Selälleen syöksyyn

Mistä lie lapsena nähdystä filmistä jäänyt kauniina näkynä mieleen tuollainen Stuka-jono, joka heittäytyy selälleen ja edelleen pommitussyöksyyn.

Vaan hyvin on korkea tuo pilvi, jonka pommi tekköö, sanoi Määttä.

Kummi on kaunis sana

Parin repliikin mittaisen Twitter-keskustelun jälkeen jäin miettimään, mikä tässä uutisessa kulttuurikummeista ärsyttää.

Se kai, että olen näkevinäni lämpöisen pehmoisen pörröistä ristiriidattomuutta huokuvassa tekstissä kieroutta, tekopyhyyttä ja lukijan tyhmänä pitämistä.

Ja kun mielikuvani tekijänoikeusjärjestöjen kohtuullisuudesta on päässyt jossakin kohdin tahriintumaan.

Lopuksi olisi yhteislaulua, mutta kun Teosto. Jonka tiedote tuonne näyttäisi loppukappaleesta päätellen copypeistatun.
- - -
Edit 28.syyskuuta: Aamun HS uutisoi aihetta vähän osaavammin sanoen muun muassa, että voihan heitä kutsua suoraan lobbaajiksikin.

Ja:

Toimitusjohtaja Katri Sipilä kertoo Teoston konkreettisia tavoitteita: yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu pitäisi ulottaa kaikkiin laitteisiin - - -.

Ei pitäisi.

Ja Petteri Järvisen tuore merkintä aiheesta.

Vuodenaikojen välissä

Tuuli jo terävä, ja aamulla käsivarsia palelee takinhihan vuorin painautuessa ihoa vasten.

Mutta lehdet vielä puissa, ja maatuvien lehtien tuoksusta vasta aavistus.

Tuhkarokko

Kuulostaapa dramaattiselta, kuinka Aamu-TV:n Aamutohtorissa puhutaan tuhkarokosta kuin keuhkorutosta.

Kun omassa lapsuudessa kaikki sairastivat tuhkarokon jossain vaiheessa ja se merkitsi käytännössä muutaman päivän poissaoloa koulusta.

Tähän tapaan kai joku wanhus on joskus kirjoittanut isorokostakin.

Köyhän miehen New York

Pienikokoinen nainen vihreiksi maalatuin kasvoin ja vihreä Shrek-korvainen pipo päässä söi hampurilaista liikennevaloissa Forumin kulmalla. Kukaan ei tuijottanut.

Sammakkomies märkäpukuineen ja räpylöineen ylitti kadun Alepan kulmalla ilman asiaankuuluvaa polttariseuruetta ympärillä. Kukaan ei tuijottanut.

Asioiden heikkoja yhteyksiä

Painoin tähtimoottorin käynnistintä, potkuri alkoi ottaa kierroksia ja pöllyttää lunta samoin kuin edessäni kahden muun FW-190:n. Lisää kaasua: kone alkoi täristä mutta pysyi pyöräjarrulla paikoillaan. Pientä kampeamista oikeaan, sen sai korjattua sivuperäsimellä.

Kentän ilmatorjunta avasi tulen samalla kun kiihdytin lumipilven läpi nousuun ja loputtoman aron ylle. Laskutelineet sisään, siivekkeet. Kaarto oikeaan, jonne viholliskoneet olivat suhahtaneet.

Muutaman tehottomasti kaukaa ampumani sarjan jälkeen aseveljet olivat tuhonneet kentälle hyökkäävän IL-2-lentueen, käänsin kurssille 180 astetta ja nousin 900 metriin.

Kaksi punakonetta lähestyi matalalla idästä ja kaarsi kentän suuntaan, pudottauduin perään hillityllä kaarrolla. Ei kiirettä, rauhallinen lähestyminen. Etäisyyden huvettua 550 metriin sormi laukaisunapille ja tulenavaus. FW:n 20-millisen tykin kranaatit aloittivat matkansa, toisessa päässä välähteli ja savusi kun viholliskoneesta irtosi osia. Ensimmäisen kieppuessa kohti lumista maata ajoin etäisyyden toiseen kiinni ja avasin tulen vielä lähempää. Sama vaikutus, ja yhtäkkiä IL-2 melkein kuin pysähtyi ilmassa oikean siiven taittuessa irti. Iskemä maassa vilahtaessani yli ja kaartaessani suuntaan 60 astetta lähestymistä varten.

Mutta se oli vain tietokonepeli. Oikeassa elämässä faija-vainaa muisteli, miten Kannaksella oli kiire ilmasuojaan kun Stormoviikit ilmestyivät horisonttiin.

Olisiko tässä aavistus virtuaalisen revanssin tuntoja? En tiedä.

Maitopurkin hinta

Suomalaisia huijataan ruoan hinnassa, kertoo kirja.  Ruoka ei ole Suomessa kokonaisuutena arvioiden kallista, kertoo kaupan alan julkaisema tutkimus.

Menipä rahaa vaikken ostanut juuri mitään, tuntuu kun tulen kulman Alepasta ruokakassia kantaen. Olipa halpaa, vaikka ostin noin paljon, tuntuu kun tulen Kampin Lidlistä ruokaostoksilta.

Note to self: Tee näiden välillä kunnon hintavertailu tuotteista, joita säännöllisesti ostat. Ja sitten pitäisi vielä huomioida ne bonusroposet.

Kuulokkeet korville ja voimakkuutta

Kunnes tämäkin varmaan palvelusta poistetaan.

(Ääniraidan palauttama muisto vuodelta noin 1982: Juhlien lopuksi aamuyöllä himmeissä valoissa keittiön pöydän ääressä kun kaikki sanat on jo sanottu ja jäljellä on enää giniä ja roséviiniä.)

Kaksi kaupunkia

Ensin sitä kävelee Tampereella Kalevasta asemalle. Teinejä kulkee iltayössä siideritölkit kourassa, neitonen soittaa kadulla kaverille varmistaakseen, missä talossa ne kotibileet ovat, puheensorina kaikuu täpötäydeltä terassilta Tullikamarin kulmilla.

Junamatkaa myöhemmin iltayö on edelleen kesken Helsingissä. Asema-aukiolla tungeksitaan, Marskin patsasta vastapäätä kaksi jopopoikaa komentaa kaveria kyytiin koska lähdetään hoitamaan jostain muijia, jazz tulvii Storyvillestä terassin ihmispaljouteen, Jaskan grillillä velloo jono.

Etäisyydet lyhenevät.

Multilan lähteestä

Kentän laidalle ilmestyi kaksi missiä näytekasseineen: Saisiko joukkueelle olla uudenlaista lähdevettä? Siis lähdevettä, varmisti valmentaja? Juu, maustettua lähdevettä.

Mikäs siinä. Tölkit kelpasivat kaikille paikalle osuneille, maku oli raikas ja tyhjät vietiin asianmukaisesti roskiin.

Juotuani vilkaisin vielä, millä GetOn-lähdevesipohjainen juoma oli maustettu.

Ainesosat: Lähdevesi, glukoosi, sokeri, maltodekstriini (maissi), natriumkloridi, aromit, natriumsitraatti, happamuudensäätöaineet (sitruunahappo), kaliumkloridi, säilöntäaine (omenahappo), glukonodeltalaktoni, kalsiumlaktaatti, C-vitamiini, magnesiumkarbonaatti. Energiaa 100 millilitrassa 114 kJ.

Missä olit, kun

1. 11.9.2001: Ainoa kerta, kun olen seissyt TV:n ääressä suu auki tajuamatta edes riisua takkia
2. Estonia
3. Lapuan patruunatehtaan räjähdys
4. Konginkankaan bussiturma
5. Tehtaankadun poliisimurhat
6. Jumbojettien törmäys Teneriffalla

Nokinen moottori Volgan rantatöyräällä

Hetken tuijotin YLEn ruotsinkielisen urheilutoimituksen Facebook-päivitystä uskomatta sitä todeksi. Sitten aloin klikkailla muihin lähteisiin Lokomotiv Jaroslavlin lentoturmasta. Tweetdeck ei ollut ollut auki, siksi en nähnyt tätä uutista ensimmäisenä sieltä.

Twitter-virta kuvastaa monia rinnakkaistodellisuuksia. Karskit kiekkotoimittajat sanattomiksi liikuttuneina, heti alla kauempana urheilusta olevan tweettaajan iloista lörpöttelyä päivän pienistä asioista.

Kymmenien huippu-urheilijoiden yhtäaikainen kuolema on iso uutinen. Ehkei sitä pitäisikään verrata samaan määrään vaikkapa irakilaisen torin autopommin uhreja.

Tiedot itse tapahtumasta vielä vähäisehköt ja tavanomaisen ristiriitaiset. Kiitoradan päässä, kahden kilometrin päässä kentästä, räjähdys ilmassa, osuma antenneihin, mastoon, vikaa renkaissa, laskutelineissä, liian lyhyt lähtökiito, epätavallisen pitkä lähtökiito, liekkejä ennen putoamista, liekkejä sen jälkeen, hajoaminen ilmassa, maassa. Mistä erinäiset mediat tiesivät jo sanoa onnettomuuden "todennäköisesti" johtuneen teknisestä viasta? Jostain palasi mieleen Spanair 5022. Mutta samantapaisempi tapaus on Kiinasta.

Ihminen herää aamulla, nousee ylös ja pesee hampaansa tietämättä tekevänsä sen viimeisen kerran.

Hannu Raittila: Miesvahvuus

Avausnovelli imaisee lukemaan: Uuden vuosituhannen mediamiehet ja puoliperinteinen sotilasorganisaatio yrittävät sopeutua toisiinsa kertausharjoituksissa luolan uumenissa.

Päättelimme, että kova tuliryöppy olisi taktisestikin oikeaoppinen toimenpide rynnäkön torjunnassa. Perälä vakuutti, että niin tehdään kaikissa leffoissa ja sarjakuvissa ja videopeleissä.

Välipalat liukuvat vähän ohi, paitsi satelliittien ja tietokoneen käskyttämä rekkamies, joka tavoittaa aika paljon.

Päätöstarina Kotia päin tästä päällimmäiseksi mieleen jää, Jäniksen vuoden harmaankaru pikkuserkku. ATK-päällikkö vaeltaa, soutaa menneeseen aikaan tai siihen, mitä siitä lenkottaa jäljellä. Saranasukupolvi, on kirjoitettu, joka vielä osasi lypsää lehmän mutta myös surffata netissä. Miehemme osaa kalastaa, metsästää, valmistaa saaliinsa ruoaksi ja ilmeisesti viljellä maatakin. Haaverin sattuessa sivistys ja maailma ovat kaukana kuin aution saaren Tom Hanksilla, mutta vähitellen miehemme selviää, vai selviääkö lopulta sittenkään. Ehkei menneeseen sitten kuitenkaan ole mahdollista paeta.

Ja isäthän ne jokaisella pellonkulmalla mulkoilevat, edelliset sukupolvet. Ja heissä sota tai ainakin pula. Syö paskas, sanoi Immu.

Havainto idullaan

Erkki Perälä kirjoittaa Facebook-muistiinpanossaan jostain, mitä muuan Jussi Halla-aho on sanonut. Itse asian vierestä pistää silmään tämä:  

Provokatiivinen retoriikka on Halla-aholle usein eräänlaista postmodernia leikittelyä, mikä menee suurelta osalta hänen kannattajistaan ohi.

Useita Halla-ahon blogimerkintöjä silmäilleenä olen miettinyt, käyttävätkö Halla-aho ja toinen samantyylinen pisteliäs kirjoittaja Kokkarinen kieltä jotenkin eri tavalla kuin poliittisesti korrekti enemmistö. Kumpikin tuntuu käsittelevän asioita ja käsitteitä kuin jonkinlaisia matemaattisia lausekkeita ja nauttivan erityisesti ristiriidoista päästessään osoittamaan, että vastapuolen argumentit johtavat loogisesti tulokseen, jonka mukaan A on eri kuin A. Samalla he käyttävät monia sanoja tavalla, joka arvatenkin vaikuttaa peruslukijasta julmalta ja sydämettömältä.

Kun en ole kielentutkija enkä matemaatikko, heitän tämän vain ujona havainnon ituna. Ehkä joku jossain on jo käsitellyt aihetta hyvinkin etevästi.

Eräitä amerikkalaisia taistelussa Englannista

Saksalaisten muistelmien pinon jälkeen Alex Kershaw'n Vieraalla taivaalla (The Few) oli jotenkin kuin Ilmojen Korkeajännitys.

Rosvo-sanan ja vastaavien käytöstä se tunne varmaan tuli. Ja ristiretkitunnelma vallitsi muutenkin läntisen sivistyksen taistellessa hassun pienen viiksekkään miehen komentamaa itäisten goottien barbaarilaumaa vastaan.

Ja olivathan Churchillin uljaimmat kuuluisat sananparret uljaita.

Let us therefore brace ourselves to our duties, and so bear ourselves that, if the British Empire and its Commonwealth lasts for a thousand years, men will still say, “This was their finest hour!”

Ensimmäiset kuvatuista salaa Eurooppaan taistelemaan lähteneistä amerikkalaisista olivat matkalla Suomen talvisotaan, joka kuitenkin loppui kesken. Ranskan alkukesän 1940 perääntymiskaaokseen he ehtivät, lentääkseen maailman hienoimmilla lentokoneilla vaikka sitten henkensä kaupalla.

Olivat motiivit alkujaan mitkä tahansa, heidät muistettiin henkensä Britannian puolesta uhranneina.

Osa jäi lopulta sekunniksi liikaa Messerschmittin tykkien tai konekiväärien ulottuville. Ja yksi Stukan taka-ampujan, lentääkseen sitten pätsiksi leimahtaneen koneensa tukikohtaan ja kuollakseen karmaiseviin palovammoihinsa seuraavana päivänä sairaalassa. Juuri kun ehdin ihmetellä onnettomuuksien vähäisyyttä, kerrottiin niistäkin. Kohtalokas yhteentörmäys muodostelmalennossa, syöksy 800 kilometrin tuntinopeudella mereen happijärjestelmän ehkä petettyä, yllättävä joutuminen pilvimassaan ja iskeytyminen maahan.

Aina aprikoituttava taistelutilanteen henkinen paine, jota tämäkään kirja ei puolin eikä toisin salaillut. RAF:n ja Luftwaffen lentäjät, jotka jännityksestä oksentavat aamiaisensa ennen koneeseen nousua, yrittävät saada holtittomasti loukkua lyövät polvensa kuriin ohjaamossa, hukuttavat pelkonsa pulloon, pyörivät yönsä kylmässä hiessä tai löytyvät laskeutumisen jälkeen ohjaamosta huohottamasta silmät selällään suu vaahtoa pursuten tai uupumuksesta nukahtaneina.

Syyskuun ensimmäinen

Ulko-ovesta kadulle astuessa tuntui tuuli iholla. Pitkien housujen aika saattaa olla lähestymässä.

Sumun häivähdys, joka syveni kortteli korttelilta merelle päin. Väinämöisenkadulla jo sakeaa, mäkeä alas kentälle harmauteen.

Mecklun toinen kaista täynnä kaivinkoneita ja pakettiautoja. Topparoikka näytti ahkeroivan ratikkakiskojen kohdalla, kaapelitöitähän alueella on viime päivinä tehty. Ja toisaalla kaupungissa myös.