torstai 29. joulukuuta 2011

Haamuja Helsingin kaduilla

TV-sarjaksi sovitettuna Där vi en gång gått on toki jäykkä ja jotenkin litteä, mutten silti kadu tähänastisten osien katsomista. Onneksi en tunne sadan vuoden takaisia tapoja tai silloista ruotsin kieltä niin tarkkaan, että mikään niissä häiritsisi. Ryysyläisten puhtaina pysyvät ryysyt kyllä.

Ja kiintoisaa nähdä, miten historiallista Helsinkiä on tavoiteltu suomalaisella budjetilla. Ja näyttelijätär, joka ainakin tähän saakka on tehnyt juuri oikeanlaisen, härnäävän kiehtovan Lucien.

Vuoden 1918 tapahtumien henki löytyi sen verran uskottavasti, että muutama raakuus teki mieli pikakelata ohi. Ja välillä huomasin melkein toivovani, että Musta Enkeli ampuisi Cedin. Loukattu ylpeydentunto saattaa olla yksi niistä motivaattoreista, jotka saavat aikaan kaameinta jälkeä.

Pitää kohta kaivaa kirja hyllystä ja lukea se taas.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Ankkalammen ahdingosta, taas

Kjell Westö kirjoittaa Halkeamien esipuheessa:

Nyt julkaisen tämän kirjan tilanteessa, jossa suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiriä sanelevat pitkälti perussuomalaiset, ja jossa ruotsin kieli on monella tavoin vastatuulessa.


Tätä persupaniikkia taas ihmettelen, mutta kaipa kyse on perspektiiveistä. Itse kun en näe ympärilläni persusanelua vaan lähinnä heistä huolestuneita edistyksellisiä.

Ja suomenkielisenä mietin, mitä se ruotsin kielen vastatuuli on. Pakkoruotsin kyseenalaistamista vai muutakin, mitä? Luultavasti tietäisin, jos lukisin Hufvudstadsbladetia päivittäin.

Edempänä Westö:

Jo pienestä pojasta lähtien olen tiennyt, että Helsingin kaduilla ja pihoilla voi saada selkäänsä, jos puhuu ruotsia.

Suomenkielisenä, jälleen, en muista yhtään sellaista tapausta, mutten ilmiötä kiistäkään. Toisaalta muistan, että Helsingin kaduilla ja pihoilla on saattanut saada selkäänsä hyvinkin monella täysin älyttömällä perusteella.

Kirjoittaakseen terävästi olisi oltava jyrkästi puolesta tai mieluiten vastaan, mutten tässäkään osaa. Mietin vain, miltä tämä maa näyttää ruotsinkielisen silmin. Niin tuntuu miettivän kirjailijakin.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Tapaninmyrsky, kuulemma

Illalla peltikatot rumisivat. Niin vielä päivälläkin vintiltä pyykkejä hakiessa, mutta tuuli oli selvästi laantumassa.

Poliisin tiedote varoitti helsinkiläisiä menemästä ulos myrskyyn, vaan iltapäivällä show oli selvästi jo ohi. Dramaattisempaa ei näkynyt kuin katolta jalkakäytävälle pudonnut ilmastointipiipun peltisuojus ja Taiviksen puistosta jalkakäytävän tukkeeksi kaatunut pensasmainen puu.

vesiraja kahvilan kynnykselläSeurasaarenselällä aalto aaltoa ajeli, mutta vain harvakseltaan vaahtopääksi asti. Vesi velloi kyllä korkealla. Taivallahden pohjukassa meri oli noussut kulku-uralle. Taivalsaaren kainalossa vesi tulvi rantakaistaleen yli ja minigolfkentän aidan ali.

Hietarannan hiekasta meri oli peittänyt puolet ja huuhteli laatoitusta uuden kahvilan portaiden juuressa. Aallot murtuivat pärskeiksi rannan lounaiskulman kallioihin.

Räpsin ruudun ja toisenkin, havainnollistavaa kuvakulmaa en vain keksinyt.

Väinämöisen kenttä kostea, silti täydessä jalkapallokunnossa. Kallioiden juurella vihersivät nurmikot.

Tapaninpäivänä 2011.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Urkujen pauhu kalliokirkossa

Haukotellessani aattoaamuani alkuun oli riisipuuro jo valmista.

Ensin kuitenkin tavanomaiset kolme mukillista maitokahvia ja sanomalehti. Ei kokonaan, sillä pyhiksikin oli riitettävä.

jouluaatto 2011Harmaan sateen halki Temppeliaukion kirkkoon, joka sorisikin jo melkein täynnä väkeä. Reunalta löytyi vielä tilaa. Tuolla tuttu perhe koulusta, tuolla päiväkodista, tuolla naapurista, tuolla muskarista, tuolla muuten vain. Ja ohjelmansuorittajat koulun adventtihartauksista ja seurakunnan sählykerhosta ja.

Yhteisöön varsinaisesti kuulumattomana kumarrun kirkonmenoissa oikeissa kohdissa, mutta hiljaa, ja vaikenen muiden mumistessa, mutta tunnelmasta nautin. Annan katseeni kiertää urkupillejä, kiviseiniä ja katon kuparikertoja. Urkujen sointi täyttää mielen. Aaton epistola oli lyhyt ja rupeama muutenkin, ehkä lasten jaksettavaksi mitoitettu. Enkeli taivaan vain jäi jostain syystä puuttumaan. Sen viimeisen säkeistön pauhun olisin halunnut kuulla.

aattokirkossaLahjapussien vaihto ja toivotukset naapurien kanssa, samaa matkaa. Kotona kahvit ja kookospalloja Kiekko-Vantaan juniorien tueksi.

Illan pimettyä katettiin pöytä. Minulle savusiikaa, graavilohta, kylmäsavulohta, sinappisilliä, perunoita ja kylmää olutta. Sitten karjalanpaistia, laatikoita ja kinkkuakin siivu. Meidän sukupolvemme ei ole enää syönyt lipeäkalaa, lapsia eivät kiinnosta laatikot. Ehkä ne putoavat perinteestä seuraavaksi.

Outoa kyllä, seuraava sukupolvi ei kiirehtinyt lahjojen jakoa.

Aloitin omieni nauttimisen mahallani lattialla Matti Hagmanin elämänkerrasta, josta kirjoittaisin joulupäivän iltana lisää toisaalle.

Kjell Westön uusimman sulkeutuessa sohvalla kävi joulupäivä jo viidettä tuntiaan.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Yö työnjohtajana

Ajatus univelkojen lyhentämisestä aikaisella nukkumaanmenolla jää haaveeksi, kun lapsi kömpii silmiään hieroen makkarista ja ilmoittaa, että on huono olo.

WC:n laatoitusurakkaa valvoessa kello tikittää vuoden jotakuinkin pisintä yötä nippuun, talo narahtelee, hissi humisee, ovi kolahtaa, postiluukku räpsähtää ja aamun lehti läsähtää eteismatolle.

Samalla voi lukea iPadista Wikipedian juttuja sotilasilmailun onnettomuuksista kautta aikojen. En ollut kuullutkaan USS Forrestalin palosta Vietnamin sodassa vuonna 1967. Lentokoneet täynnä polttoainetta ja ammuksia odottivat lentotukialuksen kannella lähtökäskyä Tonkinin lahdelle kun sähkövika laukaisi yhden Phantomin Zuni-raketin, joka osui toiseen koneeseen muuttaen lentokannen lentobensiinin, pommien,  rakettien ja ohjusten infernoksi. Ensimmäisen pommin räjähdys tappoi aluksen koulutetut palomiehet, ja loput sammuttivat paloa parhaansa mukaan seuraavaan päivään saakka. Yksi osasto suihkutti liekkeihin yhdestä suunnasta  sammutusvaahtoa, toinen osasto toisesta suunnasta merivettä, joka huuhtoi vaahdon pois ja samalla liekehtivän lentobensiinin kanteen räjähtäneistä aukoista aluksen sisätiloihin. Kuolleita oli 134 ja loukkaantuneita lisäksi 161. Tapauksen opetuksena lentokansille alettiin rakentaa automaattivaahdotusjärjestelmiä ja merisotilaat kouluttaa ennen kaikkea palomiehiksi.

Seitsemän jälkeen siirryin sänkyyn olohuoneen lattialta, johon olin nukahtanut. Tautikin näytti alkaneen laantua.

torstai 22. joulukuuta 2011

Äidinkielen jäännökset löydetty ojasta

Twitteristä:

@ Karde Paljonko sinä maksaisit näin surkealla copylla varustetusta piilomainonnasta? bit.ly/utVJcG (JSN:n päätös bit.ly/v4EDmp )

JSN:n päätöksen mukaan tekstin on kirjoittanut toimittaja eikä esimerkiksi ala-asteikäinen työelämään tutustuja.

Ehkä toimittaja on halunnut tekstinsä laadulla vain protestoida epämieluisaa työtehtävää.

(Edit klo 14.41: Tekstiä ei enää löydy linkin takaa.)

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Psykedeelistä progea

Edistykselliset. Vuonna 1967 suomalainen rock astui edistyksen aikaan. Love records -klassikoilla kukoistaneessa progressiivisessa rockissa soi yhden sukupolven unelma. Mitä progen ihanteille kävi myöhemmin? 

Katsoin progejakson aikanaan TV:stä, mutta kesti se uudemmankin kerran YLE Areenasta.

Viimeiset pari päivää onkin sitten tullut kuunneltua lähinnä Wigwamia.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Hetken tao klo 9.07

Lumettomalla pitävällä asvaltilla oli helppo kävellä ja tihkusadetta vihmova kostea ilma hyvää hengittää.

Helsingin ikuisen kylmän tuulen kerrankin tauottua tuntui aamuilma iholla pehmeältä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Urheilua ja musiikkia vol

Sade piiskasi Jäähallin parkkipaikkaa, tuuli repi varjoja.

Luisteluseuran joulutapahtuma harjoitushallissa eteni nuorimmista vanhimpiin  ja huipentui maailmanmestarien vapaaohjelmaan. Liian tarkasti katsoen toki nutturat vinkuvat kireyttä ja meikit ovat voimakkaat, mutta kokonaisuus silti eittämättömän esteettinen. Musiikki, puvut, tarkan samanaikaiset liikkeet, liitelevän kepeä vauhti taustanaan tieto siihen vaadittavasta voimasta.

Luistelu on melkein kuin lentämistä.

Mitäpä siitä, vaikka käytävillä tungeksittiin, vessajono ei vetänyt ja riviä ylempänä yksi tenava kirkui ja toinen potki selkään.

Ulkona Nordenskiöldinkadulla satoi entistä enemmän.

Kotona kuivaa ja lämmintä. Kahvi tippumaan.

Sunnuntaiaamuna Jätkäsaaren aukeilla satoi. Sisällä kuplassa peli oli alkusyksyä tasokkaampaa ja puffettipöydän glögi ja leivonnaiset mitä maukkaimpia. Suosikkipelaajani suoritti taitojensa ylärajoilla, ja rankkarialueen rajalta lauottu maalivahdin käsien kautta verkkoon uponnut pallo lämmitti lisää. Lähtiessä jaetut korvapuustit ja pillimehut lievittivät tappioiden kirvelyä.

Kotona päikkärit ja Aston Villa - Liverpool.

Ulkona sade tuntui välillä tauonneen.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Kahdella vuosituhannella

Ruutuvihosta:

Keskiviikko 8.2.1984

Töissä 7-15, välillä asevelvollisuustarkastuksessa Kirstinkadulla: Luokitus A1 - Kotona oleilua - V ja H meille - mentiin Tavalle katsomaan Sielun Veljiä - Siellä 4 pitkää - Kotiin 00.10.


Bändi ja kappaleet olivat kestäneet aikaa paljon paremmin kuin kuulijat, jotka olivat rypistyneet ja tukevoituneet keski-ikään. Hytkyi seassa jokunen nuorempikin.

Silloin ei vilissyt iPhoneja nousemassa väkijoukosta suorille käsille tähtäilemään kuvia. Noista valoista olisi kyllä saanut hyviäkin ruutuja, mutten käynyt edes yrittämään puhelimella.

Huda huda, Ikävä ja Emil Zatopek kolisivat edelleen kovimmin. Viimeksi mainittua laulettiin sinäkin yhtenä kesäaamuna kun M:n kanssa juostiin valomerkin jälkeen Hietaniemenkatua hautausmaan kivimuurin viertä beachille päin. Viime vuosituhannella. Vertailua ja muistelua ei voi tuollaisessa tilaisuudessa välttää.



Lähtiessä palasi Calamari Unionin kohtaus, jossa Frank ja Frank ajavat takinliepeet hulmuten skootterilla sisään ja baaritiskille.

Uuden vuorokauden puolella puhuttiin lähikrouvissa vielä monta asiaa parempaan ryhtiin.

Aamulla väsytti, muttei jomottanut. Jaksoi katsoa perjantaina tallennettua vanhaa dokumenttia Matti Yrjänä Joensuusta.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Votkaa Evropeiskajan valuuttabaarissa

Hyvästi toverit! osui TV-ruudusta silmiin aivan vahingossa eräänä sunnuntai-iltapäivänä, mutta sitten onkin pitänyt katsoa kaikki jaksot YLE Areenasta. Ensimmäisen katseluaika siellä näyttää päättyvän tänään, muita vielä ehtii.

Lähestymistapa ei ehkä ole tieteellisin, mutta kiehtova kumminkin. Vanhat filmit sosialistisen paratiisin veljeydestä: Vilkuttavat pioneerit, metallitehtaassa iloisina ahkeroivat työläiset, aatetta imperialisteilta puolustavat tanssivat sotilaat. Ja sitten ihmiset muistelemassa sitä tummempaa puolta Virossa, Puolassa, Romaniassa, Tshekkoslovakiassa... Ja bonuksena mietiskelevän kertojan rooliin osoitetun Tatjana Nekrasovin (pitäisikö olla -van?) kiehtovat kasvot.

Vilahtavat siellä jossain myös Helsinki, ETYK 1975, Kekkonen ja Tiedonantajan etusivu

Lainaus YLEn esittelyn kommenttiketjusta: "Kapitalismi on haudan partaalla, mutta kommunismi on askeleen edellä."

Sarjan omat sivut

Meille, jotka muistamme radiouutisten pitkät selostukset Ahti Karjalaisen ja Nikolai Patolitshevin hyvässä hengessä käymistä bilateraalisista kauppaneuvotteluista seuraavalle viisivuotiskaudelle.

Tuttu sabluuna

The Scarpetta Factor oli sitä tuttua itseään.

Kiireiset stressaantuneet Scarpetta, Benton ja Berger, vanha kunnon ihmenainen Lucy. Kaikki vaurautta ja taloudellista turvallisuutta uhkuen, vaikka kovasti ponzeista ja madoffeista puhuttiinkin.

Tässä sakissa luuseritohtori Agee valui kaikesta huolimatta melkein sympaattisimmaksi.

Tietokoneet, helikopterit, kirurgin välineet, autot, pomminpurkajat, taktiset paidat, aseet, älypuhelimet ja käsiradiot toimivat, mutta jos sitä päähenkilöiden välistä ihmissuhdeskeidaa olisi tullut vielä rivikin, olisin alkanut kirkua.

Loppu haiskahti kiireessä kirjoitetulta, mutta kaipa langanpäät saatiin jotenkuten kiedottua yhteen.

Kaksi ja puoli tähteä.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Koivu ja tähti

Hotellin edessä seisoi mies tyhjän taksiruudun edessä. Minä tartuin tiukemmin kassiini ja lähdin kävelemään kohti asemaa. Ohittavissa busseissa luki valokirjaimin Bahnhof, siellä täällä myöhäisiä töihinmenijöitä.

Grüezi, tervehti aseman lipunmyyjä. Paikalliset tuntuvat sanovan myös merci, salut ja ciao.

st.gallenin ja klotenin välillä jossainLausannen-juna odotti jo kakkosraiteella. Vaunussa kaikuivat lähinnä ruotsi ja suomi. Vaaleanharmaan taivaan alla vihreitä laitumia, Märklin-seteistä kopioituja kyliä jyrkkäkattoisine taloineen, horisontissa jylhät lumihuippuiset vuoret. Viereen istui harmaahapsinen vanha pariskunta hymyillen ystävällisesti.

Kentän checkinissä rauhallista, joten aikaa jäi taas. Kioskista Patricia Cornwellin The Scarpetta Factor, taxfreestä anopille Tobleronea, muuten makeisvalikoima ei ollut suomalaista tasoa. Olisin ottanut calvadostakin, mutta en sentään litran pulloa. Odotusaulan fiinistä tiskistä lounaaksi appelsiinimehua ja poulet curry, joka oli keltaiseksi sävytettyjä kananpaloja pyöreän sämpylän välissä, 15 frangia, merci.

tähtiallianssiBoarding completed, purseri kuulutti, ja täyttä olikin. Swissair-pyrstöisiä rullasi jonoon odottamaan vuoroaan, ja Klotenin kiitotie ampui koneet vuorollaan tihkusateiseen sumuun. Kukin lähtökiito nostatti komean vesipilven, niin varmaan meidänkin. Pelaajat selasivat, mitä heidän suorituksestaan kotimaan lehdissä sanottiin. Ei hirveästi. Kirjassa Kay Scarpetta oli yhtä kiireinen kuin aina, juustopurilainen ja ranskalaisetkin jäivät syömättä. Minä otin teetä ilman lisukkeita.

Rönnen yllä kapteeni onnitteli joukkuetta saavutuksesta ja kertoi lentoaikaa olevan jäljellä tunnin verran.

Kierrosten pudotessa kone vajosi maitomaiseen pilvimassaan ja yhtäkkiä mustaan suomalaiseen talviyöhön. Pilvenrepaleiden välistä vilkkuivat oranssinkeltaiset tiet ja kaupunginosat. Pehmeä lasku ja gate arrival.

Suomi tervehti poikaansa mustalta taivaalta vihmovalla jäävedellä ja kylmänkostealla tuulella. Kotoinen olo.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Keltainen kanisteri, paristot ja painelevy

Sean Raymentin kirja pomminpurkajista Afganistanissa oli hajanainen ja toisteli rasittavasti samoja asioita. Silti se tavoitti tunnelman ja taustoitti Twitter-virtaani säännöllisesti putkahtavia BBC:n sähkeitä, kuinka taas yksi brittisotilas on saanut surmansa.

Kirjassa yllättää etenkin räjähtävien ansojen määrä. Koalition sotilaiden stressi kasvaa melkoiseksi kun joutuu varomaan ja epäilemään jokaista askeltaan, usein jopa oman tukikohtansa alueella.

Partiot ja saattueet etenevät etanan vauhtia, miinanraivaajat edessä maaperää skannaten, ja vingahdus laitteesta tietää pysähdystä ja usein ekspertin, joita on aina liian vähän, kutsumista paikalle. Aina ei laite löydä ansaa, ja silloin ollaan tuurin varassa.

Väijytyksen periaatteet ovat samat kuin jo muinaisissa sodissa, ja suomalaisellekin sotilaalle opetetaan, että miinoite on tehoton jollei sitä saada muiden aseiden tulen alle. Samalla hetkellä kun valtava pamahdus vie partiolta kuulon, Afganistanin maaperä nousee läpinäkymättömäksi pölypilveksi, paras kaveri nytkähtelee verilammikossa ilman jalkoja ja jokaisen pulssi ampaisee paniikkilukemiin, avaa vihollinen tulen singoilla, konekivääreillä, Kalashnikoveilla ja Dragunoveilla. Yksi irtileikkautunut raaja jättää neljä minuuttia aikaa kiristyssiteen asettamiseen ja jokainen lisää lyhentää sitä yhdellä minuutilla, kirjassa ynnätään. Mutta ei kannata rynnätä kiireellä apuun, sillä siellä missä on yksi ansoite, on useampia, ja lisää todennäköisimmällä helikopterin laskeutumispaikalla ja myös reitillä sinne, koska talibanit eivät ole tyhmiä ja tuntevat brittien rutiinit. Joten ensimmäinen tehtävä on koota itsensä, valmistautua vastaamaan tuleen ja raivata reitti ensin haavoittuneen luokse ja sitten evakuointiin.

Tuo kaikki syö sotilaiden motivaatiota rotan lailla, ja se on tietysti tarkoituskin. Kirja ei anna erityisen ruusuista kuvaa Afganistanin tulevaisuudesta. Teillä on kellot mutta aika kuuluu meille, tiivistää vastapuoli.

Ympäristö on tietenkin toinen, mutta Suomen maanpuolustusta ajatellen pistää silmään, miten ahtaalle päättäväiset taistelijat ja yksinkertaiset aseet saavat suurvalta-armeijan tekniikoineen, helikoptereineen ja panssariajoneuvoineen.

Henkilömiinat ja muut ansoitteet ovat omiaan epäsymmetriseen sodankäyntiin. Vaikka ei talebaneilla juuri tehdastekoisia miinoja ole, neuvostoaikaisia sotilasräjähteitä kylläkin. Vaan käytännössä rajattomasti ammoniumnitraattia lannoitteista, samaa tavaraa kuin Breivikillä.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Aamiainen

tagblatt

Herkimmin heläjää haudutettujen herkkusienten ja munakokkelin duetto. Kahden pienen sämpylän väliin kalkkunaa ja maustekurkkua, mutta kumpaa juustoa, Emmentaleria vai Appenzelleriä? Molempia.

Aluksi kuitenkin kohtuuttoman kokoinen kulhollinen myslejä kalpeimman tarjolla olevan maidon kera.

St.Galler Tagblatt, jonka ehkä ehtii aamiaiskeskusteluilta avata.

torstai 8. joulukuuta 2011

Mentaliteettisanoja

Ote matkalukemisesta:

He had turned this rag-tag bunch into a unit which was relatively well disciplined. They were turning up for work on time, in uniform, wearing the proper head dress, with clean weapons. He had managed to instil a bit of pride.

Myös englanninkielisissä urheiluteksteissä kummittelee hyvänä asiana tämä outo sana pride.

Onko suomen kielessä vastaavaa sanaa vastaavassa myönteisessä merkityksessä? Vai olisiko sellainen sana pohjoismaisuuteen niin olennaisesti kuuluvan Janten lain vastainen?

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Samaan aikaan toisaalla

Ulkomailla itsenäisyyspäivä on kauempana, mutta samaan aikaan verkossa yhtä lähellä. Päivän merkitystä ja seremonioita puitiin aamusta iltaan FB:ssä ja Twitterissä.

pääsisäänkäyntiSveitsin St.Gallenissa harmaa taivas tiputteli harvakseltaan räntää, mutta hallin mediabunkkerissa humisi ilmastointi, surahteli kahvikone ja sorisi saksaksi, sekä sveitsin- että korkeaksi. Paikalliset kollegat saivat kuulla päivän erityismerkityksestä, Linnan juhlista ja salibandypelaajista siellä kertoakseen asiasta omilla sivuillaan.

Kuvia Linnasta alkoi putoilla verkkoon ennen Suomen pelin alkua. Jenni Vartiaisen, jonka hahmon ihquudesta oletan vallitsevan yleisen yksimielisyyden, pukua ei vielä näkynyt.

Maamme-laulu kaukana kotoaSiniristi poseerasi vierellä kun Suomen pelaajat lauloivat Maamme-laulua, tai ainakin suut liikkuivat oikeassa tahdissa. Saksankin hymni kuulosti yhtä hienolta kuin aina, vaikka heidän rivissään eivät seisseetkään Rummenigge, Matthaeus ja Kahn vaan tällä kertaa Gerdes, Gatzsch ja Voigt.

Erätauolla löytyi jo Jenninkin puku.

Illan pimettyä oli aika etsiä päivällistä, mikä tahtoo olla myöhäispelien jälkeen aina yhtä vaikeaa. Räntä valui yötaivaalta nyt isoina kaikenkastelevina hiutaleina, joten avasin sateenvarjon. Sen nuppi irtosi.

Hyvin vaikeaa, tämä on St. Gallen, kello on jo 23, ja mekin olemme jo sulkeneet ruokailun osalta, pahoitteli keskustasta löytyneen paikan isäntä. Protestanttisissa maissa mennään kymmeneltä nukkumaan ja herätään aamulla ahkeroimaan, katoliset varmaan aloittelevat siihen aikaan vasta iltaansa ja nukkuvat sitten pitkään kasvattaen kestävyysvajettaan.

Isännän neuvomasta suunnasta löytyi kuitenkin City Kebab, jonka ystävälliset pitäjät tuskin olivat protestantteja. Olemus viittasi  esimerkiksi Turkkiin, josta kotimaisenkin kantapaikkani isännät tulevat. Tonnikala-sipulipizza oli mehevä ja juustoinen, pitkässä kapeassa lajissa tarjoiltu paikallinen Schützengarten viileää ja raikasta. Velat muuttuivat saataviksi.

Paluumatkalla tuntui kotoisalta kahlata sohjossa.

tiistai 6. joulukuuta 2011

6.12.

Tänään sosiaalisen median suomalaiset tunnustelevat suhdettaan Suomeen, itsenäisyyteen ja maailmaan enemmän ja vähemmän ironialla liudentaen. Perinneosasto linkkaa Finlandian, kertoo katsovansa Tuntematonta ja muistelee vaarin taistelleen rintamalla. Edistyksellinen vastarintaliike jättää linkkaamatta Finlandian, on ihmettelevinään, mikä mustavalkoinen elokuva TV:ssä pyörii ja muistelee rintamilla taistelleen homoseksuaaleja.

Kaikki osapuolet ovat tietenkin oikeassa.

Mitä päivämäärä itselleni nostaa ensimmäiseksi mieleen:

Yrmeä Sibelius johtaa ääniraidaksi Finlandian kun valkokankaalla valkoturkislakkinen Mannerheim tarkastaa valkoisten paraatijoukot ylinopeana nykivässä kuvassa, Taata Sillanpää lukee joulusaarnaa, mystinen juhannusyö hiljenee Suomi-filmin suodattimen antaessa taivaalle syvän sävynsä, siniristilippu paukkuu tuulessa, poikamme merellä kiitävät aallokossa nopeilla vartioveneillään, ilmavalvontalotta tähyää pakkastaivasta, mustatakkiset naiset ja pellavapäiset lapset painavat päänsä kumaraan kirkkoherran heittäessä hiekkaa sankarihautaan, Rokka tähtää, konekiväärin ylikuumentunut vaippa painuu sihisten lumeen hankeen verisenä lyyhistyneen Lahtisen vierellä, ylikersantti pyyhkii silmiään kuunnellessaan radiosta välirauhansopimuksen ehtoja, sotakorvauslaivoja rakentavan telakan työläiset ryntäävät hyökynä lounaalle pillin vihellettyä, ihmismassat kohahtavat huutoon ja nainen kaivaa nenäliinan esiin ikääntyneen, mutta yhä lentävällä askeleella etenevän Paavo Nurmen ilmestyessä esiin olympiasoihtua kantaen, Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen äänet värisevät, ylioppilaiden kulkueen soihdut läikkyvät räntäsateen läpi mustavalkoisessa pimeydessä, Urho, Tarmo ja Hanse murtavat  paukkuen halkeilevaa jäälakeutta, Finnairin Super Caravellen nokkapyörä irtoaa kiitotiestä, Kekkonen aloittaa puheensa pienoislippu vierellään.

Ehkä kuvastossa tosiaan on päivittämistä. Olisi kiintoisaa kuulla, mitä mielikuvia vaikkapa 1985 syntyneellä olisi? Tai ehkä tämä on hänelle vain yksi päivämäärä muiden joukossa?

Helmihetkiä

Hotellin aamiaisaika kävi keskustellessa loppuun kun samaan pöytään sattui sanavalmis ruotsalaiskollega.

Tässä ajassa ehti pohtia vasta paikallista hintatasoa, sitä, miltä Venäjä on historiallisesti näyttänyt ja tuntunut suomalaisen versus ruotsalaisen silmin, Karjalan evakkoja, amerikkalaista ja neuvostoliittolaista imperialismia, nuorissa vääjäämättä heräävää vastareaktiota kulloiseenkin heihin yritettyyn indoktrinaatioon, Kummelin Meanwhile in Sweden -videoita, Ingmar Bergmanin Mansikkapaikkaa, lapsuuden ensimmäisiä ulkomaanmatkoja, Buster-lehteä, Max Lundgrenin Harjuvaara-kirjoja ja skånelaisia paikannimiä.

Ja pöytään katetussa kannussa odottanut kahvi oli hyvää.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Tiedättehän ne muistikorttien pakkaukset

Semmoinen, kun käy hotellihuoneessa vessassa ja haluaa pestä kätensä. Vain huomatakseen, että tarjolla on vain palasaippua. Elegantti, muotoiltu ja hyväntuoksuinen, mutta yksittäispakkauksessa, jota eivät avaa kuin rälläkkä tai peltisakset.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

OH-BLP

Matkaan lähdetään aina vähällä unella silmät ristissä, mutta niin se vain on.

Aamun opetus: Vaikka on ennen lähtenyt kakkosterminaalista,se ei tarkoita, että nytkin lähtisi. Aamun toinen opetus: Vaikka viikonlopuksi on vihjailtu ruuhkia, terminaali saattaa olla lähes autio, jolloin checkinin jälkeen jää toista tuntia luppoaikaa. Kolmas opetus: Vaikka ennen sai portilla piippaamalla eteensä heilumaan vonguttimen, voi nykyään päätyä taputeltavaksi.

Peruseväät: Ksylitolipurkkaa, Fazerin Sinistä rautaisannokseksi ja kirja. Tällä kertaa Sean Raymentin Bomb hunters.

Shellin tankkiauto lipui paikalle, letku kiinnitettiin ja kyytimme alkoi latkia kerosiinia. Ruokakärryt kolisivat sisään oikeasta kyljestä, kassit mätkähtelivät takaluukkuun. Putki äänteli työntyessään koneen kylkeen. Boeing 717 näytti oudon takapainoiselta vaikka DC-9 aikanaan sulavalta. Siihen aikaan kun Pitkä ysi, Finnjet, Urho ja Saab olivat melkeinpä kansallisia monumentteja.

Silmiinpistävän lyhyt lähtökiito sateen piiskaamalla kiitotiellä, ja nokkapyörä irtosi asvaltista. Kirja sylissä voi välillä lukea, välillä torkahdella ja havahtua aprikoimaan, ehtikö kuorsata tai kuolata rinnuksilleen.

maassaSiiven etusolakon siirtyminen suristen auki-asentoon paljasti vauhdin hidastuvan. Kovasti tökkivä ja tanssiva lähestyminen Klotenin kentälle. Reverssien pauhu. Standing arrival.

Onnekasta on kohdata baggage claimissa ruotsalainen kollega, jolla riittää herkullisia anekdootteja koko junamatkaksi. Vastapäisen sveitsittären suupielet nykivät kirjan takana, ja lopulta hän avasi keskustelun pyytämällä Aftonbladetia lainaksi.

Pääteasemalla myytiin kuumia kastanjoita, ja ihmiset istuivat kiireettömän näköisinä katukahvilan terassilla.

Joulukuussa.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Koulun alkamisen aikaan

Joulukuun aamu Väinämöisenkadulla

Lumesta ei lupaustakaan, mutta kaunista voi olla ilmankin.

Lämpimän näköisinä erottuvien ikkunoiden takana asui 70-luvulla T, jonka luona leikittiin muovisilla länkkäriukoilla, koottiin koottavia ja juotiin O'Boyta.

Tarinat versovat historiasta

Jag bläddrade fram till uppslaget Larsko angivit. Till höger fanns en diger artikel on restaurang Kasvis födelse. Men den vänstra sidan pryddes av en stor och hög svartvit bild. På den fanns fyra män och en kvinna, alla lika långhåriga. Fotografen måste ha stått i höjd med just Kasvis; de fem kom gående nerför Högbergsgatans backe, till vänster skymtade det hus som numera inhyste Cafë Maxill. Bilden var tagen på sensommaren 1973 - - - Och det var inte bara Dani jag kände igen: jag kunde identifiera fyra av dem på bilden. Längst till vänster gick Benno Ceder - - - Bredvid Benno gick poeten Leif Färding, död i början av åttiotalet. Och till höger av Färding fanns Danny, och i hans ansikte fanns ännu det breda och öppna leende som blev så sällsynt sedan senare. - - -

- Kjell Westö: Drakarna över Helsingfors

Kun lukee tätä ja sitten Unkurin kommentteja, tuntee yhtäkkiä toden ja kuvitelman kietoutuvan yhteen kuin elokuvan roolihahmon harhaisessa mielessä ja pitää nostaa katse lukemastaan ja ravistella päätään.

Tai miksipä oikeastaan, kun Westö on kirjoittanut niin paljon minunkin elämästäni.

torstai 1. joulukuuta 2011

Sen nimi

Ihan fiksuina pidettyjä ihmisiä on ihmetellyt julkisuudessa, miksi väkivallasta jääkiekkokaukalossa ei rangaista samalla tavalla kuin väkivallasta kadulla.

Sanaan takertuminen on varmaankin se, mikä heitä hämää. Monenlaisten asioiden niputtaminen yhteisen nimen alle voi saada luulemaan, että puhutaan samasta asiasta.

Asioiden ja niiden nimien suhteen pohtiminen taitaa olla filosofian alaa.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Yökuulokkeissa

YLEn podcast-valikoimasta oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkosen syntymäpäivähaastattelu.

Kansanedustajista ei tule ihan valtion virkamiehiä, mutta kylläkin jäseniä päättäjien veljeskuntaan, jolla on niin hyvät edut, että ne etäännyttävät tavallisten ihmisten huolista.

Itsensä luonnehtiminen demokraatiksi kaihtamatta edes populistin leimaa on ainakin tälle kuuntelijalle aika hyvä itsesuositus. Livenä en Kekkosen luentoja olekaan kuunnellut melkoisen pitkään aikaan.

Olisivat saaneet puhua enemmän EU:sta, demokratiavajeesta, occupy-liikkeestä ja nykyisen järjestelmän ohentuneesta legitimiteetistä. Helmi oli myös itsensä Ylikankaan huomio lakimuutosten takana vaikuttavista voimista, joista normi-insinöörit eli juristit häveliäästi jättävät puhumatta.

Vaan aina kun oltiin pääsemässä mielenkiintoisen äärelle, katkaisi aiheen onnittelupuhelu tai sanomishaluinen toimittaja, jonka oli välillä vaikea malttaa antaa haastateltavalleen kunnon puheenvuoroja.

Luetelluin korjauksin, lisää tätä.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Paniikinlietsontaa

Keskiyön lainaus:

Muuntosuhteesta tässä kai enää tapellaan. Jos vanhaa käytetään, niin kohta on taas tilillä juhlavia saldo-numeroita palkkapäivän jälkeen. Esson baarissa kahvi maksaa 21 markkaa. Opel Astra 150 000. 

- Tillman

Hietaranta 1963



Varsin samanlaista kuin vielä 70-luvulla. Vihreät pylväsmalliset kovaääniset, vesiliukumäki, vanhat harmaat voimajohtopylväät, vesihiihtosimulaattorihäkkyrät rannan lounaispäässä. Uimavalvojien valkoisesta kopista näkyy vain vähän nurkkaa. Vilahtaako Taivalsaaren niemennokassa vielä siellä joskus ollut betoniasema?

Nuo suihkut pyöreine betonisine alusaltaineen. Tunnen vieläkin niihin kerääntyneen hiekan varpaiden alla ja päähän valuvan veden.

Raunioissa

Lisää lukemista Saksan vuodesta nolla olen etsinyt, ja kirjallisesta sivistymättömyydestäni kertoo, että vasta nyt löysin (Kemppisen vinkistä) Heinrich Böllin.

Enkeli oli vaiti kuvasi nälkää niin taiten, että sen tunsi omissa sisuksissa. Puutteenalaisten moraali. Vieraampana uskonnollinen, siis katolinen, ulottuvuus.

Lisää on listalla samansuuntaista kuulemma ihan omaa kirjallisuuden lajiaan.

Vielä puuttuisi humanistin ymmärrykselle sopivaa selittävää luettavaa Saksan talousihmeestä.

Lopuksi pahoitteluni M:lle, joka kohdattaessa tiivisti, että blogissani aina niistä saksalaisista kirjoista.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Räkäinen ja käkättävä ääni

Pahoitteluni aiheen toistelusta, mutta kyllähän marraskuinen Helsinki on sitä, että mustalta taivaalta vihmoo asvaltille jäävettä ja tuuli tukistaa.

Bussissa oli neljästä istuimesta kolmella nainen puhtain hiuksin ja karvakauluksisin talvitakein.

Natiaisten harjoitellessa kuuntelin katsomossa Enbusken punk-jaksoa, ja Ramonesin mainitseminen heti alussa on minua ajatellen paras mahdollinen lähtö. Keskustelijat toivat hyvin esiin sen, että ilmiötä ei voi oikeastaan ymmärtää tajuamatta, millainen ruskeanharmaa Neuvostoliitto 70-luvun lopun Suomi oli ja millaisen kontrastin punk toi.

Keskiolut R-kioskeihin. Olisiko utopistisempaa vitsiä voinut olla?

Kotimatkalla tuuli oli kylmentynyt lisää.

Odottava tunnelma

Lautakunta pohtii lumenhoitosuunnitelmia.

Autojen nastat rapisevat kärsimättömästi Helsingin lumettomilla kaduilla.

Paljaalla asvaltilla kenkä vielä pitää.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Sekä urheilua että kulttuuria

Semmoiset huonot uutiset, että siellä sataa, kertoivat kuplaan myöhemmin tulleet ravistellen pisaroita vaatteiltaan. Kasin päättärille ehdittyä oli sade imeytynyt vaatteisiin jo varsin syvälle.

Vanha taktiikkani arvioida pöytien antimia vaivihkaa kauempaa ei toiminut koulun myyjäisissä kun melkein joka pöydän takaa tervehtivät iloisesti jotkut tutut kasvot. Dumas'n Musta tulppaani ja Arvi Arjatsalon Kovikset pääsivät koulun kirjaston poistopöydällä hmm-harkintaan, mutteivät finaaliin saakka. Valkosuklaalla silattuja kuivattuja aprikooseja sekä kotitekoisia suklaa-kaurakeksejä kuitenkin. Ne olisivat olleet parhaimmillaan teen alas huuhtomina, mutta toimivat maidonkin kanssa, varmistui kotona.

TV:ssä Hyvästi, toverit kertoi Neuvostoliiton murenemisesta. Asiaansa aikanaan uskonut entinen neuvostoarmeijan upseeri kertoi, kuinka puolalaiset työmiehet itäsaksalaisessa ravintolassa eivät yllättäen olleet halunneetkaan juoda slaavilaisen veljeyden maljaa viitaten muun muassa Katyniin. Mikä ihmeen Katyn, olivat neuvostoupseerit ihmetelleet.

Jos olisin illalla pelistä palatessa ollut Pasilassa sekunnin nopeampi, se jakeluauton lavalta eteeni katuun kaatunut pino juomakoreja olisi ollut täysosuma. Kaksitoista kappaletta, laskin pysähtymättä. Tosin sattumus olisi paljon dramaattisempi, jos korit eivät olisi kolisseet muovisesti tyhjyyttään.

Semmoinen tuuli, että Tunturikadun kulmassa oli pideltävä sateenvarjosta kaksin käsin ja voimalla. Se painui melkein umpeen mutta kesti.

Viikonlopun nostalgiavideo

perjantai 25. marraskuuta 2011

Adventti

Unessa turkulainen elokuvateatteri täyttyi. Tämähän on loppuunmyyty, pitää laittaa lappu luukulle, omistaja sanoi matalalla äänellä ovimiehelle. Mietin juuri, olisiko lyhyempää tweetata loppuunmyyty vai sold out, kun Debbie Harry alkoi laulaa unen läpi.

Kosketusnäytöllinen herätys on vaikeampi hiljentää.

adventtiaamun pieni liekkiAikuiset yskivät ja pikkusisarukset hihkuivat, kun tummat hahmot pakkautuivat koulun pimeään aulaan ja koululaiset portaille.

Pieni liekki, alkoi laulu juontajaparin alustettua kahdella kielellä. Runot.

Pappi kertoi eksyneistä Matista ja Maijasta, jotka valo johdatti kotiin.

Taas syttyy valot tuhannet tuo aina mieleen Pekka Töpöhännän, mutta rupeaman päättävä Hoosiannahan se klassikko onkin.

Tuli kyllä vähän herkistynyt olo, sanoi takana naisääni toiselle vanhempien tungeksiessa tihkusateisen pihan aamuhämärään ja alkavaan työpäivään.


torstai 24. marraskuuta 2011

Verkkokaupan semifail ja Hesarin hankala matka

Ennen Verkkokaupan noutotiskille jonotettiin jokunen minuutti, ja numeron kilahdettua esiin asteltiin tiskille, jossa myyjä haki tilatun tavaran muutamassa minuutissa takahuoneesta.

Jo ennen kaupan muuttoa Jätkäsaareen sai ensimmäisessä vaiheessa vasta hakulaitteen, joka alkaa piipata kun ennalta tilattu ostos on haettu jostain talon muusta osasta.

Eilen illalla odotus hakulaite kourassa kesti 40 minuuttia. Talon rakentaminen on kesken, ja tavarat on haettava hisseillä alakerrasta kun tarkoitus on, että ne vain nostetaan varastossa hihnalle, pahoitteli myyjä.

Odotellessa saattoi toki leikkiä Canon G12:lla ja 7D:llä ja MacBook Proilla ja iPadeilla. Silti semifail.

Verkkokaupan löytäminen sieltä rakennustyömaan aitojen, koneiden ja kuoppien keskeltä on sitten oma lukunsa.

Tänään ei aamun lehteä näkynyt. Ennen soittamista jakelupäivystykseen päätin ilman isompia odotuksia kokeilla palautelomaketta. Syötä katuosoite ja postinumero nähdäksesi, onko alueella jakeluhäiriöitä, se ehdotti. Syötin. Jakelujärjestelmä ei tunne syötettyä katuosoitetta, sivu ilmoitti.

Jaaha.

Syöttämällä asiakasnumeron ja postinumeron pääsi lomakkeelle kertomaan huolensa. Lähetä, klikkasin, ja sain eteeni enempiä selittelemättömän herjan puhelunnumerosta. Muutin puhelinnumeron pötkömuotoon, joka ilmeisesti kelpasi.

Kaksi tuntia ja 20 minuuttia myöhemmin soitti ovikelloa kohtelias mies, joka ojensi aamun lehden. Hiukan kostuneen ja ryppyisen aamun lehden, mutta kumminkin.

Joku oikeasti lukee niitä palautelomakkeita.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Sotien jäljet

Eilinen Isien sota, jossa kranaatinsirpaleesta päävamman saanut isä sai sodan jälkeen raivohulluus- ja epilepsiakohtauksia kunnes päätyi suljetulle osastolle. Perheen loppuun uupunut äiti lopulta kosken partaalla valmiina heittämään lapset edeltä ja hyppäämään itse perässä (Ja meillä on mielestämme välillä vaikeaa). Silloisen lapsen traumat purkautumassa pintaan nyt 2000-luvulla.

Taannoinen Suomen historian myytit: Suomalainen sotilas, jossa sympaattisen oloinen TV-juontajatar tutki isoisäpuolensa jälkiä. Isoisäpuolensa, joka vanhana alkoi yhtäkkiä nähdä jatkuvia painajaisia sodasta ja muuttui luonteeltaan synkäksi ja ilkeäksi.

Sotahistorioitsija en ole enkä psykologi, mutta monenmaalaisten mukaan joutuneiden muisteloita ahkerasti lukiessani käsitykseksi on vahvistunut, että normaali ihminen ei palaa sodasta enää normaalina. Elää hengenvaarassa, nähdä kaverien kuolevan viereltä ja ehkä tappaa itse.  Kaikesta päätellen semmoinen särkee ihmisen jollei jo sirpale tai luoti.

Myytti suomalaisesta sotilaasta. Ehkä Riitaoja on Koskelan, Lehdon ja Rahikaisen rinnalla sittenkin tärkeämpi hahmo kuin on tajuttukaan.

Harkitsevan leppoisan jämäkässä isoisässä en tosin lapsena huomannut mitään rikkinäistä, mutta en tiedä, oliko hän tyyppitapaus. Perusteellinen humala ja sitten maata jälleenrakentamaan, ei siinä ehtinyt surra, karskeili joku muu jossain. Mutta M:n isoisä, rintamamies hänkin, oli viina, kirves ja perhe -osastoa. Ja P, kertoi L, ryyppäsi aina, ja ryypättyään aina itki niitä sotakokemuksiaan.

Voisi kuvitella sodan arpien näkyvän jotenkin jokusen miespolven ajan. Mitenköhän Puolassa, Neuvostoliitossa, Saksassa, joissa viime sodan kauhut olivat vielä suuremmat?

tiistai 22. marraskuuta 2011

... toiselle pyllistää

Itsekin toki kuulun suomenruotsalaisuuden myönteistä kepeyttä ihasteleviin ihmettelijöihin ja myönnän suomalaisen kansanluonteen synkät puolet. Siitä huolimatta Juha Ruusuvuoren Muukalainen muumilaaksossa nosti vain ärtyneen vastareaktion.

Ehkä oli väärin odottaa kepeän kiinnostuneita havaintoja toisenlaisesta kulttuuriympäristöstä, mutten silti ymmärrä, mitä mieltä oli kertoa käännynnäisen fanaattisuudella satakolmekymmentäseitsemän tapaa, joilla me ugrit olemme juntimpia ja halveksittavampia kuin muut.

Sulkeutuneisuus, eriväristen ihmisten pelkääminen, vieraiden kulttuurien halveksunta, kilpaurheilun ja fyysisen väkivallan ihannointi, haluttomuus puhua muita kieliä, naapureiden kadehtiminen, epäluuloisuus muita kohtaan, lain ja esivallan sokea kunnioittaminen, muiden ihmisten haastaminen oikeuteen kaikenlaisten vääryyksien korjaamiseksi, rajakivien siirtely yöllä ja juopottelu sen takia, että uskaltaisi puhua.

Se oli vasta alkua. Ja kuorrutukseksi kakkuun sorrettujen lounaissuomalaisten paremmuus tamperelaisiin, helsinkiläisiin ja muihin itäsuomalaisiin verrattuna.

Asia selvä. Lähdenpä tästä kiskaisemaan vaieten pullon Kossua kuunnellen samalla Radio SuomiPopin mollivoittoisia veisuja. Sen jälkeen sitten snagarille haastamaan riitaa.

Seuraavaksi Heinrich Bölliä.

Vanhoja kuvia Helsingistä

Miksipä en laittaisi tätä vanhanaikaista listaa tännekin enkä vain kommentiksi toisaalle:

(POISTUNUT Kari Hakli: Helsinki 1967 – 77. Julkaisija Helsingin kaupunginmuseo.

http://www.hel2.fi/kaumuseo/lehdistokuvat/hakli/)

Ristojen kuvia pitää katsella jollei päivittäin niin ainakin viikoittain:

http://taivaanalla.lasipalatsi.fi/

Ja onhan myös “Albumit auki”:

http://albumit.lasipalatsi.fi/suomi/

Ja Jouko Leskelä ja “Katutanssit”:

http://www.snapshot.fi/katutanssit

Ristiriitaisia luonnehdintoja

En ole vieläkään onnistunut muodostamaan kunnollista kantaa Wall Streetin, kylän kirjaston ja minkä milloinkin valtaajiin. Äärilaitojen luonnehdintoja ne ainakin keräävät kivasti.

Nykymenon ja 1%:n mädännäisyyden paljastavia urheita kansalaisia vai nuoruutensa nais- ja kehitysmaatutkimuksen opiskeluun hukanneita surkimuksia, jotka nyt rääkyvät Stalinia apuun syöpäläisiä ja raiskauksia vilisevissä lumppuleireissään?

Laitan Kokkariselta lainauksen hiukan asian sivusta, koska lainauksen sanomaa olen miettinyt muissakin yhteyksissä.

I was reading the free newspaper during the commute, and yet another fawning article (media has certainly made it clear where it stands) on the Toronto Occupiers interviewed one who said that they are showing us that a completely new kind of society based on co-operation instead of profit is possible. Canada has countless square miles of good vacant land where these people could go build and live in their new society without anybody hassling them. And it's not like anything like that has been tried before in history, so these kids really could be the first, turning away literally nobody.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Päivä Helsingin liikenteessä 1974



Nämä ovat parasta YouTubessa.

Liian tiheät päivitykset syövät toisensa

Sunnuntain keskipäivän aurinko oli kirkas ja kova mutta niin olivat pakkanen ja tuulikin. Jalan alla syystalven ensimmäiset peilinkirkkaiksi jäätyneet lätäköt ja Väiskin kentän kivettynyt hiekka.

Jätkäsaaressa tuuli yltyi. Sisällä kuplahallissa tavallista valoisampaa, mutta kylmyys nakersi tiensä ensin käsivarsiin ja sitten varpaisiin. Vieraileva valmentaja pakotti pelaajat ajattelemaan, ja se jos jokin on vaikeaa.

Paluumatkalla Crusellin sillan kautta. Kaijassa sen vieressä kai hiiltä voimalaitokselle tuomassa ollut alus. Raanat eivät kolisseet, kannella autiota. Ei S-marketissa mitään tarjouslohta näkynyt, mutta pippurimakrillia ja Liettuassa pullotettua kvassia kyllä.

Illalla kelpasi maata puoliunessa kälylän sohvalla ja nauttia keskuslämmityksestä. TV-ruudussa takajaloistaan halvaantunut itseään lauman perässä raahannut leijonanpentu viilsi sydäntä enemmän kuin kaksi kansanmurhaa. Työpajallinen amerikkalaisia käsikirjoittajia ei keksisi vuodessa mitään yhtä julmaa kuin Avara luonto. Pennun vääjäämätöntä kohtaloa ei salailtu muttei onneksi näytettykään.

Talvi-ja kesärenkaiden kantaminen ilman infarktia riitti pyhäpäivän workoutiksi.
- - - - -
Maanantaiaamuyön sitaatti:

On yhteiskunnallinen menetys, että maltillinen, hiljainen suomalainen pysyy poissa näkyvistä verkossa jättäen netin foorumit äärilaitojen täytettäväksi.

Viime vuodet media on keskittynyt karnevalisoimaan sosiaalista mediaa ja esittämään aktiivinen verkkoelämä arveluttavan egosentrisenä narsistien touhuna.


Meidän on saatava aikaan sellainen muutos, että tolkun ihmiset kehtaavat olla netissä: osallistua järjestöjen ja yhdistysten toimintaan ja käynnistää omaa kansalaistoimintaa. 


Tuija Aalto: Tarvitsemme digitaalista emansipaatiota

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Spåran kirskuna kaarteessa

Unkurin innoittamana pitäisi kirjata spåramuistonsa.

Tai kerätä ne talteen blogeistaan, siellähän enin osa jo on sanoiksi muotoiltuina. Olenkohan muistanut mainita avoimesta ikkunasta kantautuneen vaunujen pyörien kirskunan kasien kääntyessä Mecklulta Caloniukselle?

Yksi kaupungin parhaita päätöksiä ikinä oli palata niistä kammottavista oranssinharmaista vaunuista vihreään ja keltaiseen.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Satunnainen vaikutelma

Kun joku sosiaalisessa mediassa toteaa tarvittavan oppimista, toteajalla varsin usein onkin ihan sattumoisin juuri tarjolla sopiva koulutuspaketti, kirja tai käärmeöljyä.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Tintti

Tintti-elokuvan ja herkkupäivän yhdistäminen tuntui saavuttavan alkuasukkaiden suosion. Niitä karamellipopcorneja ei enää näkynyt, joten suklaisia sitten. Ne maistuivat suklaalta.

Parasta elokuvassa: Alkukohtauksen toritaiteilija, Karaboudjan ja etenkin sen koneiden jymy satamasta lähdettäessä, Schmeisserien  autenttinen papatus, Haddockin murre sekä klassikkorepliikin The stuff that dreams are made of ottaminen mukaan.

Huonointa elokuvassa: Kaikki vauhdikkaat kohtaukset. Lienen toki ohi kohderyhmästä.

Monia hienoja kuvia, kyllä.



Myöhemmin Alepassa edellinen asiakas toi ilman niskatukeakin elävästi mieleen niiden yksien Beck-elokuvien värikkään naapurin.

Kentucky Derby on mätä ja turmeltunut

Aamun "HS-raadin" jäsen Laura Kolbe (kepu) luotaa kulttuurin ajankuvaa:

Persu-Suomessa haetaan niin sanotusti helppoja nakkeja ja teaparty-kirjallisuutta. - - - Oppineisuuteen, älykkyyteen, laaja-alaisuuteen ja syvään sivistykseen perustuva ei myy - - - .

Mutta eikös persujen pitänyt olla maassa selkeä vähemmistö? Sitäkö kirjoja kustantava sivistyneistö nyt yhtäkkiä on alkanut palvella? Avatkaa nyt ihmeessä joku tätä aihetta enemmän?

Viimeksihän kulttuuri muistaakseni romahti Suomessa 1981, kun kirjailijoita ja muuta älyllistä eliittiä kestinnyt Kekkonen vaihtui Kanarialla lomailevaan ja Turhapuroa katsovaan rahvaanomaiseen Koivistoon.

torstai 17. marraskuuta 2011

Votkaa ja lääkärinpaperit Pietarin-reissulta

Valelääkärikohut nostavat kieltämättä mukanaan monia mielenkiintoisia kysymyksiä.

Onko virallinen valvontajärjestelmä tosiaan ollut noin heikoissa kantimissa? Montako valviralaista tarvitaan vaihtamaan lamppu, kysyttiin eilisessä tweettivitsissä. Ei yhtään, koska siellä ei ole huomattu, että lamppu on sammunut.

Voin kuvitella, että potilailta tulee ihan höpöhöpöjäkin valituksia, mutta jos hoitajiltakin on tullut useita ihmettelyjä? Miten hierarkinen on terveydenhuoltomaailma? Onko neiti hoitajattarella edes oikeutta ihmetellä Herra Tohtorin ratkaisuja?

Entä miten lääkärit suhtautuvat, jos huomaavat kollegan touhuissa jotain outoa? Missä menee hyväksyttävän kollegiaalisuuden raja? Onko hyvän tahdon nimissä suvaittava myös epäpäteviä kollegoita, kysyy Anja Alasilta.

Toisaalta siellä kollegiaalisuusohjeessa lukee myös:

Jos lääkäri sairauden, päihteiden käytön tai muun syyn vuoksi tulee kykenemättömäksi hoitamaan potilaitaan ja mahdollisesti heille vaaralliseksi, on jokaisen kollegan velvollisuutena puuttua asiaan keskustelemalla asianomaisen kanssa ja tarjoamalla apua hoidon järjestämiseen. Jos tämä ei johda tulokseen, on lääkärin ilmoitettava havainnoistaan kollegan esimiehelle tai Lääkäriliittoon.
Samoin tulee menetellä, jos kollega tieten tai tietämättään syyllistyy ammattiaan harjoittaessaan tai lääkärin virka-asemassaan ilmeisen virheelliseen menettelyyn.

Melkoista tasapainotteluahan noiden laatiminen ja soveltaminen epäilemättä ovat.

Ja miten tärkeä se lääkärin tutkinto sitten on, jos tuhansista potilaista murskaava enemmistö ei ole huomannut tai kärsinyt mitään outoa?

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Marras

Aamun mustanharmaa hämärä, lehtensä menettäneiden puiden tummat siluetit.

Ihmishahmot tummissaan kiirehtivät töihin ja kouluun päät pystyyn nostettujen kaulusten suojaan vedettyinä.

Tuuli kylmää poskia.

Helsingin äänimaisemaa, osa n

Spårakiskojen vaihteen loksahdus.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Tähän "Kovan lain" tunnusmusiikki

Anonymous julisti sodan Talvivaaralle, kertoo Vihreä Lanka.

Anonymouksen mukaan Talvivaara on saastuttanut lähivesistöjä ja huijannut lähiseudun ihmisiä lupauksilla suljetusta kemikaalikierrosta kaivoksella. Tiedotteessa mainitaan vesistöpäästöjen lisäksi kaivoksen pöly- ja hajupäästöt.

Ovatko anonyymit hakkerit 2000-luvun Dirty Harry, joka rankaisee pahoja ilman byrokratiaa ja asioita suotta sotkevia lakimiesten höpinöitä?

Miten anonyymeihin suhtaudutaan verrattuna siihen, millaisia reaktioita komisario Callahan herätti?

Missä elokuvassa se olikaan, kun Schwarzeneggeriltä kysyttiin, onko hän ikinä tappanut ketään?

Yeah, but they were all bad.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Postiluukun kolahdus

Vähän jännittää. Mikähän on Helsingin Sanomien huominen lähestymiskulma lempiaiheeseensa?

Veikkaukseni: 

Sää kylmenee loppuviikosta - syynä rasismi.

Tähän voisi tietysti vielä täsmentää, mistä yllä ei ole kyse, mutta antaa olla.

Bloggpriset 2011

Sidu va kivaa, niillä on blogipalkintogaalakin. Ihan kuin jotain vastaavaa olisi joskus ennen sotia ollut suomeksikin.

Aloin heti äänestää, ja suosikkini on tietenkin Basses bästa. Mutta miksi ne haluavat tietää postiosoitteeni? Ilmestyykö joku ensi viikolla ovelle tivaamaan valintani perusteita?

Hmm.

Nykyautot uskaltaa välillä sammuttaa

Autotekniikan kehitys on muuttamassa kaupungin äänimaailmaa. Valojen vaihtuessa risteyksessä kuulee moottorien hyrähtelevän käyntiin.

Vaan kaipa on vielä niitäkin, jotka on varmuuden vuoksi tankattavakin moottoria sammuttamatta.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivänä tuulee naamaan

Aena tiällä tuulee nuamaan, tiivisti Malinen Helsingin ja oli oikeassa. Niin varsinkin tänään Jätkäsaaressa, jossa suuri kenttä rakennustyömaata ja tarvikevarastoa alkaa siellä täällä saada muotoa.

kesken auringossaSisällä kuplahallin tuulensuojassa ylsi matkalla uuttunut hiki pintaan. Sain nostettua pallon jalalle ja siitä niskaan mutten toiselle jalalle, selvisi ennen kuin pojat aloittivat ja tarvitsivat omansa.

Kotimatkalla koukkaus uuden Verkkokaupan kulmien kautta, kunhan rakennus sen kaiken seasta hahmottui. Ääniraitana laituriin laittautuvan Tallinnan-lautan koneiden rintakehässä resonoiva jyminä.

Aamulla herätykseksi ilmestyneiden halausten ja omatekoisten korttien jatkoksi tarjoiltiin isänpäivyyden merkeissä vadillinen pippurikastikkeessa tiriseviä porsaanpaloja ja klassinen täytekakku, joka oli yhtä täydellinen kuin aina. Appiukko sai viestin, omat Honkanummella kivenheiton päässä toisistaan lepäävät faijat ajatuksia. Ensimmäiseltä ovat geenit ja ulkonäkö, jälkimmäiseltä nimi, elatus, kasvatus ja tavat, jotka vasta vuosien kuluessa tajuaa omaksuneensa. Isän malli, olisiko niin.

Äpittimeltä pienen miehen kanssa Air crash investigations -videoita, kunnes huomasin torkahtaneeni sängylle. Illan Autot 2 -Monopoli ei ehkä ihan originaalin veroinen, mutta ainahan jotain uutta on yritettävä. Pikkuneiti voitti.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Taiteiden ilta

Elielinaukion kirkkaat valot ja kuhina marraskuisen alkuillan pimeydessä.

Viiden jälkeen 452:ssa oli töistä palaajia. Takana perheenäiti sai soiton parturista ja selvitteli sitten puhelimitse, miksi teini ei ollut saapunut sinne. Edempänä siitä kulmasta katsoen Lisa Nilssonin näköisellä neitosella oli paljon tummaa silmämeikkiä. Tummahipiäinen nuorukainenkaan ei saanut silmiään irti hänestä ja joutui siksi istumaan hankalasti puoliksi sivuttain.

Illan ottelu muuttui lopussa tavallisesta yhdeksi niistä jollei nyt yhdeksi ikimuistoisista niin ainakin pikkuklassikoksi.

Yhdeksän jälkeen samalla linjalla matkusti toiseen suuntaan enimmäkseen laittautuneita nuoria aikuisia, Helsingin yöhön matkalla kai. Ja toinen toistaan kohteliaampia, suunnilleen jokainen tervehti kuljettajaa ystävällisesti.

Töölön hallin pysäkillä ulos, kuulokkeissa Groove FM. Juuri siinä yönpimeällä Sibeliuksenkadulla alkoi Sultans of swing, volyymit isolle, ja yhtäkkiä pieni voimakas hetki oli siinä ja silloin.

Pick Withers rummuissa siinä parhaassa kohdassa, jossa Knopfler on juuri laulanut

And then the man he steps right up to the microphone 
and says at last just as the time bell rings

perjantai 11. marraskuuta 2011

Lisätietoa suosikkielokuvastani

Arvottomat: Pysäköintiluola ja gangsterit

- Tietääkseni minua ei ole palkattu kirjanpitäjäksi.
- Selvitetään se asia myöhemmin.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Lyhyt jatkoajatus edellisestä

Tuo ajatus tai pikemminkin impressio libertarismista etenkin toisen vuoden kauppatieteen ylioppilasta viehättävänä aatteena.

Voisin kuvitella, että ajatus mahdollisimman laajasta yksilönvapaudesta ja mahdollisimman ohuesta keskusvallasta viehättäisi varsinkin ihmistä, joka on voimansa tunnossa. Kuten juuri nuorta korkeasti koulutettua miespuolista. Tai vielä kärjistetymmin: korkean koulutuksen vasta aloittanutta, sillä pidemmälle opiskellessaanhan alkaa usein nähdä asioita useammalta puolelta. Ei tosin aina.

Vastaavasti voisi kuvitella, että turvaverkko ja solidaarisuus alkavat tuntua sitä tärkeämmiltä, mitä kipeämmin ihminen on jo huomannut terveytensä, elämänsä, kykyjensä ja mahdollisuuksiensa rajallisuuden. Sen, että aina ei pärjää yksin.

Nämä vaikutelmat johdannaisineen ovat toki mitä epätieteellisimpiä. Ehkä suurinta yksilönvapautta todellisuudessa kannattavatkin vanhat naiset?

Ruukinmatruunan uusin sivuaa vastaavaa aihetta.
- - - - -
Silti en tajunnut tätä taannoista tweettiä:

@TheRealWallyrus: In the eyes of a #conservative, some people are born undeserving of success and the rest with silver spoons in their mouths. #cdnpoli

Olisin ennemminkin ajatellut, että konservatiivin silmissä on juuri vastoinpäin.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Miten talvisodassa selvittiin ilman kriisitiedottamista netissä?

Sosiaalisessa mediassa tietovuoto kuulostaa siltä, että kaikkien tilit on jo tyhjennetty ja sukulaiset identiteettivarastettu orjiksi, poliisin sivujen kaatuminen taas siltä, että kuolemme ihan kohta kaikki.

tuulenpuuskaMiten talvisodassa selvittiin ilman kriisitiedottamista netissä?

Kyse on tietenkin lähteiden valinnasta. Kun seuraan (etenkin Twitterissä) some- ja verkkohörhöjä, kuulen some- ja verkkohörhöjen näkemyksen. Kaipa motopiireissä kohistaisiin, jos poliisin moottoripyörissä olisi jatkuvia käyntihäiriöitä.
- - - - -
Koulun läheisellä nurmikolla tenavat olivat kerääntyneet ihmettelemään pauhaavaa lehtipuhallinta. Yleisimmät lajit aamuyhdeksältä muutoin lenkkeilijät sekä lämpimästi pukeutuneet lastenrattaiden työntelijät.

Kuulokkeissa Julkinen Sana talousuutisoinnista jäi jotenkin ohueksi, mutta elokuinen Enbuske Kreikan, Euroopan ja Yhdysvaltojen taloudesta toki toimi. Kuuntelemalla parisataa tällaista jaksoa saattaisi taviskin alkaa ymmärtää jotain aiheesta. autollinen lasinsirujaMiksi libertaarit tuntuvat aina kuulostavan posket punaisina intoa täriseviltä miespuolisilta toisen vuoden kauppatieteen ylioppilailta? Pankinjohtajan yhtään syttyessä aiheelle alkoi hänen puheeseensa hiipiä anglismeja. Käytännön työkielensä?

Puut alkavat jo olla paljaita, mutta maassa riittää vielä pudonneilta keltaisilta lehdiltä tuoksuvia pudonneita keltaisia lehtiä.

Hietarannassa mies nyki liitovarjon näköisen leijan nyörejä ja odotti seuraavaa tuulenpuuskaa. Taivallahdella topparoikka siirteli työlautallaan venesataman rakenteita. Minigolfradan naapuriksi oli jo tuotu hiekoitushiekkasäiliöt, niiden vieressä virui vanha veronkiertopakettiauto täynnä lasinsiruja.

Eilisillan isänpäiväspesiaali tenavien luistelukoulussa tuntui reisissä. Videomateriaalista päätellen vaakani oli parempi kuin luulinkaan.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Uumenissa

Kolmessa päivässä runsaat kolmekymmentä tuntia olmina bunkkerissa Messukeskuksen uumenissa. Kaksitoista ottelua ja niistä 20 tekstiä kahdella kielellä sai pään humisemaan iltaisin.

Kahvia, suolatikkuja, kahvia, maissilastuja, kahvia, suolapähkinöitä, kahvia. Pikkuleivät vadilla olivat kyllä nostalgikon mieleen: Ensimmäisenä päivänä kaneliässiä, toisena kauralastuja ja kolmantena kuin Hanna-tädin kakkuja. Kolmantena myös yläkerran Hesessä lounas, jonka ostamista kaduin huomatessani liian myöhään, että vierestä olisi saanut kanacurrya riisin ja salaatin kera.

marrasaamuPerjantaiaamun työmatkakuhina Pasilan aseman kiehereillä ja ruusunpunaisena nouseva aurinko. Koska olin aikaisessa, ehdin jäädä hetkeksi katselemaan. Lauantaiaamun kostea usva Museokadulla, koiranulkoiluttajat ja oksennuksia ja nakkipapereita nokkivat varikset. Mutta miksi en muista sunnuntaiaamua?

Pikapyörähdys DigiExpon puolella sunnuntaina. Vilinää ja kovaa meteliä, tuokio tuolissa kuuntelemassa, kuinka Petteri Järvinen puhui valokuvauksen tulevaisuudesta. Yleisössä oli kolme naista ja kaikki muut minua vanhempia miehiä.

Sunnuntai-illan perinteinen harhailu käytäviä eestaas kun melkein kaikki ulko-ovet oli lukittu. Siivooja neuvoi joko väärään tai vain epätäsmällisesti mutta trukkia kuormaavat haalarimiehet oikein: sivuovelle parkkihallin puolelle.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

"Jakkupukujuristi"

Ruukinmatruuna, jonka kaikesta huolimatta edelleenkin oletan todellisuudessa olevan mies, arvelee tietävänsä, millaiset ihmiset hakeutuvat opiskelemaan oikeustiedettä.

Vai niin, on ainoa kommentti, joka nopeasti tulee mieleen.

Kommenteissa muutama hyvä pointti ja lakien ja niiden soveltajien suhteesta.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Toisaalta

Kokkarinen ilkeän terävänä kuten aina: Epäluuloisesti leimattu sharia saattaisi itse asiassa vain parantaa ja siistiä meidän tylsien lainkuuliaisten miesten maailmaa.

torstai 3. marraskuuta 2011

Tekstiä kuvista äänellä



Sonera Stadiumilla oli hämärää, mutta leppeää kuin syyskuussa. Yhtäkkiä ajastin räpsäytti valonheittimet hehkumaan, ja kohta ne tulvivat tummalta taivaalta sokaisevan valkoista valoa.

Kaikestahan pitää aina räpsiä ruutuja, mutta mitä jos laittaisi monta kännykkäkuvaa peräkkäin ja vielä ääniraidan? Olisiko se nyt sitten sitä multimediaa? Antaisiko se jotain enemmän kuin yksinäinen kuva?

Pojat parveilivat uusien pallojen ympärillä, niihin oli jo kirjoitettu nimet. Peräti neloskokoisiin siirtyminen tuntui (faijasta) virstanpylväältä.

Iltakävelynä vielä uusi reissu Sonskille hakemaan tekonurmelle unohtunut takki.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Trendituokio

Olipa Tin Tin Tangossa trendikästä.

Teensä ääressä läppäri tuolilla lehteä silmäilevä neitonen. Kaksi kiireistä pukuherraa neuvonpidossa. Trendikässilmälasinen herrasmies englannin- ja elekielisessä keskustelussa eksoottisen näköisen miehen kanssa, omenalogoinen läppäri avattuna pöydällä. Nuoret naiset keskittyneessä keskustelussa.

Mutta myös remppahemmoseurue.

Mozzarellapizzapalan kanssa tuli pieni salaatti, kahvi oli hyvää ja santsikupin sai eurolla. Ja gurun iso keitto näytti sakealta ja maukkaalta. Ja videopalis tuli hoidettua.

Paperivene ankkalammella tai jotain

Uutinen ruotsinkielisen ilmaisjakelulehden Papperin lopettamisesta ja mukana olleen muistelomerkintä olivat yhdistyvinään päässä. Kauniit ihmiset viihtyisässä ympäristössä harjoittamassa kivaa mutta kaupallisesti kannattamatonta toimintaa - selvästi liian hauskaa ollakseen totta.

Papper har levt på övertid med hjälp av fondstödet, det finns inget intresse att pumpa mer pengar i tidningen, konstaterar Henrik Johansson, vd för KSF Media.

Asiaan liittynee myös suomenruotsalaisuuden linnakkeen taistelu olemassaolonsa puolesta.

Inte nog med att det alltid är sorgligt när tidningar avlivas, det känns också som om Svenskfinland blir lite mindre hela tiden, kirjoittaa päätoimittaja.

Kuinkahan moni Suomessa työskentelee säätiöiden tuella perimmäisenä tehtävänään suomenruotsalaisuuden puolustaminen?
- - -
Tuollaisenaan kysymys on tietenkin epäreilu. Olisi kysyttävä: Kuinka moni Suomessa työskentelee jonkun tuella jonkin sellaisen eteen, mitä joku pitää arvokkaana muuten kuin rahan ansaitsemisen tarkoituksessa?

En taatusti kuulu kohderyhmään, ja suuri osa sisällöstä on vaikuttanut insidemateriaalilta kuin jonkun perhealbumi. Samoin kuin tuon porukan blogeja lukiessa tulee tirkistelevä olo. Ihan kuin kadulla ohi kulkiessaan vahingossa näkisi yhtäkkiä valaistuun asuntoon ja suoraan tuntemattoman porukan kotibileisiin.  Papperin toistuvasti telineestä mukaan poimineena en silti koe, että sisällön olisi tarvinnut häpeillä muihin lehtiin verrattuna.

Mielenkiintoinen ilmiö, suomenruotsalaisuus.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Rahapuhe

Veropornopäivä, ja otsikot sen mukaiset.

Äh, on ensivaikutelma, ja jokaisen älykön kuuluu tänään tuoda se esiin. Jollain tasolla olen kuitenkin eri mieltä. Ihmisen kannat asioihin asettuvat eri tavalla perspektiiviin jos tietää, miten hän asuu ja millä ajaa. Verotiedot liittynevät jotakin kautta aiheeseen.

Kun joku sanoo, ettei rahalla ole merkitystä, hän on yleensä joko taloudellisesti turvatussa asemassa tai sitten peräti valaistunut. Noin äskettäin jossain sanoneen ahvenanmaalaismiljönäärin luen ensimmäiseen ryhmään.

Viime päivinä on hakenut hahmoa ajatus suomalaisten oikeudenmukaisuuskäsityksestä, joka häilyy monen yhteiskunnalllisen keskustelun taustalla. Veropornolla lie yksi legitiimi tehtävä sen työkaluna, vaikka nimet ja summat juoruamisen ja päivittelyn sekaan katoavatkin.

Pienemmistä rahoista puhuakseni: Huomasin, että Hufvudstadsbladetin irtonumeron saa iPadiin 79 sentillä ja 30 päivääkin hintaan 17,99. Sisältöön nähden en osaa pitää hintaa korkeana.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Keltainen sunnuntai

Ei kellojen siirtely minun rytmiäni sekoita jos kohta ei kummemmin hyödytäkään. Siirrellään pois vain niin on jotain puhuttavaa.

Kello näytti yhdeksää, mutten tiedä, mitä aikaa, kun kömmin ylös. Maitokahvia, sunnuntain Hesari, TV:ssä Säbämestari. Alla urheilupitoinen lauantai, josta kirjoitin erikseen.

ennen marraskuutaOnni on sellainen sunnuntai, jolloin tunnit saavat kerrankin vain valua jonnekin pois.

Ulkona pitkästä aikaa tuuli, joka puhaltaa korvista sisään ja saa pään särkemään. Hesperian esplanadilla puissa vielä keltaista ja vihreääkin, maassa kirkas lehtimatto, joka kahisee jaloissa. Vielä, ennen kulman takana jo häämöttävää marraskuun mustaa märkää pimeyttä.

Vanhan puhelinlaitoksen kulmalla pyörivässä telineessä Tintti-elokuvan mainos. Ollapa filmi ilmestynyt 1975. Vaikka olihan meillä Tintti Haijärvellä ääniraitanaan Bowien Did you ever have a dream.

Illalla alkoi sade vihmoa kasvoille.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Ziljardi biljardia

Väsyneet miehet ja naiset latelevat uutismikrofoneihin vakavalla naamalla täysin absurdeja lukuja.

Miljardi euroa. Sata  miljardia euroa. Ziljardi euroa. Ziljardi biljardia euroa.

Mitään kriisiä ei ole tulossa. Kriisi on uhkaamassa mutta estettävissä. Niskalenkki tilanteesta. Kriisi on nyt täällä. Vaihtoehtoja ei ole. Suomen vastuut ovat korkeintaan x. Suomen vastuita ei tulla missään tapauksessa kasvattamaan. Ehdottomasti takuudet. Riittävät vakuudet. Naurua Suomen vakuuksille. Ei enää puhetta vakuuksista. Suomen vastuut ovat korkeintaan 100 kertaa x. Paitsi jos, jolloin. Vivutus. Vaihtoehtoja olikin. EVRK. EMK. EVVK.

Mahtaakohan heistä kukaan todella itsekään tietää, mitä he ovat sopineet, tiivisti Kalle Isokallio aamun Jälkiviisaissa.

torstai 27. lokakuuta 2011

Ruokaa pankista

Prosessi Alepan hihnalla hidastui kun iäkäs mieshenkilö luullakseni näytti kassaneidolle setelinippua ja kertoi halustaan tallettaa. Onhan S-kauppa nykyään myös S-pankki.

ruokaostoksilla spankissaKohta koolla oli kolme kassaneitoa pohtimassa, painelemassa nappeja ja pläräämässä ohjeita. Toisella kassalla asiakasvirta soljui sujuvasti.

Aikanaan suma purkautui ja tukit taas paukkuivat kuohuvaa koskea alas. Eiku.

Paluuta vanhaanhan tämä. Alepan tiloissa toimi aikanaan SYPin konttori. Kadun toisella puolella oli KOP, nykyinen Nordea, ja siitä kadun yli komeili STS, nykyinen keittiötarvikemyymälä. Ja seuraavat konttorit jo heti näköetäisyyden päässä Töölöntorilla.

Ei se silloin oudolta tuntunut.

Kahvilla perinnemaisemassa

Sunnuntaikävely vei ensivisiitille Hietarannan uuteen kahvilaan, joka lupaa olla talvellakin viikonloppuisin auki.

Yksi ikkunapöydistä vapautui parahiksi, kulkijoita liikkeellä muitakin. Yhdestä pöydästä nousi eläkeläispariskunta, toisessa tumma mies lusikoi keittoaan, kolmanteen istui kaksi rouvashenkilöä valkoviinilaseineen. Viereisessä nuoret aikuiset keskustelivat saksaksi.

Kahvi oli peruskahvia, pulla painava, täyttä tavaraa. Vitriinissä peräti herkullisen näköisiä lohi- ja katkarapuleipiä sekä juustokakkuviipaleita. Lämmintä ruokaakin ilmeisesti  saa, mutta listaa tai muuta lisätietoa valikoimasta en nähnyt missään. Merkillistä. Toivottavasti myös seutukunnan johtava kahvila-arvostelija ehtisi käydä keräämässä omat vaikutelmansa.

Ulkoa rakennus tuo mieleen Atlantin vallin, mutta näköala perinnemaisemaan tietenkin vailla vertaa, ja juuri tuossa kohdassakin, johon kahvila nousi, on aikanaan tapahtunut monenlaista.

Kajakki lipui rannan ja Taivalluodon välistä, ulompana nostatti peräaaltoa moottorivene.

(Paikalla ja Atlantin vallilla on muutakin yhteistä)

tiistai 25. lokakuuta 2011

Radikaalit tulivat ja menivät

Televisioteatterista kertovan sarjan toinen osa oli sen verran mielenkiintoinen, että ensimmäisen missaaminen jäi harmittamaan.

Jossain vaiheessa vain alkoi tuntua, että mukana olleiden muistelussa poliittisuudestaan oli kovasti selittelyn makua. Alkoi kuulemma sitten vähitellen se puoluepolitisoituminen harmittaa ja oli siihen aikaan sellainen henki, että jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan, ja oli vaikea saada töitä jollei kuulunut joukkoon.

Kovasti samantapaisilla sanamuodoilla taidettiin perustella omia tekemisiä Saksassa kevään kääntyessä kesäksi 1945.

Mutta ei sillä, kaipa vielä 60-luvun Suomessa oli sen verran porvarillista hegemoniaa ja ilmapiiriä, että se kaipasi piikkejä lihaansa.

Ja Aliisa elämänsä viimeistä roolia tekevine Siiri Angerkoskineen oli pysäyttävää TV-teatteria. Ehkä se pitäisi esittää joka vuosi.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Kahta linjaa

Jollet pidä työstäsi, vaihda työtäsi tai asennettasi, tiivistää Katleena Kortesuo.

Enkä väitä hänen olevan väärässä. Mietin vain, miten erilainen tilanne voi olla dynaamisella media-alalla Etelä-Suomessa työskentelevällä sinkku-Annikalla tai toisaalta työuransa loppupäässä olevalla kainuulaisella Mirjalla, joka pitkän työttömyysjakson jälkeen sai paikan keittiöapulaisena palvelutalolla.

Samaa teema on mietityttänyt ennenkin.

Märkien lehtien tuoksu

märkien lehtien tuoksu

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Sähköistä sisältöä

The Daily on volyymiltään aika vaikuttava sähköinen lehti. Uutisia, urheilua, teknologiaa, juorujakin päivittäin suoraan iPadiin. Kaksi viikkoa ilmaista kokeilua, ja sen jälkeen 79 senttiä viikossa tai tai 31,99 euroa vuodessa. Sisällön määrään suhteutettuna aika vähän. Saattaisin ostaa säännöllisestikin yksittäisen viikon, mutta kun tilaaminen merkitsisi jatkumista viikko kerrallaan sen päättämiseen saakka, jätän epäluuloisena väliin. (Ja koska urheiluosasto on niin silkkaa jenkkifutista ja baseballia.)

Epäluuloinen kuuluu tietysti olla, koska kyseessä on pahamaineisen Murdochin tuote. Ja tekniikkakin on herättänyt soraääniä. Eikä yhtälö välttämättä toimi taloudellisestikaan edes englanninkielisen kokoisilla markkinoilla.

Mutta entä jos olisi saatavilla vastaavan laajuinen päivittäinen suomalainen sähköinen lehti? Paljonko olisin valmis maksamaan siitä?

Huippuvalokuvaaja Kari Kuukka näkee sähköisen median olevan jo tappamassa printin. Niin lienee, mutta aikataulun suhteen saatan olla skeptisempi. Luulen, että minun tuttavapiiristäni ylivoimainen enemmistö lukee edelleen aamukahvinsa kanssa painettua sanaa. Kuinka nopeasti muutos tapahtuu?

torstai 20. lokakuuta 2011

Kiihtynyt väkijoukko

Pitäisi sanoa libyalaisesta everstistä jotain pouhevaa, mutta ei tule mieleen kuin silppua.

- Mitä se teki?
- Kuoli.
Lehdon huulet olivat kapeina viiruina.
- Yrittikö se karkuun?
- Yritti.


Kenties kanisterin ontto hölskyntä ja klunksahtelu taustanaan tykistön kumu, kun Erich Kempka hölvää autojen tankeista imettyjä bensiinilitroja Reichskanzlein öisellä pihalla.

Kaksi hahmoa roikkumassa jaloistaan Piazzale Loretolla, naisen hame jossain vaiheessa häveliäästi paikalleen sidottuna.

Rakeiset uutiskuvat Ceausescujen jäännöksistä.

Häikäistyneenä siristelevä partainen Saddam kömpimässä maakuopasta taskulamppujen valoihin.

Mutta nehän ovat niitä, joiden valtakunnat kaatuivat sopivalla tavalla. Listalla ei ole Stalinia, ei Idi Aminia eikä sen puoleen Bomber Harrisiakaan, venyttääksemme kaavaa hiukan.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Sateinen syysilta

Ensin kolme ja sitten toiset kolme BK-fania punavalkoraitaisissa paidoissaan ja kaulaliinoissaan astui Päätyyn, asteli tiskin ääreen ja tilasi terävät. En pystynyt päättelemään illan ottelun tulosta heidän käytöksestään, joten tarkistin puhelimen ruudulta.

Klubi 04 - BK-46 0-1.

Onnittelut voitosta, baarimikko sanoi. Kiitos, yksi vastasi. Se on sitten seuraavaksi Seinäjoki, sanoi tiskin ääressä istuva asiakas.

Ulkona ripotteli, mutta vain yltyäkseen kohta kohisevaksi sateeksi. Töölöntorilla välähti sinisenä, perään jyrähti.

Kotona ripustin takin kylppäriin ja kuivasin hiukset pyyhkeellä.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Inf. resp. ac.

Karheana pysyvä kurkku vaatii kuumaa teetä, hunajapurkki vain on edelleen hankkimatta. Ja se teekin tämän viikon kulutuksella kohta kaapista lopussa.

Tänäänkin saa höyryävä muki Earl Greytä korvata kylmän olvin Real Madridin ja Lyonin temmellyksen painikkeena.

Museokadulla

Kuului läpsähtävä ääni, kun vastaan kävelevän miehen läppärilaukku osui maahan irronneen hihnan retkottaessa valloillaan.

Seuraavassa kulmassa valo oli vielä vihreä.

torstai 13. lokakuuta 2011

Road movie, lyhytsellainen

Ilmeisesti Nelostie Heinolan ja Vaajakosken väliltä alkaa olla tällä erää valmis. Keltaiset vilkkuvalot, kaivurit, dumpperit ja kiertoteiden jyrkät kaarteet ovat vaihtuneet loivan sujuvaan menoon.

nelostie 13. lokakuutaMukavia mutta tylsiä kilometrejä suorilla leveillä teillä, jotka vihreät ja keltaiset ABC:t rytmittivät pätkiksi. Radioasemat kohisivat, menivät, tulivat ja harvenivat, ehkä 20 vuotta vanhan vastaanottopäänkin vuoksi. Eikä ollut mukana C-kasetteja Beckerin veivattavaksi. Radio, Novaaaaa kuului useimmin, Radio Jyväskylä oman aikansa. Tiktakin Sankaritar rätisi, Martti Syrjä itki vähän kun tiskasi ja lakaisi, kirkkaasti.

Ennen vanhaan Kuopion suuntaan ajettiin jostain Lievestuoreen kautta, siihen aikaan kun Lievestuoreen Liisa oli tuore hitti. Ja kaupunkien keskustojen läpi. Lahteen Hennalan kasarmien viertä, sitten helteisessä perjantairuuhkassa ylös sitä keskustan leveää mäkeä. Öljysoraa, kapeita asvalttiteitä, Shellit, Essot, Gulfit, Kesoilit. Kahvion pieni kuppi, keltainen Jaffa ja juustosämpylä. Pöydissä peltiset tuhkakupit. Auton ovitaskussa tuhanteen kertaan taiteltu ja saumoista repeillyt maantiekartta. Oktaaniluku 92.

Tänään Vaajakosken motarilla tienvarressa säliöauto, paloauto ja mustamaija. Keski-Suomessa puut ovat jo paljaampia kuin etelärannikolla.

Samat kilometrit vilistävät vuosi vuodelta nopeammin. Niin saman mittaisiksi väitetyt vuodetkin.

Saunassa keskityin nauttimiseen.

Hiukset märkinä greippilimsaa ja Urheiluruutu, jossa Klubin kotivoittoputki katkesi.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Berliini, Helsinki, mukamas

Unessa astuin isoon toimistoon, jossa ihmisillä oli jonkinlaiset natsiunivormut. Ilmassa leijailevan pölyn tahrimat, ikkunoita rikki. Muistelin oikeita sanoja kertoakseni saksaksi, että venäläiset olisivat täällä hetkenä minä hyvänsä ja että heidän tullessaan kannattaisi välttää nopeita liikkeitä.

Epäilemättä, koska katsoin eilen pätkiä Der Untergangista.

Samassa oltiin jo syksyn 1944 Suomessa. Kerroin sohvalla rivissä istuville vakaville ihmisille,  että edessä olisi parikymmentä niukkuuden vuotta mutta sotakorvaukset saataisiin lopulta maksettua etuajassa ja 1960-luvulla maa alkaisi vaurastua. Monilla perheillä omat autot ja vaikka mitä.

Myöhemmin päivällä tajusin unohtaneeni mainita Korean sodan tuoman noususuhdanteen.

torstai 6. lokakuuta 2011

Saksalaisen turistin näköinen mies on poissa

Toivottavasti kukaan ei kovin pahoittanut mieltään kun erehdyin julkisesti äimistelemään Apple-uskovaisten suurta surua Mestarinsa poismenon johdosta.

Henkilö ei merkinnyt minulle oikein mitään kun en ole kuullut puheitaan, katsonut esityksiään tai lukenut mietteitään. En olisi tunnistanut kumpaakaan, jos olisivat Bob Gatesin kanssa tulleet kadulla sanomaan kädestä päivää. Saksalaisiksi turisteiksi olisin ulkonäön perusteella arvioinut.

Lähinnä oikeastaan ihmetytti Twitter-virtani pohjavire: Yleensä niin trendikkään ironiset ja mitään liikaa kunnioittamattomat käyttäjänimet suolsivat nyt järkyttyneen oloisen mitä hän minulle merkitsi -muistelon toisensa perään. Tosissaan kai, vaikka välillä en siihen tutumpaan sävyyn tottuneena ollut ihan varma. Tänään tunsi helposti itsensä sosiaalisessa mediassa ulkopuoliseksi.

Ei sillä, luin uutisen aamulla iPadista, aloitin tietokone-elämäni ammoisella MacPlussalla ja nyt kirjoitan tätä iMacilla, mutta tietokoneitahan ne vain. Näppäriä ja tyylikkäitä, vaan en silti huomaa maanmullistavaa eroa vaikka tuohon viereiseen FujitsuSiemensiin.

Jostain oivalluksesta olen siis vielä jäänyt paitsi. Ehkä siinä uskontovertauksessa on kuluneisuudestaan huolimatta jotain.

Konfrontaatio kadulla

Äänekäs keskustelu herätti huomioni matkalla kulman kauppaan.

Maastomallin farmari-Volvo pysäytettynä puoliksi jalkakäytävälle, hätävilkut päällä.  Keski-ikäinen herrasmies ulko-ovella. Polkupyöränsä puoleen kumartunut nainen.

Ei tänne meinaa mahtua sekaan kun te ajatte miten sattuu, kohosi naisääni. Mihin sitten pitäisi auto laittaa kun tuo muuttotavaroita, kysyi miesääni. Hankkisit polkupyörän, siihen naisääni.

Olisin voinut tuoda keskusteluun yhden tason lisää kysymällä, miksi te pyöräilijät täällä päin ajelette jatkuvasti jalkakäytävillä ja päin punaisia.

Jatkoin pysähtymättä.

(Jatkoksi uutislinkki hiljaisista tappajistamme.)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Ars longa tai ikiliikkujan ihmettelyä

Kieltämättä nimet ja summat pistivät silmään HS:n Kuukausiliitteen jutussa kirjailijoiden apurahoista. Näin maallikolle tuli vaikutelma, että jotkut ovat saaneet mukavasti rahaa kirjoittamalla joskus aikanaan jotain tai tuntemalla sopivia ihmisiä.

Pienellä googlauksella löytyy heti pari jatkopalaa aiheesta. Ehkä piireissä keskustellaan.

Samansukuista aihetta sivuaa Twitteristä vastaan tullut Tuomo Railon esittelemä visio eräiden taiteilijain työllistämisestä (vai toimeentulon turvaamisesta) tavalla, jota kuulemma on kokeiltu Paltamossa laajemmin.

Kokeilussa kunnan kaikista työttömistä tulee siis työllisiä. Sosiaalietuudet muutetaan palkaksi, työsuhteen perusteella kertyy eläkettä ja tulonsiirrot – työmarkkinatuki, asumistuki ja toimentulotuki – tulevat tarpeettomiksi.

Ruotsissa, luen, toimivat vastaavaan tapaan taiteilijoille suunnatut Teateralliansen ja Dansalliansen.

Käytännössä Alliansen maksaa siis työntekijöilleen kuukausipalkkaa riippumatta siitä onko työntekijä töissä jossain instituutiossa vai ei. Työntekijän sosiaaliturva on kunnossa ja eläkettä kertyy koko ajan. Tällä hetkellä Teateralliansen työllistää 119 näyttelijää ja Dansalliansen 61 tanssijaa vakituisesti. Allianssenien tarkoituksena on ollut antaa taiteilijoille mahdollisuus toteuttaa taiteilijuuttaan joustavasti. Taiteilija voi halutessaan työskennellä freelanceprojekteissa, joilla ei ole taloudellisia resursseja maksaa Alliansenille tai taiteilija voi vierailla suurissa instituutioissa, jolloin instituutio ostaa Allianssenilta taiteilijan työn.

Ja:

- - - ei tarvitse stressata siitä, onko sopimus määräaikainen vai vakituinen. Työntekijä ja työnantaja voivat keskustella minkälaisia yhteisiä taiteellisia tavoitteita heillä on, ja millä tavalla ne voivat kohdata pitkällä aikavälillä.

Kuukausipalkkaa riippumatta siitä, onko töissä. Eläketurva kunnossa. Ei tulostavoitteita. Kuulostaa mahtavalta paketilta, melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta. Eikä tietenkään vain taiteilijoille vaan koko väestölle.

Mutta mistä rahat? Siitäkin mainitaan:

Ruotsin valtio rahoittaa yrityksiä työllisyyden edistämiseen varatuista määrärahoista.


Entä siellä Paltamossa?

Ilman ulkopuolista tukea kokeilu ei pyörisi. Valtio panee nelivuotiseen kokeiluun 22 miljoonaa euroa, kertoo HS.

Jokin näissä kuulostaa nyt ikiliikkujalta.

Koska oletan tämän blogin lukijoissa olevan taidemaailmaakin ymmärtäviä, olisi mukava kuulla, olenko ymmärtänyt jotain ihan väärin.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Sadik, Higuain ja juniori

Kyllähän jalkapallon takia voi nousta lauantaiaamuna kuudelta vaikka olisi työskennellyt aamuyhteen.

Turnauksen ensimmäinen peli vihelletään käyntiin samalla kun talkooväki vasta pystyttää puffettia ja liikenteen äänet Itäväylällä alkavat vilkastua. Puut vielä vihreinä, mutta Puotilan uudella tekonurmella tuuli pyörittelee jo pudonneita lehtiä.

Korkeammalla yltäessään aurinko alkaa lämmittää, ei tarvitse enää puikahtaa palelemasta huoltorakennukseen. Sisäseinään maalatun seuralogon muotokieli ja sen vuosiluku 1946 kertovat, että porvariseurasta ei ole kyse. Turnausklassikot kahvi, mokkapala ja kisamakkara. Vaaleaa rakeista sinappia.

Pelipaitojen värisirkus, juniorivilinä, kielten sekamelska. Isäntien keltaista ja vihreää, IFK:n punaista, KäPan mustaa ja valkoista, NJS:n sinistä, Klubin sinivalkoraitaa, KontUn sinistä ja valkoista. Venäjää, ruotsia, suomea, joitain, joita en tunnista. Pomppivia, vieriviä, pysähtyneitä, kentälle eksyviä palloja.

Pusku kulmurista tolppaan, vapaapotku kierteisenä ylärimaan. Seuraavasta tilanteesta vastustaja iskee maalin. Tasapeli, voitto, tappio. Maalierojen ynnäämistä ja lohkon viimeisen tuloksen odottelua.

Sunnuntaina sama uudelleen mutta iltapäivästä. Käy koleaksi sitä mukaa kuin aurinko painuu mailleen, hämärtyy, pimenee, kentän valonheittimet heräävät hehkumaan ja kirkastuvat.

Maalivahti kiipeää aidan yli hakemaan pallon maalipotkua varten.

Viikonlopun viimeinen vihellys.

Se vastustajan vapari olisi uponnut varmaan Ville Wallenillekin, mutta suurempi ongelma oli, ettei tällainen paikanhaku ja syöttöjen laatu avannut omia maalipaikkoja, järkeistän pettyneelle juniorille. Mutta ei toki niin suurta pettymystä, etteikö jäätelö auttaisi.

Illalla Twitter kertoo ensimmäisenä, että Maarianhaminassa Sadik on niitannut pilkulta 0-2. Klubin 24. mestaruus varmistuu viisi kierrosta ennen sarjan loppua.

Vielä illammalla Higuain vie Realin johtoon, mutta silmät eivät enää pysy auki. Suljen television ja lähden nukkumaan.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Selälleen syöksyyn



Mistä lie lapsena nähdystä filmistä jäänyt kauniina näkynä mieleen tuollainen Stuka-jono, joka heittäytyy selälleen ja edelleen pommitussyöksyyn.

Vaan hyvin on korkea tuo pilvi, jonka pommi tekköö, sanoi Määttä.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Kummi on kaunis sana

Parin repliikin mittaisen Twitter-keskustelun jälkeen jäin miettimään, mikä tässä uutisessa kulttuurikummeista ärsyttää.

Se kai, että olen näkevinäni lämpöisen pehmoisen pörröistä ristiriidattomuutta huokuvassa tekstissä kieroutta, tekopyhyyttä ja lukijan tyhmänä pitämistä.

Ja kun mielikuvani tekijänoikeusjärjestöjen kohtuullisuudesta on päässyt jossakin kohdin tahriintumaan.

Lopuksi olisi yhteislaulua, mutta kun Teosto. Jonka tiedote tuonne näyttäisi loppukappaleesta päätellen copypeistatun.
- - -
Edit 28.syyskuuta: Aamun HS uutisoi aihetta vähän osaavammin sanoen muun muassa, että voihan heitä kutsua suoraan lobbaajiksikin.

Ja:

Toimitusjohtaja Katri Sipilä kertoo Teoston konkreettisia tavoitteita: yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu pitäisi ulottaa kaikkiin laitteisiin - - -.

Ei pitäisi.

Ja Petteri Järvisen tuore merkintä aiheesta.

Vuodenaikojen välissä

Tuuli jo terävä, ja aamulla käsivarsia palelee takinhihan vuorin painautuessa ihoa vasten.

Mutta lehdet vielä puissa, ja maatuvien lehtien tuoksusta vasta aavistus.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Tuhkarokko

Kuulostaapa dramaattiselta, kuinka Aamu-TV:n Aamutohtorissa puhutaan tuhkarokosta kuin keuhkorutosta.

Kun omassa lapsuudessa kaikki sairastivat tuhkarokon jossain vaiheessa ja se merkitsi käytännössä muutaman päivän poissaoloa koulusta.

Tähän tapaan kai joku wanhus on joskus kirjoittanut isorokostakin.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Köyhän miehen New York

Pienikokoinen nainen vihreiksi maalatuin kasvoin ja vihreä Shrek-korvainen pipo päässä söi hampurilaista liikennevaloissa Forumin kulmalla. Kukaan ei tuijottanut.

Sammakkomies märkäpukuineen ja räpylöineen ylitti kadun Alepan kulmalla ilman asiaankuuluvaa polttariseuruetta ympärillä. Kukaan ei tuijottanut.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Asioiden heikkoja yhteyksiä

Painoin tähtimoottorin käynnistintä, potkuri alkoi ottaa kierroksia ja pöllyttää lunta samoin kuin edessäni kahden muun FW-190:n. Lisää kaasua: kone alkoi täristä mutta pysyi pyöräjarrulla paikoillaan. Pientä kampeamista oikeaan, sen sai korjattua sivuperäsimellä.

Kentän ilmatorjunta avasi tulen samalla kun kiihdytin lumipilven läpi nousuun ja loputtoman aron ylle. Laskutelineet sisään, siivekkeet. Kaarto oikeaan, jonne viholliskoneet olivat suhahtaneet.

Muutaman tehottomasti kaukaa ampumani sarjan jälkeen aseveljet olivat tuhonneet kentälle hyökkäävän IL-2-lentueen, käänsin kurssille 180 astetta ja nousin 900 metriin.

Kaksi punakonetta lähestyi matalalla idästä ja kaarsi kentän suuntaan, pudottauduin perään hillityllä kaarrolla. Ei kiirettä, rauhallinen lähestyminen. Etäisyyden huvettua 550 metriin sormi laukaisunapille ja tulenavaus. FW:n 20-millisen tykin kranaatit aloittivat matkansa, toisessa päässä välähteli ja savusi kun viholliskoneesta irtosi osia. Ensimmäisen kieppuessa kohti lumista maata ajoin etäisyyden toiseen kiinni ja avasin tulen vielä lähempää. Sama vaikutus, ja yhtäkkiä IL-2 melkein kuin pysähtyi ilmassa oikean siiven taittuessa irti. Iskemä maassa vilahtaessani yli ja kaartaessani suuntaan 60 astetta lähestymistä varten.

Mutta se oli vain tietokonepeli. Oikeassa elämässä faija-vainaa muisteli, miten Kannaksella oli kiire ilmasuojaan kun Stormoviikit ilmestyivät horisonttiin.

Olisiko tässä aavistus virtuaalisen revanssin tuntoja? En tiedä.

Maitopurkin hinta

Suomalaisia huijataan ruoan hinnassa, kertoo kirja.  Ruoka ei ole Suomessa kokonaisuutena arvioiden kallista, kertoo kaupan alan julkaisema tutkimus.

Menipä rahaa vaikken ostanut juuri mitään, tuntuu kun tulen kulman Alepasta ruokakassia kantaen. Olipa halpaa, vaikka ostin noin paljon, tuntuu kun tulen Kampin Lidlistä ruokaostoksilta.

Note to self: Tee näiden välillä kunnon hintavertailu tuotteista, joita säännöllisesti ostat. Ja sitten pitäisi vielä huomioida ne bonusroposet.

Kuulokkeet korville ja voimakkuutta



Kunnes tämäkin varmaan palvelusta poistetaan.

(Ääniraidan palauttama muisto vuodelta noin 1982: Juhlien lopuksi aamuyöllä himmeissä valoissa keittiön pöydän ääressä kun kaikki sanat on jo sanottu ja jäljellä on enää giniä ja roséviiniä.)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kaksi kaupunkia

Ensin sitä kävelee Tampereella Kalevasta asemalle. Teinejä kulkee iltayössä siideritölkit kourassa, neitonen soittaa kadulla kaverille varmistaakseen, missä talossa ne kotibileet ovat, puheensorina kaikuu täpötäydeltä terassilta Tullikamarin kulmilla.

Junamatkaa myöhemmin iltayö on edelleen kesken Helsingissä. Asema-aukiolla tungeksitaan, Marskin patsasta vastapäätä kaksi jopopoikaa komentaa kaveria kyytiin koska lähdetään hoitamaan jostain muijia, jazz tulvii Storyvillestä terassin ihmispaljouteen, Jaskan grillillä velloo jono.

Etäisyydet lyhenevät.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Multilan lähteestä

Kentän laidalle ilmestyi kaksi missiä näytekasseineen: Saisiko joukkueelle olla uudenlaista lähdevettä? Siis lähdevettä, varmisti valmentaja? Juu, maustettua lähdevettä.

Mikäs siinä. Tölkit kelpasivat kaikille paikalle osuneille, maku oli raikas ja tyhjät vietiin asianmukaisesti roskiin.

Juotuani vilkaisin vielä, millä GetOn-lähdevesipohjainen juoma oli maustettu.

Ainesosat: Lähdevesi, glukoosi, sokeri, maltodekstriini (maissi), natriumkloridi, aromit, natriumsitraatti, happamuudensäätöaineet (sitruunahappo), kaliumkloridi, säilöntäaine (omenahappo), glukonodeltalaktoni, kalsiumlaktaatti, C-vitamiini, magnesiumkarbonaatti. Energiaa 100 millilitrassa 114 kJ.

Missä olit, kun

1. 11.9.2001: Ainoa kerta, kun olen seissyt TV:n ääressä suu auki tajuamatta edes riisua takkia
2. Estonia
3. Lapuan patruunatehtaan räjähdys
4. Konginkankaan bussiturma
5. Tehtaankadun poliisimurhat
6. Jumbojettien törmäys Teneriffalla

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Nokinen moottori Volgan rantatöyräällä

Hetken tuijotin YLEn ruotsinkielisen urheilutoimituksen Facebook-päivitystä uskomatta sitä todeksi. Sitten aloin klikkailla muihin lähteisiin Lokomotiv Jaroslavlin lentoturmasta. Tweetdeck ei ollut ollut auki, siksi en nähnyt tätä uutista ensimmäisenä sieltä.

Twitter-virta kuvastaa monia rinnakkaistodellisuuksia. Karskit kiekkotoimittajat sanattomiksi liikuttuneina, heti alla kauempana urheilusta olevan tweettaajan iloista lörpöttelyä päivän pienistä asioista.

Kymmenien huippu-urheilijoiden yhtäaikainen kuolema on iso uutinen. Ehkei sitä pitäisikään verrata samaan määrään vaikkapa irakilaisen torin autopommin uhreja.

Tiedot itse tapahtumasta vielä vähäisehköt ja tavanomaisen ristiriitaiset. Kiitoradan päässä, kahden kilometrin päässä kentästä, räjähdys ilmassa, osuma antenneihin, mastoon, vikaa renkaissa, laskutelineissä, liian lyhyt lähtökiito, epätavallisen pitkä lähtökiito, liekkejä ennen putoamista, liekkejä sen jälkeen, hajoaminen ilmassa, maassa. Mistä erinäiset mediat tiesivät jo sanoa onnettomuuden "todennäköisesti" johtuneen teknisestä viasta? Jostain palasi mieleen Spanair 5022. Mutta samantapaisempi tapaus on Kiinasta.

Ihminen herää aamulla, nousee ylös ja pesee hampaansa tietämättä tekevänsä sen viimeisen kerran.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Hannu Raittila: Miesvahvuus

Avausnovelli imaisee lukemaan: Uuden vuosituhannen mediamiehet ja puoliperinteinen sotilasorganisaatio yrittävät sopeutua toisiinsa kertausharjoituksissa luolan uumenissa.

Päättelimme, että kova tuliryöppy olisi taktisestikin oikeaoppinen toimenpide rynnäkön torjunnassa. Perälä vakuutti, että niin tehdään kaikissa leffoissa ja sarjakuvissa ja videopeleissä.

Välipalat liukuvat vähän ohi, paitsi satelliittien ja tietokoneen käskyttämä rekkamies, joka tavoittaa aika paljon.

Päätöstarina Kotia päin tästä päällimmäiseksi mieleen jää, Jäniksen vuoden harmaankaru pikkuserkku. ATK-päällikkö vaeltaa, soutaa menneeseen aikaan tai siihen, mitä siitä lenkottaa jäljellä. Saranasukupolvi, on kirjoitettu, joka vielä osasi lypsää lehmän mutta myös surffata netissä. Miehemme osaa kalastaa, metsästää, valmistaa saaliinsa ruoaksi ja ilmeisesti viljellä maatakin. Haaverin sattuessa sivistys ja maailma ovat kaukana kuin aution saaren Tom Hanksilla, mutta vähitellen miehemme selviää, vai selviääkö lopulta sittenkään. Ehkei menneeseen sitten kuitenkaan ole mahdollista paeta.

Ja isäthän ne jokaisella pellonkulmalla mulkoilevat, edelliset sukupolvet. Ja heissä sota tai ainakin pula. Syö paskas, sanoi Immu.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Havainto idullaan

Erkki Perälä kirjoittaa Facebook-muistiinpanossaan jostain, mitä muuan Jussi Halla-aho on sanonut. Itse asian vierestä pistää silmään tämä:  

Provokatiivinen retoriikka on Halla-aholle usein eräänlaista postmodernia leikittelyä, mikä menee suurelta osalta hänen kannattajistaan ohi.

Useita Halla-ahon blogimerkintöjä silmäilleenä olen miettinyt, käyttävätkö Halla-aho ja toinen samantyylinen pisteliäs kirjoittaja Kokkarinen kieltä jotenkin eri tavalla kuin poliittisesti korrekti enemmistö. Kumpikin tuntuu käsittelevän asioita ja käsitteitä kuin jonkinlaisia matemaattisia lausekkeita ja nauttivan erityisesti ristiriidoista päästessään osoittamaan, että vastapuolen argumentit johtavat loogisesti tulokseen, jonka mukaan A on eri kuin A. Samalla he käyttävät monia sanoja tavalla, joka arvatenkin vaikuttaa peruslukijasta julmalta ja sydämettömältä.

Kun en ole kielentutkija enkä matemaatikko, heitän tämän vain ujona havainnon ituna. Ehkä joku jossain on jo käsitellyt aihetta hyvinkin etevästi.