Johtopäätösten tekemisen ongelma

Ruotsin kielen puolesta puhuvia on uhkailtu, mikä on kammottavaa.  Keskustelut asian tiimoilta poikivat mielenkiintoisia rönsyjä kuten aina.

Poliisin kerrottiin arvioineen, että nyt tapetilla olevien uhkausten takana saattaa olla yksi tekijä. Suosikikseni merkitsemäni tweetti kuului:

@MaijenH Nu hoppas jag att alla journalister och politiker kommer ihåg att hoten minskar inte fast det skulle vara bara en människa bakom dåden

Yksittäistapauksen ja jonkin laajemman rajanvedon ikuisuusongelma.

Sissiviljelyn skaalautuvuus

Sissiviljely puhuttaa. Joku kuokki palan kaupunkinurmikkoa kasvimaakseen, kaupunki poisti sen ja nyt kivat ihmiset ihmettelevät, miksei muka saa tehdä pientä kivaa.

Itseä alkavat heti mietityttää skaalautuminen ja yksittäistapausten ja yleisten normien suhde.

Aari porkkanaa puistossa kuulostaa erittäin hauskalta ja sympaattiselta, mutta saanko ottaa kymmenen hehtaaria Haltialasta ja laittaa sen ohralle? Jos en, missä menee raja? Ja onko nyt siis sallittua käyttää toisen maata? Muuta omaisuutta? Ihan vähän? Minkä verran?

Ja kuka päättää sen, mikä on niin kivaa ja harmitonta, että olkoon sallittua? Olisiko se sittenkin jokin yhteinen foorumi eikä sitkeä sissi itse? Valtuusto vaikkapa, kaupungin asioissa.

Jaa, mutta tästä onkin kirjoitettu.

Mikael Jungner kirjoitti kirjassaan, että jos antaa luvan yhdelle, pitää antaa kaikille -perustelu ei toimi, koska kaikki eivät kuitenkaan halua.

En ole vieläkään saanut väitettä työstettyä tulokseen.

Kirjoja ja kukkia

Varaukset olivat saapuneet, kertoi sähköpostiviesti Töölön kirjastosta. Sinne.

Ovenpielessä osui silmiin poistokirjapöytä, josta kelpasi poimia Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumi ja kotiniksikirja, jota tuskin tulen monesti avaamaan mutta jonka jättäminen pöytään olisi tuntunut epäviisaalta.

Palvelutiskiltä varaukset. Tuosta nuortenkirjasta ei mene varausmaksua joten olisikohan kaikki yhteensä euron, virkailija arvioi. En käynyt tinkimään.

Vielä lehtisalissa pikalehteilynä Urheilulehti ja UrheiluSanomat. Perusteellisen jutun saksalaisen jalkapallon järjestelmistä olisi voinut lukea tarkemminkin.

Kotona yhdeltä istumalta Oskari Saaren Alkemisti, puolitoista vuotta sen jälkeen kun kaikki muut olivat sen jo lukeneet.

Linkin takaiseen laadukkaaseen arviointiin ei jää paljoa lisättävää. Maajoukkuetoiminnankaan budjetti ei voi olla rajaton ja kirstua vartioivat vaikuttavat tietysti aina helposti ikäviltä ihmisiltä.

Henkistä lähestymistapaa koskevat amerikkalaisilta guruilta opitut viisaudet tuntuivat lähestyvän aina vain enemmän ja enemmän toisaalta lukemiani vulgäärizeniläisyyksiä, mutta hyvällä tavalla. Elä valppaana tässä hetkessä, keskity tekemiseen äläkä tulokseen eli matka on päämäärä, hyväksy epävarmuus, koska et voi kontrolloida kaikkea, soturi rakastaa tiukkaa taistelua. Kun olet valmistautunut parhaalla mahdollisella tavalla ja tehnyt parhaasi, voit olla levollinen. Jos vastustaja siitä huolimatta oli vahvempi, se hänelle suotakoon.

Enemmän konkreettisia esineitä ja vähemmän abstrakteja ideoita olisi tehnyt kirjasta vielä paremman. Lopetus oli loistava.

Iltakävelyllä tuoksuivat tuomet. Keskuspuiston vihreässä hämärässä valkovuokkoja. Saharan uusi tekonurmi saanut jo viivatkin, liekö jo pelillä? Bollikselta purkautui IFK-paitaisia, nurmella veti punapaitoja vielä loppuverkkaa.

Kohtaamisia

Mecklun päässä nainen kysyi ulkomaaksi, missä ja näytti vihkoa, jossa luki Hietalahdenranta sejase.

Ei hajuakaan.

Mutta olihan puhelin, joten sopi näpytellä osoite Nokia Mapsin hakuun ja näyttää sitten kysyjälle, että 300 metriä tuohon suuntaan.

Vuolaasti kiitelleen naisen loitotessa tarkistin vielä, että lompakko oli tallella. En ole välttämättä ikävä ihminen mutta helsinkiläinen ja lisäksi perusepäluuloinen.

Tämä kirja ei jää mieleen

Vaunuhörhölle Niall Edworthyn Main battle tank on perusmielenkiintoista tavaraa brittien kokemuksista Basran maisemissa, mutta liika on liikaa.

Liiankin hyvin tulee selväksi, että Challenger on ihan supermahtava maailman paras panssarivaunu ja Royal Scots Dragoon Guards mitä perinteisin ja ylväin joukko.

Mukana ovat terrifying rescue of a stricken Challenger 2 ja nerve-shredding raids into Basra and Az Zubyar ja biggest tank engagement fought by the British since the end of WWII ja kaikki on brutal ja blistering.

Ilmatila on täynnä luoteja ja kevyiden sinkojen kranaatteja, mutta lopulta kukaan briteistä ei kuitenkaan edes haavoitu muuten kuin omien vahingonlaukauksesta, hyvä niin. Mutta katalia vihulaisia kaatuu konekivääritulessa kuin heinää. Ja T-55 toisensa jälkeen jää savuavana taakse mutta ampumatta laukaustakaan kun niiden miehistöt ovat tehneet viime hetkellä viisaan ratkaisun ja jättäneet ajokkinsa.

Mielenkiintoisemmaksi osuudeksi jäävät lopulta kertomukset logististen ongelmien ratkaisemisesta.

En suosittele ostettavaksi.

Lauantaina

Aurinko, terassin lämmenneiden lankkujen tuoksu, tuulen suhina pihakoivussa. Lande, kesä, paratiisi. Liiskasin kämmenselkään sesongin  ensimmäisen hyttysen.

Mäntsälän urheilukentän tekonurmi testattiin ja havaittiin hyväksi. Tosin jonkun ovista olisivat saaneet jättää auki ettei olisi tarvinnut kiivetä yli aidan. Nuorempana se kävi notkeammin. Se Ronaldinholta nähty kikka, jossa takaviistosta tuleva pallo nostetaan jalkapöydän syrjällä ilmaan ja jatketaan toisen jalan kantapäällä kaareksi, ei mennyt vielä ihan puhtaasti.

Sauna, Karhun ensi puraisu, grillin antimet.

Sen verran venyi, että Champions Leaguen finaalin avausjakso kotimatkalla autoradiosta. Itse näkemättä tilanteet kuulostivat paljon dramaattisemmilta. Yle Puheen kaksikon analyysi oli hyvää, mutta varsinainen selostaja tuntui välillä unohtavan, että kuulijat tosiaan eivät näe tapahtumia.

Silminkin nähty toinen jakso tarkoili jännitystä riittämiin, ja Robbenin viime minuuttien voittomaali tuli yhtäkkiä kuin puskista. Vuoden takaisen pettymyksen elävästi muistavat Bayernin kannattajat nauttivat pokaaliseremoniasta täysin siemauksin, juniori-ikäinen vähän äänekkäämmin.

Seuraavien päivien korvamato:

Onko raha vain numeroita?

Osmo Soininvaaran uusin mainitsee tärkeän asian. Tärkeällä tarkoitan, että se on minua suuresti mietityttänyt.

Tätä eurokeskustelua seuranneena minulle on tullut vaikutelmaksi, että juristit ajattelevat rahan olevan talouden tärkeimmän resurssin vielä niin, että rahaa on tietty kiinteä määrä. Jos rahan määrä lisääntyy yhtäällä, sen on vähennyttävä toisaalla. Taloustieteilijöille talouden resurssit ovat sellaisia kuin työvoima, pääoma, osaaminen ja luonnonvarat.  Näistä vain luonnonvaroja voidaan säästää. Muita voidaan joko käyttää tai haaskata, mutta ei säästää. Raha on vain väline voimavarojen ohjaamisessa, eikä rahan määrä suinkaan ole kiinteä. EKP loi runsas vuosi sitten tyhjästä 1,1 biljoonaa (tuhatta miljardia) euroa. 

Eivätkä vain juristit vaan myös me tavikset. Joille rahasta vallitsee ainainen niukkuus ja joille jonnekin annetut tukimiljardit tuntuvat olevan jostain pois.

Onko raha vain teoreettisia numeroita vai onko sillä reaalinen yhteys johonkin, esimerkiksi siihen, keillä on tai ei ole jotakin? Ja siitä johdettavissa oleviin moraalisiin ulottuvuuksiin.

Toivoisin jonkun asioita ymmärtävän avaavan tätä dilemmaa enemmänkin.

Hautausbonukset

Twitterissä versonnut useampi sanailukierros siitä, että HOK-Elanto antaa bonuksia hautauspalveluistakin. Näytetäänkö etukortti ennen vai jälkeen arkun laskemisen, veisteli viimeisin.

Jotenkin en saa vitsistä kiinni. Ajatellaanko siinä ehkä bonuksia vainajan sellaisina?

Kenttien laidoilla vol x

Viikonloppuna oli lämpöä, vihreyttä, kesätuulta, pari sadepisaraakin ja turnaus Kehä I:n huminassa. Mutta peli tukkoista painia, jollaiseksi se pienellä kovapintaisella kentällä tahtoo mennä kun taidot eivät ihan vielä ihan riitä enempään. Kovien kohtaaminen ja tavallista tappiollisempi saldo olivat hyvää oppia, vaikkeivät juniorit sitä tuoreeltaan tajuakaan. Jotkut eivät ehkä koskaan.

Kuriositeettina kirjattiin perillisen ensimmäinen keltainen kortti, joka nousi kuudennella pelikaudella. Pelasin palloa, väitti pelaaja, mutta minusta(kin) kyllä näytti kuin vastustaja olisi ehtinyt siirtää pallon juuri sivuun ja taistelukurotus napsahtanut sukille.

Seuraavana iltana piirin pelissä avausjakso oli melkein samaa painia ja roiskintaa, mutta toisella pallo alkoi jo pysyä maassa, syötöt löytää omille ja lohjalaisten väsyessä maalejakin syntyä. Ja erotuomarina toiminut nuorukainen esimerkillisen terävä, selkeä ja jämäkkä, vaikka kaksi korttia kotijoukkueelle näyttikin. Ja siksikin juuri. Edukseen erottui myös vastustajan riveissä hyökännyt tyttö, joka pelin jälkeen jäi vielä hetkeksi kikkailemaan muiden lähtiessä. Eväät edetä lajissa pidemmälle kuin kenelläkään muilla ottelun osanottajista, spekuloin ääneen.

Kentän laidalla Koskelantien kohinassa vanhemmat juttelivat jäätelöistä ja nukkumaanmenoajoista, pikkuveljet potkivat omia pallojaan. Niin aina.

Kolmeen päivään kuusi peliä painaneille ovat huomiset harjoitukset vapaaehtoiset, muistutti valmentaja lähtiessään.
- - -
Kotikulmilla pysäköitäessä huolestutti auton alta tippuva vesi, joka sitten kuitenkin pääteltiin ilmastoinnin kondenssisellaiseksi. Ajanmukaiset autot. Vanhempien kanssa on tottunut huolestumaan kun neste alla ollut kuluneesta letkusta tihkuvaa naftaa tai tiukassa parkkeerauksessa kaareksi katuun suihkunnutta ohjaustehostimen öljyä.

Teko ja nurmi

Liikuntalautakunnan materiaaleista nipsittyä:

Väinämöisen kentälle rakennetaan tekonurmikenttä kesän 2013 aikana. Liikuntalautakunta on varannut määrärahat Lauttasaaren ja Munkkiniemen kenttien perusparannusta varten. Molempien kivituhkapinnoitteisten kenttien pinnoitteet muutetaan tekonurmipintaisiksi. - Helsingin Palloseuran kanssa toteutettava Paloheinän kenttä sekä Pajamäen Palloveikkojen ja HJK-juniorit kanssa toteutettava Pajamäen kenttä sekä kenttä / kuplahalli.

Lisäksi HJK:n omistama HSM Oy on anonut saada vuokrata Bollis 7:n ja kuorruttaa sen uudella tekonurmella sekä talveksi kuplahallilla. Se asia lähti uudelle lausuntokierrokselle ilmeisesti muiden seurojen vuorojen riittävyyttä koskevan huolen vuoksi.

Ainakin fudisolosuhteet ovat menneet ja menossa aika lailla eteenpäin niistä ajoista kun itse potkittiin Väiskin soralla verkottomiin maaleihin ja haettiin palloa kadulta. Ja päästiin pari kertaa kesässä livahtamaan Bolliksen varjellulle viheriölle.

Väiskille ei ole tuotu täksi kesäksi maaleja, ja kentän reunoille on ilmestynyt aitaamistarvikkeita. Haiskahtaa alkavalta remontilta.

Urheilijoiksi ja ihmisiksi kasvamassa

Paljon pienempi tatti otsassa kotimatkalla kun voitetaan tää viimenen peli, tiivisti valmentaja idean ja oli oikeassa.

Mitä luulet, kysyttiin minulta kansallislaulujen soidessa. Harvinaisen vaikea sanoa, 0-10 tai 10-0 tai jotain siltä väliltä, nyt on kaikki mahdollista, kaartelin. Kymmenessä minuutissa 0-3 ja 60 minuutissa 8-5 kuvasti dilemmaa, ja kyllä mitali maistui, vaikka jotkut etäämmältä muuta yrittävätkin väittää.

Tähdistöpakki haki kaverien avustuksella englanninkielisiä sanoja sveitsiläisten haastattelussa ja luopui signeeratuista pelisukistaan salaperäiselle vaalealle kaunottarelle varmistettuaan ensin koutsilta, että saa antaa.

Pienessä pizzeriassa tuli taustojen pöytään yksinkertaisuuden nimissä kahdeksan kertaa numero 76 ja oli mehevä. Lisäsin chilikastiketta fiksun hillitysti.

Paluumatkalla ojentauduin bussin toisessa rivissä ja suljin silmät. Lasin takana vilisi pimenevä Autobahn, musiikki soi kovalla, vatsa oli täynnä pizzaa ja takana hyväntuuliset MM-mitalistit pelasivat turnausta uudelleen ja tenttailivat toisiltaan ensi kauden kuvioitaan.

Touhua läheltä katsoneena kommentit palstoilla kotomaassa tuntuvat olevan jotenkin niin eri maailmasta. Tukholman syndroomaa tietenkin, mutta myös eri perspektiivi.

Viikkoon on mahtunut paljon hienoja pohdintoja urheilusta, kasvatuksesta, oppimisesta, urheilijaksi kasvamisesta ja ihmisenä olemisesta. Miten maalataan täydellinen  taulu, kysyi oppilas mestarilta zen-tarinassa. Yksinkertaisesti, vastasi mestari. Elät vain täydellistä elämää ja maalaat niin kuin luonnollisesti tulee.

Hienoja fiksuja poikia mutta paljon myös vielä elämässä oppimista, sanoi valmentaja osuvasti.

Urheilun tarkoitus on täydellistyminen ihmisenä, sanoi viisaasti toinen valmentaja taannoin vaikka siitä keskustelusta (toimeksiannon mukaisesti) lehteen vähemmän tärkeitä asioita kirjoitinkin.

Uusi päivä paratiisissa

Pahoittelen toistoa, mutta nämä kesäaamut tuoksuineen, linnunlauluineen ja aamukasteineen jaksavat huumata. Toki joukko hiljaisia nuorukaisia kouluttajan käskynjaolla toi mieleen vähemmänkin leppoisia kesäaamuja. Nuorukaisten kadotessa kulman taa aamureippailulle siirtyivät vanhemmat herrat jo aamiaiselle.

Mehua, appelsiini- ja multivitamiini-. Mysliä, tosin ärsyttävän sokerisen murosellaista, ja maitoa. Munakokkelia muttei pekonia, pari sämpylää leikkeleineen ja juustoineen. Kahvikannu tuodaan pöytään ja ne, joilta ensinnä loppuu, pihistävät lisää viereisestä pöydästä. Loistavaa kahvia, mutten tiedä, mikä eron tekee.

Bussi oli pieni ja kuski ehkä psykopaatti, joka oli sitonut ja kapuloinut oikean kuskin tavaratilaan. Tai ehkä ei.

Päivän pelissä ei Suomi päässyt oikein vauhtiin ja putosi ansaitusti finaalista. Pressissä yksi ja toinen paikallinen halusi kertoa minulle näkemyksensä ottelusta. Kuuntelin kohteliaasti nyökkäillen. Vedettiin kameroidenkin edessä haastattelut, varmuuden vuoksi. Ihan periaatteesta kysyin ensimmäiseksi, miltä nyt tuntuu.

Hyvää tappioissa on, että niiden jälkeen valmentajat henkistyvät tavallista filosofisempiin keskusteluihin. Sen verran kokeneita koutseja jo, että ottavat asiat asioina. Takapihalla kuumassa auringossa bussia odoteltaessa ehti hyvin.

Kuskin ilmoitettua nicht ymmärtävänsä englantia sain ryhtyä tulkiksi ja kertoa, että pysähtyisimme mieluusti Barendorfissa kauppaan. Lohtukarkkeja, virnisti valmentaja.

Nettikortit olivat respasta edelleen lopussa. Luottokortilla sitten, vaikka ärsyttääkin.

Aamiaisesta on aikaa, kertoi vatsa iltaseitsemän aikoihin, vaikken ensimmäisten joukossa nälkään kuolekaan. Saitana korvasin hotellin buffan 99 sentin pussilla englanninlakritseja, mutta ovathan moiset nälkään syötyinä itsensä kiusaamista.

Viidentenä matkapäivänä

Ruoka- ja maantiemerkintä

Vaikka normaalisti olen keskiyöllä virkeimmilläni, tekee täällä tiukkaa valvoa edes sinne saakka. Siksi olikin helppoa nousta varttia yli kuusi. Aamiaiselle varattu vartti sentään sen verran tiukka, että kävelin sämpylä kourassa bussiin kahvinmaku suussa.

Loppumatkasta keskustelussa muistoja lajin alkuajoilta. Mielenkiintoista etenkin kun koutseja ja taustoja eri puolilta maata.

Pressissä ei klo 7.50 ollut vielä ketään, mutta onneksi sähköt ja verkko päällä.

Alkulohkon päätöspelin jälkeen nopea lähtö, matkalla silmät lupsahtelivat. Siinä on jotain nostalgisen hypnoottisen leppoisaa kun bussi nielee maantietä, ikkunoiden takana vilisee kesäinen maisema ja radiosta tulvii höpötystä (vaikka saksaksikin) ja poppia.

Sopiva ilta satsata pihistelyn vastapainoksi ruokailuun hotellin buffassa. Salaatteja, lohta, savumakrillia, filettä mediumina vihreiden papujen kera, kermaperunoita ja lohta pinaattipedillä. Painikkeeksi yksi kylmä olut ja sitten vielä creme brulee, joka kyllä oli veltohko, ettei liian täydelliseksi pääsisi.

Meni jäseniin.

Bismarck takaisin

Saksalaiset ovat muuttuneet omituisiksi, sanoi ääntään madaltaen mustasta huumoristaan tunnettu sveitsiläiskollega  ihmetellessämme nettiyhteyden toimimattomuutta. Mukavia ja ystävällisiä mutteivät saa asioita organisoitua. Ennen vanhaan ne olivat yrmeitä ja koko ajan hyökkäämässä muihin maihin ja tappamassa kaikki, mutta asiat toimivat.

Kai keskiviikko

Kelpaa herätä raollaan olevan ikkunan raosta kantautuvaan linnunlauluun. Ja istua liki tyhjään aamiaissaliin joukkueen vielä nukkuessa.

Myöhemmin aamulla sade muutti moottoritien harmaaksi sumuksi, jonka seassa jarruvalot välkkyivät. Tai saattoi se olla eilenkin. Vähän väsyttää.

Tätä päivää leimasi nettiyhteyden puuttuminen pressistä. Kuuntelin selityksiä sekä saksaksi että englanniksi. Ja että kannattaisi käydä satamassa, sinne on saapumassa itse Gorch Fock.

Ensimmäinen päivä meni kentältä ostetulla suklaalla ja toinen hotelliaamiaisella, metukkasämpylällä ja myslipatukoilla. Tänään hallilla jo lämpimän aterian ylellisyys. Zwei Currywurst und ein Bier, bitte. Vieressä ruotsalaiset vanhukset napisivat leivän kuivuudesta.

Paluumatkalla motaria lyhensivät bussin käytävän toiselta puolelta autenttiset kertomukset elämästä urheilijana ja ammattisotilaana.

Illalla linnut hiljenivät ikkunan takana auringon painuessa mailleen Lüneburgin suuntaan. Siellä noin 10 kilometrin päässä tästä suuramiraali Dönitzin lähettämät amiraali Hans-Georg von Friedeburg, kenraali Eberhard Kinzel, vara-amiraali Gerhard Wagner, eversti Fritz Poleck ja majuri Hans Jochen Friedel astuivat toukokuun alussa 1945 sotamarsalkka Montgomeryn telttaan, jonka pöydän ääressä he vahvistivat allekirjoituksillaan Alankomaissa, Tanskassa ja Koillis-Saksassa olleiden saksalaisjoukkojen sekä laivastoyksiköiden antautumisen.

Asiaa harrastaneena oli mainittava kun näin lähellä ollaan. Colditzin jättäminen väliin taannoin harmittaa vieläkin, mutta tuskin tuolla mitään nähtävää on.

Valtakunta kunnon nettiyhteydestä.

Assosiaatioita

Vastaleikatun nurmen ja pelloilta kantautuvan hevosenlannan tuoksut, satakielen liverrys puussa, ampiaisen pörinä ikkunaverhoissa.

Mutta joukkueen bussiin noustessani jokin sen sisustuksessa tuoksui yhtäkkiä ihan samalta kuin pienenä faijan Volkswagen Typ 3:ssa.

Ja illalla sateen lotina avoimessa ikkunassa tuoksui ihan samalta kuin musta syysilta Parolannummella.

Ensimmäiseen assosiaatioon tarrasin, toista tuupin kauemmas.

Oven loksahdus aikaisin aamulla

Ennen aikaista lentoa tulee aina nukuttua koiranunta. Hyötynä, että herää spontaanisti 13 minuuttia ennen aiottua viittä ja voi poistaa herätyksen havahduttamatta muita. Yllättävän vähän väsytti.

Manskulla hotellien pysäkillä tuoksui melkein raikkaalta kesäaamulta. Aurinko kipusi peilityynen Töölönlahden takaa häikäisevänä.

Kentällä kunnon tungos. Jos en olisi lähtenyt, kuten luulin, naurettavan aikaisin, olisi noussut tuskanhiki otsalle. Ja kun nappaa mukaansa ne automaatin tulostamat matkatavaratarrat, kannattaa ottaa myös boarding pass.

Toisella Embraerin lentoemoista oli silmämeikkiä paljon mutta nätisti. Nousu jonosta melkein pysähtymättä ja kaarto kimmeltävän meren ylle. Yhdellä vilkaisulla näki monta laivaa. Aamiaissämpylä, teetä ja omenamehua. Luettuani asiakaslehdestä Normandiassa maalanneista impressionisteista nukahdin. Perillä kesä.

Auto löytyi ruudustaan viidennestä kerroksesta, ja navigaattorin saksankieliseen jutteluun tottui pian. Leicht rechts ja leicht links. Moin, moikkasivat paikalliset kummallakin hallilla ennen kuin oli aika ottaa suunta kohti Lüneburgin nummia. Siellä peltojen ympäröimän hotellin pihassa oli vieläkin kuumempi.

Iltapäivällä katselin urheilua.

Kontrasti

Minä iltana se maiden (ja aikojen) TV-kontrasti nyt olikaan.

Solsidanin alusta aloittanut TV2, ja Fredden herkullinen grillausmania. Ja oikeaoppisten vauvanruokien valmistuksen kanssa tuskaileva Mickan.

Yötä vasten iPadilta vielä Tapio Suomisen ohjaama Syöksykierre asianmukaisine kliseineen. Köyhät töllit karussa pohjoisessa maisemassa, hien ja työn haju, suoraan pullosta ähkäisten siemaistu taskulämmin Kossu, kesyttämättömänä kuohuva vesi, vihainen seksi, aseeseen tarttuva humalainen ja pöydän äärestä pelästyneinä pystyyn ponkaisevat miehet, saavuttamattoman naisen perään luodut pitkät puhumattomat katseet, sauna, epävireinen laulu ja oksennus, lohduton loppu.

Maiden ja aikojen kontrasti.

Sunnuntain lainaus

Tuohon muuhun tekstiin en niin pääse kiinni, mutta yksi osa tavoittaa mietityttäneen pointin.

Tunsin hengenheimolaisuutta vihervasemmiston kanssa; hehän vaativat esimerkiksi Israelia käyttäytymään sivistyneen länsimaan tavoin, kun taas samat standardit eivät päde palestiinalaisiin, joilta ei vihervasemmiston toiminnan perusteella sivistynyttä käytöstä voidakaan odottaa.

Jaskan pauhantaa: Kulttuurirasisti

Katoava vappu

Lapsena olivat vappukävely ja aikuiset poplareissaan, markkinapallo ja ilmapallo, sellainen ihan tavallinen mutta narun päässä leijuva. Tippaleivät ja sima.

Vuosien varrella kasvava tunne, että pitäisi Tapahtua jotain, sitten teinivuosien taskulämmin Vodka Lime ja matka Jonnekin, vielä isompana kotibileet sisätiloissa. Pari poikkeamista Mantalle ja Ulliksellekin, vaikkei niistä itselle koskaan oikein kunnon traditiota tullut kuten ei vappulounaistakaan.

Nykyään ei ole sitäkään vähää. Haalarit viikkauksissaan jossain kaapin perällä ja lakki jo 80-luvulla pitokelvottomaksi pinttyneenä.

Vappuna 2013 oli pullo kaupan simaa ja nakkiateria, pari kierrosta World of Tanksia ja aikainen nukkumaanmeno. Vantaalaisen marketin megaoluthyllystä löydetty pieni pullo Laitilan kievarin Kölssiä.

Vappupäivänä aurinko ja sininen taivas, Bolliksella pomppiva pallo, viisivuotissynttärit ja potkulaudan testauskierros. Leskenlehtiä, kimalainen, kesäväreihin tummeneva orava ja ojassa sammakonkutua. Talven aikana ilmestyneet naarmut paljastanut autonpesu.

En nähnyt koko vappuna yhtään humalaista.

Mutta tällainen metapohdinta vapusta paljastaa, että zen-mestariksi on vielä matkaa.