Ensi kertaa taisin nähdä The usual suspectsin mielessäni kun L. joskus referoi sen juonen.
On silti kestänyt ihan oikeitakin katselukertoja.
Laivan kaamea tunnelma ja Keyser Söze, totta kai, mutta eilisellä kerralla etenkin "Verbal Klintin" ja Special Agent Kujanin keskinen asetelma. Jota toimistokohtauksissa korostetaan kehoilla itsevarman Kujanin katsoessa tyhmää raajarikkoa ylhäältä alaspäin.
Itseään ja varmoja näkemyksiään täynnä oleva puoliöykkäri, joka lopulta huomaa tulleensa itseään fiksumman mutta alistuvasti esiintyneen nöyryyttämäksi. Se lienee lopulta yksi elokuvan herkullisimmista asetelmista.
Ja tuttu jo ikiaikaisista saduista.
perjantai 27. helmikuuta 2015
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Pieniä kalibrointeja
Silloin 1970-luvulla lukkiutuivat totuudet, että Pele on maailman paras futari ja Kekkonen presidentti. Ja "Shakaali" eli Carlos vapaalla jalalla jossain incognito.
Viimeisen luulin vallitsevan vieläkin ennen kuin katsoin viime kädessä fiktiiviseksi ilmoittautuneen elokuvan asiasta. Siinä ranskalaiset lopuksi kaappaavat Carlosin Sudanista ja lennättävät Eichmann-tyyliin Ranskaan tuomiolle.
Piti tarkistaa kaikkitietävästä Wikipediasta, ja niin tosiaan näyttää maailma sitten 70-luvun muuttuneen.
Viimeisen luulin vallitsevan vieläkin ennen kuin katsoin viime kädessä fiktiiviseksi ilmoittautuneen elokuvan asiasta. Siinä ranskalaiset lopuksi kaappaavat Carlosin Sudanista ja lennättävät Eichmann-tyyliin Ranskaan tuomiolle.
Piti tarkistaa kaikkitietävästä Wikipediasta, ja niin tosiaan näyttää maailma sitten 70-luvun muuttuneen.
tiistai 24. helmikuuta 2015
Filmiviikot jatkuvat: Toistuvia tarinoita
Samaan syssyyn vielä pitkästä aikaa Das Leben der anderen, jossa Stasi-kapteeni Wiesler sortuu inhimillisyyteen ja laiminlyö virkavelvollisuutensa.
DDR:n systeemissä, jossa kaikki vahtivat kaikkia, se ei olisi ollut mahdollista, erinomaisen Stasilandin kirjoittaja Anna Funder muistuttaa, mutta tarinan kannaltahan se ei ole oleellista.
En ehtinyt vierailla itäpuolella vanhan vallan aikaan, silti pidän elokuvan väri- ja muuta maailmaa autenttisen oloisena. Ja ilmapiiriä.
Juuri nyt katsottuna huomaa, kuinka samaa rataa Unsere Väter, unsere Mütterin "Gretan" ja tämän elokuvan "Christa-Maria Siedlandin" kohtalot kulkevat.
Greta on vasta nouseva tähtönen ja CMS jo ihailtu suuruus, mutta kumpikin on sitä vain niin pitkään kuin Puolue sen sallii. Ja kumpikin on tarinansa hottis ja miesmagneetti, jonka aistillisen ulottuvuuden sekä Katharina Schüttler että Martina Gedeck osaavina näyttelijöinä tuovat esiin, jos sallitte, ensivilkaisua väkevämmin.
Ja kumpikin valitsee lopulta hyvismiehensä ja hylkää vaikutusvaltaisen niljakkeen, joka sitten torjutuksi tultuaan suistaa naisen traagiseen kohtaloon.
Ja kummassakin niljakepamppu luiskahtaa diktatuurin jälkeiseen uuteen maailmaan kuin kala molskahtaa altaasta toiseen jatkaen uimista.
DDR:n systeemissä, jossa kaikki vahtivat kaikkia, se ei olisi ollut mahdollista, erinomaisen Stasilandin kirjoittaja Anna Funder muistuttaa, mutta tarinan kannaltahan se ei ole oleellista.
En ehtinyt vierailla itäpuolella vanhan vallan aikaan, silti pidän elokuvan väri- ja muuta maailmaa autenttisen oloisena. Ja ilmapiiriä.
Juuri nyt katsottuna huomaa, kuinka samaa rataa Unsere Väter, unsere Mütterin "Gretan" ja tämän elokuvan "Christa-Maria Siedlandin" kohtalot kulkevat.
Greta on vasta nouseva tähtönen ja CMS jo ihailtu suuruus, mutta kumpikin on sitä vain niin pitkään kuin Puolue sen sallii. Ja kumpikin on tarinansa hottis ja miesmagneetti, jonka aistillisen ulottuvuuden sekä Katharina Schüttler että Martina Gedeck osaavina näyttelijöinä tuovat esiin, jos sallitte, ensivilkaisua väkevämmin.
Ja kumpikin valitsee lopulta hyvismiehensä ja hylkää vaikutusvaltaisen niljakkeen, joka sitten torjutuksi tultuaan suistaa naisen traagiseen kohtaloon.
Ja kummassakin niljakepamppu luiskahtaa diktatuurin jälkeiseen uuteen maailmaan kuin kala molskahtaa altaasta toiseen jatkaen uimista.
maanantai 23. helmikuuta 2015
Unsere Mütter, unsere Väter
Kertovat, että jotkut ahmivat nykyään TV-sarjojen tuotantokausia verkosta jopa kerralla.
En toki minä, paitsi ehkä kahdessa yössä, jos lapset ovat puhuneet ympäri kokeilemaan kuraisella hiihtolomaviikolla Netflixiä.
Olisi voinut arvata, että Unsere Mütter, unsere Väter kolahtaa. Vaikka heti avausjaksossa kesällä 1941 vilahtikin T-34-85, joka tuli tuotantoon vasta kaksi vuotta myöhemmin. Ja vaikka viisi kaverusta törmäilikin valtavalla itärintamalla toisiinsa epäuskottavalla helppoudella. Ja vaikka ukrainalainen juutalaislääkäritär ilmestymässä myöhemmin neuvostoarmeijan upseerina onkin varsin merkillistä.
Mutta historian leipominen hollywoodmaisen taitavasti yksilöiden kohtaloiksi vain on tehokasta.
Armia Krajowan tyyppien antisemitismi kieltämättä pisti silmään mutta päähenkilöiden hyviksisyys ei niinkään. Taustalla koko ajan kuitenkin ajatus, että muiden saksalaisten pääosa oli kuten se Goldsteinien asuntoon muuttanut kalsea nainen.
(Ja toki samalla ikuisuuskysymys, miten helposti nykyihmisistä tulisi samanlaisia. Entä, jos uutisoitaisiin virallisena, että [tähän epäluuloa herättävän vähemmistön nimi] on otettu lisääntyneen rikollisuuden ja jopa paljastuneiden valtaväestön vastaisten salaliittosuunnitelmien vuoksi erityistarkkailuun > ohjattu asumaan määrätyille alueille > pahimpia tapauksia otettu kiinni. Veikkaan, että yllättävän moni kohauttaisi olkiaan ja toteaisi pitäneensäkin niitä aina epäilyttävinä.)
Erikseen sitten sarjan sävel, joka juuttui oudon kiehtovaksi korvamadoksi. Ja nousi Saksassa jopa listaykköseksi, luki jossain, mutta uskoisiko, tuontyylisestä 2010-luvulla?
En toki minä, paitsi ehkä kahdessa yössä, jos lapset ovat puhuneet ympäri kokeilemaan kuraisella hiihtolomaviikolla Netflixiä.
Olisi voinut arvata, että Unsere Mütter, unsere Väter kolahtaa. Vaikka heti avausjaksossa kesällä 1941 vilahtikin T-34-85, joka tuli tuotantoon vasta kaksi vuotta myöhemmin. Ja vaikka viisi kaverusta törmäilikin valtavalla itärintamalla toisiinsa epäuskottavalla helppoudella. Ja vaikka ukrainalainen juutalaislääkäritär ilmestymässä myöhemmin neuvostoarmeijan upseerina onkin varsin merkillistä.
Mutta historian leipominen hollywoodmaisen taitavasti yksilöiden kohtaloiksi vain on tehokasta.
Armia Krajowan tyyppien antisemitismi kieltämättä pisti silmään mutta päähenkilöiden hyviksisyys ei niinkään. Taustalla koko ajan kuitenkin ajatus, että muiden saksalaisten pääosa oli kuten se Goldsteinien asuntoon muuttanut kalsea nainen.
(Ja toki samalla ikuisuuskysymys, miten helposti nykyihmisistä tulisi samanlaisia. Entä, jos uutisoitaisiin virallisena, että [tähän epäluuloa herättävän vähemmistön nimi] on otettu lisääntyneen rikollisuuden ja jopa paljastuneiden valtaväestön vastaisten salaliittosuunnitelmien vuoksi erityistarkkailuun > ohjattu asumaan määrätyille alueille > pahimpia tapauksia otettu kiinni. Veikkaan, että yllättävän moni kohauttaisi olkiaan ja toteaisi pitäneensäkin niitä aina epäilyttävinä.)
Erikseen sitten sarjan sävel, joka juuttui oudon kiehtovaksi korvamadoksi. Ja nousi Saksassa jopa listaykköseksi, luki jossain, mutta uskoisiko, tuontyylisestä 2010-luvulla?
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Pienimmän riesan tie
HS:n juttu Terroristien jahtaama pilapiirtäjä Lars Vilks elää piilossa yksinäisenä ja katkerana.
Olisi pilkannut kristittyjä niin kuin muutkin. Pilkkaa oikeaa uskontoa ja saat edistyksellisen ja liberaalin maineen, väärää, ja saat murhamiehet ovellesi.
Kuinka moni tänäänkin pitää suunsa kiinni, koska se on se pienimmän riesan tie?
Kaikista ylevistä puheista ja julkilausumista huolimatta profeetalle ei kettuilla ja Venäjä napsii Ukrainan pala kerrallaan.
Montako divisioonaa paavilla on, kerrotaan Stalinin nauraneen.
Olisi pilkannut kristittyjä niin kuin muutkin. Pilkkaa oikeaa uskontoa ja saat edistyksellisen ja liberaalin maineen, väärää, ja saat murhamiehet ovellesi.
Kuinka moni tänäänkin pitää suunsa kiinni, koska se on se pienimmän riesan tie?
Kaikista ylevistä puheista ja julkilausumista huolimatta profeetalle ei kettuilla ja Venäjä napsii Ukrainan pala kerrallaan.
Montako divisioonaa paavilla on, kerrotaan Stalinin nauraneen.
perjantai 20. helmikuuta 2015
Kummisetä
Oli toki sitten katsottava Kummisetä ja kakkososa vielä päälle.
Tällä kertaa etenkin Viton ja Michaelin hahmojen kehittyminen eri suuntiin vanhan donin hiipuessa ja uuden kasvaessa ja vahvistuessa.
Mutta tuhoisaksi ja onnettomaksi.
Tällä kertaa etenkin Viton ja Michaelin hahmojen kehittyminen eri suuntiin vanhan donin hiipuessa ja uuden kasvaessa ja vahvistuessa.
Mutta tuhoisaksi ja onnettomaksi.
torstai 19. helmikuuta 2015
Sössö on hiljaa
Hyllystä matka- ja uusintalukemiseksi napattu Sydänkohtauksia loppuun.
Toivottavasti myi isosti ja tienasi, niin hyvää teksti on. Kateutta herättävä ilmaisu toisensa perään, ja näkokulmat. Kummisetä-topparoikan nivominen sumeilematta sekaan suomeksi, lentämiset, väsynyt äiti ja kirkuvat lapset, Maunulaa puun oksalta katseleva jumala. Parien keskinäiset suhteet, jotka eivät tyydy yksioikoisuuteen suuntaan eivätkä toiseen.
Pitääpä kerrata muitakin Hotakaisia.
Toivottavasti myi isosti ja tienasi, niin hyvää teksti on. Kateutta herättävä ilmaisu toisensa perään, ja näkokulmat. Kummisetä-topparoikan nivominen sumeilematta sekaan suomeksi, lentämiset, väsynyt äiti ja kirkuvat lapset, Maunulaa puun oksalta katseleva jumala. Parien keskinäiset suhteet, jotka eivät tyydy yksioikoisuuteen suuntaan eivätkä toiseen.
Pitääpä kerrata muitakin Hotakaisia.
maanantai 16. helmikuuta 2015
Tunnin matkan päässä
Asemahallissa tungeksi jääkiekkofaneja ja autokauppiaita retkellään. Kaksi partaista miestä muovikasseineen kävi läpi roskiksia.
Lippu junamaatista, seteli rahamaatista. Samalla selustaa vilkuillen.
Tunnin junamatkalla ehti syventyä Hotakaiseen. Alkoi tehdä mieli katsoa taas Kummisetä.
Vastapäisen pariskunnan neitonen meikkasi pitkään ja huolellisesti ja tirskui samalla asioita englanniksi matkakumppanilleen. Tämä vaikutti väsyneeltä ja vastaili harvakseen.
Lahdessa pyrytti.
Heti ensimmäisessä mäessä kaksi sex shopia ja kolme thaihieromoa. Paluu, luulisin, 90-luvulle. Punertavan kirkonoloisen kiersin vasemmalta, ortodoksisen oikealta, koko Radiomäen oikealta. Veikeitä pientaloja. Ja siinä ISKU Areena yhtäkkiä olikin.
Kaupungin keskeisestä sijainnista kertoo, että kisapäivän aikana ehtii katsomossa tavata niin salibandytuttua kuin sukulaistakin. Välillä käytävällä pahvimukikahvit, Reissumies ja sydänmunkki, ystävänpäivän teemaan.
Herttaisen kodikkaan tunnelman kruunasivat kaikki ne selvästi juniorien askartelemat sydänteemaiset kyltit. Ja kilpailijoita odottivat kopeissa ystävänpäivälahjat ja jää oli loistava, kuulin. Kiitos, Lahden Taitoluistelijat.
Lippu junamaatista, seteli rahamaatista. Samalla selustaa vilkuillen.
Tunnin junamatkalla ehti syventyä Hotakaiseen. Alkoi tehdä mieli katsoa taas Kummisetä.
Vastapäisen pariskunnan neitonen meikkasi pitkään ja huolellisesti ja tirskui samalla asioita englanniksi matkakumppanilleen. Tämä vaikutti väsyneeltä ja vastaili harvakseen.
Lahdessa pyrytti.
Heti ensimmäisessä mäessä kaksi sex shopia ja kolme thaihieromoa. Paluu, luulisin, 90-luvulle. Punertavan kirkonoloisen kiersin vasemmalta, ortodoksisen oikealta, koko Radiomäen oikealta. Veikeitä pientaloja. Ja siinä ISKU Areena yhtäkkiä olikin.
Kaupungin keskeisestä sijainnista kertoo, että kisapäivän aikana ehtii katsomossa tavata niin salibandytuttua kuin sukulaistakin. Välillä käytävällä pahvimukikahvit, Reissumies ja sydänmunkki, ystävänpäivän teemaan.
Herttaisen kodikkaan tunnelman kruunasivat kaikki ne selvästi juniorien askartelemat sydänteemaiset kyltit. Ja kilpailijoita odottivat kopeissa ystävänpäivälahjat ja jää oli loistava, kuulin. Kiitos, Lahden Taitoluistelijat.
torstai 12. helmikuuta 2015
Viikatteen heilahdus
Tyttöjen jo lampsittua laukkuineen koppiin istahdin aulan penkille, mutta tunnelmassa oli jotain levotonta. Hiukan liikaa hallimiehiä, jotka liikehtivät ympäriinsä jotenkin tavallista enemmän ja pyöriskelivät kokoustilan oven luona.
Kun paareja kolisteltiin ovesta, arvelin jonkun loukkaantuneen, vaikkei ambulanssimiehillä nyt ollutkaan valkoista yllä.
Kotikasvatuksen saaneena en nostanut katsettani puhelimen näytöltä paarien rullatessa takaisin ja ohitseni ovelle. Sen verran toki utelias, että hetken päästä käännyin ja kurkkasin ulos. Ja hahmotin vasta, ettei ikkunan takana kuraisella pihalla mitään ambulanssia ollutkaan vaan vaaleanharmaa pakettiauto. Ja vieressä poliisin teknisen tutkinnan valkoinen Transporter.
Kohta tutkijat sinisissä virkaliiveissään tulivatkin hallin uumenista kantamuksineen.Mies siviileissä kantoi ylimääräistä laukkua ja mailaa, joiden omistaja ei niitä enää tarvitsisi.
Vähän päästä jytisi aulassa jo junnukiekkoilijoiden gettoblasterin rap ja verryttelevät luistelijattaret arvioivat toistensa vaakoja.
Elämä jatkuu.
Kun paareja kolisteltiin ovesta, arvelin jonkun loukkaantuneen, vaikkei ambulanssimiehillä nyt ollutkaan valkoista yllä.
Kotikasvatuksen saaneena en nostanut katsettani puhelimen näytöltä paarien rullatessa takaisin ja ohitseni ovelle. Sen verran toki utelias, että hetken päästä käännyin ja kurkkasin ulos. Ja hahmotin vasta, ettei ikkunan takana kuraisella pihalla mitään ambulanssia ollutkaan vaan vaaleanharmaa pakettiauto. Ja vieressä poliisin teknisen tutkinnan valkoinen Transporter.
Kohta tutkijat sinisissä virkaliiveissään tulivatkin hallin uumenista kantamuksineen.Mies siviileissä kantoi ylimääräistä laukkua ja mailaa, joiden omistaja ei niitä enää tarvitsisi.
Vähän päästä jytisi aulassa jo junnukiekkoilijoiden gettoblasterin rap ja verryttelevät luistelijattaret arvioivat toistensa vaakoja.
Elämä jatkuu.
Syökää kanaa
Miten hävittää kaupungin identiteetti graafisella ilmeellä, pöyristelee Kasper Strömman, joka on jonkinlainen suosittu henkilö tai hahmo.
Kuvattu prosessi naurukohtauksen oikeuttavine stock-kuvineen on toki hervoton, mutta.
Ikään kuin kaupungin identiteetti olisi jostain graafisesta ilmeestä kiinni. Paitsi tietysti graafikoiden mielestä.
Onko Helsingillä jokin graafinen ilme? Ei hajuakaan. Mutta jonkinlainen epämääräinen käsitys sen jonkinlaisesta identiteetistä minulla on.
Kuvattu prosessi naurukohtauksen oikeuttavine stock-kuvineen on toki hervoton, mutta.
Ikään kuin kaupungin identiteetti olisi jostain graafisesta ilmeestä kiinni. Paitsi tietysti graafikoiden mielestä.
Onko Helsingillä jokin graafinen ilme? Ei hajuakaan. Mutta jonkinlainen epämääräinen käsitys sen jonkinlaisesta identiteetistä minulla on.
maanantai 9. helmikuuta 2015
Feint attack
Kunnon hyökkäykseen kuuluu aina harhautus, ja tämäkin oli ensin olevinaan miesflunssa. Oli räkä, karhea kurkku, päänsärky ja lihaskivut muttei kuumetta.
Ei siis perusteita joustaa päiväohjelmasta protestanttisessa maassa.
Illalla ne muutaman metrit juhlapaikasta O:n autoon astellessa iski iso vilu, jonka vastuspenkki ja laadukas lämmityslaite matkalla taltuttivat.
Mutta kotopäässä korttelin matkalla sellaiset väristykset, ettei suuta saanut auki eikä melkein avainta lukkoon. Nyt oli kuumemittarikin samaa mieltä.
Ei siis perusteita joustaa päiväohjelmasta protestanttisessa maassa.
Illalla ne muutaman metrit juhlapaikasta O:n autoon astellessa iski iso vilu, jonka vastuspenkki ja laadukas lämmityslaite matkalla taltuttivat.
Mutta kotopäässä korttelin matkalla sellaiset väristykset, ettei suuta saanut auki eikä melkein avainta lukkoon. Nyt oli kuumemittarikin samaa mieltä.
torstai 5. helmikuuta 2015
Neljäs helmikuuta
A quarter of a century... makes a girl think. Sanoi Marilyn tai siis Sugar Cane matkalla Floridaan.
Vastahan V, K, ja T olivat meillä Mechelininkadulla kun täytin kymmenen. Mummo oli tuonut kaikille hillomunkit baaristaan Porvoonkadulta. Oliko sama vuosi vai seuraava kun sain Fleischmann Piccolo -junaratasetin ja kasasin sen olohuoneen matolle. Samoihin muistoihin limittyy Queenin A day at the races ja helmikuinen suojakeli, jo valoisa.
Eilen täyttyneeseen puoleen vuosisataan ei kukaan onneksi iskenyt mitään väkinäisen suureellista yllätystä, sopivan kokoisia vain. Räiskäleaamiainen, pizzalounas, illan kotiottelun lahja, haastattelu yleisön edessä ja oma tarjoilu VIP-tilassa. Itse en kyllä juhlinut limsalla, huomasi vierasjoukkueen mies muistuttaa pressitilaisuuden aluksi.
Muutoin peruspäivä kiireisemmästä päästä. Päiväkävelynä nippu valokuvia kustantajalle Bulevardille, jotta taittaja pääsee työstämään käsikirjoitusta. Kampintorin antikvariaatista seitsemällä eurolla neljä sarjakuva-albumia. Näppislämmin aukeaman juttu sähköpostilla päätoimittajalle Sveitsiin, sitten kiireellä bussiin ja illan otteluun.
Paluumatkalla pelin jälkeen kohti keskustaa mainitsi M täyttävänsä kohta 60. Arvioi olevansa kuitenkin sisältä se parikymppinen juuri armeijasta päässyt kaveri. Minä olen ehkä sellainen noin 12-vuotias. Tai ehkä 15. Vuoteen 1980 kasautui tiivistymä vahvoja muistoja ja vaikutelmia.
Vastahan V, K, ja T olivat meillä Mechelininkadulla kun täytin kymmenen. Mummo oli tuonut kaikille hillomunkit baaristaan Porvoonkadulta. Oliko sama vuosi vai seuraava kun sain Fleischmann Piccolo -junaratasetin ja kasasin sen olohuoneen matolle. Samoihin muistoihin limittyy Queenin A day at the races ja helmikuinen suojakeli, jo valoisa.
Eilen täyttyneeseen puoleen vuosisataan ei kukaan onneksi iskenyt mitään väkinäisen suureellista yllätystä, sopivan kokoisia vain. Räiskäleaamiainen, pizzalounas, illan kotiottelun lahja, haastattelu yleisön edessä ja oma tarjoilu VIP-tilassa. Itse en kyllä juhlinut limsalla, huomasi vierasjoukkueen mies muistuttaa pressitilaisuuden aluksi.
Muutoin peruspäivä kiireisemmästä päästä. Päiväkävelynä nippu valokuvia kustantajalle Bulevardille, jotta taittaja pääsee työstämään käsikirjoitusta. Kampintorin antikvariaatista seitsemällä eurolla neljä sarjakuva-albumia. Näppislämmin aukeaman juttu sähköpostilla päätoimittajalle Sveitsiin, sitten kiireellä bussiin ja illan otteluun.
Paluumatkalla pelin jälkeen kohti keskustaa mainitsi M täyttävänsä kohta 60. Arvioi olevansa kuitenkin sisältä se parikymppinen juuri armeijasta päässyt kaveri. Minä olen ehkä sellainen noin 12-vuotias. Tai ehkä 15. Vuoteen 1980 kasautui tiivistymä vahvoja muistoja ja vaikutelmia.
tiistai 3. helmikuuta 2015
Ei lompakkoa perstaskuun
Suomi vastaa vaikeuksiin sulkeutumalla, harmittelee Helsingin Sanomat.
Ajan henkeä aistittaessa joutuu tietysti aina vetämään mutkia suoriksi, mutta.
Minusta sen huolellinen harkitseminen, mihin haluaa laittaa rahaa, ei tarkoita samaa kuin sulkeutuminen. Markkinoillakin on kiva käydä vaan se ei tarkoita, että pitäisi avata lompakkonsa jokaiselle helppoheikille.
Minäkään en halua maksaa Guggenheimille museota, mutta Amerikka-vastaisuuteen siitä on aika lailla matkaa.
Oma lukunsa jutussa on toki toimittajan sormi pystyssä tyhmää rahvasta opettava sävy.
(Jutun vertaus Runebergiin on erikseen mielenkiintoinen. Runoilijankaan salongissa ei taidettu juuri pettuleipää jäystää, mutta se ei estänyt häntä käymästä Saarijärven Paavon ja "kansan" ääneksi.)
- - -
Edit: Tekstiä on pohdittu muuallakin.
- - -
Edit 2: Vielä hippusen ynseämmin ruotii HS-pläjäystä nuivaksi tiedetty Yrjöperskeles.
Ajan henkeä aistittaessa joutuu tietysti aina vetämään mutkia suoriksi, mutta.
Minusta sen huolellinen harkitseminen, mihin haluaa laittaa rahaa, ei tarkoita samaa kuin sulkeutuminen. Markkinoillakin on kiva käydä vaan se ei tarkoita, että pitäisi avata lompakkonsa jokaiselle helppoheikille.
Minäkään en halua maksaa Guggenheimille museota, mutta Amerikka-vastaisuuteen siitä on aika lailla matkaa.
Oma lukunsa jutussa on toki toimittajan sormi pystyssä tyhmää rahvasta opettava sävy.
(Jutun vertaus Runebergiin on erikseen mielenkiintoinen. Runoilijankaan salongissa ei taidettu juuri pettuleipää jäystää, mutta se ei estänyt häntä käymästä Saarijärven Paavon ja "kansan" ääneksi.)
- - -
Edit: Tekstiä on pohdittu muuallakin.
- - -
Edit 2: Vielä hippusen ynseämmin ruotii HS-pläjäystä nuivaksi tiedetty Yrjöperskeles.
Veden olomuodoista viheliäisin on sohjo
Keskustan asukkina ei ole tullut hankittua niitä kumisaappaitakaan.
Ennen oli kalossit. Joillain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
