Jospa tohina jo loppuisi

Suoritettu.

Eipä vaaleissa mitään omilta tuntuvia ehdokkaita tai puolueita löydy, mutta jos pienimmältä vaikuttavan pahan periaatteella. Ja meillä vanhemmilla ihmisillä tapana, että kuuluu käydä.

Ja onhan demokratia puutteineenkin parempi kuin käsikähmä roskisten takana.

Ennen kaikkea kriisiskenaariot

Iltakirjana Remeksen Jäätyvä helvetti, jossa muuan suuri naapurimaamme alkaa tuhota Suomen infrastruktuuria ensin kyber- ja sitten myös fyysisillä iskuilla tavoitteenaan jäätynyt konflikti ja Nato-jäsenyyden estäminen.

En oikein opi, kuka Remeksen kirjoissa on kukakin ja mihin ne viittaukset edellisiin teoksiin liittyvät, mutta lukee näitä parhaiden osien takia.

Tässä kiirehdin sankarien perinteisten nurkissahiipimis- ja tulitaistelukohtauksien yli varsin kursorisesti, vaan nuo pätkät kriisitilanteesta ja siihen reagoimisesta nautiskelin tarkkaan.

Miten viranomaiset reagoisivat, kun paukkupakkasilla sähköt katkeaisivat, öljynjalostamot räjähtäisivät, syväväylät olisi miinoitettu, netti- ja kännykkäyhteydet katkeaisivat ja suomalaisia alkaisi paleltua kodeissaan kuoliaaksi ja vaellella väkivaltaisina joukkioina etsimässä lämpöä ja ruokaa?

Peräti mielenkiintoista.

Noinkohan selvittiin taas yhdestä talvesta

Lumen saartamana

Pitkästä aikaa traktorin hurina ja auran kolina ja ryminä ikkunan takana.

Tänä talvena ei ole tullut edes päiviteltyä Helsingin lumettomuutta. Ja nyt kun tammikuussa on saatu pieni valkaisu, se on tuntunut tavallista ihmeellisemmältä.

Talvikenkiä ei ole sentään tarvinnut vielä etsiä. Minäköhän vuonna ne olivat viimeksi jalassa?

Nyt lähestytään urheilun ydinkysymyksiä

Ylen mainion sarjan Urheilu-Suomi paras jakso oli tämä viimeinen, eikä edes siksi, että lempilajini mukana. Vaan kun pohditaan, mitä semmoinen urheilu on, miksi sitä tehdään ja kenelle se "kuuluu".

Muutama repliikki:

Heikki Sorsa: "Sen takiahan sä teet sitä sun lajia et sä nautit siitä."

Jarkko Nieminen: "Kun saa itsestään maksimin irti tai pääsee sitä lähelle, se on menestystä."

Harri Halme: "Mun urheilun janalla kaverin koirankusetuslenkki, jossa se käy ulkona liikuttamassa jalkojaan, ja kesäolympialaiset ovat samaa leikkiä."

Yle Areenassa täällä.

"Jakaako" vuosi 1918 tosiaan kansaa?

Mietityttää tämä nyt Ylenkin nostelema "Vuosi 1918 jakaa yhä kansaa". Kun itse en muista elävässä elämässä vielä koskaan törmänneeni keneenkään, jota 1918 vaivaisi puheenaiheeksi asti. Eikä itsellänikään ole pienintäkään hajua, mitä esimerkiksi omat esi-isäni ovat niihin aikoihin puuhailleet.

Näköjään ei linkittämäni uutisen takana ollut tutkimuskaan ollut kysynyt vastaajilta, vaivaavatko vuoden 1918 tapahtumat heitä ja kuinka intensiivisesti.

Niin lähtiessä kuin palatessakin oli pimeää

Kotityöläinen lähtee harvoin aikaisin mutta istui tänä tammikuisena aamuna metrossa jo seitsemän jälkeen. Kolme minuuttia ennen määräaikaa lähtövalmiina Volkswagenin vieressä.

Neljäs, viides, kuudes ja seitsemäskin kyytiin aamupimeiltä helsinkiläisiltä ja espoolaisilta pysäkeiltä.

Kakkostien varsi oli kuorrutettu ohuelti tomusokerilla. Puhetta etupenkiltä on yleensä vaikea kuulla, muttei oikein saanut kiinni unenkaan päästä.

Tavallista parempi palaverirupeama, vaikka vatsan kurniminen alkoikin haitata keskittymistä. Chorizolla täytetty kananpoika vei nälän, toki ruispaistetut ahvenet olisivat luultavasti olleet vielä parempi valinta.

Karkkifirman konttorilla olisi saanut täyttää paperipussit sokeriherkuilla, mutten raaskinut poimia hyllystä kuin yhden Maxi-Tuplan. Tupla on muuten ollut tuotannossa vuodesta 1960, selvisi PowerPoint-istunnossa. Sitä en ollut tiennyt, että firman tuotanto on nyttemmin siirtynyt kokonaan ulkomaille: Ruotsiin, Alankomaihin, Slovakiaan ja Irlantiinkin.

Seinillä lasilevyjen alla vanhioja tuotepakkauksia ja vuoden 1974 lätkäkisojen keräilykortteja. K tunnisti epäröimättä jokaisen pelaajan. Vielä vilkaisu viereiseen uudenkarheaan Kupittaan urheiluhalliin, ja tuttu valkku huikkasikin alhaalta kentältä tervehdyksensä saman tien.

Paluumatka tuntuu jostain syystä menoa nopeammalta.

Sunnuntai-ilta ja Silta

Neljäskö tuotantokausi jo, ja toki pitää seurata ja vähän odotellakin.

Pari pientä muttaa kuitenkin kaiken ylistyksen väliin.

Liekö sitä tullut lyhytjänteiseksi nykyään kun sarjoja voi ahmia verkosta putkeen, mutta itselläni tekee tiukkaa muistaa, mitä edellisillä kausilla tapahtui. Miksi se Saga taas olikaan telkien takana ja oliko sen tanskalaisen viiksihepun vaimo löytynyt jostain vai ei.

Joidenkin sarjojen jaksoja tulee katsottua uudelleen vuosienkin jälkeen, vaan Sillan menneisiin episodeihin en ole näköjään palannut, vaikka tarjolla olisivatkin olleet. Ehkä se vain ei ole sellainen sarja.

TV Tropes -sivustoa sen sijaan on tullut viime aikoina kahlattua tuntikausia, ja mielenkiintoista tavaraa on kuin Wikipediassa. Toki myös Silta huomioitu.

Mikä kaikki riippuu näkökulmasta

Sosiaalinen media on demokratialle mahdollisuus. Tai uhka.

Päättelen, että se on arvioijan mielestä mahdollisuus, jos se esittää arvioijan mielestä oikeita mielipiteitä, ja uhka, jos se esittää arvioijan mielestä vääriä mielipiteitä.

Eilen luin, että "aktiivimalli" on paha, koska se loukkaa yleistä oikeustajua ja suomalaisten oikeudentuntoa.

Aikaisemmin olen erinäisissä asioissa lukenut, että yleistä oikeustajua ja suomalaisten oikeudentuntoa ei voi käyttää argumentteina, koska ne perustuvat vääriin käsityksiin.

Ehkä niihin pätee sama kuin yllä sosiaaliseen mediaan.

Naissotilaat

Dokumenttia vai Tosi-TV:tä vai mikä, mutta ihan käypäinen putkeen silmäiltävä.

Ensin osui silmiin tietenkin Niinisalon lamellikasarmi puhdaspiirteisine funkislinjoineen.

Nostalgiaulottuvuus tietysti, vaikka meno onkin 30 vuodessa hiukan rentoutunut ja perusyksiköt saaneet naispäälliköitä.

Alun ja myöhemmätkin totuttelut, tötöilyt ja haahuilut.

Hiukan pistivät hetkittäin silmään päähenkilöiden vaikeudet fyysisissä suorituksissa, mutta eivät siellä kaikki silloin ennenkään ihan urheilijoita olleet. Ja nykyään kuulemma vielä vähemmän. Ja (vertais)johtamisen haasteet aina mielenkiintoinen aihe.

Hatunnosto (kaikille) taistelijoille heidän itseään haastaessaan ja voittaessaan. Ja hävitessäänkin.

Kävellessä kelpaa kuunnella

Leppeän lauha tiistai-iltapäivä kutsui kiertämään rannat.

Kuulokkeissa Julkisen sanan vieraana Taneli Heikka, jolta muutamia mielenkiintoisia nostoja.

Kuten:

Korkea koulutuskaan ei näytä suojaavan taipumukselta jumittua oman maailmankuvan kuplaan.

Pitäisikö toimittajien rohkeammin laskeutua norsunluutorneistaan rahvaan mutaisten keskustelujen pariin ja tulla siten harvemmin jytkyjen, brexitien ja trumpien täysin yllättämäksi?

Voisivatko toimittajat joustaa viileän objektiivisuuden ihanteestaan sen verran, että myöntäisivät olevansa ihmisiä, joilla on omatkin näkemyksensä, kokemuksensa ja taustansa?

Voisivatko toimittajat osallistua keskusteluun jonkinlaisina opaskoirina ja auttaa internetiä muuttumaan vittuilu- ja viha-alustasta paikaksi, jossa eri mieltäkin olevat yrittäisivät mahtua edes samaan huoneeseen.

Kierroksen melkein päätteeksi vielä kirjaston lehtisalissa selailuun HS ja pari uusinta Kuukausiliitettä.