Ikuisia periaatteita

Kriiseistä ja konflikteista kiinnostuneena linkitän Takkirauta-blogin Sunzia aloittelijoille -sarjan. Osat yksi ja kaksi ja kolme kommentteineen.

Ja bonuksena vielä kommenttiketjussa vinkattu Ammattisotilas.

Naapuruushengessä

Autojaan aurausvalleista esiin kaivavat töölöläiset vetivät välillä henkeä lapioihinsa nojaillen. Osmo Soininvaaran blogimerkintäkin mainittiin.
- - -
Osa pysäköintipaikoista tulee talven ajaksi varata lumen varastointiin, jottei kaikkea tarvitse kärrätä pois, jo kuntavaaliteemanaan kalliimpaa asukaspysäköintiä vaatinut Soininvaara vaatii, ja se näyttääkin jo toteutuneen. Hän tahtoo tehdä auton pysäköimisestä kantakaupungissa niin kallista, että siihen on varaa vain rikkaimmilla. Pahat autot vähenisivät, ja samalla [niiden rikkaimpien] autoille olisi enemmän tilaa, vihreät nokkelasti muistuttavat.

Jollei suoraan aihetta käsittelevissä kirjoituksissa niin ainakin niiden kommenteissa toistuu säännöllisesti vielä implikaatio, että kaikki töölöläiset ovat rikkaita kermaperseitä.

Halla-aho, Soininvaara ja muut laskukonemaiset loogikot kuulostavat välillä sydämettömiltä, mutta suorapuheisuutta täytyy kunnioittaa. Etenkin politiikassa, jossa tapana on olla näennäisesti mieliksi kaikille.  Soininvaara ei pelkää myöntää, että esimerkiksi minun ei missään tapauksessa kannata äänestää ainakaan vihreitä.
 - - -
Kun oma auto oli saatu näkyviin, riitti voimia vielä auttaa ikämiestä, joka kadun toisella puolella kuori ajopeliään esiin pikkuruisella lapiolla.

(Kuvassa töölöläinen kadunvarsipaikka eilen keskipäivällä)

Tapanin siteeraus ja ihan eriä

Ravintola on sangen laadukas. Sen huomaa siitä, että ruokajuomaksi on tarjolla piimää ilman eri pyyntöä.

Hyvin sanottu.

Ja se elokuva vaivaa edelleen:

Intensiivinen keltainen

Waltz with Bashir oli juuri niin vaikuttava kuin minulle oli kerrottukin. Painostava, ahdistava ja intensiivinen, silti samalla analyyttinen.

Tummankeltainen paksun kuvottavan unen väri. Toistot ja kärjistykset toimivana tehokeinona. Siviili, ihminen, sotilaana, tulikasteessa, tositilanteessa. Syömässä sipsejä ja kuuntelemassa musiikkia, seuraavassa hetkessä elvyttämässä tarkka-ampujan tapaamaa vaununjohtajaa.

Rinnastus holokaustiin ja sen sivusta seuraajiin ja osittaisiin auttajiin. Kuka teki, tiesi mitä, ja kenen olisi pitänyt tehdä mitäkin.

Entä ovatko muistomme totta vai keksittyjä, jotta historiasta tulee johdonmukainen?

That was whoa material, sanoi Barry Beck yhdessä kirjassa.

Kujalla

Edistyneemmät tutut puhuvat verkossa joistain Netflixistä ja HBO:sta, joista saisi nähtäväksi lisää liikkuvaa kuvaa.

Ja itsellä kun kertyy nykyisiltä TV-kanaviltakin talteen enemmän mielenkiintoista nähtävää kuin sitten koskaan ehdin edes katsoa. Nytkin jonossa esimerkiksi Kuu, Kuninkaan puhe ja Waltz with Bashir.

Jokin yhtälössä mättää.

Alepan kassajonossa

Naisen seurassaan olleeseen mieheen luoma katse palautti pienen hakemisen jälkeen sanan, jota en ole toviin käyttänyt.

Suopea.

Nainen katsoi miestä suopeasti.
- - -
Aamuyön eläväisessä unessa oli tuttuja monelta ajalta ja lämmin tunnelma.

Tätä tämä

Takaisin preesensiin

Tuttu kuvio: Aivan liian lyhyen yön jälkeen piippaava puhelin, hotelliaamiainen vielä autiossa salissa, checkout. Katuvalojen loisteessa leijaa Oerlikonin talviaamuun suuriä märkiä hiutaleita. Niistä huolimatta juna kohisee laituriin ajallaan.

Lentokentällä tuttuja naamoja matkalla kotiin kuka Amsterdamin, kuka Tukholman, kuka Köpiksen kautta. Riikinruotsia, MoDo-verkkareita, MM-pelaajalta finaalin jälkeen kinuttu salibandymaila. Boeing 737-800 saapuu vartin myöhässä. Putken telineestä Dagens Nyheter, keskipaikka. Ikkunanainen täyttää iPadilla sudokuja, käytävän puolella S. kertoo omat kisakokemuksensa englanniksi. Harvinaisen söpö lentoneito asiakaspalveluhymyilee kadehdittavalla intensiteetillä. Teetä, kiitos, ilman lisukkeita. Nukahdan kämmen kirjanmerkkinä.

Arlandassa välikävely portille 10A. Selvästi jurompi kabiinihenkilökunta tuo tunteen, että ollaan melkein kotona Suomessa. Noin lumisilla siivillä ei kyllä lennetä, mietin, ja samassa perämies kuuluttaakin, että kun loputkin koneenvaihtajat ehtivät mukaan, päästään aloittamaan koneen puhdistaminen lumesta ja jäästä. Räpisevä ääni ylhäällä, ikkunoita pitkin valuva punainen liemi. Kone on täynnä, mutta kiihtyy komeasti.

Kolmen vartin kurkkauksessa tekee tiukkaa ehtiä tarjoilla mitään. Ei kiitos, helpotan osaltani samalla kun kapteeni kertoo meidän olevan Turun yllä. Arvaan, että lentokouluissa on epäselvästi puhumisen kurssi. Hnrrrr, kuuluu, ja laskusiivekkeet kääntyvät vielä enemmän auki. Vierellä vilisevä luminen maisema, kosketus, siiven pinnasta pystyyn räpsähtävät spoilerit.

Helsinki-Vantaalla liehuu laiskasti siniristi hämärtyvässä iltapäivässä. Seutubussin ja 3T:n yhdistelmä Finskin dösän sijaan on iltapäiväruuhkassa huono valinta. Ollaan rautiksella, sanoo nuori ihminen puhelimeensa Steissin pysäkillä. Rautiksella?

Kotona odottavat kuulumisten puhetulva ja ruisleipä. Aamiaisesta onkin jo aikaa.

Itsenäisyyspäivän jälkilämmössä

Takkirauta pureskelee Tuntemattomia rinnakkain ja huomaa, että kun Mollberg halusi tehdä miehistöstä retkuja, tuli Lammiosta samalla positiivinen hahmo.

Ja Lammiota sietää pohtia muutenkin.

Tapa, jolla Lammio puuttuu Äänislinnassa ryyppäävien upseerien bakkanaaleihin, osoittaa tietynlaista luonteenlujuutta; samoin se, miten hän rankaisee omin luvin ruokavarkaissa olleita Lehtoa, Määttää ja Rahikaista. Hyvän upseerin on tehtävä tuo ja rankaistava heitä - muutoin kuri romahtaa täysin. 

Millainen yksikkö tulee sellaisesta, jossa esimies tyytyy sanomaan kuin Koskela, että mies tulee ja mies menee ja mies vastaa kulkemisistaan?

Itselläni ei ole taipumusta minkäänlaiseen johtamiseen, mutta sanokaa te, joilla on?

Itsenäisyyspäivän juhla-ateria

Siitä S-Mersun, Bentleyn ja Jaguarin vierestä kävellessä tajusi yhtäkkiä, että Zürichin äärimmäinen keskusta ei ole maailman paras paikka pienellä budjetilla ruokailevalle.

Jotain sentään löytyi.

Päivä melkein pulkassa

Sisään räntäsateesta

Meidät huomattuaan kebab-pizzerian isäntä otti tilanteen haltuunsa tiskin takana häärineeltä pienikokoiselta naiselta. Englantia ei puhunut hänkään, mutta onneksi ne saksantuntiemme monisteet eivät menneet hukkaan.

Suositus vakuutti meidät molemmat, ja aterian puolivälissä isäntä kävi kysymässä, onko kaikki hyvin. Ja lopetellessamme tiedusteli vielä, saisiko talo tarjota lasilliset turkkilaista teetä.

Toki.

Maksettaessa saimme vielä kuulla, että isännän tuntevat kaikki ja täällä käyvät kaikki, kaukaakin. Aristokraattisesti harmaantuneessa herrasmiehessä säteili sellainen vieraanvaraisuuden ja samalla ylpeän itsetietoisuuden yhdistelmä, etten osaa kuvitella samanlaista suomalaiseen ihmiseen.

Ja tonnikala-sipulipizza oli erinomainen.

Ensimmäiseksi

Tämän viikon perspektiivi

Hyviä elementtejä

Checkin-automaatti oli viedä voiton matkalaisesta, joka etsi avoimelta läppäriltään kuumeisesti jotain varaustunnusta. Ratkaisevalla hetkellä huomasi tilanteen kuitenkin virkailija, joka korkkareissaan keinahteli gasellin askelin pelastamaan päivän. Sen hidastetun pätkän punaruskeiden hiusten heilahduksesta pään liikkeen mukana taianomaisessa vastavalossa täytyi kyllä olla mielikuvituksen luomaa väritystä. Lause laukun voi viedä tuohon businesstiskille kruunasi ystävälliset neuvot.

Vielä piippasi matkalainen turvatarkastuksessa, ojensi jokaiseen paikkaan väärän pätkän boardincgcardin ja löysi taskustaan lapsen sinne unohtuneen kännykän, mutta muuten tapahtumat etenivät kontrolloidusti.

Greifswald, luki tämänkertaisen Boeing 737:n kyljessä, ja sisällä oli niin väljää, että väkeä kannustettiin plaseerautumaan vapaasti.

Sivuikkunan  läpi lentäjä näytti nuorelta, mutta niin olivat Hans-Ulrich Rudel, Hans-Joachim Marseille, Erich Hartmann ja Werner Mölderskin. Lentäjä oli muistanut nousussa siivekkeet ja etusolakot. Tarkistin ikkunasta. Tämänkertainen matkakirja Matt Gallagherin Kaboom sai seurakseen omenamehua, teetä sitruunalla ja lisää omenamehua.

Viivästys lähdössä nostatti lievää huolestumista jatkolennon kohtalosta, mutta kysymässä käynyt hopeahiuksinen valokuvaaja palasi paikalleen virnistellen. Se lennetään tällä samalla koneella, hän kertoi. Düsseldorfissa odotti kahvila portin kohdalla. Omenapiirakkaa ja Milchkaffee, odotellessa.

Uudelle taipaleelle noustessa oli iltahämyinen kaupunki valoineen kaunis. Lännessä oranssinpunainen auringonlasku, joka olisi pienellä saturaation ja kontrastin lisäämisellä lähestynyt täydellistä. Mutta vain pensselillä keskeltä, jotta reunojen utuisuus säilyisi. Niitä olisi voinut vaikka hiukan sumentaa.

Laukut saapuivat hetkessä ja täysilukuisina, junaliput myytiin nopeasti, ystävällisesti ja neuvoen, juna tuli minuutilleen, hotellin respassa odotti salamannopeaa palvelualttiutta uhkuva neitonen.

Sveitsi. Asterix ja alppikukan lukeneina tiedätte tämän jutun.