Jotain ihan muuta

Jalkapalloon painottuvan urheiluopiston huoneen TV aukesi, tietenkin, Viasat Football -kanavalle. Sosiaalisen median vinkkaamana tiesin kuitenkin vaihtaa Yle Teemalle, josta löytyi Käpy selän alla.

Ajankuvan nostalgisuus, totta kai, hipahtava Remu rummuissa ja muuan vaalea näyttelijätär ihastuttavimmillaan, mutta muutenkin. Luulen, etten ole edellisillä katselukerroilla ihan hahmottanut kuvauksen, leikkauksen ja musiikin yhdistelmän ainutlaatuisuutta. Ei ole hirveästi osunut samantapaista silmiin edeltäneiltä ajoilta eikä ihan nykyvuosiltakaan.

Asioiden kiertoradat hipaisevat toisiaan

Viime aikoina on erinäisissä yhteyksissä mietityttänyt, että yksi ihmisten tai ihmisjoukkojen ajattelutapoja määrittävä tekijä saattaisi olla usko ihmisen muuttumisen mahdollisuuteen. Onko ihminen (tai ihmislaji) muokattavissa nykyistä paremmaksi, oli tavoiteltu tulos sitten neuvostoihminen tai ekologinen tasa-arvoihminen tai minkä milloinkin ihanteiden mukainen.

Siksi tämä kappale kovasti otsikoihin noussutta Jordan Petersonia käsitttelevässä kirjoituksessa tuntui loistavan kaltaiseni konservatiivin silmissä muuta tekstiä kirkkaampana:

Conservatives of this stripe mistrust radical movements that are ready to rip apart a cultural fabric that took generations to weave in pursuit of some idealistic vision of social justice. They believe that there is such a thing as ‘human nature,’ and that it’s highly fallible, and inevitably bedeviled by problems such as envy, corruption, and greed. Consequently, such conservatives have no faith in leftist visions of a transformational ‘revolution’ that will definitively destroy oppression and establish a truly just society. Instead, they see them as dangerously naïve, and likely to produce violent anarchy and/or repressive authoritarianism. While acknowledging the realities of social injustice, they believe that political reforms need to be cautiously incremental—in a word, conservative.

Vuoden parasta aikaa

Kun jo toukokuussa on kesä, mutta kesä ei kuitenkaan ole alkanut vielä vähetä kalenterista.

Auringon ohella parasta on kesä-Helsingin tuoksu. Siinä on

Lämmennyttä asvalttia
Nurmikkoa
Pölyä
Tummanvihreää merta
Mustanharmaata pakokaasua

Ja alussa syreeniä.

Halliulla

Kampista metrolukemiseksi Voima-lehti, jotta tietää, mitä punakumoojat taas suunnittelevat. Medianumero, joka oli oikeastaan ihan mielenkiintoinen.

Myllikän metrikseltä mäkeä alas kävellessä oli pysähdyttävä ja käännyttävä katsomaan, mikä sitkeä pörinä taivaalta kantautui. DC-3 nousukiidossa, epäilemättä Malmilta. Juhlava näky.

Turnauksen täyttämässä hallikompleksissa tutun ahdasta ja kuumaa, mutta peli-iloa ja -intoa senkin edestä.

Ollaan täällä Helsingisä salibandisä, kertoi mies katsomossa puhelimeensa oululaisten viilettäessä kentällä.

Kotona 60-lukulaisen jumalten ateria: keitettyjä perunoita, jauhelihakastiketta, puolukkaa ja punajuurta. Särpimeksi rasvatonta piimää ja taustaäänenä kuninkaalliset häät. Odotin koko ajan Mr. Beanin astuvan esiin.

Toisella hallilla näyttivät venäläiset joukkueet pelaamisen ja äitinsä kannustamisen mallia, ja valkutkin olivat tällä kertaa vähän vähemmän pelottavia.

Päivän päätteeksi väsy sekä silmissä että päässä.

Leijonaähky

Jääkiekkomaajoukkueen MM-kisat päättyivät ennen aikojaan pettymykseen, ja sosiaalisen median virroissani näkyi enemmän vahingoniloa kuin asianmukaista maansurua.

Luultavasti virittämäni virrat ovat vinot, mutta jostain ne ehkä kertovat.

Itsehän olin suunnilleen 1975 - 1993 Suomen fanaattisimpia jääkiekkointoilijoita, vaikka sittemmin olenkin lajista koko lailla vieraantunut.

Jossain kohdin lähihistoriaa Leijonat muuttuivat aidolta tuntuneesta asiasta kliseeksi, jonka tuputtaminen joka tuutista aiheutti vastareaktion. Median vyöryttämä tunne, että MM-kisojen alkaessa jokaisen suomalaisen kuuluu kenottaa sohvalla Suomi-paita päällä Leijonien virallinen kisamakkara toisessa ja Leijonien virallinen olutmerkki toisessa kädessä ja innostua tai kiroilla sen mukaan, miten käy. Ja toivoa Ruotsille tappioita päästäkseen lällättelemään.

Ehkäpä vinoilun täyttäessä horisonttini on vastareaktion vastareaktion vuoro.

"Hymyile ja hihku, oli asiaa tai ei"

Rehtori Paajanen opettaa itse kuudetta luokkaa äidinkielessä, matematiikassa, historiassa ja kuvaamataidossa.

- Puhuin aiheesta viime tunnilla kuvaamataidossa. Jos on seiskan piirtäjä, mutta tunnilla on aktiivinen, "Kato millainen tästä tulee, eiks oo hieno, tästä tulee upee!", niin sekin voi numeroon vaikuttaa.

Yle: Parempi numero viitaten

Näin introverttinä hiukan harmittaa.

Kun on viime aikoina törmännyt toistuvasti tilanteisiin, joissa on suoraan kerrottu erilaisia hyviä, jopa silkkaa rahaa, jaetun ja jaettavan sen mukaan, kuka "on iloisin ja sosiaalisin ja hymyilee paljon".

Mutta maailmassa on mentävä maailman ehdoin.

Nostalgiapätkiä

Yle Areenasta 50 vuoden takaisia elokuvia kuten Vihreä leski ja Mustaa valkoisella.

Tarinat toki melko yksioikoisia, mutta muu anti sitäkin parempaa. Autot, talot, vilahtavat katunäkymät. Huonekalut, tekstiilit, vaatteet. Nostalgian häivähdyksiä.

Vanhempina näyttelijättärinä mielletyt nimet nuorina ja nätteinä.

Asiat, jotka arvatenkin tekoaikaan tuntuneet rohkeilta ja kapinallisilta.

Tupakointi ollut joskus vielä coolia, ja maailma tuntuu muuttuneen sen verran, että myös suhtautuminen viinanjuontiin suomalaisessa kerrontaperinteessä alkaa pistää silmään. Siitä joskus erikseen.

Vuoden parasta aikaa

Pari opusta Töölön kirjastoon viimeisen palautuspäivän koitettua. Nykyään palautettavat kirjat on RFID-laputettu, ja ne saa laittaa lukualustalle miten päin vain ennen kuin nostaa itse viereiseen hyllyyn.. Virkailijat, eräpäiväkortit ja kamerapöytä jäävät aina vain kauemmas muistoihin.

Elmo-lehti oli selattu kolmessa minuutissa, jutussa HJK:n pelillisistä ongelmista riitti varsinaista tiukkaa asiaa kolmesta viiteen lausetta.  Suomen Kuvalehden juttu kulttuurisen omimisen määrittelemisen mahdottomuudesta olikin luettu jo verkosta, mutta Krampeissa ja nyrjähdyksissä oivalluksen tynkää. Hahmo on vapauttanut itsensä murehtimasta Suomen euroviisu- tai jääkiekkomenestystä, mutta saman voisi ihminen ottaa ohjenuorakseen ainakin somessa päivittäin tuputettavien tuohtumisaiheiden suhteen.

Paluu rannan kautta, ja lämpöaalto oli muuttanut kaupungin etuajassa kesä-Helsingiksi. Kulkijoita ja pyöräilijöitä T-paidoissaan ja shortseissaan, nurmikoilla ihmisiä vilteillä, puheensorinaa, mölkky- ja petankkiporukoita, hitaasti lipuvia avoautoja ja matalilla kierroksilla murisevia moottoripyöriä, vihreyttä, luonnon ja Cafe Regatan luona avotulen tuoksuja, valoa.

Äärettömästi valoa.

Arktisessa viimassa ja tuiskussa 67 vuotta sitten

Mielenkiintoiset aiheet usein osuvat silmiin sattumalta. Kuten jos lukee ensin Cold war -kirjasta Korean sotaa käsittelevän luvun ja huomaa seuraavana päivänä Netflixissä dokumentin Chosinin tekojärven (en tiedä, onko oikeaa suomenkielistä litterointia) taistelusta.

Tosiaan, amerikkalaiset ja kiinalaisetkin ovat sotineet moderneina aikoina vastakkain.

Yömarsseilla huomaamatta Korean puolelle soluttautuneet Kiinan 120 000 sotilasta eivät lopulta onnistuneet tuhoamaan merijalkaväen 1. divisioonaa, joka toteutti manöövereistä kuulemma vaikeimman, vetäytymisen taistelukosketuksessa. Mutta merkittävä määrä kurjuutta aiheutui puolin ja toisin. Amerikkalaiset pelasti tuholta voimakas ilmatuki, jolla oli myös ensi kertaa käytössään uusi ase napalm.

Jenkkiveteraanit muistelivat paitsi vihollistulta myös ajatuksetkin jäädyttänyttä arktista kylmyyttä. Kun saappaani riisuttiin, olivat kaikki varpaat irronneet, muisteli yksi, mutta jäinpähän henkiin. Kuvia mustiksi paleltuneista jaloista. Puutteellisesti talvivarustautuneita kiinalaisia kuoli enemmän paleltumalla hengiltä kuin luoteihin ja kranaatteihin, ynnättiin. Dokumentissa kiinalaissotilas toppaunivormussaan mutta paljain jaloin jalkaterät jäämöykyn peittäminä.

Olosuhteet ja niissä toimiminen mietityttävät, kun suuri osa suomalaisten varusmiesten koulutuksesta perinteisesti on ollut talvisodankäynnissä suoriutumista. Koskaan en ole palellut niin paljon kuin sinä talvena.

Siellä oli jo kesä

Mannerheimintiellä oli vappuaamuna kuudelta leutoa mutta hiljaista. Vain minä ja virka-asuinen lentoemäntä nousimme Finnairin bussiin.

Turvatarkastajien mielestä jokin laitteita, latureita ja johtoja pursuavassa repussani näytti läpivalaisussa nesteeltä. Tyhjennyksen ja uusintaskannausten jälkeen totesivat, ettei ollut. Eivät kertoneet, mikä oli näyttänyt.

Ilmaan päästyä esittäytyi pilotti itämurteella Linnuksi. Ainakin koillisessa Savossa muistan sellaista sukunimeä kohdanneeni.

Suomenkielisen reissukirjan huono puoli on, että takakansi saattaa tulla vastaan jo ennen määränpäätä. Oskari Saaren Aki Hintsa - voittamisen anatomiaa ovat urheilututut kovin kehuneet, silti hiukan petyin. Teksti niin kadehdittavan soljuvaa kuin kirjailijalla aina, mutta elämänohjeet ennen kuultuja ja lopun case-esittelyt kuin yrityksen markkinointimateriaaleista. Liekö vaikutelmassani tuntunut, etten ole kiinnostunut moottoriurheilusta.

Seitsemän vuoden jälkeen muistin yhä, miten Klotenin kentältä hankitaan junalippu ja kolkutellaan Märklin-maisemaan kutistettuna alas kohti Bodenseetä. St. Gallenissa vaihto paikallisjunaan, ja Rorschachin keskustan seisakkeelta olikin enää kaksi korttelia rantahotelliin. Tupsahdin kadulta suoraan joukkueen lounaspöytään.

Harvinaisen miellyttävä pikku hotelli, jossa henkilökunta aineellistuu kahvikannuineen pöydän viereen jo, kun asiakas on ehtinyt vasta ajatella, että kupponenpa maistuisi. Vihreys ja kesän tuoksut, näkymä Bodenseelle ja autereen seasta erottuva vastaranta. Pitkiksi istunnoiksi ja urheilukeskusteluiksi venyvät aamiaiset. Kuulemma Rorschach ei ollut päävalmentajan valinta majoittumiskaupungiksi, vaikka siviilissä psykologi onkin.

Lauantaina pelistä palatessa komea jylinä, kun paikalliset ilmavoimat harjoittelivat järven yllä osastolentoa. Parvi näytti Horneteilta, ja sellaisilla kertoo Wikipedia alppimaan tosiaan operoivankin.

Ensimmäinen pelaaja jäi loukkaantuneena tarkettiin jo aattoillan viimeistelyharjoituksissa, ja sen jälkeen heitä tuntuikin putoilevan kuin kärpäsiä. Taasko te olette täällä, alkoivat paikallisen Spitalin lääkärit kuulemma tervehtiä joukkueen huoltajia tuomassa taas yhtä. Kantositeet katosivat viikon loppua kohden maisemasta, mutta kyynärsauvojen kilke pysyi. Silti sisukkaita likkoja. Finaalin näkynä pelaaja, joka kääntää selkänsä muille kivun kyynelten valuessa silmistä mutta taistelee kohta taas kaukalossa täysillä huoltajan ehdittyä penkillä hetken kylmentää ja hieroa rikkinäisiä kohtia.

Kaksi tuntia loppuvihellyksen jälkeen jo rannassa ilta-auringon lämmössä hymyjä ja kaverikuvia.

Paluulennolle kentältä kuusisataa sivua amerikaksi: Bridget Kendallin Cold war - a new oral history. Viimeisillä frangeilla vielä kookos-Tobleronea ja Rivellaa.

Täysi Airbus ja 12B exit-rivillä. Teetä ilman lisukkeita ja vettä. Läntinen reitti Berliinin, Öölannin ja Itämeren yli. Upean punainen auringonlasku lännessä mutta kännykkä kameroineen ylhäällä lokerossa.

Kotona oli vielä yksi hereillä.