lauantai 24. maaliskuuta 2012

Toive välttää keskustelu

AamuTV:n Jälkiviisaiden yleensä niin joviaali tunnelma ei perjantaina löytynyt kun Jeanette Björkqvistiä ei naurattanut yhtään. Hänen hymynsä oli hyydyttänyt keskustelu ministeri Wallinin toiminnasta päätettäessä (muun muassa) Dragsvikin varuskunnan jatkosta.

Asiasta vaihdettiin Twitterissä pari kommenttia, joista omaa kontribuutiotani oli

Toki aina jonkun vastustaessa vastakkainasettelua ja erimielisyyttä herää kysymys, arveleeko hän hyötyvänsä status quosta.

Suomen Kuvalehden uunilämmin Jan Sundbergin haastattelu sopiikin tähän jatkoksi. Sieltä:

Miksi Wallin ei voinut heti myöntää, että kielipolitiikka vaikutti Dragsvik-ratkaisuun?

”Kai hän toivoi viimeiseen asti, että sellainen keskustelu olisi voitu välttää. Harva asia on Suomessa nykyisin niin dynamiittia kuin kielipolitiikka.”


Ja vielä:

"Tässä on tapahtunut iso muutos. Ennen oli tapana, että ruotsinkieliset sopivat keskenään omia instituutioitaan koskevista asioista, eikä suomenkielisellä enemmistöllä ollut juuri tarvetta puuttua näihin ratkaisuihin."

Täsmennettäköön, että pohdin tässä yhteiskunnallista keskustelua muotoineen ja malleineen enkä ole ottamassa kantaa ruotsin kielen tai ruotsinkielisten asemaan.

Lisää: Hbl: "Dragsvikaffären kan stå Wallin dyrt" 

Ei kommentteja: