Kirkasta kuulasta kohti

Kylmyys oli taittanut Paloheinän polkujen imelänpaksua syksyisen metsän tuoksua. Pohjoisessa pakkasherra polun pohjat kovettaa, lauloi aikanaan Kolmas nainen, ja samaa saattoi havaita tälläkin leveysasteella.

Hämärä sakeni pimeäksi, valo tiivistyi keltaiseksi viivaksi horisontin ja tumman pilvikerroksen välissä. Lamput ylhäällä polkujen varrella syttyivät.

Vierestä ampaisi jänis vauhtiin, talviväreissä jo.

Treenaajaa odotellessa vielä jäähallin kahvilassa pieni pahvikupillinen. Kaukalossa siniset ja punaiset polkivat loppuluisteluaan. Kävi kateeksi.

Medianurkka

Enbuske näyttää HS:n kolumnillaan taas, miten kirjoitetaan mielenkiintoisesti ja tullaan menestyväksi toimittajaksi.

Mutta en nyt vaihteeksi tuosta politiikkapuolesta vaan nimenomaan perspektiivistä. Että ne itseä kiinnostavat asiat tuntuvat meistä jokaisesta isoilta ja tärkeiltä. Ja sitten saadaan ihmettelyjä, miksi milloin minkäkin asian merkitystä "ei Suomessa ymmärretä" ja on "jäänyt lapsipuolen asemaan" ja ennen kaikkea "vaille riittävää rahoitusta".
- - - - -
Roope Mokan vääränlaisia liberaaleja suomiva teksti on sinällään useamman lukukerran arvoinen, mutta erikseen pistivät silmään ilmaisut Maamme keskeisiä arvoja on ja suomalaisuuden suuret tarinat. Luulin uuden sukupolven jo kieltäneen moisten käyttämisen argumenteissa, mutta ehkä kielto koskeekin vain pahoja konservatiiveja.
- - -
HBL:n toimittajan tweetti on välineelle ominaista ironiaa ja nokkelointia, mutta vainko niitä?

Med tanke på att staten USA dagligen mördar hundratals människor tycker jag inte att 16 dödsoffer på västkusten låter så farligt.

Menneen maailman eleganssia Jätkäsaaressa

TV-kamerat kaukana valtuustoista

Uutismielessä kuntavaalit 2012 jäivät tussahdukseksi kun oikeastaan mikään ei liikahtanut. Yksi isoja odottanut puoluepamppu peitteli huonosti pettymystään, rivi muita vieressä helpotuksen huokaustaan.

Kuntalaisena jäi päällimmäiseksi tunne, että julkisuus kohdistui aivan väärään paikkaan. Paikalliset vaalit, paikalliset ehdokkaat ja paikalliset asiat, mutta otsikoissa keskityttiin toissijaiseen asiaan: koko maan prosentteihin ja niiden muutoksiin. (Toki virrassani korostuivat ehkä liikaakin juuri valtakunnalliset viestimet).

Asiaa Twitterissä:

@Petri_Koo: YLE:n #kuntavaalit-tulosseuranta pitäisi järjestää alueuutiset-tyyliin. Enemmän paikallisuutta. Samoin vaalitentit.

Jossain Helsingissä, kaukana, kaukana valtuustojen arjesta ovat TV-studiot. Siellä siristelevät kirkkaissa valoissa silmiään puoluejohtajat harjoiteltuine hymyineen ja ulkoa opeteltuine fraaseineen vakuuttamassa, että juuri me saimme kansan luottamuksen. Ääriesimerkkinä Katainen. Miesparka näyttää päivä päivältä enemmän muoviselta poliitikkonukelta, jonka uumenista kuuluu mainostoimiston suunnittelemia äänitteitä. Vaikka sisällä lienee myös vaikeiden asioiden kanssa raatava ihminen.

Asetelman uhreja. Nokkelaa onelineria otsikkoon etsivien tiedotusvälineiden ja meidän somehörhöjen, joiden myös on helpompi jauhaa pamppujen  ilmeistä kuin kuntien mutkikkaista asioista.

Entäpä äänestysprosentti ja (perinteisen) demokraattisen järjestelmän legitimiteetti?
- - - - -
Lisäys: Jyrki Kasvi: Sote, sote, sote!

Voi vihreältäkin tulla joskus lujaa asiaa. Kun niin käy, asialla on silmiinpistävän usein Kasvi tai Soininvaara.

Päivän tyhmä kysymys

Miksi vaaleista puhutaan ikään kuin äänestäjä olisi valitsemassa, mille puolueelle on antamassa yksinvallan?

Eikö äänestäjä pikemminkin ole tyrkkäämässä joka tapauksessa yhdessä tehtäviä päätöksiä millipiirun verran haluamaansa suuntaan?

Paloheinästä kohti kotia

Iske ja murra

Pelaaminen innosti perheen miehet kaivamaan lisätietoja aiheesta.

(Yrjö Jylhän koko teksti)

Muistiin tiivistelmä pikaisesta keskustelusta

Kanavat lisäntyvät ja informaatiohyöky levenee, mutta yhä harvempi haluaa maksaa journalismiksi kutsutusta työstä. Yrityksillä, järjestöillä ja muilla asiansa näkyviin mielivillä halua on, joten ehkä meillä on 10 vuoden päästä toimittajien sijasta tiedottajia.

Samalla tietenkin vastuu tiedon uskottavuudesta siirtyy kuulijalle. Nykyistäkin enemmän, siis.

Verkossa ihmisten on entistä helpompi vertailla kuulemaansa, joten kriittisyys helpottuu. Mutta samaan aikaan jakaudumme mikroyleisöihin, joissa on aina vain helpompi valikoida vastaanotettavakseen vain itselle mieluista ja itseä kiinnostavaa asiaa.

Pahamaineinen Nazisin taistelu

Uutistoimisto AP: "Her newfound fame helped her find the grave of her father, who disappeared while fighting the Nazis in 1942."

MTV3:n suomennos aiheesta on mielenkiintoinen ja pistää miettimään, missä menee ymmärrettävän lapsuksen ja jonkin perustavampaa laatua olevan ongelman raja.

Laukaus pimeässä

Asema-aukion Sokoksen alakerran McDonald's keskiviikkona iltapäivällä.

Vessaan pääsee kuitista löytyvällä koodilla, mutta sisäpuolella on pimeää. Säkkipimeää, jossa ei näe edes omaa sormeaan viiden sentin päästä.

Väkeä kertyy, ja joviaali puheensorina alkaa pulputa kahdella kielellä. Kännyköitä kaivellaan taskuista valonlähteiksi, kosketusnäytön kelmeässä kajossa hahmottaa eriön puolella pöntönkin.

Joku pitää käytävään johtavaa ovea auki, että muut näkevät pestä kätensä ulkoa kajastavissa säteissä. Tai siis vedessä.

Juu, tiedossa, meillä on nyt vähän ongelmia valon kanssa, työntekijätär myöntää.

Ikuisia viisauksia

Kaikilla on ihmisarvonsa. Välillä kannattaa mennä kiireen ja hässäkän keskeltä vaikka luontoon rauhoittumaan. Mutkikkaat sanat eivät takaa, että sisältö on viisasta.

No shit, Sherlock.

Sosiaalisen median virrassa törmää näihin elämän(ja business-)ohjeblogeihin, juuri sellaisiin, joita blogien pitää konsulttien mielestä olla. Niissä tapaa olla ammattivalokuvaajan ottama hymyilevää kirjoittajaa esittävä potretti, ja kirjoittajalla on yleensä tarjolla kirjoja tai koulutuksia aiheesta.

Sitten toiset samanmoiset levittävät linkkiä ja sanovat, että olipa viisasta.

Itselle tulee semmoinen kiusaantunut tunne, että hetkinen, minähän luin kaikki nämä samat viisaudet jo 70-luvulla Valituista Paloista. kuten että voisitko ottaa tuon vaikean sanan takaisin ja korvata sen muutamalla tutummalla, viisas isoisä pyysi uusista opeistaan innostuneelta collegepojaltaan. Ja oppimattoman työmiehen tullessa illalliselle tahdikas isä vei sen työmiehen tavoin ruokansa suuhun haarukan sijasta veitsellä, jottei vieras tuntisi oloaan kiusaantuneeksi.

Dale Carnegieta en ole lukenut vuosikymmeniin, mutta hän saattoi kirjata samat ohjeet jo 30-luvulla. Ja näissä oikeanlaisissa blogeissahan oppeja tuleekin pönkittää siteerauksilla jonkun amerikkalaisen alan auktoriteetin kirjoista.

Vaikka mikäs siinä. Ihan viisaita asioitahan noissa yleensä luetellaan. Ja koko ajan syntyy uusia sukupolvia, jotka eivät ole lukeneet niitä edellisillä kierroksilla.

Aurinko ja merituuli

Jäähallikahvit

Elokuvanurkka

Tänään juhlitaan 50 vuotta Bond-elokuvia, sanottiin radiossa.

Sen kunniaksi elokuvien mieleenjääneimmät naishahmot:

1. "Natalya Simonova" (Golden eye)
2. "Anya Amasova" (The spy who loved me)
3. "Naomi" (The spy who loved me)
4. "Kara Milovy" (Living daylights)
5. "Miranda Frost" (Die another day)

Korvapuusti ja pokasaha

Sosiaalisessa mediassa oppii kaikenlaista. Kuten että eilen oli korvapuustipäivä, Kanelbullens dag. Ruotsalaisia hömpötyksiä, tweettasi muuan, mutta ystävällisesti.

Mistä tuli mieleen, että suomen kieleenkin pitäisi saada sellaisia asioita kuin mys ja mums, joissa on elämästä nauttimista ilman syyllisyyttä. Suomeksi samoissa asioissa kummittelee mukana tunne, että nytkin pitäisi seistä nivusia myöten hangessa pätkimässä pokasahalla jäätynyttä propsia perkele.

Kuten lukija on huomannut, minua mietityttävät "suomalaisuuden", "ruotsalaisuuden" ja "suomenruotsalaisuuden" mentaliteettien vaikeasti sanoiksi puettavat pienet erot.

Asiaa sivuaa myös Peppe Öhmanin blogimerkintä, johon hän kutsui  ihmisiä kertomaan "Suomessa puhutaan suomea" -kokemuksista. Ääliöitä on toki kaikkialla ja itsekin olen saanut kuulla vinoja kommentteja esimerkiksi puhuttuani Savossa stadin slangia tai Ruotsissa suomea, mutta silti. Mielenkiintoista tuo, kuinka (jotkut, monet?) suomenruotsalaiset kokevat kielellisen elintilansa tässä maassa kapenevan.

Hätäpäiden kalinaa: Hallitus heikentää lasten kielitaitoa

Koko tätä ajatusten tippaleipää täydentäköön itse vasta nyt löytämäni Solsidan. Parturi ruotsinkielisenä osasi suositella, ja kannatti katsoa kaikki verkosta löytyneet jaksot.

Ja blogiin ajatukset on kirjoitettava keskeneräisinä, muistutti, muistaakseni, blogilegenda Tommi Perkola.

Kuulen kaupungin kohinan, lauloi Akimof

Iltapäivällä

Poismenon virtuaalinen taso

Outoa lukea yhtenä päivänä jonkun tuoretta blogimerkintää ja sitten toisena päivänä kirjoittajan kuolleen.

Blogien ja muunkin sosiaalisen median yleistyessä sellaisesta tulee tietenkin aina vain yleisempää. 

Pitäisi kyllä itsekin koota sen päivän varalle jonkinlainen sitten kun -ohjeisto salasanoineen ja toimintamalleineen.