tiistai 4. heinäkuuta 2017

Edellinen puolalaiseni taisi olla Czterej pancerni i pies

Sunnuntai-iltojen Raja, jota ei ylitetä (Wataha) ehätti kuudenteen jaksoonsa ja päätökseensä.

En välttämättä ihan vakuuttunut tämän nordic noir -tyylilajiin sijoitetun puolalaisen käsikirjoituksesta, mutta katsottavaksi asti kiinnosti.

Vaikuttavinta varmaan kuvauksella korostettu kaakkoispuolalaisten metsien valtavuus, tiheys, synkkyys ja loputtomuus Ukrainan vastaisella rajalla. Uudenkarheissa maastopuvuissaan partioivat rajamiehet ja -naiset tuntuivat tosiaankin olevan yksin keskellä jotain suurta. Mäkiä ja jyrkänteitä ylös ja alas, kivikkoisia puroja.

Ennestään tutut sanat dobra ja kurwa toistuivat taajaan.

Kontrasti kaupunki - maaseutu. Toisaalla lasipalatsien keskellä sliipatut hämärämiehet henkivartijoineen hyvinleikatuissa puvuissaan ja kiiltävissä autoissaan. Toisaalla haisevat kotipolttoista litkivät ukkelit lysähtäneissä murjuissaan ja neuvostoaikaisissa yskivissä maastureissaan.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

mika

katsoin tämän sarjan bbc iplayerilta viime kesänä the border -nimisenä. vähän skandeilta kopsatun formaatin makua, mutta ei kyllä jäänyt epäselväksi se, miten raskasta ja dramaattista kahden maan rajalla voi olla. kieli, miljöö ja rehdin arkirealistinen toteutus imaisivat minut aika nopeasti mukaansa. ennestään tuntemattomat näyttelijät ovat aina kiinnostavia. ehkä se on se tabula rasa -efekti.

meri

Mika kirjoitti...

Vähän häiritsi, miten kaikki rajavartijat näyttivät hiukan liikaa filmitähdiltä, mutta sallittakoon se.

Juuri sopivan samanlainen ja sopivan erilainen maailma kuin tämä ollakseen kiinnostava.

Mielenkiintoisempi maa kuin luulisi, huomasin myös 2008 sen kerran, kun olin tilaisuudessa vierailla (läntisen) Puolan maaseudulla. Pikkuteiden päälle kaartuvien tammien lehvästön alla köröttelevät hevoskärryt, höyryveturit, järvet...