Kuolema lähestyy, ei voi mitään, kirjoitti A viestissään lauantaina.
Mutta maanantain uutinen tuli yllättävän nopeasti.
Kertaakaan en kuullut valittavan tai synkistelevän.
tiistai 31. maaliskuuta 2015
maanantai 30. maaliskuuta 2015
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Harmaa suhahdus
Kun verkko oli vihjannut Hornetin kunnioittavan lentäjäveteraanin hautajaisia ylilennolla, oli laittauduttava ulos sateeseen. Ehdin Väiskin kentän reunaan saakka.
Runsaat kolme minuuttia ilmoitetun ajan jälkeen alkoi Seurasaaren suunnalta kuulua kohinaa. Se kasvoi, kunnes matalalla makaavasta pilvimassasta suhahti esiin tummemmanharmaa hahmo ja katosi kohdallani taivaaseen jättäen jälkeensä minuutteja kestävän jylinän.
Oli se komea näky, äänestä puhumattakaan, sanoi sisäinen kahdeksanvuotiaani.
Ja nopea.
If you see one, it will already have killed you, sanoi suihkuhävittäjistä aikanaan kouluttaja ensimmäiseen Irakin sotaan valmistautuville brittitaistelijoille.
Runsaat kolme minuuttia ilmoitetun ajan jälkeen alkoi Seurasaaren suunnalta kuulua kohinaa. Se kasvoi, kunnes matalalla makaavasta pilvimassasta suhahti esiin tummemmanharmaa hahmo ja katosi kohdallani taivaaseen jättäen jälkeensä minuutteja kestävän jylinän.
Oli se komea näky, äänestä puhumattakaan, sanoi sisäinen kahdeksanvuotiaani.
Ja nopea.
If you see one, it will already have killed you, sanoi suihkuhävittäjistä aikanaan kouluttaja ensimmäiseen Irakin sotaan valmistautuville brittitaistelijoille.
Perjantain lainaukset
Kulttikirjoittaja Theodore Dalrymplen teksti syyllisyydestä sopii taannoiseen pohdintaani Antti Blåfieldin sulkeutumiskolumnista Hesarissa. Itse asiassa se sopii suureen osaan HS:n ja monen muunkin alustan kolumneista.
The root cause is always in us, the us in question being our biological, cultural, or political ancestors, but never me in particular. We are responsible, but I am not.
Ja:
The kind of guilt I have described is designed to demonstrate the superior moral sensibility of those who express it. “I am not like the mass,” that person tells himself, “who see only appearances. I, by contrast, make no hasty censorious judgments and suffer no vulgar prejudices, and see through to the moral reality of things with my gimlet or X-ray intellect.” And in the process, he displays his superiority for others of like mind to see and approve; for they are the Brahmin caste of moral philosophy to which he wants to belong.
Samassa tekstissä vilahtaa toinen monessa paikassa silmään pistänyt suhtautumistapa.
...only the West is capable of sin, the rest of the world not being fully human and therefore incapable of sin, in the same way as animals are incapable of sin.
The root cause is always in us, the us in question being our biological, cultural, or political ancestors, but never me in particular. We are responsible, but I am not.
Ja:
The kind of guilt I have described is designed to demonstrate the superior moral sensibility of those who express it. “I am not like the mass,” that person tells himself, “who see only appearances. I, by contrast, make no hasty censorious judgments and suffer no vulgar prejudices, and see through to the moral reality of things with my gimlet or X-ray intellect.” And in the process, he displays his superiority for others of like mind to see and approve; for they are the Brahmin caste of moral philosophy to which he wants to belong.
Samassa tekstissä vilahtaa toinen monessa paikassa silmään pistänyt suhtautumistapa.
...only the West is capable of sin, the rest of the world not being fully human and therefore incapable of sin, in the same way as animals are incapable of sin.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Tamin TV-kyykky ei kolahtanut
Suomalaisten liikkumattomuus puhuttaa.
Taannoin television ajankohtaisohjelmassa Juhani Tamminen ja kumppanit patistivat suomalaisia urheilemaan ja tekivät malliksi kameroiden edessä kilpaa kyykkyjä.
Urheiluihmisiä pursuava sosiaalisen median virtani totta kai komppasi hartaasti. Toinen toisensa jälkeen nousi todistamaan väkevästi, miten mahtavan olon ja endorfiinitulvan kunnon hikoilu antaa.
Samalla kuitenkin vahvistui tunne, että valmiiksi samanmieliset tässä kohottavat tunnelmaa. He, jotka jo nyt aloittavat päivänsä punttisalilla ja kruunaavat sen juoksulenkillä.
Jotain samaa koettiin kun Yle taannoin päästi ääneen ne, joissa muisto kouluaikojen jumppatunneista eri syistä herätti lähinnä puistatuksia. Urheiluihmiset eivät voineet ymmärtää moista.
Tammisen TV-kyykyt eivät kyllä minua motivoineet yhtään liikkumaan, myönsi muuan urheiluun myönteisesti suhtautuva Twitterissä. Eivät minuakaan. (Ja erikseen ammattihärnääjä Tuomas Enbuske, joka Twitterissä hamstrasi vastaväitteitä uskaltamalla väittää, että elämä voi olla nautittavaa ilman hikoiluakin.)
Nyt samaa henkeä Urheilusanomien nostettua pöydälle suomalaisten lasten liikkumattomuuden. Tämä aikapommi romauttaa vielä koko Suomen, elämänsä kentillä kiitäneet järkyttyivät.
Ei ole helppoa olla suomalainen lapsi, jonka harteille tulevaisuus kasataan. Pitää olla liikunnallinen, pitää olla yrittäjähenkinen, pitää hallita vieraat kielet, pitää osata luonnontieteitä, pitää osata kädentaitoja. Tai maamme kohtalo on sinetöity.
Itse asiasta on toki helppo olla samaa mieltä. Minunkin mielestäni voitaisiin aloittaa lanseeraamalla päiväkoteihin ja kouluihin kirmailuminimiksi tunti päivässä. Mutta miten ulottaa liikuntainto sinne passiivisten puolelle (ja elvyttää se meissä entisissä pelureissa)?
Entä miltäköhän maailma näyttää urheilu-ulottuvuuden ulkopuolella? Kaipa kulttuuriväki, helpon komplementtiosuuden valitaksemme, on yhtä huolissaan suomalaisten henkisten harrastusten kuihtumisesta?
Taannoin television ajankohtaisohjelmassa Juhani Tamminen ja kumppanit patistivat suomalaisia urheilemaan ja tekivät malliksi kameroiden edessä kilpaa kyykkyjä.
Urheiluihmisiä pursuava sosiaalisen median virtani totta kai komppasi hartaasti. Toinen toisensa jälkeen nousi todistamaan väkevästi, miten mahtavan olon ja endorfiinitulvan kunnon hikoilu antaa.
Samalla kuitenkin vahvistui tunne, että valmiiksi samanmieliset tässä kohottavat tunnelmaa. He, jotka jo nyt aloittavat päivänsä punttisalilla ja kruunaavat sen juoksulenkillä.
Jotain samaa koettiin kun Yle taannoin päästi ääneen ne, joissa muisto kouluaikojen jumppatunneista eri syistä herätti lähinnä puistatuksia. Urheiluihmiset eivät voineet ymmärtää moista.
Tammisen TV-kyykyt eivät kyllä minua motivoineet yhtään liikkumaan, myönsi muuan urheiluun myönteisesti suhtautuva Twitterissä. Eivät minuakaan. (Ja erikseen ammattihärnääjä Tuomas Enbuske, joka Twitterissä hamstrasi vastaväitteitä uskaltamalla väittää, että elämä voi olla nautittavaa ilman hikoiluakin.)
Nyt samaa henkeä Urheilusanomien nostettua pöydälle suomalaisten lasten liikkumattomuuden. Tämä aikapommi romauttaa vielä koko Suomen, elämänsä kentillä kiitäneet järkyttyivät.
Ei ole helppoa olla suomalainen lapsi, jonka harteille tulevaisuus kasataan. Pitää olla liikunnallinen, pitää olla yrittäjähenkinen, pitää hallita vieraat kielet, pitää osata luonnontieteitä, pitää osata kädentaitoja. Tai maamme kohtalo on sinetöity.
Itse asiasta on toki helppo olla samaa mieltä. Minunkin mielestäni voitaisiin aloittaa lanseeraamalla päiväkoteihin ja kouluihin kirmailuminimiksi tunti päivässä. Mutta miten ulottaa liikuntainto sinne passiivisten puolelle (ja elvyttää se meissä entisissä pelureissa)?
Entä miltäköhän maailma näyttää urheilu-ulottuvuuden ulkopuolella? Kaipa kulttuuriväki, helpon komplementtiosuuden valitaksemme, on yhtä huolissaan suomalaisten henkisten harrastusten kuihtumisesta?
torstai 19. maaliskuuta 2015
Puolitoista kuukautta etuajassa
Melkein tunsi nenässään uusien tennareiden, polkupyörän renkaiden ja prennarin kuumentaman puun tuoksun.
Tällaisina päivinä lasten hiukset tuoksuvat pölyltä, tuulelta ja auringolta.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
perjantai 13. maaliskuuta 2015
Iltamaisemat
Vasta jälkikäteen alkoi miettiä, onko siellä normaalisti joitain valaisimia, jotka nyt eivät olleet päällä.
Mutta hautiksen takana näkymä, jonka tallentaminen ei ilman jalustaa onnistunut. Ei ehkä sellaisen kanssakaan.
Tähtikirkas taivas, Salmisaaren, Länsiväylän sillan ja Keilaniemen valot, taivaan poikki vilkkuen lipuva lentokone. Espoon puolella rannassa jossain kääntyvä auto ja sen ajovalojen välähdys niiden osuessa kohdalle.
Peilityyni Lapinlahti ja Seurasaarenselkä osin vielä jäässä heijastamassa sen kaiken kaksinkertaiseksi.
torstai 12. maaliskuuta 2015
Keväisiä päiviä
Lumet jo poissa ja tekonurmi jään sulettua vihreänä. Mutta ikuinen kylmä tuuli, tällä kivisellä niemellä.
Energinen nuori erotuomari kertoi säännöistä kokoustilan täydelle tyttöjä ja poikia, me muutama aikuinen siellä seassa. Samalla oppi lajia 40 vuotta seurannutkin uutta. Käsivirhe ei ole ollenkaan niin yksiselitteinen juttu kuin TV:n ääressä Champions Leagueta jännittäessä luulisi. Väen purkautuessa pari tuntia myöhemmin ulos Urheilukadulle kiitin vielä alustajaa erinomaisesta setistä.
Mehiläisen jälkeen tunkeutui tajuntaan sitkeä ringitys. Pyöräilijättären mielestä jalankulkijoiden tuli väistää häntä jalkakäytävällä ja mieluummin ripeästi. Ei ehtinyt vastata tiedusteluuni, milloin siihen oli tullut pyörätie, koska oli kiire ylittää katu päin punaisia. Jos neitonen oli matkalla synnyttämään, suunta oli noin 180 astetta väärä.
Kotona nykäisin hyllystä pari kirjallista Hannes Heikuran valokuvia. Muutenkin ollut viime aikoina tunne, että tekisi mieli yrittää tehdä hyvä kuva.
Energinen nuori erotuomari kertoi säännöistä kokoustilan täydelle tyttöjä ja poikia, me muutama aikuinen siellä seassa. Samalla oppi lajia 40 vuotta seurannutkin uutta. Käsivirhe ei ole ollenkaan niin yksiselitteinen juttu kuin TV:n ääressä Champions Leagueta jännittäessä luulisi. Väen purkautuessa pari tuntia myöhemmin ulos Urheilukadulle kiitin vielä alustajaa erinomaisesta setistä.
Mehiläisen jälkeen tunkeutui tajuntaan sitkeä ringitys. Pyöräilijättären mielestä jalankulkijoiden tuli väistää häntä jalkakäytävällä ja mieluummin ripeästi. Ei ehtinyt vastata tiedusteluuni, milloin siihen oli tullut pyörätie, koska oli kiire ylittää katu päin punaisia. Jos neitonen oli matkalla synnyttämään, suunta oli noin 180 astetta väärä.
Kotona nykäisin hyllystä pari kirjallista Hannes Heikuran valokuvia. Muutenkin ollut viime aikoina tunne, että tekisi mieli yrittää tehdä hyvä kuva.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Historia ja itse
Suomen historian harrastajat -sivu Facebookissa linkkasi juttuun itsensä talvisodan päättyessä ampuneesta tutkijattaresta. Sitten oli googlattava tekstissä mainittu Bobi Sivén, ja hänen kerrottiin toimineen 1910-luvulla aktiivisesti Toimen Pojat -partiolippukunnassa, joka sittemmin osallistui myös hautajaisseremonioihinsa.
Kas, Toimen Pojathan on sama lippukunta, jonka sudenpentuina käytiin 70-luvulla viikkokokouksissa kämpällä Autotalossa ja retkillä Nuuksiossa ja Kerolla. Lippukunta näkyy sittemmin muuttaneen Helsingistä Kauniaisiin, mutta toiminta jatkuu ja metsäkämpätkin näyttävät olevan samat.
Jonain anivarhaisena kesäaamuna 70-luvun lopulla Vihdintietä pyöräiltäessä pysähdyttiin 30 km Helsingistä Pyyslammen kohdalla, ja maisema näytti oudon tutulta. Sittemmin varmistui: Juuri siinähän komeilee kallion päällä Kero, jonka lavereilla partioaikoina yövyttiin.
Aikanaan kirjoitin Henkikomppaniasta ja Kyösti Kalliosta.
Toisaalla tänään Temppeliaukion kirkosta, ja sinne kommentoinkin:
Olen muistavinani, että olisimme pikkukosseina keräilleet kallioilta rakennustöistä jäänyttä paukkulankaa, mutten ole ihan varma. Muutettiin kulmille BIAFRA-tekstin teon aikoihin eli kesällä 68, mutta olisinkohan valmistumisen aikoihin ollut tarpeeksi iso kulkemaan kaverien kanssa ilman aikuisia?
Pikkuriiviöinä juostiin kilpaa muurin sisäpuolella katonreunuksella kunnes suntio tuli häätämään.
Meidän kirkkomme se joka tapauksessa on, tuttu koulun kirkkoreissuista lehterihihittelyineen ja pikkusiskon ja edesmenneen pikkuveljen ristiäisistä ja nyttemmin jouluhartauksista.
Kas, Toimen Pojathan on sama lippukunta, jonka sudenpentuina käytiin 70-luvulla viikkokokouksissa kämpällä Autotalossa ja retkillä Nuuksiossa ja Kerolla. Lippukunta näkyy sittemmin muuttaneen Helsingistä Kauniaisiin, mutta toiminta jatkuu ja metsäkämpätkin näyttävät olevan samat.
Jonain anivarhaisena kesäaamuna 70-luvun lopulla Vihdintietä pyöräiltäessä pysähdyttiin 30 km Helsingistä Pyyslammen kohdalla, ja maisema näytti oudon tutulta. Sittemmin varmistui: Juuri siinähän komeilee kallion päällä Kero, jonka lavereilla partioaikoina yövyttiin.
Aikanaan kirjoitin Henkikomppaniasta ja Kyösti Kalliosta.
Toisaalla tänään Temppeliaukion kirkosta, ja sinne kommentoinkin:
Olen muistavinani, että olisimme pikkukosseina keräilleet kallioilta rakennustöistä jäänyttä paukkulankaa, mutten ole ihan varma. Muutettiin kulmille BIAFRA-tekstin teon aikoihin eli kesällä 68, mutta olisinkohan valmistumisen aikoihin ollut tarpeeksi iso kulkemaan kaverien kanssa ilman aikuisia?
Pikkuriiviöinä juostiin kilpaa muurin sisäpuolella katonreunuksella kunnes suntio tuli häätämään.
Meidän kirkkomme se joka tapauksessa on, tuttu koulun kirkkoreissuista lehterihihittelyineen ja pikkusiskon ja edesmenneen pikkuveljen ristiäisistä ja nyttemmin jouluhartauksista.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Naistenpäivä
Kuulemma naiset eivät tarvitse ruusuja, suklaata tai jalkakylpyjä vaan lukutaidon, rokotukset ja puhdasta vettä, joten olkaapa hyvät. Lasi löytyy sieltä astiakaapista ja kirjoja hyllystä.
Nyt-liite tuhahtaa, kuinka naistenpäivästä on tullut höpsöjen stereotyyppien ylistysjuhla. Mutta kuuluuko alttius stereotyyppeihin sisäänrakennettuna kaikkiin teemapäiviin?
Tavoitteena olkoon sukupuoleton naistenpäivä.
Nyt-liite tuhahtaa, kuinka naistenpäivästä on tullut höpsöjen stereotyyppien ylistysjuhla. Mutta kuuluuko alttius stereotyyppeihin sisäänrakennettuna kaikkiin teemapäiviin?
Tavoitteena olkoon sukupuoleton naistenpäivä.
torstai 5. maaliskuuta 2015
Kampaamokäynti Sääntö-Suomessa
Kampaamossa ei ilman anniskelulupaa saa tarjota asiakkaalle lasillista kuoharia, kertoo Ilta-Sanomat. Eikä seurakuntaillassa virsiä kurkkunsa kuivaksi veisanneelle.
Sinänsä kyse lienee samanlaisista asetelmista kuin kohussa pullonkeräystulojen veronalaisuudesta ja mitä muita näitä on ollut. Eli tilanteista, joihin mikään viranomainen ei käytännössä puuttuisi, mutta joista virkamies joutuu toimittajan soittaessa miettimään laintulkinnan.
Periaatteessa kuitenkin jaan närkästyksen. Jotain ärsyttävää on tilanteessa, jossa säädetään normeja, joita sitten ei käytännössä kuitenkaan vaaadittaisi noudatettaviksi. Kuten lämpimämmissä Euroopan maissa kerrotaan asia nähtävän.
Mieluummin vähemmän lakeja mutta sellaisia, joita oikeasti tarvitaan.Vaikka virkamiehillä on tulkitsijan roolinsa, kohdistuu kysyvä katseeni ennen kaikkea lainsäätäjään.
Sääntö-Suomi on myös mielentila. Kuinka paljon mukavia asioita jätetään tekemättä ettei tästä nyt vaan tulis mulle mitään?
Toinen juttu on se, kuinka epäselvissä oikeustiloissa kiltti pelaa varman päälle mutta härskimpi ja röyhkeämpi ottaa riskin, edun ja etumatkan. Mutta siitä joskus erikseen.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Kaduilla tuulee
Taannoinen keskustelu vigilanteista palautui mieleen kun kaupunkilainen löysi pyyhkijänsulan alta käsinkirjoitetun lapun. Jos vielä pysäköit liian lähelle suojatietä, pyyhkijäsi ovat kohta solmussa, siinä luki.
Kaupunkilainen oli ihmeissään, etenkin kun etäisyyttä suojatiehen oli niin paljon, että väliin mahtui toinen auto.
Kaupunkilainen mietti, oliko lappu siirretty sulan alle jostain toisesta ajoneuvosta vai oliko kyseessä väärinkäsitys. Vai se ilmeisesti mielenterveysongelmainen henkilö, joka lähimenneisyydessä on lähetellyt alueella vastaavia terveisiä ja vahingoittanut autoja.
Mutta yön pimeydessä liikkuva vigilantti ei pysähdy keskustelemaan tai kuule vastapuolta eikä sellaisen tuomioista voi valittaa. Vigilantti on syyttäjä, tuomari ja pyöveli samassa viitassa.
Siksi kannatan sanktioiden määräämisessä mieluummin viranomaismenettelyä.
Kaupunkilainen oli ihmeissään, etenkin kun etäisyyttä suojatiehen oli niin paljon, että väliin mahtui toinen auto.
Kaupunkilainen mietti, oliko lappu siirretty sulan alle jostain toisesta ajoneuvosta vai oliko kyseessä väärinkäsitys. Vai se ilmeisesti mielenterveysongelmainen henkilö, joka lähimenneisyydessä on lähetellyt alueella vastaavia terveisiä ja vahingoittanut autoja.
Mutta yön pimeydessä liikkuva vigilantti ei pysähdy keskustelemaan tai kuule vastapuolta eikä sellaisen tuomioista voi valittaa. Vigilantti on syyttäjä, tuomari ja pyöveli samassa viitassa.
Siksi kannatan sanktioiden määräämisessä mieluummin viranomaismenettelyä.
Miksi julkaista aikakauslehteä?
Miksi (yleis)aikakauslehti ei toimi verkossa, kysyy some-konsultti.
Ja tarjoaa, jos oikein ymmärsin, lääkkeeksi keinoja sellaisilta, jotka toimivat.
Nämä mammat jakavat viraalisivustojen juttuja, kuten vaikkapa kehitysvammaisesta tiikeristä kertovaa sympaattista kasvutarinaa, tekevät testejä, joissa kaikki saavat täydet pisteet ja jakavat Paolo Coelhon mietelauseita hulluna!
Palauttaa asian juurille kysymään, miksi se yleisaikakauslehti on olemassa. Jos sen olemassaolon tarkoitus on verkkokävijöiden maksimointi, kannattanee keskittyä vaikkapa videoihin söpöistä kissanpennuista.
Sellaiset ovat kuulemma verkossa erityisen suosittuja.
Ja tarjoaa, jos oikein ymmärsin, lääkkeeksi keinoja sellaisilta, jotka toimivat.
Nämä mammat jakavat viraalisivustojen juttuja, kuten vaikkapa kehitysvammaisesta tiikeristä kertovaa sympaattista kasvutarinaa, tekevät testejä, joissa kaikki saavat täydet pisteet ja jakavat Paolo Coelhon mietelauseita hulluna!
Palauttaa asian juurille kysymään, miksi se yleisaikakauslehti on olemassa. Jos sen olemassaolon tarkoitus on verkkokävijöiden maksimointi, kannattanee keskittyä vaikkapa videoihin söpöistä kissanpennuista.
Sellaiset ovat kuulemma verkossa erityisen suosittuja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
