Näin puhut lapsen kanssa koronasta, kuului Kirkko ja kaupunki -lehden otsikko. Puoli vuotta sitten olisin luullut sen tarkoittavan lapsuuden suosikkipeliä.Poikkeusaikoina syntyy tarve kirjata muistiin omia vaikutelmia niiltä hetkiltä, vaikka sitten blogia elvyttämällä.
Vielä keskiviikkona 11. maaliskuuta elämä kulki melko normaaleja latujaan vaikka uutisia koronaviruksesta olikin jo parin kuukauden ajan luettu. Seuraavana aamuna tunnelma oli jo hämmentynyt, ja hallituksen keskipäivän tiedotustilaisuus muutti kaiken.
Tätä kirjoitettaessa ollaan tilanteessa, jossa suuri osa maata on pysähtynyt ja ravintolatilojen sulkeminen ja Uudenmaan eristäminen virallisesti ovat enää eduskunnan puhemiehen nuijankopautusta vailla.
Täysi yllätyshän tilanne ei ole, vaikka sen eskaloituminen epätodelliselta tuntuukin. Tiedeväki on jo vuosia muistuttanut, että kysymys ei ole, tuleeko seuraava pandemia vaan milloin ja millaisena. Katastrofielokuvat miljardeja surmaavista viruksista, alienien hyökkäyksistä, maanjäristyksistä, asteroideista ja tuhotulvista ovat tarjoilleet maistiaisia poikkeusoloista, mutta aina on teatterista päivänvaloon astuessaan saanut päivitellä: "ajattele, jos noin kävisi".
Nyt oli ajatus seuraavana ja sitäkin seuraavina aamuina: se ei ollutkaan unta vaan totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti