Perushävikki

Illalla vielä leipää ja maitoa kulman kaupasta. Harmaahaalarinen vartija seisoskeli kassan tuntumassa.

Se yksi vakiokaveri kävi tuossa 18.07 ja näytti taas vievän jotain, kassahenkilö mainitsi ohimennen vartijalle. Niinkö, käynpä kurkkaamassa valvontanauhalta, tämä kiinnostui.

Näin vähät ostokset kulkivat käsissä ilman kassia.

Sama jää on punertunut monesti

Löytyisikö katsomosta lääkäriä?

Huuto sähköistää tunnelmaa joka kerta.

Kolme lähti heti liikkeelle, ja vekki otsassa saatiin ilmeisestikin sidottua asianmukaisesti.

Luin jostain, että muodostelmaluistelun väljentyneet säännöt ovat viemässä lajia akrobaattisempaan suuntaan, ja näyttäviä nostoja nytkin nähtiin. Yhden alastulo ei ilmeisesti mennyt ihan millilleen, ja yksi luistelija irtautui muodosta kohti vaihtopenkkiä valuvan veren huomatessaan.

Näitä aina välillä sattuu kun on terävät luistimet ja paljon vauhtia, paljon nähnyt päävalmentaja rauhoitti katsojia.

Keskeneräisiä ajatuksia: Vihollisuuden outo logiikka

Viikon Valavuori-kohun mielenkiintoisimmat Twitter-pohdinnat tarjosi Sam Hardwick:

Työttömien, muslimien ym. etäryhmien homovastaisuutta voidaan suvaita vaikka on vuosi 2016, sillä kunnollisuusnormit eivät ole heitä varten. Etäryhmä on siis "far group", se mikä ei ole sisäryhmä (me) eikä ulkoryhmä (ne) vaan jotain niin kaukana että sillä ei ole merkitystä.

Samassa paketissa tuli mielenkiintoinen esseelinkki I can tolerate anything except the outgroup. Itse en muistakaan ennen törmänneeni sisäryhmä, ulkoryhmä ja etäryhmä -jaotteluun.

Eli sisäryhmän viha ja antipatia kohdistuu mieluummin lähellä olevaan ulkoryhmään kuin jossain kaukana häämöttävään etäryhmään, vaikka se olisi joka suhteessa paljon erilaisempi. Hitlerin joukkio vainosi itsensä kanssa hyvin samanlaisia juutalaisia mutta veljeili japanilaisten kanssa. Jugoslavian sisällissodissa vihattiin syvästi eilisiä veljiä eikä jotain joka suhteessa erilaista joukkoa. Somen paskamyrsky kohdistuu lähellä typerää homoläppää yrittäneeseen urheilupomoon eikä tuolla jossain kaukana homojen tappamista saarnaavaan fundamentalistiin.

Scott Alexanderin esseen amerikkalaisia käsitteitä Red Tribe ja Blue Tribe on mielenkiintoista verrata kotimaisiin rajakkeihin ja suvakkeihin.

The Red Tribe is most classically typified by conservative political beliefs, strong evangelical religious beliefs, creationism, opposing gay marriage, owning guns, eating steak, drinking Coca-Cola, driving SUVs, watching lots of TV, enjoying American football, getting conspicuously upset about terrorists and commies, marrying early, divorcing early, shouting “USA IS NUMBER ONE!!!”, and listening to country music.

The Blue Tribe is most classically typified by liberal political beliefs, vague agnosticism, supporting gay rights, thinking guns are barbaric, eating arugula, drinking fancy bottled water, driving Priuses, reading lots of books, being highly educated, mocking American football, feeling vaguely like they should like soccer but never really being able to get into it, getting conspicuously upset about sexists and bigots, marrying later, constantly pointing out how much more civilized European countries are than America, and listening to “everything except country”.

Samaa kautta voi tarkastella myös Suomessakin kolumneista tuttua itseruoskintaa, jossa "me suomalaiset" olemme milloin mitäkin pahaa. Silloin ei tietenkään tarkoiteta sellaisia meitä suomalaisia, joihin kirjoittaja itse kuuluisi, vaan sitä toista joukkiota.

Vain välineet muuttuvat

Aloin kirjoittaa ilmiöstä, mutta jostain tuli mieleen, ettei se oikeastaan ollutkaan ihan uutta ja erilaista.

Tekstistä tuli hiukan toisenlainen.

Monista asioista saa enemmän irti kun zoomailee aivoilla eri suuntiin. Ihan lähelle tai todella kauas, jolloin samaan kuvaan tulee paljon muutakin. Ylös, alas, sivuille ja miksei neljänteenkin ulottuvuuteen: aikaan.

Lajitellaanhan postikin

Sanojen ja asioiden suhteet.

Ihan ymmärrettävää, että ihmistäkin määritellään jollakin väistämättä summittaisella termillä. Mutta että hänestä sitten tehdään oletuksia tai päätelmiä sen termin eikä ihmisen itsensä perusteella.

Ilmiöön törmäävän vastarannankiisken reaktio on tietenkin toimia seuraavassa tilanteessa jo ihan periaatteesta luokitukseen sopimattomalla tavalla.

Jos hevosta sanottaisiin kuorma-autoksi, voitaisiin kauhistella renkaiden puuttumista.

Sataprosenttinen perintövero

Enemmän tai vähemmän tosissaan heitetty ehdotus sataprosenttisesta perintöverosta näytti lähettävän tutut argumenttiketjut taas uudelle ratakierrokselle.

Enempää tarttumatta ihastelen taas siellä täällä vilkkuvaa käsitettä "moneen kertaan verotetut eurot".

Voisiko seteliin tai kolikkoon lyödä jonkinlaisen verotettu-leiman kun se ensi kertaa siirtyy verollisesti. Ja jatkaisi sitten matkaa verottomana? Entä miten sama toteutettaisiin bitteinä liikkuvan rahan osalta?

TV-elämä Kolumbiassa on väkivaltainen ja lyhyt

Muistelin kirjoittaneeni jo vaikutelmiani Narcosin ensimmäisestä tuotantokaudesta mutten enää löytänyt. Olisiko sitten jäänyt suunnitelmaksi.

Ei edes pitäisi olla minulle kolahtava aihe vaan toteutus jotenkin sellainen, että tämäkin kausi oli ahmittava.

Saako valtavan määrän ihmisiä murhauttaneesta hirviöstä esittää puolidokumentaarisessa teoksessa inhimillisiäkin puolia, pohdittiin Hitler-elokuvankin kohdalla. Escobarin kliseeperheen suitut lapset, pikkuvaimo ja palvova mama.

"Maritza" ja "Judy Moncada".

Gringopoliisit suoraan Beastie Boysin Sabotage-klassikosta.

Latinalaisessa Amerikassa vierailematta en tiedä, onko kulttuuri tosiaan noin machoa, feminaa ja siltä väliltä, mutta samaa antaneet ymmärtää eräät muutkin lähteet. Pidättyväisen suomalaisen silmään melkoista.

Jokin viehätti luonnettani erityisesti pahiksen jäljittämisessä radiosuuntimalaitteilla ja salakuuntelulla. Ollapa ollut vielä piraus profilointipäättelyä.

Varmaankin vain ensimmäisestä maailmansodasta olisi saanut sarjan, jossa niitettäisiin vielä enemmän ihmisiä sarjatuliaseilla.

Serviisiä

Keväällä kahdesti päreiksi potkittu sivupeili taas. Tällä kertaa lasi ja mekanismi ehjinä, mutta runko lenksui irrallaan. Sovittelin, painelin ja puhisin, mutta ei loksahtanut kohdilleen vaikka sellainen mahdollisuus tuntui häämöttävän. Ihan osaamatta ei uskaltanut täysin voimin.

Alppilan Autohuollon huoltoneuvoja irtosi ihmettelemättä tiskinsä takaa ja teki pihalla samat manööverit yhtä huonoin tuloksin. Hetki, sanoi, ja haki hallista haalariasuisen mekaanikon. Joka katsoi, tarttui, napsautti ja se oli siinä. Ei maksa mitään, sanottiin ja toivotettiin hyvää matkaa.
- - -
Salmisaaressa vilkuttivat liikennevalot keltaista, risteyksessä viittoili poliisi. Edempänä alkoi erottua sininen välkky, ja kohta kiihdytti poliisimoottoripyörä tyhjälle suoralle. Sitten toinen, ja kohta iso musta umpiauto lippu lokasuojan päällä lepattaen. Saattavat poliisiautot oli sijoiteltu viistosti rinnalle ja taakse. Nopeus vaikeuttaa salaliittolaisten attentaattia.

Tsuhna on vähän yksinkertainen

Luottamus hyvä, kontrolli parempi, sanoi joku. Sopisi vaikkapa Feliks Dzerzhinskin suuhun.

Suodaan lähtökohdaksi syyttömyysolettama päivän otsikoihin nousseelle lelusalakuljettajallekin mutta yleisempiä kysymyksiä tapaus saa miettimään.

Mitkä ovat ihan oikeankaan median mahdollisuudet ja ennen kaikkea innokkuus tarkistaa faktoja kun tarina tuntuu tarpeeksi mieluisalta?

Luulen, että yksi pahin tapa loukata epäluuloista suomalaista on voittaa hänen luottamuksensa hyvän asian nimissä ja olla sitten kuitenkin huijari. Mutta ehkä se koskee vain epäluuloisia suomalaisia. Oikein ihanteellinen ihminen haluaa varmaankin periaatteesta edelleenkin luottaa.

Ja joku voisi ajatella, että pohjimmaisen motivaation tuo lopulta kuitenkin tyydytys omasta anteliaisuudesta. Sen kannaltahan on vailla merkitystä, meneekö lahjoitus hädänalaisille vai huijareille.

Lapualaismorsian

Teemalta, mahdollisesti näin ensi kertaa. En ainakaan muista aiempaa.

Ahmin tietenkin katunäkymiä, mainoksia, autoja, raitiovaunuja, astioita, käyttöesineitä. Auttamaan muistamaan, millaista oli, kun olin pieni. Fairy-pullo! Ratikan rahastaja! Hietalahden telakka! Mutta mikä uimaranta?

Ja millaista oli, kun olin vähän isompikin.. Vappukohtauksesta flashback, millaista hetki aamuyöllä opiskelijabileiden loppuhetkillä Uudella ylioppilastalolla. Varmaankin samoja huoneita.

Suomalaisia näyttelijöitä, jotka ovat olleet aina, mutta nuorina. Nuorina ja siloposkisina, voisi sanoa miehistä, nuorina ja kauniina, naisista. Mihin on tarvinnut ulkomaisia filmitähtiä maa, jolla oli Kirsti Wallasvaaran silmät?

Se kirkasotsainen vasemmistolaisuus. Ja että ihan noita samoja rajoja, sotia ja väestöräjähdyksiä pohditaan Suomessa 50 vuotta myöhemmin.

Ulkopelilliset tekijät

Aamu läppärin äärellä, TV auki mutta äänettömällä liiallisen jenkkivaalitykityksen jäljiltä.

Ohimennen vilkaisu ruutuun, jossa miellyttävän näköinen nainen puhui taustallaan plakaatti "Aamun kirja". Kurotin kaukosäätimen kouraani kuullakseni, mitä puhuja sanoo.

Nasse-sedän näköinen kirjailija olisi jäänyt vaiennetuksi.

Mutta näin maailmamme toimii.

Unen aika

Keskelle napaa

Nimittivät Twitterissä elämäntapakyseenalaistajaksi.

Sellaisenaan toki komplimentti mutta somestrategiana kenties itsetuhoinen.

Saatan syventää aihetta nöyhdännypintähengessä myöhemmin.

Sorjonen

Maisemat katsotaan nykyään liikkuvina ilmakuvina ja sairaalat ja poliisiasemat valaistaan dramaattisesti lattianrajasta.

Sorjosen alku sai kyllä tuhahtamaan ja pyörittelemään silmiä, niin Silta-kopiota yökaupunkien valot ilmasta ja eteerisen valittava tunnusmusiikki olivat. Mutta aloin lämmetä kun päähenkilö muiden ympärillä ihmetellessä perääntyi päänsä sisään ja ajatteli puoliääneen Uuden Sherlockin tapaan. Toki ylimielistä brittiä empaattisempi kuten nyt perheenisälle kuuluukin.

Eksentrinen individualismi kyllä sopii paremmin konsultoivalle yksityisetsivälle kuin oikealle poliisille, jonka kyvyttömyys tiimityöhön ärsyttää jopa ruudun toiselle puolen.

Some-virroissani ovat kaakkoissuomalaiset ihastelleet Lappeenrantaansa ja murisseet murre-erheitä, mutta täältä kaukaa ne ovat sivuseikkoja. En olisi huomannut mitään, vaikka maisemakuvat olisivat olleet Joensuusta tai Varkaudesta.

Limaista paikalliseliittiä. Sympaattisia, suorastaan herttaisia teinejä. Niljakkaita vanhoja äijiä ja kovaksikeitettyjä alamaailman miehiä. Pakolliset rajantakaiset pulputtamassa venättä. Agentti-Lenan ja esimies-Tainan kovahkopintainen kypsien naisten aistillisuus. Obligatorinen patologi.

Lavastajien ja meikkaajien loihtimat makaaberit kuvat kuuluvat tyylilajiin, mutta onkohan lapsiin kohdistuva paha aivan välttämätön tapa ravistella katsojaa?

Oikeuslääkäri esittelemässä luotia, jota sanoo "38-milliseksi". Tuskin millään konetykillä jumputettu, joten tarkoittanee .38-kaliiperin projektiilia. Entä puhuisivatko poliisit tosiaan patruunoista luoteina? En tiedä. Viimeisessä jaksossa sitten vedetty prosessimutkat suoriksi aina "Etelä-Karjalan korkeinta oikeutta" myöten, mutta vain TV-sarjaahan tämä onkin.

Ei ihan Sherlock tai Silta, mutta kotimaiseksi kunnianhimoinen ja huoliteltu sarja mielenkiintoisin juonenkääntein. Minulle toimi. Ja yliviljeltyinäkin niillä ilmaotoksilla saa kyllä näyttäviä kuvia.

Sorjosen esittely Ylen sivuilla

Kannattaako ostaa talvi renkaat?

Kun somevirrat vilisevät viestintäväkeä, heidän väistämätön itsekorostuksensa alkaa jossain vaiheessa tökkiä.

Asiat ja niistä kertominen ovat pohjimmiltaan kuitenkin eri asioita eikä paskasta saa konvehtia vaikka kuinka koreasti käärisi.

Samaan aikaan kuitenkin huomaan, että kielioppivirheet jonkun firman kymmenen sanan mainosvirkkeessä syövät yrityksen uskottavuutta silmissäni.

Ehkä Suomalaisille suunnitellut talvi renkaat ovat kuitenkin yhtä hyvä tuote kuin sama korrektisti kirjoitettuna.

Polvella kaukalon päädyssä

Bussilinjoja näkyy muokatun, joten valitsin varuiksi kiskovaihtoehdon. Kakkosella spårahallien pysäkille ja siitä kymppiin, joka tulikin melkein heti. Rusan päässä pikkukävely.

Puitteet eivät suorastaan tihkuneet glamouria, mutta pelihän se tärkein on.

Kiintoisaa huomata, miten kuvia peleistä räpsiessä oma maku muuttuu. Jossain vaiheessa sitä haki verkossa killuvia palloja, jossain kohdin vauhdikkaita asentoja. Nykyään kasvoja ilmein tai jopa vuorovaikutustilantein. Viikkolehtien kansikuvavalinnat eivät ole sattumaa.

Kotimatkallakin spårat ilmestyivät suorastaan epäilyttävän sopivasti. En kuitenkaan Truman Burbankin tapaan kuullut kännykästäni ohjaajan komentoja tai nähnyt epäilyttävästi liikkuvia avustajia.

Moni tykkää jaella somessa aforismeja

Muistelen Remu Aaltosen luennoineen äidinkielenopettajille

Televisiossa haastateltiin henkilöä, jonka tiiviitä ja osuvia tekstejä olen lukenut ihaillen. Ruudussa hän vaikutti epämääräiseltä höpisijältä, jonka muminaa en olisi kuunnellut kymmentä sekuntia pidempään.

Sitten on hehkutettuja ja mediassa fiksulta näyttäneitä julkkiksia, jotka olen poiminut somevirtaani vain joutuakseni kohta äimistelemään heidän antinsa tylsyyttä ja latteutta.

On verbaaliakrobaatteja, joiden suupielestään suoltaman sanatulvan rikkautta en voi olla kadehtimatta. Mutta joita en pyytäisi kirjoittamaan edes kauppalistaa.

Ja sitten on vielä niitä harvoja, jotka kirjoittavat lukukelpoisen kirjan, luultavasti jopa itse, ja puhuvat seuraavana päivänä fiksuja TV:n suorassa keskusteluohjelmassa. He taitavat Suomen kokoisessa maassa usein päätyäkin sellaisiin.

Tuolipäivä

Voit tulla vaikka heti jos ehdit, soitti parturi jo puoli tuntia ennen varattua aikaa. Suoriuduin vartissa.

Operaation aikana ehti käydä läpi taannoisen Stadin Derbyn katsomohulinat. Syytä niin sysissä kuin sepissäkin, sain paikalla olleen kertomista kuvan. Jospa saisi ne muutamat hämmentäjät suljettua tapahtumista, pääteltiin vastalääkkeeksi.

Tuntia myöhemmin hammaslääkärin tuolissa tyydyin enimmäksen mumisemaan, mutta suussa tapahtui. Abraasioita lukuun ottamatta ihan siedettävä tilanne, lohduttivat, ja niillekin asioita tehtävissä. Seuraava aika toki vasta ensi vuoden puolelle, sen verran on jonoa.

Jo käytävällä ihmettelin jostain voimalla kantautuvia Son of a preacher manin sointuja, ja toisen kerroksen aulassahan oli täysi meno päällä vanhuksista ja ohikulkijoista koostuvan yleisön edessä. Oli oikein jäätävä kuuntelemaan, mitä kaikkea instrumenttejaan etevästi käsittelevät herrat ja vuorotellen kauniisti laulaneet viehättävät solistittaret ilmoille lohtivat. Stadin Juhlaorkesteri, esiteltiin ensemblen nimeksi. Lienee huonompiakin tapoja käyttää kulttuurimäärärahoja.

Kotona paluu sorvin eli läppärin ääreen.

Viihdekirjallisuutta

Iltalukemisena Michael Bar-Zohar & Nissim Mishal: Mossad - Israelin salaisen palvelun suurimmat operaatiot.

Vetävän romaanimaisesti kuvailtuja agenttitarinoita vaikkei mitään objektiivista dokumentointia. Tässä tarinassa iipot ovat maataan uljaasti puolustavia sankareita ja likaiset arabit terroristeja.

Mutta jotain tiivistävää siinä, kuinka Mossadin päällikkö piti seinällään kuvaa, jossa hänen oma isoisänsä polvistuu hetkeä ennen kuin SS-miehet murhaavat hänet Lukovissa Ukrainassa. Enää ei juutalaisia tapettaisi kuin lampaita.

Seuraavaksi taas Hannah Arendtin Totalitarismin synnyn pariin. Juutalaiskansan kohtalot kulkevat siinäkin.

Muotiviikko

Itsehän olen tunnettu viimeisen päälle hiotusta pukeutumisestani not, mutta voi muotikin silti kiinnostaa.

Yle Teeman teemaviikosta poimin Areenan kautta kolme ohjelmaa.

Yksi kertoi ajanjaksosta Diorin muotitalossa, ja päällimmäiseksi jäi mieleen varsinaisten ompelutyön tekevien tätösten tavallisuus. Jokainen olisi voitu poimia Prisman kassajonosta. Siellä suunnittelija- ja etenkin cocktailtilaisuuspuolella sitten friikimmän oloista osastoa.

Omaperäisehkösti toteutettu draamadokumentti kolme Oscaria pokanneesta elokuvapuvustaja Orry-Kellystä. Epäilemättä ollut raskasta olla vanhoillisessa Hollywoodissa sekä gay että juoppo, mutta pakko myöntää, että vielä enemmän olisi ollut kiintoisaa kuulla niistä asuista.

Ja vielä kronologinen historiikki Amerikan Voguen vuosista kerrottuna pelättyjen ja ihailtujen muotitoimittajien kautta. Kompakti rakenne huipentuen eri voguesukupilvien yhteisposeeraukseen Annie Leibowitzin kameralle. Parasta antia ne kuvat ja luova prosessi (jargonvaroittimen pärähdys) niiden taustalla.

Maailmanpolitiikkanurkkaus

Yhdysvaltain presidentinvaaleilla on epäilemättä merkitystä yli maan rajojen. Mutta että Helsingin Sanomien verkkosivun kolmetoista ylintä uutista maan jostain vaaliväittelystä?

Kolmetoista.
- - -
Syyrian sotimisen suhteen ollaan kuulemma umpikujassa. Tyhmänä maallikkona minua kiinnostaa, eikö hallitusta vastustavat kapinalliset kannattaisi suostutella antautumaan? Jos heidän menestyksensä käytännössä edellyttäisi Venäjän lyömistä sotilaallisesti, urakka lienee toivoton.

Ahtisaarikin

Ihan kuin olisi yleistynyt julkaista eläkkeeltä terävämpiä kommentteja kuin aktiiviaikana.

Pistää jälleen miettimään, mitä kaikkea ihmiset jättävät sanomatta, koska on kaikenlaista menetettävää.

Ja mitä on ja mitä ei ole sopivaa sanoa ja ketkä sen päättävät.

Maailma Fingerporin jälkeen

Poliisien tarkastuspiste välillä Kaisaniemenkatu - Pitkäsilta, tweettasi ihan asiamielessä yksi.

Tarkastetaan poliisit, täydensi heti omassa tweetissään toinen.

Ja piirsi ajatuksiini Fingerpori-stripin, jossa hölmön näköiset poliisit kiltisti jonottavat tarkastukseen.

Fingerporin jälkeinen maailma ei ole entisellään. Itsekin huomannut kirjoittavani "tuli mieleen" ja sitten muuttavani sen muuksi vastaavaksi ilmaukseksi.

Tai ehkä Fingerpori oikeammin on kodifioinut eräänlaiseksi kaanoniksi hauskoja huomioita, joita olemme kielemme kiemuroista tähän saakka tehneet kukin tahoillamme (ja Suomen Kuvalehden Jyvissä ja akanoissa).

Oudompia juttuja

Olivat varoittaneetkin, ettei Stranger thingsiä kannata yrittää alkaa katsoa vain hiukan.

Viikon päästä en enää muista koko sarjaa, mutta olihan se ahmittavaksi tehty eli katsottava kaikki kahdeksan jaksoa melkeinpä peräkkäin. Tai osuvammin sanottuna silmäillä, sillä tavaksi tuli ohittaa tylsemmän oloisia kohtia pikakelauksella.

Erinäiset kliseiset elementit eivät olleet suorastaan makuuni, mutta lapsisankareista oli saatu samaistuttavan sympaattisia.

Jopa minä huomasin ilmeen ja hengen muistuttavan 80-luvun tekeleitä, mutta en olisi ikinä tunnistanut kaikkia Spielbergeihin, Stephen Kingeihin ja muihin klassikoihin osoittavia viittauksia, joita IMDB luettelee uuvuttavan määrän.

Mutta hetkittäin kyllä aika creepy.

Lemppareihin juuttunut

Netflixin suomalaiseen valikoimaan näkyy ihan viime päivinä ryöpsähtäneen paljon mielenkiintoisia elokuvia. Silti saatan katsoa omia jo nähtyjä suosikkeja n:nnenkin kerran uudelleen.

Kuten tuota Uutta Sherlockia.

Okei, leikkaus on hetkittäin aavistuksen hätäinen ja saattaisin kyseenalaistaa montakin Sherlockin haukansilmien pohjustamaa johtopäätöstä, mutta onhan sarja mitä koukuttavin.

Jokin päähenkilön kaunistelemattomassa tavassa ilmoittaa havaintojaan kolahtaa, ja pakko myöntää, että miellyn mieluusti älykkäisiin, joskus jopa viisaisiin hahmoihin.

Sekaan hienovaraisesti leivotut loputtomat viittaukset Arthur Conan Doylen alkuperäisiin tarinoihin hykerryttävät.

"Majuri Sholto". "The geek interpreter".

Harmi, että alkuperäistarinoiden omalla tavallaan herkullisin hahmo Mycroft on muutettu dynaamiseksi mastermindiksi, mutta ehkä siirto nykyaikaan vaatii sitä.

Ja sitten Moriarty. No, ei kai voisi olla Holmesia ilman yhtä painavaa antagonistia.

Vaniljasokeroitua kermavaahtoa

Kuinkahan suuri osa verkossakin julkaistusta tekstistä on nykyään sellaista ei ihan avointa mainosta mutta kuitenkin markkinointimielessä naputeltua omakehua?

Tuli vain mieleen tästäkin Yle Teeman sinänsä ihan legitiimistä puolustuspuheesta. Jonka viesti lienee, että toteutettavien säästöjen ansiosta laatumme vain paranee entisestään (mikä, jos olisi totta, herättäisi kysymyksiä, jotka ovat lukijalle ilmeisiä).

Kirjoita tästä tiedote, joka saa asian kuulostamaan hyvältä. 

Siinä tehtävän saanut sitten kääntelee asioiden parhaita puolia esiin, jättää olennaisia mutta ikävämpiä näkökohtia mainitsematta ja lisää vielä sekaan kauniita sanoja, jotka tuottavat tällaisia lauseita:

Keskustelu julkisen palvelun kulttuuritehtävästä ja tavoista toteuttaa sitä tässä yhteydessä on loistava asia. Se kertoo meille tekijöille yleisöjen sitoutumisesta, intohimosta ja vastuusta, jota kulttuurista ja Suomen kaksikielisyydestä tunnetaan.

Kun lukee päivästä toiseen tuollaisia tekstejä, tuntuu kuin yrittäisi uida loputtomassa vaniljasokeroidussa kermavaahdossa.