Netflixistä ihan systeemin tarjolle nostamana israelilainen Fauda. Iippojen ja ählyjen konflikti kun kiinnostaa.
Tapahtumia toki tungettu kahteentoista jaksoon epäuskottavan paljon ja operaatioiden valmistelu juosten pissittyä, mutta ne menkööt elokuvallisten vaatimusten piikkiin.
Taitavasti nostettu palestiinalaiset melkeinpä sarjan sympaattisimmiksi hahmoiksi kerrankin niin, ettei se tuntunut pakko-opettavaiselta.
Ja kokonaisvaikutelmana, että tavalliset ihmiset puolin ja toisin haluaisivat vain elää rauhassa, mutta liian moni asioista päättävä on juuttunut loputtomaan älyttömään kostokierteeseen.
torstai 29. joulukuuta 2016
tiistai 27. joulukuuta 2016
Ja tapahtui niinä päivinä
Näppituntumalta sanoisin, että sosiaalisessa mediassa näkyi tänä vuonna edellisjouluja vähemmän ruokakuvia. Perhe yhdessä -poseerauksia kyllä, ja moni näytti olevan matkoilla. Etenkin otokset itseistä reippaalla hiihtolenkillä sattuivat silmiin.
Oikeassa elämässä aattona vihmoi vettä ja tuuli niin, että yritys avata sontikka olisi tuottanut jotakin epäonnistuneen laskuvarjohypyn näköistä. Onneksi kirkkoon on lyhyt matka.
Väkeä tänäkin vuonna enemmän kuin istumapaikkoja. Turistien kännyköiden kameraäänet säestivät urkujen uljasta pauhua, ja solisti lauloi niin komeasti, että oli kehuttava ääneen vielä kotimatkalla. Jotain hämminkiä virren 21 säkeistöjen määrässä.
Kotona päällysvaatteet kuivumaan ja kattaus. Perunat ja saaristolaisleipä, graavilohi, kylmäsavulohi ja sinappisilli. Porkkana- ja perunalaatikot, karjalanpaisti ja kinkku. Erinomaisen onnistunutta kotikaljaa läpi aterian. Alkoholijuomilla on paikkansa, mutta ei joulupöydässä. Tai siis en ole koskaan oppinut sellaista perinnettä.
Ainoa lahjatoiveeni toteutui: Paketista kuoriutui Vihreitä kuulia. Kyllä Pukki tietää.
Pienenä käsijarruna flunssanen läpi jouluviikon. Ei kunnon kuumetta, mutta kaikki asianmukaisen hengitystieoireet kyllä.
Oikeassa elämässä aattona vihmoi vettä ja tuuli niin, että yritys avata sontikka olisi tuottanut jotakin epäonnistuneen laskuvarjohypyn näköistä. Onneksi kirkkoon on lyhyt matka.
Väkeä tänäkin vuonna enemmän kuin istumapaikkoja. Turistien kännyköiden kameraäänet säestivät urkujen uljasta pauhua, ja solisti lauloi niin komeasti, että oli kehuttava ääneen vielä kotimatkalla. Jotain hämminkiä virren 21 säkeistöjen määrässä.
Kotona päällysvaatteet kuivumaan ja kattaus. Perunat ja saaristolaisleipä, graavilohi, kylmäsavulohi ja sinappisilli. Porkkana- ja perunalaatikot, karjalanpaisti ja kinkku. Erinomaisen onnistunutta kotikaljaa läpi aterian. Alkoholijuomilla on paikkansa, mutta ei joulupöydässä. Tai siis en ole koskaan oppinut sellaista perinnettä.
Ainoa lahjatoiveeni toteutui: Paketista kuoriutui Vihreitä kuulia. Kyllä Pukki tietää.
Pienenä käsijarruna flunssanen läpi jouluviikon. Ei kunnon kuumetta, mutta kaikki asianmukaisen hengitystieoireet kyllä.
perjantai 23. joulukuuta 2016
Yhtäkkinen huomio
Tallentava digiboksi oli joskus iso juttu, mutta tajusin, etten edes muista, milloin viimeksi olisin ominaisuutta käyttänyt.
Niin täydellisesti tulee nyt katsottua kaikki verkosta on-demandina.
Viime yönä, kiitos vinkistä Pekalle, Tokyo trial -sarjaa Japanin sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä 1946 - 1948. Ei toimintaviihteen ystäville. Ryhdikkäät harmaahapsiset herrasmiehet käyvät hidastempoisia pohdiskelevia keskusteluja.
Mitkä normit ihmiskuntaa sitovat, ja kenellä on valta asiasta päättää?
Niin täydellisesti tulee nyt katsottua kaikki verkosta on-demandina.
Viime yönä, kiitos vinkistä Pekalle, Tokyo trial -sarjaa Japanin sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä 1946 - 1948. Ei toimintaviihteen ystäville. Ryhdikkäät harmaahapsiset herrasmiehet käyvät hidastempoisia pohdiskelevia keskusteluja.
Mitkä normit ihmiskuntaa sitovat, ja kenellä on valta asiasta päättää?
torstai 15. joulukuuta 2016
Rima nousee
Ikäluokat käyvät yhä huonokuntoisemmiksi ja osa lapsista ei pääse enää edes kyykkyyn, kaikui torstain kohu-uutinen. Vanhemmista kiinni, muistutettiin oitis somessa. Etenkin poikien lukutaito heikkenee, ja vika on isissä, jotka eivät lue pojille, tylytti eilen TV:ssä itse Kirsi Kunnas.
Ja samalla pitää kaiken muun ohella tietysti varmistaa riittävä ohjelmoinnin ja luonnontieteiden ja kansainvälisyyden opettaminen, jotta Suomi pärjää.
Jos vanhemmuuteen vaadittaisiin lisenssi, suurimman osan ei edes kannattaisi lähettää hakemusta.
Ja samalla pitää kaiken muun ohella tietysti varmistaa riittävä ohjelmoinnin ja luonnontieteiden ja kansainvälisyyden opettaminen, jotta Suomi pärjää.
Jos vanhemmuuteen vaadittaisiin lisenssi, suurimman osan ei edes kannattaisi lähettää hakemusta.
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Kuusi päivää eversti Stokin maisemassa
Vierailin Latviassa ensi kertaa kesällä 1969. Rahtilaivalla. Muistan kysyneeni, miksi Ventspilsin kauppojen näyteikkunat olivat tyhjät ja ihmetelleeni univormupukuista sotilasta, joka ennen laivan lähtöä tarkisti, ettei hytin sohvan alla ole piilossa loikkaria.
Neljäkymmentäseitsemän vuotta myöhemmin osat Riikaa näyttivät yhä 1960-luvun Helsingiltä, etenkin joulukuun kaamoksessa. Kävelin Strelnieku Ielaa Riga Arenan suuntaan ja ihmettelin puisen asuinrakennuksen ikkunanluukkuja ja nuhruista porttikäytävää. Sisältä häämötti kellertävä valo, ja olin kuulevinani astioiden kilinää.
Len Deightoninsa lukeneen ei ollut vaikea kuvitella maisemaan raskaasti jurraavia vihreitä ZIL-kuormureita ja kulman takaa nahkasaappaissaan ja manttelissaan ilmestyvää eversti Stokia. Deightonin sankari tilasi Riiassa valkopaitaiselta tarjoilijattarelta punaista kaviaaria, mustaa leipää, voita ja kaksisataa grammaa vodkaa. Minä tummiin pukeutuneelta neitoselta kanacurrya, paistettua riisiä vihanneksilla ja ison vaalean oluen.
Neuvostoaikojen pistohikeä huokuva jumppasali Suomen joukkueen majapaikkana toimineessa kompleksissa Kisezers-järven rannalla ei voinut olla herättämättä 60-luvulla syntyneessä nostalgisia tuntoja. Sielläkin on tainnut kasvaa jokunen etevä koripalloilija CCCP-perhettä edustamaan.
Nykyisessä Riiassa on myös saarekkeita 3000-luvun lasitorneja, mutta mentaliteetti muuttuu hitaammin. Vaikken itsekään ole smalltalkmiehiä, oli monien latvialaisten asiakaspalvelijoiden ilmeettömyys ja puhumattomuus silmiinpistävää.
Toki Baltian maat on kuulemma tunnettu myös pitkäsäärisistä kaunottaristaan enkä pystynyt kuudessa päivässä murtamaan sitäkään myyttiä. Huomiosta pelaajien kanssa pitkinä hallipäivinä kilpailleet cheerleaderit herättivät etenkin Ruotsissa pahennusta, minkä ymmärrän. Toisella puolen yhtälöä painaa se murskaavan ylivoimainen huomioarvo, jota mitä tahansa markkinoivan on paha jättää käyttämättä.
Repputarkastukset ja kehontaputtelut ovella jatkuivat kisojen loppuun saakka, mutta pientä hymyä ja hyvänpäiväntoivotusta alkoi viikon loppua kohden jo löytyä. Arvatenkin jonkinlaisen kehityskeskustelun jälkeen.
Kahdeksas kerta kun näin salibandyn MM-finaalin päättyvän sinivalkoisiin onnenkyyneliin. Ulkomaankollegoiden onnittelut pressihuoneessa herttaisia mutta samalla hiukan noloja, ikään kuin meillä sivullisilla olisi jotain tekemistä menestyksen kanssa.
Kisojen päätteeksi parin kilometrin kävely takaisin hotellille ohi Nesteen huoltoaseman Hesburgereineen ja Skonto Arenan, jossa Suomen naiset 2001 juhlivat MM-kultaa. Kultajuhla-ateria 2008 Prahassa oli Big Mac meal, nyt 2016 viimeiset kaksi riviä Fazerin Sinistä hotellihuoneessa. Hyvissä ajoin nukkumaan ennen ajantappopäivää vieraassa kaupungissa.
Viimeinen hotelliaamiainen jo tutun kaavan mukaan: Mysli maidolla, täysjyväpatonkia emmentaljuustolla, paistettu muna, lusikallinen munakokkelia, tomaattia, kurkkua ja paprikaa. Appelsiinimehua ja koneen kuppi kerrallaan surruttamaa kahvia, joka ensimmäiset kolme päivää oli hyvää. Suihku, pakkaus ja täsmälleen suunnitelman mukaisesti klo 8.30 checkout.
Ei tuohon odottavaan punaiseen taksiin vaan siihen vihreään, sir, vastaanottovirkailija vielä muistutti. Riiassa on takseja, takseja ja ”takseja”. Noin leveään virtaan on neuvostoarmeija lokakuussa 1944 tarvinnut jo ylimenokalustoa, ajatteli sotahistorian lueskelija taksin kaartaessa Väinäjoen ylittävälle sillalle.
Eilinen lento oli ollut peruttu, mutta nyt Finnairin kumppaniyhtiön OH-ATN rullasi ruutuunsa ajallaan. En jaksa lakata ihmettelemästä, miten pilvimassa näyttää ylhäältä katseltuna pumpulilta, jonka päälle voisi heittäytyä kellimään. Kapteenin rennosti kaksikoksi Henkka ja Kia esittelemät pilotit löysivät Vantaalle moitteettomasti.
Neljäkymmentäseitsemän vuotta myöhemmin osat Riikaa näyttivät yhä 1960-luvun Helsingiltä, etenkin joulukuun kaamoksessa. Kävelin Strelnieku Ielaa Riga Arenan suuntaan ja ihmettelin puisen asuinrakennuksen ikkunanluukkuja ja nuhruista porttikäytävää. Sisältä häämötti kellertävä valo, ja olin kuulevinani astioiden kilinää.
Len Deightoninsa lukeneen ei ollut vaikea kuvitella maisemaan raskaasti jurraavia vihreitä ZIL-kuormureita ja kulman takaa nahkasaappaissaan ja manttelissaan ilmestyvää eversti Stokia. Deightonin sankari tilasi Riiassa valkopaitaiselta tarjoilijattarelta punaista kaviaaria, mustaa leipää, voita ja kaksisataa grammaa vodkaa. Minä tummiin pukeutuneelta neitoselta kanacurrya, paistettua riisiä vihanneksilla ja ison vaalean oluen.
Nykyisessä Riiassa on myös saarekkeita 3000-luvun lasitorneja, mutta mentaliteetti muuttuu hitaammin. Vaikken itsekään ole smalltalkmiehiä, oli monien latvialaisten asiakaspalvelijoiden ilmeettömyys ja puhumattomuus silmiinpistävää.
Toki Baltian maat on kuulemma tunnettu myös pitkäsäärisistä kaunottaristaan enkä pystynyt kuudessa päivässä murtamaan sitäkään myyttiä. Huomiosta pelaajien kanssa pitkinä hallipäivinä kilpailleet cheerleaderit herättivät etenkin Ruotsissa pahennusta, minkä ymmärrän. Toisella puolen yhtälöä painaa se murskaavan ylivoimainen huomioarvo, jota mitä tahansa markkinoivan on paha jättää käyttämättä.
Repputarkastukset ja kehontaputtelut ovella jatkuivat kisojen loppuun saakka, mutta pientä hymyä ja hyvänpäiväntoivotusta alkoi viikon loppua kohden jo löytyä. Arvatenkin jonkinlaisen kehityskeskustelun jälkeen.
Kahdeksas kerta kun näin salibandyn MM-finaalin päättyvän sinivalkoisiin onnenkyyneliin. Ulkomaankollegoiden onnittelut pressihuoneessa herttaisia mutta samalla hiukan noloja, ikään kuin meillä sivullisilla olisi jotain tekemistä menestyksen kanssa.
Kisojen päätteeksi parin kilometrin kävely takaisin hotellille ohi Nesteen huoltoaseman Hesburgereineen ja Skonto Arenan, jossa Suomen naiset 2001 juhlivat MM-kultaa. Kultajuhla-ateria 2008 Prahassa oli Big Mac meal, nyt 2016 viimeiset kaksi riviä Fazerin Sinistä hotellihuoneessa. Hyvissä ajoin nukkumaan ennen ajantappopäivää vieraassa kaupungissa.
Viimeinen hotelliaamiainen jo tutun kaavan mukaan: Mysli maidolla, täysjyväpatonkia emmentaljuustolla, paistettu muna, lusikallinen munakokkelia, tomaattia, kurkkua ja paprikaa. Appelsiinimehua ja koneen kuppi kerrallaan surruttamaa kahvia, joka ensimmäiset kolme päivää oli hyvää. Suihku, pakkaus ja täsmälleen suunnitelman mukaisesti klo 8.30 checkout.
Ei tuohon odottavaan punaiseen taksiin vaan siihen vihreään, sir, vastaanottovirkailija vielä muistutti. Riiassa on takseja, takseja ja ”takseja”. Noin leveään virtaan on neuvostoarmeija lokakuussa 1944 tarvinnut jo ylimenokalustoa, ajatteli sotahistorian lueskelija taksin kaartaessa Väinäjoen ylittävälle sillalle.
Eilinen lento oli ollut peruttu, mutta nyt Finnairin kumppaniyhtiön OH-ATN rullasi ruutuunsa ajallaan. En jaksa lakata ihmettelemästä, miten pilvimassa näyttää ylhäältä katseltuna pumpulilta, jonka päälle voisi heittäytyä kellimään. Kapteenin rennosti kaksikoksi Henkka ja Kia esittelemät pilotit löysivät Vantaalle moitteettomasti.
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Mestari poissa
Omat yritykset kirjoittaa edes yksi hyvä virke tuntuvat toivottoman mitättömiltä Ilkka Malmbergin nekrologia tavatessa. Mestariteos toisensa perään.
Mutta ilonsa on hienojen juttujen lukemisessakin.
Mutta ilonsa on hienojen juttujen lukemisessakin.
lauantai 3. joulukuuta 2016
Kohti parodiahorisonttia ja sen yli
Turvapaikanhakijoiden elannon Euroopan laajuisesti takaavat kaarnalaivat. Alkon Virosta tilaama Suomen 100-vuotisjuhlalikööri.
Totisesti uutiset ovat tehneet Pahkasiasta tarpeettoman.
- - -
(4.12.) Reiluuden nimissä lisättäköön tännekin ensimmäisen linkin takana oleva päivitys:
EDIT 3.12.2016 klo 21.18: Riku Rantala toimitti Päivän Byrokraatille selvityksen, jonka mukaan valtioneuvoston myöntämää 150 000 euroa ei ole käytetty Startup Refugeesin kaarnavenehankkeeseen. Uskotaan. Rantalan vastauksesta ei tosin ilmene, mihin tuo 150 000 euroa sitten käytetään tai mihin on käytetty muilta Startup Refugees -projektin julkisen sektorin kumppaneilta saatu rahoitus. Näitä ovat muun muassa sisäministeriö, maahanmuuttovirasto, TE-toimistot, Yle, Sitra, Lauttasaaren seurakunta, Metsälän vastaanottokeskus, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Laurea ammattikorkeakoulu ja Aalto Start-up Center.
Totisesti uutiset ovat tehneet Pahkasiasta tarpeettoman.
- - -
(4.12.) Reiluuden nimissä lisättäköön tännekin ensimmäisen linkin takana oleva päivitys:
EDIT 3.12.2016 klo 21.18: Riku Rantala toimitti Päivän Byrokraatille selvityksen, jonka mukaan valtioneuvoston myöntämää 150 000 euroa ei ole käytetty Startup Refugeesin kaarnavenehankkeeseen. Uskotaan. Rantalan vastauksesta ei tosin ilmene, mihin tuo 150 000 euroa sitten käytetään tai mihin on käytetty muilta Startup Refugees -projektin julkisen sektorin kumppaneilta saatu rahoitus. Näitä ovat muun muassa sisäministeriö, maahanmuuttovirasto, TE-toimistot, Yle, Sitra, Lauttasaaren seurakunta, Metsälän vastaanottokeskus, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Laurea ammattikorkeakoulu ja Aalto Start-up Center.
torstai 1. joulukuuta 2016
Sitkeä zombi
Guggenheim-zombi on taas haudattu, mutta eiköhän se taas kaivaudu sieltä kummittelemaan.
Pitäisi käydä kurkkaamassa, onko Sanomatalon lippu tänään puolitangossa. Päivän lehdessä kuuluu näkyneen itkupotkuraivareita ja hienosta investoinnista kieltäydytty antisemitismin ja vastaavien motiivien someraivostuttamina.
Yleensäkin kaikenlaisissa debateissa on mielenkiintoista seurata, kuinka argumentit loppuessaan alkavat korvautua yhä kaukaisemmilla kiertoradoilla kulkevilla perusteluilla. Kun joku haluaa puhua impivaaralaisuudesta, Suomen sulkeutumisesta, Helsingin kehittämisestä ja rohkeudesta kokeilla uutta, kannattaa muistuttaa, että pohdittavana on niiden asemesta verorahojen käyttäminen epävarmaksi osoittautuneeseen hankkeeseen.
Pitäisi käydä kurkkaamassa, onko Sanomatalon lippu tänään puolitangossa. Päivän lehdessä kuuluu näkyneen itkupotkuraivareita ja hienosta investoinnista kieltäydytty antisemitismin ja vastaavien motiivien someraivostuttamina.
Yleensäkin kaikenlaisissa debateissa on mielenkiintoista seurata, kuinka argumentit loppuessaan alkavat korvautua yhä kaukaisemmilla kiertoradoilla kulkevilla perusteluilla. Kun joku haluaa puhua impivaaralaisuudesta, Suomen sulkeutumisesta, Helsingin kehittämisestä ja rohkeudesta kokeilla uutta, kannattaa muistuttaa, että pohdittavana on niiden asemesta verorahojen käyttäminen epävarmaksi osoittautuneeseen hankkeeseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
