tiistai 25. lokakuuta 2016

TV-elämä Kolumbiassa on väkivaltainen ja lyhyt

Muistelin kirjoittaneeni jo vaikutelmiani Narcosin ensimmäisestä tuotantokaudesta mutten enää löytänyt. Olisiko sitten jäänyt suunnitelmaksi.

Ei edes pitäisi olla minulle kolahtava aihe vaan toteutus jotenkin sellainen, että tämäkin kausi oli ahmittava.

Saako valtavan määrän ihmisiä murhauttaneesta hirviöstä esittää puolidokumentaarisessa teoksessa inhimillisiäkin puolia, pohdittiin Hitler-elokuvankin kohdalla. Escobarin kliseeperheen suitut lapset, pikkuvaimo ja palvova mama.

"Maritza" ja "Judy Moncada".


Gringopoliisit suoraan Beastie Boysin Sabotage-klassikosta.

Latinalaisessa Amerikassa vierailematta en tiedä, onko kulttuuri tosiaan noin machoa, feminaa ja siltä väliltä, mutta samaa antaneet ymmärtää eräät muutkin lähteet. Pidättyväisen suomalaisen silmään melkoista.

Jokin viehätti luonnettani erityisesti pahiksen jäljittämisessä radiosuuntimalaitteilla ja salakuuntelulla. Ollapa ollut vielä piraus profilointipäättelyä.

Varmaankin vain ensimmäisestä maailmansodasta olisi saanut sarjan, jossa niitettäisiin vielä enemmän ihmisiä sarjatuliaseilla.



Ei kommentteja: