Entisenä koululaisena ja entisenä koululaisten faijana oli Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon kirjeenvaihto otsikolla ”Huokauksia luokasta” mielenkiintoisinta luettavaa pitkään aikaan.
Täältä oppilaan puolelta katsottunahan opettajat ovat olleet jolleivät nyt sentään antagonisteja niin kuitenkin osa systeemiä ja auktoriteetti. Aina sieltä omista ajoista alkaen, kun opettajan astuessa luokkaan noustiin pulpetin viereen seisomaan, järjestäjä seisoi valmiina opettajanpöydän vieressä päiväkirja valmiiksi oikealta aukeamalta avattuna eikä olisi tullut mieleenkään yrittää sinutella opettajaa.
Toki jo omina lukioaikoina osa opettajista alkoi näyttää vähän ihmisiltäkin, ja tässä kirjassa he ovat erittäin sellaisia.
Opetushallitus, digivisionäärit ja ylioppilastutkintolautakunta työntävät yhä uusia hommia vaikkei suuresta osasta entisiäkään makseta. Aineen osaamisen ohella pitäisi olla tuhannen muun alan osaaja aina vain enemmän ongelmia kokevien nuorten tueksi ja poliitikot ja kansa ehdottelevat koulun harteille aina vain uusia velvollisuuksia. Päälle sitten vielä konsulttien luennot, joihin työnantaja käyttää rahaa mieluummin kuin opettajien palkkoihin.
”Vieläkin puistattaa se kerta, kun Juhani Tamminen oli palkattu koululle kouluttamaan aineenopettajia - - Karkasin salista kesken monologin ja ilmoitin ihmettelevälle apulaisrehtorille, että anon mieluummin vaikka palkatonta virkavapaata kuin kuuntelen onttoa voimautushöpinää.”
Ja tavallaan mukava kuulla myös opettajien vahvistavan oppilaiden epäilyt, että Abitti on susi, oppikirjoissa (jos sellaisia saa) on virheitä ja ristiriitaisuuksia ja YTL:n kriteerit yo-kirjoitusten arvosteluun ovat pahimmillaan sellaiset, ettei niistä saa arvostelijakaan selkoa.
Kaikilta koulutukseen liittyviä päätöksiä tekeviltä voisi edellyttää tämän kirjan lukemista ennen kuin tekevät mitään.
Bonuksena ohi pääaiheen vielä havainnot vuodenaikojen jyrkästä erilaisuudesta Koillismaalla versus ja sumuisessa tuulisessa merenrantakaupungissa. Ja aluenäkökulmasta: ”Helsinki-kriittisyyden olen Turussa kyllä oppinut”, Tommi Kinnunen vahvistaa ja muistuttaa monen muun tavoin, toisin kuin mediasta voisi luulla, Suomea on Uudenmaan ulkopuolellakin.
Tämän kirjan tyylisiä avautumisia riittäisi epäilemättä myös vaikkapa hoitoalan ammattilaisilla. Ja jotain on jo saatukin, esimerkiksi Kaarina Davisin ”Rankka kutsumus” ja Kari Hautamäen ”Nyt sinä kuolet”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti