Kale revisited

Maininta Nuoruustangosta toi heti mieleen Ylen 2006 esittämän dokumentin Elämän kevät: Kale. Kaikeksi yllätykseksi se löytyi Ylen Elävästä arkistosta, ja vuonna 1978 tehty ohjelma pääsi ihon alle yhtä vastustamattomasti kuin viimeksikin.

Lapsuuden Helsinki, totta kai. Dieselpakokaasun mustuttamat kinokset harmaan taivaan alla, juuri se kaupunki, josta Ultra Bra sittemmin lauloi. Kalusteet, hiukset, vaatteet: IFK- ja Jokeri-rotsien parvet. Spårat, Vestio, Pukeva ja muut muistoiksi muuttuneet maamerkit. Braku ja sen ajan hontelonkulmikas lätkälook.

Kale perheineen, sympaattisina käsittämättömässä luontevuudessaan ja avoimuudessaan, joita ohjaajakin erillisessä haastattelussaan melkeinpä kauhisteli. Ero nykyisiin Tosi-TV-ohjelmiin ja ihmisiin, joista joka toinen haluaa harjoiteltuine poseerauksineen olla esiintyjä ja julkkis. Kalen lauluääni.

Kertojan vakavalla vasemmistonuotillaan sekaan luennoimat  yhteiskunnalliset näkökulmat sopivat kokonaisuuteen täydellisesti tuomaan oman kontrastinsa.

Ja loppu sitten: Kuvat Linnanmäeltä Nuoruustangon soidessa olisivat jo sellaisinaan riittävän haikeita, mutta lopun lisätiedot ja ohjaajan haastattelu tekevät paketista jo pakahduttavan riipaisevan, niin kliseiseltä kuin moinen ilmaus kuulostaakin. En edelleenkään pystynyt katsomaan liikuttumatta, ja pikainen googlaus vihjaa, etten ole ainoa.

Elämän kauneus, nuoruuden lupaus ja kaiken sietämätön rajallisuus yhdessä hetkessä. Elokuvan ja musiikin valtava voima vaikuttaa ihmiseen.