskinen & Coitus Int: Per Vers, runoilija (1974)
Juice Leskinen Slam: XV yö (Tauko III) (1980)
Juice Leskinen Slam: Tauko I (1978)
 
Juice Leskinen Slam: Tauko II (1979)
Juice Leskinen & Coitus Int (1973)

Entä biiseistä? Hän hymyilee kuin lapsi, Per Vers, runoilija, nelikko Valtatie 9, Leidi leidi, Nuku ja Afroditen poika, Tauko, Minea, Kalevi ja Reiska, Orimattila, Hittejä ja idoleita, Rock loppuu kuin seinään, Pieni kalmistosarja, Myrkytyksen oireet, Syvänmerensukeltaja…

Syksyn sävel, XV yö
ja muut ihan suosituimmat ovat jotenkin soineet itsensä puhki ja listan sivuun.


perjantai 26. joulukuuta 2014

Ensimmäinen kattaus

Riisipuuron jälkeen lumisateessa Temppeliaukion kirkkoon.  Aaton neljästä hartaudesta ensimmäinen on se perheiden. Tervetullut vaihtoehto: tasainen kiljahtelu, ränätys ja ympäriinsä vauhdilla teputtavien pienten jalkojen äänet kuuluvat asiaan.

Silti tällä kertaa tunne, että omat perilliset, sikäli kun jatkossa mukaan haluavat, alkavat olla jo valmiita aikuisten versioon. Itsekin voisin kaivata lastenkuvaelmien, eteen pianon säestyksellä laulamaan kirmaavien tenavien ja heitä rivissä ylpeinä kuvaavien vanhempien ja isovanhempien sijaan perinteisempää kattausta.

Kuten urkujen pauhua, hiljentymistä ja evankeliumin kuuntelemista. Ankara vanha rovasti ja unilukkari kuuluisivat myös perinnepakettiin mutta saattaisivat olla jo liioittelua.

Jospa ensi vuonna.
- - -
Kirjoittaja ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön mutta viihtyy kirkoissa ja pitää kirkonmenoja tutun ja turvallisen tuntuisina mielenkiintoisina elämyksinä.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulukirkko


maanantai 22. joulukuuta 2014

Jouluksi kääntyy

Koulun joulujuhlassa ne samat, joista ole ennenkin. Pieninten esiintyjien cuteness factor, sitten tarpeeksi isoilla suomalainen vaivautuneisuus. Moni esitys menisi paremmin, jos uskaltaisivat heittäytyä. Helppo sanoa takarivin hämärästä.

Ulkona se lapsuudesta tuttu vähitellen vaaleneva joulukuun aamupimeys.

Kaikki mihinkään uskontoon viittaava oli ohjelmistosta siivottu huolella. Yksien somisteiden valkoisia siipiä piti oikein katsoa tarkkaan, mutta kyyhkysiä nekin olivat eivätkä mitään enkeleitä.

Sunnuntaina peitti kadut hento valkoinen pitsi, maanantaina muuttui raesade jopa jonkinlaiseksi lumeksi.

Ahkeroin aamupäivän kiireellä jotain, joka piti saada eteenpäin, mutta ei sillä sitten niin kiire olisi ollutkaan. Olen tavoitettavissa taas 7. tammikuuta, sain materiaalit toimitettuani automaattivastauksen.

Iltapäivällä tuoksui Vuosaaren metroasemalla kahvipaahtimo.


Sitä saa mitä tilaa

Musiikkituottajat jotakinin mielestä Suomi on musiikin mobiilikuuntelun kehitysmaa.

Suoratoistopalveluiden käyttöä älypuhelimissa yritetään kasvattaa Musiikkituottajien kampanjalla. Siihen kuuluu muun muassa käyttöön opastava video, verkkosivusto sekä huippuartistien Spotify- ja Deezer-soittolostoja.

Niin, vastahan kaikenlaiset musiikkituottajat opettivat, että musiikkia voi kuunnella ainoastaan kaupasta kovaan hintaan ostetulta kopiosuojatulta CD-levyltä, jota ei saa lainata kaverille.

Moisista vertaisverkkosuhmuroinneista koituu kuritushuonetta ja miljoonakorvaukset.
- - -
Mieleen tulee väistämättä myös sketsiklassikko

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Yliannos kammottavuutta

Matkakirjana Alexandra Richien Warsaw 1944.

Toki olin lukenut lyhennelmänä Bor-Komorowskin kuvauksen kansannoususta mutten mitään näin perusteellista.

Ja toki olen lukenut paljonkin kyseisen sodan julmuuksista, silti tämä oli vatsaavääntävää materiaalia. Ja perustelee sen sävyn, jolla olen kuullut Dirlewangerin ja Kaminskin kaltaiset nimet mainittavan. Jossain kohdin julmuuden määrä sumentuu käsittämättömyyttään.

Varsinaista sotilaallista näkökulmaa kaupunkitaisteluun olisin ottanut enemmänkin, ja jotkut yksityiskohdat jättivät miettimään. Kuten mainitut lukuisat kapinallisten radioasemat. Sellainen vaatiin käsittääkseni paitsi laitteistoa myös sähköä ja maanpäällisiä lähetinantenneja. Eikä polttopullojen valmistusta ilmeisesti rajoittanut ainakaan bensiinipula.


perjantai 19. joulukuuta 2014

Oman hännän nostaminen on nykyään pakollista

MTV3:lla sinällään ihan monipuolinen dokumentti kymmenen (!) vuoden takaisesta tsunamista seurauksineen.

Mutta että piti retostaa MTV3:n uutistoimituksen olleen ainoana siellä ja siellä paikan päällä.

Kauneusvirhe, nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus.
- - -
Tämä blogi oli ainoana mediana paikalla kun kävin aamulla vessassa.

maanantai 15. joulukuuta 2014

lauantai 13. joulukuuta 2014

Göteborg, Ruotsi, kahdestoista joulukuuta

Semmoinen, että aamiaisesta olisi 13 tuntia ja olisi päivän mittaan juonut kupin kahvia ja pari keksiä kasatakseen kaiken nälän iltaan.

Ja sitten viimeisenkin pelin päätyttyä menisi kulman McDonald'siin laskien sveitsiläisturistienkin jo syöneen ja lähteneen. Mutta paikka olisikin aivan täyteen ammuttu Totoro-pukuisia, kissankorvaisia, hassuhattuisia, kummakaapuisia ja muita jonkinlaisen japanilaisen nuorisokulttuurin harrastajia.

Ja luottaen jonojen etenevän sellaista vauhtia kuin Mäkkärissä kävisi kuitenkin jatkoksi, mutta homma ei todellakaan etenisi kuin Strömsössä. Mutta tyyppejä salavihkaa ihmetellessä aika kumminkin kuluisi.

Ja lopulta eineensä tarjottimelle saatuaan ja paikan löydettyään istuisi viereisessä pöydässä kaksi sinänsä ihan herttaisen oloista neitosta. Joista toinen kuitenkin taukoamatta kikattaisi äänellä,  jonka taajuus jotenkin olisi kuin pumpulipuikko, jota joku koko ajan tökkii korvaan tuskallisen syvälle.

Ja sitten vasta ulkona kadulla ruoan jo hiukan jämähdettyä vatsaan alkaisi naurattaa melkein hysteerisesti mutta hiljaa. Ja hahmottaisi, että koko kohtaus oli kuin huonosta elokuvapainajaisesta.

Tyyppien larppaukseen liittyi jotenkin sana touhou.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

BLEVE

Wikipediassa vaellellessa oppii uutta, kuten miksi palomiehet puhuvat kaasupulloista niin huolestuneina.

Kingman, Arizona, 1973. Propaania kuljettavan junan yksi vaunu syttyy tuleen, ja kahdesta venttiilistä lyö liekki. Paikalle hälytetty palokunta alkaa käytäntönsä mukaisesti jäähdyttää vaunua tietämättä, mitä tapahtuu kun nestekaasun pinta laskee tarpeeksi ja säiliön metallipinta kuumenee, haurastuu ja pettää.

Räjähdys ja jättimäinen tulipallo, joka tappaa palomiehet ja polttaa etäämmällä ihmettelevät katsojat pahoin.

Ei sama, mutta samanlainen taltioituna:

torstai 27. marraskuuta 2014

Fever pitch

Nick Hornbyn Fever pitch osoittautui ehdottomasti hyväksi kirjaksi vaikkei välttämättä niin hyväksi kuin olin kaiken kohtaamani hehkutuksen pohjalta odottanut.

Mutta ehdottomasti se on ollut kirjoitettava.

Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäi jonkinlainen pessimistinen synkkyys: fanius ei ilonlähteenä ja karnevaalina vaan lähestyvien pettymysten iskuihin varautuen kyyristelevänä.

The natural state of the football fan is bitter disappointment, no matter what the score.

Ehkä Huuhkajien toivotonta arvokisapaikan metsästystä jaksavien suomalaisten itseironinen musta huumori ei olekaan niin ainutlaatuista.

Samalla muukalaiselle jonkinlainen kurkistus brittimaailmaan ja sen luokkajakoihin viittauksineen, kuin Four weddings and a funeral -elokuvan katselu.

Mutta urheilufaneille tuttuja tuntoja, kyllä. Erilaiset voitot, erilaiset tappiot. Se tunne kun oma joukkue johtaa vielä, mutta lähestyvän katastrofin tuntu leijuu ilmassa. Dramaattisen niukan voiton tuoma nautinto mutta myös sellaisen varman, kun ei ole missään vaiheessa mitään hätää.

Lukiessa alkoi väistämättä vertailla omiin muistoihin kiekkokatsomoista. Samaan tapaan en pystyisi vetämään yhteyksiä nuoruuden suosikkijoukkueeni ja oman elämäni käänteiden välille, mutta paljon on yhteistä. Vähän lyhyemmän esseekokoelman saisin aiheesta aikaan.

Heyselin ja Hillsborough'n tragediat. Niiden kohdalla eksyin Wikipediaan ja YouTubeen kertaamaan, mitä tapahtui ja miksi. Hiljaiseksi veti.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Satoja nutturoita

Lopuksi Barona Areenan jäällä oli satoja nutturoita. Niiden alla enimmäkseen hymyjä, mitalisteilla rauhoittuneita ja muilla löytyneitä.

Kotiinlähdettäessä oli kauniimmalla osastolla alla jo 12 tuntia ja oma suoritus hallilla, minulla mediaosastolla vähemmän, mutta olinkin aloittanut päivän toisessa jäähallissa.

Myös takaisin kotipaikkakunnille lähteviä kilpailijoita odottavien bussien rivi ulkona muistutti tapahtuman koosta.

Kotona väsyneitä mutta tyytyväisiä luistelijoita. Pääsy rookiena esiintyvään kokoonpanoon on jo menestys ja mitali sitten kuorrutus kakkuun.

Autossa toki kerrattiin niitä viisaampien oppeja. Urheilun tarkoitus on ihmisenä täydellistyminen, ja sitä toteutetaan pyrkimällä mahdollisimman täydelliseen lajisuoritukseen. Seurauksena, vähemmän tärkeänä, on sitten erilaisia sijoituksia verrattuna muihin.

Yöunet, ja seuraavana aamuna taas harjoitukset.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Sisäiset voimavarat ja päläpälä

Twitter-virrassani puolet suomalaisista kiertää pitämässä innostavia koulutuksia ja toinen puoli istuu niissä.

Mitenköhän maa aikanaan jälleen rakennettiin ja sotakorvaukset maksettiin ilman kutsumusta, haltioitumista, mukavuusalueelta poistumista ja huikeaa siivilleen nousemista.

Ehkä ihmisiä silloin piiskasivat eteenpäin ministerin puhe radiossa ja rovastin saarna sunnuntaina. Tai jokin muu, mikä?

Motivaation määrä ei liene vakio mutta olemassaoleva motivaatio koostuu epäilemättä joistakin osuuksista.

maanantai 17. marraskuuta 2014

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Fury

Panssarielokuva oli sopiva kohde nuoren elokuva-avustajan korvaukseksi saamille vapaalipuille.

Ruskeaa, harmaata, huhtikuista mutaa ja kuraa. Ruumiita ja ruumiinosia kaikkialla, verisinä lihakuormina kuorma-autojen lavoilla, vaununtelojen alle puolittain mudaksi pehmenneenä massana. Sitä visuaalisuutta, gorea, jossa nykyiset sotaelokuvat eroavat ennenvanhoista siistityistä mustavalkoisista. Uusi kk-mies luuttuamassa edeltäjänsä jäännöksiä istuimeltaan.

Samaa onnistunutta klaustrofobiaa, luulisin, kuin Das Bootissa. Vapisevia ihmisiä teräskuoressa, jota ammukset piiskaavat. Nykytekniikalla näyttävyys on tietysti omaa luokkaansa ja äänet myös. Elokuvateatterin äänentoistolla jokaisen luodin ja kranaatin lähtölaukaus tuntuu iskulta päähän ja saa melkein kyyristymään.

Savuverhon seassa jyrähtävä Maybachin V12 ja esiin koliseva Tiikeri, jonka 88-millinen tykki kääntyy kohti vihollisvaunuja, näyttää jonkinlaiselta kammottavan kauniilta sodanjumalalta. Alaviistosta kuvakulmasta päätellen ei sattumaa.

Kohtauksesta, jossa päähenkilöt tunkevat kahden naisen asuntoon, joku kirjoittanee erikseen tutkielman ellei ole jo tehnyt. Jännitteet miehittäjien ja naisten välillä sekä hetken päästä miesten kesken ja heidän hierarkiansa.

Venytetyssä loppukohtauksessa tarina sitten karkaa Korkeajännitykseksi, jossa viisi urheaa jenkkiä niputtaa SS-pataljoonaa. Siitä ei sen enempää.

Nähdäpä Constantin Filmin Das Boot -hengessä tekemä samasta aiheesta, toistan itseäni.

Oli pakko vilkaista verkosta, miten saksalaiset ovat elokuvaan suhtautuneet. Silmiin osui heti myös  ikuisesta pahiksisuudesta ärtyneitä äänenpainoja.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Me kolme ja jengi

(Kirjallisuusesitelmää tuskailevat, hajaantukaa. Nothing to see here.)

Kaipaatsä tukanleikkuuta, rasva?

Käytimme lausetta laajemmissa merkityksissä joskus 1977, vaikkei se näköjään suomennoksessa ihan sanatarkasti niin ollutkaan.

Onneksi jotkut asiat eivät muutu, ja näköjään nykykoululaisetkin lukevat S.E. Hintonin teoksen Me kolme ja jengi.

Ponyboy, Sodapop ja Two-Bit toki tuntuivat heti tutuilta, ja muutenkin tunne vahvistui lukiessa vaikken toisaalta olisi muistanut, miten tarina meni.

Jotain näytelmämäistä nimettöminen yleisluontoisine kaupunkeineen. Ja nyt pisti silmään päähenkilöiden runsas fyysinen läheisyys. Cherryn hahmossa jotain tavoittamattoman ylempiluokkaisen eteeristä, joka toi mieleen Leijojen Carina Holzingerin.

Silloin 1977 ei voinut saman tien googlata, mitä kirjasta on sanottu. Nyt piti. Vai että joissain Amerikan kouluissa pannassa. Ja muutenkin kritisoitukin.

En ollut muistanut tai tiennyt kirjailijan olevan naispuolinen.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Huomio hajoaa

Nämä UCL-studioiden puoliaikakeskustelut eivät kyllä tavalliselle katsojalle paljoa anna, harmittelivat jalkapalloasiantuntijat Twitterissä.

Mihin jouduin toteamaan, että vaikka pelejä katsonkin, jaksan kovin harvoin keskittyä kuuntelemaan studiorupatteluja. Siinä kohdin käydään vessassa, täytetään tiskikone, pestään hampaat ja surffaillaan hajamielisesti netissä.

Taidan katsoa suurimman osan urheilustani ääni niin hiljaisella tai huone niin täynnä muuta keskustelua, että selostukset jäävät kuulematta.

Somessa tulee muutenkin tunne, että se on täynnä asioita, joista puhutaan ikään kuin tärkeinä ja kaikkia kiinnostavina vaikka todellisuudessa koskettavat yllättävän harvoja.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Mennen tullen

- Ja kukas siellä hoitaa Nepalin deskiä, halusi salkkumies metrossa tietää kännykältään.
- Nepalissa? Ai lounaalla, soitan sitten myöhemmin.
Virkamiehet ovat lounaalla, sanoi mies puhelun päätettyään matkakumppanilleen, joka ymmärsi tarkistaa merkitsevästi ajan rannekellostaan.

Suunnittelupalaverissa ensi vuodelle mitattavissa olevia tavoitteita. Vaikka kyllähän siinä samalla survotaan pyöreää palikkaa kolmionmuotoiseen aukkoon.

Kun teroittaa talouden veitset, pitäisi koettaa muistaa käyttää niitä sen mukaisesti. Ettei kiireessä porkkanaa halkoessa halkaisisi myös peukalonsa ihoa ja yrittäisi sitten kerätä lähtökiireessä tavaroita sotkematta kaikkialle verta.

Jos kirjoittaisi kisamatkasta gonzohenkisen reportaasin, mietti muuan eilen, ja myötäilin, että Hunter S. Thompsoneita suomalaisen urheilun puolelta puuttuu. Rockissa saattaa olla enemmän, ja muutenkin saa Rocktoimittajan päiväkirjan lukeminen kotimaiset urheilutekstit tuntumaan kovasti valjuilta.

Sataa tihkutti, mutta lämmintä liki kymmenen.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Hämeenlinna

Tavallaan turnausviikonloppu alkaa Kaupunginmuseon pysäkiltä.

Pakilan Teboilin pihassa odotti umpiauto moottori jo käyden, ja takapenkillä ehti sadassa kilometrissä käydä läpi ajankohtaisia kaikkia osapuolia kiinnostavia asioita.

Tavanomaiset päivät: aamulla hallille, illan pimeydessä ulos etsimään, saisiko jostain vielä ruokaa.

Hotellinne on sama, josta tanskalainen poliisimurhaaja otettiin kiinni, valisti paikallinen journalisti pressissä ennen kuin jatkoi armeijamuistoilla. Hänkin oli taluttanut raskaasti lastatun polkupyöränsä yli rautatiesillan matkalla Hätilään ampumaan.

Sunnuntai-iltana klo 22 jälkeen olivat kadut autiot. Public Cornerista sai kylmän oluen muttei ruokaa, ja se grillikin matkalla rautatieasemalle virui pimeänä.

Onneksi illan viimeinen juna Helsinkiin lähtisi klo 23.49 ja asemahalli oli vielä auki. Paitsi että ei lähtenyt kun kuulutukset kertoivat myöhästymisen yhä venyvän ja lähtöaika seinätaululla muuttui.

Jokin apokalyptinen elokuva autiudesta tuli mieleen. Kaurismäen Jackpot 2? Hiljaisuus. Tolpalla kököttävä yksinäinen taksi. Asemahallin nurkan tuolissa nuokkuva tummiin pukeutunut hahmo. Laiturilla hiipivä kissa, joka minut huomatessaan loikkasi raiteille ja katosi.

Liike vai staattisuus
vai Pieksämäen asemalla blues

Lopulta juna, tunnin myöhässä. Ei tosin Pendolino, joka tainnut uupua Tampereelle, vaan novotsherkasskilaisen kiskoma jono sekalaisia vaunuja. Korvaava kalusto, kuten termi kuuluu.

Tunnin matkalla ehti uni tulla.

torstai 30. lokakuuta 2014

Päivän historiapala

Yökatselussa ja vielä aamiaisella dokumenttia puna-armeijan vyörystä Oderilta Reichskanzleihin keväällä 1945. Uutistenlukijasaksa on onneksi sitä helpointa hahmotettavaa.

Materiaalin määrä YouTubessa tuntuu lisäntyvän aina vain, ja arkistoja aukeaa maailman nähtäviksi.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pieni etyylialkoholisarja ja salmiakkikossu

Olen pitänyt salmiakkikossua 90-luvun keksintönä, mutta Veikko Huovisen novellikokoelma Mikäpä tässä vuodelta 1969 vinkkaa toista.

Sangen mukavaa on keksiä uusi likööri viinasta ja luonnonyrteistä. On kokeilemattomia marjojakin, lillukkalikööri saattaisi olla sangen hyvää. Entäpä jos salmiakkipastilleja liuotettaisiin spriihin? Tai jos nauris- ja porkkanamehua sekoitettaisiin kreikkalaiseen ouzoon? Mahdollisuuksia on todella monia.

Toki kokeilut, ainakin kaupalliset sellaiset, taisivat tulla mukaan vasta nyttemmin.

Muutoin toistan, etten lakkaa ihastelemasta Veikko Huovisen tekstiä, joka varsinkin nykyisiin somen pikasähkeisiin verrattuna läikkelehtii eteenpäin kuin kiireetön kevätpuro. Välillä nopeammin, välillä hitaammin, välillä akanvirraksi seisahtuen.

Varsinaisiin naurunrähähdyksiin ei Huovista lukeva äityne, mutta jatkuva hymynkare ja hiljainen hyreksiminen hänen osaansa kuuluvat.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Hannah Arendt

Iltaöinen vinkki Twitterissä johdatti katsomaan saman tien Yle Areenasta elokuvan Hannah Arendtista ja etenkin hänestä raportoimassa Eichmannin oikeudenkäyntiä. Nähtävissä vielä kahdeksan päivän ajan.

Varmasti tuli selväksi, että pääpari oli vielä kypsässä iässä kyyhkyläisiä ja pelkäsin heidän riutuvan keuhkosyöpään jo ennen puoltaväliä, mutta mielenkiintoinen pätkä kumminkin.

Kuka uskaltaa olla julkisessa keskustelussa rehellinen omalle älylleen vaikka se tuottaisi yleisen mielipiteen kanssa ristiriidassa olevia johtopäätöksiä? Mikä on yksilön valinnanvapaus hirmutekoja tekevässä virkakoneistossa? Mikä on säädetyn lain ja luonnonoikeuden suhde?

Fury

Ilmeisesti elokuva, joka täytyy käydä katsomassa tuoreeltaan isolta kankaalta. Vaunuaiheisia on tehty niin kovin vähän.

Tosin Hollywoodin kädenjälki laskee odotuksia. Constantin Film ja Das Boot -tyylinen lähestymistapa olisivatkin liian hyvää toteutuakseen.

Miltäköhän saksalaisista tuntuu katsoa kaikkia näitä elokuvia, joissa mikä filmitähti milloinkin julistaa aikovansa tappaa mahdollisimman paljon saksalaispaskiaisia.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kausi meni

Vastahan sormet palelivat kevätviimassa Sonera Stadiumin penkinpesutalkoissa, ja nyt jo kauden päätöspeli.

Kokeneena kävijänä osasin nyhtää vessasta varuiksi tukun paperia kuivatakseni likomärän kuppi-istuimen.

Tauolla kauden viimeinen nakkimuki. Aktiivifanit lipittivät sitkeästi kylmää olutta.

Tasainen sade alkoi toisella jaksolla mutta sen katsomon lipan alle työntävä tuuli onneksi puuttui. Sormet hanskoissakin kuitenkin niin kohmeessa, ettei tehnyt mieli tweettailla turhia.

Toki mestaruus oli ratkennut ja kausi takana väsyttävä ja kaikkea, mutten ihan ymmärrä, miten Suomen paras joukkue voi hävitä kotonaan sarjan yhdeksännelle nolla - kolme.

Haastatteluissa aina sanotaan, että jokapäiväinen tekeminen ratkaisee ja huippu-urheilija haluaa aina voittaa ja pelipäivä on juhlapäivä ja kun pelipaidan vetää päälle, se sytyttää aina.

Ei näköjään kuitenkaan lokakuisessa sateessa. Entä mitä muita poikkeuksia on, saa Saku Erikssonin hyvä kirjoitus kysymään.

Sen verran paleli, etten jäänyt katsomaan pokaalinnostoa. Jotain jalkapallon ongelmista tiivistyy siihenkin.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Liikennevaloissa

Perjantai-iltapäivän raaka tuuli tuntui kuorivan sormien luista lihat, mutta näkymästä löytyi lämpimiäkin värejä.

Sivupalkkiin uudeksi Instagram.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Lyhyet jatkot

Edellisen merkinnän johdosta.

Rooma-dokumentin haastatteluja katsoessa vasta tajusin, ketä lähikaupan levollisen oloinen kassatar muistuttaa: Isabella Rossellinia!

Pätkää Berliinistä 1945 katsellessa huomaan äimisteleväni, miten tyylikkäästi kaikki katukuvassa ovat pukeutuneet. Raunioiden keskellä ainakin pikkutakkia ja kauluspaitaa melkein jokaisella, kainalosauvoilla menemään vaappuva  yksijalkainen mies prässätyssä puvussa, naisilla kävelypukuja. Duunarin oloisellakin vähintään saappaat, pussihousut, sarkatakki ja lippalakki.

Ei ihme, että aikanaan Suomessakin T-paitakulttuurimme esiinmarssi sai vanhemman väen pyörittelemään päitään.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kulttuuriviikko jatkuu

Yle Areenasta myös dokumentti aiheesta Roberto Rossellini ja Rooma - avoin kaupunki.

Josta tuli mieleen saman ohjaajan Deutschland im Jahre Null, ja sehän löytyikin yllättäen YouTubesta.

Kun jostain syystä olen erityisen kiinnostunut suursodan loppuhetkien ja jälkeisen ajan Saksasta ja muustakin Euroopasta. Autenttisia maisemia.

Ja vielä enemmän sellaisia tarjosi edellisen "samankaltaisten" sivupalkista silmiin sattunut dokumentti Die Stunde Null - Berlin im Sommer 1945

Ja tätä näyttää olevan lisääkin.

Popularisointi on pop

Yle Areenasta sattui silmiin Taiteen maantiede: Saksa.

3/3. Hitlerin varjossa. Millaisessa ilmapiirissä Bauhaus-koulukunta syntyi ja kuinka Dadasta tuli poliittinen, äärivasemmistolainen taidesuuntaus? Taidehistorioitsija Andrew Graham-Dixon tutustuu 1970-luvun ilmiöihin. T: BBC.

Liikaa Hitleriä ja liian vähän Bauhausia, mutta silti. Koululaisena tällaiset olivat painajaisia mutta keski-iässä alkavat jo kiinnostaa.

torstai 16. lokakuuta 2014

Huti

Illalla olisi Sonera Stadiumilla HJK - MyPa, mutta.

Kotijoukkue on ennen kautta päättänyt, että tiettyjä mielenkiintoisimmiksi arvioituja vastustajia vastaan liput maksavat muutaman euron peruspeliä enemmän.

Periaate näyttää pitävän, vaikka mestaruus on jo ratkennut, ottelu vailla panosta ja illaksi luvattu neljä astetta lämmintä.

Ihmettelin asiaa Twitterissä HJK:n markkinointipäällikölle, joka ystävällisesti muistutti, että Töölöläisen ja Avun sivuilla on tarjolla kaksi yhden hinnalla -kupongit.

Olisin joka tapauksessa ostanut vain yhden lipun, joten itselleni ei apua. Mielestäni tämän illan osalta epäonnistunut hinnoitteluratkaisu. Joustavat lipunhinnat kuulostavat hyvältä idealta niin urheilutapahtumissa kuin liikenteessäkin, mutten tiedä, miksi nyt näyttää iskeneen väärään kohtaan jäykkyys,

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

maanantai 13. lokakuuta 2014

Brändövägen 8

Ensimmäinen Henrik Tikkaseni. Monien lauseiden toteava lakonisuus toi oudosti mieleen Kjell Westön.

Itse- ja läheisruoskinnan ja välillä eritteidenkin määrä sai kavahtamaan ja miettimään, mille vastareaktioksi kirja on kirjoitettu. Toisaalta Tikkasen kokemukset, todet tai liioitellut, tuntuivat niin vakuuttavilta, että veivät halun viisastella, näsistellä tai olla tietävinään paremmin.

Sama sotakokemusten kohdalla.

Disillusioned on sana, joka tuli mieleen.

Iso ekvalisaattori

Ei saanut sanoa viski, joten riensimme äkkiä kaikki sanomaan uhmakkaasti viski vaikka sitten saikin sanoa tai ainakin jotkut saivat.

Ja epäilemättä yhteiskunnallisen sääntelyn määrän mielekkyyttä kannattaa kyseenalaistaa.

Itseäni kiinnostaa erityisesti kysymys byrokratiasta tasapuolisuuden takeena.

Kirjoittaa HS:n Jussi Pullinen:

Hyvän byrokratian ydintehtävä on juuri tämä: tuijottaa sääntöjä  ja vain sääntöjä ja tehdä päätökset sokeasti sen mukaan, mitä kansanedustajat ovat linjanneet. Tällainen neutraali byrokratia takaa paitsi tuoteturvallisuuden myös yhdenvertaisuuden lain edessä. Se on yksi ydinseikoista, joka tekee Pohjoismaista niin toimivia yhteiskuntia kuin ne ovat.

Samaan liittyen vierastuttaa ajatus pykälistä, jotka maalaisjärkeen vedoten jätettäisiin noudattamatta. Käykö silloin niin, että rohkeimmat ja röyhkeimmät ottavat riskin, antavat säännöille palttua ja tunkevat ohi niitä noudattavien kilttien?
- - -
Samasta sattui silmiin myös lobbausta ja sen mekanismeja sivuava blogimerkintä Alkoholipolitiikan taustapirut

perjantai 10. lokakuuta 2014

Jalkapalloa vielä viimeisen kerran ennen seuraavaa

Pakko voittaa, joten tänään nähdään rumaa tulosjalkapalloa eikä todellakaan jäädä hieromaan keskikentälle, varoitti valmentaja lähtiessään vanhempainkokouksesta jo edeltä kentälle.

Toimihenkilöiden valinta, budjetin läpikäynti ja muut esille tulevat asiat sujuivat nopeasti aikuistenkin ajatusten entäessä jo odottavaan otteluun.



Länsiväylän liikenne humisi ylhäällä Lauttasaaren tekonurmen taustana, tihkusade vihmoi taivaalta ja valonheittimet maalasivat maiseman pahoinvoivan kellanoranssiksi, joten olosuhteet olivat täydelliset ratkaisupeliin.

Sinivalkoisia näytti jännittävän joten ei ihme, että pallo kolisi jo omissa maalikehyksissä. Vastustajan verkkoon runnoma pallo nollautui onneksi avustavan erotuomarin koholla komeilevaan lippuun.

Toisella jaksolla ote siirtyi omille, mutta vapauttava maali oli tiukassa. Vaarattoman näköinen kaukolaukaus ohitti jo maalivahdin mutta pomppasi pystytolpasta takaisin ja vahdin syliin. Tiukassa paikassa katseet kääntyvät todennäköisimpiin maalintekijöihin, ja odotukset palkittiin kun haasto boksiin imaisi mukaansa kolme keltapaitaa ja syöttö heidän välistään keskelle sai jatkokseen varman viimeistelyn.

Sen verran jännittävää, että vastustajan lopun vapaapotkussa oli lähdettävä kävelemään toiseen suuntaan ja katseltava metsää. Vastustajia kädet karmaisevasti pystyssä mutta sittenkin erotuomarin vaativa vihellys ja puolustavan vapaapotku. Runnoivat pallon maalivahdin näpeistä verkkoon, kuulin myöhemmin.

Kentältä käveli väsyneen hiljaisia mutta tyytyväisiä annetun tehtävänsä suorittaneen oloisia poikia.

torstai 9. lokakuuta 2014

Piirrätkö vielä kerran?

Helsingissä on aloitettu nälkälakko.

Nälkälakkolaiset pelkäävät, että mikäli Kobanen puolustus murtuu, Isis murhaa kaupungin asukkaat.

Eli koska näyttää siltä, että Isis on  ryhtymässä joukkomurhaan, tulee nälkälakolla uhitella EU:lle, Suomen hallitukselle ja Turkille.

Vaikka ymmärrän realismin, jokin tässä yhtälössä tuntuu absurdilta.

Meidän jälkeemme sähköinen maailma

Siegfried Lenzin Saksantunti (Deutschstunde) on omiaan juuri tuosta ajasta kiinnostuneelle, ja lapsen mutkattoman ihmettelevä näkökulma istuu. Ajan ja ihmisten ristiriita tiivistyy sääntöjä ja määräyksiä tinkimättä noudattava kyläpoliisi-isän ja ne kyseenalaistavan maalarin väliseen jännitteeseen.

Arjen banaliteettien ja maailmansodan limittäytyminen juuri niin kuin se kuulemma tapahtuu. Tässä paistettu silli, perunasalaatti, puuro ja raparperisose, horisontissa yli jyrisevät lentokoneet ja rantaan ajautuva lentäjän ruumis. Ihan tavalllinen biologian tunti, jonka aikana ensimmäinen oliivinvihreä panssariauto ilmestyy koulun pihaan ja kaksi brittisotilasta luokan ovelle.

Ja kehyskertomus, johon tiivistyvät sodan vaikutukset uusiin sukupolviin.
- - -
Tajunnan rajoilta tietoisuuteen pyrkivä kysymys, olenko viimeinen, joka näitä kaikkia kirjojani enää lukee. Perheeseen vuosikymmenten varrella kertyneitä, äiti-vainaan kirjakerhoista kuukausittain vastaanottamia, isona itse hankkimiani. Tenavat kuluttavat mediaa vähintään yhtä paljon, mutteivät juurikaan paperikirjoista.

Kun minusta aika jättää, pölyttyvätkö jonkin aikaa kunnioittavasti hyllyssä ennen kuin päätyvät pahvilaatikkoon kellarin nurkkaan tai divariin, jos sellaisiakaan kohta enää on?

Vielä isommassa kuvassa epätietoisuus maailman muuttumisesta, jonkinlaisesta parempaan päin käyneestä kehityskulusta, joka nyt onkin käynyt epävarmaksi.

Kuinka kauan meille riittävät pikaiset some-merkinnät ja niihin tulleiden peukutusten tuottama kolmen sekunnin mittainen tyydytyksen tunne?

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Melkein

Pelaaja pelasti kentällä kielensä nielaisseen tajuttoman pelaajan hengen, Yle uutisoi.

Tai ei nyt nielaisseen, Yle sitten korjasi kun eihän kieltään nyt ihan nielaista voi. Mutta juuri oli tukehtumassa kieleensä.

Tai ei sitten lopulta ollut tukehtumassa kieleensä mutta olisi periaatteessa voinut tukehtua.

Ja sankaripelaaja nykäisi kielen pois kurkusta ja käänsi uhrin kyljelleen. Tai ei kääntänyt vaan sen teki toinen pelaaja, ilmeni uutisen yhteydessä olleesta videosta, mutta kumminkin.

Valppaasti toimittu joka tapauksessa.

Pikipata

Pikipadasta nouseva liekki osui silmiin noustessani Nervanderinkadun suunnasta Fjälldalenin päälle.

Huomioasuinen viimeistelemässä keskellä katua ammottaneen reiän paikkausta.

Vasta kohdan ohitettuani toi tuuli tuoksun nenään. Jonkinlaisen kaukaisen nostalgisen tunteen se herätti mutta katosi ennen kuin sain kunnolla kiinni.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Urheilutarinan viimeinen kymppi

Syysillaksi pimenevällä Länsiväylällä valojonot, Kirkkonummen jälkeen pimeyttä.  Navigaattorin mukaan aikataulua kiinni minuutti minuutilta, ja parhaassa tapauksessa perille jo ennen ottelun loppua.

Muutamakymmenpäinen yleisö kuului mylväisevän astellessamme parkkipaikalta kohti Karjaan kentän kirkkaita valoja, mutta monennenko maalin johdosta?

Kotijoukkue juuri rankkarista 1-0-johtoon, ihan oikein vihelletystä kyllä, valistivat alusta asti nähneet ja että alakynnessä oli oltu alusta asti sarjakärjen puristuksessa.

Nyt pitäisi kyllä saada nopeammin ylös, tuskaili ääni pimeydessä perillisen pyörähtäessä pallo jalassa keskikentällä.

Yhtäkkiä vieraiden vastaiskun poikanen, hyvä syöttö, jalka vapaana ja kaukaa lähtenyt oikean jalan laukaus, joka kiersi väärään suuntaan oikealle mutta porautui halki mustan illan aivan oikeaan yläkulmaan.

Kaksi minuuttia, mylvi ääni penkin suunnasta, ja kaikesta päätellen kotijoukkueella oli nyt todella kiire. Yhä uudelleen kurottivat sinivalkoiset kuitenkin jonkun ruumiinosan pallon eteen. Loppuvihellys ja murtuneina kentän pintaan vaipuvia kotijoukkueen poikia.

Voitolla olisi nyt viimeisen ottelunsa pelannut kotijoukkue varmistanut sarjan voiton ja nousun, mutta tällä tuloksella tulevat myöhemmin pelaajat haastajat vielä voitolla ohi, kuulin sittemmin.

Iso taistelupiste, taas yksi urheilun ikuisista tarinoista.

Tuomari puhui niille ruotsia ja meille suomea, kertoi ääni takapenkiltä paluumatkalla Hirsalan tienoilla ja mietti perään, oliko tämä kohta aikanaan sitä Porkkalan vuokra-aluetta.

perjantai 3. lokakuuta 2014

40 vuotta Helsingin Sanomia

Lapsuusmuistoissa äiti istuu keittiön pöydän ääressä ja lukee lattialle levittämäänsä Hesaria kun ennen lähtöä kouluun pureskelen viipaletta Elannon Häälimppua ja kulautan Viri-kaakaota.

Jossain vaiheessa aloin itsekin lukea sarjakuvat, sitten lisäksi urheilusivut. Vähitellen muutakin, ja oli aika aloittaa lehden alkupäästä.

Neljäkymmentä vuotta sitä kesti, mutta vähitellen kasvoimme erillemme. Nykyään, kuten muuan Twitterissä tiivisti, Hesarin lukeminen tuntuu siltä kuin olisi Umayya Abu-Hannan Facebook-kaveri. Ehkä sitä kärjistäen on itse vain kangistunut vanhaksi konservatiiviksi samalla kun käpyläläiset Kallion taidelukion kasvatit ovat täyttäneet toimituksen.

Tunne, että lehteä tehdään nykyään joillekin muille ihmisille. He siis lystin maksakootkin.

Mutta voipa nekin rahat käyttää vaikka vuosi vuodelta nouseviin asukaspysäköintimaksuihin, joiden korottamista HS:kin on innolla ajanut.

Luulen, että eniten tulen kaipaamaan Kuukausiliitettä ja Ari Virtasen urheilujuttuja.

torstai 2. lokakuuta 2014

Puut kellastuvat

Ennen tiesi talven tulevan kun Kauppakorkeakoulun suihkulähde lakkasi solisemasta. Nyt ei tie enää vie siitä ohi päivittäin, joten on etsittävä muita merkkejä.

Kiitos kesästä, luki Salmiakkikioskin kyljen taulussa. Luukut hiljaisina kiinni.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Toistuvia kuvioita

Messit ja Ronaldot mättävät maaleja rutiinilla, mutta sen yleensä vasta vaihdosta kentälle pääsevän puolustavan pelaajan osuma kerran kaudessa on erityinen tapaus. Silloin joukkuekaverienkin ryntäys onnittelemaan on tavallista vauhdikkaampi ja hymyt leveämmät. Siksikin, että odottamaton maali on koko joukkueelle yllätysbonus.

Kuten Cheyne Fowlerin onnistuminen Jaroa vastaan syksyllä 2011.

Fowlerin maali palasi mieleen eilen Lahdessa kun vaihdosta kentälle tullut suosikkipelaajani lähti nousemaan keskikentällä. Ohi yhden vastustajan ja toisenkin syöttöpaikkaa etsien, ja kun mieluisaa sellaista ei auennut, pallo 20 metristä voimalla tolppaa hipoen verkkoon. Se 3-1 jäi lopulta voittomaaliksi.

Mukkulahalli oli futiskuplana Texas-kaliiperia ja valo paras mitä olen moisissa nähnyt. Valonheittimet suunnattuina ylöspäin kohti valkoista kattoa, jonka läpi nyt aamupäivällä hohti vielä pehmennettynä syksyinen auringonpaiste.

Uudenkarheaa vielä kaikki, ja seinällä lehtileike, jonka mukaan kohutut sisäilmaongelmat on tutkittu epätosiksi.

Samalla lähtemisellä sukulointi. Makaronilaatikko oli ekstramehevää, kahvi kuumaa, jäätelö kylmää ja tenavat mainioita.

Illalla varmisti HJK televisiossa 27. mestaruutensa, mutta häämöttävä TPS:n putoaminen liigasta on kyllä menetys. Jotkut seuranimet vain kuuluvat pääsarjoihin.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Tolvajärvi

Päivän virrasta osui silmiin Ilta-Sanomien teksti talvisodasta ja Tolvajärven taistelusta.

Talvisodan ensimmäinen voitto otettiin Tolvajärvellä Laatokan Karjalassa 12. joulukuuta 1939. Sen hinta piinasi joukkoja johtanutta Paavo Talvelaa hautaan asti. 

Palasi mieleen, mitä sodissa kaatuneiden tietokanta sanoi isoisän veljestä.

Kaatunut 12.12.1939 Tolvajärvellä.

Historia on kaukana mutta lähelläkin.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Urheilua ja musiikkia paitsi ei musiikkia

Unessani oli salibandyn naisten MM-kisat, ja Ruotsin maajoukkueella oli kisoissa mukanaan kissa nimeltä Tönten. Ihmettelivät, miksei Suomen joukkueellakin ole, ja epäilin syyksi allergioita.

Herättyä piti ottaa selvää, mitä "tönt" tarkoittaa.

Illalla kaukalon laidalla tunti harjoitusten videointia. Sormet kohmettuivat vähitellen, mutta enemmän hämmensi, että kaikkien niiden viivojen seassa perspektiivi alkoi tuntua epävarmalta. Aloin pohtia, milloin kuva on suorassa ja milloin kallellaan enkä päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Tuon takia kai ammattilaiset käyttävät jalustaa ja vesivaakaa.

Ihan hyvältä se näytti, vakuuttivat tuotosta treenien jälkeen seinälle heijastettuna katsoneet.

Taas hiukan lämpimämpää.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Papit ja perkeleet

Vasta muistutettiin jossain, että eivät ne lännestä ISIS-porukoihin liittymään matkustavat nuorukaiset viime kädessä ja oikeasti uskonnon takia liikkeellä ole.

Ja nyt luin, että

Ja uskonnot ovat siitä kummallisia, että useimmat niistä uskovat rauhanomaisuuteen, mutta harvan muun asian takia on tapettu niin paljon ihmisiä kuin uskontojen.

Kun puhuttiin suomalaisista viime sotien aikaisista kirkonmiehistä.

Hetkittäinen tunne, että kristinuskon kohdalla kuuluu korostaa ja ainakin erään toisen uskonnon kohdalla vähätellä uskontojen sotaisuutta.

Voin toki olla väärässäkin (niin aina), ja lähdemateriaalin harsoisuus ilmenee jo yltä.

Jossain vaiheessa oltiin historiantutkimuksessa (vai kouluopetuksessako) siirtymässä aatteiden merkityksestä materiaalisempiin motiiveihin.
- - -
Mutta olipas lyhyt syksy. Eilen lepattivat shortsien lahkeet ja tänään kaivettiin jo esiin toppatakkeja, pipoja ja sormikkaita. Natiaisen jäävuorolta kotiuduttaessa olivat kuuma jauhelihakeitto, näkkäri ja pannari enemmän kuin paikallaan.

Vaan illan viimeisellä kauppareissulla oli käytävä uhallakin vielä shortseissa.

Aamulla kolme astetta lämmintä

Kai se on uskottava, että shortsikausi alkaa olla ohi. Arkivaatteena vielä eilen.

Ihanan pitkään sitä kestikin.

torstai 11. syyskuuta 2014

Pieni ekstra lämmittää (ja sitouttaa) aina

Turnauksen palkintojenjaon päätteeksi kulki yksi järjestäjistä ympäriinsä sylissään laatikko, jossa rahisivat buffassa myymättä jääneet munkit.

Kyllä, kiitos, saatoinpa ottaakin vielä yhden.

Ja toivottavasti tullaan ensi vuonnakin tähän turnaukseen.

Ja jostain tuli kesällä se, että Twitterissä voi lisätä hashtagin #canonkesä julkaisemiinsa sillä merkillä otettuihin. Niin niin, markkinnoinnin käsikassaraksi, nousi ensireaktio, mutta toisaalta. Harmitonta ja tavallaan hauskaa.

Kesän päätteeksi yllätti viesti, jolla Canonilta kutsuivat pääkaupunkiseudun #canonkesä-väkeä yhteiselle lounaalle.

Maittava kiinalainen noutopöytä, mielenkiintoista porukkaa ja tarinoita kameroista, kuvista ja ihmisistä. Päätteeksi valokuvanäyttely Sanomatalon aulassa ja lahjakirja kassissa kotiin.

Seuraava häsäri on #canonsyksy.  Vastiketta ei kylläkään luvattu.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Ihan epäreilu vertaus

Iltakävelyllä keskustelua äitiemme sukupolven elämästä kun ei ollut yksinkertaisesti varaa jatkaa kansakoulusta eteenpäin ja  päivän ruoankin hankkiminen pöytään teki usein tiukkaa.

Jostain syystä tuli mieleen juuri luettu pätkä helsinkiläisen naisten vapauttamista patriarkaatin ikeestä ajavan bloggaajattaren tekstistä.

Mest har jag glidit runt Södermalm, Kungsholmen och Stureplan. Träffar vänner, druckit ett glas vin, ätit kanelbulle och köpt ett par silverskor.

Kovaa.

Mutta nää on näitä, kuten muuankin sanoi. 
- - - 
Perään linkkivinkki hienosta matkakertomussarjasta Venäjän-Karjalassa. Kontrastia moneen siitäkin. 

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Vielä yksi historiallinen rinnastus

Jokin tuossa Venäjän touhussa Krimillä ja muualla Ukrainassa kuulosti niin tutulta, ja niinhän se oli. Sittemmin venäläistä sodankäyntitapaa NATOn upseereille opettanut von Mellenthin kirjoitti myös tästä.

I have already discussed the Russian genius for infiltration: a form of warfare in which they have no equals. I have also stressed their passion for bridgeheads, or indeed of any advanced position. I must emphasize that it is a fatal attitude to to acquiesce in Russian bridgeheads ”for the time being”. The bridgehead will continue to receive new troops, new tanks, new guns until it finally boils over.

Ja:

If a bridgehead is forming, or an advanced position is being established by the Russians, attack, attack at once and attack strongly. Hesitation will always be fatal. A delay of an hour may mean frustration, a delay of a few hours means frustration and a delay of a day means a major catastrophe.

torstai 28. elokuuta 2014

Historian kierrokset

Hidastetaan, kulutetaan, estetään pääsy, lyödään, kuului varusmiehille esitelty puolustustaistelun vanha rimpsu.

Kun luin aikanaan Friedrich von Mellenthinin muistelmista luvun von Manstein's great achievement en kyllä arvannut, että itäisessä Ukrainassa kevättalvella 1943 nähty pätkä historiaa tulisi vielä omana aikanamme näinkin ajankohtaiseksi.

Ukrainalla ei vain taida olla von Mansteinia eikä kolmea kulunutta mutta yhä taistelukykyistä panssariarmeijakuntaa.

Alkoi tehdä mieli banaaneja

Twitteristä:
 Päätän poliittisesta toimituksesta tähän.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Vähäisiä vastoinkäymisiä

Semmoinen kun jossain nenän ja kurkun tienoilla on muutaman päivän ajan kihelmöinyt varoittavasti. Ja sitten jäähallin kahviossa istuessa se yhtäkkiä alkaa: Viidessä minuutissa tuntee, kuinka nuha etenee limakalvoilla muuttaen nenänielun raastinraudaksi ja nokka alkaa vuotaa kuin hana.

Seuraava yö on horteinen nenäliinojen, heräilyjen, talouspaperin, niiskuttamisen, jylisevien aivastusten ja rykimisen sekamelska, jonka jälkeen ei osaa varmasti sanoa, onko nukkunut vai ei.

Aamulla on saatava kuumaa juotavaa, äkkiä, mutta kahvin maku on muuttunut oudoksi.

tiistai 26. elokuuta 2014

Edelleenkin sallittua verosuunnittelua

Kohu yksittäistä verosuunnitellutta kohtaan näyttää aina vain enemmän sisältäneen enemmän porua kuin villoja, joten huomio kannattaa keskittää yleiseen tasoon ja metaan.

Keskustelussa pudottauduttiin tietenkin oitis tuttuihin taisteluhautoihin eli "vasemmalla" vastaan ja "oikealla" puolesta. Päästiin pohtimaan myös lääkäriasemien tuloja ja veronmaksuhalua ja toki myös osoittamaan tietämättömyyttä kumotuista ja tämänhetkisistä verosäännöksistä. Eivätkä ne vasemmalla kädellä hallittavia olekaan vaikka itsekin joskus ammoin erinomaisin tiedoin suoritin.

Siteeraan toisaalle kommentoimaani:

Vanhan opetuksen mukaan hyvä verojärjestelmä on tehokas, oikeudenmukainen ja yksinkertainen. Ehkä puheena olleet verosuunnittelut monen silmissä koettelevat sitä keskimmäistä, pisaraan meressä palataksemme.

Mitä sitten verotetaan kun tuottavuus yhä kasvaa ja perinteinen työ vähenee? Miten verotuksen legitimiteetti säilyy kun osa kerätyistä veroista tuntuu menevän muuhun kuin niihin yksimielisesti hyväksyttyihin (koulut, sairaalat, kadut) tarkoituksiin? Ja tietysti se kaiken pohja: Miten taata edellytykset tuottaa sitä verotettavaa?

maanantai 25. elokuuta 2014

Sallittua verosuunnittelua

Ei kukaan liene väittänytkään ministerin toimineen vastoin lakia, mutta nähdäkseni kyse ei olekaan siitä.

Etenkin vaikeina aikoina legitimiteetti on koetuksella kun ihmiset, joilla itsellään ei ole huolta toimeentulosta, puhuvat vyönkiristyksistä mutta tiristävät samalla omaan pussiinsa kaiken minkä ikinä pystyvät.

Sitten nousukaudella saattaa sinänsä sallittukin itsekkyys taas näyttää vähemmän rumalta.

Tilannetta tietysti kärjistää, jos samainen ministeri vastikään on osoittanut suurta tietämättömyyttä vähätuloisuuden määrästä maassa, jonka asioista päättää.

[Oikeushistorian professori Jukka] Kekkonen sanoo sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn (kok.) toimineen maan tavan mukaisesti. Kekkosen mukaan Rädyn kaikki tehtävät huomioiden on syytä seurata tarkasti, millaisia ratkaisumalleja hän ajaa hallituksessa ja muualla. 

Elokuussa maanantaiaamuna

Vielä ei kuulu sateen kohinaa. Tulossa on, lupaavat.
- - -
Suomalaiset mediat julkaisevat kilpaa (no vähän liioittelin) käännöksiä amerikkalaisesta jutusta, jonka mukaan apinan näpsäisemään valokuvaan ei ole kenelläkään tekijänoikeutta. Olen odotellut johonkin rinnalle sitä entäs Suomessa -kainaloa, mutta turhaan. Kertonee, ettei copypasteavilla toimittajilla riitä aikaa puhelinsoittoon.
- - - 
Ei varsinaisesti pahalla, mutta olipa tämänkin aamun Hesari taas niin mitäänsanomaton, ettei läpiselaamisessa montaa minuuttia mennyt. Yhteinen taipaleemme saattaa olla kääntymässä loppusuoralle.
- - -
Kiinnostavatko sen sijaan luettaviksi ajatuksella valikoidut blogimerkinnät? Kokeile täältä.
- - -
Vielä vähän kahvia. Valkoisesta kalankuvin koristellusta 14-vuotiaasta mukista, sokerin ja rasvattoman maidon kera.
- - -
Onni ja ilo on sanoa ihmiselle, että heräile ihan rauhassa, ei ole vielä kiirettä mihinkään.

perjantai 22. elokuuta 2014

Elokuussa torstaina

Herääminen kesken unen, hämmentävän ja haikeansuloisen. Ei siitä sen enempää paitsi että itselle asiasanaksi muistiin Karhuherra Paddington.

Päivällä parturin tuolissa. Samalla keskustelua Solsidanista, Grotescosta ja suomenruotsalaisuuden erilaisista ilmentymistä. Meillä päin ei ollut purjeveneitä mutta sikoja ja traktoreita kyllä, kuulin.

TV:ssä HJK löi Rapid Wienin ja nostatti taas kerran viikoksi toiveita. Yleisömäärä jäi odotettua alhaisemmaksi, kuulemma lippujen hintojen vuoksi. Omalle kukkarolleni ovat muutenkin sopineet paremmin nämä Jaro- ja Inter-pelit, joten en olisi ollut paikalla puolta halvemmillakaan.

Illalla sanoi yksi perheenjäsen sivulauseessa vilpittömän oloisesti ex-urheilijaksi, toinen otettua tulleita valokuvia taiteeksi. Herttaista ja lämmittävää, vaikka eri mieltä olisikin.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Semmoisia skenaarioita

Edelleenkään en tiedä, kuka tämä nuiva nimimerkki Yrjöperskeles on, mutta kynänsä jäljestä päätellen kaikkea muuta kuin tottumaton kirjoittaja.

Tarina on näinä aikoina hyytävä, ja niin se tietysti pitää ollakin, onhan se julkaistu siksi, että ajat ovat nämä.

tiistai 19. elokuuta 2014

Huudetaan kilpaa ja hypitään hassusti

Alf Rehnin teksti Personal branding - a critique starttaa hiukan hitaasti ja viittaa guruihin, joista en ole kuullut.

Mutta tavoittaa osuvasti ilmiöitä ja henkeä, jotka sosiaalisessa mediassa kelluskellessa tulevat joka päivä vastaan.

Subtle is out, wacky is in, for it’s all about being different. The more different you are, the better. It’s also about self-promotion, tons and tons of shameless self-promotion. Constant name-dropping? Check. References to how great you are? Check (Double-check if you are Timothy Ferriss, a man whose life-long goal seems to be to become a Chuck Norris-joke). Re-iteration after re-iteration about how great you are, how great others think you are, and how important the thing you talk about is? Check, double-check, and that’s-fucking-right-check.

Hyviä pointteja muutenkin. Muoti-ilmiöt antavat aina ymmärtää maailman ja sääntöjen nyt muuttuneen, mutta ansaitsevat silti kriittisen tarkastelun myös perinteisillä kriteereillä.
- - -
Asiaa sopivasti sivuten: Journalistinen algoritmi ja Twiittaavan pääministerin ihmeelliset siekailut

maanantai 18. elokuuta 2014

Jäähallin kylmyydestä aurinkoon

Kisakallion urheiluopistolla helotti aurinko. Tekonurmella jumppasi tyttöjoukko, jäähallin edessä huusivat kadenssejaan jääprinsessat, kulman takaa lähestyi letka jalkapalloilijoita, korishallin suunnalta valui ylipitkiä miehiä ja aulassa näytti yksi maajoukkueen päävalmentajaltakin.

Puolitoista tuntia sisällä jäähallin parvella sai hytisemään, mutta kaukalossa ahkeroivien otsilla pisaroi hiki. Keskittyneillä kasvoilla jo väsymystä, kuten viikonlopun seitsemänsien jäätreenien kohdalla voi odottaakin.

Ulkona hehkuva lämpö tuntui iholla hyvältä. Leirin päättävästä videopalaverista tulijoita odotellessa saattoi oikaista hetkeksi tuoksuvalle nurmelle ja käväistä unessa. Ympärillä mietitytti vanhempia koulupäivien ja aikaisten treenivuorojen yhteensovittaminen lukukauden juuri alettua ja koulukkaiden kannettua lukujärjestyksensä kotiin.

Oli hyvää ruokaa, kiitteli kotimatkalla takapenkki opiston antimia.
- - -
Illalla ohimennen hyllystä Veikko Huovisen Ronttosaurus. Se sai somen ja useimpien blogienkin kielen tuntumaan köyhältä ja tylsältä.

Stalinin villasukat, isku Korkeasaareen, kahden juopon joulu, siipensä suojassa ironisesti hihittävä kookaburra.

Pitäisi lukea enemmän hyvää. Ja katsoa. Kuten se lauantain Morse.

lauantai 16. elokuuta 2014

Uutisfriikki pussin perällä

Kun uutisfriikkinä yrittää seurata vaikkapa Ukrainan, Irakin ja Gazan tapahtumia, huomaa, kuinka vähän (itse seuraamillaan) maailman medioilla on omia silmiä ja korvia tapahtumapaikoilla. Valtava osa kaikesta materiaalista on asianosaisten erilaisten lausuntojen sekä huhujen pyörittelyä.

Venäläisiä joukkoja ja materiaalia valuu rajan yli Ukrainan puolelle, eipäs valu, valuupas. Brittitoimittajat (ilmeisesti) paikan päällä näkemässä kolonnan omin silmin olivat harvinainen ja onnekas sattuma.

ISIS syyllistyi sellaisiin ja tällaisiin julmuuksiin, eipäs syyllistynyt, ehkä syyllistyikin.

Suomesta käsin ilmiö korostuu entisestään kun lukee aamun lehden tai katsoo Ylen uutisia ja toteaa nähneensä samat jutut vuorokautta tai kahta aikaisemmin ulkomaisista viestimistä. Suomalaiset silmät tai korvat paikan päällä alkavat olla jotain todella harvinaista.

Kuinka paljon enemmän saisi maailman uutisista irti, jos osaisi myös edes vaikka espanjaa, ranskaa ja arabiaa? Venäjänkielisen riippumattoman materiaalin määrää sopii epäillä.

perjantai 15. elokuuta 2014

Kauhuvanhemmat ja muita urheilumyyttejä

Ylen tuore artikkeli kerää kokoon tavanomaiset epäillyt.

Maamme urheilujärjestelmä saa kovaa huutia ortopedi Tuomo Karilalta ja liikunnanohjaaja (AMK), fysiikkavalmentaja Jouni Bergdahlilta. Kaksikko moittii urheilujärjestelmää, valmentajia ja vanhempia. Suurimpana ongelmana on kuitenkin se, että se tärkein, lapsi unohtuu. Kun soppaan yhdistetään yksipuolinen harjoittelu, yhteistyön puute ja ylisuuret haaveet, niin huippuja Suomeen tulee vain sattumalta – tai järjestelmästä huolimatta.

Vanhat tutut huonot valmentajat ja omia unelmiaan toteuttavat vanhemmat ovat taas mukana. Toki lievennesanojen helposti, jos, myös ja yleensä sitomina.

Omat havaintoni junioriurheilun kentältä ovat väistämättä rajalliset ja juniorin faijana olen jäävi, mutta silti teksti herättää myös vastahankaa.

Junioriurheilun pitäisi kuulemma olla täynnä fanaattisia tapauksia, mutta seitsemänä vuotenani faijana kenttien laidoilla olen nähnyt lieveilmiöitä yllättävän harvoin. Pari perilliseensä kohdistuneesta kovasta taklauksesta tuohtunutta isää, yhden alaikäiseen erotuomariin pelottavasti päreensä polttaneen valmentajan, joitain palautteensa ikävän negatiiviseen sävyyn pauhaavia valkkuja, pari joukkuetta, joiden pelaajien vanhempien mielestä kuuluu asiaan yrittää psyykata kahdeksanvuotiaita tiki-talkilla.

Mutta fiksua suhtautumista on tullut vastaan paljon enemmän. Asiallisesti ja iloisesti kannustavia vanhempia, erotuomarin asiallista kättelemistä kiistanalaistenkin tuomioiden jälkeen. Valmentajia, jotka muistuttavat vanhemmille jo kauden aluksi, että vain häviävän pienestä osasta tulee huippupelaajia  ja pelaamisen ilon tulee löytyä muualta kuin ammattilaisuushaaveista. Vanhempia, jotka muistavat ja tiedostavat, että peli kuuluu lapsille ja loppuu jos he eivät enää siitä nauti. Ja että tämänkertaisen ottelun tulos ei ole maailman tärkein asia. Valmennuspäällikön, joka muistuttaa, että tärkeää on jatkaa hyvää harrastusta vaikka pienemmälläkin satsauksella ja että huipulle on urheilussa noustu hitaamminkin kiiruhtaen. Ja että tasoryhmät eivät ole kiveen hakattuja vaan sovitetaan juniorien kulloisiinkin kehityksen ja motivaation vaiheisiin.

Hyvällä ja oikealla asialla viittaamani artikkeli toki on, ja toimenpidesuosituksista on helppo olla samaa mieltä.

Taannoin kentän laidalla keskusteltiin vanhempien kesken juniorien lisääntyneistä kivuista ja kolotuksista verrattuina siihen kun me itse nuorina. Mahdollisina syinä spekuloitiin moninkertaisiksi kasvaneita harjoitusmääriä ja niiiden yksipuolisuutta. (Myyttisen) vanhan ajan kesät fudista, yleisurheilua, pyöräilyä, uintia ja puissa kiipeilyä, talvet ulkojäälätkää, hiihtelyä ja lumessa telmimistä versus nykyajan 12 kuukautta vuodessa nappulakengät jalassa useimmiten tekonurmella.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Samantapaisia tarinoita

Katselukulmani ei ollut paras mahdollinen, mutta sieltä katsoen ei mitenkään punainen, ei edes vapaapotku. Ehkä erotuomari vain juuttui ajatukseen alimmasta miehestä.

Se tarina, jossa joukkue taistelee avausjakson loppuun ja toisenkin melkein kokonaan alivoimaisena ja on pariin otteeseen iskeä maalinkin. Kunnes taivas sitten romahtaa ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla palkinnon jo häämöttäessä.

Onneksi oli hieno maali, silloin harmittaa vähän vähemmän. Kopio APOELin 2-1-kavennuksesta taannoin Sonskilla. Punaisen saanutta vastaan sielläkin.

Näitä sattuu vuosien varrella eikä erotuomarien miettiminen muutenkaan auta, kuului faijan vuorosanoihin autolle laahustettaessa. Ennemmin kannattaa pohtia vaikka, miten saataisiin pallolliselle paremmin tukea.

Illalla jaksoi Realin ja Sevillan Supercupia vain alun toista jaksoa, mutta CR7:n molemmat maalit sentään.

Ihan kuin olisin yöllä herännyt hetkeksi ukkosen paukkeeseen ja kaatosateen kohinaan.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Koulujen alkamista edeltävä sunnuntai

FOX näyttää sunnuntaisin lentoturmatutkintasarjaa. Tänään JAL 123 kun väärin paikattu painerunko petti ilmassa ja jumbojetti menetti sivuperäsimensä. Pilotit taistelivat konetta ilmassa puoli tuntia tietämättä, ettei heillä todellisuudessa ollut mitään mahdollisuuksia.

Tykkään enemmän tekniseen puoleen ja mysteerin ratkaisemiseen keskittyvistä jaksoista kuin näistä, joiden dramatisoinnissa yritetään kömpelöä nyyhkypainotusta kuvaamalla merkitsevästi lapsimatkustajien nalleja.

Ulkona taivas harmaantui muttei satanut. Laru, Keilaniemi, Otaniemi, Munkka ja Meikku tallella. Wilhelm Carpelania ei näkynyt kellumassa tutulla ankkuripaikallaan Keilalahdella. Muuttanut näköjään Turkuun.

Lenkkeilijöitä, koiranulkoiluttajia, muitakin reippailevia pariskuntia, tuttukin vastaantulija. Skootteriteini, joka pakotti äkkijarrutukseen kiilaamalla seis eteen huomattuaan jalkakäytävällä tuttuja.

Helteen paahtaman nurmen, kuivuvien puiden ja meren tuoksua. Ja kertakäyttögrillin, Cafe Regatan makkaran ja Mestaritallin paistuvan pihvin aromit.

Fillari kellariin.

lauantai 9. elokuuta 2014

Iso höntsä

Odottanut kohta puoli tuntia, mutta ratikkaa ei kuulu, raportoi juniori pysäkiltä. Jo matkaan ehättänyt musta umpiauto kurvasi kiireellä takaisinpäin poimiakseen kohtauspaikalle juosseen hikisen matkustajan kyytiin, ja kohde toimitettiin Olympiastadionin maratonportille yhdennellätoista hetkellä.

Lastenkutsuilla riitti sen verran hulinaa, että takkatilan televisio sopi avata HJK:n ja Barcelonan kohtaamisen kunniaksi. Eskarilainen keräsi vieraita sohvalle riviin ja kertoi ylpeänä, että serkku pelaa tuolla. Ei ihan vaan pallopoikana, loivensin.

Itse nautin ottelusta mutta moni muu löysi kritisoitavaa. Siinä määrin, että otin julkisesti kantaa.

Illalla odotti kotona tyytyväinen juniori plakkarissaan hieno kokemus ja rivi barcelonalaisten nimikirjoituksia. Ja Litmasen, mutta sellainen oli ennestäänkin.

torstai 7. elokuuta 2014

Liian lyhyt sade

Iltapäivällä ulkona hämärtyi, sitten alkoi etäinen jyrinä ja vähitellen lotina.

Astuessani kohta ulko-ovesta kadulle kuohuivat sadevesiojat ja kulman viemärin kohdalla lorisi järvi pyörteenä kadun uumeniin. Bussi kiihdytti mäkeä alas ja heitti jalkakäytävälle hyökyaallon.

Mutta sade oli jo melkein lakannut. Sellainen liian lyhyt joka ei viilennä ilmaa vaan muuttaa helteen tukahduttavan kosteaksi helteeksi.

Sellainen, joka uuttaa maasta ja kasveista tuoksut ja nostaa ne paksuna pilvenä ilmaan.

Jyrinä jatkui eri puolilla ennen kuin loittoni itäkoilliseen.

Mutta Sihvosen radiosarjaa kehuin.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Auringonsillan uimarit

Hellepäivien helteisiä iltoja uintireissuineen. Itse vielä varmuuden vuoksi kuivalla maalla tallennuspuolella.

Beachilla ultimatenpelaajat, viininlitkijäringit, yksinäiset uimarit, laudoilla seisaallaan melojat, lokit ja hanhet, pullojenkerääjät.

Kuumuuden ja pölyisen nurmikon tuoksut.

Vatsatauti etääntyy vähitellen, mutta kurkku on yhä käheä, muutamaan päivään ei ruoka tahdo maistua ja pala leipää riittää tekemään kylläisen olon.

Sillä osuudella olisi varaa jatkua pitempäänkin.

maanantai 4. elokuuta 2014

Yhtenä vaihtoehtona mainittiin norovirus

Iltauinnin jälkeen alkanut ja voimistunut kuvotus ja teutarointi ylävatsassa.

Perinteisellä hyökkäyshetkellä aamukolmelta alkoi tapahtua, ja aamuun asti oli sininen pesuvati  ystävistä parhain.

Vatsatauteja nähty tähän ikään ennenkin, mutta tämä oli kyllä kipujen osalta tähän saakka rajuin.

Puoliltapäivin varovasti tilkka vettä.

perjantai 1. elokuuta 2014

Heinä-Helsingin tuoksut

Lehmukset, asvaltti, pöly ja merituuli.

Ja etenkin viime päivinä puiden alla kuin läikkynyt imelä kotiviini, jalkakäytävä mesikasteesta tahmeana.

Viattomampien aikojen hahmoja

En muistaakseni silloin aikoinaan nähnyt tätä pätkää Debbie Harrysta vielä tavallistakin ihqnätimpänä.

Jokin virtapiiri olisi varmasti kärähtänyt. Tai ehkä niin kävikin.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Tuolta jostain se jyrinä kuului


Kohderyhmän ongelma

Nej om man skulle förfölja lite kristna och hänga upp tvättlinan med handdukar i regnbågens färger nu, harjoitteli Österbottens Tidningin toimittaja sarkasmia omalla FB-sivullaan ja sai erinäisiä lukijoita ilmoittamaan lopettavansa lehden tilauksen.

Läs mer

Netissä tänään: takakireä ei ymmärrä ironiaa eikä yksityisen kommentin ja julkaisutoiminnan eroa, vaatii lynkkausta, tuhahti edistyksellinen tweettaaja.

Varmaankin totta, mutta sivuaa silti mielenkiintoista kysymystä. Kuinka kauas lukijan näkemyksistä tiedotusväline (tai sen toimittaja julkisesti) voi etääntyä ennen kuin lukija toteaa, ettei enää halua maksaa tästä?

Olemalla lukijoilleen / katsojilleen / kuulijoilleen totaalisen mielinkielin ei tietenkään tulla laatumediaksi, mutta jossain kohdin törmää vieraannuttamisen raja vastaan.

Vanhassakaan maailmassa ei patamusta porvari tainnut tilata Tiedonantajaa eikä työväenliikkeen mies Uutta Suomea, ainakaan jos rahaa oli käytössä rajallisesti.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Iltakävely, iltauinnit


Tie tuo

Helteinen Nelostie.

Ikkunoiden takana pikakelauksella kesä-Suomi: tienvarren kävelijät, pyöräilijät, tauolle pysähtyneet, järven rannassa uivat.

Hartolan Taukotuvalla mukava vilinä, ABC ei liene vienyt kaikkia asiakkaita.

Helsinkiä lähestyttäessä jopa jonoja. Monen kesälomat taitavat olla päättymässä.

Koskelantien tekonurmella jalkapalloporukka, sattumoisin vain tummapintaisia pelimiehiä. Ai Helsingissä on ollut näin aurinkoista, nousi assosiaatio.

Eteismatolla tavallista matalampi postipino.

Taidanpa katsoa lähipäivinä Edge of darkness -sarjan.

Ja vielä

Paras kohtahan Lipastin Perunkirjoituksessa on se, jossa päähenkilö miettii rikastumista.

Sitä tunnetta kun ei tarvitse enää miettiä taantumia tai KELAa ja voi istua TV:n ääressä päivittelemässä, miksi köyhät ovat hoitaneet asiansa noin huonosti.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Satunnaisotannalla kylän kirjaston proosahyllystä. Loppuun päästyä ei kaduttanut.

Sitä elämänvaihetta kun suurin osa ovista on sulkeutunut, vyö pitenee, hiusraja vetäytyy ja aletaan katsella taaksepäin. Veli peilinä ja kontrastina, lopulta vähemmän jyrkkänä kuin aluksi näytti.

Ehkei maailman omaperäisimpiä mutta silti hyviä tiivistyksiä vaikkapa johtajiksi hakeutujista, parisuhteen vaiheista ja luokkakuvasta, jossa vakavoitsee rivikaupalla pelkkää potentiaalia.

Kuriositeettina maininta veljen urheilu-urasta nuorena, sählyäkin, jopa nuorten maajoukkueessa.

Haikeahkon mieto jälkimaku.

Lisää

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Lapsuuden kaikki kesäpäivät olivat tällaisia

Helteiden jatkuminen näkyi jalkapallokentän keskellä, jossa nurmi oli paahtunut keltaiseksi ja rapisevaksi.

Paita oli märkä jo tullessa, ilma tuntui kuumalta ja paksulta hengittää. Suuren pilven liukuminen auringon eteen ja hienoinen tuulenvire helpottivat sen verran, että jaksoimme potkiskella paarmojen pörinässä vielä tunnin.

Kun kosteaa kuumuutta ei jaksanut sietää enää hetkeäkään, oli aika rientää rantaan ja molskahtaa tunniksi Keiteleeseen. Senkin vesi jo niin lämmintä että pikemminkin siedettäväksi tasaavaa kuin virkistävää. Nenä juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Vesimittarit, yllä kiitävät pääskyt, sininen sudenkorento. Järviveden tuoksu.

Illalla lettuja ja lasillinen omenalimonadia. Nostalgiapaketista puuttui vain kapuaminen aitanvinnille nukkumaan.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Vuotuinen museopäivä Tikkakoskella

Mutta Rämäpää oli kadonnut. Sen betonisella jalustalla nautittiin kuitenkin perinteiset karjalanpiirakat, jaffakeksit ja limsat.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Ajankohtaisia tyhmiä kysymyksiä

Minustakin israelilaiset näyttävät käyttävän Gazassa suhteetonta väkivaltaa, ja siviilien surmaaminen olisi saatava heti loppumaan.

Samalla uutisvirrassa kulkee yksityiskohtia, jotka minusta jäävät suuremman kuvion keskellä perkaamatta.

Israelilaiset pommittivat sairaalaa, kuuluu toisteltu pääuutinen. Parissa (ulkomaisessa) on mukana iippojen lausunto, jossa väittävät, että sairaalan välittömässä läheisyydessä oli anti-tank missile cache. Enempää en löytänyt, vaikka haluaisin kuulla lisää.

Lisäksi olisin halunnut tietää:

Miten lähellä se oli? Pitikö säilytyspaikkaa kohti avata kiireellä tuli (ampuvalmiina olevan ohjuksen kiireinen tuhoaminen olisi selvä homma)? Mitä palestiinalaiset sanovat väitteestä? Miksi ammuttiin sairaalaa eikä sen läheisyydessä ollutta säilytyspaikkaa?

Israelilaiset surmasivat erityisen paljon siviilejä kaupungissa, jonka asukkaita oli kuulemma varoitettu ja kehotettu poistumaan ja jonka alle kuulemma oli rakennettu Hamasin tunneliverkosto (Tässä: kuulemma = israelilaiset väittävät.)

Lisäksi olisin halunnut tietää:

Oliko varoitettu? Oliko varoitettu niin aikaisin, että olisi ollut mahdollista lähteä? Jos olisi, miksei lähdetty? Kielsikö tai estikö joku? Myöntävätkö vai kiistävätkö palestiinalaiset tunnelien olemassaolon? Jos kiistävät, onko jollainen puolueettomalla toimittajalla tai taholla omia havaintoja, jotka täsmentäisivät suuntaan tai toiseen?

Ja monia vastaavia juttuja.

Erikseen haluaisin tietää, miksi palestiinalaiset niitä rakettejaan ampuvat jos ne kerran ovat tehottomia ja vaarattomia? Varmaan kuitenkin maksavat jotain, ja kaipa ampuja asettaa itsensäkin keskimääräistä suurempaan vaaraan?

Laimeat yritykset kysellä näitä pääasian ohittavia yksityiskohtia sosiaalisessa mediassa tuottavat yleensä vastauksen, joissa toistellaan laitonta miehitystä, kansanmurhaa ja israelilaisten pahuutta (joita en ole kiistänyt). Mutta vaikutelma on kuin yrittäisi keskustella mutta joutuisi kuuntelemaan luuppina pyörivää tallennetta.

Ehkä se on sellaista sota-ajan ajattelua, että tässä tilanteessa ei nyt ole varaa tyhmiin kysymyksiin eikä kyseenalaistamisiin.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Tie vie

Iltakävely tiellä 637. Podcast Sihvosen, Röngän ja Hatusen keskustelusta urheilujournalismista riitti tasan kuuden kilometrin kohdalle, loppumatkaa tahditti The Clash.

London Calling kuunneltiin puhki jo kesällä 1980, mutta yhä maistuu. Kai se on klassikon merkki.

Eivät rumilukset uutisiakaan ruuduissa lue

Kauniit ihmiset menestyvät elämässä paremmin, nosti eilinen HS, kuten kaikki toki ovat vaistonvaraisesti tienneetkin.

Tunne, että asian toteaminen julkisesti on hyvä, koska... en tiedä, mitä.

Tänä aamuna oli postilaatikossa Hesarin asemesta Keskisuomalainen.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kirkonkellot, paarmojen pörinä, ukkosen jyminä


Byrokratian pintaraapaisuja

Ensin #pillimehugate, nyt #kirpputorigate. Johon on vähäsen vastattukin.

Ja nyt vielä #tienvarsikylttigate.

Kaikki lienemme yhtä mieltä norminsiivoustalkoiden tarpeellisuudesta, mutta nämä gatet jäävät harmillisen pinnallisiksi. Ensin yksi avautuu, sitten muut kommentoivat alle, että virkamiehet , byrokraatit pitäisi viedä saunan taakse.

Minua kuitenkin kiinnostaisi, mihin normeihin kulloinkin nojaudutaan, mikä on virkamiehen harkintavalta asiassa, mikä on ratkaisukäytäntö ja millä kriteereillä.

Asioiden perusteellinen penkominen ja avaaminen voisi olla tiedotusvälineiden tehtävä, mutta niidenkään esitykset eivät vakuuta.

Kirpputoriasian osalta HS kertoi yrittäneensä tavoittaa asiasta päättäviä, mutta ainakin ensimmäisellä kierroksella tuloksetta.

Lisää mikrohistoriaa

Edellisessä merkinnässä linkatulta merimieshistorian sivustolta sattui silmiin myös kuva faija-vainaan työmaalta vuodelta 1979.

Ihan sataprosenttiseen tunnistukseen en tuosta kykene, mutta saattaa hyvinkin olla hän itse komentosillan siivellä kahvoissa.

Aiempi tekstini aiheesta

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kylän kirjaston helmi

Timo Haipus: Halki jään, M/s Vaasa Providerin matkassa

Muistelmapätkä 60-luvulla itseään etsineestä oululaispojasta, joka lähti merille ja oppi tekemään töitä ja ottamaan vastuuta.

Tällaiset mikrohistoriat ovat mahtavaa luettavaa. Vaikkei niissä varsinaisesti tapahtuisi mitään.

Ja toki aihepiiri merenkulkijain jälkeläisenä kiinnostaa erityisesti.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Hikinen viikko

Kuten guru aikanaan varoittikin, juniorijalkapallo muuttuu yllättävän paljon siirryttäessä isolle kentälle ja isoihin maaleihin. Juostujen kilometrien määrä suhteessa pallokosketuksiin räjähtää.

Sää suosi Helsinki Cupia tänäkin vuonna, ja hiki roiskui Siltamäessä ja Käpylässä sen mukaan. Vaikkei tulos pääasia olekaan, veti jääminen tasapeleihin ja tappioihin kovaksi tiedetyssä seurassa suut mutruun.

Kokonaistunnelma toki ennallaan, ja perjantaina piti vielä livahtaa Bolliksen karuille lehtereille katsomaan ikäluokan välierät. Samalla jälkipelattiin faijojen kesken viikon suoritukset.

Isompien pelissä viiletti yksi Brasilian porukka kentällä toisen hurratessa yläriveillä. Helsinkiläiset teinimissit kulkivat kentän ja katsomon välistä catwalkia eedestakaisin. Sormet nykivät mikroshortseja ja katseet vilkuilivat katsomon yläosaa.

Remonttiin valmistautuvassa Töölön kirjastossa ponteva poistomyynti. Eurolla reppuun Helsinki-aiheisia novelleja, Tervon Myyrä ja kirjoituksia ranskalaisesta uuden aallon elokuvasta.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Esimerkkitapaus

Töölön kirjaston poistohyllystä 50 sentillä Yrsa Steniuksen kirja Albert Speeristä.

Paljon psykologisointia ja spekulointia, tylsähköä juuri hataruutensa ja ehkä totta, ehkä ei -ominaisuutensa johdosta.

Mielenkiintoisin osa peilauksessa nykypäivään.

Ketkä ovat tämän päivät albertspeerit, jotka keskittyvät tekniikkaan ja toteutukseen jättäen moraalikysymykset muille?

Ja missä asioissa ja tilanteissa me sammutamme omantuntomme hälytyssummerit, koska.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Iltakävelyllä

Paskahanhet pötkylöineen. Hietarannan vesirajassa kuin polttariseurue.  Yksi käveli (työnnettiin) muovikuplan sisällä mereen, muut räpsivät kuvia, hekottelivat ja siemailivat tölkeistään.

Kuulokkeissa Yle Puheen podcast, jossa Petteri Sihvonen ja Arto Halonen puhuivat dopingista ja elokuvista. Ambivalenttia.


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pillimehugate

Pori Jazz pakotettu mehukieltoon, otsikoi Yle Satakunta ja sai tietysti nettikansan raivoihinsa. Virkamiehet, byrokraatit, eivät anna enää viedä alueelle edes pillimehua tai Tuttelia.

Sen verran olen pykäliä eläissäni tavannut, että ihmettelin.

Päivän mittaan täsmentyikin, että julkinen valta ei missään vaiheessa ollut kieltänyt mehuja vaan Valvira on vuosi sitten Poliisihallitukselle lähettämässään kirjeessä muistuttanut Alkoholilain 58 §:stä ja painottanut käytännön yhdenmukaistamista eri poliisilaitosten alueilla.

Kielto viedä Pori Jazzin alueelle alkoholittomia juomia oli tapahtuman järjestäjän päätös. Valvonnan helpottamiseksi vai jotta kansa ostaisi juotavansa järjestäjältä, en tiedä.

Iltapäivällä festivaali pyörsikin päätöksensä, mutta tapahtuman johtaja käytti haastattelussa (vai tiedotteessa?) edelleen kovasti epämääräisiä ilmauksia löytyi vielä ratkaisu kalkkiviivoilla yhteisymmärrys viranomaisten kanssa ja viranomaisten täsmentynyt ohjeistus on meille helpottava tieto. Hiukan tuoksahtavat.

Asiasta utelioituneena laitoin eilen sähköpostia sekä Yle Satakunnalle että Valviralle. Yle ei ole vastannut, Valviralta tuli tänään vastaus, jossa vahvistettiin, että alkoholittomien juomien osalta asia ei heille mitenkään kuulu.

Oletan, että Ylen alkuperäisen uutisen kirjoittaja ei vain muistanut / oivaltanut kysyä keskeistä kysymystä:

Kuka pakotti ja miten mehukieltoon?
- - -
Alkoholi- ja anniskelukysymysten osalta riittää toki keskustelemista suomalaisen sääntelyn järkevyydestä.
- - - 
Myös Iltalehti täsmentää.
- - -
Pori Jazzin valppaus tarttua ilmiöön ja luvata tästä eteenpäin lipun ostajille pillimehu kaupan päälle oli kyllä loistava reagointi ja nostatti hymyn huulille.
- - -
Lue myös: Alkoholilaki - suomalainen klassikko

torstai 3. heinäkuuta 2014

Perusasiat kuntoon

Itse en ole millään kriteerillä johtajatyyppiä, mutta kysymys johtamisen olemuksesta kiinnostaa.

Ammattisotilas James Mashirin bloggaus siitä, mitä varusmiesjohtaminen on ja mitä se ei ole, palautti mieleen vertauksen vanhemmuuteen.

Ainakin rauhan aikana arjen olennaiset asiat ovat pitkälti samat. Huolehdi, että joukkosi on  oikeaan aikaan oikeassa paikassa tilanteenmukainen varustus päällä ravittuna, peseytyneenä ja mahdollisimman levänneenä. Ja muutenkin parhaasi mukaan joukon hyvinvoinnista ja pysymisestä kykenevänä suorittamaan kulloisetkin eteen tulevat toimet.

Kolmekymmentä vuotta sitten tuoreena kuraportaan varusmiesjohtajana näin asian yllättävän erilaisin painotuksin.

Pitäneeköhän muuten oikeasti paikkansa, että Amerikan merijalkaväessä ensimmäisinä menevät syömään virkaiässä nuorimmat ja viimeisinä isoimmat herrat?

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Töölön kirjastoon

Topeliuksenkadun lehmuskujan vihreä tunneli tuoksuineen. Että sai vielä tämänkin kokea, nousi kiitollinen ajatus. Ketä kohtaan, en tiedä. Vaatineeko edes kohdetta?

Urheilu- historia- ja mediahyllyt tällä kertaa, aluksi toki pikkuneidin varaama teos tiskiltä. Lehtisalissa pikakatsaus: Urheilusanomat, Urheilulehti, Hbl, Länsi-Savo, Suomen Kuvalehti ja Image, joka voimisti ulkopuolisuuden tunnetta jostain.

Kirjaston tuoksu, sama kuin 1973. Mutta säilyykö se yli kohta alkavan jättiremontin, heräsi huoli.

Esittelytiskillä Töölö-aiheisia teoksia. Selasin mustavalkoista ennen ja nyt -teosta, jossa oli otettu vertailukuvia Signe Branderin otoksille. Vertailutkin nyt jo vanhoja. Kampin aukea, Leppäsuo, Väiskin kentän tienoo. Vaikea hahmottaa sellaisia, joissa ei vielä edes nykyisten pääkatujen uria.

Ulkona ripotteli, pikkuhiljaa yltyi. Ohi kiirehtinyt neitonen tuoksui puhtaille hiuksille ja toi mieleen Jack Lemmonin repliikin Piukkojen paikkojen kohtauksessa, jossa Marilyn tekee entreensä.

Kaupasta sipulia, valkosipulia ja krutonkeja.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Äänessä

Podcast ilmaisumuotona teki tuloaan kymmenen vuotta sitten muttei sitten lopulta ihan lyönyt isosti läpi.

Itse kumminkin tykästyin, ja olihan sellainen pitkästä aikaa tehtävä kun löytyi mikrofonien ääreen mainio keskustelukumppani.

Avokatsomon Studio Korson aiheina Tero Töyrylä, Twitter, kohderyhmät, otteluennakot, HJK:n mainonta, AC HaKi, Happee, Lasse Riitesuo ja vierivä lumipallo, SSV:n markkinointi, Erän ja SSV:n loppuunmyyty finaali rankkarikisoineen, Raaseporin salibandyhuuma, Blackbirdsin ja TPS:n C-juniorit, tarttumapinta, leimautuminen vastustajaan, Erän nyrkkeilyjaosto, Joni Turunen, Kirkkonummi Rangers, fanien nousu urheilijoiden rinnalle, alkamisajat, Urheilukanava, MTV3, streamit, Olympiastadion, Mosahalli, Pasila, Otahalli, Urheilutalo, Kisahalli, Energia Areena, lippujen hinnat, Greasers, HIFK, Hertha Berlin, ilmaisliput, Oilersin hodarit, Inkkariburger, saksalainen grillattu kana oluineen, jälkipelit, varjostudiot, nettisivut, tilastot, maalikoosteet ja kultakimpaleet.

Täällä.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Lisää ajatusten ituja

Imekää munaa, molot, sanoi tähtitieteilijä avioliittolain muutoksen vastustajille, ja some-kansa ihasteli: "Rock". "Asennetta."

Onko sama yhtä cool, jos sen sanoo Repe lähiöpubin kulmapöydässä?

Arbeit macht frei, erehtyi sanomaan kisastudiossa jalkapallovalmentaja ja pääsi kauhisteltavaksi mediaan.

Niin ei nyt vain kertakaikkiaan voi sanoa, sain vastaukseksi udeltuani, mitä hän ehkä tarkoitti ja miten sanominen ehkä ymmärrettiin.

Merkitykset, tulkinnat ja kulttuuriset kontekstit ovat mielenkiintoisia. Jään kaipaamaan ja etsimään laajempaa pohdintaa niin tästä kuin eilisestäkin aiheesta.