Aaton ensimmäinen hartaus on suunnattu lapsiperheille, ja tilanne kestää myös ympäriinsä jokeltelevat taaperot ja talvikengissä juosta menemään klompsuttelijat. Kuvaelman isompi paimen kiskoo kädestä mukaansa pienimmän, joka pyrkii tutkimaan seimen sisältöä tarkemmin. Tiivistetään penkeissä että kaikki mahtuvat istumaan, vetoaa pappi.
Silmien edessä kivijaloillaan Temppeliaukion kastemalja. Siitä valeltiin aikanaan vesi pikkusiskon päähän ja pikkuveljen, joka jo seuraavan kesän vihertyessä laskettiin pienessä arkussa Honkanummen multaan. Ristiäiskuvien henkilöistä monen pään päällä olisi jo musta risti. Se ajatus ja virsi pistävät nieleskelemään ja rykäisemään.Kiitävi aika
vierähtävät vuodet
miespolvet vaipuvat unholaan
Olemme olemassa niin kauan kuin meidät joku muistaa, kirjoitti joskus joku.
Ulkona valuu harmaalta taivaalta vesisade.
- - -
Kalat, perunat, ruis- ja saaristolaisleivät, kotikalja. Tömäys laatikoita, karjalanpaistia ja kinkkua. Sikeät päiväunet pisaroiden rämistäessä peltistä ikkunalautaa.
Aikanaan paketit, joiden rinnalla avataan konvehtirasiat ja Vihreät kuulat.
Täpinöissään lahjojaan ihastelevat lapset, kynttilähämärä.
Tässä ja nyt on hyvä. Semmoinen pysäytyskuva.
2 kommenttia:
"Olemme olemassa niin kauan kuin meidät joku muistaa". Tämä on ollut pääuskonkappaleeni jo kauan. Se on mielestäni lohdullinen useammalla tavalla; muistamalla ja muistelemalla itselle tärkeät ihmiset pysyvät elämässäni vaikka ovatkin kuolleet ja toisaalta kun kaikki ovat joskus minut unohtaneet pääsen lepoon.
Juurikin.
Ja ehkä juuri niin on sopiva. Liukua hitaasti historian hämäriin jäämättä jalkoihin pyörimään.
Lähetä kommentti