Taisivat olla kouluneuvostovaalit lukuvuonna 1981-1982. Niiden alla joku oli liimannut koulun käytävän seinälle Mauno Koiviston vaalijulisteen ja pian joku piirtänyt Koivistolle mustalla tussilla sellaisen Mustanaamion ja Karhukoplan konnien suosiman naamion.
Kouluneuvostovaaleja ei enää siinä vaiheessa otettu turhan vakavasti, ja ääntenlaskennasta vuotikin tieto, että Mustanaamio oli ollut ylivoimainen ääniharava.
Sen jälkeen en ole osannut ajatella Mauno Koivistoa ilman mielleyhtymää Mustikseen.
Tänään joukon jatkoksi Väiskin kentän päätyyn Arkadiankadun varteen hautajaissaaton ohikulkua ihmettelemään. Toki reittiä epäluuloisesti edestakaisin ajelevat poliisimoottoripyörät ja helikopterit olivat vielä kiinnostavampia.
Aikanaan ruumisauto lipui ohi perässään komeita Mersuja ja Audeja. Tuolla näkyi ajelevan arkkipiispa emeritus ja tuolla nykyinen pressa.
Sitten Taivallahden rannan kioskille jäätelölle, eikä jonokaan hiukan yllättäen ollut kohtuuton. Makuna kauden avauksessa rommi.
Olen liian vanha, jotta Manu olisi ollut minulle s e presidentti, Kekkosen seuraaja hän oli. Mutta toki viimeinen oikean pressan tuntuinen, vaikka Niinistö hivenen arvovaltaa onkin vallannut takaisin lama-ajan välikausipressan ja koko maailman solidaarisuustädin jälkeen.
Mutta pisteet Manulle fundeeraavaisuudesta. Minunkaan mielestäni uusi ja erilainen ei välttämättä ole paremman synonyymi.
torstai 25. toukokuuta 2017
keskiviikko 24. toukokuuta 2017
Hyvä aamu
Harvinaista ja arvossaan olla aurinkoisena aamuna liikkeellä hiukan aikaisemmin kuin pääjoukot.
Leppeä lounatuuli ja määrittelemättömän kesäinen tuoksu. Juuri huuhdellut katuosuudet kastuneen pölyn aromeineen.
Töölöntorin kulmalla kahvilan avoimesta ovesta leijaileva vastakeitetyn häivähdys.
Jossain toisaalla tohistaan terrorista, mutta poimimalla oikeat kommentit mieli rauhoittuu.
Yhden mukaan kuitenkin harvinaista, toisen mukaan kuuluu nykyajan suurkaupungin normaaliin elämänmenoon ja kolmansien mukaan iskuja ei kuitenkaan voisi estää.
Joten turhaan nuo BBC:n etusivulla valppailta näyttävät brittipoliisitkaan konepistoolejaan pitelevät.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Purring of the invisible antennae
Jos herää viideltä ja nukahtaa vielä uudestaan, unista voi tulla peräti eläviä. TV:stä tutut kasvot muka takatöölöläisessä kuin opiskelijakämpässä, parfyymin tuoksun häivähdys, romulaatikko täynnä vanhoja latureita ja johtoja, herttaiset alkavan raskauden merkit. Ja toisessa urheilukenttä, joka muuttuu savolaisen ABC:nko aulaksi, keskustelu läheltä, "släpp mig", tottahan toki, huomautus kengistä, merkitsevä askel taakse ja double take.
tiistai 16. toukokuuta 2017
Toinen näkökulma: Pelkoa ja inhoa ruotsalaisessa pikkukaupungissa
Olimme juuri saapumassa Växjön rajalle, kun salmiakkipastillit alkoivat vaikuttaa. Kyyristelin takapenkillä väistellen lihansyöjälepakkoparvia, mutten sanonut niistä mitään edessä tietä tuijottaville L:lle ja O:lle. He huomaisivat kyllä pian, mitä vatsassani tapahtui.
”Mitä VITTUA!”, O karjui, kun L kaasutti renkaat ulvoen kolmannelle kierrokselle samaan liikenneympyrään. Muovipilli oli yhä tiukasti O:n kädessä, mutta salmiakkijauho oli levinnyt housuille auton heittelehtiessä.
Olin pelännyt tätä. Turkinpippurit ja yliannos salmiakkijauhetta olivat liikaa L:lle, eikä häntä olisi pitänyt missään tapauksessa päästää rattiin. Lopullinen sekoaminen oli ollut vain ajan kysymys, eikä Skånen taivaalta koko päivän polttavasti paahtanut aurinko ainakaan helpottanut asiaa.
”Ota rauhallisesti, tämä on pakko tehdä, jotta emme herätä poliisin huomiota”, L mutisi harittava katse tiukasti tiessä. Hänen suunsa ympärys oli salmiakista ruskea. Olin arvannut tämän.
"Suoraan ajaminen paljastaa turistit joka kerta, ja kaikissa liikenneympyröissä on sitä varten valvontakamerat”, L väitti.
Jouset löivät pohjaan, ja pääni tömähti turvavöistä huolimatta nelossarjan Bemarin matalaan kattoon, kun ylinopeutta kiitävän auton renkaat osuivat hidastetöyssyyn. Tähyilin kadullakulkijoita päätäni nopeasti käännellen, mutta kukaan ei näyttänyt kiinnittävän meihin huomiota. Vai kaivoiko tuo lastenvaunuja työntelevä nainen juuri vaunuista radiopuhelinta? Pitäisikö minun varoittaa toisia?
Astuessamme hotellin aulaan vastaanottovirkailija jäykistyi, ja hänen kätensä näytti hivuttautuvan kohti tiskin alle piilotettua hälytyspainiketta. Nyt oli toimittava nopeasti. Harpoin nopeasti tiskin luo, tavoittelin rauhoittavinta hymyäni ja kaivoin povitaskustani Ruotsin kuninkaan käskykirjeen, jonka mukaan kaikkien viranomaisten, kaupallisten toimijoiden ja yksityishenkilöiden tuli antaa meille kaikki mahdollinen apu. Portieeri silmäili ruutupaperille lyijykynällä raapustettua asiakirjaani epäluuloisesti ja huomautti puuttuvasta sinetistä. Kumarruin vielä lähemmäs ja kysyin ääntäni madaltaen, halusiko hän todella, että nämä jäisivät viimeisiksi maalle myönnetyiksi MM-kisoiksi.
Se tepsi.
Juuri kun olin ohjeistamassa virkailijaa saunan oikeasta lämpötilasta ja takkahuoneeseen tuotavista juomamerkeistä, helähti takanani särkyvä lasi.
”Tämä nilkki yritti viedä läppärilaukkuni”, L puhisi sitoessaan lasipöydän sirpaleiden seassa avuttomana makaavan nuorukaisen peukaloita nippusiteellä selän taakse yhteen.
Kiinnitin L:n huomion kauhuissaan sätkivän piccolon punaiseen univormuun ja pahoittelin, etten voinut avata siteitä, koska sveitsiläinen linkkuveitseni oli takavarikoitu lentokentän turvatarkastuksessa.
”Se saattoi olla valepuku”, L ja O yrittivät vielä mumista tyrkkiessäni heitä nopeasti hissiin.
Ihmiset katsoivat peräämme. Ja jälkeemme kokolattiamatolle jäävää mustanharmaata vanaa O:n kassista sulaneena valuvaa salmiakkijäätelöä.
Juuri kun olin ehtinyt virittää humisten lämpenevään sissiradioon oikeat taajuudet, joku hakkasi huoneeni ovea. Naksautin virran pois, työnsin laitteen kaappiin ja suljin oven huolellisesti.
”Mitä nyt”, kysyin oven takana huohottavalta O:lta.
”Lainaa äkkiä läppäriäsi, minun täytyy kirjoittaa pari leiriraporttia”, O puhisi.
”Mikset kirjoita omallasi?”
”Jätin sen kotiin. Laukkuun mahtuu siten enemmän salmiakkia”, O ilmoitti.
Tilanne oli selvästi karkaamassa käsistä.
Mietin, pitäisikö minun pyytää lähettämään Suomesta miehiä vai lisää salmiakkia. Jos ammoniumkloridin määrä elimistössä ylittäisi kuudentoista kvanttimoolin kriittisen rajan, seuralaisistani saattaisi tulla täysin raivohulluja mielipuolia. Toisaalta pitoisuuden yhtäkkinen putoaminen saattaisi olla vielä pahempi juttu, joten olisi ehkä turvallisempaa yrittää pitää heidät tolkuissaan salmiakkiaakkosilla.
Etsiessämme alkuillasta ruokapaikkaa kaupunki näytti petollisen rauhalliselta, mutta tiesin sen olevan vain hämäystä. Tuo käsikkäin teputtava vanha pariskunta, nuo kävelykadun penkeillä jäätelötötteröitään nuoleskelevat perheet, kaksi vaaleahiuksista pikkupoikaa hoippumassa vierekkäin eteenpäin polkupyörillään. Tuo kesäinen ilta-aurinko. Kaikki.
”Pitäkää silmänne auki älkääkä päästäkö ketään selkänne taakse”, kähisin suupielestäni L:lle ja O:lle.
”Tässä kaupungissa ei Peppi Pitkätossukaan liikkuisi ilman automaattiasetta.”
L ja O nyökkäsivät melkein huomaamattomasti ja yrittivät kävellä rennosti, mutta jatkuva pälyily eri suuntiin paljasti, miten viulunkielinä heidän hermonsa olivat. En halunnut pahentaa tilannetta enempää kertomalla heille, mitä olin kuullut kaupungin mäyräkoiraharrastajien suunnittelemista mellakoista.
Är ni från Finland?, kysyi harmaahiuksinen mies, joka lähestyi meitä hymyillen ja kättelemään kurottautuen.
”Tarkkana, nyt se alkaa”, kuiskasin äkkiä toisille.

torstai 11. toukokuuta 2017
Sillan yli Skånen alkukesään
Taisi olla ensimmäinen kerta, kun joudun esittämään passini saapuessani Ruotsiin. Sinihaalarinen poliisitar kuin suoraan Wallanderista katsoi asiakirjaa, kumartui vielä vertaamaan naamaa valokuvaan, kiitti, ojensi passin takaisin ja sulki auton oven. Sitten matka jatkui halki kesäisen Skånen aluksi Kristianstadin suuntaan.
Iltapäivän edetessä alkoi koko seurue tuntea, että aamupuuro oli lusikoitu ennen lentokentälle lähtöä. Ruokapaikkaa, edes perinteistä Statoilia, ei vain tullut vastaan, Lopulta sentään. Hästvedagrillen jossain Hässleholmin pohjoispuolella. Pihalla yksi uusi ehjä ja yksi vanha päreiksi potkittu auto, sisällä pysähtynyt tunnelma, jonka halki vanhahko mies esiliinassaan hiihteli tiskille.
Kaurismäkeläinen tunnelma, jos Ruotsissa niin saattoi sanoa.
Dagens. Se osoittautui kahdeksi kanankoiveksi, keitetyiksi perunoiksi ja isolla kauhalla annostelluksi tomaatti-kermakastikkeeksi. Tekisin itse parempaa, mutta taas jaksoi istua.
Växjössä suoraan areenan takaovelle, jossa yksi valmentajista odotti ottaakseen vastaan Suomesta tuomamme varapaidat ja muut sälät.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017
Keskeneräisiä ajatuksia: "Juhlaraha"
Viime viikon #juhlarahagate kysytytti, mutta kukaan puhuttelemistani ei oikein halunnut vastata.
Oletan, ettei kukaan halunnut rahaidealla loukata ketään tai väittää, että ihmisten teloittaminen olisi myönteinen tai iloinen asia.
Ja oletan, ettei kukaan oikeasti luullut kenenkään haluavan loukata rahaidealla ketään eikä luullut kenenkään väittävän, että ihmisten teloittaminen olisi myönteinen tai iloinen asia.
Mistä silloin pomppasi asialle se väärä merkitys, jota kukaan ei tarkoittanut eikä vilpittömästi luullutkaan?
Onko inhimillisessä toiminnassa kuvilla, sanoilla tai niiden yhdistelmillä joitain an sich -merkityksiä, jotka ovat riippumattomia sekä viestin ilmaisijan tarkoituksesta että havaitsijan vilpittömästä tulkinnasta?
Vai oliko vain halu pahastua ja pöyristyä niin suuri, että se houkutti tahalliseen väärinymmärrykseen?

tiistai 2. toukokuuta 2017
Vappu tai ei-vappu
Vappuna kuuluisi ryypätä, marssia, laulaa, käydä piknikillä, kulkea valkolakki päässä Esplanadilla, kuunnella puheita, kärsiä krapulaa, käydä silliaamiaisilla ja ylihintaisilla lounailla, heitellä serpentiinejä, töräytellä pillejä, ostaa ilmapallo ja vappunenä.
Töölöntorin reunalta: Perinteitä rikkoen
Ei tullut kokeiltua mitään näistä tänäkään vappuna. Voinee siis sanoa niiden olevan perinteitä muttei omia perinteitäni.
Nakkeja oli, ja sinappina kuulua Topin tuimaa.
Ja aattona aamupäivällä ruudussa salibandya ja iltapäivällä Saharassa kentän laidalla juniorijalkapalloa. Vuorotellen auringonpaistetta ja raekuuroja. Taitaa tulla kesä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)