Viikon aloitus

Piipittääkö täällä joku, kysyn maanantaiaamuna neljän jälkeen. Ei kuulemma. Käynti vessassa paljastaa, että eteisessä ei piipitä, joten vika ei ole soivissa korvissa. Ihan ku palovarotin, havahtuu lapsikin sängyssään istumaan. Piipittää täällä. Ei täällä, mutta lähistöllä.

Vaatetta ylle ja pihalle. Naapuritalon alakerran asunnon kaihdinten välistä erottuu vilkkuva ja kimittävä palovaroitin. Jossain huoneessa on valot, mutta liikettä ei sisälle synny edes ikkunoita koputtelemalla. Ei auta kuin näppäillä 112. Ei näy liekkejä eikä savukaan edes haise, vastaan hätäkeskuspäivystäjälle, joka kertoo lähettävänsä joka tapauksessa palokunnan katsomaan ja pyytää tilaamaan huoltomiehen ovia aukaisemaan. Mnh, herää huoltomies puhelimeen ja lupaa tulla.

Brankkarit saapuvat ilman melua, mutta ison moottorin ääni kertoo, milloin kannattaa kiertää kadun puolelle opastamaan ikkunoita taskulampuilla skannailevat kypäräpäät porttikongin kautta pihan puolelle.

Tihrustelevat asuntoon, koputtelevat ikkunoita, yhtä laihoin tuloksin. Aprikoivat, näkyykö sisällä leijailevan jonkinlaista käryä. Toinen soittaa huoltomiehelle ja kysyy, kauanko vielä, tai mennään poralla sisään. Pääsevät rappuun jonkun asukkaan avattua pihaoven. Kiivasta ovikellon ringitystä.

Taskulamppujen valokeilojen läike ilmestyy sisäpuolelle asunnon ikkunoihin, joita auotaan. Pihalle lehahtaa kuin palaneen ruoan käry. Kaksi haukottelevaa palomiestä kantaa autosta pihaovelle ison tuulettimen, kolmas kerii auki virtajohtoa. Humina alkaa.

Aika palata punkkaan. Uni ei palaa heti.

Juuri kun tuli kirjoitettua alan TV-ohjelmista.