lauantai 12. huhtikuuta 2014

Puutumista ja pistelyä

Perjantai. Synnyttäjäni syntymän 73-vuotispäivä. Se oli välirauhan aikaa.

Kävelin ylös Topeliuksenkatua klinikalle, jossa vastaanottoihminen puhutteli huonosti näkeviä, kuulevia ja muistavia vanhuksia ystävällisesti ja auttavaisesti. Minuakin kyllä.

Sairaalaympäristöllä ja työasuilla on miellyttävän näköisten naisten ulkonäköä voimistava vaikutus. Joku kirjailija kirjoitti sen johtuvan kuoleman ja perikadon läsnäolosta.

Peremmällä jouduin pilaamaan parta- ja viiksirakennelmani ennen kuin sain käydä uudelleen pritsille selälleni. Myssyä soviteltiin ja teippailtiin, reikäliinoja aseteltiin. Puudutuspiikki pisteli. Tuntuuko pistävää kipua, lääkäri varmisti viillettyään ensimmäisen kerran. Ei tuntunut. Sähköveitsellä poltto vähäsen. Rapsahtelua, nykimistä, touhuamista. Pistelyä. Keskustelua lankojen paksuuksista.

Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi, laukoi Gösta aikanaan.

Kävelin alas Topeliuksenkatua klinikalta, jossa.

Iltapäivällä alkoi sataa juuri kun pojat aloittivat harjoitukset. Pitskuntien S-marketissa tungosta mutta hinnat kulmakauppaa halvemmat.

En saanut mennä saunaan.
- - -
Lauantai. En uskaltanut kajota haavateippeihin, mutta yritin ennen lähtöä pyyhkiä märällä niiden reunojen alta karannutta ja ihokarvoihin kuivunutta verta. Ulkona velloi ohut sumu.

Varustelekassa oli Scho-Ka-Kolaa jakavat neitoset puettu  Iron Skyn Julia Dietzen tyyliin. Suikan merkitystä ei näkemättä arvaisi. Ostimme toki. Asiakkaina lihavia parrakkaita miehiä, naisia maihinnousukengin, lävistyksin ja räikeästi värjätyin hiuksin, junioreita, laihoja nörttejä, virkapukuinen poliisipartio hansikkaita valitsemassa.

Maistuisiko hernekeitto, kysyi pihalla kapitulantiksi pukeutunut ja viittoili soppatykin suuntaan. Toki. Paksumpaa ja parempaa kuin varuskunnassa. Näkkileipää ja voita.

Yli aukeiden ja Mätäjoen Kantsun asemalle. Huopalahdessa vaihto.

Kauklahdessa vaati jalkapallohallin löytäminen hiukan suunnistamista, mutta meillä oli Nokia Maps, rynnäkköreppu ja höökisuklaata.

Ei kommentteja: