perjantai 16. maaliskuuta 2018

Moderni perhe

Tässä asiassa jotenkin jälkijunassa, mutta lopulta kiinni jälkikasvun jo pitkään tapittamaan sarjaan avauskaudesta alkaen. Juuri pidemmälle en ole vielä ehtinytkään, mutta tältä pohjalta.

En tiedä, pidänkö "dokumentaarisesta" kuvauksesta heiluvine kameroineen mutta henkilöiden juttelu välillä suoraan katsojalle kyllä maustaa sopivasti.

Amerikkalaistuotantotiimimäinen nokkeluustykitys, kyllä, ja maltti heittää herjoja ja tilanteita kohtauksen loppuun ilman selittelyjä tai juuttumisia. Helppoja mutta silti katsojalle oivallusmaisen tyydytyksen tunteen jättäviä.

Northern Exposuren tapaan kuitenkin kommellusten ja pikku ristiriitojen pohjalla tunne, että kaikki hahmot loppujen lopuksi tykkäävät toisistaan.

Hahmogalleriasta en ole vielä löytänyt yhtään epäsympaattista tyyppiä. Aikuisia usein terävänäköisemmät lapset ja sitten oddball Luke. Jay, jossa on jäljellä hippu Al Bundya mutta ei juurikaan tämän ilkeyttä. Frasierin ja Nilesin mieleen tuova gayperhe Mitchell ja Cameron, joiden ja ystäviensä ranneliike-maneerigalleria ilmeisesti on ok, koska jopa Amerikassa hyväksytty. Etenkin Cameron niin hulvaton, että helppo uskoa nousseen maassa hahmoista suosituimmaksi. Ja kukapa järkevä tuottaja ei kruunaisi sarjaansa naiskauneudella. Latinahottis Gloria hauska ja kiva, mutta mihin mies silmänsä tuollaisen seurassa laittaisi. Ja Claire voisi olla geneerinen trimmattu uptown mom, mutta jokin niissä kasvoissa ja ilmeissä tai kulmakarvojen asennossa tai jossain, mistä en saa kiinni, on etenkin liikkuvana kuvana absolutely adorable. Muukin kuin nenä. Ainakin ensimmäisillä kausilla, viimeisillä ilmeisesti ei enääkään niin.

Jaksoja on vielä paljon jäljellä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mika

olen yrittänyt modernia perhettä, mutta kolmen kerran jälkeen ajatellut, ettei se ole mun juttu. tajuan sarjan hienouden ja huumorin, joka perustuu perhe-elämän arkisiin tilanteisiin, mutta joku toteutuksessa hiertää minua. ehkä yksi syy on juuri se heiluva käsivarakamera.

pulmuset taas menee minulla uusintana ihan koska vaan, koska se katsoo niin kivasti viistoon koko ajatusta onnellisesta ydinperheestä. sama juttu all in the family -sarjan kanssa, jossa archie bunker oli ärtsyssä kamaluudessaan ihan huippu.

ps. aina kun mainitset northern exposuren, tulee kodikas olo. odotan että sarja tulisi netflixiin tai hbo nordiciin joskus.

meri

Mika kirjoitti...

Pulmusia tuli aikanaan katsottua, mutta jokin siinä ahdistaa.

Liittyy ehkä tuohon onnelliseen ydinperheeseen, jollaisista tykkään ihan ilman viistoilua.