sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Sähköistä sisältöä

The Daily on volyymiltään aika vaikuttava sähköinen lehti. Uutisia, urheilua, teknologiaa, juorujakin päivittäin suoraan iPadiin. Kaksi viikkoa ilmaista kokeilua, ja sen jälkeen 79 senttiä viikossa tai tai 31,99 euroa vuodessa. Sisällön määrään suhteutettuna aika vähän. Saattaisin ostaa säännöllisestikin yksittäisen viikon, mutta kun tilaaminen merkitsisi jatkumista viikko kerrallaan sen päättämiseen saakka, jätän epäluuloisena väliin. (Ja koska urheiluosasto on niin silkkaa jenkkifutista ja baseballia.)

Epäluuloinen kuuluu tietysti olla, koska kyseessä on pahamaineisen Murdochin tuote. Ja tekniikkakin on herättänyt soraääniä. Eikä yhtälö välttämättä toimi taloudellisestikaan edes englanninkielisen kokoisilla markkinoilla.

Mutta entä jos olisi saatavilla vastaavan laajuinen päivittäinen suomalainen sähköinen lehti? Paljonko olisin valmis maksamaan siitä?

Huippuvalokuvaaja Kari Kuukka näkee sähköisen median olevan jo tappamassa printin. Niin lienee, mutta aikataulun suhteen saatan olla skeptisempi. Luulen, että minun tuttavapiiristäni ylivoimainen enemmistö lukee edelleen aamukahvinsa kanssa painettua sanaa. Kuinka nopeasti muutos tapahtuu?

Ei kommentteja: