keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Minä lähdin Tampereelle

Edellisenä päivänä lipun sai kympillä, aikaisemmin herännyt kuulemma vitosella. Tosin eri vuoroon.

Vaikka Onnibus oli saanut Kampin matkakeskuksesta laituripaikan, ei sen vuoro mahtunut ylhäällä killuvan listaan. Laiturin 11 luona jonottavien aamuhaukottelijoiden parvesta saattoi kuitenkin päätellä, että sinne.

Kuski kurkkasi ovella varauskoodit matkalaisten printeistä ja kännyköiden ruuduilta ja ruksasi ne sitä mukaa padinsa näytöltä. Kipusin kierreportaita bussin yläkertaan ja kömmin penkkiin. Jalkatilaa ei liikaa, mutta meitä korkeintaan keskimittaisia ahtaus ei niin piinaa. Jotenkin lentokonemaisempi miljöö kuin tavanomaiset pikavuorot.

Langaton verkko toimi moitteettomasti, ja talviaamun vähitellen vaaletessa lipui Twitter-virta pienessä ruudussa samaa tahtia kuin maisema isossa. Keskityin kuuntelemaan podcastia Beevorin Ardennit-kirjasta.

Kalevan pysäkillä ulos, ja olinkin melkein Tampere Areenan pihassa. Läppäri mediahuoneen pöydälle, reput viereen. Kuppi kahvia ja viikonlopun ensimmäinen peli vihellettiinkin käyntiin saman tien. Kolme pitkää päivää tutulla rutiinilla: kymmeneksi hallille, hengästynyttä sanojen ja kuvien sekamelskaa, kymmenen jälkeen illalla konetta kiinni. Pari olutta jälkipeleineen, viimeinen somekatsaus ja säkkiin. Toista.

Sunnuntai-iltana rakennuksen hiljettyä päätösmalja vähitellen sulkeutuvan keilahallin ilmastoinnin huminassa ja samalle Kalevan pysäkille, jossa ihmisjoukko jo punaista autoa odotteli.

Kotimatkalla kelpasi katsoa Yle Areenasta suorana Silta. Ei ehkä ihan ykkös- tai kakkoskauden tasoa, mutta edelleen kirkkaasti näkemisen arvoinen.

Ei kommentteja: