tiistai 11. elokuuta 2015

Rocky

Kuin Kekkonen tai kevytmaito, Rocky on ollut aina. Ikäluokkani tyyppejä hehkuttamassa elokuvaa, hyräilemässä Eye of the tigeria ja tökkimässä samalla paikallaan tanssahdellen tyhjään ilmaan nyrkkeilyiskuja.

Outoa siis, että itse näin vuonna 1976 valmistuneen elokuvan eilen mielestäni ensi kertaa.

Hidastempoinenhan se oli, ja arvattava, ja sävyiltään marraskuisten takakujien tumma. Hihansuista ja kauluksesta sisään kaivautuvan hyisen talvituulen tunsi ruudun tälläkin puolen.

Oli helppo arvata, että varpaidentuijottelun, silmälasien ja pipon alta löytyisi lopulta kaunis nainen, mutta vasta pätkän puolivälissä tajusin, että sehän oli Connie Corleone, itse Talia Shire.

Sympaattinen oli Rockysta amerikkalaisella oveluudella kyllä saatu, ei vähiten underdogien edustaja -näkokulmalla.

Tämä elokuva olisi pitänyt katsoa silloin aikanaan, herkkyysiässä.

2 kommenttia:

Limppu kirjoitti...

Ja tarina tais olla sylvesterin oma jota tarjoili usealle yhtiölle. vai muistanko väärin.

Mika kirjoitti...

Joo, IMDB:ssä esitettiin asia näin:

"Writer Sylvester Stallone was inspired to write the screenplay for the film after seeing the Chuck Wepner-Muhammad Ali fight on March 24, 1975 at the Richfield Coliseum outside of Cleveland in Richfield, Ohio. Thirty-six year old Wepner was considered a moderate talent, but no one thought he had a hope against Ali. Indeed, no one expected Wepner to last more than three rounds. As such, the longer the fight went on past the opening three rounds, the more shocked people became; Wepner even managed to knock Ali down in the ninth round (although Ali has always maintained that Wepner was standing on his foot when he fell)."