Voisiko ikävä ihminen olla vuoden valmentaja?

Faktat:

Urheilutoimittajain Liitto palkitsee vuosittain mielestään maan parhaat urheilijat ja valmentajat. Nyt on asiaa valmistellut liiton toimikunta nimennyt ehdolle joukkuevoimistelussa MM-kultaa valmentaneen kaksikon, jonka toinen osapuolen valmennusmenetelmien eettisyyden Urheilulehti taannoin näyttävästi kyseenalaisti. Ehdokasasettelu on esimerkinomainen, ja jäsenillä on vapaus äänestää myös listan ulkopuolisia ehdokkaita.

Kyseisen valmentajan nimeäminen ehdokkaaksi on herättänyt urheilutoimittajien keskuudessa närkästystä, ja jotkut toimittajat ovat jopa ilmoittaneet eroavansa liitosta asian vuoksi. Liiton puheenjohtaja on vastannut kritiikkiin ehdokasasettelun perustuvan varsin kaavamaisesti kilpailulliseen menestykseen, ja että jäsenillä on äänensä antaessaan valta harkita, minkä painoarvon millekin seikalle antavat.

Pohdintaa:

Kalibrointina on aluksi tietysti hyvä muistaa, ettei kyse ole mistään sen suuremmasta asiasta kuin yhden yhdistyksen yhdellä elämänalueella jakamista huomionosoituksista.

Periaatteellisesti tapaus pistää miettimään ensinnäkin, mitkä ovat relevantteja seikkoja jaettaessa kunnianosoituksia jollain erityisalalla kuten urheilussa ja toiseksi, millaisin menettelyin niitä seikkoja tulisi punnita.

Sijoituksin mitattu urheilumenestys on melko yksiselitteinen kriteeri, mutta kuinka laajalti tulisi tarkastella henkilön yleisempää kelpoisuutta ja kunnollisuutta harkittaessa, onko hän kelpoinen vaikkapa ehdolle vuoden valmentajaksi tai urheilijaksi?

Kyseenalaistuksen tässä aiheuttanut valmentajan väitetty ankaruus tai jopa julmuus alaikäisiä urheilijoita kohtaan on vielä lähellä itse urheilua liikkuva seikka, mutta urheilumenestyjä voi toki herättää pahennusta muutenkin. Kuinka laajalti tulisi huomioida moraalisesti paheksuttavat seikat, vaikka ne eivät ylittäisi mitään sanktiokynnystä?

Kuten I-medioiden urheilun toimituspäällikkö Minna Kallasvuo Twitterissä totesi: Kymmenen vuotta sitten tästä tai vastaavasta ehdokkaasta ei olisi edes spekuloitu. Nyt urheilun ja huippu-urheilun tekemisen konteksti on muuttumassa.

Entä, jos urheilumenestyjä on laiminlyönyt tai kohdellut julmasti perheenjäseniään? On päihteiden väärinkäyttäjä? Velkaantunut vastuuttomasti? Nähty persujen marssilla? Rehvastellut epäekologisella elämäntavalla kuten isoilla autoillaan tai pihvien grillaamisellaan?

Entä miten epäeettinen toiminta tulisi todeta, jotta se voitaisiin katsoa perusteeksi katsoa henkilö kelvottomaksi saamaan huomionosoitusta? Vaikkapa täytäntöönpanokelpoinen päätös syyllistymisestä rikokseen tai vakavaan urheilun sääntöjen rikkomiseen kuten dopingiin varmaankin olisi sellainen.

Nyt puheena olevassa tapauksessahan valmentajaa ei ole tuomittu tai edes syytetty missään urheilun instanssissa, ja tietääkseni seura on katsonut hänet edelleenkin päteväksi ja sopivaksi jatkamaan tehtävässään nuorten urheilijoiden valmentajana.

On toki sinällään loogista, että juuri urheilutoimittajat pitävät urheilutoimittajien esittämää näyttöä painavana, mutta kuinka oikeudenmukainen toimija on media toimiessaan samaan aikaan syyttäjänä ja tuomarina? Riittäisikö mediassa esitetty väite tai vihjaus väärintekemisestä perusteeksi henkilön hyljeksimiselle?

Palaamme toki jälleen alkuun: tässä kyse on kaikkinensa vain urheilutoimittajien keskinäisestä näkemyksestä.

Ilmiö on kuitenkin mielenkiintoinen myös sikäli, että julkisuudessa vaikuttaa siltä kuin myös erinäisissä työ- ja muissa tehtävissä olisi alettu perata ihmisten mainetta ja mielipiteitä ohi varsinaisen ydinasiaan liittyvän pätevyyden.

(Valmentaja-asiaan liittyy vielä liiton puheenjohtajan eräitä ilmeisesti heikosti harkittuja julkisia kommentteja, mutta ne jätän järjestön jäsenten väiteltäviksi kun en ole urheilutoimittaja.)

Ristiriidan tunne

Suomea ansiokkaasti Pohjois-Amerikan huippuliigassa edustava koripalloilija kertoo kampanjassa lopettaneensa punaisen lihan syömisen. Hän puhuu ilmastonmuutosta vastaan ja kehottaa seuraajiaan tekemään vastuullisia valintoja, maan päälehti kertoo.

Samaan aikaan hänen työnsä on matkustamista ympäri mannerta. Erään tilaston, jota en ole sen kummemmin tarkistanut, mukaan suomalaistähden joukkueen kauden matkamailit vuonna 2014 olivat 39 108. Enimmäkseen lentokoneella, oletan.

Tähden kannanotto kuitenkin nostaa ilmastoasiaa esiin, minua muistutetaan. Ja että monet häntä ihailevat saattavat alkaa tämän vuoksi tehdä viisaampia valintoja.

Saattaa olla, ja toivottavasti.

Silti jää ristiriidan tunne. Ja tunne, että urheilussa, jonka apparaattia itsekin poljen, on helppo antaa huolestuneita lausuntoja ja tehdä pieniä helppoja ympäristötekoja mutta jättää ne isot tekemättä. Tuhannet joukkueet, formula-autot, hevoset ja kiertueet lentelevät edelleen ympäri maailmaa, jäähallit jäähtyvät ja jalkapallohallit keskellä aavikkopätsejä valmistaudutaan viilentämään MM-kisoja varten.

Babylon Berlin

Ei Babylon Berlin ihan Tannbach ollut mutta tällaiselle Saksan lähihistoriasta kiinnostuneelle riittävän kiinnostava näykkimään viikon yöunet alimittaisiksi. Vaikka erinäiset toimintakohtaukset olivatkin kuin Tinttiä lukisi.

Sen verran hyvin nivottu Weimarin tasavallan kuohuviin vaiheisiin, että oli käytävä kertaamaan niitä verkosta ja oman hyllyn historiankirjoista.

Erikseen mainittava 16-osaisen sarjan kakkosjaksossa nähty Psycho Nikorosin hypnoottinen show, joka on katsottava yhä uudelleen ja jonka kappale jumittuu korvamadoksi. Samassa Marlene Dietrich, Screaming Lord Byron, Sally Bowles, Hildegard Knef ja Dessaussa jossain Gropius ja Kandinsky. Ja vielä Zarah Leander ja Frankie goes to Hollywood, mainitsi joku.

Pikkusilppua

...näin opiskelijana mietin, miksei peruskoulussa pureuduta enempää arkisiin käytännön asioihin, kuten esimerkiksi siihen miten verotus toimii.

Sanoo Tampereen yliopiston opiskelija Ylen jutussa. Vastikään kuopuksen päntätessä yhteiskuntaopin kokeeseen ihmettelin, kuinka perusteellisesti niille nykyään verotuksestakin puhutaan. Ei meidän aikoinamme vain. Tai ehkä olen vain unohtanut. Ehkä haastateltukin on.

Miksi jalkapallomaajoukkueen kannattajat pillastuivat, pettyivät ja jopa suuttuivat Alexander Ringin, 27, lopettamispäätöksestä, pohjustaa maan paras jalkapallotoimittaja Ari Virtanen kolumninsa Helsingin Sanomissa.

Pettyivätkö ja suuttuivatko? Itse en ole vielä osunut tormäämään yhteenkään sensuuntaiseen puheenvuoroon. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettei sellaisia olisi. Mutta nykyään törmään yhä useammin kolumneihin, joissa vastustetaan tai analysoidaan jotain suurena ja laajalle levinneenä esitettävää ilmiötä, josta en itse ole kuullutkaan.

Maailma nopeutuu ja pirstaloituu, sitä se kai on.

Keskeneräisiä ajatuksia: Miksi pitäisi

Itse en muista kuulleeni Eero Hyökyvirrasta ennen, mutten olekaan niin sisällä jalkapallossa. Sen verran lupaava nimi hän kotimaisessa skenessä ilmeisesti kuitenkin oli, että uutinen hänen päätöksestään päättää tavoitteelllinen ura lajissa herätti keskustelua.

Yksi ansiokas kommenttikirjoitus aiheesta päättyy keskeiseen kysymykseen:

Suurin ja edelleen avoimeksi jäävä kysymys minkä Hyökyvirran ratkaisu nostaa jälleen kerran esille onkin: kuinka saada urheilun arvostus sille tasolle, että nuori tai vähän vanhempikin, valitsee ennemmin sen kuin helpommalta tuntuvan “normaalin” elämän. Ja tähän kysymykseen suomalaisen huippu-urheilun, niin jalkapallossa, kuin lajirajoista riippumatta, tulisi pystyä löytämään mahdollisimman hyvä vastaus.

Urheilupiireissä dogmi on tietenkin, että huippu-urheilu on tärkeää ja mahdollisimman moni potentiaalia omaava nuori ihminen tulisi saada panostamaan siihen.

Mutta entä jos dogmi kyseenalaistettaisiin? Miksi urheilun arvostus tulisi saada sille tasolle, että nuori valitsisi mieluummin urheilu-uran kuin "normaalin elämän"? Keiden toiveita ja haaveita hän silloin toteuttaisi?

Viivoja vedessä

Yksi Lindgrenin ja Sihvosen radio-ohjelman vakioaiheista on, kuuluuko politiikka urheiluun. Taannoin siinä kohdin, kun yksi ja toinenkin saksalainen jalkapalloseura kuuluu ilmoittaneen, etteivät muuatta kiisteltyä etenkin maan itäosissa suosittua puoluetta kannattavat henkilöt ole tervetulleita heidän otteluihinsa.

Molemmat luokitellevat itsensä jonkinlaisiksi vasemmistoliberaaleiksi, mutta väittelyosuudessa heidän kuuluu olla eri mieltä. Nyt perusteli toinen, että etenkin saksalaisten luulisi tietävän, kuinka tärkeää on julistaa ihmisoikeuksia. Ja toinen, että etenkin saksalaisten luulisi tietävän, kuinka vaarallista on luokitella kanssakansalaisia oikeisiin ja vääriin.

Missä menee politiikan ja yksiselitteisesti oikean tai väärän raja?

Sopivasti perään putkahti julkisuuteen muuan koulumaailmaan sijoittunut somekohu, joka kaikenlaisen epäolennaisemman takaa sai miettimään, mitä pilteille koulussa opetetaan. Tottahan toki jonkinlaisia arvoja, kutsuttiin sitä sitten indoktrinaatioksi tai ei. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa, jota kurkkasin,  on arvot määritelty juuri niin väljän mukavasti kuin arvelinkin, ja jostain opetuksen rivien väleistä vilkkuivat ainakin meidän kouluaikoinamme myös opettajien henkilökohtaiset näkemykset.

Mutta kysymys sielläkin sama: Missä menee politiikan ja yksiselitteisesti oikean tai väärän raja?

Ihminen ja huippu-urheilijan mitta

Tuo on saatava, ilmoittivat luistelijattaret heti kuullessaan Kiira Korven muistelmien ilmestymisestä. Kampin Suomalainen oli sopivasti vieressä, ja siellä uutuutta komeilikin pinoissa.

Ehdin itse lukea ensimmäisenä luistelijatarten ollessa jäällä ja nukkumassa, ja tekstiä sopi sovitella omaan tähän ikään syntyneeseen urheilun maailmankuvaan.

Ihminen kasvamassa omaksi itsekseen, kuten tavataan epätäsmällisesti sanoa, voisi olla yksi tiivistys. Ja ihminen ja urheilija suhteessa valmentajiinsa, kilpakumppaneihin ja läheisiinsä, voisi olla toinen.

Ja ihmisen kasvamisen itsekseen ja huippu-urheilun eetoksen välinen jännite ehkä kaikkein mielenkiintoisimpana. Urheilussa pitää olla vahva, positiivinen, energinen ja itsevarma. Vaikkei aina olisikaan. Äärimmillään voi alkaa epäillä omia fyysisiä tuntemuksiaankin: sattuuko oikeasti vai kuvittelenko vain. Jos ihminen ei osaa tai ehdi tai saa / uskalla pohtia eikä valmentaja oikeasti kysyä, miltä tuntuu, urheilijan ja urheilun vaatimusten välinen jännite voi kasvaa repiväksi.

Kiira Korpi on aiheen kanssa julkisuudessa, koska menestyi ja oli oman kertomansa mukaan taipuvainen ahdistuneisuuteen. Mielenkiintoisinta on kuitenkin, että samat jännitteet taitavat löytyä eri suuruisina kaikkialta, missä urheillaan tavoitteellisesti.

"Urheilun eetosta" googlaamalla löytyi myös kiintoisa väitös "Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa - Eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa". Yhtenä mahdollisena jaotteluna työn eetos, menestyksen eetos, virtuositeetin eetos, hauskuuden eetos ja huolenpidon eetos, jotka kaikki urheiluun nivoutuvat.

Kirjasta revityt seurapiiritarinat sitten erikseen.
- - -
Ja Ilta-Sanomien mestarillinen kyky rakentaa "ristiriita" ja lypsää siitä sitten jopa sarja juttuja:

1. Kysytään kommenttia kirjan sisällöstä Taitoluisteluliiton entiseltä puheenjohtajalta. Joka ei ollut lukenut kirjaa mutta kommentoi toimittajan siitä kertoman perusteella, on jutussa myöhemmällä lisäyksellä myönnetty.
2. ...en ihan ymmärrä, onko tämä mielipiteisiin vaikuttaminen paras tapa edetä, entinen puheenjohtaja varovasti kommentoi.
3. Jes, meillä on jotain, mitä voi väittää ristiriidaksi. Seuraavaksi siis juttu "Kiira Korpi joutui kritiikin kohteeksi – entinen kilpakumppani puolustaa: ”Hyssyttely ei auta mitään”"
4. Yksi juttu saadaan kulmalla "Näin Korpi vastaa kritiikkiin".
5. Kirsikaksi kakkuun kommenttijuttu, jonka mukaan "Kiira Korpi on saanut osin käsittämätöntä kritiikkiä kirjastaan" ja "Lajin maine onkin yhtäkkiä tärkeämpi kuin urheilijan hyvinvointi!"

Bravo.