sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Kahdella vuosituhannella

Ruutuvihosta:

Keskiviikko 8.2.1984

Töissä 7-15, välillä asevelvollisuustarkastuksessa Kirstinkadulla: Luokitus A1 - Kotona oleilua - V ja H meille - mentiin Tavalle katsomaan Sielun Veljiä - Siellä 4 pitkää - Kotiin 00.10.


Bändi ja kappaleet olivat kestäneet aikaa paljon paremmin kuin kuulijat, jotka olivat rypistyneet ja tukevoituneet keski-ikään. Hytkyi seassa jokunen nuorempikin.

Silloin ei vilissyt iPhoneja nousemassa väkijoukosta suorille käsille tähtäilemään kuvia. Noista valoista olisi kyllä saanut hyviäkin ruutuja, mutten käynyt edes yrittämään puhelimella.

Huda huda, Ikävä ja Emil Zatopek kolisivat edelleen kovimmin. Viimeksi mainittua laulettiin sinäkin yhtenä kesäaamuna kun M:n kanssa juostiin valomerkin jälkeen Hietaniemenkatua hautausmaan kivimuurin viertä beachille päin. Viime vuosituhannella. Vertailua ja muistelua ei voi tuollaisessa tilaisuudessa välttää.



Lähtiessä palasi Calamari Unionin kohtaus, jossa Frank ja Frank ajavat takinliepeet hulmuten skootterilla sisään ja baaritiskille.

Uuden vuorokauden puolella puhuttiin lähikrouvissa vielä monta asiaa parempaan ryhtiin.

Aamulla väsytti, muttei jomottanut. Jaksoi katsoa perjantaina tallennettua vanhaa dokumenttia Matti Yrjänä Joensuusta.

Ei kommentteja: